Täysistunnon puheenvuoro
PTK
120
2020 vp
Täysistunto
Tiistai 29.9.2020 klo 14.02—19.09
15
Hallituksen esitys eduskunnalle covid-19-epidemian torjuntaan tarvittavien tavaroiden verovapauden voimassaolon jatkamisesta
Hallituksen esitys
Valiokunnan mietintö
18.35
Arja
Juvonen
ps
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on siis valiokunnan mietintö, jossa esitetään, että arvonlisäverolakia jatketaan siltä osin, että arvonlisäveroa ei suoriteta covid-19:n elikkä koronavirusepidemian vuoksi tarvittavien tavaroiden myynnistä eikä yhteisöhankinnasta, jos ostajana on toimija, joka luovuttaa tavarat vastikkeetta julkisten terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen tai sosiaalihuollon palvelujen tuottajille taikka valtiollisille toimijoille, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymille organisaatioille tai arvonlisäverolaissa tarkoitetuille yleishyödyllisille yhteisöille, ja tätä nollaverokantaa sovelletaan lisäksi valtiollisille toimijoille tapahtuviin myynteihin. 
Arvoisa puhemies! On hyvä, että tätä lakia jatketaan eteenpäin. Me koimme tuossa koronavirusepidemian aikana kaaosta. Meiltä loppuivat maskit, loppuivat käsidesit, loppuivat suojavaatteet ja jos eivät loppuneet, niin olivat niin korkeissa hinnoissa, että niitä eivät ainakaan tavalliset kansalaiset pystyneet ostamaan. Tämä nyt ei kosketa tavallisia kansalaisia, mutta vaikuttaa sillä tavalla, että kun ihminen hakeutuu niihin palveluihin, niin hän voi tuntea sen, että siellä on suojavälineitä ja varusteita ja varmasti sieltä myös annetaan sinne taskun pohjalle, kun hän lähtee kotimatkalle, esimerkiksi kasvomaski, ja on sen takia tärkeää, että nämä hinnat pysyvät kohtuuksissa. On ollut ihan hyvä huomata myös, että tuolla kaupoissa hinnat ovat laskeneet aavistuksen verran, ja on toivottavaa, että hintojen lasku olisi myös tulevaisuudessa sitä, mitä näkisimme, jotta ihmiset voisivat ostaa näitä suojavarusteita, koska kyllä näillä on ihan oikeasti merkitystä. 
Silloin koronavirusepidemian aikanahan tuli hyvin paljon ristiriitaista tietoa, ja ehkä ihmisten on hankala nyt jälkeenpäin ymmärtää, kun sanottiin, että ei anneta maskisuositusta ja maskeista ei ole mitään hyötyä ja se keskustelu oli hyvin ristiriitaista, ja nyt taas sanotaan, että suositellaan näiden maskien käyttöä. Ihmiset ovat vähän skeptisiä ja kysyvät, onko tässä mitään järkeä. Perussuomalaiset ainakin olivat jo silloin sitä mieltä, että kyllä tässä on järkeä: käytetään maskeja. Siinä mielessä lakiesitys on hyvä, ja kolme kuukautta on ihan hyvä ajanjakso tarkastella. Emme tiedä, mitä sitten tapahtuu. Voi olla, että lakia jatketaan. — Kiitos. 
Viimeksi julkaistu 23.10.2020 7.34