Viimeksi julkaistu 25.8.2021 16.21

Täysistunnon puheenvuoro PTK 68/2019 vp Täysistunto Torstai 21.11.2019 klo 16.00—21.40

3.  Terapiatakuu mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamiseksi

KansalaisaloiteKAA 10/2019 vp
18.14 
Saara Hyrkkö vihr :

Arvoisa puhemies! Haluan vielä kerran todeta, että tämä aloite ja itse asiassa koko sen matka tänne eduskuntaan on niin tärkeää, että oikein hengästyttää. Mielenterveyteen liittyy edelleen valtavan paljon ennakkoluuloja ja häpeää, ja tämä kansalaisaloite ja sen ympärillä toiminut kampanja ovat tuoneet mielenterveyden häiriöt ja tarpeen oikea-aikaiselle, saavutettavalle ja matalan kynnyksen hoidolle yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen. Kaikki kansalaisaloitteen puolesta työtä tehneet ja sitä tukeneet ovat auttaneet tekemään näkyväksi niitä räikeitä reikiä, joita hyvinvointivaltiomme mielenterveyspalveluissa on, ja lisänneet samalla ihmisten tietoisuutta ja rakentavaa suhtautumista mielen hyvinvointiin ja mielen pahoinvointiin liittyen. Siis ennen kaikkea iso kiitos aloitteen tekijöille ja kaikille sen allekirjoittajille. 

Arvoisa puhemies! Yli puolet suomalaisista kokee jossain vaiheessa elämäänsä mielenterveyden häiriön mutta vain puolet saa siihen tarvitsemaansa hoitoa. Opiskelijoilla yleisin lääkäriin hakeutumisen syy on mielenterveyteen liittyvät ongelmat. Kymmenkunta ihmistä jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen takia joka ikinen päivä. Jo aivan varhaisenkin tuen saatavuudessa on suuria puutteita, vaikka juuri se voisi ehkäistä monien kohdalla raskaampien palveluiden tarvetta. Syyskuussa julkaistun kouluterveyskyselyn mukaan lukion eka- ja tokaluokkalaisista lähes 40 prosenttia on ollut kuluneen vuoden aikana huolissaan omasta mielialastaan. Samasta ryhmästä lähes puolet olisi tarvinnut apua mielialaan liittyvissä asioissa mutta ei ole saanut sitä koulun aikuisilta tai palveluista. Koko Suomen luvut ovat huolestuttavia, mutta surullista kyllä ne sisältävät myös voimakasta vaihtelua eri alueiden välillä.  

Arvoisa puhemies! Kaikki eivät ehkä tunne mielenterveyspalveluita kovin hyvin, eikä ihme. Sen verran monimutkaista niiden viidakossa on kulkea. Itse olen saanut silmäyksen järjestelmän mutkiin ja kuoppiin useammankin läheisen kautta ja lukuisten tarinoitaan jakaneiden ihmisten avulla. Tehdään ajatusleikki: Kuvitellaan, että jalkani murtuu. Murtuma on ensin pieni, enkä ehkä edes huomaa sitä. Lopulta läheisten kannustamana hakeudun lääkärin vastaanotolle. Lääkäri diagnosoi vaivan, määrää hoidon, leikkaus, kipsaus, kuntoutus. Kuvitellaan, että tästä alkaisi temppurata: leikkaavan kirurgin etsiminen ja kilpailutus, erilaisten kipsimallien loputtomalta tuntuva sovittelu erilaisine sivuvaikutuksineen. Näin ei onneksi tapahdu. Suomalainen terveydenhoitojärjestelmä tunnistaa murtuneen jalan, ja tyypillisesti hoitopolku on mutkaton. Apua saa nopeasti, murtunut jalka hoidetaan kuntoon, ja niin sen pitääkin mennä. Tilanne on toinen, jos jalan sijaan murtuukin mieli. Sairastunut voi joutua kamppailemaan saadakseen apua ja odottamaan jonossa, että hoidon ovet ylipäätään avautuvat. Hankala tukiviidakko lannistaa, ja rahapula voi ajaa kokonaan pois hoidon ääreltä. 

Arvoisa puhemies! On selvää, että meillä on käsissämme vakava asia. Mielenterveyden häiriöistä on tosiaan tullut uusi suomalainen kansantauti. Terapiatakuu-aloite on osaltaan murentanut mielenterveyteen liittyviä tabuja ja avannut keskustelua, jota täytyy käydä yhtä häpeilemättömästi ja samalla vakavuudella kuin mistä tahansa muustakin sairaudesta. Me tarvitsemme uuden suunnan mielenterveyteen liittyvien ongelmien ratkomiseen ja ennaltaehkäisyyn. Mielenterveyden edistämisestä on tehtävä arkipäivää kouluissa, päiväkodeissa, neuvolassa ja työpaikoilla. Tässä onnistuminen on paitsi inhimillistä myös välttämätöntä meidän yhteiskuntamme kestävyyden näkökulmasta. 

Kuten aiemmin kerroin, kotikaupungissani Espoossa olemme saaneet erittäin rohkaisevia tuloksia oppilaitoksiin vietävästä mielenterveysosaamisesta. Kun tätä lyhytterapiatyypistä tukea tai muuta keskusteluapua on kouluyhteisössä saatavilla matalalla kynnyksellä, pystytään ongelmiin tarttumaan jo ennen kuin ne kasautuvat suuremmiksi, ja toisaalta ne, jotka tarvitsevat pitempiaikaista hoitosuhdetta, osataan ohjata eteenpäin ajoissa. Tällaista toimintaa tarvitsemme kaikkialle Suomeen. 

Lasten, nuorten ja opiskelijoiden palveluiden korjaamisen lisäksi me tarvitsemme apua ja tukea mielenterveyden ongelmiin myös perheille, työikäisille, työttömille ja ikäihmisille. Ihan jokaisella on oltava oikeus mielenterveyteen. Tekeillä oleva mielenterveysstrategia oppilaitoksiin, arkiympäristöön vietävät mielenterveyden kevyemmän hoidon mallit ja muu hallituksen työ mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseksi viitoittavat tätä työtä. 

Kysyin joitakin viikkoja sitten täällä kysymyksen, jonka haluaisin esittää vielä uudemman kerran: mistä tunnistaa mielenterveyskuntoutujan? Vastaus on tietenkin: ei välttämättä mistään. Masennus ei näy naamasta — kenen tahansa mieli voi murtua. Silti joskus saattaa unohtua, että mielenterveysongelmat koskettavat jokaista suomalaista tavalla tai toisella. Tämä asia on saatava kuntoon. Se on taloudellisesti järkevää, mutta ennen kaikkea se on oikein. Meillä on käsissämme tässä iso urakka, johon toivottavasti voimme tarttua yhdessä yli puoluerajojen. Puolueiden välinen riekkuminen ei tosiaan tee tälle asialle kunniaa. Riekutaan mieluummin niistä asioista, joista olemme oikeasti eri mieltä — uskon, että sellaisiakin löytyy. — Kiitos.