Täysistunnon puheenvuoro
PTK
103
2018 vp
Täysistunto
Torstai 18.10.2018 klo 16.00—19.11
4
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain 32 ja 61 §:n muuttamisesta
Hallituksen esitys
17.43
Markku
Pakkanen
kesk
Arvoisa rouva puhemies! Tämä ajokorttisovellus tai digiajokortti, millä nimellä mobiilikorttia halutaan kutsua, on todellakin hyvä uudistus, ja tämä on tätä, mitä tällä hallituskaudella on monessa asiassa tehty. Sovellutukset, mihin tämä käy, tulevaisuudessa totta kai kehittyvät, koska tämä on nyt ensimmäinen askel tällä puolella. Kun tässä on ollut tämä kokemuskäyttäjäryhmä, niin hehän ovat antaneet erittäin hyvän myönteisen lausunnon tästä mobiiliajokortista, ja sillä lailla hyvä. 
Ajokortti, niin kuin täällä on kerrottu, ei joka paikkaan kelpaa tunnistamista varten virallisena paperina. Lienee tärkeä asia kuitenkin, että meillä säilyy passi. Sitten tähän tunnistamiseen aikaa myöten tulee varmaan erilaisia biotunnistevaihtoehtoja lisää, ja tuleeko nämä sitten yleistymään muun muassa ajokorttipuolelle. 
On syytä muistaa kuitenkin, että tämä sähköinen tunnistaminen on edelleen Suomessa haasteellista ihan noin teknisten yhteyksien kannalta. Siksi pidän tärkeänä, että tästä ei tule ensisijaista vaihtoehtoa, vaan meillä säilyy se perinteinen ajokortti. Ja muissakin asioissa: muun muassa junassa joskus se junalipun avaaminen on aika haasteellista, ja silloin, kun tämän tunnistamisen pitäisi toimia nopeasti, niin saattaa olla, että menee minuutti pari ennen kuin pystyy junalipun tarkistamaan, niin siinä vaiheessa tällainen manuaalinen versio olisi aika nopea kuitenkin olla. 
Autoilija-sovellutus on mielenkiintoinen asia, että kuinka paljon tähän tietoa sitten sisällytetään. Mutta uskon näin, että tulevaisuudessa kaikki pystytään tarpeen vaatiessa tällä lailla sähköisesti tunnistamaan. Tämähän on monessa asiassa poliisin liikennevalvontaa helpottava tekijä. Itse kun siellä useasti poliisien kanssa tavallaan keskustelen, niin totta kai se keskustelu halutaan mahdollisimman nopeasti käydä. Siinä mielessä tämä sähköinen tunnistaminen on hyvä asia. 
Viimeksi julkaistu 28.2.2020 13.42