Lakialoite
LA
48
2015 vp
Eeva-Johanna
Eloranta
sd
ym.
Lakialoite laiksi lukiolain muuttamisesta
Eduskunnalle
PERUSTELUT
Vuonna 2003 voimaan tulleen uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta siirryttiin opiskelijoiden oman uskonnon opetukseen. Uudistuksessa ei muutettu uskonnonopetuksen sisältöä. Edelleen uskonnonopetuksessamme sisältö jää liiaksi oman uskonnon perusteiden ympärille.  
Vuonna 2003 säädetyn lukiolain muutoksen mukaan koulutuksen järjestäjän on järjestettävä opiskelijoiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnonopetusta. Elämänkatsomustiedon opiskelu on mahdollista ainoastaan uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille sekä vähemmistöuskontoihin kuuluville, mikäli heidän oman uskontonsa opetusta ei ole järjestetty. Vähintään kolmelle samaan uskontokuntaan kuuluvalle opiskelijalle on koulutuksen järjestäjän järjestettävä heidän oman uskontonsa mukaista opetusta, jos opiskelijat sitä vaativat. Koulutuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja opiskelijoita on vähintään kolme. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton opiskelija voi osallistua myös sellaiseen koulutuksen järjestäjän järjestämään uskonnon opetukseen, joka opiskelijan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan. Opiskelijalle, joka aloittaa lukiokoulutuksen 18 vuotta täytettyään, opetetaan hänen valintansa mukaisesti joko uskontoa tai elämänkatsomustietoa. 
Uskonnot muodostavat yhden ehkä kaikkein laajimmalle levinneistä maailman hahmottamisen muodoista. Uskontojen merkitys yhteiskunnan ja kulttuurin ymmärtämiselle onkin keskeinen tämän päivän maailmassa, jossa globalisaatio sekä kansainvälinen liikkuvuus ja vuorovaikutus koko ajan lisääntyvät. Euroopan näkyvästi monikulttuurisissa valtioissa on havahduttu siihen tosiasiaan, että monikulttuurisuuden hallinta edellyttää aktiivisia toimenpiteitä valtiovallalta. Vaikka moninaistuminen nähdään periaatteessa positiivisena asiana, samalla siitä ollaan oltu enenevässä määrin huolestuneita. Useassa Euroopan valtiossa onkin jouduttu toteamaan, ettei maahanmuuttajien integroituminen ole onnistunut odotetusti. Etenkin kantaväestön ennakkoluulot ovat olleet integroitumisen esteenä. Eräänä ratkaisuna tilanteen parantamiseksi on ollut lisätä koulujen opinto-ohjelmiin kulttuurien välistä ymmärrystä edistäviä sisältöjä. Uskonnonopetuksella on katsottu olevan suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen lisäämisessä keskeinen rooli. On tärkeää, että koulu tarjoaa oppilaille mahdollisuuden ymmärtää niin omaa kuin muitakin uskontoja ja elämänkatsomuksia suhteessa toisiinsa sekä laajemmin suhteessa kulttuuriin ja yhteiskuntaan.  
Selvää on myös, että oman uskon syvällinen ymmärtäminen edellyttää mahdollisuutta tarkastella sitä suhteessa erilaisiin läheisiin ja kaukaisempiinkin maailmankatsomuksiin. Tämä on erityisen tärkeää myös nuorten suvaitsevaisuuden kehittymisen näkökulmasta katsottuna. Nykyistä järjestelmäämme ei edellä mainitussa valossa voida enää pitää tarkoituksenmukaisena. Siksi lukioissa tulisikin siirtyä kaikille uskontokunnasta riippumatta yhteiseen uskontotiedon ja etiikan oppiaineen opetukseen, uskonto- ja katsomustiedon oppiaineeseen, jossa käsitellään laajasti eri maailmankatsomuksia ja uskontoja sekä oppilaiden omasta elämästä nousevia uskontoon, suvaitsevaisuuteen ja ymmärrykseen kytkeytyviä sisältöjä. Tähän uskonto- ja katsomustiedon oppiaineeseen kuuluisivat arvokasvatuksen ja etiikan osa-alueiden lisäksi eri uskonnot ja maailmankatsomukset, painopisteenä oma valtauskontomme evankelis-luterilainen kristinusko ja maailmankatsomukset. Tällaista lähestymistapaa sovelletaan Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Englannissa sekä osassa Saksan osavaltioita. 
On myös huomattava, ettei suomalainen järjestelmä vastaa Euroopan neuvoston 2000-luvulla antamaa suositusta, jonka mukaan uskonnonopetuksen tulisi olla lähtökohdiltaan akateemista. Euroopan neuvoston kannan taustalla on ajatus siitä, että tieto ja ymmärrys maailman uskonnoista ja katsomuksista osaltaan ehkäisevät kulttuurien välisten konfliktien syntyä. Samalla uskonnon opiskelun uskotaan tukevan historiallista ja kulttuurista lukutaitoa. 
Kaikille yhteinen uskonto- ja katsomustiedon opetus toisi mukanaan monenlaisia hyötyjä. Tässä oppiaineessa olisi uskontokunnista riippumatta sama kohtelu kaikilla opiskelijoilla, mikä edistäisi opetuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tällä hetkellähän kaikkien opiskelijoiden oman uskonnon opetusta ei voida edes järjestää. Nykytilanteessa myös paineet opetettavien uskontojen määrän lisäämiseen kasvavat jatkuvasti, esimerkkeinä bahai, mandealaisuus ja buddhalaisuus. Talimi-hindulaiset ovat juuri ilmaisseet halunsa omaan uskonnonopetukseen, sillä Vantaan kaupungin tarjoama Krishna-opetus ei vastaa heidän tarpeitaan. Samoin Helluntaikirkko on ajoittain ollut kiinnostunut oman uskonnon mukaisen opetussuunnitelman laatimisesta. Samalla ongelmat opettajien saatavuuden ja pätevyyden suhteen tulevat aiempaa vaikeammiksi. Kaikille yhteisessä uskonto- ja katsomustiedon opetuksessa ei tarvitsisi enää turvautua koulun ulkopuolisiin opettajiin.  
Nykytilanteessa muiden uskontojen opetus on opettajalle myös erittäin haastavaa. Miten määritellä vaikkapa yleisislam? Se myös aiheuttaa huoltajien keskuudessa voimakkaita tunteita, jotka toisinaan näkyvät opettajan työrauhan häirintänä tai mahdollisesti jopa hyökkäyksenä koko järjestelmää vastaan. Suomen 70 000—75 000 islamilaista muodostavat harvinaisen heterogeenisen ryhmän. Asiaa on tutkittu monikulttuurisessa lähiössä Turun Varissuolla, josta tutkimuksen mukaan löytyvät sunnat, shiiat ja liberalisoituneet. Näin ollen nykyinen yleisislamin opetus ei sovi kaikille nuorten erilaisen uskonnollisen taustan vuoksi. Myös venäläiset ortodoksit ovat esittäneet, että heidän pitäisi saada Venäjän patriarkaatin mukaista opetusta. Osa Suomessa asuvista Venäjän patriarkaattiin kuuluvista ortodokseista on ottanut lapsensa pois suomalaisesta ortodoksisesta uskonnonopetuksesta. 
Kaikille yhteinen oppiaine vähentäisi myös opetuksen sirpalemaisuutta ja helpottaisi työjärjestyksen laadintaa lukioissa. Samoin opetussuunnitelmien laatiminen yksinkertaistuisi, kun tarvittaisiin vain yksi opetussuunnitelma. Lisäksi oppimateriaalikysymykset olisi helppo hoitaa koulukohtaisesti muiden oppiaineiden tavoin. Kaikille yhteinen uskomus- ja katsomustiedon opetus voidaan järjestää opiskelijan omassa lukiossa, kullekin vuosiluokalle erikseen tarkoituksenmukaisissa ryhmissä, mikä tuo selkeän parannuksen nykytilaan.  
Nykyinen katsomusaineiden valintajärjestelmä on mutkikas, ja lakia jopa kierretään valinnoissa. Toisaalta katsomusainetta myös vaihdetaan hämmästyttävän usein, jopa moneen kertaan opetusjärjestelyjen mieluisuuden mukaan, vastoin järjestelmän tarkoitusta. Uskontojen moninaisuuden kasvaessa tarpeet oman uskonnon opetukseen tulevat tulevaisuudessa lisääntymään. Lisäksi voi perustellusti kysyä, missä määrin kuntien ja valtion tulee tukea eri uskontokuntien kasvatustehtävää.  
Nykyinen uskonnon opetuksen toteutustapa ei tue dialogia eri uskontojen parissa elävien nuorten välillä, vaikka uskontoihin liittyvät kysymykset tulevat koko ajan tärkeämmiksi yhteiskunnan monikulttuuristuessa etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa. Suomessa asuu jo 70 000—75 000 islamilaista, joten heitä on jo enemmän kuin ortodokseja, joita on 61 000. Arvokysymykset korostuvat samalla, kun uskonto näkyy nuorten arjessa ja elämänpiirissä yhä enemmän etenkin monikulttuurisimmilla alueilla. Tärkeisiin kysymyksiin, kuten ihmisenä kasvamisen ja elämänhallinnan pohdintaan yhdessä koko luokan kanssa, on nykyisin liian vähän mahdollisuuksia. Nykytilanteessa luokan opiskelijat hajoavat erilleen, kun käsitellään tärkeitä maailmankatsomuksellisia, kasvatuksellisia, moraalisia ja eettisiä kysymyksiä, vaikka niiden pohtiminen olisi hyvä tehdä koko luokan ja kaikkien eri uskontokuntiin kuuluvien opiskelijoiden kanssa yhdessä kaikille yhteisen oppiaineen tunnilla.  
Lopuksi todettakoon, että tällä hetkellä Suomen Eurooppa-koulussa opetetaan uskontoa yhteisenä oppiaineena, jonka lähtökohta on uskontotieteellinen. Kokemukset tästä ovat olleet erittäin positiivisia. Myös Kulosaaren yhteiskoulussa toteutettu uudistus, missä yläkoulussa opetetaan eri uskontoja ja elämänkatsomustietoa samassa opetusryhmässä, on saanut paljon positiivista palautetta oppilailta ja heidän vanhemmiltaan. 
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 
Laki 
lukiolain muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
kumotaan lukiolain (629/1998) 9 §, sellaisena kuin se on laissa 455/2003, ja 
muutetaan 7 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 454/2001, seuraavasti: 
7 § 
Opetuksen laajuus ja sisältö 
Lukion oppimäärä sisältää, sen mukaan kuin 10 §:n nojalla säädetään tai määrätään, äidinkieltä ja kirjallisuutta, toista kotimaista kieltä ja vieraita kieliä, matemaattis-luonnontieteellisiä opintoja, humanistis-yhteiskunnallisia opintoja, uskonto- ja katsomustietoa, liikuntaa ja muita taito- ja taideaineita sekä terveystietoa. Tässä momentissa mainituissa opinnoissa voi, sen mukaan kuin 10 §:n nojalla säädetään tai määrätään, olla erilaajuisia oppimääriä. Taito- ja taideaineet sekä terveystieto ovat vapaaehtoisia niille opiskelijoille, jotka 18 vuotta täytettyään aloittavat lukiokoulutuksen. Koulutuksen järjestäjä voi 4 §:n nojalla määrätyn erityisen koulutustehtävän mukaisesti poiketa tämän momentin säännöksistä. 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
Helsingissä 17.11.2015 
Eeva-Johanna
Eloranta
sd
Olli-Poika
Parviainen
vihr
Anna
Kontula
vas
Hanna
Sarkkinen
vas
Hanna
Halmeenpää
vihr
Eva
Biaudet
r
Susanna
Huovinen
sd
Jukka
Gustafsson
sd
Silvia
Modig
vas
Kari
Uotila
vas
Paavo
Arhinmäki
vas
Li
Andersson
vas
Annika
Lapintie
vas
Markus
Mustajärvi
vas
Jari
Myllykoski
vas
Matti
Semi
vas
Aino-Kaisa
Pekonen
vas
Jani
Toivola
vihr
Sanna
Marin
sd
Maarit
Feldt-Ranta
sd
Joona
Räsänen
sd
Sirpa
Paatero
sd
Viimeksi julkaistu 2.12.2015 13:16