Asunto- ja viestintäministeri  Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Olemme paljon keskustelleet asuntomarkkinoiden tilanteesta, ja on hyvä todeta, että noin yltiseltään suomalaiset asuntomarkkinat ovat varsin hyvin tasapainossa mutta kahdessa erilaisessa ongelmassa on vielä paljon kuitenkin tekemistä tässä yhteiskunnassa. Ensimmäinen niistä liittyy metropolialueeseen, jolla meillä on aivan liian vähän asuntoja tarjolla suhteessa kysyntään, mutta tänään poikkeuksellisesti käsitellään nyt sitä kolikon toista puolta, eli mitä tehdään niille alueille, joilla on poikkeuksellisen paljon asuntoja tyhjillään. Tänään siis keskustelemme siitä, minkälaisilla esityksillä voitaisiin parantaa näiden vähäväkisempien alueiden asuntopolitiikan edellytyksiä.

Hallituksen esitys eduskunnalle on siis esitys, jonka tavoitteena on taloudellisissa vaikeuksissa oleville Ara-lainoitetuille vuokrataloyhteisöille suunnattujen tukitoimien vaikuttavuuden ja toimivuuden parantaminen. Tarkoituksena on muuttaa tukitoimenpiteiden ehtoja siten, että vuokrataloyhteisöjen toimintaedellytyksiä voitaisiin parantaa aikaisempaa tehokkaammin. On myöskin tarkoitus vähentää riskiä asuntojen vajaakäytöstä johtuen sekä tasapainottaa markkinoita näillä alueilla, joilla kärsitään siitä, että on liian paljon asuntokantaa vuokra-asuntotuotantona luotu aikoinaan. Tarkoituksena on suoraan suomeksi sanottuna, että me haemme nyt enemmän yksilöllisempää, ennalta ehkäisevämpää toimintatapaa, jolla sitten pystyttäisiin ratkaisemaan näiden yhteisöjen ongelmia jatkossa.

Lainsäädäntöhankkeen taustalla on ensinnäkin se, että valtioneuvoston asuntopoliittisessa toimenpideohjelmassa kiinnitettiin sekä kirjauksien numero 23 että 24 suhteen huomiota jo siihen, miten näillä alueilla pystyttäisiin lainehtoja muuttamaan ja tapauskohtaisesti ja asukaskohtaisesti kokonaisuutta tarkastelemaan. Tarkoituksena oli jo tuolloin etsiä myöskin keinoja, jotta rajoitusakordin enimmäisprosenttia voitaisiin nostaa. Samalla ajatuksena oli myös se, että purkuakordiprosenttia voitaisiin nostaa pienten yhteisöjen kohdalla sellaisessa tilanteessa, jossa ostajaa ei löydy ja purettavan kohteen omistajalla ei ole varaa maksaa jäljelle jäävää lainaa muiden kohteiden tuotoilla. Lisäksi todettiin jo tuolloin, että rajoitus- ja purkuakordeista päätettäessä Ara ja Valtiokonttori toimivat jatkossa yhteistyössä ja ne voivat käyttää taloudellista harkintavaltaa myöskin aikaisempaa vapaammin.

Nämä asuntopoliittisen toimenpideohjelman kirjaukset olivat siis lähtökohtana sille, mihin sitten lähdettiin liikkeelle tätä esitystä laadittaessa. Samalla koko Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran toiminnan kehittämisen yhteydessä selvitysmies Olavi Syrjänen jo totesi, että taantuvien alueiden talojen riskinhallinnan tulee siirtyä Valtiokonttorille siinä vaiheessa, kun asuntopoliittiset keinot on käytetty, ja myöskin purkuakordien osalta myöntäminen tulisi siirtää Valtiokonttorille. Tämän jälkeen lähdettiin säädösmuutoksiin, ja lähtökohtana on se, että väestöltään vähenevillä alueilla sijaitsevia, useita pääsääntöisesti näiden asuntojen vajaakäytön ja siitä syntyvien vuokratappioiden vuoksi taloudelli-sissa vaikeuksissa olevia vuokrataloyhteisöjä pitää auttaa jatkossa entistä tehokkaammin.

Lähtökohta on se, että näissä vajaakäytössä olevissa kohteissa aravalainojen lainaehdot aiheuttavat usein ongelmia, ei vain korkeina korkoina mutta myöskin sen lyhennysohjelman takapainotteisuuden muodossa, ja väestöltään vähenevillä alueilla valtion tuella rakennettuun asunto- ja lainakantaan sisältyy myöskin huomattavia taloudellisia riskejä, ei vain tietenkin valtiontalouden näkökulmasta vaan erityisesti juuri omistajayhteisön näkökulmasta. Me tarvitsemme nyt uusia keinoja tähän asiaan puuttumiseksi, koska nämä nykyiset tukikeinot ovat käytännössä osoittautuneet vielä liian riittämättömiksi. Eli lainansaajat ovat useimmiten pitäneet näitä tukitoimenpiteitä, jotka ovat nykylainsäädännön mukaisia, liian tiukkoina, ja ongelmiin on puututtu liian myöhään käytännössä. Sitä kautta tarvitaan uusia keinoja.

Arvoisa puhemies! Muutama näistä keinoista esimerkkinä, mitä nyt esitetään.

Ensinnäkin esitämme lainaehtojen muuttamismahdollisuuksien joustavoittamista. Silloin lainaehtojen muutokset eli esimerkiksi pidentäminen tai koron alentaminen olisivat pysyviä järjestelyjä toisin kuin nyt. Kiinteäehtoisten lainojen lyhennyksiin voitaisiin myöntää myöskin lyhennysvapaata, joka toisi liikkumavaraa, vuosimaksujärjestelmässä olevan lainan vuosimaksun purkaminen kiinteäehtoiseksi lainaksi olisi jatkossa mahdollista. Myöskin lainaehtojen muutoksen myöntämisedellytysten täydentäminen tulisi tämän kautta mahdolliseksi, eli lainan tavoitteeksi kirjattaisiin, että tavoite on myöskin vähentää luottotappioiden syntymisen riskiä valtiolle, ja jatkossa lainaehtoja voitaisiin muuttaa myöskin sellaisissa tapauksissa, joissa vuokrataloyhteisö on ajautunut sellaisiin vaikeuksiin, että valtiolle voi syntyä luottotappioriski. Tällaisissa tilanteissa lainaehtoja voitaisiin muuttaa, jos sen arvioidaan rajoittavan valtion luottotappioriskiä verrattuna luottotappioriskiin, joka sitten syntyisi, jos näitä lainaehtoja ei muutettaisi, ja se instrumenttina on tässä kokonaisuudessa myöskin tärkeä.

Aravarajoituslakiin olemme esittämässä myöskin muutoksia, jolloin Valtiokonttori voisi käyttää vapaaehtoista kauppaa rajoituksista vapautumisen yhteydessä. Myöskin purku- ja rajoitusakordien enimmäismäärää nostettaisiin, siis rajoitusakordi 50 ja purkuakordi 60, purkuakordin erityiset edellytykset täyttäville yhteisöille 70 prosenttia. Myöskin esitämme, että purkuakordin myöntämisedellytyksiä joustavoitettaisiin, jolloin akordin voisi saada myöskin sellainen yhteisö, jonka taloudellista toimintakykyä yksittäisen kohteen käyttöasteen merkittävä pitkäaikainen alentaminen voisi uhata tai olisi jollakin tavalla epävakautta luova. Myöskin esitämme, että akordien haku- ja myöntämismenettelyitä selkeytettäisiin, ja se käytännössä tarkoittaisi, että jatkossa Valtiokonttori käsittelisi kaikki akordihakemukset ja tekisi niihin liittyvät päätökset.

Näin ollen, arvoisa puhemies, tarvitaan myöskin lisää htv:eitä, viisi htv:tä Aralle ja Valtiokonttorille yhteensä näiden asioiden neuvontaan ja toimintakuntoon laittamiseen. Olen siitä henkilökohtaisesti ylpeä, että tällainen lisäys on nyt sitten käytännössä mahdollista ja tämä laki sitä kautta on resursoitu myöskin sitten henkilöstöpuolella.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on ihan oikea askel, minkä hallitus tässä esityskokonaisuudessa ottaa. Aika pieni, mutta tässä tullaan vastaan niitä taantuvia paikkakuntia, joissa nämä asunnot ovat jo erittäin huonokuntoisia monta kertaa ja ne ovat taakaksi jääneet niille yhteisöille, jotka niitä pitävät yllä. Tämä on hyvä esitys.

Mutta, arvoisa puhemies, samaan aikaan minä joudun muistuttamaan ministeriä, että sitten kuitenkin tuolla maakunnissa on esimerkiksi seutukunnissa monesti sellainen tilanne, että siellä tarvitaan uusia, monta kertaa esimerkiksi asumisoikeustyyppisiä asuntoja, joiden rakennuttajia ja hoitajia ovat julkis- ja yleishyödylliset yhteisöt. Nyt kuitenkin tämä käyttösuunnitelma, minkä Ara on hyväksynyt ministeriön ohjeiden mukaan, merkitsee käytännössä sitä, että esimerkiksi Saarijärven kokoinen paikkakunta, yli 10 000 asukasta, jossa on erittäin nopeasti vanheneva, ikääntyvä väestö, jossa tarvittaisiin tämän tyyppisiä asuntoja, ei voi saada korkotukea eikä takausta tälle hankkeelleen. (Puhemies koputtaa) Mielestäni aivan kohtuutonta, ja haluan kuulla, miten ministeri selittää tämän käyttösuunnitelman perusteita: ovatko ne teidän mielestänne oikeita, pitäisikö niitä tarkistaa, niin kuin mielestäni pitäisi?

Mirja Vehkaperä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallitus lanseerasi kehysriihestä mojovan asuntopaketin, ja me odotamme, että kohtuuhintaista asuntopolitiikkaa harjoitetaan ympäri Suomen. Todellakin täällä pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa on tyhjillään olevia asuntoja, jotka ovat todellinen ongelma tämän kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon ja -asumisen suhteen.

Tämä laki on hyvä askel eteenpäin, mutta kyllä tästä paistaa se todellisuus, että hallituksen harjoittama keskittämispolitiikka toisaalta tyhjentää maaseutua ja haja-asutusaluetta ja laskee siellä asuntojen hintaa ja jättää tyhjilleen asuntoja, mutta toisaalta luo painetta tänne pääkaupunkiseudulle kohtuuhintaisten asuntojen saamiseksi. Tämä on nurinkurista politiikkaa, mutta jos ja kun tällä hallituksen esityksellä voidaan parantaa yhteisöjen taloudellista tilannetta ja myöskin aravalainojen lainaehtoja muuttamalla tätä tilannetta, niin hyvä suunta. Jäämme odottamaan sen asuntopaketin muitakin toimenpiteitä.

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on hyvä, ja se nimenomaan, niin kuin tässä on tullut esille, tuo maaseudulle ja siellä olevilla aravataloille mahdollisuuksia perusparantaa ja laittaa kuntoon niitä. Se on tärkeää, mutta tärkeää on myös se, että nämä kehysriihessä linjatut päätökset nyt viedään eteenpäin, että saadaan maahan lisää kohtuuhintaista vuokra-asumista ja myös muuta uutta asuntotuotantoa. Paras lääke nimittäin kohtuuhintaiseen asumiseen on riittävä tarjonta. Se nivoutuu tähän pakettiin myös niin lähelle, että kysyn arvoisalta ministeriltä, minkälaisella aikataululla nämä kehysriihen ratkaisut saadaan eteenpäin niin, että tuo kohtuuhintainen vuokra-asuntotuotanto saadaan jälleen liikkeelle.

Asunto- ja viestintäministeri  Krista  Kiuru

Arvoisa puhemies! Kiitos näistä kysymyksistä. Edustaja Pekkarinen, Vehkaperä ja muutkin olivat tyytyväisiä siitä, että puututaan myöskin vähäväkisten alueiden ongelmiin. Minusta on tärkeätä, että myös tämä asia korostuu keskustelussa, kun me olemme keskittyneet hyvin paljon pääkaupunkiseudun asuntopolitiikan järjestämiseen, eli siltä osin olen tyytyväinen siihen, että myöskin tämä esitys herättää teissä positiivista vastakaikua. (Mauri Pekkarinen: Mutta!)

Minusta on hyvä myöskin todeta, kun edustaja Vehkaperä kysyikin, että kai asuntopolitiikkaa muuallakin tehdään näillä asuntopoliittisen uudistuksen paketin osilla kuin pääkaupunkiseudulla, että siihen suora vastaus on kyllä. Siellähän on kaksi merkittävää asiaa, jotka ovat ensinnäkin perusparannuskohteiden suhteen omavastuukoron alentaminen, ja toinen erittäin tärkeä vipu on se, että normaalia vuokra-asuntotuotantoa voidaan lisätä joka puolella Suomea juuri sen vuoksi, että omavastuukorkoa edelleen korkotukijärjestelmän lainaehdoissa tuodaan alaspäin sinne prosenttiin. Se on erittäin merkittävä työkalu, ja uskon, että olette siihen tyytyväisiä.

Edustaja Pekkarinen kysyi, että entä sitten asot, koska asotkin ovat tärkeitä ja asumisoikeusasuminen vetää valtakunnassa. Meillähän tällä hetkellä kiintiö on tuhat asuntoa, ja joka vuosi olemme saaneet rakentaa jopa enemmän, koska kysyntää on ollut. Erityisesti kysyntä on ollut suurta kasvukeskuksissa, ja sitä kautta nämä asunnot ovat pääsääntöisesti sinne keskittyneet. Tunnen hyvin tuon Saarijärven esimerkin, ja olemme käyneet siitä keskustelua. (Mauri Pekkarinen: Mikä on vastaus?) Aran käyttösuunnitelma on sellainen, että tällä hetkellä he ohjaavat Ara-asuntotuotantoa asojen suhteen siihen, että ne keskitetään suuremmille paikoille, koska lähtökohtana on se, että sen pitää vapauttaa normaalia vuokra-asuntotuotantoa. Saarijärvellähän normaalin vuokra-asuntotuotannon puolesta ei ole ongelmaa, mutta olen tietoinen tästä esimerkistä, ja me tulemme palaamaan siihen vielä myöhemmin.

Muilta osin edustajat kannustivatkin siihen, että tehdään asuntopoliittiset uudistukset, nämä toimet, mahdollisimman pian. On hyvä todeta eduskunnalle, että meillä on jo (Puhemies koputtaa) myöskin virkamiehillä hihat käärittynä.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Viime vuoden alussa oli Suomessa valtion tukemia aravavuokra-asuntoja lähes 300 000 eli tarkkaan ottaen 293 000 kappaletta, joista lähes 20 prosenttia sijaitsi kunnissa, joiden asukasmäärä vähenee jatkuvasti. Tällaisten kuntien osuus on lähes 8 prosenttia eli 600 000 euroa 7,7 miljardin euron aravalainakannasta. Onkin ymmärrettävää, että vähäväkisissä kunnissa kuntien aravalainoitetut kiinteistöyhtiöt ja muut vuokratalot ovat joutuneet maksuvaikeuksiin, kun asukkaita ei asuntoihin saada.

Arvoisa puhemies! Miten yhtiöitä voidaan auttaa? Täällä jo ministeri totesikin avauspuheenvuorossaan, että eräs keino on pidentää Euroopan unionin tapaan lainojen lyhennysaikoja ja alentaa lainojen korkoja. Jos tämäkään ei auta, niin mielestäni on vielä eräs keino, jota on kokeiltu Keski-Suomessa sijaitsevassa Kivijärven pienessä kunnassa.

Täällä kävi niin, että kun vuokra-asuntoihin ei saatu asukkaita, niin edustaja Anne Kalmari, joka on Kivijärven valtuuston puheenjohtaja, kehitti keinon, jonka myöhemmin hallitus ja Kivijärven valtuusto hyväksyivät, eli nämä tyhjillään olevat kiinteistöyhtiöt, vuokra-asunnot, muutettiinkin asunto-osakeyhtiöiksi ja asunto-osakkeita erikokoisista asunnoista kaupattiin keskisuomalaisille asukkaille. Ei mennyt kovinkaan kauan, muistaakseni reipas puoli vuotta, kun kaikki osakkeet oli myyty.

Eli Kivijärven kunta pääsi eroon tyhjistä aravalainoitetuista vuokra-asunnoista ja sai näiden tilalle a) kesäasukkaita, b) ympärivuotisia asukkaita, jotka tänä päivänä maksavat Kivijärven kunnalle veroja. Tämän kaltaista, arvoisa puhemies, arvoisa ministeri, ajatusta toivoisin: kun valiokunta tätä asiaa käsittelee, niin miettisitte, olisiko tähän laajempaakin kannatusta, tämän kaltaiselle hyvälle yritykselle.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Lakiesitys on kaiken kaikkiaan kannatettava, kun ajattelee vaikka siltä kantilta, että niistä 293 000 kappaleesta 20 prosenttia sijaitsee siellä väeltään vähenevällä alueella, ja tämä pottihan on noin 600 miljoonaa euroa siitä koko aravalainakannasta. Siis kyseessä on todella isot rahat kaiken kaikkiaan, niin että niistä sopiikin olla huolissaan ja toimia sen eteen tehdä. Ja kun ne ovat vajaakäytössä, niin sieltä sitten syntyy vuokratappioita, ja se on se pääasiallinen syy, ja kunnat lisäksi vielä omistavat suurimman osan tästä asuntokannasta.

Jos näitä taloyhtiöitä tai muita vuokrayhteisöjä pystytään auttamaan tällä lakiesityksellä, joka tähtää siihen, että näiden pirstaleisten ja lyhytvaikutteisten keinojen asemasta tulee pitkäjänteistä puuhaa, niin totta kai. Silloin myöskin valtion luottotappioriski pienenee. Tämä ongelmahan ei tietenkään tällä lakiesityksellä poistu kokonaan, mutta se elefantti vain pitää syödä pala kerrallaan.

Vielä haluan korostaa sitä, että jos ja kun tällä onnistutaan torjumaan se, että nämä lainansaajat eivät kykene lyhentämään lainoja, niin silloinhan se valtion riskikään ei poistu, niin että kyllä jokainen tuhateuroinen tai miljoona, mitä sieltä on saatavissa, tai välisummatkin, kelpaa kaiken kaikkiaan. Tämä on minun mielestäni yksi erinomainen ajatus siihen, että valtion riskit muun muassa tällä pienenevät.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä esillä oleva lakimuutos sinänsä on aika pieni mutta ihan kannatettava, ja se lisää sitten joustavuutta näihin maksuihin ja maksuaikoihin. Myös siellä haja-asutusalueella oleviin kiinteistöihin saadaan jonkunnäköinen toinen näkökanta, jos niitä ei pystytä pitämään pystyssä.

Tämä kokonaisuushan varmaan liittyy tähän hallituksen kehysriiheen maaliskuussa, jossa päätettiin tästä laajasta asuntopoliittisesta uudistuksesta, jonka tavoitteena on saada kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja erityisesti Helsingin seudulle.

Täällähän on sitten toinenkin Araan liittyvä hanke meneillään, ja siitä haluaisin pari sanaa mainita, nimittäin tämän 40 vuoden Ara-säännön rinnallehan tulee tämä 20 vuoden sääntö, elikkä nykyisten 40 vuoden korkotukilainoituksien rinnalle otetaan käyttöön tämä 20 vuoden korkotukilainamuoto, jonka jälkeen tämä yleishyödyllinen asumistoiminta käytännössä päättyy.

Itse en mitenkään ymmärrä sitä, miten on hallituksen linjassa tämmöinen esimerkiksi Helsingin seudulle hyväksytty, koska mehän tiedämme sen, että kun 40 vuotta päättyy, niin nytten on jo olemassa olevia ongelmia siinä, että näitten Ara-asuntojen vuokrat nousevat huimaa tahtia, jopa kolminkertaistuvat Helsingin seudulla.

Meillähän on täällä hyvä esimerkki Helsingissä — oli jonkun aikaa sitten ohjelmakin siitä televisiossa — ja siinä esimerkiksi SATO-asunto nosti asuntojen vuokria jopa kolminkertaiseksi Helsingin alueella. Nyt kun me tiedämme, että tästä 40 vuoden määräajan asuntomäärästä umpeutuu koko maassa lähes 5 900 asuntoa seuraavan 5 vuoden sisällä ja niistä 2 000 sijaitsee Uudellamaalla ja 1 200 Helsingissä, niin on äärettömän todennäköistä, että nämä vuokralaiset, jotka siellä nyt asuvat, eivät jatkossa siellä välttämättä pysty asumaan.

Minä toivoisin sitä, että valtio kiinnittäisi huomiota siihen, että nämä niin sanotut yleishyödylliset asuntorakentajat ja -toimijat, kuten SATO, eivät voi toimia siten, että heidän sijoitustavoitteensa on 12 prosenttia kokonaistuotosta. Tämänhän he ovat sanoneet julkisesti. Nyt kun 5 vuoden aikana 3 000 asuntoa taitaa vapautua SATOn asunnoissa tästä aravan 40 vuoden säännöstä ja näistä 1 000 sijaitsee Helsingissä, niin eikö se käytännössä tarkoita sitä, että heillä ainakin vuokrat nousevat? (Erkki Virtanen: Niin, jos SATO nostaa!) — Ja todennäköisesti nostaa.

Tätä olisin ministeriltä kysynyt: Mitä aiotte tehdä asialle? Ruotsissa esimerkiksi on semmoinen sääntö, että asukkaat saavat etuosto-oikeuden niihin asuntoihin, jos nämä yleishyödylliset toimijat muuttavat suuntaa ja haluavat myydä ne pois. Ja millä tavalla sitten turvataan vuokralaisen oikeus siinä, että siitä ei tule vapaata riistaa siinä mielessä, että hänen vuokraansa korotetaan tällä esitetyllä tavalla?

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Koko opposition voimin tehtiin noin kuukausi sitten välikysymys asuntopolitiikasta. No, huutoon vastattiin aika nopeasti kehysriihessä ja tämä tukeva asuntopoliittinen toimenpideohjelma tuotiin sitten kehysriihen toimesta eteenpäin.

Kohtuuhintainen asuminen koko Suomessa on tärkeää, ja etenkin täällä pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa halpojen vuokra-asuntojen perään huudellaan kovasti. Pidän tärkeänä, että se asuntopoliittinen paketti etenee muiltakin osin. Tonttipolitiikka, kaavoitus ovat keskiössä. Tukipolitiikka ja sääntelyn avaaminen ovat myöskin keinoja, joita odotan, että saliin hallituksen esityksinä tuodaan.

Näiden tyhjien asuntojen kohtaloa itse asiassa ei vain tällä hallituksen esityksellä ratkaista, ja siksi toivonkin, että ministeri kiinnittäisi huomiota tähän itse ongelmaan, miksi tyhjillään olevia asuntoja on olemassa, miksi niitä jää sinne haja-asutusalueille maaseudulle ja miksi niitä on täällä pääkaupunkiseudulla, jossa on pulaa kohtuuhintaisista asunnoista ja vuokra-asunnoista. Itse ongelmaahan tällä ei ratkaista. Tietysti taloudellinen hyöty näille taloyhtiöille ja yhteisöille tämän lakiesityksen myötä helpottuu, mutta itse asia ei varmastikaan siitä avaudu.

Kyllä minä edelleenkin peräänkuulutan hyvää aluepolitiikkaa, hyvää asuntopolitiikkaa sen myötä, että pidämme koko Suomen asuttuna ja pidämme huolta siitä, että asumisen, elämisen, työn tekemisen mahdollisuuksia on ympäri Suomen, jotta tällaista vaikeaa asuntopoliittista ongelmaa ei saada käsiin uudestaan, että talot tyhjenevät toisaalla ja toisaalla on pulaa asunnoista.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Lainojen pidennys ei ole ratkaisu ongelmaan, koska nämä vanhat aravalainan korot ovat tällä hetkellä keskimäärin 4 prosenttia, mikä on tupla verrattuna markkinahintaiseen korkoon, ja joissain tapauksissa ne ovat yli 8 prosenttia. Eli niitä maksetaan nyt jo etukäteen, jos vain pystytään, pois. Ne ovat niin kalliita lainoja, ettei niitä kukaan halua ainakaan pidentää.

Mutta ongelma on kokonaisuutena vuokra-asuntotuotannossa yleishyödyllisyyssäännöksissä, jotka tulivat vuonna 2000 voimaan, ja nämä rajoittavat omistajien asuntojen käyttöä. Kun ne vielä koskevat koko yhtiöitä eivätkä ne ole kohdekohtaisia, niin sekin on iso ongelma. Niiden täytyisi olla nimenomaan kohdekohtaisia, ja niillä täytyisi olla myöskin sitten rajat, kuinka pitkään nämä säädökset ovat voimassa, ja 20 vuotta on kyllä semmoinen sopiva aika. Yleishyödyllisyyssäännöksien lieventämistä kyllä tällä hetkellä kannattavat rakennuttajayhtiöt, vuokratalojen omistajat kannattavat niitä, rakentajayhtiöt kannattavat niitä, työntekijäjärjestöt kannattavat niitä, ja Ara kannattaa niitä. (Erkki Virtanen: Entäs asukkaat?) Minä olen itse tehnyt lakialoitteen aravalain 15 a §:n ja 15 d §:n muuttamisesta ja toivoisin, että se saisi menestyksekkään käsittelyn eduskunnassa.

Lasse Männistö /kok:

Arvoisa puhemies! Asuntopolitiikan haasteet ovat moninaisia, ja osaltaan muuttoliike, joka yhdistyy tietyllä aikakaudella rakennettuun rakennuskantaan ja sen haasteisiin, on johtanut siihen, että tietyt aravalainoitetut kohteet ovat aika haastavassa tilanteessa, ja tässä suhteessa joudutaan nyt lieventämään tiettyjä ehtoja ja ikään kuin antamaan tukea näille kyseisille kohteille. On ihan perusteltua, että näin toimitaan, koska vaihtoehdot ovat vieläkin huonompia. Mutta on myös selvää, että myös julkisesti tuettujen vuokra-asuntojen kohdalla perussäännön tulisi olla se, että varaudutaan lähestyviin peruskorjauksiin niin hyvin, ettei ylimääräistä tukea tarvita, ja toisaalta kyettäisiin ennakoimaan sitä kysyntää niin, etteivät nämä rakennukset tyhjene.

Kuitenkin jos katsotaan laajemmin asuntopolitiikkaa, niin se, millä on loppujen lopuksi merkitystä täällä kasvavan kysynnän alueella, etenkin pääkaupunkiseudulla, mistä täälläkin on paljon puhuttu, on kokonaiskysyntä ja kokonaistarjonta. Kysyntään me emme voi hirveästi tässä salissa tai ministeriössäkään vaikuttaa, mutta tarjontaan toivottavasti voimme. Toivoisinkin ehkä hieman enemmän keskittymistä siihen, kuinka paljon ylipäätään rakennetaan, kuin vain siihen, kuinka paljon julkisella tuella rakennetaan, koska onhan niin, että vaikka rakennettaisiin sitten tavallista, normaalia asuntotuotantoa, niin kyllä sinne kovanrahan asuntoihin muuttaa aina joku ja vapauttaa sen edellisen asunnon sitten edelleen jollekulle muulle, joten loppujen lopuksi vain sillä, mikä on kokonaiskysyntä ja mikä kokonaistarjonta, on asumisen hinnanmuodostuksessa merkitystä.

Arvoisa puhemies! Vuodessa uusiutuu Suomen asuntokannasta suunnilleen 1 prosentti. Se tarkoittaa, että vaalikaudessa ei koskaan oikeastaan ylitetä 5:tä prosenttia, ja tämän johdosta voikin nähdä, että asuntopolitiikan tontti on sellainen, jossa pitäisi pyrkiä poikkeuksellisen pitkäjänteiseen ja ikään kuin kauas tulevaisuuteen katsovaan politiikantekoon. Tällainen tempoileva ja nopea suunnan muuttaminen ei ole perusteltua, ja tästä näkökulmasta voi todeta, että se, että halutaan aina hallituskaudesta toiseen muuttaa suuntaa, ei ehkä ole perusteltua.

Nyt kuitenkin tämän hallituksen kaudella tämä tahtotila asuntopulan ratkaisemiseksi on saanut konkretiaa kehysriihessä, ja hyvä niin. On äärettömän tärkeää, että nämä kehysriihen päätökset pannaan toimeen. Niin kuin täälläkin on viitattu, rakennusalalla erityisen perusteltuna on nähty tämä yleishyödyllisyys, nimenomaan julkisesti tuetun rakentamisen osalta yleishyödyllisyysehtojen kevennys ja luovutusrajoitteiden määräaikainen lyhentäminen 20 vuoteen, ja tästä kehysriihen yhteydessä on tehty päätös. Ehkä tässä vaiheessa kysyn ministeriltä, milloin nämä päätökset pannaan toimeen, koska tätä toimea nämä rakennuttajat ja rakentajat ovat kaikkein eniten peräänkuuluttaneet.

Sitten vielä lopuksi, arvoisa puhemies, en malta olla kysymättä siitä, kun viime viikolla Finlandia-talossa ministeri viittasi erityisesti Helsingin tilanteeseen ja Malmin lentoasemaan, koska on totta, että kunnilla on suuri vastuu tämän ongelman ratkaisemisessa. Totesitte, arvoisa ministeri, että Malmin lentoasema tulisi rakentaa ja asia on täysin kuntapäättäjien käsissä. Siellä tätä kuunneltiin ja todettiin, että tämä alue on kuitenkin vuokrattu valtiolle 2034 saakka ja tämä vuokrasopimus sitoo Helsingin kuntapäättäjiä, joten kysyn: onko tämän vuokrasopimuksen osalta nyt tehty joitain uusia linjauksia hallituksen toimesta, joita helsinkiläisten kuntapäättäjien tulisi seurata?

Tapani Mäkinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Männistö käytti juuri erinomaisen hyvän puheenvuoron ja kokosi hyvin yhteen tätä tilannetta, missä tällä hetkellä asuntopolitiikan osalta mennään, teki myöskin hyviä kysymyksiä, en lähde niitä toistamaan.

Näin ollen keskitynkin yhteen aiheeseen ja lähinnä siihen, mikä liittyy asuntojen, oli sitten minkä tahansa lainen asunto mutta pääasiassa kerrostaloasunto, elikkä yhteisessä omistuksessa olevien asuntojen korjausvelkaan. Iso osahan tästäkin lainsäädäntömuutoksesta johtuu siitä, että korjausvelkaa ei ole huomioitu. Toisaalta tiedetään, että ne ovat taantuvia paikkakuntia, ja se johtuu taas merkittävästä rakennemuutoksesta, mikä Suomessa on käynnissä. Sillehän eivät itse asiassa välttämättä kuntapäättäjätkään taikka kiinteistönomistajat voi mitään, jos iso, merkittävä työnantaja tai muu poistuu alueelta ja muuttaa sitten alueen toimintaympäristöä oleellisesti.

Keskeinen tekijä tässäkin lainmuutoksessa on se, että korjausvelkaa ei koskaan ole otettu huomioon. Tästä johtuvat myöskin ne edustaja Niikon esille nostamat paineet vuokrien merkittäviin korotuksiin yhtäkkisesti, kun otetaan huomioon ne kiinteistöihin kohdistuvat korjaustarpeet yllättävässä tilanteessa, kun on putkiremontin tai jonkun muun remontin välttämätön tarve. Silloin ei puhuta mistään energiatehokkuuskorjauksista vaan ihan välttämättömistä arjen pyörittämiseen liittyvistä korjaustoimenpiteistä. Näin ollen ne toimenpiteet, mitkä liittyvät isännöintitoimintaan ja sen ohjaamiseen ja kiinteistönhoitoon, ovat olleet ihan oikeansuuntaisia.

Erkki Virtanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Suomen asuntopolitiikassa on kaksi keskeistä rakenteellista ongelmaa. Ensimmäinen on se, että kiuruvetiset ja ne kyyjärveläiset, joihin täällä jo viitattiin, muuttavat Helsinkiin, mistä aiheutuu se ongelma, että asunnot Kiuruvedellä ja Kyyjärvellä jäävät tyhjiksi. Toinen rakenteellinen asuntopoliittinen ongelma on se, että kiuruveteläiset ja kyyjärveläiset muuttavat Helsinkiin, mistä puolestaan seuraa, että täällä asuntojen kysyntä kasvaa liiallisesti.

Arvoisa puhemies! Entisenä 11 000 vuokralaisen vuokranantajana ja muutaman tuhannen asunnon rakennuttajanakin ja ylläpitäjänä tekee mieli tätä keskustelua nyt vähän kuunneltua puhua myöskin vuokralaisten puolesta. Täällä on nyt puhuttu yhtiöistä ja sitten täällä on puhuttu kunnista ja vähän valtionkin rahoista, mutta tosiasia on, että kun puhutaan aravavuokra-asunnoista, niin se ainoa maksaja on se vuokralainen. Se vuokralainen maksaa niitten uusien talojen rakentamisen lyhennyksinä ja korkoina. Hän maksaa sen ikääntyneen talon peruskorjauksen, siihen otetut lainat ja myöskin asuintalovaraukset, jos niitä varauksia on tehty niin kuin pitäisi. Sen takia olennaista on, että ne kustannukset, joita se vuokralainen maksaa, eivät nouse kohtuuttomiksi, erityisesti siitä syystä, että vaikka se vuokralainen kuinka maksaa niitä vuokria, maksaa niitä lyhennyksiä ja niitä korkoja ja vieläpä niille yleishyödyllisille yhteisöillekin 8 prosenttia korkoa omalle pääomalleen ja kunnatkin sitä tuppaavat perimään, niin sitten kun se vuokralainen on maksanut sitä omaa kotiaan — sillä ne vuokra-asunnot ovat myöskin vuokralaisten koteja eivätkä mitään asuntopolitiikan välineitä — niin mitäänhän hän ei saa siitä asunnosta pois muuttaessaan mukaansa.

Siis tämä laki on sinänsä erittäin tarpeellinen, koska sillä toivon mukaan pystytään parantamaan niitten vajaakäytössä olevien vuokrataloyhtiöitten taloutta, mutta kyllähän siinä sitten, kun ne purkajat tulevat ja pistävät sen talon maan tasalle, pistetään maan tasalle vuokralaisten maksamaa omaisuutta, ei kenenkään muun maksamaa omaisuutta. Ne saattavat olla kunnan omistuksessa olevia vuokrataloja, mutta kunta on laittanut enintään sen 10 prosenttia, viimeisenä parinakymmenenä vuotena 5 prosenttia, siitä omasta pääomastaan, ja kaikki muut kerätään vuokralaisilta. (Kauko Tuupainen: Pitää paikkansa!) Tämä kannattaa pitää mielessä, niittenkin, jotka kirjoittelevat Helsingin Sanomiin, että vaurastuneitten aravavuokralaisten pitäisi muuttaa asunnoista pois. On aika mielenkiintoinen vaatimus kuulla tämän päivän Suomessa, että asukkaan pitää muuttaa omasta kodistaan pois sen takia, että taloudellinen asema on parantunut. Kuvitelkaa, että joku nyt esimerkiksi tässä salissa esittäisi sellaisen väitteen, että niitten 70-luvulla aravalainan omistusasuntoihinsa saaneitten asukkaitten, jotka ovat aikaa sitten maksaneet sen pois, pitäisi muuttaa vaurastuttuaan pois omasta asunnostaan. Aika mielenkiintoista puhetta.

On totta, että tälle pääkaupunkiseudun ja muittenkin kasvukeskusten vuokra-asuntotilanteelle tietysti pitää tehdä jotakin. Olin asian kanssa tekemisissä vuodesta 1980 vuoteen 2003 ihan päätyökseni, ja jos ei sinä aikana muusta vakuuttunut, niin ainakin siitä, että aravakorkoja, siis keskeistä vuokra-asumisen hinnan tekijää, ei valtio suostunut muuten kuin äärimmäisen ankaran väännön jälkeen alentamaan. Olisikohan niitä tässä nyt viimeisen 30 vuoden aikana kaksi kertaa alennettu, ja silloinkin ainakin toisella kerralla muistaakseni hallituksen vastustuksesta huolimatta eduskunta päätti ottaa vallan käsiinsä. En nyt suosittele tämän hyvän hallituksen aikana samaa, mutta ehkä sitäkin voisi harkita.

Sitten näistä yleishyödyllisistä yhteisöistä. Kyllähän niillekin nyt pitää tehdä jotakin. Tosiasiahan on, että eihän näitä yleishyödyllisiä yhteisöjä, SATOa, VVO:ta ja kumppaneita, kiinnosta enää vuokralaisen asia tippaakaan. Siellä on ihan jotkut muut intressit, ja ne ovat sellaisia intressejä, joita ei ollut tarkoitettu, kun yleishyödyllisyyslainsäädäntöä tehtiin. Tässä katsannossa rohkaisen kyllä hallitusta etenemään oikeaan suuntaan.

Olen samaa mieltä edustaja Männistön ja muutamien muittenkin täällä puhuneitten kanssa, että pääkaupunkiseudun tilannetta ei saada ratkaisuun ennen kuin valtakunta saadaan aluepoliittisesti tasapainoon, että ihmiset pystyvät asumaan myöskin siellä vähän syrjäisemmillä seuduilla, siellä olevissa aravavuokrataloissa, joita sinne suuren uskon ja innostuksen varassa haluttiin rakentaa ja rakennettiin välillä vähän liikaakin, kun oli poliittisiakin paineita. Mutta kyllä nekin asunnot toimivat ihmisten koteina ja olivat tarpeen silloin. Nyt pitää pitää huoli siitä, että siellä ne talot, jotka sinne vielä jäävät, pystyvät toimimaan, ja tämä lainsäädäntö on ihan hyvä sen suhteen, mutta kyllä meidän pitää tehdä yhteiskunnallisesti vähän laaja-alaisempiakin päätöksiä, jotta tämä asunto-ongelma, joka on yksi heijastus niistä laaja-alaisemmista ongelmista, saadaan kuntoon.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Aluksi on todettava, että asuntopulaa varsinkin vuokra-asunnoista on muuallakin kuin suurissa keskustaajamissa. Maaseutualueilla, joilla muuttoliike pysähtyy usein kunnan keskustaajamaan, on selkeästi nähtävissä vuokra-asuntojen tarpeen lisääntymistä.

Kun samanaikaisesti pyritään siihen, että ikääntyvät ihmiset asuisivat entistä pitempään kotonaan, se vaatii entistä parempaa varustelutasoa myös vuokra-asunnoilta.

Vuokra-asunnon rakentaja ottaa aina kohtuullisen riskin rakennushankkeessaan. Tosin tämä riski siirtyy hyvin usein kunnan omistamalle vuokrataloyhtiölle.

Kun tämän lakiesityksen tarkoituksena on tukea sellaisten asuntoyhtiöiden asemaa, jotka sijaitsevat väestöltään vähenevillä alueilla, se on kannatettavaa. Jos esimerkiksi rahoitusakordeilla saadaan vuokratasoa pidettyä kohtuullisena, voi tällä muutoksella olla vaikutusta myös vuokra-asuntojen käyttöasteen pysymiseen kohtuullisena.

Samalla kun aravaehtoja rahoituksen osalta helpotetaan, tulisi huomioida myös vuokrataloyhtiön tarve tehdä muutoksia vuokrataloissa ja -asunnoissa. Väestön ikääntyessä esimerkiksi tulee myös vanhoissa asunnoissa olla mahdollisuus muuttaa ainakin osa niin sanotuiksi esteettömiksi asunnoiksi, joissa liikkuminen mahdollisen rollaattorin tai rullatuolin kanssa olisi mahdollista. Myös hissittömien talojen osalta hissien rakentamiseen tulisi järjestää rahoitusta. Näillä toimenpiteillä helpotetaan huomattavasti vähenevän ja ikääntyvän väestön alueilla vuokratalojenkin käyttöasteen säilymistä taloudellisesti kannattavalla tasolla.

Kuten täällä monet ovat sanoneet, niin tämä lakiesitys on oikeaan suuntaan ja kannatettava, sillä kauhuskenaariota ajatellen vaihtoehtona voisi olla vuokrataloyhtiön konkurssi ja asuntojen tyhjeneminen. Tällöin asuntopula voi olla edessä jossain muualla lähialueella.

Myöskin purkuakordin helpottaminen on tarpeen varsinkin joillakin entisillä tehdaspaikkakunnilla, joilta tehdas on lähtenyt ja joilla usein kunnan taloudellisella vastuulla olevat vuokra-asunnot ovat jääneet tyhjilleen. Pääasiassa nämä asunnot ovat jo hyvin iäkkäissä taloissa, ja asuntojen nykyaikaistaminen asukkaita kiinnostaviksi olisi taloudellisesti lähes kohtuutonta.

Mauri Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten aikaisemmin täällä jo debatissa totesin, tässä kysymys on esityksestä, joka sisältää muutaman askeleen ihan oikeaan suuntaan. Suomalaisen, nimenomaan väestökeskusten ulkopuolisen Suomen, asuntopolitiikan koko kuvassa juuri nyt kysymyksessä olevat tapaukset ovat lisääntyneet. Meillä on paljon sellaisia pieniä kuntia, joissa yleensä kunta on se omistajayhteisö, joka omistaa tällaisia asuntoja, jotka ovat väen vähettyä paikkakunnalta tilanteessa, jossa ei ole pystytty tekemään kunnollisia peruskorjauksia. Asuntojen kunto on heikentynyt, kun väki vähenee. Niille ei siitäkään syystä löydy kysyntää, ja kun laatuvaatimukset asunnon tarvitsijoilla ovat nousseet ja kun nuo asunnot eivät ole oikein sitten taloudellisesta tilanteesta johtuen olleet ajan vaatimusten mukaisia, niin ollaan tällaisessa kierteessä, jossa tyhjillään olevia asuntoja on todella paljon. On tavattoman tärkeää, että sen sijaan, että nyt tähän saakka on tullut pienillä askelilla, tämmöisillä erillisillä päätöksillä, valtio vastaan, se nyt lakisääteisen menettelyn luo, jolla tämä vastaantulo voi tapahtua.

Arvoisa puhemies! Tämä on suomalaisen kasvukeskusten ulkopuolisen asuntopolitiikan kokonaiskuvan se toinen puoli, se ehkä kuitenkin pienempi puoli. Nyt minä vielä kiinnitän toistamiseen huomiota siihen, että samaan aikaan me olemme tilanteessa, jossa varsinkin seutukuntakeskuksissa väki ei juuri enää vähene mutta se väestörakenne muuttuu merkittävästi, erittäin merkittävästi, se muuttuu vanhusvoittoisemmaksi. Ikääntyviä seutukuntia meillä on semmoinen parikymmentä, joissa tämä kehityskuva on radikaalisti paljon huonompi kuin maassa keskimäärin. Äsken mainitsin Saarijärven esimerkkinä. Se on yksi tällainen seutu. Tällaisilla seutukunnilla kuitenkin ihmisten sielläkin asuntoon kohdistamat laatuvaatimukset ovat nousseet. Siellä tarvitaan ihan laadukkaita asuntoja sielläkin, sellaisia, mitä periaatteessa Ara rahoittaa eri muodoissaan tällä hetkellä eri puolilla. Saarijärven tapauksessa esimerkiksi kysymys on yleishyödyllisestä yhteisöstä, joka rakentaa ja rakennuttaisi tämmöisiä asumisoikeusasuntoja, mutta kun on kysymys siitä, että se toimii Saarijärvellä, vaikka siellä tuo vanhusväestön osuus on tavattoman suuri, niin kun se sijaitsee Saarijärvellä ja kun se ei ole suuressa kasvukeskuksessa tai esimerkiksi Jyväskylän tapaisessa keskuksessa, joka nyt on aika suuri kasvukeskus, niin sinne ei tuon Aran käyttösuunnitelman vuoksi voida myöntää korkotukea eikä myöskään valtiontakauksia.

Arvoisa puhemies! Minusta tämä on kyllä tavattoman väärin. Samaan aikaan esimerkiksi nyt on elävän elämän tilanne, että minun kotikunnassani ja edustaja Tuupaisen kotikunnassa Jyväskylässä meillä on hanke, joka on saanut sekä Rahiksen rahoitusta että nämä aravarahoituksen muodot, mitkä periaatteessa vastaaville tapauksille on tarjolla. Jyväskylän väestörakenne on valtavasti nuorempi ja nuorekkaampi kuin siellä Saarijärvellä, mutta Saarijärvellä tämä sanottu yhteisö ei ole saanut näitä äsken sanottuja tukimuotoja. Vielä toistamiseen sanottuna: minusta tämä on tavattoman väärin, ja minusta on tärkeää, että hallitus muuttaa niitä pelisääntöjä, joiden mukaan Ara toimii.

Muutoinkin — ja tulen lopuksi siihen, miten näen asuntopolitiikan suhteessa muihin politiikkatoimiin — muistutan, että 83,5 prosenttia kaikesta Aran erimuotoisesta rahoituksesta menee joko pääkaupunkiseudulle tai muutamaan maan suurimpaan kasvukeskukseen, 83,5 prosenttia, ja vain 16,5 prosenttia käytetään tämän äsken sanotun alueen ulkopuolisessa Suomessa. Aran politiikka on tänään nimenomaan kasvukeskusten asuntorahoitusinstrumentti tai asuntopoliittinen instrumentti, sanotaan tällä tavalla. Minä en nyt ole ollenkaan varma, onko tämä oikein, koska siinä muussakin Suomessa, jossa asuu kymmeniä prosentteja suomalaisista, sielläkin ihmiset haluavat asua ja elää ja sielläkin valtion mukaan tuleminen ihmisten arkeen, myös asumiseen liittyvään arkeen, on kaikin tavoin perusteltu.

Esitänkin tässä sen ajatuksen, ja nyt en puutu muihin varsinaiseen asuntotuotantoon liittyvän lainsäädännön muutostarpeisiin, että kyllä minun mielestäni myöskin asuntopolitiikan arkea ja ongelmia helpottamaan pitää hyväksyä muitten politiikkasektorien toimenpiteitä. Siis suomeksi sanottuna: kyllä sellaisen terveen aluekehityksen edistämisellä muilla politiikkatoimilla, mikä hillitsee monta kertaa ihmisten halujen vastaista siirtymistä kasvukeskuksiin, tätä pitäisi pystyä patoamaan ja luomaan aluepolitiikkatoimenpitein edellytyksiä siihen, että ihmisillä on töitä siellä, missä he haluavat elää, ja asuminen myöskin mahdollistuu siellä, missä sitten töitä voitaisiin ihmiselle turvata. Tässä mielessä toivon, että hallitus hyväksyy aluepolitiikan ja aluekehitystoimenpiteet myöskin välineeksi ja keinoksi purkaa ja auttaa näitä asuntopolitiikan ongelmia, jotka ilmiselvästi keskittyvät nimenomaan suuriin keskuksiin, ellei aluekehitys saa meillä uudenlaista suuntaa.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen edustaja Pekkarisen kanssa pitkälti samaa mieltä. Ehkä ongelmana kuitenkin on se, että kun Ara-hankkeet vaativat siinä määrin voimallista rahallista satsausta, niin se kynnyksen ylittäminen tilanteessa, jossa varmuutta riittävästä vuokralaisten tarjonnasta ei ole, ehkä sitten osaltaan hillitsee kuntien ja mahdollisten yksittäisten aravakelpoisten rakennuttajien liikkeellelähtöä siellä suurten kasvukeskusten ulkopuolella. Mutta siinä on tietenkin toisaalta sitten se, että tässäkin, kuten monessa muussa asiassa, tämä kierre voi kulkea kahteen suuntaan: jos asuntoja jää tyhjäksi sen takia, että ne asunnot eivät ole haluttavia tai että vuokrat ovat liian korkeita, niin sitten ne asunnot jäävät tyhjilleen, mistä seuraa, että jäljelle jääneitten asukkaitten pitäisi normaalin omakustannusperiaatteen mukaan sitten maksaa ne, jolloin vuokrat nousevat entisestään ja se kiihdyttää sitä väärään suuntaan. Sen takia tarvitaan myöskin näitten purkamisakordien estämiseksi sitä, että niissä kunnissa tapahtuu jotain muuta ja ennen kaikkea tapahtuu elinkeinopolitiikassa.

Mutta tämä on kokonaisuus, eikä ole kysymys pelkästään siitä. Puolen tunnin päästä pitäisi mennä kuuluisan sote-työryhmän ensimmäiseen kokoukseen — tämäkin liittyy tähän kokonaisuuteen. Niissä kunnissa pitää olla riittävästi palveluita, että siellä on riittävästi ihmisiä, että siellä jo oleviin tai sinne rakennettaviin vuokra-asuntoihin riittää pysyvästi asukkaita, koska se on ainoa keino, jolla oikeasti niitten talous pystytään turvaamaan.

Lasse Männistö /kok:

Arvoisa puhemies! Itse en voi olla edustaja Pekkarisen kanssa ihan kaikesta aivan samaa mieltä. Nyt kun mietitään tätä Aran tuen kohdistumista, niin se kohdistuu nimenomaan uusiin rakennettaviin asuntoihin. Ja siltä osin kuin asuntojen kysyntä hajaseuduilla, joihin Pekkarinen viittaa, ei ylitä tätä 16,5 prosenttia, pidän kyllä kummallisena, että pitäisi jotenkin suurempi osuus Aran rahoituksesta sitten kohdistaa näille seuduille. Eli kyllä näen, että kun katsotaan, minne niin tuettuja kuin kovanrahankin asuntoja tulisi rakentaa, niin siinä kysynnän ja ihmisten valintojen tulisi olla keskeisessä roolissa.

En myöskään allekirjoita tätä Pekkarisen viittaamaa hallituksen politiikkaa, jossa jotenkin ihmisten halujen vastaisesti siirrettäisiin ihmisiä paikasta toiseen. Tämä trendi, jossa ihmiset hakeutuvat kohti kasvukeskuksia ja kaupunkeja, on ollut vallalla oikeastaan kaiken väristen hallitusten aikana jo vuosikymmeniä Suomessa. Se on ollut myös kaikissa muissa läntisissä maissa Euroopassa käynnissä. Sen sijaan tunnistan kyllä muutamia päinvastaisia esimerkkejä viime vuosikymmeniltä ja vuosilta aluepolitiikasta, jossa on yritetty siirtää työpaikkoja ja ihmisiä, osaajia jonnekin, minne he eivät selvästi ole halunneet siirtyä. Mutta jätetään tämä nyt sikseen.

Mutta näen kyllä, että siltä osin kuin ihmiset työpaikkojen perässä, paremman elämänlaadun perässä jonnekin päättävät muuttaa ja hakeutua — toivon toki, että mahdollisuudet hakeutua Suomen eri alueille aina Lapista tänne Etelä-Suomeen säilyvät — kun ihmiset näitä valintoja tekevät, niin meidän pitäisi asuntopolitiikassa erityisen tarkasti yrittää tunnistaa, minne ihmiset ovat matkalla, ja toisaalta kohdistaa tukea sinne, missä todella kysyntää asunnoille on, koska siellä myös nämä asuntopoliittiset haasteet ovat kaikkein suurimpia.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Männistö, se elävän elämän tilanne on se, että sen seurauksena, että pihtiputaalaiselle yrittäjälle ei ole työtä tarjolla siellä, hän joutuu lähtemään sieltä — ei niin, että hän pyrkii varta vasten lähtemään, vaan hän haluaisi tehdä työtä siellä, mutta hän joutuu lähtemään — ja kun hän myy asunnon siellä, 120 neliötä, hän saa sillä rahalla, kun hän tulee tänne, suurin piirtein 20—30-neliöisen asunnon. Tätä on se arki käytännössä elävän elämän tilanteessa. Tällaiseen kehityskuvaan pitää kyetä muilla politiikkatoimilla kuin asuntopolitiikalla — asuntopolitiikallakin, mutta myös muilla toimenpiteillä — saamaan muutos.

Edustaja Männistö, suurin piirtein kaikissa Euroopan maissa ovat käytössä toimet, jotka pyrkivät estämään tämänsorttista kehitystä. Suurin piirtein kaikissa Euroopan maissa on tällainen kehitys.

Mitä vielä tulee siihen, miten asuntopolitiikan pitäisi reagoida, niin mielestäni todellakin sillä tavalla, että jos objektiiviset tilanteet ovat samanlaiset Jyväskylässä ja Saarijärvellä ja voidaan osoittaa, että Saarijärven väestörakenne on sellainen, että se on erittäin vanhusvoittoinen ja siellä kysyntää tälle asuntotuotannolle on, niin en minä ymmärrä, miksi minun kotikaupungissani tuetaan tällaista asumista mutta Saarijärvellä ei. Ei periaatteellisista syistä, että halutaan kasvukeskuksia tukea, se ei voi olla oikein. Jos objektiivinen tilanne puhuu sen puolesta, että Saarijärvelläkin pitäisi tukea, niin myös niin pitäisi menetellä.

Lasse Männistö /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos Pihtiputaalla työpaikat häviävät — mitä emme toivo — ja sen johdosta ihmiset sieltä muualle muuttavat, niin kyllä silloin kestävä, tuettu asuntopolitiikka on sitä, että sinne, minne he muuttavat, pyritään turvaamaan enemmän kuin 20 neliötä tälle muuttajalle, ja on selvää, että tämä muuttoliike tai työpaikat eivät palaudu jonnekin muualle niillä toimin, että valtion tuella ruvettaisiin rakentamaan sitten asuntoja. (Mauri Pekkarinen: Minä puhuin aluepolitiikasta!) Eli jos nyt käy niin, että Pihtiputaalta muutetaan tänne ja rivissä on paljon niitä edustaja Pekkarisen viittaamia 120-neliöisiä taloja tyhjillään, niin eihän se, että nyt valtion asuntopoliittisia voimavaroja kohdistetaan sinne, jotta yhä rakennetaan lisää asuntoja, tätä virtaa käännä.

Mutta siitä olen edustaja Pekkarisen kanssa samaa mieltä, että kyllä työpaikat ratkaisevat ja kyllä me tarvitsemme kestävää aluepolitiikkaa, jota Suomessakin on harjoitettu, nimenomaan paino sanoilla "kestävää aluepolitiikkaa". Se tarkoittaa: meidän täytyy tukea eri alueita niin, että siellä syntyy yksityisen sektorin työpaikkoja, jotka perustuvat näiden eri alueiden luontaisiin vahvuuksiin, ja tätä kautta sitten (Puhemies koputtaa) saadaan alueet myös elinvoimaisiksi.

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru

Arvoisa puhemies! Kiitos mahdollisuudesta vastata joillekin edustajille. Rajoitan nyt vastaukset niihin, jotka ovat enää paikalla.

Ensinnäkin käytiin keskustelu ylipäänsäkin siitä, minkälaiset korjaustarpeet ovat, eli monet edustajat kiinnittävät siihen huomiota. Kun Tuupainen vielä paikalla on, niin hän korosti tätä elvytysnäkökulmaa, ja minusta se on tässä ajassa tärkeä. Tässä asuntopoliittisessa uudistuksessa, joka tehtiin, perusparannusten osalta omavastuukorkoa tuodaan nyt alemmaksi, ja se myöskin omalta osaltaan pitää huolta siitä, että tästä kannasta pidetään huolta. Eli samoin kuin edustaja Männistö jo tässä korosti, varautuminen on erityisen tärkeää, ja nyt näitä työkaluja todella tarjotaan, sellaisia, jotka toimivat käytännössä. Eli meillä on tuore tutkimus tästä omavastuukoron ongelmista, ja siinä todetaan myöskin se, että iso haaste varautumisessa on juuri se, että tämä meidän omavastuukorko perusparannusten osalta on ollut liian korkea ja sitä kautta se instrumenttina ei ole kelvannut. Nyt siihen tuodaan muutosta.

Myöskin sitten edustaja Männistö kävi tätä muuttoliikekeskustelua ja sitä, että pitäisi varautua myöskin siihen, että niille alueille, joilla on tarvetta tulevaisuudessa saada lisää asuntoja, pitäisi myöskin etsiä niitä keinoja varautua. Tätä kautta kävitte myöskin pitkään debattia tässä tästä samasta asiasta edustaja Pekkarisen kanssa, joka lähtee myös siitä, että kaikilla alueilla tehdään asuntopolitiikkaa. Totta kai me teemme! Tämä on juuri se instrumentti, jolla me teemme asuntopolitiikkaa, että pitää vastata eri alueiden tarpeisiin eri tavalla, ja minusta on hienoa, että tänään vastataan vähäväkisten alueiden tarpeisiin.

Mutta ymmärrän hyvin sen näkökulman myöskin, että meidän pitää ajassa elää ja meidän pitää pystyä tarkastelemaan, mikä on milloinkin kysyntää, ihmisten valintoja, ja mikä johtaa minkäkinlaiseen tulokseen. Mutta minä en pitäisi asuntopolitiikkaa ainoastaan aluepolitiikkana, koska tämä virhehän tehtiin aikoinaan menneisyydessä. Haluttiin korostaa maakunnittain kiintiöitä siitä, kuinka paljon rakennetaan asuntotuotantoa. (Mauri Pekkarinen: Nyt ei ole maakunnittain!) Kyllä meidän pitäisi pystyä katsomaan kysyntää ja ihmisten omia valintoja ja vastata niihin. Eli kyllä tämän päivän asuntopolitiikka sieltä puolelta kumpuaa, mutta ei saa kuitenkaan mitään aluetta jättää tyhjän päälle, ja se on minusta tärkeä viesti, joka edustaja Pekkarisella oli.

Yksittäisistä teemoista: Kysyitte uudelleen tätä Saarijärvi-juttua. Minä en yksittäisiin asioihin kommentoi, mutta haluan sanoa sen, että kestävä linja asuntopolitiikassa on se, että rakennetaan sinne, missä eniten on tarvetta. Tämä ongelma on se, että aso-asumista katsotaan osana normaalia vuokra-asuntotuotantoa, ja sitä kautta katsotaan, onko siellä tarvetta normaaleille vuokra-asunnoille, jota kautta aso-asuminen purkaisi sitä kiintiötä.

Aivan lopuksi, Männistö myöskin kysyi sitä, milloin otetaan paketit käyttöön: Kaikki osat mahdollisimman pian, viimeistään syksyllä. Tämä on se kestävä linja. Nyt ennen kesää ja kesän jälkeen kaikki.

Helsinki-Malmiin palataan vielä. Mutta minun oma tahtotilani on se, että jos meillä on 36 500 asuntoa, jotka pitää tällä aiesopimuskaudella luoda pääkaupunkiseudun 14 kunnan sisällä... Se esimerkki, jota käytin metropolialueen päättäjien kokouksessa, tarkoittaa sitä, että 6 500 on Kuuma-kuntien, joilla on jo tontit olemassa, 30 000 neljän kunnan alueelle. Niistä 30 000:sta yksi kolmannes on kuntien käytössä olevaa asuntorakentamiseen tarkoitettua maata, yksi kolmannes on yksityiseen asuntorakentamiseen tarkoitettua maata, ja yksi kolmannes, (Puhemies koputtaa) sitä me emme tiedä, missä se on.

Loppuviimeksi, tilanne on se, että halusin esittää, että jos me haluamme ratkaista tonttipulaa, meillä on siihen instrumentteja. Mutta en tarkoittanut, että Helsinki yksinään ratkaisee 14 kunnan maapolitiikan ongelmat. Mutta on epäilty, että Helsinki-Malmi-alueelle mahtuisi, jos valtio luopuisi sitoumuksestaan, jopa 10 000 asuntoa. Tämä oli esimerkki.

Mauri Pekkarinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Männistölle sanotaan nyt, että kyllä kai hän nyt kaiken järjen mukaan ymmärtää, että en voinut tarkoittaa sitä, että jos se pihtiputaalainen yrittäjä sen 120-neliöisen asunnon on vaarassa menettää sen takia, että hänellä ei ole siellä työtä, niin asuntopoliittista rahaa työnnettäisi hänelle iso kasa, että ole tällä asuntopoliittisella rahalla siellä Pihtiputaalla. Ei herra paratkoon kukaan nyt niin typerästi voi ajatella.

Ajatus tässä on siitä, että valtiovallalla on ei vain asuntopoliittisin perustein vaan muilla politiikkalohkoilla, tässä tapauksessa aluekehitystoimenpiteillä, alueellisella elinkeinopolitiikalla, velvollisuus huolehtia niin pitkälle kuin suinkin mahdollista niistä mahdollisuuksista, että se pihtiputaalainen yrittäjä voisi saada työtä sieltä omalta kotiseudultaan. Jos hän saisi, se helpottaisi asuntotilannetta täällä Helsingin seudulla erittäin merkittävästi.

Mitä vielä tulee siihen saarijärveläiseen esimerkkiini, minä toivon, että edustaja Männistön puheenvuoro ei olisi viesti niille saarijärveläisille, kokoomuslaisillekaan siellä, jotka ovat aktiivisesti tässä hankkeessa mukana. Kyllä he ovat oikeutettuja siihen, vaikka sattuvatkin asumaan 100 000:ta asukasta (Puhemies koputtaa) pienemmässä keskuksessa siellä Saarijärvellä.

Lasse Männistö /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä minä itse entisenä kangasniemeläisenä erittäin vahvasti sitoudun siihen, että me teemme aluepolitiikkaa ja teemme sitä nimenomaan synnyttääksemme yksityisen sektorin kestäviä työpaikkoja, ja siihen meillä on hyvät mekanismit. Mutta en kyllä ymmärrä, mihin sitten edustaja Pekkarinen viittasi, kun hän sanoi omassa puheenvuorossaan, että on väärin, että vain 16,5 prosenttia Aran kokonaisuudesta menee tukena hajaseuduille ja 83,5 prosenttia menee suurille kaupunkiseuduille. Mihin hän sitten viittasi, ellei hän viitannut siihen, että jotenkin tässä olisi hänen mielestään jokin pielessä?

Kyllä itse näen, että tässä asuntopolitiikassa se kysyntä ratkaisee, että emme me näitä asuntoja rakentamalla tai prosenttilukuja Aran tukien osalta muuttamalla synnytä sinne hajaseuduille yhtään lisää kestäviä työpaikkoja tai yrittäjyyden edellytyksiä, vaan itse asiassa päinvastoin vaikeutamme tätä ongelmaa entisestään. Mutta siihen, mihin edustaja Pekkarinen (Puhemies koputtaa) viittasi tästä kestävästä aluepolitiikasta, olen kyllä erittäin sitoutunut, ja sitä onkin monelta osin toteutettu erittäin menestyksekkäästi.

Markku Eestilä /kok:

Puheenjohtaja! Tämä on hyvin mielenkiintoinen keskustelu, mitä edustaja Männistö ja edustaja Pekkarinen käyvät, ja minusta asuntopolitiikkaa ei kyllä voi katsoa yksinomaisena politiikkasektorina, vaan kyllä se niveltyy aika vahvasti muuhun politiikkaan. (Mauri Pekkarinen: Juuri näin!)

Edustaja Männistö on aivan oikeassa siinä, että eihän ihmisiä voi kieltää, heidän täytyy vapaassa maassa saada asettua asumaan, minne he haluavat. (Mauri Pekkarinen: Totta kai!) Vertaus oli siihen, että tämä on yleismaailmallinen trendi, että ihmiset menevät kaupunkeihin ja niin se on Euroopassa, niin se on Kiinassa, niin se on muuallakin, mutta kyllähän sen verran täytyy ilman puoluepoliittista latausta pystyä arvioimaan, miten järkevää tämä on, että me tuemme asuntopolitiikkaa suurissa kaupungeissa, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Mehän maksamme asumistukia, me maksamme toimeentulotukia, ja täytyyhän siinä silloin miettiä, koska Suomi on täysin erityislaatuinen maa — täällä on vähän asukkaita, 5,5 miljoonaa, täällä on pitkät etäisyydet — että jos me meinaamme kaivostoimintaa, metsätaloutta tai maataloutta tai mitä muuta elinkeinopolitiikkaa tahansa hyödyntää, niin kaikilla alueilla täytyy olla tietty kriittinen massa, koska muuten siellä ei asu ihmisiä eikä riitä työvoimaa.

Tänä päivänä esimerkiksi Pohjois-Savossa näillä meidän kuuluisilla vientiyrityksillä on jo selvästi osaavasta työvoimasta pula. Siellä tarvitaan koulutusta — se on yksi politiikan lohko — siellä tarvitaan muita toimenpiteitä, koska jos me sallimme sen, että tänne vain tulee kaikki väki, niin minä epäilen, että Suomi köyhtyy. Tämä ei ole edes pääkaupunkiseudun etu. Sen takia näitä täytyy arvioida, ja mitä tahansa ei voi mennä tekemään, koska me emme voi kaikkia seutuja auttaa, niin että ne kukoistukseen lähtisivät, vaikka me kuinka työntäisimme rahaa. Näiden täytyy olla infrakohdennettuja, näiden täytyy olla elinkeinopoliittisesti kohdennettuja. Esimerkiksi ministeri Jan Vapaavuori antoi Green Fuel Nordicille Pohjois-Savoon 30 prosenttia investointiavustusta, 15 miljoonaa. Nämä ovat järkevää, bioenergiaa hyväksi käyttävää elinkeinopolitiikkaa, ja juuri tämmöistä hallitus on tehnyt. (Puhemies koputtaa) Näitä pitäisi vain saada lisää, että me saamme siellä sitten asumispolitiikalle hieman volyymia.

Mauri  Pekkarinen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustaja Eestilä, puhutte hyvin. Teidän ajatuksiinne voi kernaasti yhtyä ja ehkä myöskin niiltä osin, kun viittaatte siihen, mitä avustuksia ministeri Vapaavuori on myöntänyt. Kiinnitän vain huomiota siihen, että tämähän oli viime eduskuntavaalien alla se iso teema. Erityisesti kokoomus mutta myöskin sosialidemokraatit pitivät erittäin tärkeänä, että yritystukia sieltä Savosta ja muualta leikataan. Tämähän oli suuri viesti, ja ihmisille jäi se käsitys, että ne ovat jotenkin perusteettomia juttuja, että Suomikin, edes vähäisessä määrin verrattuna moniin muihin Euroopan maihin, toimii tässä asiassa tällä tavalla.

Mitä tulee vielä edustaja Männistöön, edustaja Männistö, juuri siksihän se on tämä luku — 83,5 prosenttia koko aravapotista näihin suuriin keskuksiin — että ne saarijärvet ja äänekosket ja vastaavat keskukset eivät saa sitä rahaa, vaikka ne objektiiviset perusteet, niin kuin monta kertaa yritin osoittaa, olisivat sellaisia, että siellä pitäisi saada. Tässä suhteessa tarvitaan muutoksia, ja ainakin rivien välistä vähän luin, että ministeri Kiuru nyt jotenkin ilmineerasi ymmärtävänsä tätä tarvetta. Toivottavasti mahdollisimman pikaisesti tällaiset tilanteet korjataan.