Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Modigin ehdotusta, että käsittelyn pohjaksi otetaan vastalause 2. Siinä tapauksessa, jos tämä hyväksytään, pidettäisiin nykyisellään ely-keskusten rooli, kaupan suuryksikköjä koskeva säätely, maisematyölupavaatimukset sekä se, että asemakaavat päättää kunnanvaltuusto, sitä ei voida delegoida kunnanhallitukselle.
Sitten tarkemmin näistä tämän lakiesityksen keskeisimmistä asioista.
Tässä keskustelussa joku on esittänyt, että nykyisessä laissa asetettu 2 000 neliömetrin raja kaupan suuryksikölle olisi jonkinnäköinen raja sille, minkä kokoisia kauppoja saa rakentaa — näinhän ei ole. Se ei ole kaupan koon yläraja, vaan kyse on siitä, minkä kokoista kauppaa tai mitä kokoa isompaa kauppaa koskee kaupan suuryksikkösäätely.
Edustaja Adlercreutz toi jo aikaisemmin keskustelussa esille sen, että hän valiokunnassa kysyi asiantuntijoilta, katsooko joku asiantuntija, että tämä muutos edesauttaisi Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden toteuttamista. Kukaan asiantuntija ei ilmoittautunut näin ajattelevaksi. Suomen ympäristökeskus onkin todennut, että se harventaisi palveluverkkoa entisestään, lisäisi pakkoa hoitaa arjen asioita autolla.
Suurten kaupunkiseutujen ulkopuolella rakennetaan Suomen ympäristökeskuksen mukaan hyvin vähän yli 4 000 neliömetrin kauppoja, käytännössä ei ollenkaan. Toisin sanoen tämä tarkoittaisi sitä, että suurimmasta osasta Suomea kunnat menettäisivät sen mahdollisuuden ohjata maankäyttöä, joka tämänhetkisellä kaupan suuryksikkösäätelyllä kunnille on annettu, ja että tämä sijainninohjausmahdollisuus heikkenisi erityisesti maaseudulla. Toisin sanoen 2 000—4 000 neliömetrin kokoluokkaan asettuvat kaupat voisivat sijoittua ihmisten kannalta hankalammin saavutettaviksi keskustojen ulkopuolelle, mikä heikentäisi keskustojen merkitystä edelleen.
Yritys nimeltä Citycon on tuonut valiokunnalle sen näkökohdan, että iso kauppa on yksinkertaisesti halvempi rakentaa keskustojen ulkopuolelle. Sen takia kaupan keskusliikkeet mieluusti suosivat tätä tapaa. Mutta keskustojen ulkopuolella oleviin kauppoihin on käytännössä vaikeaa, usein mahdotonta päästä julkisilla kulkuneuvoilla. Myös Hartolan kunta on lausunnossaan tuonut esille sen, että tällä kaupan suuryksikkösäätelyn muutoksella on kielteinen vaikutus pienten kuntien palvelujen säilymiseen.
No, sitten toiseksi tästä ely-keskusten roolista. Monet kollegat ovat jo todenneet sen, että ely-keskukset ovat kaavavalituksista tehneet hyvin pienen osan, 4 prosenttia kaikista valituksista. Ne ovat tehneet valituksia siis maltillisesti mutta aiheesta, koska 80 prosenttia niiden valituksista on hyväksytty, eli hallinto-oikeus on todennut, että asiassa kunnan tekemä kaavapäätös ei sisällöltään vastaa lain vaatimuksia. Kuten edustaja Huovinen jo totesi, tämä hallituksen esityksen muutos tarkoittaa sitä, että kaavojen sisällön laillisuuden valvonta käytännössä jää paljolti kansalaisille ja järjestöille.
Korkein hallinto-oikeus on lisäksi tuonut esille sen, että kun ely-keskusten valitusoi-keutta rajataan maakunnallisesti merkittäviin ja valtakunnallisiin asioihin, niin syntyy epäselvyys siitä, missä asioissa elyllä nyt sitten oikeasti on oikeus valittaa, jolloin valituskierrokset saattavat pidentyä, kun ensin käydään mahdollisesti korkeinta hallinto-oikeutta myöten kiistaa siitä, oliko elyllä valitusoikeus, ja jos todetaan, että oli, niin sitten siitä varsinaisesta sisältöasiasta käydään se toinen valituskierros. Esimerkiksi Lappeenrannan kaupunki on todennut, että ely-keskusten ohjaava rooli on ollut hyvä.
Tässä keskustelussa edustaja Maijala totesi, että elyjen rooli tulisi keskustelevammaksi. Oikeastihan hallituksen esitys vähentää myöskin tätä ely-keskusten keskustelevaa roolia, kun niiden neuvotteluvelvoitetta kaavoista vähennetään aivan samalla tavalla kuin myöskin niitten valitusoikeutta.
Kolmanneksi maisematyöluvista hakkuissa. Maisematyölupavaatimusta on kritisoitu turhana byrokratiana, koska hakkuulupa on aina myönnetty. Maisematyölupien pointti ei olekaan ollut se, että maisematyölupavaatimuksella estettäisiin hakkuita, vaan maisematyölupavaatimuksella on haluttu vaikuttaa siihen, millä tavalla hakkuita toteutetaan sellaisilla alueilla, jotka ovat lähistöllä asuvien ihmisten ulkoilu‑ ja virkistysmaastojen maisemien kannalta tärkeitä.
Asia, josta tässä keskustelussa en ainakaan ole huomannut, että olisi vielä mainittu, jota myöskin pidän huononnuksena hallituksen esityksessä, on se, että rannoille kaavoitettaessa ja rakennuslupia myönnettäessä ei laki enää vaatisi sitä, että turvataan riittävä yhtenäinen rakentamaton ranta kyläalueille. Myöskin tämä huonontaisi elinympäristön laatua maaseudulla.
Tässä keskustelussa ei myöskään ole mainittu juurikaan sitä, että hallitus esittää aika merkittävää muutosta, jota esimerkiksi professori Juho Rajaniemi lausunnossaan ympäristövaliokunnalle on pitänyt periaatteellisesti hyvin merkittävänä, että kunta voi delegoida asemakaavapäätöksissä päätösvallan kunnanvaltuustolta kunnanhallitukselle. Professori Rajaniemi toteaa, että asemakaavojen keskimääräistä käsittelyaikaa tämä muutos voisi lyhentää ehkä noin kaksi viikkoa mutta kunnallisen demokratian ja kaavajuridiikan periaatteellisella tasolla muutoksen merkitys on erittäin suuri, varsinkin kun tätä ei rajata merkitykseltään pieniin kaavoihin vaan tässä ei tavallaan aseteta mitään rajaa, miten isoja asemakaavapäätöksiä voidaan delegoida kunnanhallitukselle. Myöskin Suomen Arkkitehtiliitto on kiinnittänyt tähän asiaan huomiota ja pitää sitä kunnallisen demokratian ja avoimen päätöksenteon kannalta huononnuksena.
Arvoisa puhemies! Ymmärrän kaikkia niitä, jotka haluavat maaseudulle lisää asukkaita ja lisää työpaikkoja ja elinkeinoja, mutta en mitenkään voi ymmärtää, että tämä tavoite toteutuisi sillä, että palvelut viedään entistä kauemmaksi asutuksesta, kuntakeskusten palvelutasoa ja asemaa heikennetään entisestään, helpotetaan sisällöltään lainvastaisten kaavojen voimaantuloa, sälytetään kaavojen sisällön laillisuusvalvonta käytännössä paljolti yksittäisille kansalaisille ja järjestöille, helpotetaan kansalaisille tärkeiden virkistysmaastojen vieressä olevien metsien avohakkuita ja mahdollistetaan se, että kylissä ei jatkossa ole lainkaan yhtenäisiä rakentamattomia ranta-alueita, jotka toimivat yhteisenä rantavirkistysalueena, ja lisäksi mahdollistetaan se, että kunnissa kaavapäätökset tehdään paljon pienemmässä piirissä kuin nykyisin. Kaiken kaikkiaan tämä kokonaisuus mielestäni on pikemminkin omiaan heikentämään maaseudun elinvoimaa kuin parantamaan sitä.