Suhdannetilanne on vihdoin kohentunut, ja vuonna 2015 alkanut noususuhdanne näyttäisi vauhdittuvan kuluvana vuonna viennin vetämänä. Kuluvan vuoden kasvu ylittää varsin todennäköisesti 2 prosenttia BKT:sta. Kasvu on muuttunut laajapohjaisemmaksi, kun etenkin tavaraviennin veto näyttäisi olevan vahvaa.
Maailmankaupan kasvu, investointien piristyminen euroalueella, kevyt rahapolitiikka ja tehdyt työmarkkinaratkaisut näkyvät nyt selvästi myös Suomen vienti- ja kasvuluvuissa. Vienti hyötyy varsinkin euroalueen kasvun rakenteen muuttumisesta Suomen vientiä tukevaksi: kysynnän kasvu euroalueella on saanut myös investointeihin vauhtia, mikä näkyy suomalaisen vientiteollisuuden tuotteiden kasvaneena kysyntänä. Osaltaan tähän on vaikuttanut kireän finanssipolitiikan asteittainen keveneminen euroalueella.
Kiihtyneen talouskasvun myötä työllisyystilanne on kohenemassa hiljalleen. Hallitus ei siitä huolimatta ole saavuttamassa työllisyystavoitettaan, vaan työllisyysaste on jäämässä ennusteiden mukaan reiluun 70 prosenttiin hallituskauden lopulla. Työllisyyspolitiikassa ei voida jäädä odottamaan tilanteen korjaantumista itsestään. Työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys ovat yhä liian korkealla tasolla. Työllisyyspolitiikan laiminlyönti on johtanut monien ihmisten työttömyysjaksojen pitkittymiseen, mikä on nostanut rakenteellista työttömyyttä ja alentanut mahdollisuuksia löytää työpaikka edes suhdannetilanteen kohentuessa.
Vaikka suhdannetilanne on kohentunut, pidemmän aikavälin kasvunäkymät pysyvät vaisuina. Vuoden 2017 pyrähdyksen jälkeen kasvun odotetaan yleisesti hidastuvan, ja keskipitkällä aikavälillä kasvu jää 1—1,5 prosentin tuntumaan. Tämä on kaukana niistä lukemista, joihin ennen finanssikriisiä oli totuttu.
Julkisen talouden tila pysyy heikkona, eikä parantunut suhdannetilanne tuo siihen oleellista korjausta. Hallitus ei tule saavuttamaan keskeisiä julkisen talouden tavoitteitaan. Julkinen velkaantuminen ei taitu hallituskauden loppuun mennessä, eikä lisävelanotto lopu vuonna 2021. Hallitus ei tule saavuttamaan myöskään julkisen talouden keskipitkän aikavälin rahoitusasematavoitettaan, 0,5 prosentin rakenteellista alijäämää, vuoteen 2019 mennessä.
Talouskasvu ei yksin korjaa julkisen talouden tilannetta. Kaikkein tehokkain keino julkisen talouden kohentamiseksi on työllisyysasteen nostaminen. Yhden prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa parantaa julkisen talouden tasapainoa noin 800 miljoonaa euroa.
Tässä tilanteessa talouspolitiikan päähuomion tulisi olla kahdessa asiassa: työllisyyden vahvistamisessa ja pitkän aikavälin kasvun edellytysten vahvistamisessa. Työllisyyden merkittävä paraneminen edellyttää työllisyyttä tukevia rakenneuudistuksia ja tehokkaampaa aktiivista työvoimapolitiikkaa. Kasvun edellytysten vahvistaminen edellyttää erityisesti panostuksia koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen, toimivaan infrastruktuuriin ja asuntorakentamiseen sekä aktiivista elinkeinopolitiikkaa.
Kaikki uudistukset on toteutettava oikeudenmukaisella tavalla niin, että ne vahvistavat ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa, vähentävät turvattomuutta ja epävarmuutta ja luovat uskoa tulevaan. Kaikki on pidettävä mukana.
Hallituksen talouspolitiikka on ponnetonta
Hallituksen talouspolitiikan suurin heikkous on se, että se laiminlyö kasvun ja työllisyyden vahvistamisen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Parantunut suhdannetilanne ei korjaa Suomen talouden pitkän aikavälin ongelmia. Julkisen talouden suunnitelmasta huokuu huoli kansantalouden ja julkisen talouden kehitysnäkymistä, mutta talouspolitiikka ei kykene uskottavasti vastaamaan näihin huoliin. Julkisen talouden suunnitelman uudet päätökset eivät muuta tätä kokonaiskuvaa.
Työllisyystavoitteeseen pääseminen edellyttäisi selvästi aktiivisempaa politiikkaa, jolla puututaan korkeaan työttömyyteen vahvemmin tässä ja nyt. Lisäksi tulisi tehdä työllisyyttä ja kasvua tukevia rakenneuudistuksia oikeudenmukaisella ja eriarvoisuutta vähentävällä tavalla. Nyt hallitus on jäänyt tumput suorina odottamaan tilanteen automaattista korjaantumista.
Talouden kasvu perustuu Suomessa ennen kaikkea tuottavuuden kasvuun, ja sen ytimessä on korkea osaaminen. Julkisen talouden suunnitelmassa päätetyt panostukset koulutukseen ja tutkimukseen tulevat tarpeen, mutta ne ovat määräaikaisia ja aivan eri mittaluokkaa kuin samoihin kohteisiin tehdyt pysyvät leikkaukset. Hallituksen päättämät lisäpanostukset eivät käännä koko kansantalouden tutkimus- ja kehitysmenojen laskevaa trendiä. Tämän kehityksen kääntäminen olisi tulevaisuuden kasvun edellytysten vahvistamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Määräaikaisten ja korvamerkittyjen panosten sijaan pitkällä aikavälillä suurin merkitys on vakaalla, riittävällä ja ennakoitavalla perusrahoituksella.
Leikkauslinja syö tulevaisuutta
On virhe, ettei vahingollisimpien leikkauksien välttämiseksi olla valmiita etsimään keinoja oikeudenmukaiseen ja kasvun kannalta vähemmän haitalliseen sopeuttamiseen. Hallituksen tekemät leikkaukset eivät juuri lisää työllisyyttä, jolloin niiden vaikutukset näkyvät lähinnä vaikeassa asemassa olevien ihmisten toimeentulon ja palvelujen heikentymisenä. Oikeudenmukaisempia vaihtoehtoja on olemassa.
Hallitus on tietoisesti jättänyt verotuksen pois julkisen talouden tasapainottamisen keinovalikoimasta. Tämä valinta on saanut perusteltua kritiikkiä esimerkiksi talouspolitiikan arviointineuvostolta. Hallituksen valintojen seurauksena on käymässä niin, että kokonaisveroasteen arvioidaan alenevan noin 1,5 prosenttiyksikköä vuodesta 2015 vuoteen 2019. Mikäli verotus olisi julkisen talouden tasapainottamisen työkalupakissa mukana, kipeimmät ja haitallisimmat leikkaukset voitaisiin jättää tekemättä.
Pahimmin kasvun edellytyksiä syövät leikkaukset koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Pienistä väliaikaisista lisäyksistä huolimatta hallituskauden aikana näille sektoreille kohdennetut pysyvät säästöt jäävät massiivisiksi. Säästöt vaarantavat vakavalla tavalla yhteiskunnan kyvyn vastata rakennemuutokseen, väestön koulutustason nostamiseen ja uudelleenkouluttautumiseen.
Hallitus on jo aiemmin tällä kaudella leikannut merkittävästi pienituloisten ihmisten ostovoimaa heikentämällä mm. työttömyysturvaa, asumistukea, lääke- ym. sairausvakuutuskorvauksia ja sairauspäivärahoja. Sama leikkauslinja jatkuu myös tulevalla julkisen talouden suunnitelman kaudella. Uusia leikkauksia on tulossa asumistukeen ja työttömyysturvaan.
Kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotuksien jäädyttäminen ja etuuksiin kohdennettu 0,85 prosentin alentaminen merkitsevät yhdessä noin 2 prosentin ostovoiman leikkausta perusturvaan kuluvana vuonna. Vuosina 2016 ja 2017 tehdyt lainsäädännön muutokset lisäsivät pienituloisuusastetta noin 0,6 prosenttiyksikköä, ja on odotettavissa, että pienituloisuusaste kasvaa myös vuosina 2018 ja 2019. Vuodesta 2015 vuoteen 2019 asti kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien ostovoima heikkenee yhteensä noin 5 prosenttia. Vuodesta 2017 vuoteen 2019 näiden etuuksien ostovoima heikkenee noin 2,6 prosenttia.
Hallitus aikoo nyt leikata asumistukea palauttamalla tukeen jo kertaalleen huonosti toimivana poistetun neliövuokrakaton ja sitomalla asumistuen tarkistukset jatkossa elinkustannusindeksiin vuokraindeksin sijaan. Hallitus on markkinoinut asumistuen leikkauksia kannustinloukkuja vähentävänä toimena, mutta todellisuudessa vaikutukset kannustimiin ovat jopa negatiivisia. Julkisen talouden suunnitelmassa on arvioitu, että asumistuen leikkauksesta yli puolet tulee maksettavaksi toimeentulotukena. Toimeentulotukiriippuvuuden kasvu heikentää kannustimia.
Neliövuokraleikkurin palautus ja asumistuen indeksimuutokset on todettu tehottomiksi keinoiksi vuokrien nousun hillitsemisessä. Vuokrat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan, ja ne nousevat näistä muutoksista huolimatta. Esimerkiksi yleisen asumistuen enimmäisvuokria säätelevä indeksi on ollut useana vuonna jäädytettynä, ja vuokrat ovat nousseet tästä huolimatta. Eniten asumistuen leikkauksesta kärsivät näin ollen kireiden asuntomarkkinoiden alueella asuvat pienituloiset ihmiset. Ainoa kestävä keino vaikuttaa asumisen hintaan on lisätä asuntojen ja erityisesti kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista.
Hallitus jatkaa myös työttömien kurittamislinjalla. Normien purku ei koske työttömiä. Työttömyysturvaa uudistetaan ottamalla käyttöön aktiivimalli, jonka myötä työttömyyden jatkuessa yli 3 kuukautta työttömyysturvaan tulee kuukausittainen omavastuupäivä, jonka voi välttää olemalla aktiivinen. Aktivointi sinänsä on hyvä asia, mutta mikäli malli ei huomioi työttömien erilaisia tilanteita ja toimintakykyä, se johtaa tilanteeseen, jossa juuri heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukea leikataan. Malli saattaa johtaa syrjäytymiseen ja syventää sitä. Malli voi myös pudottaa ihmisiä toimeentulotuelle sekä kannustin- ja byrokratialoukkuihin. Tämä ei paranna työllistymisen edellytyksiä eikä ihmisten hyvinvointia.
Sote- ja maakuntauudistus sisältävät valtavia riskejä
Hallitus on etenemässä vauhdilla sote- ja maakuntauudistuksessa, joka on yksi maamme historian suurimmista julkisen sektorin uudistuksista. Uudistuksen vaikutukset ja erityisesti sen riskit on sivuutettu huomattavan kevyesti julkisen talouden suunnitelmassa.
Hallituksen suunnitteleman sote-uudistuksen ja erityisesti siihen liittyvän valinnanvapaus- ja pakkoyhtiöittämismallin ohjausmekanismeihin sisältyy merkittäviä riskejä. Taloudelliset riskit liittyvät erityisesti kilpailun puutteeseen, perustason palveluntuottajien kustannusten ulkoistukseen maakunnalle, asiakkaiden valikointiin, palveluverkon hallintaan ja sote-integraation puutteelliseen toteutumiseen sekä markkinoiden hallitsemattomaan avaamiseen. Asiantuntijakuulemisissa on noussut laajasti esiin, että valitussa mallissa on vaarana kustannuskehityksen karkaaminen käsistä ja että julkisen sektorin mahdollisuus ohjata koko palvelukokonaisuutta on kaventumassa selvästi. Hallituksen asettaman 3 miljardin kustannusten nousun hillintätavoitteen saavuttamista pidetään yleisesti epärealistisena valitulla mallilla.
Samalla hallitus olisi rajoittamassa maakuntien ja siten sote-palvelujen rahoituksen kasvua suoraan lailla. Kun ilmeiset kustannuspaineet yhdistyvät rahoituksen rajoittamiseen lailla, on olemassa ilmeinen riski, että palvelujen määrää joudutaan tulevaisuudessa karsimaan tai palvelumaksuja joudutaan nostamaan merkittävästi.
Samalla on syntymässä riski, että maakuntien rahoitusmalli johtaa selvään rahoitusvajeeseen muissa kuin sote-palveluissa. Maakuntien rahoitus olisi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yleiskatteista, eli valtiolta maakunnille siirtyvien tehtävien määrärahat siirtyisivät valtion budjetin erillisiltä momenteilta maakuntien yleiskatteiselle momentille. Sen myötä eduskunnan budjettivalta supistuu valtiolta maakunnille siirtyvissä tehtävissä huomattavasti. Rahoitusvastuu säilyy valtiolla, mutta mahdollisuudet ohjata rahojen käyttöä poistuisivat. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvavien kustannusten paineissa on ilmeinen riski, että maakunnat käyttävät sosiaali- ja terveydenhuoltoon laskennallista rahoitusta enemmän resursseja, jolloin muihin kohteisiin jää vastaavasti vähemmän rahaa.
Tällä on väliä erityisesti työvoimapalvelujen rahoituksessa: jatkossa valtiolla ei olisi työkalua, jolla se voisi vaikuttaa työvoimapolitiikkaan tosiasiassa käytettyihin määrärahoihin esimerkiksi suhdannetilanteen mukaan, koska niistä päättäisi maakunta. Kuitenkin työttömyyden kustannukset jäisivät jatkossakin pääosin valtion ja sosiaalivakuutuslaitosten maksettaviksi. Tässä on selvä epäsuhta, mikä heikentää mahdollisuuksia toteuttaa tehokasta ja tarkoituksenmukaista työllisyyspolitiikkaa tulevaisuudessa.
Tulevat rahoitusongelmat ovat ilmeisiä, ja tästä huolimatta hallitus päätyi leikkaamaan maakuntien rahoitusta ennen kuin ne on edes perustettu. Selonteossa esitetään 166 miljoonan euron leikkausta maakuntien valtionosuuksiin vuodelle 2020 eli uudistuksen kriittisessä käynnistysvaiheessa. Lisäksi on kyseenalaista, että hallitus toteuttaa julkisen talouden säästötavoitteita leikkaamalla organisaatioilta, joita ei vielä ole edes olemassa.
Mielestämme on välttämätöntä, että uudistus toteutetaan hallitusti ja vaiheittain niin, että ensin saatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjäpohja kuntoon, tämän jälkeen päätetään rahoitusjärjestelmästä ja lopuksi lisätään valinnanvapautta niin, että kansalaisille turvataan yhdenvertaisesti laadukkaat ja oikea-aikaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Muissa kuin sote-palveluissa tulisi edetä vasta huolellisen harkinnan ja perusteellisen suunnittelun jälkeen. Vain näin muutosprosessi saadaan pidettyä hallittuna ja kansalaisille tärkeät palvelut turvattuina.
Talouspolitiikan suunta — työllisyyttä tukevat rakenneuudistukset ja tuottavuuskasvun vahvistaminen
Nykyisessä suhdannetilanteessa talouspolitiikan päähuomion on oltava työllisyyden kasvun vahvistamisessa ja pitkän aikavälin talouskasvun edellytysten vahvistamisessa. On tehtävä rakenneuudistuksia, jotka nostavat työllisyysastetta pohjoismaiselle tasolle oikeudenmukaisella ja eriarvoisuutta vähentävällä tavalla.
Pitkällä aikavälillä talouskasvu perustuu ennen kaikkea tuottavuuden kasvuun. Sen ytimessä ovat korkea osaaminen ja koulutettu väestö, riittävät tutkimus- ja tuotekehityspanostukset sekä aktiivinen, uusiutumista tukeva elinkeinopolitiikka.
SDP esittää seuraavaa:
1. Perhevapaat on uudistettava nyt. 2. Oppivelvollisuutta on pidennettävä ja nuorten kiinnittymistä työmarkkinoille vahvistettava. 3. Aktiivinen työvoimapolitiikka on uudistettava ja sen resursseja lisättävä. 4. Pitkäjänteinen maankäyttö-, liikenne- ja asuntopolitiikka tukee työllisyyttä ja tuottavuuskasvua. 5. Koulutus ja tutkimus vahvistavat tuottavuuden kasvun edellytyksiä. 6. Aktiivinen elinkeinopolitiikka tukee kasvun edellytyksiä. Kaikki uudistukset on toteutettava oikeudenmukaisella tavalla niin, että ne vahvistavat ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa, vähentävät turvattomuutta ja epävarmuutta ja luovat uskoa tulevaan. Kaikki on pidettävä mukana.
Perhevapaat on uudistettava nyt
SDP julkaisi maaliskuussa 2017 oman mallinsa perhevapaiden uudistamiseksi. Malli nojaa kolmeen periaatteeseen: joustavuuden lisäämiseen, naisten työmarkkina-aseman parantamiseen ja isien oikeuksien vahvistamiseen.
Suomessa äitien työssäoloasteet ovat selvästi alhaisemmat kuin Ruotsissa. Tässä on tärkeä työllisyyspotentiaali, jonka saaminen käyttöön parantaa naisten työmarkkina-asemaa yleisesti ja lisää tasa-arvoa työelämässä. Samalla julkinen talous vahvistuu työllisyysasteen noustessa.
Kuva: Äitien työssäoloasteet ovat Suomessa selvästi alhaisemmat kuin Ruotsissa
Äitien työssäoloaste nuorimman lapsen iän mukaan Suomi ja Ruotsi (lähde: Anna Pärnänen ja Olga Kambur, Tieto ja trendit 25.4.2017)
SDP:n perhevapaamallissa kummallekin vanhemmalle taataan 3 kuukauden ansiosidonnainen vapaa. Sen lisäksi kuuden kuukauden osuus ansiosidonnaisesta vapaasta on mahdollista jakaa perheen itse valitsemalla tavalla vanhempien kesken. Lisäksi raskausrahalla taataan 28 päivän korotettu tuki heti syntymän yhteydessä. Jos työtuloja ei ole ollut, etuudet maksettaisiin vähimmäismääräisinä, kuten nykyisinkin. Näiden lisäksi molemmat vanhemmat saavat jaettavakseen haluamallaan tavalla vuoden verran euromääräistä vanhempainrahaa, jonka voi halutessaan myös puolittaa, jolloin sitä maksetaan vastaavasti pidempään.
Varhaiskasvatusmaksujen alentaminen tukee työllisyyttä
Varhaiskasvatuksen maksujen alentaminen on julkisen talouden suunnitelman harvoja aidosti vaikuttavia uusia linjauksia. Nykyisellään varhaiskasvatuksen maksut alkavat nousta nopeasti jo kohtuullisen pienillä tuloilla. Tämä aiheuttaa monissa tilanteissa aitoja kannustinongelmia. Maksujen merkittävä alentaminen pienentää kannustinloukkuja ja tukee työssäkäyntiä, ja maksujen alentaminen on hyvin kustannustehokas tapa parantaa työn tekemisen kannusteita. Varhaiskasvatukseen osallistuminen on myös vaikuttava investointi tulevaisuuteen. Varhaiskasvatus ehkäisee syrjäytymistä ja edistää myöhempää oppimista tehokkaasti. Siksi varhaiskasvatukseen osallistumista tulee Suomessa nostaa lähemmäs eurooppalaista ja erityisesti pohjoismaista tasoa.
Hallituksen päättämä malli varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta jää kuitenkin puolitiehen ja paikoin jopa kasvattaa päivähoitomaksujen kasvua tulojen noustessa, mikä nostaa efektiivisiä marginaaliveroasteita. Hallituksen mallissa maksuprosentit on yhtenäistetty niin, että prosentit nousevat kolmen hengen ja sitä suuremmissa perheissä, minkä myötä maksut nousisivat nykyistä nopeammin tulojen noustessa yli 0-maksuluokan rajan. Näin ollen mallia tulisi korjata niin, että maksuprosentit eivät missään tilanteessa nouse nykyisestä. Lisäksi ns. 0-maksuluokan rajaa olisi perusteltua nostaa hallituksen kaavailemaa enemmän, mikä poistaisi maksut useammalta perheeltä ja alentaisi maksuja laajemmin myös keskituloisilta perheiltä. Näin kannusteita saataisiin parannettua tehokkaammin.
Oppivelvollisuutta on pidennettävä ja nuorten kiinnittymistä työmarkkinoille vahvistettava
Koulutuspolitiikka on tehokkainta työllisyyspolitiikkaa pitkällä aikavälillä. Läpi elämän jatkuva koulutus on paras vakuutus työmarkkinoiden riskejä vastaan ja tehokkain tapa parantaa työmarkkinoiden ammatillista ja alueellista kohtaantoa. Samalla koulutus on tehokkain keino syrjäytymistä ja eriarvoisuutta vastaan.
Talouden ja työmarkkinoiden rakennemuutos nostaa työelämän osaamisvaatimuksia. Viimeisten 30 vuoden aikana on kadonnut 600 000 sellaista työpaikkaa, johon riittää pelkkä perustason koulutus. Samalla korkea-asteen työpaikkojen määrä on kolminkertaistunut. Kehitys on jatkumassa vähintään samaa tahtia. Pohjimmiltaan kyse on positiivisesta muutoksesta: osaamistason nousu tarkoittaa korkeampaa tuottavuutta ja siten vahvempaa talouskasvua. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki pysyvät kehityksessä mukana. Se edellyttää paljon koulutus-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikalta.
Koulutus on paitsi vakuutus työmarkkinoiden riskejä vastaan myös tehokas keino nostaa työllisyyttä. Siinä missä pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyysaste on noin 40 prosenttia, korkeakoulutettujen työllisyysaste on yli 80 prosenttia ja keskiasteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on noin 70 prosenttia. Jos pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyysaste olisi toisen asteen tutkinnon suorittaneiden tasolla, työllisyysaste olisi jo nyt yli 72 prosenttia. Myös erot työurien pituuksissa ovat eri koulutusasteilla selvät:
Kuva: Elinaikaisten työvuosien odotearvot sukupuolen ja koulutustason mukaan. Koulutuksen lisääminen on avain työllisyyden lisäämiseen.
Kuvan lähde: Pekka Myrskylä: "Katoavat työpaikat — työllisten määrän ja rakenteen kehitys Suomessa 1987—2017"
Väestön koulutustaso on noussut Suomessa aivan viime aikoihin saakka, mutta nyt koulutustason nousu on pysähtymässä. Joka vuosi noin 10 000 nuorta jää yhä pelkän peruskoulun varaan. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevien on tulevaisuudessa yhä vaikeampaa kiinnittyä työmarkkinoille. Siksi oppivelvollisuutta tulisi pidentää.
Oppivelvollisuuden pidennys on tehokas ja pitkällä aikavälillä vaikuttava keino vahvistaa työllisyyttä. Sen lisäksi se olisi tehokas keino syrjäytymistä ja eriarvoisuutta vastaan.
Oppivelvollisuuden pidentämisen ohella työllisyysasteen nostamiseksi tarvitaan muita toimia nuorten työmarkkinoille kiinnittymisen helpottamiseksi ja aikuisten osaamistason nostamiseksi.
Edellisellä hallituskaudella Suomeen luotiin nuorisotakuu, jonka toteuttamiseen varattiin 60 miljoonaa euroa joka vuosi. Lisäksi panostettiin nuorten aikuisten osaamisohjelmaan. Nykyisen hallituksen aikana määrärahat on leikattu lähes kokonaan pois. Nuorisotakuun rahoitus tulee pelastaa ja samalla nuorisotakuu tulee uudistaa entistä paremmin nuoria tavoittavaksi. SDP esitti talvella 2017 oman mallinsa nuorisotakuun uudistamiseksi. SDP:n nuorisotakuumalli perustuu yhdeksään pilariin: varhaiskasvatukseen, koulutustakuuseen, Ohjaamo-hankkeen vakiinnuttamiseen ja etsivään nuorisotyöhön, työpajatoimintaan, nuorten aikuisten osaamisohjelmaan, ammatilliseen kuntoutukseen, koordinoituun tukeen elämän nivelvaiheissa ja työllisyyttä edistäviin toimiin.
Työvoimapolitiikka on uudistettava
Työttömyys on yhä liian korkealla tasolla. Suomella ei ole varaa nykyiseen nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyteen. Aktiivisella työvoimapolitiikalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä sekä huolehditaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestokyvystä.
Tehokas puuttuminen työttömyysjaksoihin edellyttää riittäviä aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja. Suomessa resurssit ovat ala-arvoisella tasolla esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna, mikä heikentää aktiivisen työvoimapolitiikan vaikuttavuutta oleellisesti.
Siinä missä muissa Pohjoismaissa panostetaan aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, Suomessa rahaa kuluu enemmän passiivisiin etuuksiin. Helpoin tapa lisätä aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja olisi käyttää nykyisiä passiivietuusmenoja laajemmin esimerkiksi palkkatuen rahoitukseen. Kyseeseen tulisi SDP:n jo aiemmin esittämän Rinteen mallin mukaisen työllistymissetelin käyttöönotto.
Paikalliset olosuhteet tunnetaan parhaiten kunnissa. SDP esittää kunnille nykyistä laajempaa roolia kasvupalveluissa ja erityisesti työllisyyden hoidossa. Kunnille on taattava laaja autonomia järjestää kasvupalvelut haluamallaan tavalla ja myös tuottaa niitä itse soveltuvin osin. Paikalliset toimijat on vapautettava jatkamaan erinomaisia tuloksia tuottaneita kunnallisia kokeiluja. Pienemmille kunnille luodaan joustava, keskinäiseen sopimiseen perustuva malli. Työllisyyden edistäminen nostetaan SDP:n mallissa yhdeksi kunnan keskeisimmistä tehtävistä.
SDP esittää, että hallituksen suunnittelemasta palvelujen pakkoyhtiöittämisestä luovutaan ja julkinen palveluiden tuotanto turvataan. Tarpeen mukaan hyödynnetään yksityisiä yrityksiä ja kolmannen sektorin toimijoita. Palveluita yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta hankittaessa rahoituksen perusteena tulee olla tavoitteiden saavuttaminen. Yleisten raamien sisällä tulee olla vapaus kokeilla erilaisia rahoitusmalleja yksityisille tuottajille ja nykyistä väljempi säätely.
SDP:n mallissa valtion rahoitus kasvu- ja työvoimapalveluille säilyy korvamerkittynä mahdollistaen valtakunnallisen ohjauksen ja suhdanteita tasaavan politiikan. Murros on paljon hallituksen kaavailemaa pienempi ja on toteutettavissa vaiheittain niin, että suurien häiriöiden riski minimoidaan.
Pitkäjänteinen maankäyttö-, liikenne- ja asuntopolitiikka tukee työllisyyttä ja tuottavuuskasvua
Kohtuuhintainen asuminen kuuluu kaikille. Tärkein keino sen saavuttamiseksi on kaavoituksen ja siten rakentamisen lisääminen. Asumisen ja liikenteen pullonkaulat tulee purkaa ja taata riittävä asuntotuotanto erityisesti kasvukeskuksissa. Asuntopolitiikka on myös kasvu- ja työllisyyspolitiikkaa, sillä riittävä edullisten asuntojen tarjonta edistää työvoiman liikkuvuutta ja työllistymistä ja näin talouskasvua. Työmatkaliikenteen sujuvoittamisen julkista liikennettä kehittämällä on oltava keinovalikoimassa vahvasti mukana, sillä näin työssäkäyntialueet laajenevat. Tämä helpottaa asuntotuotannon paineita etenkin pääkaupunkiseudulla ja tukee ilmastotavoitteiden toteutumista.
Maankäyttö- ja infrapolitiikka tulee kytkeä kiinteästi yhteen
Yhä suurempi osa ihmisistä asuu kaupungeissa. Kaupunkien kasvua ei pidä rajoittaa, vaan luoda sille kestävät edellytykset. Kaupunkialueiden rooli talouden ja tuottavuuden kasvun vetureina tulee tunnustaa vahvemmin ja kaupunkipolitiikkaa vahvistaa. Kasvukeskuksissa asumisen korkean hinnan suurin syy on se, että asuntoja on liian vähän. Rakentamisen lisääminen on kestävin keino alentaa asumisen hintaa. Rakentamista saadaan lisää, kun tonttimaata kaavoitetaan riittävästi. Valtio voi vaikuttaa asuntokaavoituksen määrään erityisesti MAL-sopimusten kautta.
SDP:n visiossa asunto- ja liikennepolitiikka sidotaan tiiviimmin yhteen, välineinä erityisesti MAL-sopimukset. Maankäytön strategista suunnittelua vahvistetaan kaupunkialueilla niin, että rakennus- ja infrahankkeita voidaan suunnitella kokonaisvaltaisesti kuntarajojen sitä häiritsemättä. Valtio sitoutuu pitkäjänteisesti rahoittamaan liikennehankkeita, jotka vauhdittavat asuntorakentamista. Erityinen huomio on raidehankkeissa. Vastineeksi kunnat sitoutuvat lisäämään asuntokaavoituksen määrää. Kun valtio edellyttää tonttitarjonnan lisäämistä, kuntien tulee edellyttää rakennuttajilta enemmän kohtuuhintaista asuntotuotantoa.
Infra- ja asuntopolitiikan aikajännettä pidennetään. Valtio laatii 12 vuoden infraohjelman, jonka osana sitoudutaan kaupunkiseutujen liikenneinvestointeihin. Ohjelmaa tarkistetaan jokaisen vaalikauden alussa. Ohjelman painopisteet ovat asuntotuotantoa generoivissa kaupunkien sisäisissä yhteyksissä, kaupunkiseutujen välisissä yhteyksissä, elinkeinoelämän logistiikkaketjuissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Ohjelman vahvana painopisteenä tulee olla kävelyn ja pyöräilyn edistäminen sekä läpileikkaavana teemana ilmastotavoitteiden saavuttaminen. Hankkeiden rahoitus järjestetään niin, että ne saadaan liikkeelle viivytyksettä. Politiikka on johdonmukaista, ja valtio on sopimuskumppanina uskottava.
Kunnissa tulee tehdä pitkäjänteistä maa- ja kaavoituspolitiikkaa ja varmistaa se, että kunnilla on tarpeeksi omia rakentamiskelpoisia tontteja kohtuuhintaiselle asuntotuotannolle vähintään viiden seuraavan vuoden tarpeisiin. MAL-sopimusten sitovuutta vahvistetaan, ja niitä laajennetaan uusille kaupunkiseuduille.
Kasvukeskusten asumisen hintapaineita puretaan myös työmatkaliikennettä sujuvoittamalla tihennetyin vuorovälein ja uusin reitein. Näin työssä käynti onnistuu kauempaakin ja alueelliset muuttopaineet voivat pienentyä. Tämä edellyttää erityisesti toimivia raideliikenneyhteyksiä taajamien välillä. Kauaskantoiset ja viisaat liikenneratkaisut ovat myös ilmastopolitiikkaa. Olennaista on ennakoida liikkumisen tarpeet hyvin, sillä infraratkaisuilla betonoidaan liikkuminen vuosikymmeniksi eteenpäin.
Kaavoituksen ja maankäytön ohjauksen yhteys tuottavuuteen ja taloudellisen kasvun edellytysten luomiseen on tunnistettava nykyistä paremmin. Rakentamatta jättämisen kustannuksia tulisi arvioida aina maankäytönsuunnittelun yhteydessä. Tulisi läpinäkyvästi arvioida, mitä kustannuksia aiheutuu, jos esimerkiksi uutta asuinaluetta ei rakenneta tai sinne muodostuu yksipuolinen asuntorakenne.
Korkotuen kehittäminen
Pitkäjänteisen ja kohtuuhintaisen, ARA-tuotannon edellytyksiä on parannettava. ARA-tuotannon tavoitteeksi on otettava 40 % asuntotuotannosta kasvukeskuksissa. Kunnille luodaan kannustimena kohdennettu kunnallistekninen infra-avustus ARA-tonttien kaavoittamiseen.
Uudistetaan 40 vuoden korkotuki asettamalla omavastuukorot kilpailukykyiselle tasolle, mikä tuottaa aidon tukielementin markkinakorkoihin verrattuna, pidentämällä korkotuen kesto koko laina-ajalle (40 v) ja saattamalla lyhennysohjelma etupainotteisemmaksi.
Asunnottomuus poistetaan
Suomi on onnistunut hyvin asunnottomuuden hoitamisessa, mutta tavoitteena tulee olla asunnottomuuden kitkeminen Suomesta kokonaan. Jokaisella on oikeus asuntoon. Työtä asunnottomuuden vähentämiseksi on jatkettava sinnikkäästi. Asunnottomuutta ehkäistään parhaiten ennakoivalla sosiaalityöllä, asumisneuvonnalla sekä kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon riittävällä määrällä.
Lähiöiden kehittämistä ja energiatehokkuuden nostamista on jatkettava
Suurin potentiaali rakennusten energiatehokkuuden nostamisessa liittyy korjausrakentamiseen. 1960- ja 70-luvun lähiöt ovat tulleet korjausikään, ja korjauksia on tehtävä sekä asumismukavuuden että ilmastopolitiikan nimissä kunnianhimoisesti. Lähiöiden kehittäminen otetaan jälleen vahvasti asuntopolitiikan agendalle. Laaditaan lähiöiden kehittämisen ohjelma, jossa tarkastellaan lähiöiden kehittämistä korjaamisen, rakentamisen, palveluiden ja turvallisuuden näkökulmasta. Kehittämisohjelmalle turvataan riittävä rahoitus.
Liikennepolitiikka tarvitsee pitkäjänteisyyttä
Suomessa tarvitaan pitkän aikavälin infraohjelma ohjaamaan ja luomaan näkymää väyläverkon kehittämiseen. Ohjelma tulisi laatia parlamentaarisesti yli vaalikausien 12 vuodeksi kerrallaan. Tarvittavat välitäsmennykset hoidettaisiin 4 vuoden välein selontekokäsittelyllä, josta nyt valitettavasti on luovuttu hallitusohjelmassa. Pitkäjänteinen suunnittelu mahdollistaa paremman reagointikyvyn EU:n TEN-T-ohjelmakausiin. Tällä hetkellä EU-rahoitus on laiminlyöty täysin, kun uusia hankkeita ei ole edes valmistelussa.
Liikenneväyläpolitiikkaa tulisi ohjata elinkeinoelämän kuljetustarpeet maan sisällä sekä tarvittavat kansainväliset yhteydet huomioiden sekä lisäksi huomioiden kaupunkien väliset nopeat yhteydet. Pendelöinnin helpottaminen ja ajankäytön tehostaminen ovat tulevaisuuden väyläpolitiikkaa. Kaupunkien sisäisten yhteyksien kehittäminen tulee kytkeä yhteen asunto- ja maankäyttöpolitiikan kanssa MAL-ratkaisuissa.
Hallituksen korjausvelan kärkihanketta vaivaa tempoilevaa ajoitus, kun suuri osa rahoituksesta kohdistuu vuodelle 2018. Tilanne paheni, kun kuluvan vuoden talousarviosta lykättiin 100 miljoonaa euroa kärkihankerahoitusta seuraavalle vuodelle vastoin edellisen kehyksen linjausta. Hetkellisesti korjausvelkarahoitus tulee nousemaan, ja epätasainen rahoitus tulee pahimmillaan kuumentamaan maanrakennuksen markkinoita ja nostamaan hintoja. Hallituskauden lopussa perusväylänpidon rahoitus laskee takaisin entiselle tasolleen korjausvelkarahoituksen päätyttyä.
Uudet, ilmoitetut väylähankkeet ovat hyviä ja kannatettavia. Kuitenkin uusista hankkeista on tällä hallituskaudella leikattu niin paljon verrattuna muutamaan aikaisempaan hallitukseen, etteivät hyvätkään hankkeet ole kokonaisuudessa kuin kosmetiikkaa kehyksen liikkumavaran ollessa jo käytetty. Tämän hallituksen uudet väylähankkeet tulevat jäämään alle puoleen edeltäjistään, ja investointisumaa ollaan siirtämässä seuraavien hallitusten vastuulle.
Koulutus ja tutkimus vahvistavat työllisyyden ja tuottavuuden kasvun edellytyksiä
Suomen menestys rakentuu koulutuksen, tutkimuksen, osaamisen ja uusien innovaatioiden varaan. Sosialidemokraatit haluavat tehdä merkittäviä panostuksia koulutuksen ja tutkimuksen resursseihin hallitusvastuussa toimiessaan.
Käännetään koulutustaso nousuun ja palautetaan koulutuksen tasa-arvo
Koulutustason ja oppimistuloksien lasku on pysäytettävä määrätietoisella politiikalla. Tarvitaan visio siitä, miten koko väestön osaamiseen satsaamalla luodaan edellytyksiä uusille työpaikoille ja kasvua tukeville innovaatioille. Sosialidemokraatit korostavat, että koulutuksen vahvistamisen on kohdennuttava siten, että siitä pääsevät osallisiksi mahdollisimman monet.
Sosialidemokraatit esittävät, että ryhdytään valmistelemaan parlamentaarisena työnä useamman vaalikauden mittaista tiekarttaa koko väestön osaamis- ja koulutustason nostamiseksi.
Oppioikeutta tulee pidentää nostamalla oppivelvollisuusikää ja takaamalla kaikille nuorille maksuton toisen asteen tutkinto.
Ammattikorkea- ja yliopistokoulutuksen tarjontaa on laajennettava, jotta nuoret pääsevät nykyistä nopeammin opiskelemaan ja Suomen koulutustaso kääntyisi uudestaan nousuun. Nuorisoikäluokan korkeakoulututkinnon suorittamistavoitetta tulee nostaa 42 prosentista 50 prosenttiin 2020-luvun aikana.
Aikuisten osaamiseen ja elinikäiseen oppimiseen on panostettava. Erityisinä kohderyhminä ovat matalasti koulutetut, maahanmuuttajat sekä ikääntyvät työntekijät. Demokratiakasvatusta on vahvistettava kaikilla koulutusasteilla.
Homekoulut ja muut julkiset rakennukset on saatava kuntoon
Sadattuhannet suomalaiset altistuvat homeen aiheuttamille terveysongelmille kouluissa, päiväkodeissa, työpaikoilla ja muissa julkisissa rakennuksissa.
Meidän on suojeltava lapsiamme kosteusongelmien aiheuttamilta terveyshaitoilta. Emme voi vaatia kasvattajia työskentelemään ala-arvoisissa tiloissa. Piittaamattomuus ei saa jatkua. Sisäilmaongelmista kärsivät koulut, päiväkodit, kirjastot, sairaalat ja muut julkiset rakennukset on saatava kuntoon aloittamalla mittava saneerausohjelma.
Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset yksilön kehitykselle, koulumenestykselle sekä myöhemmin yhteiskuntaan kiinnittymiselle ovat kiistattomat. Päiväkodeissa tehtävä kasvatustyö silottaa lapsen koulutietä, ja siksi sosialidemokraatit pitävät varhaiskasvatusta kiinteänä osana koulutusjärjestelmää. Varhaiskasvatukselle tulee laatia laatukriteerit, jotta varhaiskasvatuksen tasainen laatu voidaan turvata jokaisessa päivähoidon yksikössä.
Lasten ja aikuisten suhdeluvun tulee mahdollistaa laadukas ja riittävän yksilöllinen varhaiskasvatus ja esiopetus. Tavoitteena on ryhmäkokojen pienentäminen. Hallituksen tekemät säästöt ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoitukset perutaan.
Lastentarhanopettajien koulutusta on lisättävä korkeakouluissa, jotta turvataan riittävä pedagoginen osaaminen varhaiskasvatuksessa.
Varhaiskasvatukseen osallistuminen pitää nostaa eurooppalaiselle tasolle Suomessa. Kaikille lapsille on taattava oikeus maksuttomaan varhaiskasvatukseen pitkällä aikavälillä.
Pitkän aikavälin tavoitteena on varhaiskasvatuksen maksuttomuus.
Perusopetus
Sosialidemokraatit haluavat vahvistaa peruskoulun alkuperäistä tavoitetta: olla kaikkialla laadukas ja hyvä koulu, sivistyskoulu ja tulevaisuuskoulu alueen lapsille ja nuorille. Tavoitteena on se, että kaikissa kouluissa ympäri Suomen on mahdollisuus monipuolisesti valinnaisaineisiin sekä kerho- ja harrastustoimintaan. Toisissa kouluissa on paljon enemmän tukea tarvitsevia oppilaita kuin toisissa. Haasteellisempien alueiden kouluja tulee tukea erillisillä avustuksilla lähikouluperiaatteen vahvistamiseksi. Kaikkien oppilaiden tulee saada tarvitsemaansa tukea, oli sitten kyse yleisestä, tehostetusta tai erityisestä tuesta.
Käynnistetään perusopetuslain parlamentaarinen kokonaisuudistus jatkoksi perusopetuksen uudistamiselle.
Perusopetukselle tulee määritellä uudet laatukriteerit ja tarkastella samassa yhteydessä kuntien kasvaneita eroja perusopetuksen vuosittaisissa tuntimäärissä. (Koordinoidaan valtakunnallisesti etäopetuksen kehittämistä ja tarjontaa siten, että etäopetusta voitaisiin hyödyntää erityisesti pienen syntyvyyden kunnissa, syrjäseuduilla ja sairaalakouluissa.)
Jokaiselle tukea oppimisessa tarvitsevalle oppilaalle on annettava perusopetuslain edellyttämää tuki-ja /tai erityisopetusta.
Toimintaympäristöltään haasteellisten koulujen tukemista pitää jatkaa ja perusopetuksen laatua kehittää eri keinoin. Hallituksen leikkaamat perusopetuksen laaturahat sekä ryhmäkokojen pienentämiseen ja tasa-arvon edistämiseen tarkoitetut rahat on palautettava.
Koulupäivän mielekkyyttä lisätään uudistamalla koulupäivän rakennetta ja toimintakulttuuria joustava koulupäivä -mallin mukaisesti.
Toinen aste
Sosialidemokraattien mielestä jokainen nuori tarvitsee riittävät tiedot ja taidot muuttuvassa maailmassa pärjäämiseen. Kyse on ennen kaikkea mahdollisuudesta työelämässä menestymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Tällä hetkellä toisen asteen koulutuksesta syrjäytyminen ennustaa korkeasti koulutettuihin verrattuna heikompaa terveydentilaa, useampia työttömyysjaksoja sekä merkittävästi lyhempää työuraa. Tämä kehitys saattaa edelleen voimistua työelämän osaamisvaatimusten kasvun myötä.
Sosialidemokraatit tavoittelevat koulutustakuuta, jonka mukaisesti jokaiselle perusasteen päättävälle taataan opiskelupaikka toisella asteella. Perusasteen päättävien paikka ei ole kotona syrjäytyneenä tai työpaikalla puutteellisten tietoja ja taitojen varassa. Niille peruskoulunsa päättäville, joilla ei ole edellytyksiä siirtyä suoraan toisen asteen tutkintoa suorittamaan, varataan paikka ammatilliseen koulutukseen tai lukioon valmistavasta koulutuksesta, työpajoista tai kymppiluokalta.
Oppivelvollisuusikää pidennetään niin, että jokainen perusasteen päättävä jatkaa opiskelua toisella asteella tai toisen asteen opintoihin valmistavassa koulutuksessa. Tavoitteena tulee olla pohjakoulutus, joka antaa edellytykset työmarkkinoille sekä elinikäiseen oppimiseen.
Perusopetukseen kehitetään varhaisen tukemisen toimintamalli, jossa tunnistetaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Nuorelle annetaan moniammatillista tukea opinnoissa etenemiseen sekä perusopetuksen jälkeiseen aikaan tähtäävää opintojen ohjausta tehostetusti.
Toisen asteen saavutettavuuteen on panostettava. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyötä on tiivistettävä. Kaksoistutkintojen suorittaminen turvataan. Toisen asteen koulutuksen tulee olla maksutonta.
Aikuiskoulutus
Aikuiskoulutuksen tarpeet ovat lähes rajattomat, mutta resurssit ovat rajalliset. Siksi julkisesti tuetun aikuiskoulutuksen on keskityttävä koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen ja työelämän murrostilanteissa pärjäämiseen. Osaaminen luo yhteiskunnallista osallisuutta ja parantaa elämänlaatua monin tavoin, ja tästä syystä elinikäisen oppimisen on oltava kaikkien oikeus. Aikuiskoulutusjärjestelmää on kehitettävä tämän tavoitteen toteuttamiseksi.
Tavoitteena on koko työikäisen väestön osaamistason nostaminen. Aikuiskoulutuksen resursseja suunnataan kohderyhmille, jotka ovat nykyisin aliedustettuina koulutuksessa, ja laaditaan tähän soveltuvia ohjelmia. Erityisesti nuorten aikuisten osaamisohjelmaa on vahvistettava.
Työssäkäyvien mahdollisuuksia päästä pidempikestoiseen koulutukseen työuran aikana on parannettava. Valtion on sitouduttava uudelleen aikuiskoulutustuen kehittämiseen ja rahoittamiseen.
Koulutus otetaan aktiivisen työvoimapolitiikan keskiöön. Omaehtoinen kouluttautuminen työttömyysetuudella on vapautettava TE-toimistojen tarvearvioinnista.
Vapaa sivistystyö tunnustetaan osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää, ja sen kansalliseksi tavoitteeksi asetetaan aikuisväestön elinikäisen oppimisen edellytysten ja perustaitojen parantaminen.
Luodaan kansalaisen osaamisportfolio, johon kirjataan suoritetut tutkinnot ja opintokokonaisuudet sekä myös muualta hankittu osaaminen.
Korkeakoulutus
Nuoret opiskelijat tekevät paljon töitä opintojensa ja toimeentulonsa eteen rakentaakseen omaa tulevaisuuttaan ja tätä yhteiskuntaa. Maksuttomalla koulutuksella, opintojen taloudellisella tukemisella ja fiksuilla opintojärjestelyillä tuemme kaikista taustoista tulevien opiskelijoiden mahdollisuuksia suorittaa korkeakouluopintoja. Koulutuspolitiikalla tulee turvata kaikkien mahdollisuudet taustasta huolimatta päästä korkeimman opetuksen piiriin.
Korkeakoululaitoksemme on tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmämme perusta, joka on mahdollistanut hyvinvoinnin ja tasa-arvon rakentamisen. Nyt käynnissä olevan taloustaantuman aikana on kuitenkin myös korkeakouluilta leikattu ennätyksellisen paljon. Sosialidemokraattien johdolla tämä kurjistaminen lopetetaan, sillä Suomi voi menestyä vain korkealla osaamisella.
Opintoihin pääsyä ja opintojen etenemistä on helpotettava monin eri keinoin. Valintajärjestelmien päällekkäisyyksiä on purettava ja vähennettävä hakukohteiden määrää. Turhat siltaopinnot on poistettava korkeakoulujen välillä siirtyviltä. On luotava joustavia opintopolkuja ja turvattava tukipalvelut niille opiskelijoille, joilla opintosuorituksia ei kerry. Opiskelijasumaa on purettava lisäämällä aloituspaikkojen määrää määräaikaisesti.
Jokainen toisen asteen koulutuksen suorittanut, joka pyrkii korkeakoulutukseen, saa joko opiskelupaikan tai mahdollisuuden osallistua valmentavaan koulutukseen, jossa valmiudet korkeakouluopintoihin paranevat.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön esteet on poistettava ja mahdollistettava myös fuusio, jossa yhdessä korkeakoulussa voisi suorittaa niin ammatillisia kuin akateemisiakin korkeakoulututkintoja.
Autonomisten korkeakoulujen rakenteellista kehittämistä ja yhteistyötä toiminnallisista ja sisällöllisistä tavoitteista lähtien on tuettava siten, että kullakin alueella voidaan toteuttaa korkeakoulutusta parhaiten sopivalla tavalla. Jokaisessa maakunnassa tulee olla korkeakoulu, mikä tukee myös alueen kehittämistä.
Savonlinnan OKL:n lakkauttamisen johdosta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kehittämistä tulee tukea riittävällä tasolla.
Suomelle tulee tehdä tiedestrategia tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän uudistamiseksi.
Ammattikorkeakouluilla on tutkimuksen näkökulmasta tärkeä rooli. Soveltavan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuutta on vahvistettava kehittämällä joustavia toimintamalleja erityisesti pk-yritysten tarpeisiin. Ammattikorkeakoulujen yrityskiihdyttämöitä kehitetään.
Korkeakoulujen rahoitus on turvattava.
Aktiivinen elinkeinopolitiikka luo edellytyksiä tuottavuuden kasvulle
Hallituksen olisi pitänyt panostaa enemmän uuden ajan kansalliseen elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaan, jossa valtiolla on vahva rooli strategisten tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa. Lähtökohtana pitäisi olla uuden kasvun luominen ja viennin perustan laajentaminen sekä viennin menestyminen. Valtiovallan on osoitettava kasvun ja työllisyyden luomisessa nykyistä enemmän määrätietoisuutta ja johtajuutta.
Viennin hartioita tulisi leventää niin teollisuuden toimialoilla kuin laajemminkin palveluviennin ja luovien liiketoimintamallien kautta. Viennin vahvistamiseksi olisi selvitettävä uuden valtion erityistehtäväyhtiön tai muun yhteisön perustamista. Tämän yhtiön keskeinen tehtävä olisi tukea pienten ja keskisuurten kasvuhakuisten yritysten vientitoimintaa muuttuvilla markkinoilla. Kyseinen uusi yhtiö toimisi eri alojen vientiyrityksiä yhteen tuovana jalustana mahdollistaen näin myös laajempien hankekokonaisuuksien tarjoamisen yksittäisten tuotteiden sijasta. Yhtiö koordinoisi julkisten rahoitusinstrumenttien kokonaisuutta ja auttaisi vientiyrityksiä hyödyntämään niitä nykyistä tehokkaammin.
Osaamista ja innovaatiopohjaa pitää vahvistaa
Suomessa tarvitaan vahvaa ja alueellisesti laajaa elinkeinoelämän kasvua ja työllisyyttä, jotta talouden lyhyen ja pitkän aikavälin haasteet kyetään kestävällä tavalla ratkaisemaan. Suomen talouskasvu perustuu jatkossakin ennen kaikkea osaamiseen, korkeasti koulutettuun työvoimaan ja korkeaan jalostusasteeseen. Tutkimuksella, osaamisen kehittämisellä ja innovaatioilla on keskeinen merkitys elinkeinorakenteen uudistumisessa. Tässä suhteessa julkisen talouden suunnitelmassa hallituksen olisi pitänyt tehdä rohkeampia ratkaisuja.
Suomen T&K&I-rahoituksesta yli kaksi kolmasosaa tulee yrityksistä ja loput valtiolta. Valtion osuus on viime vuosina laskenut selvästi, ja olemme jääneet verrokkitalouksien panostuksiin nähden huomattavasti jälkeen. Osittain tästä syystä myös yritysten T&K&I-panostukset ovat supistuneet. Tekesin rahoitusta hallitus lisää, mutta se jää silti 100 miljoonaa euroa pienemmäksi kuin vuonna 2015 ja 200 miljoonaa euroa pienemmäksi kuin vuonna 2011. Tavoitteena pitää olla, että Suomi saavuttaa vahvan aseman innovaatiopolitiikan edistäjänä. Tekesin T&K&I-määrärahojen tasokorotusten pitäisi olla suurempia ja pysyviä. Määrärahoja tasokorotukseen voisi saada yritystukiuudistuksesta.
Hallituksen päätös pääomittaa sekä Suomen Akatemiaa että Tekesiä 60 miljoonalla eurolla pitää pikaisesti arvioida uudelleen, koska uusien kasvumoottorihankkeiden rahoitusta ei voida tehdä suunnitellussa laajuudessa pääomituksen muodossa.
Yritystuet arvioitava uudelleen
Pk-sektori vastaa yhä enenevässä määrin innovaatioista ja uusien työpaikkojen luomisesta Suomeen. Yhteiskunnan tulee tarjota pk-sektorin yrityksille tasapuoliset kilpailuolosuhteet sekä vakaa ja ennustettava kotimainen liiketoimintaympäristö, josta ponnistaa globaaleille markkinoille.
Valtion myöntämillä yritystuilla tulee olla kirkkaat tavoitteet, ja tuet tulee suunnitella tukemaan näitä tavoitteita. Yritystukien keskeisimpien perusteiden tulee olla markkinahäiriöiden ja negatiivisten ulkoisvaikutusten korjaaminen.
Tavoitteena ovat tehokkaasti toimivat markkinat kaikilla niillä elinkeinoelämän sektoreilla, joilla markkinaehtoiselle kilpailulle on olemassa edellytykset. Yritystukia arvioitaessa tulee Suomessa asettaa pitkän aikavälin tavoitteeksi yritystukien määrän karsiminen sekä yritystuki- ja verojärjestelmien yksinkertaistaminen. Yritystukien tulee jatkossa perustua pääsääntöisesti määräaikaisuuteen sekä yksittäisten yritysten että toimialojen näkökulmasta. Toimivat markkinat eivät lähtökohtaisesti tarvitse tukia.
Tukijärjestelmän tulee painottaa tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä pk-sektorin ja vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä. Jatkossa on huolehdittava siitä, että erityisesti vientiin pohjautuvan teollisuuden ja palvelujen kustannuksia ei poliittisilla päätöksillä kasvateta. Palkkatukien riittävä taso on turvattava, vaikka palkkatuettu työ ei aina johda pysyvämpään työllistymiseen. Palkkatuen avulla voidaan estää syrjäytymistä ja parantaa ihmisten valmiuksia päästä takaisin työmarkkinoille. Lisäksi on varmistettava, että tuet turvaavat elinkeinoelämän edellytyksiä koko maassa tasapuolisesti, joten esimerkiksi alueellinen kuljetustuki on tärkeää säilyttää nykytasolla.
Koska tuoreimpien selvitysten valossa suomalaiset yritystuet toimivat tällä hetkellä osin hyvän tukijärjestelmän periaatteiden vastaisesti, tulee Suomessa tehdä yritystukijärjestelmän uudelleenarviointi seuraavien seitsemän teesin pohjalta:
1. Siirretään painopistettä T&K&I-tukiin. 2. Kannustetaan uusia yrittäjiä ja tuetaan pk-sektorin kasvua. 3. Tuetaan keskisuurten yritysten kansainvälistymistä. 4. Karsitaan tehottomia tukia ja siirretään painopistettä asteittain suorista tuista lainoihin. 5. Selkeytetään tukijärjestelmää ja tukien hakemista. 6. Tehostetaan ja luodaan kannustavuutta maatalouden tukijärjestelmiin. 7. Karsitaan energiapolitiikan päällekkäisiä ohjauskeinoja. Pitkäjänteisen elinkeinopolitiikan suuntaviivat
Kansallisen elinkeino- ja teollisuuspoliittisen strategian pitää perustua ennustettavaan, kasvua tukevaan ja vakaaseen talouspolitiikkaan. Vaikeuksien keskellä on pidettävä kiinni vahvuuksistamme, ja työllisyyden sekä hyvinvoinnin eteen on toimittava yhteistyössä politiikan ja talouden toimijoiden kesken.
Julkisen talouden suunnitelmassa olisi pitänyt olla rohkeampia avauksia ja panostuksia tulevaisuuden kannalta tärkeille aloille. Palvelut ja matkailu sekä kierto- ja jakamistalous olisi pitänyt nostaa kärkihankkeiksi. Kierto- ja jakamistaloudesta tulisi rakentaa yksi uusi talouden sekä energia- ja ilmastopolitiikan kivijalka. Sen kasvupotentiaali globaalisti on moninkertainen biotalouteen verrattuna. Suomessa perinteinen biotalous ja puun käyttö rajoittuvat pitkälti metsäteollisuuden raaka-ainehuoltoon, energian tuotantoon ja maatalouteen. Lähtökohtana pitää olla puun jalostaminen mahdollisimman korkean jalostusarvon tuotteeksi. Suomen tulisi profiloitua kiertotalouden kärkimaana EU-komission suuntaan, mikä toisi Suomelle vaikutusvaltaa EU-päätöksenteossa. Suomen tulisi myös ottaa aktiivinen rooli EU:n tulevien ohjelmien ja rahoitusinstrumenttien valmistelussa.
Arktisen alueen mahdollisuuksia pitäisi edistää huomattavasti voimakkaammin. Suomen ei tule tyytyä kommentoijan rooliin, vaan sen tulee olla aktiivinen aloitteentekijä, ja arktisessa politiikassa Pohjoisen ulottuvuuden nostaminen uudestaan tärkeään roolin olisi toimiva osa aloitteellista Eurooppa-politiikkaa. Toimiva pohjoinen infrastruktuuri parantaa elinkeinoelämän kilpailukykyä sekä edistää kansainvälistymistä.
Talouden kasvu ja työllisyyden vähittäinen kohentuminen ovat jakautuneet varsin epätasaisesti maakuntien kesken, ja vaarana on, että eri alueiden väliset erot työllisyydessä tulevat jyrkkenemään entisestään. Jotta tämä kehityskulku voidaan estää, koko maa tulee huomioida talous- ja työllisyyspolitiikassa. Alueiden omia vahvuuksia kehittämällä ja koulutusta tukemalla sekä julkisen ja yksityisen rahan yhteistyöllä voidaan vaikuttaa huomattavasti nykyistä tehokkaammin koko maan positiiviseen talouskehitykseen.
Kaikki on pidettävä mukana
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttää, että hallitus peruuttaa epäoikeudenmukaisimmat ja jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvat tulonsiirtojen leikkaukset ja maksujen korotukset.
Indeksijäädytykset ja -leikkaukset, lääkekorvausten leikkaukset, asiakasmaksujen korotukset ja palvelujen leikkaukset iskevät pahimmin niihin ihmisiin, jotka saavat useita etuuksia ja palveluita samanaikaisesti. Hallitus ei ole arvioinut leikkausten vaikutuksia kokonaisuutena ihmisten toimeentuloon ja palveluihin. Kokonaisvaikutus voi olla kohtuuton. Erityisesti pientä eläkettä saavat joutuvat kantamaan kohtuuttoman suuren taakan julkisen talouden tasapainottamisesta. Tätä tulisi lieventää parantamalla heidän toimeentuloaan. Kyseeseen voi tulla täysimääräisten indeksikorotusten lisäksi esimerkiksi kansaneläkkeen ja työeläkkeen yhteensovituksen lievennys niin, että pientä työeläkettä saavien kansaneläke nousee. Samalla takuueläkettä voidaan nostaa, josta hyötyisivät kaikkein pienituloisimmat eläkeläiset.
Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus on toteutettava niin, että terveys- ja hyvinvointierot kaventuvat, palveluiden yhdenvertaisuus toteutuu ja palveluiden tuottamisen ensisijainen vastuu on julkisella sektorilla, jota yksityinen ja kolmas sektori täydentävät. Palveluintegraatio on uudistuksessa turvattava niin, että kustannusten hillintä on mahdollista kansalaisten yhdenvertaisuutta vaarantamatta. Sosialidemokraatit eivät hyväksy julkisten hyvinvointipalveluiden pakkoyhtiöittämistä.
Velallisen aseman helpottaminen
Moni suomalainen on ulosottokierteessä, ja moni heistä on paininut velkaongelmiensa kanssa jo 1990-luvun lamasta lähtien. Pitkäaikainen ulosotto rampauttaa koko perheen toiminnan, uhkaa syrjäyttää perheitä ja nostaa kunnan perustoimeentulotuen ja harkinnanvaraisten tukien määrää. Ulosoton ongelmien kanssa painivien ihmisten toimeentuloa sekä mahdollisuuksia työllistyä ja yrittää tulee vahvistaa. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi ulosottokaaren muuttaminen niin, että tosiasialliset mahdollisuudet selvitä veloista kasvavat, oikeusprosessien sujuvoittaminen, ulosoton suojaosuuden nostaminen edelleen, pikavippien korkokaton tarkentaminen, velkaneuvonnan lisääminen ja sosiaalisen luototuksen lisääminen.
Aggressiiviseen verosuunnitteluun ja verovilppiin on puututtava tehokkaasti
Suomi menettää vuosittain satojamiljoonia euroja monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun vuoksi. Myös kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvä verovilppi aiheuttaa Suomelle satojenmiljoonien eurojen veromenetykset.
Ilmiöillä on myös laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Aggressiivinen verosuunnittelu on johtanut verokilpailuun, jonka seurauksena OECD-maiden keskimääräiset yritysverokannat ovat puolittuneet 1980-luvun alusta noin 25 prosenttiin. Tällä on ollut sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia tulonjakoon ja hyvinvointiin. Käytännössä muiden verovelvollisten on kannettava suurempi vastuu veronmaksusta tai julkisista palveluista on leikattava.
Yritysverojen lasku on heijastunut myös ansiotuloverojen tuottoon, sillä monille on syntynyt mahdollisuus keventää verotustaan kanavoimalla tuloja yritysten kautta.
Aggressiivinen verosuunnittelu ja kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvä verovilppi haittaavat taloutta monella tavalla. Euroopan komissio on arvioinut, että monikansalliset yritykset maksavat verosuunnittelun vuoksi voitostaan keskimäärin 30 prosenttia vähemmän veroa kuin kansallisesti toimivat yritykset. Investoinnit sekä sijoitukset kohdistuvat tehottomasti, syntyy tarpeettomia riskejä ja transaktiokustannuksia. Aggressiivinen verosuunnittelu ja verovilppi myös estävät talouden ja oikeudenmukaisuuden kannalta optimaalisen verotuksen rakenteen syntyminen.
Kehityksen suunta on kuitenkin kääntynyt, kun OECD:n ja EU:n toimilla on puututtu viime vuosina tehokkaasti aggressiiviseen verosuunnitteluun ja verovilppiin. Viime vuonna hyväksytty veronkiertodirektiivi vaikeuttaa kunnianhimoisesti toimeenpantuna aggressiivista verosuunnittelua merkittävästi. Tänä vuonna käynnistyvä tilitietojenvaihto yli sadan maan viranomaisten välillä taas vaikeuttaa varojen piilottamista veroparatiiseihin. Myös onnistuneista kansallisista toimista on kokemusta, sillä vuonna 2014 voimaan tullut korkovähennysrajoitus vaikeutti haitallista verosuunnittelua.
On Suomen etu olla edistämässä tätä kehitystä. Pohjoismaisessa mallissa yhteiskunta investoi yrityksiä ja niiden työntekijöitä hyödyttäviin palveluihin, kuten koulutukseen ja terveyteen. Mallin rahoittaminen edellyttää, että yhteiskunta saa osansa investointien tuotoista verotuloina. Tämä edellyttää sekä yritysten että pääomien tehokkaampaa verottamista. Se on myös oikeudenmukaisemman verotuksen edellytys. Muun muassa IMF:n mukaan oikeudenmukaiset tulonsiirrot tukevat myös talouskasvua.
Suomen etu sekä oikeudenmukaisempi verotus taataan puuttumalla tehokkaasti aggressiiviseen verosuunnitteluun ja kansainväliseen verorikollisuuteen. Toimenpiteitä voidaan toteuttaa osin kansallisesti ja osin aktiivisuudella kansainvälisessä yhteistyössä. Yhtäältä on pyrittävä hillitsemään monikansallisten yritysten aggressiivista verosuunnittelua ja toisaalta yksityishenkilöiden kansainvälisiin sijoituksiin liittyvää verovälttelyä.
Ensi vuoden loppuun mennessä toimeenpantava veronkiertodirektiivi asettaa minimistandardin aggressiivista verosuunnittelua koskevalle lainsäädännölle. Se velvoittaa myös Suomen lakimuutoksiin, kun muun muassa korkovähennysrajoitusta on sovellettava konsernin ulkopuolisiin lainoihin.
Toimenpiteet monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun ja haitallisen verokilpailun kitkemiseksi
1. Veronkiertodirektiivi on toimeenpantava tehokkaasti niin, että voidaan kattavasti puuttua verovälttelyjärjestelyihin, joilla on veroseuraamuksiin suhteutettuna pienet liiketaloudelliset perusteet. 2. Verosopimusetuuksien hyödyntämistä ja lähdeverotuksen välttelyä on rajoitettava. 3. Siirtohinnoitteluoikaisua on täsmennettävä. 4. Korkovähennysrajoitusta tulee edelleen tehostaa. 5. Holding-yhtiöjärjestelyihin, joilla luodaan keinotekoisesti vähennyskelpoisia korkoja, tulee puuttua tehokkaasti. 6. Veronkiertodirektiiviä toimeenpannessa tulee poistaa Suomen nykyisien väliyhteisölain puutteet. 7. Varmistetaan, että suomalaisten konsernien tuloa verotetaan kohtuullisesti edes yhdessä maassa. 8. Varmistetaan, että ulkomaille rekisteröidyt yhteisöt ovat Suomessa yleisesti verovelvollisia, kun niitä tosiasiallisesti johdetaan Suomesta. 9. Ulkomaille maksetuista koroista ja muista vähennyskelpoisista suorituksista tulee periä lähdevero, jos niitä verotetaan tosiasiallisen edunsaajan asuinvaltiossa kevyesti. 10. Suomen tulee sitoutua kattavaan maakohtaiseen veroraportointiin EU:ssa ja edistää sen toteutumista. 11. Suomen tulee osallistua aktiivisesti EU:ssa yhteisen yritysveropohjan (CCTB) ja yhteisen yhdistetyn veropohjan (CCCTB) valmisteluun. Kaikkiin veropohjaa kaventaviin ylimääräisiin vähennyksiin tulee suhtautua kriittisesti. 12. Suomen tulee edistää EU:n yhteistä minimiyritysverokantaa. Tämä estäisi tehokkaasti verokilpailua ja antaisi jäsenvaltiolle mahdollisuuden kehittää verojärjestelmiään taloudellinen tehokkuus ja oikeudenmukaisuus huomioiden. 13. Suomen tulee toimia kansainvälisesti siten, että haitalliset verokannustimet ja muu verokilpailu tunnistetaan ja että niihin puututaan. 14. Suomen tulee neuvotella verosopimuksiinsa muun muassa verosopimuskeinottelun estämistä koskevat säännökset (limitation of benefits rule). Yksityishenkilöiden kansainvälisen verosuunnittelun ja verovilpin torjunta
15. Suomen tulee estää luovutusvoittoverotuksen ja perintöverotuksen välttämistä muuttamalla pois Suomesta. Tämä tulee huomioida myös verosopimusneuvotteluissa. Muun muassa Norja ja Tanska kantavat jäähyväisveroja. On kohtuullista, että Suomi saa verottaa arvonnousuja siltä osin kuin ne tapahtuvat verovelvollisen asuessa Suomessa. Tämä näkökohta on huomioitu muun muassa ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksessa. 16. Poistetaan tänä vuonna käynnistyvän automaattisen tietojenvaihdon aukot. 17. Velvoitetaan pörssiyhtiöitä tunnistamaan kaikki osakkaansa ja toimittamaan tiedot heille maksetuista osingoista veroviranomaisille ja huolehditaan, että omistajatiedot ovat julkisesti saatavilla.