Täysistunnon puheenvuoro
PTK
145
2017 vp
Täysistunto
Tiistai 19.12.2017 klo 10.09—22.39
8.5
Pääluokka 32 Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala
21.16
Sami
Savio
ps
Arvoisa puhemies! Täytyy ehkä vielä yhden kerran ottaa lyhyesti kantaa tähän työttömyysturvan aktiivimalliin. 
Edustaja Kulmuni totesi, että tämä 5 prosentin leikkaus on mahdollista välttää usealla eri tavalla, ja niihinhän tosiaan työllistymisen lisäksi lukeutuu muun muassa osallistuminen soveltuvaan koulutukseen. Mutta valitettavasti tämäkään asia ei ole pelkästään työttömän omissa käsissä, vaan ainakin osittain viranomaisen tulkinnasta riippuu, hyväksytäänkö kulloinenkin koulutus sitten sellaiseksi, että se ei aiheuttaisi työttömyysturvan leikkaantumista. 
Mutta, arvoisa puhemies, varsinaisena asianani oli todeta, että eri alueilla Suomessa sekä väestönkasvu että talouskasvu kulkevat varsin eri tahdissa, ja varsinkin Itä-Suomessa talous kehittyy muuta Suomea hitaammin ja heikentää kilpailukyvyn edellytyksiä. Tietenkin myös väestön väheneminen ja ikääntyminen Itä-Suomessa vaikuttavat, samoin korkea työttömyysaste. Myös kaupunkien ja maaseudun erot ovat melko suuria: varsinkin syrjäisellä maaseudulla kasvu on hidasta tai negatiivista. 
Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan yksinyrittäjät tavoittelevat kasvua ensisijaisesti etsimällä uusia asiakkaita ja markkinoita mutta toissijaisesti tekemällä yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa, ja kun harvaan asutulla seudulla näitä yrittäjiä on melko vähän, niin tämä yhteistyökin on tietysti varsin hankalaa.  
Me perussuomalaiset haluaisimme helpottaa yksinyrittäjien elämää alueellisella pilottihankkeella, ja esitämme, että hallitus käynnistäisi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla pilottihankkeen, joka keskittyy yksinyrittäjien toimintaedellytysten ja aseman parantamiseen muun muassa tukemalla yksinyrittäjien verkostoitumista. [Puhemies koputtaa] Se olisi ainakin tämän Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan heitä auttava toimenpide. 
Viimeksi julkaistu 28.12.2017 15:50