Arvoisa herra puhemies! Täällä hallituspuolueet keskustaa lukuun ottamatta ovat korostaneet sitä, että nyt on suunta muuttunut viime vaalikauteen nähden. Kyllä, suunta on sillä tavoin muuttunut, että viime vaalikaudella työllisyyttä parannettiin, ja vaikka edustaja Lindén esitti hyviä tilastolukuja, niin saa olla aikamoinen optimisti, joka uskoo, että hallitus onnistuu kunnianhimoisessa tavoitteessaan 75 prosentin työllisyysasteesta. Toivotaan sitä, koska se on isänmaamme etu, mutta vaikea siihen on uskoa. Joka tapauksessa on mahdoton uskoa, että julkinen talous olisi tasapainossa vuonna 23. En tiedä uskooko siihen enää edes ministeri Lintilä, mutta kovin moni muu ei siihen kyllä enää usko. 

Hallitus tekee hyviä satsauksia erilaisiin hyviin asioihin, mutta hallitus ei rahoita näitä satsauksiaan työllisyyden parantumisella, se rahoittaa ne velkaantumisella, ja tämä velkaantuminen tarkoittaa lapsiltamme leikkaamista. Kun otetaan huomioon, miten ikäluokat ovat pienentyneet, että tämän päivän syntyvyystilastot ovat suorastaan katastrofaalisia, niin nämä entistä pienemmät ikäluokat sitten saavat meiltä velkamme, meidän ottaman velan hartioilleen, ja tietysti kaikki ne hoiva- ja hoitomenot, jotka me suuremmat ikäluokat tulemme aikanaan aiheuttamaan. 

Täällä edustaja Viitanen kysyi, mitä antoi edellinen hallitus työttömille, mitä antoi edellinen hallitus lapsiperheille. Edellinen hallitus antoi työttömille työtä. 140 000 ihmistä sai työtä. Demareiden mielestä se, että työtön saa työtä, ei ole minkään arvoista, mutta jos työtön saa 20 euroa lisää työttömyysturvaansa, niin se vasta on hieno juttu. Ja mitä annettiin lapsiperheille? No, lapsiperheiden isät ja äidit saivat työtä. 

Täällä edustaja Suomela puhui kannustinloukuista, siitä että työnteko ei aina kannata. Silläkö se kannattaa sitten nykyistä paremmin, kun korotetaan sitä työttömyysturvaa? Kun työttömyysturvaa korotetaan 20 euroa — kukaan ei sano, että pienimpiä palkkoja samalla korotetaan 20 euroa — niin sehän pahentaa kannustinloukkua, ei ainakaan kohenna tilannetta. 

Ja lopuksi, arvoisa puhemies, kyllä näin mielenterveysviikolla toivoisin, että ennen kaikkea nuorten mielenterveysongelmista puhuttaisiin täälläkin enemmän. Jos pääministeri Rinne käyttäisi edes osan siitä energiastaan ja tarmostaan ja rahoistaan, mitä hän käyttää — jos nyt suoraan sanotaan — eläkeläisten miellyttämiseen, vaikkapa lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen parantamiseen, uskon, että lopputulos olisi jo aika hyvä.