Suhdannetilanne on vihdoin kohentunut, ja vuonna 2015 alkanut noususuhdanne näyttäisi vauhdittuvan kuluvana vuonna viennin vetämänä. Kuluvan vuoden kasvu ylittää varsin todennäköisesti 2 prosenttia BKT:sta. Kasvu on muuttunut laajapohjaisemmaksi, kun etenkin tavaraviennin veto näyttäisi olevan vahvaa. 

Maailmankaupan kasvu, investointien piristyminen euroalueella, kevyt rahapolitiikka ja tehdyt työmarkkinaratkaisut näkyvät nyt selvästi myös Suomen vienti- ja kasvuluvuissa. Vienti hyötyy varsinkin euroalueen kasvun rakenteen muuttumisesta Suomen vientiä tukevaksi: kysynnän kasvu euroalueella on saanut myös investointeihin vauhtia, mikä näkyy suomalaisen vientiteollisuuden tuotteiden kasvaneena kysyntänä. Osaltaan tähän on vaikuttanut kireän finanssipolitiikan asteittainen keveneminen euroalueella. 

Kiihtyneen talouskasvun myötä työllisyystilanne on kohenemassa hiljalleen. Hallitus ei siitä huolimatta ole saavuttamassa työllisyystavoitettaan, vaan työllisyysaste on jäämässä ennusteiden mukaan reiluun 70 prosenttiin hallituskauden lopulla. Työllisyyspolitiikassa ei voida jäädä odottamaan tilanteen korjaantumista itsestään. Työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys ovat yhä liian korkealla tasolla. Työllisyyspolitiikan laiminlyönti on johtanut monien ihmisten työttömyysjaksojen pitkittymiseen, mikä on nostanut rakenteellista työttömyyttä ja alentanut mahdollisuuksia löytää työpaikka edes suhdannetilanteen kohentuessa. 

Vaikka suhdannetilanne on kohentunut, pidemmän aikavälin kasvunäkymät pysyvät vaisuina. Vuoden 2017 pyrähdyksen jälkeen kasvun odotetaan yleisesti hidastuvan, ja keskipitkällä aikavälillä kasvu jää 1—1,5 prosentin tuntumaan. Tämä on kaukana niistä lukemista, joihin ennen finanssikriisiä oli totuttu. 

Julkisen talouden tila pysyy heikkona, eikä parantunut suhdannetilanne tuo siihen oleellista korjausta. Hallitus ei tule saavuttamaan keskeisiä julkisen talouden tavoitteitaan. Julkinen velkaantuminen ei taitu hallituskauden loppuun mennessä, eikä lisävelanotto lopu vuonna 2021. Hallitus ei tule saavuttamaan myöskään julkisen talouden keskipitkän aikavälin rahoitusasematavoitettaan, 0,5 prosentin rakenteellista alijäämää, vuoteen 2019 mennessä. 

Talouskasvu ei yksin korjaa julkisen talouden tilannetta. Kaikkein tehokkain keino julkisen talouden kohentamiseksi on työllisyysasteen nostaminen. Yhden prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa parantaa julkisen talouden tasapainoa noin 800 miljoonaa euroa. 

Tässä tilanteessa talouspolitiikan päähuomion tulisi olla kahdessa asiassa: työllisyyden vahvistamisessa ja pitkän aikavälin kasvun edellytysten vahvistamisessa. Työllisyyden merkittävä paraneminen edellyttää työllisyyttä tukevia rakenneuudistuksia ja tehokkaampaa aktiivista työvoimapolitiikkaa. Kasvun edellytysten vahvistaminen edellyttää erityisesti panostuksia koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen, toimivaan infrastruktuuriin ja asuntorakentamiseen sekä aktiivista elinkeinopolitiikkaa.  

Kaikki uudistukset on toteutettava oikeudenmukaisella tavalla niin, että ne vahvistavat ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa, vähentävät turvattomuutta ja epävarmuutta ja luovat uskoa tulevaan. Kaikki on pidettävä mukana. 

Hallituksen talouspolitiikka on ponnetonta

Hallituksen talouspolitiikan suurin heikkous on se, että se laiminlyö kasvun ja työllisyyden vahvistamisen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Parantunut suhdannetilanne ei korjaa Suomen talouden pitkän aikavälin ongelmia. Julkisen talouden suunnitelmasta huokuu huoli kansantalouden ja julkisen talouden kehitysnäkymistä, mutta talouspolitiikka ei kykene uskottavasti vastaamaan näihin huoliin. Julkisen talouden suunnitelman uudet päätökset eivät muuta tätä kokonaiskuvaa. 

Työllisyystavoitteeseen pääseminen edellyttäisi selvästi aktiivisempaa politiikkaa, jolla puututaan korkeaan työttömyyteen vahvemmin tässä ja nyt. Lisäksi tulisi tehdä työllisyyttä ja kasvua tukevia rakenneuudistuksia oikeudenmukaisella ja eriarvoisuutta vähentävällä tavalla. Nyt hallitus on jäänyt tumput suorina odottamaan tilanteen automaattista korjaantumista. 

Talouden kasvu perustuu Suomessa ennen kaikkea tuottavuuden kasvuun, ja sen ytimessä on korkea osaaminen. Julkisen talouden suunnitelmassa päätetyt panostukset koulutukseen ja tutkimukseen tulevat tarpeen, mutta ne ovat määräaikaisia ja aivan eri mittaluokkaa kuin samoihin kohteisiin tehdyt pysyvät leikkaukset. Hallituksen päättämät lisäpanostukset eivät käännä koko kansantalouden tutkimus- ja kehitysmenojen laskevaa trendiä. Tämän kehityksen kääntäminen olisi tulevaisuuden kasvun edellytysten vahvistamisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Määräaikaisten ja korvamerkittyjen panosten sijaan pitkällä aikavälillä suurin merkitys on vakaalla, riittävällä ja ennakoitavalla perusrahoituksella. 

Leikkauslinja syö tulevaisuutta

On virhe, ettei vahingollisimpien leikkauksien välttämiseksi olla valmiita etsimään keinoja oikeudenmukaiseen ja kasvun kannalta vähemmän haitalliseen sopeuttamiseen. Hallituksen tekemät leikkaukset eivät juuri lisää työllisyyttä, jolloin niiden vaikutukset näkyvät lähinnä vaikeassa asemassa olevien ihmisten toimeentulon ja palvelujen heikentymisenä. Oikeudenmukaisempia vaihtoehtoja on olemassa. 

Hallitus on tietoisesti jättänyt verotuksen pois julkisen talouden tasapainottamisen keinovalikoimasta. Tämä valinta on saanut perusteltua kritiikkiä esimerkiksi talouspolitiikan arviointineuvostolta. Hallituksen valintojen seurauksena on käymässä niin, että kokonaisveroasteen arvioidaan alenevan noin 1,5 prosenttiyksikköä vuodesta 2015 vuoteen 2019. Mikäli verotus olisi julkisen talouden tasapainottamisen työkalupakissa mukana, kipeimmät ja haitallisimmat leikkaukset voitaisiin jättää tekemättä. 

Pahimmin kasvun edellytyksiä syövät leikkaukset koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Pienistä väliaikaisista lisäyksistä huolimatta hallituskauden aikana näille sektoreille kohdennetut pysyvät säästöt jäävät massiivisiksi. Säästöt vaarantavat vakavalla tavalla yhteiskunnan kyvyn vastata rakennemuutokseen, väestön koulutustason nostamiseen ja uudelleenkouluttautumiseen. 

Hallitus on jo aiemmin tällä kaudella leikannut merkittävästi pienituloisten ihmisten ostovoimaa heikentämällä mm. työttömyysturvaa, asumistukea, lääke- ym. sairausvakuutuskorvauksia ja sairauspäivärahoja. Sama leikkauslinja jatkuu myös tulevalla julkisen talouden suunnitelman kaudella. Uusia leikkauksia on tulossa asumistukeen ja työttömyysturvaan. 

Kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotuksien jäädyttäminen ja etuuksiin kohdennettu 0,85 prosentin alentaminen merkitsevät yhdessä noin 2 prosentin ostovoiman leikkausta perusturvaan kuluvana vuonna. Vuosina 2016 ja 2017 tehdyt lainsäädännön muutokset lisäsivät pienituloisuusastetta noin 0,6 prosenttiyksikköä, ja on odotettavissa, että pienituloisuusaste kasvaa myös vuosina 2018 ja 2019. Vuodesta 2015 vuoteen 2019 asti kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien ostovoima heikkenee yhteensä noin 5 prosenttia. Vuodesta 2017 vuoteen 2019 näiden etuuksien ostovoima heikkenee noin 2,6 prosenttia. 

Hallitus aikoo nyt leikata asumistukea palauttamalla tukeen jo kertaalleen huonosti toimivana poistetun neliövuokrakaton ja sitomalla asumistuen tarkistukset jatkossa elinkustannusindeksiin vuokraindeksin sijaan. Hallitus on markkinoinut asumistuen leikkauksia kannustinloukkuja vähentävänä toimena, mutta todellisuudessa vaikutukset kannustimiin ovat jopa negatiivisia. Julkisen talouden suunnitelmassa on arvioitu, että asumistuen leikkauksesta yli puolet tulee maksettavaksi toimeentulotukena. Toimeentulotukiriippuvuuden kasvu heikentää kannustimia. 

Neliövuokraleikkurin palautus ja asumistuen indeksimuutokset on todettu tehottomiksi keinoiksi vuokrien nousun hillitsemisessä. Vuokrat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan, ja ne nousevat näistä muutoksista huolimatta. Esimerkiksi yleisen asumistuen enimmäisvuokria säätelevä indeksi on ollut useana vuonna jäädytettynä, ja vuokrat ovat nousseet tästä huolimatta. Eniten asumistuen leikkauksesta kärsivät näin ollen kireiden asuntomarkkinoiden alueella asuvat pienituloiset ihmiset. Ainoa kestävä keino vaikuttaa asumisen hintaan on lisätä asuntojen ja erityisesti kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista. 

Hallitus jatkaa myös työttömien kurittamislinjalla. Normien purku ei koske työttömiä. Työttömyysturvaa uudistetaan ottamalla käyttöön aktiivimalli, jonka myötä työttömyyden jatkuessa yli 3 kuukautta työttömyysturvaan tulee kuukausittainen omavastuupäivä, jonka voi välttää olemalla aktiivinen. Aktivointi sinänsä on hyvä asia, mutta mikäli malli ei huomioi työttömien erilaisia tilanteita ja toimintakykyä, se johtaa tilanteeseen, jossa juuri heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tukea leikataan. Malli saattaa johtaa syrjäytymiseen ja syventää sitä. Malli voi myös pudottaa ihmisiä toimeentulotuelle sekä kannustin- ja byrokratialoukkuihin. Tämä ei paranna työllistymisen edellytyksiä eikä ihmisten hyvinvointia. 

Sote- ja maakuntauudistus sisältävät valtavia riskejä

Hallitus on etenemässä vauhdilla sote- ja maakuntauudistuksessa, joka on yksi maamme historian suurimmista julkisen sektorin uudistuksista. Uudistuksen vaikutukset ja erityisesti sen riskit on sivuutettu huomattavan kevyesti julkisen talouden suunnitelmassa. 

Hallituksen suunnitteleman sote-uudistuksen ja erityisesti siihen liittyvän valinnanvapaus- ja pakkoyhtiöittämismallin ohjausmekanismeihin sisältyy merkittäviä riskejä. Taloudelliset riskit liittyvät erityisesti kilpailun puutteeseen, perustason palveluntuottajien kustannusten ulkoistukseen maakunnalle, asiakkaiden valikointiin, palveluverkon hallintaan ja sote-integraation puutteelliseen toteutumiseen sekä markkinoiden hallitsemattomaan avaamiseen. Asiantuntijakuulemisissa on noussut laajasti esiin, että valitussa mallissa on vaarana kustannuskehityksen karkaaminen käsistä ja että julkisen sektorin mahdollisuus ohjata koko palvelukokonaisuutta on kaventumassa selvästi. Hallituksen asettaman 3 miljardin kustannusten nousun hillintätavoitteen saavuttamista pidetään yleisesti epärealistisena valitulla mallilla. 

Samalla hallitus olisi rajoittamassa maakuntien ja siten sote-palvelujen rahoituksen kasvua suoraan lailla. Kun ilmeiset kustannuspaineet yhdistyvät rahoituksen rajoittamiseen lailla, on olemassa ilmeinen riski, että palvelujen määrää joudutaan tulevaisuudessa karsimaan tai palvelumaksuja joudutaan nostamaan merkittävästi. 

Samalla on syntymässä riski, että maakuntien rahoitusmalli johtaa selvään rahoitusvajeeseen muissa kuin sote-palveluissa. Maakuntien rahoitus olisi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yleiskatteista, eli valtiolta maakunnille siirtyvien tehtävien määrärahat siirtyisivät valtion budjetin erillisiltä momenteilta maakuntien yleiskatteiselle momentille. Sen myötä eduskunnan budjettivalta supistuu valtiolta maakunnille siirtyvissä tehtävissä huomattavasti. Rahoitusvastuu säilyy valtiolla, mutta mahdollisuudet ohjata rahojen käyttöä poistuisivat. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvavien kustannusten paineissa on ilmeinen riski, että maakunnat käyttävät sosiaali- ja terveydenhuoltoon laskennallista rahoitusta enemmän resursseja, jolloin muihin kohteisiin jää vastaavasti vähemmän rahaa. 

Tällä on väliä erityisesti työvoimapalvelujen rahoituksessa: jatkossa valtiolla ei olisi työkalua, jolla se voisi vaikuttaa työvoimapolitiikkaan tosiasiassa käytettyihin määrärahoihin esimerkiksi suhdannetilanteen mukaan, koska niistä päättäisi maakunta. Kuitenkin työttömyyden kustannukset jäisivät jatkossakin pääosin valtion ja sosiaalivakuutuslaitosten maksettaviksi. Tässä on selvä epäsuhta, mikä heikentää mahdollisuuksia toteuttaa tehokasta ja tarkoituksenmukaista työllisyyspolitiikkaa tulevaisuudessa. 

Tulevat rahoitusongelmat ovat ilmeisiä, ja tästä huolimatta hallitus päätyi leikkaamaan maakuntien rahoitusta ennen kuin ne on edes perustettu. Selonteossa esitetään 166 miljoonan euron leikkausta maakuntien valtionosuuksiin vuodelle 2020 eli uudistuksen kriittisessä käynnistysvaiheessa. Lisäksi on kyseenalaista, että hallitus toteuttaa julkisen talouden säästötavoitteita leikkaamalla organisaatioilta, joita ei vielä ole edes olemassa. 

Mielestämme on välttämätöntä, että uudistus toteutetaan hallitusti ja vaiheittain niin, että ensin saatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjäpohja kuntoon, tämän jälkeen päätetään rahoitusjärjestelmästä ja lopuksi lisätään valinnanvapautta niin, että kansalaisille turvataan yhdenvertaisesti laadukkaat ja oikea-aikaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Muissa kuin sote-palveluissa tulisi edetä vasta huolellisen harkinnan ja perusteellisen suunnittelun jälkeen. Vain näin muutosprosessi saadaan pidettyä hallittuna ja kansalaisille tärkeät palvelut turvattuina. 

Talouspolitiikan suunta — työllisyyttä tukevat rakenneuudistukset ja tuottavuuskasvun vahvistaminen

Nykyisessä suhdannetilanteessa talouspolitiikan päähuomion on oltava työllisyyden kasvun vahvistamisessa ja pitkän aikavälin talouskasvun edellytysten vahvistamisessa. On tehtävä rakenneuudistuksia, jotka nostavat työllisyysastetta pohjoismaiselle tasolle oikeudenmukaisella ja eriarvoisuutta vähentävällä tavalla. 

Pitkällä aikavälillä talouskasvu perustuu ennen kaikkea tuottavuuden kasvuun. Sen ytimessä ovat korkea osaaminen ja koulutettu väestö, riittävät tutkimus- ja tuotekehityspanostukset sekä aktiivinen, uusiutumista tukeva elinkeinopolitiikka. 

SDP esittää seuraavaa: 

Kaikki uudistukset on toteutettava oikeudenmukaisella tavalla niin, että ne vahvistavat ihmisten osallisuutta yhteiskunnassa, vähentävät turvattomuutta ja epävarmuutta ja luovat uskoa tulevaan. Kaikki on pidettävä mukana. 

Perhevapaat on uudistettava nyt

SDP julkaisi maaliskuussa 2017 oman mallinsa perhevapaiden uudistamiseksi. Malli nojaa kolmeen periaatteeseen: joustavuuden lisäämiseen, naisten työmarkkina-aseman parantamiseen ja isien oikeuksien vahvistamiseen. 

Suomessa äitien työssäoloasteet ovat selvästi alhaisemmat kuin Ruotsissa. Tässä on tärkeä työllisyyspotentiaali, jonka saaminen käyttöön parantaa naisten työmarkkina-asemaa yleisesti ja lisää tasa-arvoa työelämässä. Samalla julkinen talous vahvistuu työllisyysasteen noustessa. 

Kuva: Äitien työssäoloasteet ovat Suomessa selvästi alhaisemmat kuin Ruotsissa 

Äitien työssäoloaste nuorimman lapsen iän mukaan Suomi ja Ruotsi (lähde: Anna Pärnänen ja Olga Kambur, Tieto ja trendit 25.4.2017) 

SDP:n perhevapaamallissa kummallekin vanhemmalle taataan 3 kuukauden ansiosidonnainen vapaa. Sen lisäksi kuuden kuukauden osuus ansiosidonnaisesta vapaasta on mahdollista jakaa perheen itse valitsemalla tavalla vanhempien kesken. Lisäksi raskausrahalla taataan 28 päivän korotettu tuki heti syntymän yhteydessä. Jos työtuloja ei ole ollut, etuudet maksettaisiin vähimmäismääräisinä, kuten nykyisinkin. Näiden lisäksi molemmat vanhemmat saavat jaettavakseen haluamallaan tavalla vuoden verran euromääräistä vanhempainrahaa, jonka voi halutessaan myös puolittaa, jolloin sitä maksetaan vastaavasti pidempään. 

Varhaiskasvatusmaksujen alentaminen tukee työllisyyttä

Varhaiskasvatuksen maksujen alentaminen on julkisen talouden suunnitelman harvoja aidosti vaikuttavia uusia linjauksia. Nykyisellään varhaiskasvatuksen maksut alkavat nousta nopeasti jo kohtuullisen pienillä tuloilla. Tämä aiheuttaa monissa tilanteissa aitoja kannustinongelmia. Maksujen merkittävä alentaminen pienentää kannustinloukkuja ja tukee työssäkäyntiä, ja maksujen alentaminen on hyvin kustannustehokas tapa parantaa työn tekemisen kannusteita. Varhaiskasvatukseen osallistuminen on myös vaikuttava investointi tulevaisuuteen. Varhaiskasvatus ehkäisee syrjäytymistä ja edistää myöhempää oppimista tehokkaasti. Siksi varhaiskasvatukseen osallistumista tulee Suomessa nostaa lähemmäs eurooppalaista ja erityisesti pohjoismaista tasoa. 

Hallituksen päättämä malli varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta jää kuitenkin puolitiehen ja paikoin jopa kasvattaa päivähoitomaksujen kasvua tulojen noustessa, mikä nostaa efektiivisiä marginaaliveroasteita. Hallituksen mallissa maksuprosentit on yhtenäistetty niin, että prosentit nousevat kolmen hengen ja sitä suuremmissa perheissä, minkä myötä maksut nousisivat nykyistä nopeammin tulojen noustessa yli 0-maksuluokan rajan. Näin ollen mallia tulisi korjata niin, että maksuprosentit eivät missään tilanteessa nouse nykyisestä. Lisäksi ns. 0-maksuluokan rajaa olisi perusteltua nostaa hallituksen kaavailemaa enemmän, mikä poistaisi maksut useammalta perheeltä ja alentaisi maksuja laajemmin myös keskituloisilta perheiltä. Näin kannusteita saataisiin parannettua tehokkaammin. 

Oppivelvollisuutta on pidennettävä ja nuorten kiinnittymistä työmarkkinoille vahvistettava

Koulutuspolitiikka on tehokkainta työllisyyspolitiikkaa pitkällä aikavälillä. Läpi elämän jatkuva koulutus on paras vakuutus työmarkkinoiden riskejä vastaan ja tehokkain tapa parantaa työmarkkinoiden ammatillista ja alueellista kohtaantoa. Samalla koulutus on tehokkain keino syrjäytymistä ja eriarvoisuutta vastaan. 

Talouden ja työmarkkinoiden rakennemuutos nostaa työelämän osaamisvaatimuksia. Viimeisten 30 vuoden aikana on kadonnut 600 000 sellaista työpaikkaa, johon riittää pelkkä perustason koulutus. Samalla korkea-asteen työpaikkojen määrä on kolminkertaistunut. Kehitys on jatkumassa vähintään samaa tahtia. Pohjimmiltaan kyse on positiivisesta muutoksesta: osaamistason nousu tarkoittaa korkeampaa tuottavuutta ja siten vahvempaa talouskasvua. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki pysyvät kehityksessä mukana. Se edellyttää paljon koulutus-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikalta. 

Koulutus on paitsi vakuutus työmarkkinoiden riskejä vastaan myös tehokas keino nostaa työllisyyttä. Siinä missä pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyysaste on noin 40 prosenttia, korkeakoulutettujen työllisyysaste on yli 80 prosenttia ja keskiasteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on noin 70 prosenttia. Jos pelkän perusasteen suorittaneiden työllisyysaste olisi toisen asteen tutkinnon suorittaneiden tasolla, työllisyysaste olisi jo nyt yli 72 prosenttia. Myös erot työurien pituuksissa ovat eri koulutusasteilla selvät: 

Kuva: Elinaikaisten työvuosien odotearvot sukupuolen ja koulutustason mukaan. Koulutuksen lisääminen on avain työllisyyden lisäämiseen. 

Kuvan lähde: Pekka Myrskylä: "Katoavat työpaikat — työllisten määrän ja rakenteen kehitys Suomessa 1987—2017"  

Väestön koulutustaso on noussut Suomessa aivan viime aikoihin saakka, mutta nyt koulutustason nousu on pysähtymässä. Joka vuosi noin 10 000 nuorta jää yhä pelkän peruskoulun varaan. Pelkän perusasteen koulutuksen varassa olevien on tulevaisuudessa yhä vaikeampaa kiinnittyä työmarkkinoille. Siksi oppivelvollisuutta tulisi pidentää. 

Oppivelvollisuuden pidennys on tehokas ja pitkällä aikavälillä vaikuttava keino vahvistaa työllisyyttä. Sen lisäksi se olisi tehokas keino syrjäytymistä ja eriarvoisuutta vastaan. 

Oppivelvollisuuden pidentämisen ohella työllisyysasteen nostamiseksi tarvitaan muita toimia nuorten työmarkkinoille kiinnittymisen helpottamiseksi ja aikuisten osaamistason nostamiseksi. 

Edellisellä hallituskaudella Suomeen luotiin nuorisotakuu, jonka toteuttamiseen varattiin 60 miljoonaa euroa joka vuosi. Lisäksi panostettiin nuorten aikuisten osaamisohjelmaan. Nykyisen hallituksen aikana määrärahat on leikattu lähes kokonaan pois. Nuorisotakuun rahoitus tulee pelastaa ja samalla nuorisotakuu tulee uudistaa entistä paremmin nuoria tavoittavaksi. SDP esitti talvella 2017 oman mallinsa nuorisotakuun uudistamiseksi. SDP:n nuorisotakuumalli perustuu yhdeksään pilariin: varhaiskasvatukseen, koulutustakuuseen, Ohjaamo-hankkeen vakiinnuttamiseen ja etsivään nuorisotyöhön, työpajatoimintaan, nuorten aikuisten osaamisohjelmaan, ammatilliseen kuntoutukseen, koordinoituun tukeen elämän nivelvaiheissa ja työllisyyttä edistäviin toimiin.  

Työvoimapolitiikka on uudistettava

Työttömyys on yhä liian korkealla tasolla. Suomella ei ole varaa nykyiseen nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyteen. Aktiivisella työvoimapolitiikalla ehkäistään eriarvoistumista ja syrjäytymistä sekä huolehditaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestokyvystä. 

Tehokas puuttuminen työttömyysjaksoihin edellyttää riittäviä aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja. Suomessa resurssit ovat ala-arvoisella tasolla esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna, mikä heikentää aktiivisen työvoimapolitiikan vaikuttavuutta oleellisesti. 

Siinä missä muissa Pohjoismaissa panostetaan aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, Suomessa rahaa kuluu enemmän passiivisiin etuuksiin. Helpoin tapa lisätä aktiivisen työvoimapolitiikan resursseja olisi käyttää nykyisiä passiivietuusmenoja laajemmin esimerkiksi palkkatuen rahoitukseen. Kyseeseen tulisi SDP:n jo aiemmin esittämän Rinteen mallin mukaisen työllistymissetelin käyttöönotto.  

Paikalliset olosuhteet tunnetaan parhaiten kunnissa. SDP esittää kunnille nykyistä laajempaa roolia kasvupalveluissa ja erityisesti työllisyyden hoidossa. Kunnille on taattava laaja autonomia järjestää kasvupalvelut haluamallaan tavalla ja myös tuottaa niitä itse soveltuvin osin. Paikalliset toimijat on vapautettava jatkamaan erinomaisia tuloksia tuottaneita kunnallisia kokeiluja. Pienemmille kunnille luodaan joustava, keskinäiseen sopimiseen perustuva malli. Työllisyyden edistäminen nostetaan SDP:n mallissa yhdeksi kunnan keskeisimmistä tehtävistä. 

SDP esittää, että hallituksen suunnittelemasta palvelujen pakkoyhtiöittämisestä luovutaan ja julkinen palveluiden tuotanto turvataan. Tarpeen mukaan hyödynnetään yksityisiä yrityksiä ja kolmannen sektorin toimijoita. Palveluita yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta hankittaessa rahoituksen perusteena tulee olla tavoitteiden saavuttaminen. Yleisten raamien sisällä tulee olla vapaus kokeilla erilaisia rahoitusmalleja yksityisille tuottajille ja nykyistä väljempi säätely.  

SDP:n mallissa valtion rahoitus kasvu- ja työvoimapalveluille säilyy korvamerkittynä mahdollistaen valtakunnallisen ohjauksen ja suhdanteita tasaavan politiikan. Murros on paljon hallituksen kaavailemaa pienempi ja on toteutettavissa vaiheittain niin, että suurien häiriöiden riski minimoidaan. 

Pitkäjänteinen maankäyttö-, liikenne- ja asuntopolitiikka tukee työllisyyttä ja tuottavuuskasvua

Kohtuuhintainen asuminen kuuluu kaikille. Tärkein keino sen saavuttamiseksi on kaavoituksen ja siten rakentamisen lisääminen. Asumisen ja liikenteen pullonkaulat tulee purkaa ja taata riittävä asuntotuotanto erityisesti kasvukeskuksissa. Asuntopolitiikka on myös kasvu- ja työllisyyspolitiikkaa, sillä riittävä edullisten asuntojen tarjonta edistää työvoiman liikkuvuutta ja työllistymistä ja näin talouskasvua. Työmatkaliikenteen sujuvoittamisen julkista liikennettä kehittämällä on oltava keinovalikoimassa vahvasti mukana, sillä näin työssäkäyntialueet laajenevat. Tämä helpottaa asuntotuotannon paineita etenkin pääkaupunkiseudulla ja tukee ilmastotavoitteiden toteutumista.  

Maankäyttö- ja infrapolitiikka tulee kytkeä kiinteästi yhteen

Yhä suurempi osa ihmisistä asuu kaupungeissa. Kaupunkien kasvua ei pidä rajoittaa, vaan luoda sille kestävät edellytykset. Kaupunkialueiden rooli talouden ja tuottavuuden kasvun vetureina tulee tunnustaa vahvemmin ja kaupunkipolitiikkaa vahvistaa. Kasvukeskuksissa asumisen korkean hinnan suurin syy on se, että asuntoja on liian vähän. Rakentamisen lisääminen on kestävin keino alentaa asumisen hintaa. Rakentamista saadaan lisää, kun tonttimaata kaavoitetaan riittävästi. Valtio voi vaikuttaa asuntokaavoituksen määrään erityisesti MAL-sopimusten kautta. 

SDP:n visiossa asunto- ja liikennepolitiikka sidotaan tiiviimmin yhteen, välineinä erityisesti MAL-sopimukset. Maankäytön strategista suunnittelua vahvistetaan kaupunkialueilla niin, että rakennus- ja infrahankkeita voidaan suunnitella kokonaisvaltaisesti kuntarajojen sitä häiritsemättä. Valtio sitoutuu pitkäjänteisesti rahoittamaan liikennehankkeita, jotka vauhdittavat asuntorakentamista. Erityinen huomio on raidehankkeissa. Vastineeksi kunnat sitoutuvat lisäämään asuntokaavoituksen määrää. Kun valtio edellyttää tonttitarjonnan lisäämistä, kuntien tulee edellyttää rakennuttajilta enemmän kohtuuhintaista asuntotuotantoa. 

Infra- ja asuntopolitiikan aikajännettä pidennetään. Valtio laatii 12 vuoden infraohjelman, jonka osana sitoudutaan kaupunkiseutujen liikenneinvestointeihin. Ohjelmaa tarkistetaan jokaisen vaalikauden alussa. Ohjelman painopisteet ovat asuntotuotantoa generoivissa kaupunkien sisäisissä yhteyksissä, kaupunkiseutujen välisissä yhteyksissä, elinkeinoelämän logistiikkaketjuissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Ohjelman vahvana painopisteenä tulee olla kävelyn ja pyöräilyn edistäminen sekä läpileikkaavana teemana ilmastotavoitteiden saavuttaminen. Hankkeiden rahoitus järjestetään niin, että ne saadaan liikkeelle viivytyksettä. Politiikka on johdonmukaista, ja valtio on sopimuskumppanina uskottava. 

Kunnissa tulee tehdä pitkäjänteistä maa- ja kaavoituspolitiikkaa ja varmistaa se, että kunnilla on tarpeeksi omia rakentamiskelpoisia tontteja kohtuuhintaiselle asuntotuotannolle vähintään viiden seuraavan vuoden tarpeisiin. MAL-sopimusten sitovuutta vahvistetaan, ja niitä laajennetaan uusille kaupunkiseuduille. 

Kasvukeskusten asumisen hintapaineita puretaan myös työmatkaliikennettä sujuvoittamalla tihennetyin vuorovälein ja uusin reitein. Näin työssä käynti onnistuu kauempaakin ja alueelliset muuttopaineet voivat pienentyä. Tämä edellyttää erityisesti toimivia raideliikenneyhteyksiä taajamien välillä. Kauaskantoiset ja viisaat liikenneratkaisut ovat myös ilmastopolitiikkaa. Olennaista on ennakoida liikkumisen tarpeet hyvin, sillä infraratkaisuilla betonoidaan liikkuminen vuosikymmeniksi eteenpäin. 

Kaavoituksen ja maankäytön ohjauksen yhteys tuottavuuteen ja taloudellisen kasvun edellytysten luomiseen on tunnistettava nykyistä paremmin. Rakentamatta jättämisen kustannuksia tulisi arvioida aina maankäytönsuunnittelun yhteydessä. Tulisi läpinäkyvästi arvioida, mitä kustannuksia aiheutuu, jos esimerkiksi uutta asuinaluetta ei rakenneta tai sinne muodostuu yksipuolinen asuntorakenne.  

Korkotuen kehittäminen

Pitkäjänteisen ja kohtuuhintaisen, ARA-tuotannon edellytyksiä on parannettava. ARA-tuotannon tavoitteeksi on otettava 40 % asuntotuotannosta kasvukeskuksissa. Kunnille luodaan kannustimena kohdennettu kunnallistekninen infra-avustus ARA-tonttien kaavoittamiseen. 

Uudistetaan 40 vuoden korkotuki asettamalla omavastuukorot kilpailukykyiselle tasolle, mikä tuottaa aidon tukielementin markkinakorkoihin verrattuna, pidentämällä korkotuen kesto koko laina-ajalle (40 v) ja saattamalla lyhennysohjelma etupainotteisemmaksi. 

Asunnottomuus poistetaan

Suomi on onnistunut hyvin asunnottomuuden hoitamisessa, mutta tavoitteena tulee olla asunnottomuuden kitkeminen Suomesta kokonaan. Jokaisella on oikeus asuntoon. Työtä asunnottomuuden vähentämiseksi on jatkettava sinnikkäästi. Asunnottomuutta ehkäistään parhaiten ennakoivalla sosiaalityöllä, asumisneuvonnalla sekä kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon riittävällä määrällä. 

Lähiöiden kehittämistä ja energiatehokkuuden nostamista on jatkettava

Suurin potentiaali rakennusten energiatehokkuuden nostamisessa liittyy korjausrakentamiseen. 1960- ja 70-luvun lähiöt ovat tulleet korjausikään, ja korjauksia on tehtävä sekä asumismukavuuden että ilmastopolitiikan nimissä kunnianhimoisesti. Lähiöiden kehittäminen otetaan jälleen vahvasti asuntopolitiikan agendalle. Laaditaan lähiöiden kehittämisen ohjelma, jossa tarkastellaan lähiöiden kehittämistä korjaamisen, rakentamisen, palveluiden ja turvallisuuden näkökulmasta. Kehittämisohjelmalle turvataan riittävä rahoitus. 

Liikennepolitiikka tarvitsee pitkäjänteisyyttä

Suomessa tarvitaan pitkän aikavälin infraohjelma ohjaamaan ja luomaan näkymää väyläverkon kehittämiseen. Ohjelma tulisi laatia parlamentaarisesti yli vaalikausien 12 vuodeksi kerrallaan. Tarvittavat välitäsmennykset hoidettaisiin 4 vuoden välein selontekokäsittelyllä, josta nyt valitettavasti on luovuttu hallitusohjelmassa. Pitkäjänteinen suunnittelu mahdollistaa paremman reagointikyvyn EU:n TEN-T-ohjelmakausiin. Tällä hetkellä EU-rahoitus on laiminlyöty täysin, kun uusia hankkeita ei ole edes valmistelussa. 

Liikenneväyläpolitiikkaa tulisi ohjata elinkeinoelämän kuljetustarpeet maan sisällä sekä tarvittavat kansainväliset yhteydet huomioiden sekä lisäksi huomioiden kaupunkien väliset nopeat yhteydet. Pendelöinnin helpottaminen ja ajankäytön tehostaminen ovat tulevaisuuden väyläpolitiikkaa. Kaupunkien sisäisten yhteyksien kehittäminen tulee kytkeä yhteen asunto- ja maankäyttöpolitiikan kanssa MAL-ratkaisuissa. 

Hallituksen korjausvelan kärkihanketta vaivaa tempoilevaa ajoitus, kun suuri osa rahoituksesta kohdistuu vuodelle 2018. Tilanne paheni, kun kuluvan vuoden talousarviosta lykättiin 100 miljoonaa euroa kärkihankerahoitusta seuraavalle vuodelle vastoin edellisen kehyksen linjausta. Hetkellisesti korjausvelkarahoitus tulee nousemaan, ja epätasainen rahoitus tulee pahimmillaan kuumentamaan maanrakennuksen markkinoita ja nostamaan hintoja. Hallituskauden lopussa perusväylänpidon rahoitus laskee takaisin entiselle tasolleen korjausvelkarahoituksen päätyttyä. 

Uudet, ilmoitetut väylähankkeet ovat hyviä ja kannatettavia. Kuitenkin uusista hankkeista on tällä hallituskaudella leikattu niin paljon verrattuna muutamaan aikaisempaan hallitukseen, etteivät hyvätkään hankkeet ole kokonaisuudessa kuin kosmetiikkaa kehyksen liikkumavaran ollessa jo käytetty. Tämän hallituksen uudet väylähankkeet tulevat jäämään alle puoleen edeltäjistään, ja investointisumaa ollaan siirtämässä seuraavien hallitusten vastuulle. 

Koulutus ja tutkimus vahvistavat työllisyyden ja tuottavuuden kasvun edellytyksiä

Suomen menestys rakentuu koulutuksen, tutkimuksen, osaamisen ja uusien innovaatioiden varaan. Sosialidemokraatit haluavat tehdä merkittäviä panostuksia koulutuksen ja tutkimuksen resursseihin hallitusvastuussa toimiessaan. 

Käännetään koulutustaso nousuun ja palautetaan koulutuksen tasa-arvo

Koulutustason ja oppimistuloksien lasku on pysäytettävä määrätietoisella politiikalla. Tarvitaan visio siitä, miten koko väestön osaamiseen satsaamalla luodaan edellytyksiä uusille työpaikoille ja kasvua tukeville innovaatioille. Sosialidemokraatit korostavat, että koulutuksen vahvistamisen on kohdennuttava siten, että siitä pääsevät osallisiksi mahdollisimman monet. 

Sosialidemokraatit esittävät, että ryhdytään valmistelemaan parlamentaarisena työnä useamman vaalikauden mittaista tiekarttaa koko väestön osaamis- ja koulutustason nostamiseksi. 

Oppioikeutta tulee pidentää nostamalla oppivelvollisuusikää ja takaamalla kaikille nuorille maksuton toisen asteen tutkinto. 

Ammattikorkea- ja yliopistokoulutuksen tarjontaa on laajennettava, jotta nuoret pääsevät nykyistä nopeammin opiskelemaan ja Suomen koulutustaso kääntyisi uudestaan nousuun. Nuorisoikäluokan korkeakoulututkinnon suorittamistavoitetta tulee nostaa 42 prosentista 50 prosenttiin 2020-luvun aikana. 

Aikuisten osaamiseen ja elinikäiseen oppimiseen on panostettava. Erityisinä kohderyhminä ovat matalasti koulutetut, maahanmuuttajat sekä ikääntyvät työntekijät. Demokratiakasvatusta on vahvistettava kaikilla koulutusasteilla. 

Homekoulut ja muut julkiset rakennukset on saatava kuntoon

Sadattuhannet suomalaiset altistuvat homeen aiheuttamille terveysongelmille kouluissa, päiväkodeissa, työpaikoilla ja muissa julkisissa rakennuksissa.  

Meidän on suojeltava lapsiamme kosteusongelmien aiheuttamilta terveyshaitoilta. Emme voi vaatia kasvattajia työskentelemään ala-arvoisissa tiloissa. Piittaamattomuus ei saa jatkua. Sisäilmaongelmista kärsivät koulut, päiväkodit, kirjastot, sairaalat ja muut julkiset rakennukset on saatava kuntoon aloittamalla mittava saneerausohjelma. 

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen positiiviset vaikutukset yksilön kehitykselle, koulumenestykselle sekä myöhemmin yhteiskuntaan kiinnittymiselle ovat kiistattomat. Päiväkodeissa tehtävä kasvatustyö silottaa lapsen koulutietä, ja siksi sosialidemokraatit pitävät varhaiskasvatusta kiinteänä osana koulutusjärjestelmää. Varhaiskasvatukselle tulee laatia laatukriteerit, jotta varhaiskasvatuksen tasainen laatu voidaan turvata jokaisessa päivähoidon yksikössä. 

Lasten ja aikuisten suhdeluvun tulee mahdollistaa laadukas ja riittävän yksilöllinen varhaiskasvatus ja esiopetus. Tavoitteena on ryhmäkokojen pienentäminen. Hallituksen tekemät säästöt ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoitukset perutaan. 

Lastentarhanopettajien koulutusta on lisättävä korkeakouluissa, jotta turvataan riittävä pedagoginen osaaminen varhaiskasvatuksessa. 

Varhaiskasvatukseen osallistuminen pitää nostaa eurooppalaiselle tasolle Suomessa. Kaikille lapsille on taattava oikeus maksuttomaan varhaiskasvatukseen pitkällä aikavälillä.  

Pitkän aikavälin tavoitteena on varhaiskasvatuksen maksuttomuus. 

Perusopetus

Sosialidemokraatit haluavat vahvistaa peruskoulun alkuperäistä tavoitetta: olla kaikkialla laadukas ja hyvä koulu, sivistyskoulu ja tulevaisuuskoulu alueen lapsille ja nuorille. Tavoitteena on se, että kaikissa kouluissa ympäri Suomen on mahdollisuus monipuolisesti valinnaisaineisiin sekä kerho- ja harrastustoimintaan. Toisissa kouluissa on paljon enemmän tukea tarvitsevia oppilaita kuin toisissa. Haasteellisempien alueiden kouluja tulee tukea erillisillä avustuksilla lähikouluperiaatteen vahvistamiseksi. Kaikkien oppilaiden tulee saada tarvitsemaansa tukea, oli sitten kyse yleisestä, tehostetusta tai erityisestä tuesta. 

Käynnistetään perusopetuslain parlamentaarinen kokonaisuudistus jatkoksi perusopetuksen uudistamiselle. 

Perusopetukselle tulee määritellä uudet laatukriteerit ja tarkastella samassa yhteydessä kuntien kasvaneita eroja perusopetuksen vuosittaisissa tuntimäärissä. (Koordinoidaan valtakunnallisesti etäopetuksen kehittämistä ja tarjontaa siten, että etäopetusta voitaisiin hyödyntää erityisesti pienen syntyvyyden kunnissa, syrjäseuduilla ja sairaalakouluissa.) 

Jokaiselle tukea oppimisessa tarvitsevalle oppilaalle on annettava perusopetuslain edellyttämää tuki-ja /tai erityisopetusta. 

Toimintaympäristöltään haasteellisten koulujen tukemista pitää jatkaa ja perusopetuksen laatua kehittää eri keinoin. Hallituksen leikkaamat perusopetuksen laaturahat sekä ryhmäkokojen pienentämiseen ja tasa-arvon edistämiseen tarkoitetut rahat on palautettava. 

Koulupäivän mielekkyyttä lisätään uudistamalla koulupäivän rakennetta ja toimintakulttuuria joustava koulupäivä -mallin mukaisesti. 

Toinen aste

Sosialidemokraattien mielestä jokainen nuori tarvitsee riittävät tiedot ja taidot muuttuvassa maailmassa pärjäämiseen. Kyse on ennen kaikkea mahdollisuudesta työelämässä menestymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Tällä hetkellä toisen asteen koulutuksesta syrjäytyminen ennustaa korkeasti koulutettuihin verrattuna heikompaa terveydentilaa, useampia työttömyysjaksoja sekä merkittävästi lyhempää työuraa. Tämä kehitys saattaa edelleen voimistua työelämän osaamisvaatimusten kasvun myötä.  

Sosialidemokraatit tavoittelevat koulutustakuuta, jonka mukaisesti jokaiselle perusasteen päättävälle taataan opiskelupaikka toisella asteella. Perusasteen päättävien paikka ei ole kotona syrjäytyneenä tai työpaikalla puutteellisten tietoja ja taitojen varassa. Niille peruskoulunsa päättäville, joilla ei ole edellytyksiä siirtyä suoraan toisen asteen tutkintoa suorittamaan, varataan paikka ammatilliseen koulutukseen tai lukioon valmistavasta koulutuksesta, työpajoista tai kymppiluokalta. 

Oppivelvollisuusikää pidennetään niin, että jokainen perusasteen päättävä jatkaa opiskelua toisella asteella tai toisen asteen opintoihin valmistavassa koulutuksessa. Tavoitteena tulee olla pohjakoulutus, joka antaa edellytykset työmarkkinoille sekä elinikäiseen oppimiseen. 

Perusopetukseen kehitetään varhaisen tukemisen toimintamalli, jossa tunnistetaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Nuorelle annetaan moniammatillista tukea opinnoissa etenemiseen sekä perusopetuksen jälkeiseen aikaan tähtäävää opintojen ohjausta tehostetusti. 

Toisen asteen saavutettavuuteen on panostettava. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyötä on tiivistettävä. Kaksoistutkintojen suorittaminen turvataan. Toisen asteen koulutuksen tulee olla maksutonta. 

Aikuiskoulutus

Aikuiskoulutuksen tarpeet ovat lähes rajattomat, mutta resurssit ovat rajalliset. Siksi julkisesti tuetun aikuiskoulutuksen on keskityttävä koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen ja työelämän murrostilanteissa pärjäämiseen. Osaaminen luo yhteiskunnallista osallisuutta ja parantaa elämänlaatua monin tavoin, ja tästä syystä elinikäisen oppimisen on oltava kaikkien oikeus. Aikuiskoulutusjärjestelmää on kehitettävä tämän tavoitteen toteuttamiseksi. 

Tavoitteena on koko työikäisen väestön osaamistason nostaminen. Aikuiskoulutuksen resursseja suunnataan kohderyhmille, jotka ovat nykyisin aliedustettuina koulutuksessa, ja laaditaan tähän soveltuvia ohjelmia. Erityisesti nuorten aikuisten osaamisohjelmaa on vahvistettava. 

Työssäkäyvien mahdollisuuksia päästä pidempikestoiseen koulutukseen työuran aikana on parannettava. Valtion on sitouduttava uudelleen aikuiskoulutustuen kehittämiseen ja rahoittamiseen.  

Koulutus otetaan aktiivisen työvoimapolitiikan keskiöön. Omaehtoinen kouluttautuminen työttömyysetuudella on vapautettava TE-toimistojen tarvearvioinnista. 

Vapaa sivistystyö tunnustetaan osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää, ja sen kansalliseksi tavoitteeksi asetetaan aikuisväestön elinikäisen oppimisen edellytysten ja perustaitojen parantaminen. 

Luodaan kansalaisen osaamisportfolio, johon kirjataan suoritetut tutkinnot ja opintokokonaisuudet sekä myös muualta hankittu osaaminen. 

Korkeakoulutus

Nuoret opiskelijat tekevät paljon töitä opintojensa ja toimeentulonsa eteen rakentaakseen omaa tulevaisuuttaan ja tätä yhteiskuntaa. Maksuttomalla koulutuksella, opintojen taloudellisella tukemisella ja fiksuilla opintojärjestelyillä tuemme kaikista taustoista tulevien opiskelijoiden mahdollisuuksia suorittaa korkeakouluopintoja. Koulutuspolitiikalla tulee turvata kaikkien mahdollisuudet taustasta huolimatta päästä korkeimman opetuksen piiriin. 

Korkeakoululaitoksemme on tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmämme perusta, joka on mahdollistanut hyvinvoinnin ja tasa-arvon rakentamisen. Nyt käynnissä olevan taloustaantuman aikana on kuitenkin myös korkeakouluilta leikattu ennätyksellisen paljon. Sosialidemokraattien johdolla tämä kurjistaminen lopetetaan, sillä Suomi voi menestyä vain korkealla osaamisella. 

Opintoihin pääsyä ja opintojen etenemistä on helpotettava monin eri keinoin. Valintajärjestelmien päällekkäisyyksiä on purettava ja vähennettävä hakukohteiden määrää. Turhat siltaopinnot on poistettava korkeakoulujen välillä siirtyviltä. On luotava joustavia opintopolkuja ja turvattava tukipalvelut niille opiskelijoille, joilla opintosuorituksia ei kerry. Opiskelijasumaa on purettava lisäämällä aloituspaikkojen määrää määräaikaisesti. 

Jokainen toisen asteen koulutuksen suorittanut, joka pyrkii korkeakoulutukseen, saa joko opiskelupaikan tai mahdollisuuden osallistua valmentavaan koulutukseen, jossa valmiudet korkeakouluopintoihin paranevat. 

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön esteet on poistettava ja mahdollistettava myös fuusio, jossa yhdessä korkeakoulussa voisi suorittaa niin ammatillisia kuin akateemisiakin korkeakoulututkintoja. 

Autonomisten korkeakoulujen rakenteellista kehittämistä ja yhteistyötä toiminnallisista ja sisällöllisistä tavoitteista lähtien on tuettava siten, että kullakin alueella voidaan toteuttaa korkeakoulutusta parhaiten sopivalla tavalla. Jokaisessa maakunnassa tulee olla korkeakoulu, mikä tukee myös alueen kehittämistä. 

Savonlinnan OKL:n lakkauttamisen johdosta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kehittämistä tulee tukea riittävällä tasolla. 

Suomelle tulee tehdä tiedestrategia tutkimus- ja innovaatiojärjestelmän uudistamiseksi. 

Ammattikorkeakouluilla on tutkimuksen näkökulmasta tärkeä rooli. Soveltavan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vaikuttavuutta on vahvistettava kehittämällä joustavia toimintamalleja erityisesti pk-yritysten tarpeisiin. Ammattikorkeakoulujen yrityskiihdyttämöitä kehitetään. 

Korkeakoulujen rahoitus on turvattava. 

Aktiivinen elinkeinopolitiikka luo edellytyksiä tuottavuuden kasvulle

Hallituksen olisi pitänyt panostaa enemmän uuden ajan kansalliseen elinkeino- ja teollisuuspolitiikkaan, jossa valtiolla on vahva rooli strategisten tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa. Lähtökohtana pitäisi olla uuden kasvun luominen ja viennin perustan laajentaminen sekä viennin menestyminen. Valtiovallan on osoitettava kasvun ja työllisyyden luomisessa nykyistä enemmän määrätietoisuutta ja johtajuutta. 

Viennin hartioita tulisi leventää niin teollisuuden toimialoilla kuin laajemminkin palveluviennin ja luovien liiketoimintamallien kautta. Viennin vahvistamiseksi olisi selvitettävä uuden valtion erityistehtäväyhtiön tai muun yhteisön perustamista. Tämän yhtiön keskeinen tehtävä olisi tukea pienten ja keskisuurten kasvuhakuisten yritysten vientitoimintaa muuttuvilla markkinoilla. Kyseinen uusi yhtiö toimisi eri alojen vientiyrityksiä yhteen tuovana jalustana mahdollistaen näin myös laajempien hankekokonaisuuksien tarjoamisen yksittäisten tuotteiden sijasta. Yhtiö koordinoisi julkisten rahoitusinstrumenttien kokonaisuutta ja auttaisi vientiyrityksiä hyödyntämään niitä nykyistä tehokkaammin. 

Osaamista ja innovaatiopohjaa pitää vahvistaa

Suomessa tarvitaan vahvaa ja alueellisesti laajaa elinkeinoelämän kasvua ja työllisyyttä, jotta talouden lyhyen ja pitkän aikavälin haasteet kyetään kestävällä tavalla ratkaisemaan. Suomen talouskasvu perustuu jatkossakin ennen kaikkea osaamiseen, korkeasti koulutettuun työvoimaan ja korkeaan jalostusasteeseen. Tutkimuksella, osaamisen kehittämisellä ja innovaatioilla on keskeinen merkitys elinkeinorakenteen uudistumisessa. Tässä suhteessa julkisen talouden suunnitelmassa hallituksen olisi pitänyt tehdä rohkeampia ratkaisuja.  

Suomen T&K&I-rahoituksesta yli kaksi kolmasosaa tulee yrityksistä ja loput valtiolta. Valtion osuus on viime vuosina laskenut selvästi, ja olemme jääneet verrokkitalouksien panostuksiin nähden huomattavasti jälkeen. Osittain tästä syystä myös yritysten T&K&I-panostukset ovat supistuneet. Tekesin rahoitusta hallitus lisää, mutta se jää silti 100 miljoonaa euroa pienemmäksi kuin vuonna 2015 ja 200 miljoonaa euroa pienemmäksi kuin vuonna 2011. Tavoitteena pitää olla, että Suomi saavuttaa vahvan aseman innovaatiopolitiikan edistäjänä. Tekesin T&K&I-määrärahojen tasokorotusten pitäisi olla suurempia ja pysyviä. Määrärahoja tasokorotukseen voisi saada yritystukiuudistuksesta. 

Hallituksen päätös pääomittaa sekä Suomen Akatemiaa että Tekesiä 60 miljoonalla eurolla pitää pikaisesti arvioida uudelleen, koska uusien kasvumoottorihankkeiden rahoitusta ei voida tehdä suunnitellussa laajuudessa pääomituksen muodossa. 

Yritystuet arvioitava uudelleen

Pk-sektori vastaa yhä enenevässä määrin innovaatioista ja uusien työpaikkojen luomisesta Suomeen. Yhteiskunnan tulee tarjota pk-sektorin yrityksille tasapuoliset kilpailuolosuhteet sekä vakaa ja ennustettava kotimainen liiketoimintaympäristö, josta ponnistaa globaaleille markkinoille. 

Valtion myöntämillä yritystuilla tulee olla kirkkaat tavoitteet, ja tuet tulee suunnitella tukemaan näitä tavoitteita. Yritystukien keskeisimpien perusteiden tulee olla markkinahäiriöiden ja negatiivisten ulkoisvaikutusten korjaaminen.  

Tavoitteena ovat tehokkaasti toimivat markkinat kaikilla niillä elinkeinoelämän sektoreilla, joilla markkinaehtoiselle kilpailulle on olemassa edellytykset. Yritystukia arvioitaessa tulee Suomessa asettaa pitkän aikavälin tavoitteeksi yritystukien määrän karsiminen sekä yritystuki- ja verojärjestelmien yksinkertaistaminen. Yritystukien tulee jatkossa perustua pääsääntöisesti määräaikaisuuteen sekä yksittäisten yritysten että toimialojen näkökulmasta. Toimivat markkinat eivät lähtökohtaisesti tarvitse tukia. 

Tukijärjestelmän tulee painottaa tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä pk-sektorin ja vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä. Jatkossa on huolehdittava siitä, että erityisesti vientiin pohjautuvan teollisuuden ja palvelujen kustannuksia ei poliittisilla päätöksillä kasvateta. Palkkatukien riittävä taso on turvattava, vaikka palkkatuettu työ ei aina johda pysyvämpään työllistymiseen. Palkkatuen avulla voidaan estää syrjäytymistä ja parantaa ihmisten valmiuksia päästä takaisin työmarkkinoille. Lisäksi on varmistettava, että tuet turvaavat elinkeinoelämän edellytyksiä koko maassa tasapuolisesti, joten esimerkiksi alueellinen kuljetustuki on tärkeää säilyttää nykytasolla. 

Koska tuoreimpien selvitysten valossa suomalaiset yritystuet toimivat tällä hetkellä osin hyvän tukijärjestelmän periaatteiden vastaisesti, tulee Suomessa tehdä yritystukijärjestelmän uudelleenarviointi seuraavien seitsemän teesin pohjalta:  

Pitkäjänteisen elinkeinopolitiikan suuntaviivat

Kansallisen elinkeino- ja teollisuuspoliittisen strategian pitää perustua ennustettavaan, kasvua tukevaan ja vakaaseen talouspolitiikkaan. Vaikeuksien keskellä on pidettävä kiinni vahvuuksistamme, ja työllisyyden sekä hyvinvoinnin eteen on toimittava yhteistyössä politiikan ja talouden toimijoiden kesken.  

Julkisen talouden suunnitelmassa olisi pitänyt olla rohkeampia avauksia ja panostuksia tulevaisuuden kannalta tärkeille aloille. Palvelut ja matkailu sekä kierto- ja jakamistalous olisi pitänyt nostaa kärkihankkeiksi. Kierto- ja jakamistaloudesta tulisi rakentaa yksi uusi talouden sekä energia- ja ilmastopolitiikan kivijalka. Sen kasvupotentiaali globaalisti on moninkertainen biotalouteen verrattuna. Suomessa perinteinen biotalous ja puun käyttö rajoittuvat pitkälti metsäteollisuuden raaka-ainehuoltoon, energian tuotantoon ja maatalouteen. Lähtökohtana pitää olla puun jalostaminen mahdollisimman korkean jalostusarvon tuotteeksi. Suomen tulisi profiloitua kiertotalouden kärkimaana EU-komission suuntaan, mikä toisi Suomelle vaikutusvaltaa EU-päätöksenteossa. Suomen tulisi myös ottaa aktiivinen rooli EU:n tulevien ohjelmien ja rahoitusinstrumenttien valmistelussa. 

Arktisen alueen mahdollisuuksia pitäisi edistää huomattavasti voimakkaammin. Suomen ei tule tyytyä kommentoijan rooliin, vaan sen tulee olla aktiivinen aloitteentekijä, ja arktisessa politiikassa Pohjoisen ulottuvuuden nostaminen uudestaan tärkeään roolin olisi toimiva osa aloitteellista Eurooppa-politiikkaa. Toimiva pohjoinen infrastruktuuri parantaa elinkeinoelämän kilpailukykyä sekä edistää kansainvälistymistä. 

Talouden kasvu ja työllisyyden vähittäinen kohentuminen ovat jakautuneet varsin epätasaisesti maakuntien kesken, ja vaarana on, että eri alueiden väliset erot työllisyydessä tulevat jyrkkenemään entisestään. Jotta tämä kehityskulku voidaan estää, koko maa tulee huomioida talous- ja työllisyyspolitiikassa. Alueiden omia vahvuuksia kehittämällä ja koulutusta tukemalla sekä julkisen ja yksityisen rahan yhteistyöllä voidaan vaikuttaa huomattavasti nykyistä tehokkaammin koko maan positiiviseen talouskehitykseen. 

Kaikki on pidettävä mukana

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä edellyttää, että hallitus peruuttaa epäoikeudenmukaisimmat ja jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvat tulonsiirtojen leikkaukset ja maksujen korotukset.  

Indeksijäädytykset ja -leikkaukset, lääkekorvausten leikkaukset, asiakasmaksujen korotukset ja palvelujen leikkaukset iskevät pahimmin niihin ihmisiin, jotka saavat useita etuuksia ja palveluita samanaikaisesti. Hallitus ei ole arvioinut leikkausten vaikutuksia kokonaisuutena ihmisten toimeentuloon ja palveluihin. Kokonaisvaikutus voi olla kohtuuton. Erityisesti pientä eläkettä saavat joutuvat kantamaan kohtuuttoman suuren taakan julkisen talouden tasapainottamisesta. Tätä tulisi lieventää parantamalla heidän toimeentuloaan. Kyseeseen voi tulla täysimääräisten indeksikorotusten lisäksi esimerkiksi kansaneläkkeen ja työeläkkeen yhteensovituksen lievennys niin, että pientä työeläkettä saavien kansaneläke nousee. Samalla takuueläkettä voidaan nostaa, josta hyötyisivät kaikkein pienituloisimmat eläkeläiset. 

Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus on toteutettava niin, että terveys- ja hyvinvointierot kaventuvat, palveluiden yhdenvertaisuus toteutuu ja palveluiden tuottamisen ensisijainen vastuu on julkisella sektorilla, jota yksityinen ja kolmas sektori täydentävät. Palveluintegraatio on uudistuksessa turvattava niin, että kustannusten hillintä on mahdollista kansalaisten yhdenvertaisuutta vaarantamatta. Sosialidemokraatit eivät hyväksy julkisten hyvinvointipalveluiden pakkoyhtiöittämistä. 

Velallisen aseman helpottaminen

Moni suomalainen on ulosottokierteessä, ja moni heistä on paininut velkaongelmiensa kanssa jo 1990-luvun lamasta lähtien. Pitkäaikainen ulosotto rampauttaa koko perheen toiminnan, uhkaa syrjäyttää perheitä ja nostaa kunnan perustoimeentulotuen ja harkinnanvaraisten tukien määrää. Ulosoton ongelmien kanssa painivien ihmisten toimeentuloa sekä mahdollisuuksia työllistyä ja yrittää tulee vahvistaa. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi ulosottokaaren muuttaminen niin, että tosiasialliset mahdollisuudet selvitä veloista kasvavat, oikeusprosessien sujuvoittaminen, ulosoton suojaosuuden nostaminen edelleen, pikavippien korkokaton tarkentaminen, velkaneuvonnan lisääminen ja sosiaalisen luototuksen lisääminen. 

Aggressiiviseen verosuunnitteluun ja verovilppiin on puututtava tehokkaasti

Suomi menettää vuosittain satojamiljoonia euroja monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun vuoksi. Myös kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvä verovilppi aiheuttaa Suomelle satojenmiljoonien eurojen veromenetykset.  

Ilmiöillä on myös laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Aggressiivinen verosuunnittelu on johtanut verokilpailuun, jonka seurauksena OECD-maiden keskimääräiset yritysverokannat ovat puolittuneet 1980-luvun alusta noin 25 prosenttiin. Tällä on ollut sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia tulonjakoon ja hyvinvointiin. Käytännössä muiden verovelvollisten on kannettava suurempi vastuu veronmaksusta tai julkisista palveluista on leikattava.  

Yritysverojen lasku on heijastunut myös ansiotuloverojen tuottoon, sillä monille on syntynyt mahdollisuus keventää verotustaan kanavoimalla tuloja yritysten kautta.  

Aggressiivinen verosuunnittelu ja kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvä verovilppi haittaavat taloutta monella tavalla. Euroopan komissio on arvioinut, että monikansalliset yritykset maksavat verosuunnittelun vuoksi voitostaan keskimäärin 30 prosenttia vähemmän veroa kuin kansallisesti toimivat yritykset. Investoinnit sekä sijoitukset kohdistuvat tehottomasti, syntyy tarpeettomia riskejä ja transaktiokustannuksia. Aggressiivinen verosuunnittelu ja verovilppi myös estävät talouden ja oikeudenmukaisuuden kannalta optimaalisen verotuksen rakenteen syntyminen. 

Kehityksen suunta on kuitenkin kääntynyt, kun OECD:n ja EU:n toimilla on puututtu viime vuosina tehokkaasti aggressiiviseen verosuunnitteluun ja verovilppiin. Viime vuonna hyväksytty veronkiertodirektiivi vaikeuttaa kunnianhimoisesti toimeenpantuna aggressiivista verosuunnittelua merkittävästi. Tänä vuonna käynnistyvä tilitietojenvaihto yli sadan maan viranomaisten välillä taas vaikeuttaa varojen piilottamista veroparatiiseihin. Myös onnistuneista kansallisista toimista on kokemusta, sillä vuonna 2014 voimaan tullut korkovähennysrajoitus vaikeutti haitallista verosuunnittelua. 

On Suomen etu olla edistämässä tätä kehitystä. Pohjoismaisessa mallissa yhteiskunta investoi yrityksiä ja niiden työntekijöitä hyödyttäviin palveluihin, kuten koulutukseen ja terveyteen. Mallin rahoittaminen edellyttää, että yhteiskunta saa osansa investointien tuotoista verotuloina. Tämä edellyttää sekä yritysten että pääomien tehokkaampaa verottamista. Se on myös oikeudenmukaisemman verotuksen edellytys. Muun muassa IMF:n mukaan oikeudenmukaiset tulonsiirrot tukevat myös talouskasvua. 

Suomen etu sekä oikeudenmukaisempi verotus taataan puuttumalla tehokkaasti aggressiiviseen verosuunnitteluun ja kansainväliseen verorikollisuuteen. Toimenpiteitä voidaan toteuttaa osin kansallisesti ja osin aktiivisuudella kansainvälisessä yhteistyössä. Yhtäältä on pyrittävä hillitsemään monikansallisten yritysten aggressiivista verosuunnittelua ja toisaalta yksityishenkilöiden kansainvälisiin sijoituksiin liittyvää verovälttelyä. 

Ensi vuoden loppuun mennessä toimeenpantava veronkiertodirektiivi asettaa minimistandardin aggressiivista verosuunnittelua koskevalle lainsäädännölle. Se velvoittaa myös Suomen lakimuutoksiin, kun muun muassa korkovähennysrajoitusta on sovellettava konsernin ulkopuolisiin lainoihin.  

Toimenpiteet monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun ja haitallisen verokilpailun kitkemiseksi 

Yksityishenkilöiden kansainvälisen verosuunnittelun ja verovilpin torjunta

Talouden näkymät ja tavoitteiden saavuttaminen 

Valiokunnan mietinnössä tuodaan hyvin esiin ne tekijät, jotka jatkossa rajoittavat nyt hyvin käynnistynyttä kasvua. Näitä ovat mm. korkea rakenteellinen työttömyys ja työikäisen väestön määrän supistuminen. Julkisen talouden suunnitelma ei tuo merkittäviä muutoksia näihin rajoitteisiin, esimerkiksi työvoiman saatavuusharkintaan, eikä hallitus ole saavuttamassa asettamiaan tavoitteita.  

Hidas talouskasvu on uusi normaali ilmiö. Suomi pääsi mukaan globaaliin kasvuun vasta kalkkiviivoilla, ja suhdanteet näyttävät heikkenevän jo lähitulevaisuudessa. Rakenteellisten uudistusten aika on siis nyt — muuten käteen jäävät vain leikkaavat sakset. 

Valiokunta kiinnittää mietinnössään perustellusti huomiota siihen, että sote- ja maakuntauudistuksen tuottamiin säästöihin liittyy suuria riskejä. Niin liittyy myös koko uudistuksen toteutumiseen.  

Koulutusleikkaukset  

Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018—2021 jatkaa hallituksen talouspoliittista linjaa. Koulutukseen ja tutkimukseen osoitetaan lisää rahaa, mutta nyt tehtävät lisämäärärahan osoitukset ovat pieniä suhteessa alkuperäisiin leikkauksiin. Kuten valiokuntakin maltillisesti toteaa: nykyinen suhdannetilanne olisi antanut tilaa myös rohkeammalle uudistamiselle. 

Tästä käy esimerkiksi se, että ammatillisen koulutuksen reformiin osoitettiin 15 miljoonaa euroa, vaikka Kuntaliiton laskelmien mukaan reformin rahoitustarve on 84 miljoonaa euroa ja vaikka hallitus on juuri leikannut ammatillisesta koulutuksesta 190 miljoonaa euroa. 15 miljoonan euron lisäpanostus ei tuo takaisin menetettyjä aloituspaikkoja, irtisanottuja opettajia eikä poistettuja lähiopetustunteja. 

Vaikka korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten pääomittamisen osalta puhutaan isoista summista, itse tutkimukseen ja koulutukseen sen kautta kanavoituu lisärahaa alle 10 miljoonaa euroa vuodessa. 

Lisämäärärahojen pienuus suhteessa leikkauksiin kertoo, että hallitus ei vieläkään näe osaamista investointina tulevaisuuteen ja tuottavuuteen.  

Työllisyystoimet ja kannustinloukut  

Julkisen talouden suunnitelmaan sisältyvistä työllisyystoimista merkittävimpänä voi pitää ns. aktiivimallin käyttöönottoa. Kovin suuria uudistuksia työllisyyden vahvistamiseksi ei siten suunnitelmassa tehdä.  

Monet rakenteelliset uudistukset, kuten osallisuustulon kokeileminen tai sosiaaliturvan koko-naisuudistus, päätettiin nyt vasta käynnistää. Asumistukea uudistetaan ensivaiheessa tavalla, joka lisää osalla ihmistä toimeentulotukiriippuvuutta, mikä vain pahentaa kannustinongelmia.  

Puuttuvat uudistukset  

Julkisen talouden suunnitelmassa jätettiin puuttumatta kahteen merkittävään rakenteelliseen uudistukseen: perhevapaiden ja yritystukien uudistamiseen. Molemmissa riittäisi työsarkaa, jos poliittinen rohkeus siihen riittäisi. Myös apteekkijärjestelmän uudistus jäi torsoksi.  

Yritystukijärjestelmämme vaatii nopeaa ja laaja-alaista remonttia. Korkean työttömyyden ja matalan talouskasvun aikana on pohdittava tarkkaan, mihin valtion varoja kannattaa käyttää. Maksamme erilaisia suoria tukia ja verotukia yrityksille vuosittain noin kahdeksan miljardin euron arvosta, joten kokonaisuus on erittäin merkittävä.  

Valtioneuvoston teettämässä virkamiesselvityksessä yritystuista ja niiden vaikutuksista todetaan, että vain 11 % nykyisten tukien kokonaismäärästä edistää yritysten uudistamista eli auttaa luomaan kestäviä, uusia työpaikkoja, jotka syntyvät tulevaisuuden aloille taantuvien alojen tekohengittämisen sijaan. Monet tuistamme hyödyttävät vain niitä saavia yksittäisiä yrityksiä eivätkä luo laajempaa hyötyä yhteiskuntaan. Myös Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on nostanut esiin erityisesti energia-alan suurien verotukien tehottomuuden.  

Tukijärjestelmän painopistettä tulisi siirtää tutkimukseen ja tuotekehitykseen. T&K-tukien on tutkimuksessa todettu tehokkaimmin luovan uutta kasvua. Tuet tulisi suunnata kasvuhakuisille pk-yrityksille, ei isoille, vanhoille toimijoille, jotka pärjäävät ilmankin. Vastikkeettomat tuet passivoivat, ja niiden sijaan tulisi tarjota pehmeäehtoisia lainoja tai valtiontakauksia. Jokaisella tuella pitäisi olla selkeät tavoitteet, joiden saavuttamista myös seurattaisiin.  

Valtion tukien tähtäimen pitää olla menestymisen edellytysten luomisessa innovatiiviselle ja kasvua tavoittelevalle liiketoiminnalle. Yritystukijärjestelmän remontti tulee aloittaa välittömästi.  

Syrjäytyminen  

Suunnitelmassa panostetaan jonkin verran lasten ja nuorten syrjäytymiseen, ja mm. peruskoulun laaturahat palautetaan, mutta tässäkin isoimmat leikkaukset varhaiskasvatukseen jäävät voimaan. Kokoaikaiseen päivähoitoon ei ole subjektiivista oikeutta, ja hoitajien määrää suhteessa lapsiin on vähennetty.  

Elokuun budjettiriihessä hallituksella on mahdollisuus tehdä tarvittavat lisäpanostukset koulutukseen ja osaamiseen sekä syrjäytymisen ehkäisyyn ja ilmastopolitiikan vahvistamiseen. Samalla on löydyttävä rohkeutta rakenteellisiin uudistuksiin sekä perhevapaiden ja yritystukien uudistamiseen. 

Suomen talous on kohenemassa pitkän taantuman jälkeen. Ennusteita on pitkin kevättä rukattu myönteisemmiksi, ja tällä hetkellä näyttää, että bruttokansantuote voi hyvinkin kasvaa tänä vuonna yli kaksi prosenttia. Tämä vauhti ylittää jo esimerkiksi VM:n arviot Suomen "kasvupotentiaalista". Tuotanto saavuttanee globaalia finanssikriisiä edeltäneen, vuoden 2008 tason vihdoin lähivuosina. Toisaalta kasvun ennakoidaan jälleen hidastuvan jo ensi vuonna, ellei talous- ja yhteiskuntapolitiikan suuntaa muuteta niin, että tuottavuus ja työllisyys paranevat. 

Myönteistä on se, että talous ei enää nojaa ainoastaan yksityiseen velkaantumiseen perustuvaan kulutuskysyntään ja rakennusalaan, vaikka niiden merkitys onkin edelleen keskeinen. Myös tuotannolliset investoinnit ovat nousussa, mikä on erittäin tervetullutta. Vientikin on hieman elpynyt, mutta lähivuosina sen vaikutus työllisyyteen ja talouskasvuun jäänee melko vaatimattomaksi verrattuna investointeihin ja kulutuskysyntään. Euroopan keskuspankin pitkään jatkamalla elvyttävällä rahapolitiikalla on ollut huomattava vaikutus talouden "käänteen" taustalla. 

Kotitalouksien säästämisaste pysyttelee lähivuosinakin negatiivisena ja velkaantuminen jatkuu, mikä on talouskasvun kannalta tärkeää, mutta ei kansantaloudellisesti riskitöntä. Alhaiset korot ja hyvä luottamus tulevaisuuteen kannustavat lainanottoon. Velkaantumiseen vaikuttaa myös se, että niin sanotun kilpailukykysopimuksen mukaiset sosiaaliturvamaksumuutokset ja julkisen sektorin palkanalennukset syövät ostovoimaa. Kilpailukykysopimus muuttaa tulonjakoa siten, että yhtäältä yksityisen sektorin työntekijöiden asema suhteessa julkisen sektorin työntekijöihin paranee ja toisaalta työntekijöiden asema suhteessa yrityksiin ja omistajiin heikkenee. Käytännössä kiky on massiivinen tulonsiirto palkansaajilta ja julkistaloudesta yrityksille. 

Kiky-sopimuksen "kompensoimiseksi" tehdyt veronkevennykset kohdistuvat sekä epäoikeudenmukaisesti että taloudellisessa mielessä epätehokkaasti. Suurimmat kevennykset ovat menneet suurituloisille, kun kysyntästimulaation ja työllisyyden parantamisen kannalta tehokkaampaa olisi ollut toimia päinvastoin. Julkiseen talouteen kiky-kokonaisuus maksumuutoksineen ja veronkevennyksineen tekee valtavan loven, jonka suuruus on pitkälle toista miljardia euroa. 

Finanssipolitiikan kokonaisviritys on tänä vuonna marginaalisesti elvyttävä. Viimeistään vuonna 2019 se muuttuisi kuitenkin julkisen talouden suunnitelman mukaan kiristäväksi. Viime vuosien talouskuripolitiikka on syventänyt ja pidentänyt taantumaa, pahentanut Suomen työllisyyskriisiä ja lisännyt eriarvoisuutta. Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti vaatinut ekspansiivisempaa linjaa, jota myös monet maailman johtavat taloustieteilijät ovat suosittaneet. Varsinkin taantuman pahimpina hetkinä olisi ollut erityisen tärkeää toimia vastasyklisesti, mutta näin ei ole tehty. Sipilän hallituksen kaudella julkista kulutusta on supistettu voimakkaasti ja myös niin sanottuja automaattisia vakauttajia — kuten työttömyysturvaa ja perusturvaa — heikennetty. 

Finanssipolitiikkaa ei ole syytä ennenaikaisesti kiristää nyt, kun pahin on ohi. Veronkevennysten sijaan painopisteen tulisi kuitenkin olla menopuolella ja eriarvoisuuden vähentämisessä. Epäoikeudenmukaisesti leikattuja etuuksia tulisi nostaa, mikä vaikuttaisi myönteisesti sekä hyvinvointiin että kokonaiskysyntään, ja myös pitkään alamaissa olleille julkisille investoinneille on edelleen tilausta. Investoinnit tulisi kohdentaa niin, että ne edistävät kestävää rakennemuutosta kohti hiilineutraalia korkean lisäarvon tuotantojärjestelmää. 

Veronkevennysten ja menoleikkausten toisiaan vahvistava kierre on Sipilän hallituksen keino ajaa julkinen sektori alas. Hallitukselle julkiset palvelut vaikuttavat olevan pelkkiä kulueriä, hallinnollista taakkaa ja markkinaesteitä, joista on syytä päästä eroon. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion sijaan heidän käsityksensä hyvästä yhteiskunnasta on kilpailuvaltio, jossa suuryritykset myyvät kuluttajakansalaisille "palveluita" markkinavälitteisesti. Tämän vision edistäminen on esimerkiksi sote-uudistuksen niin sanotun valinnanvapauden keskiössä. 

Hallitus on sokea sekä julkisen sektorin ensisijaisen tärkeälle roolille hyvinvoinnin tuottajana että sen laajemmalle taloudelliselle merkitykselle. Hallitus ei mittavasta tutkimuskirjallisuudesta huolimatta tunnu ymmärtävän, että julkinen sektori tukee, mahdollistaa ja synnyttää myös yksityistä ja kolmannen sektorin toimeliaisuutta. Monilla aloilla ei kuitenkaan ole luontevia markkinoita tai markkinavälitteisyys ei ole paras periaate toimintojen järjestämiseksi. Silloin tarvitaan toimivaa, tasokasta ja järkevästi organisoitua julkista sektoria. 

Olemme esittäneet omat vaihtoehtomme Suomen julkisen talouden suunnitelmaksi ja talouspolitiikan suunnanmuutokseksi jo useaan otteeseen tämän hallituskauden aikana. Viittaamme tältä osin etenkin vuoden 2017 vaihtoehtobudjettiimme sekä vastalauseisiimme valiokunnan mietintöihin VaVM 10/2016 vp ja VaVM 36/2016 vp. Näissä esitetyt näkökohdat ja toimenpidesuositukset ovat edelleen ajankohtaisia, ja tämä vastalause täydentää niitä. 

Suomen osaamisperusta kuntoon 

Suomen vahvuus globaalissa talouskilpailussa on ennen kaikkea osaaminen, tuottavuus ja innovatiivisuus. Valtavat leikkaukset osaamisperustaamme ovat tästä näkökulmasta tuhoisia. Panostukset koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen tulisi nähdä investointeina tulevaisuuteen. Hallituksen puoliväliriihessä rahoitusta lisättiin hieman, mutta kyse on verrattain pienistä rahasummista. 

Käytännössä nyt palautetaan vähän kohteisiin, joista on ensin viety paljon. Julkisen talouden suunnitelman ja budjettiriihen yhteydessä ilmoitettiin yhteensä noin 200 miljoonan euron budjettirahoituksesta sekä 140 miljoonan pääomituksista koulutukseen ja tutkimukseen. Hallitus on kuitenkin jo aiemmin päättänyt noin miljardin euron leikkauksista. 

Korkeakoulujen perusrahoitus tulisi nostaa vähintään Sipilän hallituksen leikkauksia edeltäneelle tasolle. Pääomittaminen ei korvaa perusrahoituksen puutteita. Lisäksi pääomittamisen mittakaava on täysin riittämätön. Jotta edes kiky-sopimuksen myötä tehdyt leikkaukset yliopistojen rahoitukseen olisi voitu kompensoida, olisi pääomituksen pitänyt olla Professoriliiton mukaan noin 800 miljoonaa euroa. 

Peruskoulun eriarvoisuus kasvaa ja oppimistulokset heikkenevät. Hallitus päätti kohdentaa perusopetuksen tasa-arvon vahvistamiseen 15 miljoonaa euroa vuosina 2018 ja 2019. Tämä tarkoittaa avustussumman kaksinkertaistamista hallituskauden alkuvuosiin nähden. Tukea kohdennetaan haasteellisempien alueiden kouluille ja esimerkiksi erityisopetukseen ja opetusryhmien pienentämiseen. Tämäkin päätös on sinänsä oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Vielä vuonna 2015 ryhmäkokojen pienentämiseen, perusopetuksen laadun kehittämiseen, koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen ja erityisopetukseen panostettiin noin 70 miljoonalla eurolla. 

Ammatillisen koulutuksen pienet budjettimuutokset ovat marginaalisia suhteessa aiempaan 190 miljoonan euron leikkaukseen. Leikkausten seurauksena jo yli 700 henkilöä on irtisanottu ja yhteensä yli 3 000 henkilön vähentämisestä on tehty päätös. Leikkaukset opetukseen heikentävät ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa ja vaarantavat uudistusten laadukkaan läpiviemisen. Julkisen talouden suunnitelmassa ei ole huomioitu reformin koulutuksen järjestäjille aiheuttamien pysyvien lisätehtävien ja -velvoitteiden kustannuksia. Pelkän ateriaoikeuden laajentaminen voi maksaa niille yli 20 miljoonaa euroa vuodessa. 

Oletus on, että uusien tehtävien kustannukset katetaan reformin tuomilla säästöillä. Säästöt ovat kuitenkin epävarmoja ja ilmenevät joka tapauksissa vasta vuosien kuluttua. Uudet velvoitteet sen sijaan ovat konkreettisia ja aiheuttavat lisäkustannuksia heti voimaan tullessaan. 

Myöskään ammattikorkeakouluille julkisen talouden suunnitelma ei tuo helpotusta, vaan leikkauslinja jatkuu yhä. Amk-opettajia on vähennetty jo yli tuhannella ja opetusta karsittu rajusti. Talousahdinkonsa pakottamina ammattikorkeakoulut syventävät yhteistyötään tai jopa sulautuvat osaksi yliopistoja, jolloin ollaan vaarassa menettää ammatillisesti suuntautuneen korkeakoulutuksen erityishyödyt. Ammattikorkeakoulujen perustehtävien edellytyksistä ei enää voi leikata tai säästää. 

Ainoa kehysriihen ja julkisen talouden aidosti myönteinen koulutuspolitiikan alaan kuuluva päätös oli varhaiskasvatuksen maksujen alentaminen. Vasemmistoliiton mielestä Suomessa tulisi edetä asteittain kohti kokonaan maksutonta varhaiskasvatusta. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tulisi taata kaikille. 

Hallituksen politiikan seurauksena koulutuksen laatu, saatavuus ja yhdenvertaisuus ovat jo heikentyneet huolestuttavasti. Vasemmistoliitto ei hyväksy koulutusjärjestelmän leikkauksia. Olemme vastustaneet niitä eduskunnassa johdonmukaisesti ja teemme niin jatkossakin. 

Satsataan kestävää rakennemuutosta edistävään tutkimukseen ja innovaatioihin 

Hallitus on vihdoin herännyt laajaan kritiikkiin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan leikkausten haitallisuudesta. Tehdyt korjausliikkeet ovat kuitenkin vaatimattomia. Esimerkiksi Tekesin rahoitus on puoliväliriihipäätösten jälkeenkin noin 100 miljoonaa euroa vuoden 2015 tasoa pienempi. Vuodesta 2011 vähennystä on ollut 200 miljoonaa euroa. Lisäksi Suomen Akatemian ja Tekesin uusi rahoitus on pääomitusmuotoista, mikä rajoittaa varojen käyttömahdollisuuksia. VTT:n rahoitusta on leikattu sekä suoraan valtionavusta että välillisesti Tekesin myöntövaltuuksia pienentämällä. VTT:n valtionavusta on viime vuosina hävinnyt neljäsosa. Kuitenkin yli kolmannes suomalaisista innovaatioista sisältää VTT:n osaamista, teknologiainnovaatioista lähes puolet. 

Siinä missä teollisen tuotannon ja teknologian edistämiseen suunnattu osuus T&K&I-rahoituksesta on Suomessa tasaisesti laskenut, ovat keskeiset verrokkimaamme samaan aikaan kasvattaneet soveltavan ja elinkeinoelämää palvelevan tutkimuksen rahoitusta. Julkisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen osuus tulisi nostaa takaisin maailman huipputasolle, noin prosenttiin bruttokansantuotteesta. Yhteensä yksityisen ja julkisen T&K&I-rahoituksen osuuden tulisi olla kolmen prosentin luokkaa. 

Tuet ja verot kestävän rakennemuutoksen tueksi 

Samaan aikaan kun tehokkaita ja uutta luovia tutkimus- ja innovaatiopanoksia on leikattu, on ympäristölle haitallisia ja kokonaistaloudellisesti vähemmän tehokkaita yritystukia hallituskaudella lisätty. Pelkästään teollisuuden energiatukien suuruus on satojamiljoonia euroja vuodessa. Hallituksen oli määrä tarkastella puoliväliarvion yhteydessä myös yritystukien kokonaisuutta, mutta asia lykättiin kuitenkin tulevaisuuteen. Maatalouden tukimuotojen kehittämisestä hallitus ei ole suostunut juuri keskustelemaan. 

Vasemmistoliitto haluaa uudistaa yritystukijärjestelmää niin, että ympäristöllisesti haitallisista ja taloudellisesti tehottomista tuista siirrytään kohti tukia, jotka kannustavat uuden luomiseen ja ohjaavat taloutta kohti vähähiilistä tulevaisuutta. Tässä yhteydessä on toteutettava myös laaja ekologinen verouudistus. 

Kestävän energia- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta julkisen talouden suunnitelma on muutenkin erityisen heikko. Hallitus kohdentaa 25 miljoonaa euroa vuodessa energia- ja ilmastostrategiansa toimeenpanoon. Tämä on laiha lohtu, kun muistaa satojenmiljoonien eurojen ympäristölle haitalliset tuet, ympäristölainsäädännön rajun heikentämisen ja kestämättömän metsänkäyttöpolitiikan. Aiemmin kehitysmaiden ilmastorahoitukseen ohjatuilla päästökauppatuloilla tuetaan jatkossa energiaintensiivisen teollisuuden energian käyttöä — eli juuri sitä toimintaa, jota päästökauppajärjestelmän oli tarkoitus vähentää. 

Talouspolitiikan vaikutusarviointi laajemmaksi 

Talous on väline tärkeiden yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Siksi on nurinkurista, että yhteiskunnallisessa päätöksenteossa julkistaloutta ja talouspolitiikkaa arvioidaan pitkälti sen mukaan, kuinka bruttokansantuote ja valtionvelka kehittyvät. 

Julkisen talouden suunnitelman ja vuosittaisten talousarvioiden yhteydessä tulisikin ottaa käyttöön laajempi vaikutusarviointi, joka mittaisi esitettyjen toimenpiteiden vaikutuksia esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon, ympäristöjalanjälkeen ja tulonjakoon. On olemassa useita, pitkälle kehittyneitä mittareita, jotka kuvaavat yhteiskunnan hyvinvointia bkt:ta laajemmin. Niiden käyttöönotosta oli Suomessakin puhetta edellisellä hallituskaudella, mutta vuoden 2015 vaalien jälkeen keskustelu on tyrehtynyt. 

Vasemmistoliiton mielestä hallituksen tulisi jatkossa kehittää taloussuunnittelua niin, että vähintään yksi laajempi hyvinvoinnin mittaristo olisi säännöllinen osa budjettityötä. 

Työllisyyspolitiikka ja -palvelut kuntoon 

Vaikka työttömyys on vähentynyt, ei hallitus saavuta työllisyystavoitettaan. Alle 35-vuotiaiden työllisyysaste on jatkuvasti laskenut, ja pitkäaikaistyöttömyys näyttää pysyttelevän hyvin korkeana, vaikka sen kasvu näyttäisikin pysähtyneen. 

Suuri osa uusista työpaikoista on ollut osa-aikaisia, minkä seurauksena etenkin naisista entistä useampi on vastentahtoisesti alityöllistetty. Julkistalouden tulevaisuudelle ei lupaa hyvää myöskään se, että alle nelikymppisten palkat näyttävät tilastojen valossa jumiutuneen pysyvästi alhaiselle tasolle. Lisäksi kasvava osa väestöstä — etenkin nuorista — uhkaa siirtyä kokonaan työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän ulkopuolelle. Tämän kehityksen kääntäminen ei onnistu ilman päättäväisiä toimenpiteitä. 

Ongelmallista on myös se, että työllisyysastetavoitteen keskeinen asema julkisen talouden suunnittelussa on ohjannut tarkastelun yksipuolisesti tehtyihin työtunteihin, jolloin muut terveiden ja edistyneiden työmarkkinoiden piirteet tulevat laiminlyödyiksi. Julkisen talouden suunnitelmasta löytyy vain vähän panostuksia työn tuottavuuden parantamiseen. Kokonaan huomiotta jää monia sellaisia ilmiöitä, jotka vaatisivat pikaista reagointia, esimerkiksi työmarkkinoiden polarisoituminen ja jakamistalouden kasvu. 

Hallituksen työvoimapolitiikan taustalla on oletus, jonka mukaan työn tarjonnan lisääminen parantaa työllisyystilannetta. Varsinaisten kohtaanto-ongelmien (työvoiman tarve on eri paikassa tai eri alalla kuin työttömät) ratkaisemisen lisäksi hallitus pyrkii alentamaan työn vastaanottamisen kynnystä lisäämällä työttömien velvoitteita ja vaikeuttamalla heidän toimeentuloaan. Tästä on kyse esimerkiksi niin sanotussa aktiivimallissa, palkattomissa työkokeiluissa, työttömyysturvan ja asumistuen leikkauksissa, vuorotteluvapaan ehtojen tiukentamisessa, koeajan pidentämisessä ja ammattitaitosuojan heikentämisessä. 

Tämä on huolestuttavaa. Nykyisen joukkotyöttömyyden oloissa ei ole osoitettavissa sellaista "työhaluttomuus"-ilmiötä, joka estäisi työtä löytämästä tekijäänsä asianmukaisilla työehdoilla. Esimerkiksi trendiä palkkatuen korvautumisesta muilla kuin palkkaperusteisilla aktivointitoimilla ei voi perustella palkkatuen heikoilla työllisyysvaikutuksilla — vaikka vaikutukset ovat kiistanalaisia, ovat ne kuitenkin paremmat kuin esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan. 

Näitä työttömän aseman heikentämiseen ja kontrollin lisäämiseen tähtääviä toimia ei voi pitää varauksitta myöskään työnantajapuolen etuna. Esimerkiksi edellinen uudistus, jossa voimakkaasti lisättiin työttömien työhönosoituksia, johti julkisen työnvälityksen markkinaosuuden laskuun, koska työnantajat eivät arvostaneet massapostitukseen perustuvia työhakemuksia. 

On ilmeistä, että perimmäinen syy työttömien tilanteen vaikeuttamisen taustalla on pyrkimys madaltaa "kohtuullisten työehtojen" kynnystä yleisesti. Kun työttömyydestä tehdään riittävän kurjaa, on melkein mikä tahansa tehtävä vähemmän huono vaihtoehto. Tätä ajatusta vasten on helpompi ymmärtää myös hallituksen toimien poikkoilevuutta, mistä jatkuva säätö karenssipäivien ja työllisyyssuunnitelmien kanssa on yksi esimerkki. Työnormiston tietoinen heikentäminen työllisyysasteen noston välineenä edustaa merkittävää siirtymää suomalaisessa työllisyyspolitiikassa.  

Julkisen talouden suunnitelmassa työllisyysmäärärahoja lisätään 25 miljoonaa euroa vuodessa aktiivimallin rahoittamiseen vuosina 2018—2021. Lisäys työvoimapalvelujen toimintamenoihin on sinällään tervetullut ja kannatettava, mutta TE-toimistoille asetetut velvoitteet edellyttäisivät huomattavasti suurempaa lisäystä. ELY-keskusten ja TE-keskusten henkilöstömäärä on vuoden 2017 budjetissa noin 2 300 henkilöä pienempi kuin vuonna 2010. TE-henkilöstön resurssit ovatkin Suomessa huomattavasti verrokkimaita alemmat. Yksi henkilöstövähennysten ja erilaisten organisaatiomuutosten absurdi tulos on ollut, ettei kaikkia, sinänsä riittämättömiä määrärahoja pystytty esimerkiksi viime vuonna edes käyttämään tarkoitetulla tavalla. 

Vasemmistoliiton mielestä lähtökohdaksi pitää ottaa se, että jokainen työtön työnhakija saa tarvitsemaansa henkilökohtaista neuvontaa TE-toimistossa. Resurssit on mitoitettava niin, että tämä tavoite täyttyy. 

Palkkatuen määrärahoja tulee nostaa ja yhdistysten ja säätiöiden palkkatuen rajoitukset poistaa. Järjestöt palkkaavat tuen avulla usein ihmisiä, joiden työllistyminen on erityisen vaikeaa. Tämän vuoden budjettiin sisältyvän 3 000 henkilötyövuoden rajauksen vuoksi yhdistysten työllistämistuki on monin paikoin loppunut jo alkuvuodesta. Palkkatukea tulisi myös kehittää vasemmistoliiton esittämän ns. Myllykosken mallin mukaisesti, jolloin työnantaja saisi palkkatuen automaattisesti aina palkatessaan ehdot täyttävän työttömän. 

Työttömyysturvan normiviidakko aiheuttaa liian usein myös tilanteita, joissa työtön työnhakija oman aktiivisuutensa vuoksi menettää oikeutensa työttömyysturvaan. Vasemmistoliiton mielestä norminpurkutalkoot tulisikin aloittaa työttömyysturvan pykäläviidakosta. Kohtuuttomista ja epätarkoituksenmukaisista sanktio- ja valvontatoimista tulee luopua. 

On luotava ennakkopäätösjärjestelmä, jonka kautta työttömät voivat saada sitovan etukäteispäätöksen siitä, kuinka esimerkiksi osittainen työskentely vaikuttaa heidän työttömyyspäivärahaansa ja muihin etuuksiin. Ennakkopäätös antaisi enemmän oikeusvarmuutta niille työnhakijoille, joilla on mahdollisuus tehdä keikkatöitä. 

Työttömien omaehtoista opiskelua työttömyysturvalla tulee helpottaa ja työttömyysturvan tarveharkinnasta heidän kohdallaan luopua. Työttömälle työnhakijalle pitää sallia myös sivutoiminen opiskelu, jos hän on työmarkkinoiden käytettävissä. 

Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosaa tulisi korottaa 500 euroon, mikä koskee palkkatulojen lisäksi myös kaikkia muita tulomuotoja. Nykyinen 300 euron suojaosa on selvästi vaikuttanut työntekoa lisäävästi, ja rajan korotuksella olisi oletettavasti samankaltainen vaikutus. Uudistuksen nettokustannukset valtiolle arvioidaan noin 60 miljoonaksi euroksi vuodessa. 

Oikeastaan ainoana työn muutokseen liittyvänä toimenpiteenä julkisen talouden suunnitelma sisältää yhdistelmävakuutuksen käyttöönoton. Tämä on ehdottomasti kannatettava uudistus, mutta varsin vaatimaton nelivuotiskaudelle, jonka aikana tulisi kehittää uusien tai kasvavien työn muotojen (itsensätyöllistäjät, jakamistalous) verotus- ja vakuutuskäytäntöjä kokonaisvaltaisesti. 

Vuoden 2019 alusta lähtien myös työllisyysmäärärahat siirtyvät maakunnille. Tähän liittyy riskejä, joita ei julkisen talouden suunnitelmassa ole asianmukaisesti huomioitu. Ensinnäkin rahoitus siirretään maakunnille yleiskatteellisena, jolloin sitä on mahdollista käyttää myös muihin menoihin. Sosiaali- ja terveyspuolen epärealistiset säästötavoitteet synnyttävät maakunnille vahvan houkuttimen ohjata näitä rahoja sote-palveluihin. 

Toiseksi, vielä on epäselvää, miten käy TYP-toiminnan rahoituksen, kun senkin järjestäminen siirtyy maakuntien vastuulle. Tähän saakka kunnat ovat valtion ohella rahoittaneet merkittävästi vaikeimmin työllistyvien monialaisia palveluita. Osan näistä rahoista on tarkoitus siirtyä maakuntiin sote-uudistuksen myötä, mutta ei kaikki eikä mitenkään erikseen korvamerkittynä. On hyvin mahdollista, että kuntien TYP-toiminnan hajoaminen, yksityisten toimijoiden roolin kasvattaminen ja rahoituksen niukkuus johtavat yhdessä siihen, että erityisesti vaikeimmin työllistyvien osalta palvelut heikkenevät merkittävästi. 

Sote- ja maakuntauudistus 

Hallituksen esittämä maakuntauudistus ja sote-malli merkitsisi huomattavia julkistalouden rakenteellisia muutoksia. 

Maakunnille siirtyisi vuodesta 2019 alkaen rahoitusta lähes 19 miljardin euron verran ja huomattava osan kuntien tehtävistä, mutta ei lainkaan mahdollisuutta omaan varainhankintaan verotuksen kautta. Valtaosa kunnallisesta tuloverosta siirtyisi valtion tuloverotukseen. Maakuntien rahoitus budjetoitaisiin valtiovarainministeriön kautta, mikä korostaisi entisestään VM:n asemaa julkisten rahavirtojen kontrolloijana. Jo aiemmin sille on siirretty esimerkiksi kuntien peruspalveluiden valtionosuuksien hallinta. Demokratian näkökulmasta tämänkaltainen hallinnollinen keskittäminen on ongelmallista. 

VM:n ohjaavan aseman kasvaminen saattaa johtaa myös talouskurielementtien vahvistumiseen palveluiden laatua ja sisältöä koskevien tavoitteiden kustannuksella — varsinkin, kun koko uudistuksen keskeinen tavoite on menojen kasvun hidastaminen. Jo edellisessä julkisen talouden suunnitelmassa linjattiin esimerkiksi maakuntien valtionrahoituksen indeksikorotuksen puolittamisesta vuonna 2020, mikä tarkoittaa 166 miljoonan euron leikkausta. Menoleikkauspaineita kasvattaa myös se, että jo muutenkin sadoilla miljoonilla euroilla alennettua tuloverotusta aiotaan keventää 240 miljoonalla eurolla lisää, kun kuntien verotusosuus siirtyy valtiolle. 

Sote-uudistuksessa määritellään, kuinka elintärkeät palvelut, kuten sairaanhoito, vanhuspalvelut, lastensuojelu, neuvolat ja vammaispalvelut, toimivat, kuka ne tuottaa ja kuinka ne rahoitetaan. 

Niin sanottu valinnanvapauslaki muuttaisi toteutuessaan koko suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuoltomallin. Luopuisimme lopullisesti pohjoismaisesta hyvinvointivaltioajattelusta ja siirtyisimme markkinavälitteisten, yksityisesti tuotettujen palveluiden aikaan. Kustannukset toki säilyisivät edelleen julkisella sektorilla: kyse on 20 miljardin euron vuotuisesta menoerästä.  

Uudistuksen keskeisimmät tavoitteet ovat palveluiden laadun ja saatavuuden parantaminen sekä kustannusten kasvun taittaminen. Kuten niin asiantuntijat, sote-alan käytännön tekijät kuin monet päättäjätkin ovat huomauttaneet, tarkoittaisi kaavailtu ulkoistamis- ja yksityistämismalli todennäköisesti pikemmin kokonaiskustannusten nousua, eriarvoisuuden kasvua ja palveluketjujen pirstoutumista. On myös hyvin todennäköistä, että sote-markkinat keskittyisivät voimakkaasti monikansallisille suuryhtiöille. 

Suomalainen sairaanhoito ei kärsi kilpailun puutteesta. Terveydenhoitojärjestelmämme on Euroopan kustannustehokkaimpia, ja se pärjää varsin hyvin myös laadullisissa vertailuissa, joskin eri sosioekonomisten ryhmien ja eri alueiden väliset erot ovat huomattavan suuria. Lisäksi Suomessa on Pohjoismaiden korkeimmat asiakasmaksut. 

Hallituksen valinnanvapausmalli sisältää ainakin kolme merkittävää kustannusriskiä. 

Ensinnäkin malli siirtää merkittävän määrän uusia potilaita yksityisten tuottamien mutta verovaroin kustannettujen palveluiden piiriin ja alentaa samalla omavastuuta verrattuna siihen, mitä se on yksityisellä puolella ollut. 

Toinen suuri kustannusriski liittyy yksityisten firmojen liiketoimintaan ja transaktiokustannuksiin. Hallituksen valitsema malli tarkoittaa vääjäämättä, että huomattavasti rahaa menee firmojen voittoihin ja osinkoihin, markkinointiin, edunvalvontaan, järjestelmän valvontaan, sopimusbyrokratiaan ja -juridiikkaan, palveluohjaukseen ja tietojärjestelmien kehittämiseen. Yhtiöiden rahoitusmallia on tuskin mahdollista rakentaa niin, ettei siihen jäisi yksityiselle yritykselle kannustinta yli- tai alihoitaa potilaita. On olemassa myös huomattava aggressiivisen verosuunnittelun riski, johon päivitettykään valinnanvapausesitys ei riittävästi puutu. 

Kolmanneksi myös palveluketjujen katkonaisuus tulee kalliiksi. Monet taloustieteilijät ovat kannattaneet mallia, jossa palveluntuottajilla on vastuu sekä hoitoketjujen kokonaisuudesta että rahoituksesta. Vain tällöin olisi mahdollista välttyä osaoptimoinnin ja kustannusten siirtämisen riskeistä, koska hyvin toimivat perustason palvelut ja ennaltaehkäisy säästäisivät saman tahon vaikeamman hoidon menoista. Tämä ei toteudu hallituksen mallissa, jossa palveluntuottajilla ei ole tällaista kokonaisvastuuta. Kun ei saada integraatiota, ei saada myöskään edellytyksiä järkeville kustannussäästöille. 

Mikäli riskit toteutuvat, on sosiaali- ja terveydenhuolto kaoottisessa tilassa. Kustannukset nousevat, mutta tasa-arvo vähenee. Koska maakunnat saisivat valtiolta könttäsumman kaikkien lakisääteisten tehtäviensä hoitoon, voisi sote-kustannusten kasvu merkitä muiden tärkeiden toimintojen supistamista.  

Markkinat voi avata vain kerran. Jos siinä epäonnistutaan, joudutaan seurauksia korjaamaan pitkään ja kalliisti. Välttämättä se ei edes onnistu: hajotettua ja yksityistettyä voi olla mahdotonta palauttaa toimivaksi julkisvetoiseksi kokonaisuudeksi.  

On järkevimpiä tapoja tehdä sote. Vasemmistoliiton mallissa vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta siirretään maakunnille, jotka toimivat pääasiallisina tuottajina. Niillä on kokonaisvastuu ja myös verotusoikeuden tuomaa aitoa poliittista liikkumatilaa. Tällöin on mahdollista saavuttaa aito palveluiden integraatio ja parantaa hoidon tasa-arvoa niin alueellisesti kuin eri väestöryhmienkin välillä. Maakunnat voisivat harkintansa mukaan täydentää omaa palveluvalikoimaansa ulkoa hankituilla palveluilla. 

Vasemmiston malli ei sulje pois potilaan itsemääräämisoikeuden ja valinnanvapauden kehittämistä, mikäli tällä tarkoitetaan mahdollisuuksia olla mukana suunnittelemassa palvelukokonaisuuksia ja mahdollisuuksia valita hoitoammattilaisia. 

Harmaa talous ja verovälttely kuriin 

Hallitus antoi julkisen talouden suunnitelman yhteydessä "täydentäviä linjauksia" harmaan talouden vastaisesta työstään. Pääsääntöisesti hallitus kuitenkin tyytyy toteamaan käynnissä olevat EU-sääntelyhankkeet ja sen, että niin sanotun veronkiertodirektiivin kansallisen implementoinnin valmistelu on aloitettu. Direktiivin nojalla esimerkiksi korkovähennysoikeuden rajoittaminen koskee vuodesta 2019 alkaen myös konsernin ulkopuoliselle toimijalle maksettuja korkoja. Myös ns. hybridijärjestelyihin tartutaan tiukemmin "viimeistään vuodesta 2020 alkaen". 

Monet EU-uudistuksista menevät oikeaan suuntaan, ja on hyvä, jos Suomi aidosti soveltaa veronkiertodirektiiviä tiukasti. Esimerkiksi korkovähennysoikeuteen ja hybridijärjestelyihin liittyvät uudistukset ovat sellaisia, joita vasemmistoliitto on entuudestaan edellyttänyt. 

Julkisen talouden suunnitelman liitteessä hallitus mainitsee lisäksi, kuinka "Suomi kannattaa tilinpäätösdirektiiviin ehdotettua muutosta julkisesta tiettyjen tulo- ja verotietojen maakohtaisesta raportoinnista, joka koskisi suurimpia konserneja." Sääntö sisältyy vuoden 2017 alusta voimaan tulleeseen lakiin ja koskee ensimmäisen kerran vuoden 2016 tietoja.  

Kyseisessä liitteessä ei kuitenkaan mainita, että Suomi ei ole ollut halukas 

a) ulottamaan julkista raportointivelvollisuutta muihin kuin todella suuriin, yli 750 miljoonan euron liikevaihdon yrityksiin (eli ylivoimainen enemmistö yrityksistä jää raportointivelvollisuuden ulkopuolelle) tai 

b) edellyttämään maakohtaisten tietojen erittelyä kaikkien konsernin toimimaiden osalta, mikä olisi perusedellytys aggressiivisen verosuunnittelun tai veronkierron arvioimiselle. (Nyt maakohtaisia tietoja pitäisi toimittaa vain EU-maiden tai "veroparatiisien — joiden määritelmästä ei ole EU:ssa päästy yksimielisyyteen — osalta, mikä vesittää koko uudistuksen idean). 

Hallitus ilmoittaa myös jatkavansa harmaan talouden torjunnan toimenpideohjelmaa, mutta mitään lisäresursseja tähän toimintaan ei osoiteta. Lisämäärärahojen kohdentaminen verottajalle, poliisille, syyttäjä- ja oikeuslaitokselle ja tullille olisi kuitenkin perusedellytys tehokkaalle harmaan talouden torjunnalle. Perusrahoituksen jatkuva pieneneminen sitä vastoin heikentää monien viranomaistahojen kykyä puuttua talousrikollisuuteen. 

Ymmärrettävästi hallitus ei mainitse myöskään sitä, että se on juuri runnonut läpi hallintarekisteröinnin mahdollisuutta laajentavan lakimuutoksen, joka supistaa rahoitusmarkkinoiden ja omistajatietojen avoimuutta sekä viranomaisten tiedonsaantimahdollisuuksia ja tekee veronkierrosta ja talousrikollisuudesta entistä helpompaa. 

Ainoa aidosti hyvä esitys harmaan talouden osalta on rakennusalalla jo käytössä olevan veronumeron laajentaminen muille toimialoille (esimerkiksi telakat, ravintola-ala, siivousala). Tämä toteutetaan erikseen tehtävän selvityksen suositusten mukaisesti. Rakennusalalla veronumerosta on saatu mainiota kokemuksia. Myös raskaan liikenteen vinjettimaksun voi katsoa tukevan harmaan talouden torjuntaa. Julkisen talouden suunnitelman kokonaisuudessa ne ovat kuitenkin laiha lohtu. 

Kehitysyhteistyö sekä pakolais- ja turvapaikkapolitiikka inhimillisemmäksi 

Hallitus on päättänyt korottaa kehitysyhteistyömäärärahoja kolmella miljoonalla eurolla vuonna 2018 ja kuudella miljoonalla eurolla vuonna 2019. Näiden muutosten jälkeen kehy-rahoituksen bruttokansantulo-osuus on hallituskaudella keskimäärin 0,39 prosenttia. Vielä vuonna 2016, ennen historiallisia ja häpeällisiä leikkauksia, tämä osuus oli 0,44 prosenttia. Tässä valossa on jopa irvokasta, että julkisen talouden suunnitelmassa edelleen puhutaan siitä, kuinka "pitkän aikavälin tavoite" on 0,7 prosentin bktl-osuus, johon Suomi on kansainvälisesti sitoutunut. Muissa Pohjoismaissa kehitysyhteistyömäärärahojen osuus on prosentin tienoilla. 

Lisäksi on syytä huomata, että suomalaisen kehitysavun suurin vastaanottajamaa on Suomi itse. (Tämä korostuu pakolais- ja turvapaikanhakijakulujen kasvun myötä, sillä ne tilastoidaan viralliseksi ODA-kehitysavuksi.) 

Hallitus sanoo myös olevansa edelleen sitoutunut ohjaamaan hallitusohjelman mukaisesti kehitysyhteistyöstä 0,2 prosentin bktl-osuuden ns. vähiten kehittyneille maille. Tänä vuonna osuuden arvioidaan kuitenkin jäävän noin 0,15 prosenttiin, eikä julkisen talouden suunnitelma selitä, kuinka asiantila tulevaisuudessa muuttuu. Vuoden 2017 budjetin käsittelyn yhteydessä kaikki hallituspuolueiden edustajat vastustivat vasemmistoliiton lausumaa, jossa edellytettiin vähiten kehittyneiden maiden rahoitusosuuden nostamista 0,2 prosentin tasolle. 

Siinä missä varsinainen kehitysyhteistyö on ajettu alas, ehdottaa hallitus edelleen kehyskaudelle vuotuisia 130 miljoonan euron "kehitysyhteistyön finanssisijoituksia" eli rahoituksen ohjaamista yksityisen sektorin tukiin ja kansainvälisten kehitysrahoituslaitosten laina- ja sijoitusinstrumentteihin. 

Kehitysyhteistyön massiiviset leikkaukset ovat yksi Sipilän hallituksen synkimmistä ja kylmimmistä päätöksistä. Ne ovat vaikuttaneet konkreettisesti miljoonien ihmisten elämään ja pilaavat Suomen kansainvälisen maineen. Äkkiarvaamatta ja vailla suunnittelua toteutettujen leikkausten vuoksi myös paljon arvokasta osaamista on menetetty. 

Vasemmistoliiton kanta on, että Suomen on kannettava kansainvälinen velvollisuutensa ja nostettava kehitysyhteistyömäärärahat asteittain pohjoismaiselle tasolle. Tämä olisi osoitus siitä, että seisomme arvopuheidemme takana myös teoin. 

Vuonna 2016 Suomen pakolaiskiintiö pienennettiin 750 henkilöön vuodessa. Vuosina 2014 ja 2015 kiintiö oli 1 050 henkeä. Julkisen talouden suunnitelmassa ennustetaan turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten määrän laskevan keskimäärin noin 7 000:een vuodessa. 

Maailmassa on yhteensä lähes 60 miljoonaa pakolaista. Heistä valtaosa on köyhissä valtioissa. Talouden taantumasta huolimatta Suomi on yksi maailman vauraimmista maista. Meillä on sekä velvollisuus että varaa tehdä enemmän. 

Vasemmistoliitto vaatii Suomen pakolaiskiintiön tuntuvaa korottamista. Kaikille turvapaikanhakijoille on taattava inhimillinen kohtelu ja asianmukainen tuki ja käsittely. Ketään ei tule pakkopalauttaa sodan keskelle tai sellaisille alueille, joilla heidän turvallisuutensa on uhattuna. 

Harkintaa asehankintoihin 

Puolustusvoimien tasapainoinen ja kustannustehokas kehittäminen vaatii, että keskeisistä resursseista ja niiden rahoittamisesta on selkeä kuva. Puolustusvoimilla on edessään valtavan mittaluokan "strategiset suorituskykyhankkeet": Laivue 2020 sekä Hornet-hävittäjien korvaaminen. 

Varsinkin jälkimmäisen hankkeen hinta, arviolta 7—10 miljardia euroa, on ennen näkemättömän suuri. Hallitus on ilmoittanut, että julkisista palveluista ja sosiaaliturvasta ei sotilasmenojen kasvun vuoksi leikata: hankinnat tehdään ainakin osin velaksi. 

Julkisen talouden suunnitelmassa julkistalouden tasapainoa ja "velaksi elämisen loppumista" tarkastellaan kuin asehankintoja ei olisi. Tämä on sinänsä outo valinta, että esimerkiksi EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen säännöissä ei ole mitään erityisvapautuksia asehankinnoille. Talouskurisäännöt on sinänsä syytäkin kyseenalaistaa, mutta Sipilän hallitukselle ne ovat aiemmin olleet pyhiä. On kiinnostavaa, että puolustushankintojen kohdalla talouskuriperiaatteesta voidaan joustaa, mutta muiden, perusteltujen ja tarpeellisten julkisten investointien kohdalla ei. 

Suureen ja pitkäkestoiseen hankintaan sekä hävittäjäkaluston käyttöaikaan liittyy monia epävarmoja riskitekijöitä, kuten esimerkiksi elinkaarikustannukset ja valuuttariskit. Hankinnan suuruuden suhde myöhemmän harjoittelun kustannuksiin, määrään sekä laatuun ja myös epävarmuus teollisen yhteistyön edistämisestä vaikuttavat kokonaiskustannuksiin. Teollisen yhteistyön tärkeyttä tulisi kuitenkin neuvotteluissa painottaa. Lisäksi on syytä huomata, että muut puolustusmateriaalihankinnat kallistuvat vuosittain 4—7 prosenttia, mikä asettaa ennakoivalle taloussuunnittelulle omat lisähaasteensa. 

Strategisten suorituskykyhankkeiden kustannuksia tulee verrata puolustusvoimien kykyyn täyttää muut tarpeensa ja velvollisuutensa asianmukaisesti. Esimerkiksi henkilöstön työssä jaksaminen on heikentynyt. Julkisen talouden suunnitelma antaa valitettavan puutteellisen selvityksen siitä, kuinka puolustusvoimien tulevat menot vaikuttavat Suomen julkiseen talouteen.  

Suomen talous näyttää vihdoin elpymisen merkkejä. Viime vuonna kasvu oli 1,4 prosenttia, ja tänä vuonna kasvun odotetaan olevan entistä voimakkaampaa. Valtiovarainministeriö on viimeisimmän tiedon mukaan ennustanut jopa 1,2 prosentin kasvua, kun taas Suomen Pankin maaliskuun ennusteen mukaan talous kasvaa tänä vuonna jopa 1,6 prosenttia. Positiivisista ennusteista huolimatta, talous ei edelleenkään ole vakaalla pohjalla ja talouskasvun odotetaan olevan jatkossakin maltillista. Yhdyn valtiovarainvaliokunnan kantaan siitä, että julkisen talouden haasteet eivät ainoastaan johdu heikosta taloustilanteesta, vaan myös rakenteellisten uudistusten puutteesta. Tarvitsemmekin lisää rakenteellisia uudistuksia purkaaksemme kannustinloukkuja ja parantaaksemme työllisyyttä.  

Verotus

Verotuksen tulee kannustaa työn tekemiseen ja yrittämiseen sekä ehkäistä kannustinloukkuja. Haluamme saada aikaan veromuutoksen, joka painottuu kulutuksen verottamiseen työn verottamisen sijaan. Siksi haluamme madaltaa ansiotuloverotusta. Me uskomme palkkatyön verotuksen pienentämisen dynaamisiin vaikutuksiin. Matalamman ansiotuloverotuksen rahoitamme korottamalla arvonlisäverokantoja. 

Kannustaaksemme yrittäjyyttä haluamme nostaa kotitalousvähennyksen määrää. Kotitalousvähennyksellä on hyvä vaikutus työllistämiseen, ja sillä torjutaan harmaata taloutta. 

Me haluamme keventää lisäveroa, jota osa eläkeläisistä pakotetaan maksamaan. Ehdotamme myös, että autoverotus palautetaan vuoden 2015 tasolle.  

Työllisyys

Suomen korkea rakenteellinen työllisyys rajoittaa talouskasvun mahdollisuuksia, ja hallituksen tavoite luoda 110 000 uutta työpaikkaa ja nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin on oikea. Vaikka työllisyyskehitys on viime aikoina ollut hyvää, tarvitsemme lisää rakenteellisia uudistuksia, jotka vahvistavat julkista taloutta pitkällä aikavälillä. 

Naisten työllisyysaste on Suomessa matalampi kuin muissa Pohjoismaissa. Syynä tähän on se, että nykyinen kotihoidon tukemme ja perhevapaajärjestelmämme eivät tue äitien urakehitystä. Paluu työelämään viivästyy, mikä samalla pienentää naisten palkka- ja eläketasoja. Tarvitsemmekin tasa-arvoisemmat työmarkkinat, mutta tämä edellyttää määrätietietoisia ja rakenteisiin puuttuvia, tasa-arvoa edistäviä toimenpiteitä. Hallitus on kuitenkin toistuvasti osoittanut, että tasa-arvokysymykset ovat sille toissijaisia. 

Avain naisten työllisyyden parantamiseksi on perhepoliittinen kokonaisuudistus, joka helpottaisi työn ja perhe-elämän yhteensovittamista ja pienentäisi naisten ja miesten välisiä palkka­ ja eläke-eroja. Kotihoidon tukea tulisi uudistaa lyhentämällä tuen enimmäiskestoa, ja perhevapaajärjestelmää tulisi uudistaa 6+6+6-mallin mukaisesti nykyisen ansiosidonnaisen äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan sijaan. 

Nyt puoliväliriihessä hallituksella olisi ollut erinomaiset edellytykset tehdä päätös perhevapaajärjestelmän uudistamisesta tai edes valmistelun käynnistämisestä. Hallitus ei kuitenkaan mahdollisuuteen tarttunut.  

Nuorisotyöttömyys on hälyttävällä tasolla, ja sen korjaamiseen vaaditaan nyt toimenpiteitä. Meidän tulee luoda minimityömalli, jossa alle 30-vuotiaat nuoret saavat ansaita 500 euroa kuussa ilman, että se vaikuttaisi tukiin tai muihin etuuksiin. Työnantajat maksavat puolestaan pienempiä työnantajamaksuja palkatessaan nuoren henkilön. 

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa tulisi kehittää kannustavampaan suuntaan nostamalla päivärahaa hiukan ja samalla lyhentämällä tuen maksamisaikaa. Tanskassa kokemukset tällaisesta mallista ovat hyvät. Suomessa tehdyt tutkimukset osoittavat, että suurin osa uudelleentyöllistyneistä saavat työpaikan päivärahan ansainta-ajan alussa tai lopussa. 

Suuri ongelma työmarkkinoilla on, että työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Työnvälityksen parantamiseksi meidän tulisi antaa yksityisten työnvälittäjien tukea julkisia työvoimatoimistoja. Näin parannetaan työntekijöiden ja avointen työpaikkojen kohtaamista. Alueelliset kokeilut yksityisestä työnvälityksestä Uudellamaalla ja Pirkanmaalla ovat osoittautuneet onnistuneiksi.  

Verotuloja voidaan lisätä korottamalla kotitalousvähennystä. Korottamalla kotitalousvähennyksen enimmäismäärää 3 000 euroon ja vähennettävää osuutta 60 prosenttiin lisätään verotuloja, tuetaan yrittäjyyttä, kannustetaan naisvaltaisia palveluyrittäjiä ja parannetaan työllisyyttä. Samalla parannamme yksityisyrittäjien toimintaedellytyksiä ja ehkäisemme harmaata taloutta. 

Ratkaiseva kysymys työllisyyden parantamiseksi on ennen kaikkea se, miten voimme helpottaa yrittäjyyttä ja kannustaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä kasvuun. Yksi keino on tarjota palkkahallintoa pienyrittäjille. Palkkahallintoon tarvitaan sujuvampia rutiineja, erityisesti pienissä yrityksissä. Yrittäjät itse kertovat, että työntekijöiden palkkaaminen aiheuttaa paljon uutta hallinnollista työtä, mikä on selkeä kasvun hidaste. Ensimmäinen askel yrittäjyyden helpottamiseksi olisi, että erilaiset palkan sivukulut yhdistettäisiin. Valtio voisi vuosittain määrittää prosenttierän, joka kattaisi kaikki palkan sivukulut. Yritykset maksaisivat tämän könttäsumman Verohallinnolle, joka vastaisi maksujen hallinnoimisesta ja jakaisi summan edelleen oikeille tahoille.  

Uusia työpaikkoja syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Paikallinen sopiminen joustavoittaa taloutta, parantaa pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia ja on avainasemassa työllisyyden parantamisessa. Siksi paikalliselle sopimiselle on annettava todelliset edellytykset. Tämän lisäksi tarvitsemme täysin uuden keskustelukulttuurin työpaikoille. Siinä työnantaja ja työntekijä yhdessä keskustellen löytävät ratkaisut, jotka ovat yritykselle tai julkiselle työnantajalle parhaat. 

Taloutemme menettää vuosittain jopa 25 miljardia euroa työkyvyttömyyseläkkeiden, sairauspoissaolojen, sairaana työskentelyn ja työtapaturmien takia. Parempi työhyvinvointi säästää yhteiskunnalle miljardeja euroja samalla, kun se parantaa yksilöiden elämänlaatua. Mielenterveyteen tulee satsata vahvistamalla työhyvinvointia ja kuntouttavaa toimintaa jo nuorilla. Kansallisen työhyvinvointiohjelman tekeminen tulee aloittaa pikimmiten. 

Hallitus leikkaa parhaillaan opintotuesta mutta kieltää samalla opiskelijoita tienaamasta elantoaan asettamalla sanktioita. Opintotukien takaisinmaksubyrokratiaan kuluu vuosittain suuria määriä työtunteja. Työkokemus helpottaisi vastavalmistuneiden siirtymistä työelämään, ja toimenpiteen dynaamiset vaikutukset parantaisivat maan taloutta. Meidän tulisikin korottaa opintotuen tulorajoja 50 prosentilla.  

Vienti, korkea jalostusarvo ja osaava työvoima mahdollistavat menestyksemme. Suomalaiset yritykset tarvitsevat parhaimpia työntekijöitä menestyäkseen. Maamme väestömäärän kehitys olisi kuitenkin jo nyt negatiivinen ilman maahanmuuttajia. Suomi tarvitseekin lisää osaajia. Tarveharkinnan poistaminen mahdollistaa työntekijöiden palkkaamisen aloille, joilla nyt vallitsee osaavan työvoiman pula. Erityisesti useat startup-yritykset kärsivät tarveharkinnasta. Yksi avaintekijä Ruotsin hyvässä menestyksessä on, että siellä on suuri tarjonta ulkomaalaista työvoimaa. Suomen tulisi poistaa työllistymisen esteet maahanmuuttajilta.  

Pitkät turvapaikkapäätöksen odotusajat ovat vain osa ongelmaa. Haastavaa on myös esimerkiksi pankkitilin avaaminen, mikä puolestaan on edellytys palkan vastaanottamiselle tehdystä työstä. Siksi turvapaikanhakijoiden henkilökortin saamista on ensi tilassa helpotettava. Meidän tulisikin poistaa turvapaikanhakijoiden työnteon käytännön esteet.  

Työllisyyden parantamiseksi meidän tulisi myös rohkeasti tarttua tulevaisuuden mahdollisuuksiin, joita ovat mm. jakamistalous ja kierrätystalous ja muut uudet alat. Suomen tulisi olla proaktiivinen ja uusia lainsäädäntöä ja rakenteita, jotta saisimme näistä tulevaisuuden aloista kaiken mahdollisen potentiaalin irti.  

Sosiaali- ja terveydenhuolto

Hallituksen sosiaali- ja terveydenhuolto- ja maakuntauudistus on merkittävä julkishallinnon ja toimintatapojen uudistus, jolla tavoitellaan kolmen miljardin euron säästöjä vuositasolla vuoteen 2030 mennessä. Kestävyysvajeen umpeen kurominen on tärkeää, jotta julkinen talous olisi tulevaisuudessa kestävällä pohjalla, mutta on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että näitä säästöjä tullaan saavuttamaan hallituksen lupausten mukaisesti, jos sote-uudistus menee läpi. Sote- ja maakuntauudistus nykyisessä muodossaan tulee asiantuntijoiden mukaan lisäämään erityisesti terveydenhuollon mutta myös koko sosiaali- ja terveydenhuollon julkisia kustannuksia.  

Sote-uudistuksen eräs keskeinen tavoite on taata samantasoiset sote-palvelut kaikille kansalaisille ja sitä kautta pienentää terveys- ja hyvinvointieroja. Vaikka asiakkaan/potilaan valinnanvapaus sinänsä on tavoiteltava asia, liittyy esitykseen nykyisessä muodossaan merkittäviä riskejä. Asiantuntijalausuntojen perusteella on melko todennäköistä, että esitys sen nykyisessä muodossa tulee lisäämään niin sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia kuin terveyshuollon eriarvoisuuttakin. Palveluiden saatavuus ja valinnanvapaus tulee lisääntymään kaupungeissa ja asutuskeskuksissa, mutta valinnanvapauden toteutuminen harvaan asutuilla alueilla tulee olemaan näennäistä. Tämä vaikuttaa oleellisesti valinnanvapauden toteutumiseen ja sitä kautta eriarvoisuuteen. Jo nykyisellään vähävaraiset käyttävät vähiten terveyspalveluja, vaikka tarve voisi heillä olla suurin. Nyt esitetyn valinnanvapausmallin monimutkaisuuden vuoksi onkin todella epäselvää, miten luvatut terveyshyödyt tulevat jakautumaan tasaisesti väestön kesken. Valinnanvapaus ja erityisesti yhtiöittämisvelvoite ovat nykymuodossaan uudistuksia, jotka uhkaavat rapauttaa suomalaisen terveydenhuollon. Tarvitsemme valinnanvapautta, joka on todellista.  

Lisääntynyt valinnanvapaus hoidossa ja hoivassa on hyvä asia, joka voi parantaa hoidon laatua yksittäisen potilaan osalta, mutta sitä tulisikin ennemminkin kehittää siten, että raha nykyistä paremmin seuraisi potilasta. Rahoitusta on yksinkertaistettava ja kanavoitava pitkällä aikavälillä yhdellä tavalla. Jokaisen henkilön on saatava mahdollisuus valita ratkaisu, joka sopii hänelle parhaiten — riippumatta siitä, onko palvelu julkisen, yksityisen toimijan tai kolmannen sektorin tuottamaa. Julkinen sektori kantaa päävastuun hoidosta ja laatii laatuvaatimukset. Samalla on tärkeää, että julkisella sektorilla myös jatkossa on vahva rooli hoidon tuotannossa.  

Koko itsenäisyytemme ajan kunnat ovat vastanneet paikallisdemokratian toteutumisesta. Peruspalveluja koskevat päätökset on tehty lähellä palveluja käyttäviä kunnan asukkaita. Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen myötä järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista siirtyy kunnilta maakunnille, ja näin ollen sote-palveluja koskeva päätöksenteko siirtyy hyvin kauaksi niistä ihmisistä, jotka käyttävät näitä palveluita. Paikallistieto ja lähidemokratia heikentyvät, kun päätösvaltaa ollaan siirtämässä kauemmaksi kansalaisista samalla, kun edustus maakuntavaltuustoissa ei jakautune tasan väestön kesken. Tätä demokratiavajetta pahentaa myös se, että nyt ollaan luomassa uutta hallinnon tasoa, jolle ei kuitenkaan olla antamassa todellista asianmukaista itsehallintoa verotusoikeuden puuttuessa maakunnilta. 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta maakunnille myös kuntien rahoitusvastuu siirtyy samalla valtiolle, jolloin mm. valtionosuuksia alennetaan kuntien pienentyneiden menojen takia. Uudistuksessa on tärkeää varmistaa, ettei tähän asti sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluistaan tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti huolehtineita kuntia rangaista siten, että ne uudistuksen jälkeen joutuvat taloudellisesti huonompaan asemaan. On myös varmistettava, että siirtymävaiheen rahoitus on riittävä — julkisen talouden suunnitelma on näiltä osin riittämätön. Ilman riittävää rahoitusta uudistuksen läpivienti aiotussa aikataulussa on vaakalaudalla.  

Kielellisten oikeuksien suhteen herää monia kysymyksiä, ja monin osin seurausten arviointi on puutteellista. Onko tilapäisellä hallinnolla tarpeeksi osaamista ja tietoa ruotsinkielisten asiakkaiden tarpeista? Miten valinnanvapaus tullaan todellisuudessa toteuttamaan niin, että kielelliset oikeudet turvataan? Kaksikielisille kunnille tai toimielimille ei ole luotu mahdollisuutta todella vaikuttaa kielellisten oikeuksien toteutumiseen vaan uudistuksessa luotetaan markkinoiden itseohjautuvuuteen ja maakuntien oma-aloitteisuuteen.  

Hallituksen päivystysuudistusta ei voida jättää huomioimatta. On järjenvastaista, että Vaasan keskussairaalalle ei annettu ympärivuorokautista päivystystä, kun kaikki faktat puhuvat sen puolesta. Vaasan keskussairaala tarjoaa nykyään hoitoa noin 100 000 ruotsinkieliselle suomalaiselle. Tarve saada hoitoa ja hoivaa omalla äidinkielellä ei poistu tulevaisuudessa. Väestönkehitys puhuu Vaasan laajan ympärivuorokautisen päivystyksen puolesta. Vaasan seutu on yksi vahvimmin kasvavista talouskeskuksista koko maassa. Itse sairaanhoidon talous puhuu Vaasalle annettavan laajan ympärivuorokautisen päivystyksen puolesta. Vaasan keskussairaala kuuluu maan tehokkaimpiin.  

Harmaan talouden torjunta

Harmaasta taloudesta aiheutuu Suomessa suuria verotulojen menetyksiä yhteiskunnalle. Lisäksi harmaa talous heikentää yleistä veromoraalia ja vaikeuttaa laillista toimintaa harjoittavien yritysten kilpailumahdollisuuksia. Eräiden tutkimusten mukaan (eduskunnan tarkastusvaliokunta, 2010) harmaan talouden suuruusluokka on 10—14 miljardia euroa, mikä vastaa 5,5—7,5:tä prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä merkitsee, että harmaa talous aiheuttaa 4—6 miljardin euron taloudelliset menetykset vuodessa yhteiskunnalle. 

Harmaan talouden torjunta edellyttää valtiolta määrätietoisia toimenpiteitä. Sipilän hallitus ei kuitenkaan ole tässäkään julkisen talouden suunnitelmassa priorisoinut harmaan talouden torjuntaa, vaikka siitä saaduilla tuloilla osa määrärahaleikkauksista voitaisiin estää. Keskeisessä asemassa on rikostentekomahdollisuuksien vähentäminen, kiinnijäämisriskin lisääminen sekä viranomaisten reagointikyvyn parantaminen harmaan talouden paljastamisessa ja torjunnassa.  

Harmaan talouden torjumiseksi määrärahojen lisääminen niin poliisitoimelle kuin syyttäjä- ja oikeuslaitokselle, Tullille ja verohallinnolle olisi tarpeen. On syytä muistaa, että panostukset harmaan talouden torjuntaan maksavat nopeasti itsensä moninkertaisesti takaisin verotuloina, joita ei muuten tulisi valtiolle.  

Koulutus ja tutkimus

Hallituksen osoittamat 340 milj. euron lisäpanostukset koulutukseen ja tutkimukseen ovat tervetulleita, mutta ne eivät tuo mitään oleellista parannusta, koska taustalla ovat hallituksen toteuttamat massiiviset säästöt. Leikkaukset muodostavat todellisen uhan opetuksen ja tutkimuksen laadulle, mikä vaarantaa vakavasti maamme kilpailukyvyn ja kasvun ja kovin tarpeelliset talouden ja työllisyyden nousumahdollisuudet maassamme. Suomelle panostaminen inhimilliseen pääomaan on elintärkeää maamme hyvinvoinnin kannalta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. 

Rajujen korkeakoululeikkausten vaarana on myös, että monet nuoret ja lupaavat tutkijat hakeutuvat muualle kuin vapaan tutkimuksen tekemiseen. Tämä aivovuoto on osittain jo nähtävissä, ja sillä on pitkällä aikavälillä hyvin vakavat seuraamukset suomalaiselle tutkimukselle. Meidän tulisikin rohkeasti panostaa korkeakouluopetukseen ja tutkimukseen, koska jokainen koulutukseen sijoitettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Tämä auttoi meitä myös yhdeksänkymmentäluvun laman voittamisessa.  

Suomen Akatemialle ja Tekesille suunnattu määräaikainen lisärahoitus on sinänsä tervetullutta, mutta se ei vielä riitä nostamaan Suomea innovaatiokehityksen kärkimaaksi eikä se ei riitä kompensoimaan jo tehtyjä leikkauksia tutkimukseen ja opetukseen. Lisäksi uusi Suomen Akatemia — Tekes-vetoinen rahoitusmalli on monin tavoin ongelmallinen. Rahoitusmuoto synnyttää uutta hankebyrokratiaa uusine hakemuksineen ja arviointimenettelyineen, ja tämä voi omalta osaltaan lisätä yliopistojen tutkimushallinnollista taakkaa ja näin ollen viedä kallisarvoista aikaa pois tutkimuksesta. Lisäksi tutkimukselle tärkeät ominaisuudet, kuten pitkäjänteisyys ja ennustettavuus, ovat uhattuina, kun rahoitusvaltuudet on sidottu lyhyisiin määräaikoihin tai ne on vahvasti korvamerkitty tietynlaiseen toimintaan. Kolmanneksi voidaan todeta, että lisärahoituksen suuntaaminen Suomen Akatemian rahoittamiin lippulaivahankkeisiin sekä Tekesiin tarkoittaa myös, että hallitus vahvistaa tiederahoituksen poliittista ohjausta.  

On syytä kiinnittää huomiota siihen, että sekä yliopistot että ammattikorkeakoulut jäivät ilman perusrahoituksen vahvistamista. Tämä on todella valitettavaa, koska perustutkimus on kaikkien innovaatioiden perusta.  

Ammattikorkeakoulujen osalta voidaan todeta, että hallitus on jättänyt kokonaan huomioimatta, millainen voimavara ammattikorkeakoulut ovat koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Paitsi että ammattikorkeakoulut tuottavat osaavaa työvoimaa yrityksiin ja julkisiin palveluihin, ne ovat merkittävä osa innovaatiojärjestelmäämme. Vaikka lippulaivaohjelmassa yhteistyötä yritysten kanssa korostetaan, ammattikorkeakouluja, joiden tehtäviin yritysyhteistyö erityisesti kuuluu, ei sisällytetty ohjelmarahoitukseen.  

Hallitus on kovalla kädellä leikannut opiskelijatukia aikaisempina vuosina. Leikkausten valossa hallituksen päätös maksaa perheellisille opiskelijoille huoltajakorotus on tervetullut rakenteellinen muutos opintotukeen. Huoltajakorotuksen taso, 75 euroa eli yhteensä 10 miljoonaa euroa, on kuitenkin niin alhainen, ettei se kompensoi jo tehtyjä leikkauksia opintotukeen. Jotta perheelliset opiskelijat aidosti hyötyisivät taloudellisesti huoltajakorotuksesta, tulee se laskea etuoikeutetuksi tuloksi yleiseen asu-mistukeen nähden.  

Opintotukeen on viime vuosien aikana tehty lukuisia leikkauksia ja muutoksia. Näiden muutosten vaikutukset tulisi nyt ensin arvioida kunnolla. Sen jälkeen tulee tarvittaessa aloittaa uusi laajapohjainen valmistelu vaihtoehtoisten mallien löytämiseksi. 

Maahanmuutto ja pakolaiskiintiö

Vuosina 2014 ja 2015 Suomen pakolaiskiintiö oli 1 050 pakolaista vuodessa. Vuodesta 2016 kiintiö on kuitenkin pienennetty 750 pakolaiseen vuodessa. Näin, vaikka samanaikaisesti pakolaisvirrat eivät ole olleet yhtä suuria sitten toisen maailmansodan päättymisen. Ennuste julkisen talouden suunnitelman 2018—2021 mukaan on, että Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten määrän arvioidaan laskevan keskimäärin n. 7 000 hakijaan vuodessa. Samaan aikaan maailmassa on vajaa 60 miljoonaa pakolaista, jotka eivät voi syystä tai toisesta palata kotipaikkakunnalleen. Näistä Eurooppa vastaanottaa alle 10 prosenttia, sillä suurin osa pakolaisista siirtyy kriisejä pakoon naapurimaihin.  

Suomen on kannettava kansainvälinen vastuunsa. Suomi kuuluu maailman rikkaimpiin ja tasa-arvoisimpiin maihin, ja meidän kuuluu osoittaa solidaarisuutta ja auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Ketään ei saa pakottaa elämään turvattomuudessa ja kurjuudessa. Tämän takia Suomen tulisi korottaa pakolaiskiintiötään 2 500 pakolaiseen vuodessa. Tähän kiintiöön ei tule laskea eurooppalaisen taakanjakomekanismin kautta tulevia turvapaikanhakijoita. Näin Suomi voisi edistää turvallisten turvapaikanhakureittien syntymistä. 

Maatalous

Maatalous on viime aikoina joutunut poikkeuksellisen suuriin ongelmiin vaikean markkinatilanteen myötä alentuneiden tuottajahintojen, viljelijätukien pienentyneiden määrärahojen ja tukimaksatusten muuttuneiden maksatusaikataulujen takia. Tästä syystä kotimaisen maatalouden tilanne on katastrofaalinen. Tämän lisäksi ennakoimattomat tapahtumat, kuten vientimme tyrehtyminen Venäjälle, ovat myös heikentäneet maatilojen kannattavuutta. 

Hallituksen tulisi viipymättä ryhtyä määrätietoisiin toimiin maatalouden toimintaedellytysten turvaamiseksi ja maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Tuotantokustannusten alentamisen ohella tulee mm. alkutuotannon asemaa elintarvikeketjussa vahvistaa toimilla, jotka edistävät tuotteiden pääsyä jakeluun ja kauppaan. Lisäksi tuotteiden alkuperämerkintöjä tulee lisätä ja parantaa.  

Viennin lisääminen on myös yksi tärkeimmistä tavoista helpottaa maanviljelijöiden ahdinkoa ja siten myös parantaa Suomen taloutta. Suomella on kaikki edellytykset lisätä elintarvikkeiden vientiä: meillä tuotetaan maailman puhtainta ruokaa ja meillä on korkea eläinsuojelun taso. Onkin tärkeää, että Suomi jatkaa ponnistelujaan uusien vientikohteiden löytämiseksi. 

Puolustus

Puolustushallinnon toimitilakustannukset kasvavat siitä huolimatta, että niitä on pyritty hillitsemään muun muassa karsimalla varuskunta- ja varikkoverkostoa. Kiinteistömenojen kasvu syö resursseja puolustuksen materiaalihankinnoista ja valmiudesta. Nykyisen toimintamallin, jossa puolustusvoimat toimii Senaatti-kiinteistöjen vuokralaisena, toimivuutta on arvioitava kriittisesti.  

Kehitysapu

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä kehitysavun määrän tavoitteena on oltava pitkällä aikavälillä 1 prosentti bruttokansantulosta. Suomi on sitoutunut tähän jo pitkään. Me haluamme Suomen olevan luotettava toimija kansainvälisessä kehitysyhteistyössä ja kansakunta, joka kantaa vastuuta kehitysapupolitiikassa. Me emme hyväksy hallituksen ehdottamaa kehitysavun teurastusta kolmanneksella ja haluamme palauttaa kehitysavun toimintaedellytykset. 

Suomen talous on pikku hiljaa kääntymässä nousuun kansainvälisen myönteisen talouskehityksen imussa. Talouden elpyminen on hyvä uutinen, ja kehitystä pitää tukea järkevillä talouspoliittisilla päätöksillä. Orastavasta talouskasvusta huolimatta työllisyys on edelleen valitettavan alhaisella tasolla, eikä mikään viittaa siihen, että hallitus pääsisi kauden alussa asettamaansa työllisyystavoitteeseen. Talouskasvun muuttaminen työpaikoiksi vaatii tehokkaita toimia. Innovaatioita ja tuottavuuden kasvua ei voi saavuttaa, jos samaan aikaan leikataan koulutuksesta ja tutkimustoiminnasta. Työllisyyttä ei voi parantaa vähentämällä panostuksia työllisyyden hoitoon. Terveydenhuollon rakenteita ei voi romuttaa ja myydä, mikäli hyvinvointi halutaan taata kaikille kansalaisille jatkossa.  

Valtiovarainministeriön alkuvuoden raportissa tuotiin esille merkittäviä ongelmia julkisessa taloudessa ja työmarkkinoilla. Vaikka viime kuukausina on kuultu joitakin suotuisia talousuutisia, eivät ongelmat ole poistuneet. Raportin mukaan julkisen talouden tehtäviä ja velvoitteita karsimalla tavoiteltu yhden miljardin euron säästö ei ole vielä puoliksikaan koossa. Siksi tarvitaan lisää varmuudella taloutta vahvistavia toimia. 

Työllisyys

Työllisyyttä lisäävistä selkeistä toimista olisi pitänyt päättää hallituksen puoliväliriihessä, ja ne olisi pitänyt saada voimaan ripeästi. Hallitus päätti kylläkin joistakin toimenpiteistä, mutta liian moni näistä on edelleen selvitettävien asioiden listalla. Ei voi olla niin, että tarvittavat uudistukset tulisivat voimaan vasta seuraavalla vaalikaudella.  

Kilpailukykysopimuksen vaikutukset työllisyyteen ja talouskasvuun tulevat näkymään viiveellä ja välittömät vaikutukset tulevat jäämään pieniksi. Siksi tarvitaan myös nopeita toimia, joilla parannetaan työllisyystilannetta välittömästi. Julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden määrärahoja lisätään 25 milj. eurolla 1.1.2018 käyttöön otettavan aktiivimallin johdosta. Tämä lisäpanostus on kuitenkin pieni, kun ottaa huomioon merkittävät määrärahavähennykset tällä kaudella. Lisämäärärahan tarve koskee erityisesti palkkatukia ja aloittaville yrittäjille myönnettäviä starttirahoja.  

Elinkeino- ja innovaatiopolitiikan määrärahat laskevat kehyskaudella 844 milj. eurosta 690 milj. euroon, vaikka julkisen talouden suunnitelmassa tehdäänkin joitain lisäyksiä määrärahoihin. Lisäykset tutkimukseen, kehitykseen, vienninedistämiseen ja koulutukseen ovat ilman muuta tervetulleita, mutta ne jäävät liian pieniksi. Hallitus palauttaa esimerkiksi teknologian tutkimukseen vain kolmasosan siitä aiemmin viemistään rahoista. Ammatillisen koulutuksen reformiin kohdennettu 15 miljoonaa euroa kahdelle vuodelle on todella pieni summa verrattuna 190 miljoonan euron leikkauksiin. 

Panostukset T&K&I-toimintaan tuovat itsensä moninkertaisesti takaisin pitkällä tähtäimellä. Kansainvälisen selvityksen mukaan teknilliseen tutkimukseen sijoitetut määrärahat saadaan kolminkertaisesti takaisin, kun saadaan uusia patentteja, tuotteita ja innovaatioihin perustuvia kasvuyrityksiä ja työllisyyttä. Tällaista tutkimusrahoitusta välittää innovaatiorahoituskeskus Tekes. Tekesin myöntämisvaltuuksien leikkaus kohdistuu kielteisesti esimerkiksi Teknologian tutkimus- ja kehittämiskeskus VTT Oy:n toimintaan, koska Tekes on suurin julkinen tutkimusten tilaaja. Jotta saataisiin uusia kasvuyrityksiä ja työllisyyttä, on T&K&I-toimintaan lisättävä rahoitusta. 

Koulutus

Hallituksen aiemmin tekemät säästötoimenpiteet koulutukseen ovat tuhoisia monella tapaa. Koulutuksen heikentäminen vaikuttaa yksilöihin, yrityksiin, kuntiin ja alueisiin ja lopulta koko maan työllisyyteen ja kilpailukykyyn. Koulutuksen laadusta tinkimällä tingitään osaamisesta. Yksilön ja koko yhteiskunnan kilpailukyvyn kannalta osaamista pitäisi parantaa eikä suinkaan heikentää. Laadukkaan koulutuksen saaneet osaavat työntekijät ovat elintärkeitä elinkeinoelämälle. Kilpailukykysopimuksen tuoma hyöty jää pieneksi, jos työvoiman tuottavuus samalla heikkenee. Tätä taustaa vasten nyt tulleet lisäykset tutkimukseen, kehitykseen, vienninedistämiseen ja koulutukseen ovatkin erittäin tarpeellisia, mutta nämäkin panostukset jäävät aivan liian pieniksi. 

Hyvinvointi lähtee perheistä

Julkisen talouden suunnitelmassa on tehty joitain panostuksia, jotka helpottavat lapsiperheiden arkea. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää perheellisille opiskelijoille palautettua huoltajakorotusta erittäin tervetulleena. KD on esittänyt huoltajakorotuksen käyttöönottoa vaalikauden alusta lähtien. Lapsiperheille kohdistettu korotus jäi kuitenkin hyvin pieneksi. Se ei riitä korvaamaan edes aiemmin tehtyä leikkausta opintotukeen. Opiskelun ja perheen yhdistäminen on tehty Suomessa hyvin vaikeaksi ja taloudellisesti erittäin haasteelliseksi. Opiskelevat perheet elävät köyhyysrajan alapuolella. Opiskeleville perheille tulisi suunnata enemmän tukea ja näin mahdollistaa perheen perustaminen jo opiskeluaikana. Opiskelevia perheitä tukemalla edistetään samalla nuorten naisten siirtymistä työelämään opintojen jälkeen eli parannetaan työelämän tasa-arvoa.  

Kannustinloukkujen purkamiseksi tehdyt toimet ovat myös oikeansuuntaisia. Varhaiskasvatusmaksujen alentaminen perheen toisesta lapsesta on tervetullut uudistus monen keskituloisen perheen osalta. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä olisi kuitenkin toivonut hallitukselta rohkeampaa otetta perhevapaiden ja päivähoidon kehittämisessä. Tarjosimme jopa hopeisella tarjottimella valmista mallia. Taaperobonukseksi nimetty mallimme olisi tuonut joustavuutta, selkeyttä ja valinnanvapautta lapsiperheille. 

Vanhukset

Tällä kaudella on tehty monia toimenpiteitä, jotka ovat huonontaneet jo valmiiksi heikommassa asemassa olevien ihmisryhmien, kuten vanhusten ja lapsiperheiden, tilannetta. Monien toimenpiteiden yhteisvaikutusta ei ole eri esityksissä pystytty kunnolla edes arvioimaan, mistä syystä kerrannaisvaikutusten lopputuloksesta muodostuu kohtuuttoman raskas. Eduskunnan päätöksentekoa varten tarvittavan tiedon turvaamiseksi esitettävien etuus-, asiakasmaksu- ja veromuutosten yhteisvaikutusten arviointia on edelleen syytä kehittää, ja myös vaikutusten jälkikäteistä arviointia on tarpeellista lisätä esimerkiksi siten, että arviot tuotetaan vuosittain ja ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin, jos johonkin väestöryhmään kohdistuvat vaikutukset muodostuvat ennakoitua suuremmiksi. 

Hyvään vanhuuteen kuuluu täysi ihmisarvo ja ihmis- sekä perusoikeudet. Näiden arvojen on säilyttävä yhteiskuntamme peruspilareina. Arvokkaan vanhuuden turvaaminen on yksi päättäjien tärkeimmistä tehtävistä. Hoitajien suhteellinen määrä ei ole riittävällä tasolla. Mitoituksessa on otettava huomioon, että laitoksissa asuvat nykyään vain ne, joiden toimintakyky on merkittävästi alentunut ja hoidontarve on suuri. Kevyesti hoidettavia ei laitoksissa juurikaan enää ole hoitajamitoitusta tasaamassa, sillä he asuvat tuettuina omissa kodeissaan. Tällä hetkellä kaikissa hoitoyksiköissä ei pystytä turvaamaan vanhusten riittävää perushoivaa. 

Lääkekorvauksista on leikattu jo moneen otteeseen kuluvalla hallituskaudella. Lääkemenojen omavastuuosuuksien kasvaminen on suora leikkaus iäkkäämpien ihmisten jo ennestään heikosta toimeentulosta. Kipeimmin nämä leikkaukset kohdistuvat jo ennestään kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin. 

Hallitus toteutti myös 0,85 %:n leikkauksen indeksisidonnaisiin etuuksiin, kuten lapsilisiin ja yleiseen asumistukeen. Myös nämä leikkaukset kohdistuvat juuri heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin, kuten vähävaraisiin lapsiperheisiin ja vanhuksiin.  

Sosiaaliturvajärjestelmä

Asumistukijärjestelmämme ja sosiaaliturvajärjestelmämme kaipaa uudistamista. Alati kasvavat asumistuet valuvat vuokranantajille ja nostavat yleistä vuokratasoa. Nyt kuitenkin hallituksen hätäisesti valmistelema asumistuen leikkaus aiheuttaa suuria ongelmia monille. Ihmiset tulevat ajautumaan toimeentulotukiluukuille. Asumistukijärjestelmän uudistus olisi pitänyt kytkeä yhteen sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen kanssa ja toteuttaa niin, ettei kukaan tuesta riippuvainen ajaudu kohtuuttomaan tilanteeseen. Tässä yhteydessä tulee huomioida, että myös edullisten asuntojen rakentamista tulee voimakkaasti edistää. Sosiaaliturvan kokonaisuudistushankkeen käynnistyttyä valmisteluissa tulisi huomioida Kristillisdemokraattien joustava, kannustinloukut purkava ja työhön kannustava perusturvamalli. 

SOTE-uudistus

Kansalaisten valinnanvapaus on lähtökohtaisesti kannatettava asia. Sosiaali- ja terveyspalveluissa valinnanvapautta on kehitettävä ja edistettävä hallitusti ja asteittain, jotta uudistukselle asetetut tavoitteet eli eriarvoisuuden vähentäminen, integraatio ja kustannusten hallinta voisivat toteutua. Hallituksen esittämä valinnanvapausmalli vaatii merkittäviä muutoksia, jotta voidaan saavuttaa sekä uudistukselle asetetut tavoitteet että säilyttää jo nyt hyväksi todetut käytänteet. 

Hallituksen esittämät linjaukset valinnanvapauden toteuttamisesta antaisivat liian suuret mahdollisuudet alueellisten yksityisten ja suurten kansainvälisten keskittymien muodostumiselle. Jotta kansalaisten valinnanvapaus voi toteutua, myös pienempien palveluntuottajien, pienten yritysten, järjestöjen ja säätiöiden on voitava jatkaa toimintaansa uudistuksen jälkeen. Tällä hetkellä juuri pienten toimijoiden toimintaedellytysten turvaaminen on uudistuksessa erittäin epävarmalla pohjalla. 

Iso kysymys on tietojärjestelmien toimivuus ja erittäin kiireellinen aikataulu. Potilas- ja asiakastietoja koskevien tietojärjestelmien saumaton ja turvallinen toimivuus on uudistuksen edellytys. Hallituksen asettamalla erittäin kiireellisellä aikataululla tämä ei voi kuitenkaan toteutua.  

Tarvitaan kokonaisvastuu toimivista sote-palveluista. Hallituksen malli pakkoyhtiöittämisineen pirstaloi palveluketjut, ja samalla kustannukset voivat karata käsistä. Pilkkoutuvat hoitoketjut heikentävät nimenomaan runsaasti palveluja tarvitsevien kansalaisten tilannetta ja tuovat helposti myös lisää kustannuksia. Pahimmillaan asiakas putoaa hoitoketjun ulkopuolelle. Henkilöresursseja, lääkäreitä ja hoitajia tarvitaan enemmän, ja palvelujen on oltava oikein ajoitettuja ja oikein mitoitettuja. Resursseja on kohdistettava merkittävästi ennalta ehkäiseviin ja hyvinvointia vahvistaviin peruspalveluihin. Tämä lisäisi kansalaisten hyvinvointia ja toisi myös tavoiteltuja säästöjä.  

Sisäinen turvallisuus

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää turvallisuuteen tehtäviä panostuksia erittäin tärkeinä ja kannatettavina. Määrärahalisäykset puolustusvoimille, rajavartiolaitokselle ja poliisille tulevat tarpeeseen. Ilman lisämäärärahoja esimerkiksi poliisien määrä olisi laskenut reippaasti alle 7 000:n, millä olisi ollut katastrofaaliset seuraukset. Ryhmämme haluaa muistuttaa siitä, että mikäli hallitus toteuttaa kaavaillut muutokset maamme alkoholipolitiikkaan, tarkoittaa se samalla poliisin työmäärän lisääntymistä merkittävästi. Silloin nämäkään määrärahalisäykset eivät riitä, vaan poliisi tulee tarvitsemaan huomattavasti lisää resursseja.