Arvoisa puhemies! Tämä Yleisradio-asia on todella tärkeä asia. Se on tärkeä asia meidän kansallisen kulttuurimme kannalta, ja se on tärkeä asia myös moniarvoisen tiedonvälityksen kannalta. Tähän saakka eduskunnassa on ollut vuosikymmeniä kestänyt erittäin merkittävä yhteisymmärrys siitä, että me tarvitsemme vapaan, riippumattoman, eduskunnan alaisuudessa toimivan mutta ilman poliittista sisältöohjausta toimivan kansallisen yleisradioyhtiön. Ja jotta siihen voi luottaa ja toimittajat voivat luottaa siihen, että heillä on tämä riippumattomuus, niin hallitus ei tee päätöksiä Yleisradion asioista, vaan ne ratkaistaan kaikkien puolueiden, niin hallitus- kuin oppositiopuolueidenkin, läsnä ollessa.
Ylen ohjelmatuotannon laajuudesta voidaan keskustella, mutta he, jotka paneutuvat tähän asiaan ja selvittävät kansallisen yleisradioyhtiön menestymisen edellytykset, aika nopeasti huomaavat, että ei voi olla semmoista yleisradioyhtiötä, joka lähettää vain suoraa lähetystä ja nauhoitusta eduskunnan istuntosaleista. Sehän ei ole todellinen kansallinen yleisradioyhtiö. Eli jos lähdetään siitä, että ainut, mitä Yleisradio saa tehdä, on se, että siellä on tätä tuimaa asiaa aamusta iltaan, mutta sitten urheilu on jo aika lailla vaarallista, puhumattakaan, jos on joku huumoriohjelma, ja aivan erityisesti, jos siellä nauretaan poliitikoille, niin sitten se on jo menoa ohi rajan, ja että yleisradioyhtiö ei voi lähettää mitään muuta kuin suomen kielellä esitettyä ohjelmaa, että ei saa olla tekstitettynä yhtään englannin kieltä tai ruotsin kieltä, niin aika mahdoton tilanne. Sehän tarkoittaa, että me kaventaisimme ihmisten käsitystä maailmasta, ja sitten lisäksi se johtaa, totta kai, siihen, että jos siinä valikossa ei ole mahdollisuutta aidosti seurata koko maailman tapahtumia, joihin kuuluu kulttuuri ja myös viihde, niin sitten yleisö-, katsoja- ja kuuntelijamäärät tulevat alas, ja sitten kun ne tulevat alas, tullaan sanomaan, että eihän tätä loppujen lopuksi oikein kukaan katsokaan, miksi tätä rahoitetaan, ja sen jälkeen todetaan seuraavaksi, että eikö tämä voitaisi lopettaa oikeastaan kokonaan. Näin tämä ketju menee. Ja kun vähän aikaa juttelee alan osaajien kanssa, niin huomaa, että se on aika looginen ketju, että jotta Yleisradio on koko kansan radio, niin kyllä se tarvitsee sinne myös urheilua.
Mitä tulee sitten ohjelmatuotannon kustannuksiin, niin siihenkin kun tutustuu, niin huomaa alta aikayksikön, että ulkomainen ohjelma on, ikävä kyllä, huomattavasti halvempaa kuin tämä kotimainen. Jos tehdään kotimaista tuotantoa, niin kuin Yleisradio tekee ja sen pitää myös määräysten mukaan tehdä, niin sehän on kallista tietenkin verrattuna siihen, että ostetaan tätä amerikkalaista, joka myydään siis miljardeille ihmisille, niin eihän siitä nyt sitten enää, kun pannaan hiukan lisää Suomeen, montaa euroa per minuutti hinnaksi tule. Eli jotta Yleisradio pärjää, niin sillä täytyy olla monipuolinen tämä repertuaari, ei siitä voida tehdä vain puolueiden tiedotteiden julkaisuareenaa.
Samalla tavalla tilanne on suhteessa näihin uusiin välineisiin, että jos tällä filosofialla mennään, mitä täällä nyt jossain määrin on esitetty, niin me olisimme tilanteessa, että silloin, kun televisio syntyi — 56 muistaakseni, vai oliko Tesvisio hiukan ennen — olisi todettu, että eihän nyt Yleisradio voi lähteä kilpailemaan tämmöiselle kaupalliselle alueelle, jossa voi olla kaupallisiakin toimijoita, vaan että pysytään vain siellä radion puolella. Siellä oltaisiin radiopuolella edelleenkin. Tai kun siirryttiin väritelevisioon, oltaisiin sanottu, että kyllä Yleisradion pitää pysyä mustavalkoisena, ettei se nyt vain ryhdy kilpailemaan kaupallisten toimijoiden kanssa ja vie leipää niiden suusta.
Nimenomaan ajatus on se, että me tarvitsemme kansallisen yleisradioyhtiön, joka on riippumaton ja johon voi sillä tavalla luottaa, että siellä ei ole poliittisia eikä taloudellisia intressejä, ettei olla siinä tilanteessa, missä Britanniassa, ikävä kyllä, ollaan, kun siellä ollaan asteittain BBC:n asemaa heikennetty, että kun aloitat vaalikampanjan, niin varaat ensimmäisenä lentoliput Melbourneen Australiaan ja käyt tapaamassa Rupert Murdochia ja pyytämässä tukea, että jos voisi saada The Sunista ja muista pikkuisen ymmärrystä näille meidän kannoillemme. Tämä on vakaa kysymys, hyvät kollegat, ei tämä ole samantekevää. Meillä on suuri riski, että hetken kuluttua iso osa tästä meidän kaupallisesta toiminnastamme on ulkomaiden omistuksessa. Tämä keskittyminen menee erittäin lujaa vauhtia. Jopa Sanoma Osakeyhtiö, tai millä nimellä se nykyään onkaan, jota pidettiin ennen täysin voittamattomana, on tilanteessa, että on valtaisat tappiot epäonnistuneista ulkomaan ostoksista ja osa kotimaan toimintoja on vaarassa, enkä ole niin varma, kuinka pitkään sekään pysyy luotettavasti suomalaisissa käsissä. Eli jos me haluamme ylläpitää monipuolista kulttuuria, monipuolista peiliä myös itsellemme ja erilaisia väyliä tulla julkisuuteen, antaa tilaa myös kotimaan kulttuurin tekijöille, riippumattomille ohjelmayhtiöille, niin me tarvitsemme Yleisradiota ja sen pitää olla eri välineissä esillä, myös siinä nykyaikaisessa. (Olavi Ala-Nissilä: Miten se Helsingin Sanomia auttaa?) — No, kyllä se Helsingin Sanomia auttaa, että sillä on kunnon kilpailua. Todellakin kilpailua tarvitaan, että me voimme lukea erilaisia uutisia, että kaikki ei ole Helsingin Sanomain varassa vaan on myös Yleisradio, josta voi katsoa ja verrata, ja sitten tulee tämä, että kuka on luotettavin.
Ja olihan tämä hieno lopputulos tässä viimeisessä tutkimuksessa, että Yleisradio on tehnyt niin korkealaatuista uutistuotantoa, että se on selkeästi luotettavin uutisvälitys. Sehän on hieno lopputulos. Miksi me emme ole omistajina ylpeitä, että meillä on tämmöinen yleisradioyhtiö, tämmöinen porukka, jotka ylläpitävät edelleenkin korkeita kuuntelija- ja katsojalukuja, erittäin suurta tyytyväisyyttä? Ja ei mitään humppaa, hömppää, vaan luotettavin uutistoimitus. Minusta se on hieno asia.