Suomen ulkomaankaupan viennistä noin 90 % ja tuonnista noin 70 % kulkee meritse. Vuoden 2015 alusta voimaan tulleen rikkidirektiivin vaatimusten täyttäminen edellyttää käytännössä siirtymistä raskaasta polttoaineesta merkittävästi kalliimpaan meridieseliin, koska korvaavat vaihtoehdot, kuten rikkipesurit ja LNG-laivoihin siirtyminen, ovat vielä kehitysvaiheessa tai marginaalikäytössä. Meridieseliin siirtyminen nostaa Suomen elinkeinoelämän merikuljetuskustannuksia satoja miljoonia euroja vuodessa.  

Voimassa oleva väylämaksujärjestelmä heikentää metsä-, metalli- ja kemianteollisuuden sekä satamien kilpailukykyä ja vääristää kilpailuympäristöä Itämeren alueella. Lisäksi väylämaksujen ja rikkidirektiivin huomattava negatiivinen yhdistelmä on johtanut liikenteen siirtymiseen Suomesta Venäjän ja Baltian reiteille. EU-maista vastaavantyyppinen, mutta alempi väylämaksu on käytössä ainoastaan Ruotsissa.  

Väylämaksujärjestelmä on vaikeaselkoinen ja epäoikeudenmukainen. Kohdennetut alennukset väylämaksuissa ovat saattaneet eri lasteja eriarvoiseen asemaan. Kansainvälisesti ehdottomasti yleisin ja yksinkertaisin käytäntö on se, että vesiväylät, kuten tie- ja rautatieväylätkin, rahoitetaan suoraan valtion budjetista. Suomen kansainvälisesti poikkeava ja mittaluokassaan ainutlaatuinen väylämaksu voidaan nähdä Suomen itse itselleen luomana kaupan esteenä. Väylämaksuista luopuminen kohdistuu tasapuolisesti varustamoihin, kauppaan ja teollisuuteen.