Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat! Aivan aluksi totean, että otin ilolla vastaan Etelä-Savon kauppakamarista kirjeen, jossa he kertoivat myönteisen kantansa tähän lakialoitteeseen. He kirjoittavat näin: ”Hyvä kansanedustaja Satu Taavitsainen, Mikkelin kauppakamariosasto kannattaa laki-aloitetta, jossa yrityssaataviin kohdistuvat perintäkulut saatetaan samalle tasolle kuin ne ovat kuluttajasaatavien kohdalla.”
Meillä on nyt lähetekeskustelussa siis tekemäni lakialoite laiksi saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta. Kiitos teille kaikille kansanedustajille, jotka allekirjoititte tämän. Meitä on yhteensä 48. Myös Suomen Yrittäjät tukee tätä lakialoitetta.
Lakialoitteessa esittämämme muutos merkitsisi sitä, että myös yrityksille kohdistuvien laskujen perintäkuluille asetettaisiin katto. Tällä hetkellä perintäkuluja rajoittava sääntely koskee vain kuluttajia. Esitämme lakialoitteessa, että yritysten perintäkulujen enimmäismaksut säädettäisiin samantasoisiksi kuluttajasaatavien kanssa. Näin on Ruotsissakin.
Tässä lakialoitteen kirjoittamisessa piti kuitenkin huomioida myös EU:n maksuviivästysdirektiivi, jonka mukaan velkojalla on oikeus saada elinkeinonharjoittajalta 40 euroa vakiokorvauksena perintäkuluista. Eli velkojalla on tämän direktiivin nojalla siis oikeus saada korvausta perintäkuluista yrityksiltä aina vähintään 40 euroa, joten tämä direktiivin säännös piti leipoa tähän lakialoitteeseen mukaan. Kerron vähän myöhemmin nuo summat.
Yritysten osalta nyt voimassa olevassa laissa perintäkuluista on säädetty tulkinnanvaraisesti vain niin, että velallisen on korvattava perinnästä aiheutuvat kohtuulliset kulut, mutta nämä ovat usein sitten olleetkin satoja euroja. Esimerkiksi eräässä aluehallintoviraston käsittelemässä tapauksessa perintätoimisto oli toimittanut yrittäjälle pääomaltaan 1 200 euron suuruista saatavaa periessään yhden maksuvaatimuksen, jossa perintätoimisto oli vaatinut summan lisäksi 167 euroa perintäkuluja. Kuluttajasaatavien osalta velalliselta olisi saanut periä lain mukaan perintäkuluja 50 euroa pääomaltaan tuon suuruisesta saatavasta. Perintätoimisto ei ollut esittänyt selvitystä siitä, kuinka paljon työtä kysymyksessä olevan asian hoitamiseksi oli tehty perintäkirjeen laatimisen ja lähettämisen lisäksi, ja aluehallintovirasto katsoi, että perintäkuluja voitiin pitää kohtuuttomina, kun perintätoimenpiteenä oli ollut ainoastaan yhden maksuvaatimuskirjeen lähettäminen, josta koitui siis 167 euroa laskua yrittäjälle.
Suurten, usein kansainvälisessä omistuksessa olevien perintäyhtiöiden vaatimat perintäkulut eivät siis vastaa todellisia perintätoiminnasta aiheutuvia kuluja vaan ovat yleensä niitä huomattavasti suuremmat. Perintätoiminta on taloushallinnon ohjelmistojen kehittymisen myötä huomattavasti muuttunut ja automatisoitunut digitaalisten järjestelmien yleistyessä, ja todellisuudessa perinnässä nykyään entistä vähemmän tehdään aikaa vievää ihmisten suorittamaa työtä, ja näin ollen kulutkin ovat pienemmät.
Korkeat ja nopeasti kasvavat perintäkulut osuvat ankarasti juuri pieniin yrityksiin, koska heillä on vain vähän tai ei ole lainkaan neuvotteluvaraa. Yrittäjät kertovat, että äkillinen maksuvaikeus aiheutuu esimerkiksi siitä, että pienyrityksen omaa, suurehkoa saatavaa ei ole maksettu ajoissa tai että saatava maksuaika on pakko sopia niin pitkäksi, että riski oman laskun erääntymiseen pääsee syntymään. Pienyrittäjien tilannetta vaikeuttaa sekin, että heidän on lähes mahdotonta riitauttaa suuriakaan, kohtuuttomia perintäkuluja, koska maksuhäiriölistalle joutuminen vaikeuttaisi yrityksen toimintaa heti ja usein myös pidemmällä aikavälillä. Yrittäjällä ei käytännössä ole muuta mahdollisuutta kuin jollakin tavalla suoriutua perintäkuluista, vaikka ne olisivat tilapäisessä maksuvaikeustilanteessa olevalle yritykselle suuri taloudellinen taakka.
Varmasti tämä lakialoite aiheuttaa perintäyhtiöissä napinaa, koska se pienentää heidän tulojaan. Tästä ei kuitenkaan pidä välittää, vaan eduskunnan pitää olla pienemmän puolella kohtuullisuutta korostaen. Useat suuret, kansainväliset perintäyhtiöt eivät muutoinkaan noudata hyvää perintätapaa ja lakia, vaan ne myyvät velkoja eteenpäin, hävittävät alkuperäisiä laskuja ja harjoittavat laitonta perintää, ja avi on antanut niille useita huomautuksia.
Arvoisa puhemies! Tässä kohtaa kerron näitä esimerkkejä, kuinka tämä lakialoite vaikuttaisi. Elikkä kerroin tuossa äsken, että tämä EU:n maksuviivästysdirektiivi tekee sen, että vähintään 40 euroa on se perintäkulu silloin, kun se kohdistuu yritykseen. Esimerkiksi: Kuluttajalle saa osoittaa perintäkuluja enintään 14 euroa, jos saatavan pääoma on enintään 100 euroa; tuo määrä olisi yritykselle 40 euroa tämän direktiivin vuoksi. Kuluttajalle saa osoittaa 24 euroa, jos saatavan pääoma on yli 100 euroa mutta enintään 1 000 euroa; tuo määrä olisi yrityksille 40 euroa tämän direktiivin vuoksi. Kuluttajalle saa osoittaa perintäkuluja enintään 50 euroa, jos saatavan pääoma on yli 1 000 euroa, ja tämä olisi sama jatkossa kuluttajille ja yrityksille. Kaikki tämä lukee tässä lakialoitteessa, ja tämä parantaisi huomattavasti nykyistä tilannetta ja yrittäjien asemaa. Tämä lakialoite onkin jo herättänyt paljon toivoa suomalaisissa yrityksissä, erityisesti yksinyrittäjissä ja pienyrittäjissä.
Tänään on torstai, ja torstai on aina toivoa täynnä. Toivon lakivaliokunnan käsittelyssä valiokunnan suhtautuvan myönteisesti tämän lain muuttamiseksi.