Tasavallan presidentin rikosoikeudellinen vastuu
Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (PeVL 3/2015 vp), että ehdotettu hyökkäysrikos on erityislaatuinen niin kutsuttu johtajarikos, koska siitä rangaistaisiin henkilöä, joka voi tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tai johtaa niitä.
Tasavallan presidentin rikosoikeudellista vastuuta koskevan perustuslain 113 §:n mukaan, jos oikeuskansleri, oikeusasiamies tai valtioneuvosto katsoo tasavallan presidentin syyllistyneen maanpetosrikokseen, valtiopetosrikokseen tai rikokseen ihmisyyttä vastaan, asiasta on ilmoitettava eduskunnalle. Jos eduskunta tällöin kolmella neljäsosalla annetuista äänistä päättää syytteen nostettavaksi, valtakunnansyyttäjän on ajettava syytettä valtakunnanoikeudessa ja presidentin on pidättäydyttävä siksi ajaksi toimestaan. Muissa tapauksissa presidentin virkatoimesta ei saa nostaa syytettä.
Perustuslakivaliokunnan Rooman perussäännön voimaansaattamisen yhteydessä omaksuman näkemyksen mukaan perustuslain 113 §:n käsitettä "rikos ihmisyyttä vastaan" tulee tulkita itsenäisesti eikä sen merkitys ole välttämättä sidottu siihen, mitä rikoslain 11 luvussa säädetään rangaistavaksi rikoksina ihmisyyttä vastaan (PeVL 45/2000 vp). Käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen perustelujen (s.34/II) mukaan perustuslain 113 §:n tulkinnassa tulisi lähteä siitä, että se kattaisi vähintään kaikki Rooman perussäännön sisältämät, kaikkein vakavimmat kansainväliset rikokset. Määritelmänsä mukaisesti hyökkäysteolta edellytetään ilmeistä YK:n peruskirjan vastaisuutta, mikä peruskirjan sisältämä aseellisen voimankäytön kielto huomioiden tukisi myös tulkintaa, jonka mukaan hyökkäysrikos voitaisiin katsoa joko 113 §:ssä tarkoitetun sotarikoksen muodoksi tai rikokseksi ihmisyyttä vastaan perustuslain merkityksessä. Näin ollen perustuslain 113 §:ää ei olisi hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarpeen muuttaa. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (PeVL 3/2015 vp), ettei ehdotettu sääntely muodostu valtiosääntöoikeudellisesti ongelmalliseksi.
Hyökkäysrikoksen määrittely
Hyökkäysrikosta koskeva ehdotettu rikoslain 11 luvun 4 §:n rangaistussäännös koostuu 1 momentissa kuvatusta rikoksen perustunnusmerkistöstä, yrityksen rangaistavuutta koskevasta standardimuotoisesta määräyksestä (2 momentti) ja valtion hyökkäysteon määritelmistä (3 ja 4 momentti).
Ehdotetun hyökkäysrikosta koskevan rikoslain 11 luvun 4 a §:n 1 momentin mukaan teosta rangaistaisiin henkilöä, joka voi tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tai johtaa niitä, jos tällainen henkilö tekee sellaisen hyökkäysteon, joka on luonteeltaan, vakavuudeltaan ja mittasuhteiltaan ilmeisellä tavalla Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan vastainen. Ehdotetun 3 momentin mukaan hyökkäysteolla tarkoitetaan tekoa, jossa valtio käyttää aseellista voimaa toisen valtion suvereniteettia, alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan tai muulla tavoin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan vastaisesti. Ehdotetussa 4 momentissa määritellään, mitkä teot ovat hyökkäystekoja sodanjulistuksesta riippumatta.
Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (PeVL 3/2015 vp), että laillisuusperiaatteen kannalta merkityksellistä on ensinnäkin se, että ehdotetun rikoslain 11 luvun 4 a §:n 1 momentin perustunnusmerkistössä ja 3 momentin määritelmässä hyödynnetään tunnusmerkkinä Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan vastaisuutta. Perustuslakivaliokunnan mielestä kyseinen normisto yhdessä sitä koskevien tulkintaohjeiden kanssa tulee siten huomioon otettavaksi arvioitaessa yksittäistapauksissa rangaistusvastuun toteutumista. Täsmällisyysvaatimuksen kannalta merkityksellistä on perustuslakivaliokunnan mielestä myös se, että ehdotetun säännöksen mukaan hyökkäysrikokseen voivat syyllistyä vain valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tosiasiallisesti määräävät henkilöt tai näitä toimia johtavat henkilöt. Perustuslakivaliokunnan mielestä ehdotettuja 1, 3 ja 4 momentteja on pidettävä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asettamat vaatimukset täyttävinä. Myös lakivaliokunta pitää ehdotettua sääntelytapaa perusteltuna (LaVL 4/2015 vp).
Hyökkäysteon toteutuminen
Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan (LaVL 4/2015 vp) hyökkäysteon rangaistavuuden edellyttävän sen toteutumista. Lakivaliokunnan mukaan valtion hyökkäysteon toteuttamista koskevan edellytyksen voidaan katsoa perussäännön tulkintaohjeissa koskevan kaikkia rangaistavana pidettävän menettelyn vaiheita eli niin rikosteon toteuttamista kuin sen suunnittelua, valmistelua ja aloittamistakin. Edellytyksen voidaan siis katsoa koskevan ehdotettuja hyökkäysrikosta, hyökkäysrikoksen yritystä ja hyökkäysrikoksen valmistelua.
Lakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että hallituksen esityksessä valtion hyökkäysteon toteuttamista ei kuitenkaan nimenomaisesti ole asetettu rangaistusvastuun edellytykseksi hyökkäysrikoksen yrityksen tai valmistelun osalta ehdotetuissa rikoslain 11 luvun 4 a ja 4 b §:ssä. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy lakivaliokunnan kantaan, jonka mukaan esitettyä ratkaisua ei voida tältä osin pitää riittävän selvänä. Lakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että rikoslakiin otettavan hyökkäysrikosta koskevan rangaistussäännöksen, samoin kuin sen rangaistavan yrityksen ja valmistelun osalta on syytä käydä selkeästi ilmi se, että rikoksesta voidaan tuomita vain silloin, jos valtion hyökkäysteko todella tehdään. Valiokunta yhtyy lakivaliokunnan kantaan, jonka mukaan 2. lakiehdotuksen 11 lukuun on tarpeen lisätä tätä koskeva uusi rajoitussäännös, joka sijoitetaan 14 a §:ksi, jolloin hallituksen esitykseen sisältyvä 14 a § siirtyy 14 b §:ksi.
Hyökkäysrikokseen liittyvät osallisuusvastuut
Rooman perussäännön 25 artiklan 2 kohdan alakohtien mukaan kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivalta ulottuu tekijän ohella myös yllyttäjään ja avunantajaan, kun rikos tai sen yritys tehdään. Perussäännön 8 a artiklan mukaan hyökkäysrikokseen voi syyllistyä vain henkilö, joka voi tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tai johtaa niitä. Tämä perussäännön mukainen rajaus ulottuu yhdessä perussäännön 25 artiklan 3 kohdan kanssa tulkiten myös avunantajiin ja yllyttäjiin. Artiklaan lisätty uusi 3 a kohta vahvistaa tämän, sillä sen mukaan 25 artiklan määräyksiä sovelletaan ainoastaan sellaisiin henkilöihin, jotka voivat tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tai johtaa niitä.
Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan (LaVL 47/2015 vp) huomiota siihen, että hallituksen esityksessä on ehdotettu tältä osin perussääntöä laajempaa kriminalisointia, jossa rikosvastuuta rajaava vaatimus henkilön erityisestä johtoasemasta ei koskisi yllyttäjää ja avunantajaa. Hallituksen esitys lähtee siitä, että hyökkäysrikokseen soveltuisi rikoslain 5 luvun 7 §:n 2 momentti, jonka mukaan yllyttäjää tai avunantajaa ei vapauta rangaistusvastuusta se, ettei häntä koske sellainen erityinen henkilöön liittyvä olosuhde, joka perustaa tekijän teon rangaistavuuden.
Ulkoasiainvaliokunta yhtyy lakivaliokunnan kantaan, jonka mukaan on perusteltua, että kansalliset rangaistussäännökset vastaavat mahdollisimman tarkasti perussäännön määräyksiä. Valiokunta pitää lakivaliokunnan tavoin tarpeellisena, että myös yllyttäjään ja avunantajaan tulee soveltua samat 2. lakiehdotuksen 11 luvun 4 a §:n mukaiset johtaja-asemaa koskevat vaatimukset kuin itse tekijään.
Edellä todetun perusteella valiokunta yhtyy lakivaliokunnan kantaan, jonka mukaan 2. lakiehdotuksen 11 lukuun lisättäväksi esitettyyn uuteen 14 a §:ään sisällytetään uusi 2 momentti yllyttäjän ja avunantajan vastuusta.
Esimiehen vastuu, alaisen rikoksen ilmoittamatta jättäminen sekä hallituksen määräys ja esimiehen käsky
Hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksen 11 luvun 12—14 §:n säännökset koskevat esimiehen vastuuta, alaisen rikoksen ilmoittamatta jättämistä sekä hallituksen määräystä ja esimiehen käskyä. Valiokunta katsoo lakivaliokunnan tavoin, että kansallisen lainsäädännön yhdenmukaisuuden säilyttämiseksi 2. lakiehdotukseen sisältyviä ehdotuksia 11 luvun 12 ja 13 §:n osalta voidaan pitää perusteltuina. Ehdotettujen 12 ja 13 §:n mukaisten säännösten soveltamisala olisi hyvin suppea, sillä tahallisuus- ja tietoisuusvaatimusten ohella tekijäpiiri rajoittuisi sekä esimiehen että alaisen osalta henkilöihin, jotka voisivat tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista ja johtaa niitä. Käytännössä kyseeseen voisi tulla tilanne puolustusvoimien komentajan ja puolustushaarakomentajan välillä.
Valiokunta yhtyy lakivaliokunnan kantaan, jonka mukaan hyökkäysrikos tulisi jättää rikoslain 11 luvun 14 §:n vastuuvapaussäännöksen soveltamisalan ulkopuolelle samalla tavoin kuin joukkotuhonta ja rikokset ihmisyyttä vastaan tekojen ollessa ilmeisen oikeudenvastaisia. Hyökkäysrikokseen liittyy lähtökohtaisesti yhtä vahva olettama sen ilmeisestä oikeudenvastaisuudesta kuin joukkotuhontaan ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Tekijäpiirin rajoittuessa johtajapiiriin heidän ei voida katsoa olevan tietämättömiä hyökkäysrikosta tai sen valmistelua koskevan määräyksen tai käskyn lainvastaisuudesta. Valiokunta esittää, että 2. lakiehdotuksen 11 luvun 14 §:n muutosesitys poistetaan.
Syyteoikeus
Ehdotetun 2. lain 11 luvun 14 a §:n mukaan hyökkäysrikosten syytteen nostamisesta päättää valtakunnansyyttäjä.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että henkilöitä, jotka voisivat tulla syytettäviksi ehdotettujen 2. lain 11 luvun 4 a ja 4 b §:n nojalla, ovat muun muassa tasavallan presidentti ja valtioneuvoston jäsenet. Heitä vastaan virkatoimen johdosta nostettavasta syytteestä päättää perustuslain 113 — ja 114 §:n mukaan eduskunta. Perustuslakivaliokunta toteaa, että syytteen nostamisesta ei siten näissä tilanteissa voida tavallisessa laissa järjestää toisin. Perustuslakivaliokunta toteaa edelleen, että ehdotettu 2. lain 11 luvun 14 a § on sanamuodoltaan ristiriidassa perustuslain mainittujen säännösten kanssa ja sen vuoksi sitä on muutettava siten, että tämä ristiriita poistetaan. Muutos on perustuslakivaliokunnan mukaan edellytyksenä sille, että 2. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan edellisen lisäksi huomiota siihen, että pykälään tulisi lisätä maininta myös hyökkäysrikoksen yrityksestä, sillä syyteoikeutta koskeva säännös on luonnollisesti tarkoitettu koskemaan myös hyökkäysrikoksen yritystä ja valmistelua. Valiokunta yhtyy lakivaliokunnan kantaan ja esittää, että syyteoikeutta koskeva säännös siirretään muutettuna aiemmin ehdotetun uuden 14 a §:n rajoitussäännöksen vuoksi 14 b §:ksi.
Valiokunta yhtyy lakivaliokunnan kantaan ja esittää, että 2. lakiesityksen 11 luvun 4 a §:n 4 momentin 7 kohtaa tarkennetaan, jotta muotoilu vastaa Rooman perussäännön hyökkäysrikosta koskevan 8 a artiklan 2 kohdan (g) alakohdan määräystä. Tarkennuksen myötä kohta kattaa paitsi sellaiset tilanteet, joissa valtio lähettää palkkasotureita tai muita kohdassa tarkoitettuja ryhmiä taikka joukkoja, myös sellaiset tilanteet, joissa joku muu lähettää kohdassa tarkoitettuja ryhmiä valtion puolesta.
Johtopäätökset
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa mietinnöstä ilmenevin kannanotoin 1. ja 3. lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomina ja 2. lakiehdotuksen hyväksymistä muutettuna.