Täysistunnon puheenvuoro
PTK
129
2017 vp
Täysistunto
Maanantai 4.12.2017 klo 14.00—21.50
7
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys
Valiokunnan mietintö
17.49
Sami
Savio
ps
Arvoisa puhemies! Edustajat Meri ja Juvonen toivat äsken esille sen, ettei rahaa ole valtiollakaan jaettavaksi aivan loputtomasti kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin, ja viittasivat Helsingin kaupunginvaltuuston keskiviikkoiseen päätökseen tarjota maassa laittomasti oleskeleville henkilöille laaja kattaus maksuttomia sosiaali- ja terveyspalveluita. Paperittomilla on tosiaan jatkossa oikeus muun muassa kroonisten sairauksien hoitoon, hammashoitoon, rokotuksiin, mielenterveyspalveluihin, oikeudelliseen neuvontaan ja moneen muuhun palveluun. Ja näitä palveluita myös mainostetaan kaupungin internetsivuilla useilla eri kielillä, muun muassa somaliksi ja arabiaksi. 
Tämä Helsingin kaupunginvaltuuston keskiviikkona tekemä päätös on täysin ymmärrettävästi johtanut laajaan ja hyvinkin kriittiseen kansalaiskeskusteluun, eikä varsinkaan päätöksen puolesta äänestäneitä vihervasemmiston, keskustan ja RKP:n valtuutettuja ole juuri kiitelty. Enkä kiitä minäkään tässä salissa. [Ozan Yanar: Todellakin on kiitelty!] Kansalaiset ihmettelevät [Välihuutoja] — antakaa minun puhua — kansalaiset ihmettelevät lainsäädännön yleistä merkitystä ja uskottavuutta paperittomien ollessa oikeutettuja ilmaispalveluihin, joiden piiriin kantasuomalaisten veronmaksajien on edes maksusta erittäin vaikea toisinaan päästä. [Silvia Modig: Nyt ei pidä paikkaansa!] Tähän erittäin tärkeään periaatteelliseen kysymykseen, joka minullekin on esitetty, on ilmeisen mahdotonta antaa järkevää vastausta, siihen, miksi asia on näin. Tuskinpa sitä tänäänkään täältä salista löytyy, mutta jos löytyy, niin mielellään kerron sen myös kansalaisille, jotka asiaa minulta tiedustelevat. 
Kansalaisten osoittamasta ärtymyksestä huolimatta vihreät ja erityisesti edustaja Yanar tänäänkin täällä salissa ovat vaatineet laittomasti maassa oleskeleville suunnatun palveluntarjonnan laajentamista lainsäädännön keinoin koko maahan, mutta tämä vaatimus on kyllä täysin edesvastuuton. Suomessa oleskelee jo nyt tuhansia paperittomia, lukumäärää ei tiedä kukaan, ja heitä tulee sankoin joukoin lisää, jos ilmaispalvelut leviävät Helsingistä muihinkin kaupunkeihin. Paperittomille tarjottavat palvelut jäävät veronmaksajien maksettaviksi, toimivat vetovoimatekijöinä ja vaikeuttavat Suomessa laittomasti oleskelevien henkilöiden kiinniottoa ja käännyttämistä. 
Toinen varapuhemies Arto Satonen
Tässä vaiheessa täällä on vielä pyydetty puheenvuorot: edustajat Alanko-Kahiluoto ja Modig. Myönnän ne, mutta totean, että nyt ollaan kyllä aika kaukana tästä varsinaisesta aiheesta, eli pyydän, että näiden puheenvuorojen jälkeen palataan keskusteluun kuntien valtionosuusjärjestelmästä. 
Viimeksi julkaistu 31.1.2018 17:24