Yleistä

Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä työnantajan kanssa tekemänsä vuorottelusopimuksen mukaisesti vapautuu määräajaksi palvelussuhteeseen kuuluvien tehtävien suorittamisesta ja jossa työnantaja sitoutuu vastaavaksi ajaksi palkkaamaan sijaiseksi työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä työnhakijana olevan henkilön. Vuorotteluvapaalla oleva saa työstä poissaolon ajalta vuorottelukorvausta. 

Vuorotteluvapaajärjestelmä käynnistyi Suomessa kaksivuotisena kokeiluna vuoden 1996 alusta, kun laki vuorotteluvapaan kokeilusta tuli voimaan. Kokeilulaki oli voimassa vuoden 2002 loppuun, jolloin säädettiin määräaikainen vuorotteluvapaalaki. Järjestelmä vakinaistettiin vuoden 2010 alusta lukien säätämällä vuorotteluvapaalaki pysyväksi. 

Vuorotteluvapaajärjestelmää on sen voimassaoloaikana muutettu useaan kertaan. Edellinen muutos tuli voimaan 1. syyskuuta 2014. Tuolloin kiristettiin työhistoriaedellytystä ja vuorottelusijaista koskevia edellytyksiä ja säädettiin vuorottelijan yläikärajasta. Ehtojen tiukennuksen tarkoituksena oli mm. työllisyysasteen nostaminen.  

Nyt käsittelyssä olevassa esityksessä vuorotteluvapaalakia ehdotetaan edelleen tiukennettavaksi siten, että vuorotteluvapaan työhistoriaedellytys korotetaan 20 vuoteen, vapaan enimmäiskesto lyhennetään 180 kalenteripäivään ja pitkän työuran tehneiden korkeampi vuorottelukorvaus poistetaan. Esitys perustuu pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan, ja sillä on tarkoitus saada aikaan 50 miljoonan euron vuosittainen säästö vuorotteluvapaajärjestelmän aiheuttamista kustannuksista. 

Vuorotteluvapaan merkitys

Vuorotteluvapaan tarkoituksena on edistää lyhytkestoisen työstä poissaolon avulla työntekijän työssä jaksamista ja parantaa samalla työttömänä työnhakijana olevan henkilön työllistymisedellytyksiä määräaikaisen työkokemuksen kautta. 

Vuorotteluvapaan käyttötarkoitukset vaihtelevat hyvin paljon, ja syyt sen käyttöön ovat yksilöllisiä. Vuonna 2005 tehdyn tutkimuksen (Nätti ym.) mukaan vuorotteluvapaan käytön yleisimmät motiivit ovat työelämän työntövoimat, perheenjäsenten hoivan tarpeet ja ns. itsehoivan tarpeet. Vuorottelijat käyttävät vapaata mm. kouluttautumiseen, lepäämiseen, matkusteluun ja harrastuksiin, kuntoutukseen sekä lasten tai vanhempien hoitamiseen. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuorottelijoilta on tullut esiin viitteitä siitä, että vapaata käytetään jossain määrin myös sellaisissa tilanteissa, joissa ilman vuorotteluvapaata ajauduttaisiin sairauspoissaoloihin tai muihin työkyvyttömyyden varalta oleviin järjestelmiin. Valiokunta korostaa, että vuorotteluvapaata ei ole tarkoitettu korvaamaan työntekijän sairauslomaa. Työterveyteen liittyvät ongelmat tulee työpaikoilla ratkaista luomalla yhteistyössä työterveyshuollon, työntekijän ja työnantajan kanssa sellaiset työolot, etteivät ne aiheuta vaaraa työntekijän terveydelle, ja käyttämällä työkyvyn ylläpitämiseksi luotuja yhteistoimintamenettelyjä. 

Monet vuorotteluvapaalla olleet ovat valiokunnan asiantuntijakuulemisessa saaman selvityksen mukaan pitäneet vuorotteluvapaan mahdollistamaa hengähdystaukoa työstä tärkeänä ja tarpeellisena oman jaksamisensa kannalta. VATTissa vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan vuorotteluvapaa ei kuitenkaan edesauttanut työssä jaksamista siten, että vapaalla olleet olisivat vapaan jälkeen pysyneet työllisinä verrokkiryhmää pidempään, eikä myöskään sairauspoissaolojen määrä laskenut verrokkiryhmään verrattuna. 

Vuorotteluvapaalle jäämisen ehtojen muuttaminen ja korvauksen pienentäminen vaikeuttaa ja vähentää vuorotteluvapaalle jäämistä etenkin pienipalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla. Valiokunta katsoo, että tiukennuksista huolimatta järjestelmä kuitenkin edelleen tarjoaa mahdollisuuden edistää työssä jaksamista määräaikaisen työstä poissaolon avulla.  

Sekä VATTin (2009) että TEM:n (2015) selvitysten mukaan vuorottelusijaisina toimineille työttömille sijaisuudesta on ollut hyötyä. TEM:n työvoimapolitiikan palveluilta sijoittumisesta tehdyn katsauksen mukaan vuorotteluvapaan sijaisuus oli vuonna 2013 työvoimapolitiikan palveluista se, jolta työllistyttiin parhaiten. Kolme kuukautta jakson päättymisen jälkeen sijaisista oli työllistynyt avoimille työmarkkinoille 62,6 %. Muissa työvoimapolitiikan palveluissa työllistyneiden osuudet ovat huomattavasti matalampia. Vuorottelusijaisten hyvää työllistymistä vuonna 2013 selittää se, että vuorottelusijaiset olivat aikaisemmin keskimäärin melko lyhyen aikaa, jopa vain yhden päivän työttöminä ennen sijaisuusjakson alkua ja suuri osa heistä olisi saadun selvityksen mukaan todennäköisesti työllistynyt myös ilman sijaisuutta. Lisäksi vuorottelusijaisten koulutustaso oli korkeampi kuin 15—64-vuotiaan väestön keskimääräinen koulutustaso vuonna 2013. Kuitenkin myös niistä sijaisista, joiden koulutustaso oli matala tai joiden koulutuksesta ei ollut tietoa, työllistyi 52,5 %, mikä on selvästi enemmän kuin muissa palveluissa. Sijaisuusedellytykset tiukkenivat vuonna 2014, jonka jälkeiseltä ajalta työllistymisvaikutuksia ei vielä ole voitu selvittää. 

Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä tulee valiokunnan mielestä ensisijaisesti tukea niitä työttömiä, joiden työllistyminen ilman tukea on vaikeaa. Valiokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena järjestelyä, jossa työllistymisen edellytyksenä on työkykyisen henkilön poissaolo työstä ja joka ohjaa työkykyisiä ihmisiä pitkäaikaisiin poissaoloihin työmarkkinoilta. Vastaavasta järjestelmästä on jo luovuttu ainakin Ruotsissa. Valiokunta korostaa, että työllistämiseen tulee ensisijaisesti käyttää muita työvoimapoliittisia toimenpiteitä, kuten palkkatuettua työtä. 

Vuorotteluvapaa vähentää suurella todennäköisyydellä kansantalouden yhteenlaskettuja työtunteja. Se on subventio vapaa-ajan käyttöön, eikä sen ole osoitettu pidentävän työuria tai vaikuttavan työssä pärjäämiseen ja jaksamiseen. Sitä käytetään mitä ilmeisimmin myös tilanteissa, joita varten on muita, tällaisia tilanteita varten luotuja toimenpiteitä, joilla työkykyä ja terveyttä ylläpidetään. Mahdollinen myönteinen vaikutus vuorottelusijaisten asemaan on saavutettavissa muilla työvoimapolitiikan toimilla. Koska julkisia menoja joudutaan nyt monella hallinnonalalla säätämään alaspäin,valiokunta pitää näistä syistä vuorotteluvapaan menoja soveliaana säästökohteena ja pitää hallituksen esitystä perusteltuna. 

Esityksen vaikutusten seuranta

Julkisen talouden säästöt on esityksessä arvioitu vuorotteluvapaalle jäävän työntekijän saaman vuorottelukorvauksen osalta. Valiokunta katsoo, että julkisen talouden ja työttömyysturvan kokonaisvaikutusten arvioinnissa on tarpeen arvioida vaikutuksia myös sijaiseksi palkattavan työttömän kannalta. On mahdollista, että julkisen talouden nettokustannukset vuorotteluvapaajärjestelmästä ovat vähäisiä ja korkean työttömyyden oloissa työttömyysturvaan saattaa joissakin tapauksissa syntyä säästöä. Valiokunta pitää tärkeänä, että muutoksen vaikutusten arvioinnissa kokonaistaloudelliset laskelmat otetaan huomioon. 

Vuorotteluvapaalakia muutettiin edellisen kerran vuonna 2014. Muutoksen tavoitteena oli parantaa pitkään työttömänä olleiden sekä vastavalmistuneiden nuorten ja alle 25-vuotiaiden tai yli 55-vuotiaiden työllistymisedellytyksiä. Lain vaikutuksia on tarkoitus arvioida kahden vuoden kuluttua lain voimaantulosta eli viimeistään syksyllä 2016. Valiokunta pitää valitettavana, että lakia muutetaan uudelleen ennen kuin viimeisimmän muutoksen vaikutukset työllistymisen edistämiseen on voitu arvioida.  

Noin 70 % vuorotteluvapaan käyttäjistä on naisia, ja eniten vuorotteluvapaata käytetään julkisen sektorin naisvaltaisilla aloilla, kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa ja opetusalalla, joten lain vaikutukset kohdistuvat erityisesti naisiin. Valiokunta katsoo, että lain sukupuolivaikutukset tulisi arvioida.