Täysistunnon puheenvuoro
PTK
88
2016 vp
Täysistunto
Torstai 22.9.2016 klo 16.02—21.13
6
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017
Hallituksen esitys
20.56
Arja
Juvonen
ps
Arvoisa rouva puhemies! Muutaman kommentin vielä halusin tulla tänne kertomaan siitä, mistä olen erittäin iloinen ja mihin olen kiinnittänyt huomiota tässä keskustelussa. Meillä on Suomessa potilasturvallisuusstrategia, jolla on pyritty ennalta ehkäisemään potilasvahinkoja ja on kiinnitetty huomiota tähän tärkeään asiaan. Jo viime kaudella strategiaa oltiin päivittämässä, mutta kuinka kävikään? Sote-uudistus viivästyi sen verran, että sitä strategiaa ei saatu päivitettyä. Meillä on viime aikoina noussut keskusteluun paljon epäkohtia terveydenhuollon piiristä. On paljastunut kaltoinkohtelua, josta on kirjoitettu yleisökirjoituksissa, ja on hyvin vakavia tapahtumia, jotka ovat johtaneet jopa potilasvahinkoihin. Mielestäni se, että meillä on terveydenhuoltoalalla kaltoinkohtelua, on hyvin tärkeä aihe nostaa esille. Se on arka ja vaikea aihe. Itse hoitajana hyvin pitkän uran tehneenä tiedän, miten vaikeaa näistä asioista on puhua. Niistä pitäisikin puhua samalla tavalla kuin me puhumme potilasvahingoista, ilman että häpeämme tai pelkäämme tai syyllistämme toinen toisiamme, koska aina on käyttäytymiselle ja tapahtumille syy. Stressi, kiire, mitkä hoitoalalla ovat arkea, ovat monesti yksi laukaiseva tekijä. 
Tein toimenpidealoitteen, jolla esitän, että tässä päivitettävässä potilasturvallisuusstrategiassa huomioidaan myös hoitotyön eettiset periaatteet ja hoitokärsimysteema. Se hoitokärsimys on juuri sitä, että ihminen, hoidettava tai hänen omaisensa, kokee muuta kuin fyysistä kipua. Tätä vastaan meidän tulisi tehdä kaikkemme, että me saamme hyvän hoidon. Onko se hyvä hoito sitten sitä, että meillä on paljon hoitajia, vai onko se sitä, että meillä ovat oikeat hoitajat oikeissa paikoissa? Me puhumme täällä vanhustenhoidosta, mutta meillä on myös akuuttisairaanhoito, meillä on sairaalat, meillä on osastot siellä. Miten siellä hoitajat jaksavat? Eli kyllä se kysymys koskee koko hoitoalaa ja terveydenhuoltoa, onko meitä tarpeeksi. 
Hoitajana minun täytyy sanoa, että olen tehnyt kaikkeni sen eteen, että hoitajamitoitusheikennyksiä ei tehtäisi. Ja realistisena, sodan käyneitä ihmisiä 80-luvun lopulla hoitaneena ja 2000-luvun alussa sitten niiden sodan käyneiden ihmisten lapsia hoitaneena — koska he ovat sitten se seuraava sukupolvi, joka hoidettavana on — olen todennut, että ei se ihmisen hoitaminen kyllä ole muuttunut miksikään vaan ihmiset ovat samanlaisia, perustarpeet ja perushoidon laatu ovat ihan samaa. Hyvällä koulutuksella me voimme vastata siihen tarpeeseen, että henkilöstöstä pidetään hyvä huoli ja annetaan se mahdollisimman hyvä perushoito ja vastataan sitten siihen akuuttiin tarpeeseen. Myös siellä pitkäaikaishoivassa olevan ihmisen tulee päästä akuuttisairaanhoitoon, jos hän sairastuu siellä hoivapaikassa vakavasti. 
Eli kyllä tämä on tärkeä asia pitää yllä ja tärkeä teema. Ja pitää muistaa, että vaikka laatusuosituksen mitoitusta ollaan laskemassa, niin se on vain suositus. Se on ollut suositus vuosi sitten, kaksi vuotta sitten, viisi vuotta sitten, vuodesta 2008, jolloin tällainen laatusuositus kirjoitettiin. Eli todellinen hoitajamäärän tarve on arvioitava siellä hoivapaikassa, ja meillä on myös vanhuslaki, joka velvoittaa, että hoivapaikassa on oltava tietty määrä hoitajia. Eli ne toimet, mitä nyt olemme tekemässä, eivät auttamattomasti tarkoita sitä, että hoitajia pitää vähentää, vaan siellä tulee käyttää tervettä järkeä. Tämä asiahan nousi myös täällä keskustelussa esille. Hoitajamitoitus on myös siinä mielessä äärettömän hankala asia — pitäisi olla melkein fläppitaulu ja kertoa — että se ei ole työvuorokohtainen, ei meillä ole yöllä monta hoitajaa. Olen itsekin työskennellyt sillä tavalla, että ainoastaan itse olen ollut siellä. Kyllä vastuu on raskas kantaa. Ja sitten täytyy olla niitä vaihtoehtoja, mihin otetaan yhteyttä, jos tulee suuri hätä. Toki hoidettavatkin ovat erilaisia. 
Otin tuossa yhdessä puheessa esiin nämä raiskausrikokset ja hämmästelin sitä, että me puhumme monesti perusraiskauksista, mutta emme sitten niistä törkeistä. Tein kirjallisen kysymyksen siitä ja pyydän siihen vastausta, kuinka paljon näissä nousseissa luvuissa on sitten törkeitä raiskauksia. 
Kaiken kaikkiaan elämme vaikeita aikoja. Joudumme kyllä miettimään, että suu säkkiä myöten on elettävä, ja yritämme tehdä parhaamme. Kuunnellaan pieniä ihmisiä ja tuodaan heidän viestiään myös eteenpäin. Vanha sanonta sanoo, että koskaan ei voi olla niin ylpeä, ettei ole valmis muuttamaan tehtyä päätöstä. Mielestäni se meidän tulee myös muistaa, että me olemme valmiita myös tekemään toisenlaisia päätöksiä, jopa pyörtämään joitakin. 
Viimeksi julkaistu 26.6.2017 13:20