Täysistunnon puheenvuoro
PTK
138
2016 vp
Täysistunto
Tiistai 20.12.2016 klo 10.06—22.18
8.7
Pääluokka 33 Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala
22.00
Sami
Savio
ps
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunta on tehnyt tässä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokan käytettävissä olevien määrärahojen niukkuudesta huolimatta useita merkittäviä kohdennuksia. Muun muassa erinäisiä tutkimus- ja kehitystoiminnan erityishankkeita varten on mietintöön lisätty 4,5 miljoonaa euroa. Tästä kyseisestä summasta käytetään miljoona euroa valtakunnallisiin ruoka-apua tarjoaviin toimijoihin, 1,75 miljoonaa euroa päihdeäitien palveluiden turvaamiseen, miljoona euroa päihdeongelmista kärsivien hoidon ja tuen järjestämiseen ja myös muun muassa ennakoivaan lastensuojeluun tarjotaan lisäresursseja. Nämä mainitut ovat esimerkkejä valiokunnassa tehdyistä arvovalinnoista, joilla apua tarjotaan monelle heikossa asemassa olevalle väestönosalle ja ihmiselle. 
Arvoisa puhemies! Haluan myös kiittää hallitusta vuoden 2017 budjettiin sisältyvästä 40 miljoonan euron lisäsatsauksesta veteraanien hyväksi ja itsenäisyytemme 100-vuotisen taipaleen kunniaksi. Raha osoitetaan maksuttomien kotiin vietävien palveluiden järjestämiseen. Lisäksi sotainvalidien haitta-asterajaa alennetaan siten, että ensi vuoden alusta lähtien 10 prosentin haitta-asteen sotainvalidit pääsevät maksuttomien kunnallisten kotipalveluiden piiriin. Tämän mainitun haitta-asterajan voisi tosin poistaa jatkossa kokonaan. Myös kuntien tulee olla aiempaa aktiivisempia veteraanipalveluiden järjestämisessä ja niistä tiedottamisessa. 
Arvoisa puhemies! Kiitän lopuksi eduskuntaa muutoksesta, jolla perutaan rintamalisiä koskeva 0,85 prosentin indeksileikkaus. Valtiontalouden kannalta tähän liittyvä 140 000 euron määrärahalisäys sekä vammaisetuuksista annetun lain mukaisen veteraanilisän osuus, 40 000 euroa, ovat vain pisara meressä. Sitä vastoin periaatteellisella tasolla kyse on merkittävästä (Puhemies koputtaa) tunnustuksesta maatamme sodassa puolustaneille veteraaneille. 
Viimeksi julkaistu 30.11.2017 12:20