Yleistä

Komissio on 15.12.2020 antanut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi digitaalisten palvelujen sisämarkkinoista ja direktiivin 2000/31/EY muuttamisesta (KOM(2020) 825 lopullinen). Ehdotus pohjautuu komission digitaalisten sisämarkkinoiden strategian toimeenpanoon sekä politiikkatavoitteisiin, jotka komissio esitti helmikuussa 2020 antamassaan tiedonannossa "Euroopan digitaalista tulevaisuutta rakentamassa". 

Asetusehdotuksen tavoitteena on edistää digitaalisten sisämarkkinoiden toimintaa ja erityisesti ns. välittäjäpalveluiden tarjontaa. Sen tavoitteena on laatia yleiset säännöt turvalliselle, ennakoitavalle ja luotettavalle verkkoympäristölle, jossa myös käyttäjien EU:n perusoikeuskirjan sisältämiä perusoikeuksia suojellaan tehokkaasti. Tavoitteena on lisäksi syventää nykyisen sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin välittäjäpalveluiden sääntelyä siirtämällä voimassa olevat direktiivin vastuuvapaussäännökset ehdotettuun asetukseen sekä lisäämällä asetukseen näiden palveluntarjoajien huolellisuusvelvollisuuksia. Nämä huolellisuusvelvollisuudet ovat uusia, ja niiden tavoitteena on edistää käyttäjien ja kuluttajien turvallisuutta verkossa. 

Lakivaliokunta katsoo, että sääntelyn tavoitteiden kannalta ehdotusta voidaan pitää perusteltuna, kun otetaan huomioon internetin käytön yleisyys, rajatylittävä luonne ja välttämätön merkitys kaikilla yhteiskunnan toiminnan aloilla. Erittäin suuret verkkoalustat, joihin kohdistuisi tiukempia vaatimuksia ja vastuita, ovat maailmanlaajuisia, ja niillä on yli 45 miljoonaa eurooppalaista käyttäjää. On ilmeistä, että yksittäisillä kansallisen tason lainsäädäntötoimilla ei pystytä tehokkaasti varmistamaan unionin kansalaisten ja yritysten turvallisuutta ja yhdenmukaista oikeuksien suojelua verkossa ja erityisesti suhteessa erittäin suurien verkkoalustojen toimintaan. Tämä perustelee valiokunnan käsityksen mukaan unionin tasoisella asetuksella toteutettavaa digitaalisten palvelujen toiminnan edellytysten yhdenmukaistamista turvaamalla samalla perusoikeudet ja varmistamalla turvallinen verkkoympäristö. 

Ehdotuksen erittäin perustelluista tavoitteista huolimatta asetusehdotuksessa on kuitenkin vielä valtioneuvoston kannastakin ilmi käyvin tavoin lukuisia huolellista jatkoselvittämistä ja selkeyttämistä vaativia seikkoja. Valtioneuvoston kannassa painotetaan myös, että asetusehdotus sisältää erityisesti sananvapauteen, yhdenvertaisuuteen, oikeusvarmuuteen, oikeusturvaan sekä julkisen hallintotehtävän siirtämiseen liittyviä valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä, joita tulee asetusneuvotteluissa huolellisesti selvittää. Valiokunta pitää valtioneuvoston kantaa perusteltuna. Jatkoselvitysten tarpeellisuus on kuitenkin selvää, sillä kyse on vasta neuvottelujen alkuvaiheesta ja kyseessä on osittain uudenlainen, laaja ja haastava sääntelykohde. Vaikka ehdotettu sääntely on lähtökohtaisesti tarpeellinen, asetusehdotus on kuitenkin hyvin monimutkainen ja sen sisältöä on vaikea hahmottaa. Tämä johtunee osin siitä, että asetuksen säännöksillä pyritään turvaaman eri oikeushyviä, jotka eivät ole kaikilta osin helposti yhteen sovitettavissa. Asetuksella pyritään esimerkiksi varmistamaan, että laittomaan digitaaliseen sisältöön voidaan puuttua tehokkaasti, kuitenkin niin, ettei välityspalvelun vastaanottajien (käyttäjien) perusoikeuksia, muun muassa sananvapautta, tarpeettomasti rajoiteta. Osin asetuksen ymmärtämiseen liittyvät haasteet johtuvat siitä, etteivät säännökset ole sisällöltään kovin selvät.  

Sananvapausnäkökohtiin liittyen valiokunta katsoo, että voimassa olevakaan oikeustila ei kuitenkaan ole optimaalinen. Ehdotetut säännökset merkitsevät lähtökohtaisesti parannusta nykyiseen käytäntöön, jossa verkkoalustat estävät pääsyn tai poistavat sisältöä ilman, että menettelyä säänneltäisiin mitenkään EU:n tasolla (ks. U 2/2021 vp, s. 11). Lisäksi sananvapausnäkökohdatkin huomioiden on perusteltua, että verkossa tapahtuvien rikosten uhrien ja vahingonkärsijöiden asemaa vahvistetaan. 

Lakivaliokunta nostaa esiin oman toimialaansa liittyen eräitä keskeisiä seikkoja. 

Laiton sisältö, vastuuvapaus ja seuraamukset

Palveluntarjoaja ei asetusehdotuksen 5(1) artiklan mukaan ole vastuussa palvelun vastaanottajan pyynnöstä tallennetuista tiedoista, jos se toimii viipymättä laittoman sisällön poistamiseksi tai sen saannin estämiseksi heti saatuaan tiedon tällaisista seikoista tai jos se ei 5 artiklassa tarkemmin määritellyin tavoin tiedä tällaisesta sisällöstä. Palveluntarjoajan tulisi siten 5 artiklan mukaan vastuusta vapautuakseen oma-aloitteisesti päättää estää pääsy tällaiseen lainvastaiseen sisältöön tai poistaa sisältö. Lisäksi kuka tahansa voi asetusehdotuksen 14 artiklan mukaan tehdä ilmoituksen laittomasta sisällöstä. Lakivaliokunta katsoo, että sääntelyä voidaan tavoitteiltaan pitää perusteltuna siltä osin kuin tarkoituksena on vähentää laitonta sisältöä verkossa ja parantaa käyttäjien asemaa palveluissa.  

Asetusehdotuksen mukaan vastuusta vapautuminen edellyttää, että palveluntarjoaja aktiivisesti puuttuu laittomaan sisältöön sen poistamiseksi tai sen saannin estämiseksi. Sääntely edellyttää siten tosiasiassa, että yksityinen palveluntarjoaja puuttuu sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden käyttämiseen vastuusta vapautuakseen. Lakivaliokunta yhtyy valtioneuvoston kannassa ilmaistuun käsitykseen siitä, että asetusehdotuksen sisältämiä sananvapauteen liittyviä valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä tulee asetusneuvotteluissa huolellisesti selvittää. Yhteiskunnan toimivuuden ja demokratian kannalta sananvapaus ja ilmaisuvapaus ovat keskeisiä perusoikeuksia. Valtioneuvoston tavoin lakivaliokunta katsoo, että asetusneuvotteluissa on huolehdittava siitä, että asetuksen nojalla puuttuminen sananvapauteen rajoittuu vain välttämättömään siinä tavoiteltavan hyväksyttävän päämäärän saavuttamiseksi. Esimerkiksi suurilla sosiaalisen median yrityksillä, kuten Twitter ja Facebook, on niin suuri merkitys, että jos esimerkiksi poliitikon pääsy näihin kanaviin estetään, hänen voi olla hyvin vaikea tavoittaa äänestäjiä ja saada julki mielipiteensä. 

Asetusehdotuksen 12 johdantokappaleessa kuvataan asetuksessa tarkoitetun laittoman sisällön soveltamisalaa seuraavasti: 

Selvää on, että asetusehdotuksen sääntely kattaa siten laitonta toimintaa, joka voi liittyä esimerkiksi terrorismirikoksiin, laittomaan huumekauppaan, laittomiin uhkauksiin, tekijänoikeusrikkomuksiin, seksuaaliseen häirintään, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esittävien kuvien jakamiseen ja niin edelleen. 

Varsinaisen laittoman sisällön määritelmän sisältävän asetusehdotuksen 2 artiklan g kohdan mukaan laitonta sisältöä olisi kuitenkin mikä tahansa tieto, joka ei ole unionin tai jäsenvaltion lainsäädännön mukaista riippumatta kyseisen lainsäädännön täsmällisestä kohteesta tai luonteesta. Laittoman sisällön määrittely muodostuu siten erittäin laaja-alaiseksi ja tulkinnanvaraiseksi. Se voi myös poiketa sisällöllisesti eri jäsenvaltioissa. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin edellä todetun ongelmallisuus etenkin sananvapauden kannalta. Valiokunta katsookin, että asetusehdotuksen sisältämää sääntelyä tulee tältä osin olennaisesti täsmentää. 

Laittoman sisällön käsitteen täsmennystarvetta perustelee sekin, että soveltamisalan laajuuden vuoksi myös palveluntarjoajan harkintavalta estää tai poistaa tietoja verkkoalustalta voi muodostua ongelmallisen laajaksi. Niin ikään palveluntarjoajan vastuukysymykset voivat muodostua pulmallisen epätäsmällisiksi. 

Rangaistusvastuun perusteisiin liittyen lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää rikossääntelyn ennustettavuutta eli sitä, että säännöksen sanamuodon perusteella voidaan ennakoida, mikä on rangaistavaa. Laittoman sisällön laaja-alaisuus ja tulkinnanvaraisuus ovat siten ongelmallisia myös laillisuusperiaatteen kannalta. Vaikka asetusehdotuksen rangaistusvastuu perustuu käytännössä luonteeltaan hallinnollisiin rangaistusseuraamuksiin, on tämä näkökohta merkityksellinen, sillä hallinnollisten sanktioidenkin tulee täyttää muun muassa yleiset tarkkuuden vaatimukset (ks. myös U 2/2021 vp, s 15).  

Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että asetusehdotuksen jatkovalmisteluissa sekä kansallisia täytäntöönpanotoimia valmisteltaessa on pidettävä mielessä hallinnollisten seuraamusten suhde rikosoikeudelliseen järjestelmään ja arvioitava järjestelmän kokonaisuutta myös ne bis in idem -periaatteen suhteen (kaksoisrangaistavuuden kielto). 

Valtioneuvoston kannastakin ilmenevin tavoin asetusehdotus sisältää merkittäviä kansallisten viranomaisten ja komission toimivaltaa koskevia säännöksiä. Lakivaliokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen (ks. U 2/2021 vp, s. 22 ja 23) siitä, että näiden tarkoituksenmukaisuutta ja selkeyttä on vielä selvitettävä asetusneuvotteluissa. Asetusneuvotteluissa on huolehdittava siitä, että kansallisesti voidaan säätää asetuksessa tarkoitetuista seuraamuksista perustuslain vaatimusten mukaisesti. Edelleen on huolehdittava siitä, että komission ja kansallisten viranomaisten sanktiointivaltuudet eivät ole perusoikeuksien näkökulmasta liian väljiä. Asetusneuvotteluissa tulee huolehtia siitä, että määrättävissä olevat hallinnolliset seuraamukset ja niiden suuruuden perusteet on riittävän täsmällisesti ja tarkkarajaisesti määritelty.  

Valvonta ja oikeussuojakeinot

Asetusehdotuksen 14 (1) artiklan mukaan säilytyspalvelujen tarjoajien on otettava käyttöön mekanismeja, joiden avulla kuka tahansa yksityishenkilö tai toimija voi ilmoittaa säilytyspalvelujen tarjoajan palvelussa olevan tietoja, joita kyseinen henkilö tai toimija pitää laittomana sisältönä. Ilmoituksen saatuaan palveluntarjoajan on tehtävä päätöksensä ilmoituksen johdosta oikea-aikaisesti, huolellisesti ja objektiivisesti. Asetuksen 17 artiklassa ehdotetaan säädettäväksi verkkoalustojen sisäisestä valitusten käsittelyjärjestelmästä, joka olisi käytössä silloin, kun palveluntarjoaja kohdistaa toimia verkkoalustalla olevaan laittomaan tai käyttöehtojen vastaiseen sisältöön. Niin ikään 18 artiklassa ehdotetaan säädettäväksi verkkoalustan palveluntarjoajan päätöksiin liittyvästä mahdollisuudesta palvelun käyttäjälle (vastaanottajalle) valittaa riidanratkaisuelimelle. Tällainen riidanratkaisumekanismi ei kuitenkaan rajoittaisi palvelun käyttäjän mahdollisuuksia hakea muutosta palveluntarjoajan päätökseen tuomioistuimelta. Asetuksen 43 artiklan mukaan käyttäjä voi kuitenkin aina saattaa asetuksen loukkausta koskevan asian digitaalisten palveluiden koordinaattorin tai muun toimivaltaisen viranomaisen ratkaistavaksi. 

Asetusehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden tulee nimetä yksi tai useampi toimivaltainen viranomainen valvomaan asetuksen noudattamista (38 artikla). Lisäksi kunkin jäsenvaltion tulee nimetä yksi toimivaltaisista viranomaisista ns. digitaalisten palveluiden koordinaattoriviranomaiseksi, joka toimii yhteistyössä asianomaisen jäsenvaltion muiden toimivaltaisten viranomaisten, komission, Euroopan digitaalisten palveluiden lautakunnan ja muiden maiden koordinaattoreiden kanssa. Koordinaattorin tehtävänä on varmistaa asetuksen yhdenmukainen soveltaminen ao. jäsenvaltiossa ja unionin alueella. Asetus sisältää myös säännökset koordinaattoriviranomaisen tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuksista sekä käytettävissä olevista keinoista asetuksen vastaiseen toimintaan puuttumiseksi. Asetusehdotuksen 43 artiklan mukaan palvelun vastaanottajilla (käyttäjillä) on edellä todetun mukaisesti oikeus tehdä tämän asetuksen väitetystä rikkomisesta välityspalvelujen tarjoajia vastaan valitus sen jäsenvaltion digitaalisten palvelujen koordinaattorille, jossa palvelun vastaanottaja asuu tai johon se on sijoittautunut. Digitaalisten palvelujen koordinaattorin tehtäviin kuuluu myös muun muassa hyväksyä 18 artiklassa tarkoitettu riidanratkaisuelin kelvolliseksi riidanratkaisumekanismiin. Valvontajärjestelyihin kuuluvat myös 19 artiklassa tarkoitetut luotettavat ilmoittajat, jotka digitaalisten palvelujen koordinaattori hyväksyisi. 

Komission ehdotuksen mukaan digitaalisten palvelujen koordinaattorilla on oltava valtuudet tehdä tarkastuksia paikalla tiloissa, joita palveluntarjoajat tai henkilöt käyttävät elinkeino- tai ammattitoimintaansa liittyviin tarkoituksiin, tai pyytää muita viranomaisia tekemään niin epäiltyyn rikkomiseen liittyvien tietojen tutkimiseksi, takavarikoimiseksi, jäljennösten ottamiseksi tai hankkimiseksi. Lakivaliokunta pitää hyvin kyseenalaisena ainakin sellaista tilannetta, jossa digitaalisten palveluiden koordinaattori voisi tunkeutua kotirauhan piiriin. Lakivaliokunta katsoo, että tilanteissa, joissa on kysymys kotirauhan suojaamasta tilasta, koordinaattorin tulee pyytää virka-apua kansallisesti toimivaltaiselta viranomaiselta. 

Asetus sisältää erityiset säännökset myös menettelystä erittäin suurten verkkoalustojen valvonnassa. Komissio tai Euroopan digitaalisten palvelujen lautakunta voisivat joko omasta aloitteestaan tai lautakunta vähintään kolmen jäsenvaltion sitä pyytäessä pyytää sijoittautumisvaltion koordinaattoria käynnistämään asiassa tutkinnan. Komissio voi myös itse käynnistää tutkinnan, mikäli sijoittautumisvaltion koordinaattori ei komission pyynnöstä huolimatta ole käynnistänyt tutkintaa tai on nimenomaisesti pyytänyt komissiota käynnistämään tutkinnan. Komissio voi käynnistää tutkinnan myös tilanteissa, joissa sijoittautumisvaltion koordinaattori on käyttänyt toimivaltuutensa rikkomuksen selvittämiseksi ja poistamiseksi. Komission tiedonsaantikeinoihin kuuluvat mm. tietopyynnöt, kuulemiset ja tarkastukset. 

Asetusehdotus sisältää näin ollen moninaisia valvontamekanismeja kuten palvelunkäyttäjien suorittaman sisältövalvonnan, luotettavien ilmoittajien suorittaman valvonnan, digitaalisten palvelujen koordinaattorin suorittaman valvonnan sekä komission valvontatoimet. Valtioneuvoston kannastakin ilmenevin tavoin (U 2/2021 vp, s. 23) asetusehdotuksessa ehdotetaan uudenlaista valvontarakennetta asetuksen säännösten valvontaan.  

Lakivaliokunta pitää tehokkaita valvontamekanismeja lähtökohtaisesti tärkeinä. Edellä kuvatun mukaisesti ehdotuksen valvonta- ja oikeussuojajärjestelmä on kuitenkin varsin monimutkainen. Lakivaliokunta korostaa, että neuvotteluissa on tärkeä pyrkiä siihen, että sekä valvonta- että oikeussuojajärjestelmästä muodostuu toimiva ja selkeä kaikkien osapuolien kannalta.  

Valtioneuvoston kannassa tuodaan esiin (U 2/2021 vp, s. 22), että voimassa olevalla EU-sääntelyllä on luotu useille eri kansallisille viranomaisille saman tyyppisiä toimivaltuuksia kuin ehdotuksessa. Valtioneuvoston tavoin lakivaliokunta katsoo, että ehdotettujen viranomaisvaltuuksien suhdetta olemassa oleviin toimivaltuuksiin on selvennettävä ja pyrittävä varmistamaan se, että kansallisten viranomaisten toimivaltuuksista voidaan säätää kokonaisuus huomioon ottaen johdonmukaisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Komission ja kansallisten viranomaisten roolien asetuksen täytäntöönpanossa tulee olla selkeät. 

Valtioneuvoston tavoin lakivaliokunta katsoo, että asetusneuvotteluissa tulee huolehtia siitä, että kansallisten viranomaisten toimivaltuudet on riittävän täsmällisesti ja tarkkarajaisesti määritelty. Valtioneuvoston kantaa vastaavasti lakivaliokunta kiinnittää myös huomiota asetusehdotuksen sisältämiin komission laajoihin tiedonsaantioikeuksiin ja tarkastusvaltuuksiin.  

Valiokunnan näkemyksen mukaan valtioneuvoston kannassa on asianmukaisesti tuotu esiin se, että asetusehdotus sisältää merkittäviä kansallisten viranomaisten ja komission toimivaltaa sekä riidanratkaisua koskevia säännöksiä, joiden tarkoituksenmukaisuutta ja selkeyttä on vielä selvitettävä asetusneuvotteluissa. Valtioneuvoston tavoin valiokunta katsoo, että on huolehdittava siitä, että komission ja kansallisten viranomaisten tarkastus- ja sanktiointivaltuudet eivät ole perusoikeuksien näkökulmasta liian väljiä. Asetusehdotuksen mukaan komissiolla olisi toimivalta antaa sakkoja ja uhkasakkoja. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen siitä, että asetukseen tulee liittää oikeussuojakeinona valitusmahdollisuus edellä mainituista komission päätöksistä. Neuvotteluissa on myös varmistettava, ettei asetuksesta seuraa jäsenvaltioille velvoitetta perustaa tuomioistuimen ulkopuolista riidanratkaisuelintä käsittelemään palveluntarjoajan päätöksiä koskevia valituksia. 

Muita huomioita

Valtioneuvoston kirjelmästä ilmi käyvin tavoin (s. 14) ehdotuksen 8 ja 9 artikla koskevat kansallisten viranomaisten toimenpidepyyntöjä toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle palveluntarjoajalle. Ehdotuksen 8 ja 9 artiklan mukaisesti palveluntarjoaja on velvollinen reagoimaan toisen jäsenvaltion oikeus- tai hallintoviranomaiselta saapuvaan määräykseen puuttua tiettyyn laittomaan sisältöön palvelussaan tai määräykseen luovuttaa tietoja palvelunsa vastaanottajista. Ehdotetuissa artikloissa tarkoitetuin tavoin palveluntarjoajan on ilmoitettava määräyksen lähettäneelle viranomaiselle, mihin määräys on johtanut, sekä täsmennettävä toteutetut toimet ja niiden toteuttamisajankohta. 

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että se on lainvalvontaviranomaisen rajat ylittävää pääsyä sähköiseen todistusaineistoon koskevan asetusehdotuksen (ns. E-evidence-asetus) käsittelyn yhteydessä (ks. esim. LaVL 2/2021 vp) pitänyt kyseisen ehdotuksen yhteydessä ongelmallisena tilannetta, jossa palveluntarjoajat olisivat lähinnä oikeudellisia asioita hoitavan viranomaisen asemassa. 

Valiokunnan liikenne- ja viestintäministeriöltä saaman selvityksen mukaan ehdotettuja 8 ja 9 artiklan säännöksiä ei voi rinnastaa ns. E-evidence-asetusehdotuksen todisteiden luovuttamista koskeviin säännöksiin. E-evidence-asetuksessa säädettäisiin siitä, miten ja millä edellytyksillä jäsenvaltion lainvalvontaviranomainen voi suoraan velvoittaa Euroopan unionin alueella palveluita tarjoavan palveluntarjoajan toimittamaan tai säilyttämään tietyn palveluntarjoajan hallussa olevan sähköisessä muodossa olevan tiedon käytettäväksi todistusaineistona käynnissä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä. 

Saadun selvityksen mukaan nyt käsillä olevan ehdotuksen 8 ja 9 artiklassa ei säädettäisi tämän tapaisesta velvollisuudesta. Säännökset eivät velvoittaisi palveluntarjoajaa poistamaan toisen jäsenvaltion viranomaisen määräyksen nojalla sisältöjä tai toimittamaan pyydettyjä tietoja toisen jäsenvaltion viranomaiselle. Ainoa velvollisuus, josta asetuksen 8 ja 9 artiklassa säädettäisiin, olisi asiallisesti ottaen velvollisuus ilmoittaa määräyksen antaneelle toisen jäsenvaltion viranomaiselle määräyksen vastaanottamisesta ja siitä, mihin toimenpiteisiin määräys on antanut aihetta. Muuta velvollisuutta toimia ei asetuksen 8 ja 9 artikla aseta palveluntarjoajalle. Saadun selvityksen mukaan asetusehdotus ei näin ollen velvoita palveluntarjoajaa ryhtymään sanotuissa artikloissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin tai esittämään syitä sille, ettei toimenpiteisiin ryhdytä. 

Edellä todetusta huolimatta lakivaliokunta yhtyy valtioneuvoston kannassa ilmaistuun näkemykseen siitä, että ehdotetut 8 ja 9 artiklan menettelyt vaativat vielä selvennystä asetusneuvotteluissa. Sääntelyssä olisi varmistuttava siitä, että toisen jäsenvaltion tekemä toimenpidepyyntö ei voi johtaa palveluntarjoajan sijaintivaltion lainsäädännössä turvatun sananvapauden tai muiden perusoikeuksien kaventumiseen, sekä pyrittävä varmistamaan, ettei sääntely merkitse julkisen hallintotehtävän siirtämistä yksityiselle palveluntarjoajalle perustuslain 124 §:ssä tarkoittamalla tavalla.  

Valtioneuvoston kannasta ilmi käyvin tavoin asetusehdotus sisältää useita palveluntarjoajien velvollisuuksia ja toimenpiteitä, jotka tukevat disinformaation ja muun informaatiovaikuttamisen torjunnan tavoitetta ja joita valtioneuvosto lähtökohtaisesti tukee. Näitä ovat mm. esitetyt avoimuusraportointivelvoitteet, väärinkäytöksen vastaiset palveluntarjoajien toimet, erittäin suurten verkkoalustojen palveluiden systeemisiin riskeihin liittyvä riskiarvio ja riskienhallintatoimet, viranomaisten ja tutkijoiden pääsy erittäin suurten verkkoalustojen dataan, joka liittyy asetuksen valvontaan, sekä kriisivarautuminen. Valiokunnalla ei ole huomauttamista valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan ehdotusten yksityiskohtaisia vaikutuksia ja vaikutuksia perusoikeuksiin on kuitenkin arvioitava jatkovalmistelussa. Valiokunta toteaa lisäksi, että sääntelyn ja sen kohteen ymmärtämisen kannalta on merkityksellistä myös muun muassa se, mitä disinformaatiolla tarkoitetaan.