Täysistunnon puheenvuoro
PTK
18
2018 vp
Täysistunto
Keskiviikko 7.3.2018 klo 14.02—21.05
3
Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018
Kertomus
15.49
Antti
Kaikkonen
kesk
(vastauspuheenvuoro)
Arvoisa puhemies! Tässä kertomuksessa on ongelmakohtia. Moni niistä on pitkäaikaisen kehityksen tulos, mikä tässä kertomuksessakin tuodaan esille.  
Yksi semmoinen isompi ilmiö kaiken kaikkiaan, mistä pitää meidän entistä enemmän puhua, on meidän alhainen syntyvyys tässä maassa, noin 50 000 lasta vuodessa. Sekin on hyvin pitkäaikaisen kehityksen tulos. Mutta siihen pitää saada muutos. Tämähän on kansakunnan kannalta aivan kohtalonkysymys, että tässä saadaan käänne aikaiseksi. Toivon kyllä kaikilta puolueilta ajatuksia tämän teeman suhteen ja mielellään niin, että seuraava hallitus ottaa ison teeman tästä ajaakseen riippumatta siitä, mitä puolueita siellä onkaan. Se ei varmaan vain poliittisin päätöksin ratkea, koska kyse on aina perheitten omista valinnoista, mutta mitä voidaan politiikan puolella tehdä, niin se täytyy katsoa. 
Tarvitaan myös laajemminkin asennemuutosta, myös työelämässä lapsimyönteiseen suuntaan, ja perhevapaauudistuskin tarvitaan, mutta lasten ja perheiden näkökulmasta toteuttaen. 
Kun tässä on vähän aikaa, niin ihmettelen vielä, jos joku palkkakartelli on olemassa täällä pääkaupunkiseudulla. [Puhemies koputtaa] Se ei kyllä taatusti ole lapsimyönteistä politiikkaa. 
Viimeksi julkaistu 27.3.2018 15:03