Heikki Autto /kok:
Arvoisa puhemies! Tässäkin asiassa on kysymys
enemmän tällaisesta teknisestä muutoksesta,
mutta kun puhutaan rajat ylittävistä ympäristövaikutuksista,
niin mielestäni emme voi olla puhumatta ilmastokysymyksistä.
Kun päästöjä ilmakehään
tulee ja varsinkin kun tuotamme kasvihuonekaasupäästöjä, niin
silloin puhutaan täysin globaaleista päästöistä,
jotka eivät millään tavalla tunnista
valtioitten rajoja. Sen vuoksi mielestäni niin Suomen hallituksen
kuin Suomen eduskunnankin tulee olla aktiivisia keskustelun kävijöitä sen
suhteen, onko EU:n nykyinen ilmastopolitiikka onnistunutta, onko
Suomen energia- ja ilmastopolitiikka onnistunutta.
Väitän, että politiikka on epäonnistunut.
Globaalit päästöt hiilidioksidin osalta
ovat lisääntyneet sen seurauksena, että EU
on käynyt tehotonta, yksipuolista päästökauppaa,
joka on ajanut hyvin tehokasta, energiapihiä ja kaikin
eri vaikutuksin mahdollisimman kestävää eurooppalaista teollisuutta
kauas, kaukomaille, joissa välttämättä sitten
ei päästöistä eikä vaikkapa
tuotannon muista ympäristö- tai sosiaalisista
vaikutuksista — mikäli sellaisia negatiivisia
näistä tuotannoista on — välitetä ollenkaan.
Näin ollen mielestäni tässäkin
asiassa ympäristövaliokunta voisi herätellä keskustelua
siitä, onko tämä eurooppalainen mekanismi
toimiva vai ei.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Autto herätteli jo tässä keskustelun
aivan oikeasta asiasta. Pääomalla ei ole kotimaata,
ei ole myöskään ilmasto-ongelmilla tällä hetkellä välttämättä sitä kotimaata.
Ja vaikka tämä on, niin kuin on todettu, enemmän
teknisluonteinen esitys, on äärimmäisen
tärkeää, että pidetään
keskustelua yllä siitä, mitä on järkevä ilmastopolitiikka,
tai ilmastopolitiikan periaatteet varmasti ovat järkeviä,
mutta onko tapa, millä sitä tehdään
tällä hetkellä.
Olen aivan samaa mieltä kuin edustaja Autto, että ilmastopolitiikka
tapahtuu osin väärissä neuvottelupöydissä,
kun sen pitäisi tapahtua globaalissa keskusteluympäristössä.
Euroopan unioni tekee samaan aikaan omia sitoumuksiaan ja omia sopimuksiaan,
jotka eivät välttämättä tähtää yhtään
sen paremmin ilmastonmuutoksen vähentämiseen kuin
jos niitä uskallettaisiin tehdä vaikkapa kansallisemmin.
Mutta ennen kaikkea ilmastopolitiikassa on saatava neuvottelevat
osapuolet globaaliin neuvottelupöytään.
Myöskin Euroopan unionin mielestäni olisi tarkistettava
tavoitteitaan, onko 20—20—20 se, millä saadaan
pysyviä muutoksia aikaan, vai olisiko syytä lähteä esimerkiksi
yhdellä kärjellä vähentämään
päästöjä. Ehkäpä ympäristövaliokunta
viisaudessaan myös tämänkin keskustelussaan
on huomioinut.
Keskustelu päättyi.