Kirjallinen kysymys
KK
533
2017 vp
Jaana
Pelkonen
kok
Kirjallinen kysymys koiraverolain kumoamisesta
Eduskunnan puhemiehelle
Koiraveron kerääminen perustuu koiraverolakiin (590/1979), jonka mukaan kunnanvaltuusto voi päättää, että kunnassa ei ole suoritettava koiraveroa. Kunnanvaltuusto voi tällöin myös päättää, että koiranomistaja ei ole velvollinen tekemään lain 5 ja 6 §:ssä tarkoitettuja ilmoituksia ja ettei koirasta ole kirjoitettava 7 §:ssä tarkoitettua valvontalippua. Laki koiraverosta on peräisin 1800-luvulta, jolloin lain avulla pyrittiin estämään rabieksen eli vesikauhun leviäminen. Koiraverosta on vapautettu opaskoirat ja maanpuolustustehtävissä olevat koirat.  
Koiraveron periminen tuli kunnille vapaaehtoiseksi vuonna 1991, minkä myötä suurin osa kunnista luopui verosta. Vuonna 2017 viimeiset koiraveroa perivät kunnat, Helsinki ja Tampere, päättivät luopua verosta. Koiraveron suorittamisaste on jäänyt molemmissa kaupungeissa hyvin matalaksi, ja koiraverosta on muodostunut lähes vapaaehtoismaksu. Esimerkiksi Helsingissä vain joka neljäs koiranomistaja on maksanut koiraveroa, jolloin verosta saadut tulot ovat olleet niin pienet, ettei sen takia ole ollut kannattavaa suorittaa erillisiä koiraverotarkastuksia. Koiravero on ollut tehoton ja surkeasti valvottu sekä tuottanut mitättömän verokertymän suhteessa veron aiheuttamaan työhön. 
Nyt kun yksikään kunta ei enää kerää koiraveroa, on hallituksella oivallinen tilaisuus laajentaa norminpurkutalkoita koiraverolakiin. Koiraverolain kumoaminen selkeyttäisi verolainsäädäntöä ja helpottaisi viranomaistyötä. Nykymalli on käytännössä ollut niin toimimaton, että sitä ei voi yhdellekään kunnalle enää tulevaisuudessa suositella. 
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aikooko hallitus antaa esityksen koiraverolain kumoamisesta? 
Helsingissä 22.11.2017 
Jaana
Pelkonen
kok
Viimeksi julkaistu 22.11.2017 16:15