Talousvaliokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.
Lähtökohdat.
Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön korttipohjaisista maksutapahtumista veloitettavista siirtohinnoista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (jäljempänä siirtohinta-asetus) niiltä osin kuin asetus edellyttää kansallisia täytäntöönpanotoimia (siirtohinta-asetuksen 13, 14 ja 15 artikla). Lisäksi asetus jättää osaan sääntelystä kansallista liikkumavaraa (1, 3, 4 ja 16 artikla).
Siirtohinta-asetuksen tavoitteena on harmonisoida maksukorttien käyttöön liittyvää sääntelyä ja edistää näin rajat ylittävää kauppaa sekä uusien toimijoiden ja maksusovellusten markkinoillepääsyä. Asetuksen keskeisiä ehdotuksia ovat siirtohinnoille asetettavat maksimiarvot (pankkikorttimaksuilla enintään 0,2 % ja luottokorttimaksuilla enintään 0,3 % maksutapahtuman arvosta). Asetettavat kattohinnat ovat pankkikorttien osalta hieman kansallisesti sovellettuja korkeammatSuomessa nyt noin 0,19 % ja luottokorttien osalta keskimääräistä matalammatSuomessa nyt noin 0,5 %. Suomessa on ollut lisäksi käytössä erilaisia siirtohintaleikkureita, jotka ovat pitäneet siirtohinnat kohtuullisella tasolla myös suurien korttimaksujen osalta.
Kansalliset optiot.
Kansallisten optioiden osalta esityksessä on päädytty, Suomen markkinoiden erityispiirteet huomioon ottaen, ehdottamaan, ettei ainakaan vielä tässä vaiheessa ole tarkoituksenmukaista hyödyntää annettua kansallista harkintavaltaa. Kansallisten markkinoidemme kannalta keskeisimmät asetuksen sallimat optiot liittyvät kansallisia pankki- ja luottokorttitapahtumia koskeviin siirtohintoihin (3 ja 4 artikla). Ne mahdollistavat asetusta tiukempien siirtohintakattojen asettamisen. Hallituksen esityksessä on seikkaperäisesti selvitetty optioiden hyödyntämisen vaikutuksia (s. 16 ja 17) ja päädytty siihen, että asetuksen suppean "kotimainen maksutapahtuma" -määritelmän vuoksi kilpailu kotimaisilla markkinoilla saattaisi vääristyä optioita käytettäessä. Kansalliset, asetusta tiukemmat siirtohintakatot voitaisiin kohdistaa vain pieneen osaan kansallisia korttimaksuja ja palveluntarjoajia. Valiokunta yhtyy esityksen arvioihin ja katsoo, ettei optioiden käyttö ole asetuksen nykyisen sääntelyn puitteissa kansallisten intressiemme mukaista.
Sääntelyn jatkokehittäminen.
Valiokunta pitää valitettavana, ettei Suomen neuvottelutavoitteena ollut senttimääräisen ylärajan asettaminen siirtohinnoille toteutunut (TaVL 27/2013 vp — U 57/2013 vp). Vaikka maksun käsittelykulut ovat samansuuruiset korttimaksun suuruudesta riippumatta, johtaa EU-sääntely siihen, että suurista korttimaksuista perittävä euromääräinen siirtohinta on huomattavasti pieniä korttimaksuja suurempi. Valiokunta pitää tärkeänä, että uuden sääntelyn vaikutuksia markkinoihin seurataan ja saatujen kokemusten perusteella vaikutetaan aktiivisesti mahdollisten puutteiden poistamiseksi. Todettakoon kuitenkin, että hallituksen esityksessä (s. 15) arvioidaan, että pidemmällä aikavälillä kilpailun lisääntyminen tulee ehdotetunkin sääntelyn puitteissa tehostamaan maksamista ja alentamaan kustannuksia kuluttajien hyödyksi.
Valvonta ja riitojenratkaisu.
Asetuksen edellyttämäksi kansalliseksi maksupalveluntarjoajia valvovaksi viranomaiseksi nimetään Finanssivalvonta, jolla on sekä valvontavastuu että oikeus määrätä seuraamusmaksu asetuksen tiettyjen säännösten rikkomisesta. Finanssivalvonnan vastuulla olisi mm. valvoa (2. lakiehdotuksen 86 a §), että palveluntarjoajalla on osoittaa toimielin, jossa maksunsaajien ja palveluntarjoajan väliset yksittäiset, asetuksen 15 artiklassa tarkoitetut riidat voidaan ratkaista. Tämänkaltaisella, tuomioistuimen ulkopuolisella vaihtoehtoisella riidanratkaisuelimellä tulee olla omat säännöt, joissa voidaan mm. määrätä toimielimen kustannusten kattamisesta. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan väliseen suhteeseen sovellettavien säännösten valvonta kuuluu jo voimassa olevan sääntelyn (kuluttajansuojalaki ja maksupalvelulaki) mukaisesti kuluttaja-asiamiehelle. Kuluttajilla on jo käytettävissä vakiintuneet vaihtoehtoiset riidanratkaisuelimet, minkä lisäksi eduskunnan käsiteltävänä on parhaillaan erillinen hallituksen esitys (HE 74/2015 vp — TaVM 13/2015 vp), jossa kuluttajien käytettävissä olevaa vaihtoehtoista riidanratkaisumenettelyä kehitetään edelleen.