Esityksessä ehdotetaan tehtäviksi kestävän rahoituksen tukemista koskevassa EU:n lainsäädännössä edellytetyt muutokset kansalliseen lainsäädäntöön. Muutokset jäsentyvät kolmeen kokonaisuuteen. Ensimmäinen näistä on niin kutsuttu tiedonantoasetus, jossa lisätään institutionaalisten sijoittajien ja omaisuudenhoitajien tiedonantovelvollisuuksia sijoitustuotteidensa kestävyydestä ja-riskeistä Vähähiiliset viitearvot -muutosasetuksella luodaan kaksi uutta viitearvotyyppiä. Näiden odotetaan helpottavan vähähiilisten portfolioiden ja sijoitustuotteiden tekemistä. Kolmas kokonaisuus on taksonomia-asetus, jossa laaditaan EU-tasoinen luokitusjärjestelmä kestäville sijoituksille. Asetukset ovat Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta, mutta kansalliseen säännöstöömme on tehtävä muutoksia ristiriitaisuuksien ja päällekkäisyyksien poistamiseksi ja viranomaisvaltuuksien päivittämiseksi.  

Toimet tähtäävät yksityisen pääoman ohjaamiseen ilmastonmuutosta torjuviin kohteisiin. 

Talousvaliokunta jakaa käsityksen siitä, että ilmastonmuutokseen liittyy niin vakavia riskejä, että toimia tulee tehdä kaikilla sektoreilla. Siten myös rahoitusmarkkinalainsäädännöllä voi olla rooli ilmastopolitiikassa. Kuitenkin rahoitusmarkkinalainsäädännön ensisijaiset tavoitteet liittyvät rahoitusmarkkinoiden vakauteen, rahoitusmarkkinoiden riskien pienentämiseen sekä sijoittajan- ja kuluttajansuojaan. Kestävyys- ja ympäristönäkökulma voi olla osa rahoitusmarkkinasääntelyn tavoitteita, mutta se ei voi syrjäyttää edellä mainittuja primääritavoitteita.  

Talousvaliokunta toteaa, että tarkoituksenmukaisin tapa ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi on tehdä haitan aiheuttamisesta kallista: ilmastonmuutosta jouduttavien toimien hinnan pitäisi heijastella kaikkia tällaisesta toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Kannustimien ja sanktioiden yhteisvaikutuksen tulisi toimia siten, että ne ohjaisivat johdonmukaisesti ja yhdensuuntaisesti pääomia sellaisiin kohteisiin, jotka edistävät ilmastonmuutoksen hillitsemisen tavoitteita.  

Sijoittajien käytettävissä olevan informaation lisäämiseksi ja ympäristötietouden edistämiseksi on laadittu luokitusjärjestelmä ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävälle toiminnalle. Taksonomian keskeiseksi haasteeksi on tunnistettu se, kuinka luoda aidosti yhteismitallinen ja tarkoituksenmukainen luokittelu. Luokittelun oikeudenmukaisuuteen ja sisäiseen johdonmukaisuuteen kohdistuu paineita erityisesti, jos siihen on tarkoitus kytkeä myöhemmin muita toimia tai seurauksia (verokohtelu, hallinnolliset helpotukset tai lisävaatimukset) Näiden taksonomiaan liitännäisten toimien tehokkuus ja oikeudenmukaisuus jäävät siten viime kädessä riippumaan siitä, kuinka hyvin luokittelu onnistuu.  

Tällä hetkellä ympäristöystävällisyyden käsitettä käytetään varsin vaihteleviin parametreihin tukeutuen ja tavalla, joka ei kaikissa tapauksissa edistä sijoituskohteiden vertailtavuutta. Tässä katsannossa huolellisesti laadittu taksonomia on tarpeellinen uudistus. Tiedonantovelvoitteiden kumulaatio on kuitenkin omiaan kasvattamaan sijoitustuotteisiin liittyvää informaatiovyöryä, mikä on ollut korkeaan sijoittajansuojaan pyrkivän, viimeaikaisen sääntelyn kielteinen puoli. Kestävyystekijät ovat kuitenkin kasvava painoarvo ja osa vihreän siirtymän keinovalikoimaa. Tässä valossa olennaista on, että lisätiedonantovelvoitteet tulevat sijoittajarajapintaan siten laadittuina, että ne tosiasiallisesti palvelevat tiedontarvetta. 

Talousvaliokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä muutettuna.