Jyrki Kasvi /vihr:
Arvoisa puhemies! Hyvät kuulijat! Tällä lakiesityksellä on
jalo tavoite: lasten suojeleminen pahimmalta mahdolliselta riistolta.
Lapsipornon tuotanto on teollista toimintaa, joka perustuu lasten
seksuaaliselle hyväksikäytölle. En voi
juuri kuvitella mitään vastenmielisempää.
Ilmiön inhottavuus ei saa kuitenkaan johtaa meitä harhaan. Olisi hirvittävä
virhe
hyväksyä hyvältä tuntuva laki,
jolla ei kuitenkaan olisi lapsipornoteollisuuteen sormen heristelyä kummempaa
vaikutusta. Lapsipornon hallussapito on rikos, ja lapsipornon käyttäjät
tietävät tekevänsä rikoksen
imuroidessaan verkosta itselleen lapsipornoa. Ei heitä jokin
latauksenesto pysäytä, etenkään
kun sen kiertäminen on naurettavan helppoa. Siihen ei tarvita
mitään übernörttiä, pelkkä perussurffailutaito
riittää. Riskinä onkin nimenomaan se,
että tämän lain myötä me
alamme uskoa, että ongelma on ratkaistu, paha internet
on suitsittu aisoihin. Ainoana todellisena tuloksena olisi kuitenkin
vain muutama poliittinen irtopiste. Siksi on etsittävä parempia
keinoja taistella lapsipornoteollisuutta vastaan. Palaan niihin
puheeni loppuosassa.
Sen lisäksi, että tämä esitetty
järjestelmä olisi tehoton, se olisi myös
vaarallinen. Se sisältää monia suomalaiselle
oikeuskäytännölle vieraita elementtejä.
Tiedon suodatuksesta eli internetin ennakkosensuurista eivät
vastaisi viranomaiset vaan operaattorit, siis yksityiset yritykset.
Tämä on hyvä esimerkki viime aikoina
esiin nousseesta halusta ulkoistaa myös valvontaviranomaisten tehtäviä yksityisille
yrityksille, mutta miten operaattoreiden ennakkosensuuritoimintaa
olisi tarkoitus valvoa? Toimiiko suodatus, ja onko se asianmukaista?
Miten valvonta hoidetaan, siihen ei tässä esityksessä viitata
sanallakaan. Vai onko tarkoituksena nimenomaan kiertää viranomaisille
asetettuja sääntöjä ja valvontaa?
Halutaanko näin sivuuttaa ennakkosensuuriin aina liittyvät sananvapauskysymykset?
Totta, lapsipornon sensurointi on yksi sananvapauden harvoista
poikkeuksista, mutta koska suodatuksen tekisi yksityinen yritys,
mikään ei estäisi sen laajentamista tulevaisuudessa
muuhunkin törkyyn, yritys kun ei voi rikkoa sananvapautta,
sen voi tehdä vain viranomainen. Siksi onkin niin kätevää ulkoistaa
ennakkosensuuri kaupallisille yrityksille. Ecce Homo, Juhannustanssit,
Jeesuksen viimeiset kiusaukset, Seitsemän veljestä — siinä esimerkkejä roskasta,
jonka on katsottu loukkaavan ihmisten tunteita niin paljon, että ne
on haluttu kieltää. Entä mitä tehdään
yhteisötilaajille, jotka jäävät
tämän lain ulkopuolelle? Voiko esimerkiksi yliopistojen
koneiden kautta ladata itselleen lapsipornoa, jota Soneran asiakas
ei voi ladata? Kyllä voi, ainakin tämän
lakiesityksen perusteella.
Toisen ongelman muodostaa poliisin laatima sulkulista. Siitä on
tarkoitus tehdä salainen, eikä listan oikeellisuutta
valvo kukaan. Mikään tai kukaan ei valvo, mitä sivuja
sulkulistalle todella päätyy, onko kaikissa todella
kyse lapsipornosta vai jostain muusta. Esityksen mukaan sulkulistan
laatimisesta ei syntyisi edes valituskelpoista päätöstä.
Salainen lista, jonka laativa poliisi on itse asiassa ainoa ja ylin
päättävä elin, on hyvin poikkeuksellinen
tapa toimia. Ennakkosensuuri on suomalaisessa yhteiskunnassa poikkeuksellisen
voimakas toimenpide. Sitä ei yksinkertaisesti voida tehdä salassa
ilman minkäänlaista valvontaa, ei ainakaan siinä Suomessa,
jossa minä olen tottunut elämään.
Kolmantena ongelmana on sulkulistan ajantasaisuus. Sille ei
aseteta mitään vaatimuksia tässä esityksessä.
Mukana voi olla esimerkiksi ip-osoitteita, jotka on listalle joutumisen
jälkeen otettu aivan muuhun käyttöön.
Listalla olevat osoitteet tulisikin käydä säännöllisesti
läpi ja arvioida, onko niiden sulkeminen edelleen
perusteltua.
Vakavimpana uhkakuvana on kuitenkin sensuurin mahdollinen laajeneminen.
Kun digitaalinen rajavalvonta on kerran luotu, sitä voidaan helposti
käyttää myös ihan minkä tahansa
muun tiedon sulkemiseen pois suomalaisten ulottuvilta. Kiinassa,
Singaporessa ja Saudi-Arabiassa on jo käytössä vastaava
järjestelmä, ja sitä käytetään
paitsi lapsipornon myös muun vastenmielisen aineiston,
kuten ihmisoikeuskysymysten ja hallitusta vastustavien mielipiteiden,
suodattamiseen. Luotammeko me todella siihen, ettei moinen olisi
Suomessa enää koskaan mahdollista? Moskovan välirauhan
jälkeen Suomessa kehotettiin kirjastoja poistamaan kokoelmistaan
neuvostovastaiset kirjat, eikä siitä niin kauan
ole, kun Suomessa sensuroitiin elokuvia poliittisin perustein. Kyllä vastaava
tilanne voi tulla eteen tulevaisuudessakin.
Mutta mikä olisi sitten parempi vaihtoehto? Jotain
lapsipornobisneksen rajoittamiseksi on nimittäin tehtävä.
Vaikka lapsipornon löytäminen internetistä on
nykyään paljon vaikeampaa kuin vielä kahdeksan
vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran tutkin asiaa, sitä on
siellä edelleen. Kaupallinen lapsipornobisnes on puolestaan
mennyt netissä maan alle suljettuihin verkkoihin, joita
viranomaisten on vaikea löytää ja vielä vaikeampi murtaa.
Kansainvälisten kokemusten mukaan ennakkosensuuria
tehokkaampaa on perinteinen poliisitoiminta: lapsipornorinkeihin
soluttautuminen, maksuliikenteen seuranta ja valeostot. Tähän
tarvitaan kuitenkin voimavaroja sekä poliisilta että oikeusistuimilta,
paljon enemmän voimavaroja kuin se puolikas henkilötyövuosi,
joka tähän järjestelmään
on tarkoitus sijoittaa. Olemmeko me itse asiassa vain niin pihejä,
että tyydymme tällaiseen järjestelmään,
josta ei ole mitään hyötyä mutta
joka näyttää hyvältä?
Aionkin tehdä talousarvioaloitteen, jossa poliisille lisättäisiin
voimavaroja nimenomaan internet-rikollisuuden seurantaan ja tutkintaan.
Lisäksi meidän on suojeltava muita lapsia,
siis ihan tavallisia lapsia, jotta he eivät vahingossa kohtaisi
lapsipornoa tai pystyisivät käsittelemään
sen herättämiä tunteita, jos niin pääsee
silti käymään. Lasten suojeleminen ei
kuitenkaan onnistu tietokoneella. Me emme saa sortua ostamaan parempaa
omaatuntoa hienoilla suodatinjärjestelmillä. Koneiden
asemesta meidän on annettava lapsillemme aikaa. Tutkimusten
mukaan suomalaiset lapset haluavat yhteistä aikaa vanhempiensa
kanssa, yhteistä aikaa nimenomaan tietokoneen ääressä.
90 prosenttia suomalaisista lapsista kertoo haluavansa, että heidän
vanhempansa valvoisivat ja kontrolloisivat heidän tietokoneen
käyttöään.
Arvoisa puhemies! Meidän on pystyttävä olemaan
vanhempia lapsillemme myös tietoverkoissa, määriteltävä pelisäännöt
ja kotiintuloajat myös virtuaalimaailmasta, rakennettava
jaettua luottamusta ja kunnioitusta myös tietoverkkojen maailmaan.
Valitettavan harvalla vanhemmalla on tähän kuitenkaan
edellytyksiä. Siksi nimenomaan vanhemmat tarvitsevat mediakasvatusta jopa
enemmän kuin heidän lapsensa.
Sari Essayah /kd:
Arvoisa puhemies! Olen todella tyytyväinen tähän
ed. Kasvin asiantuntevaan puheenvuoroon, joka osoitti kaikki nämä laissa
olevat tekniset heikkoudet. Uskon, että tämän
lain takana on varmaan ollut aito huoli lapsipornografian leviämisestä ja
on ehkä yritetty todellakin jollakin keinolla lähteä sitä suitsimaan,
ja tässä on keinoksi valittu se, että teleyritykset
vapaaehtoisesti toimisivat ikään kuin sitten viranomaisten
sijasta. Mutta aivan niin kuin ed. Kasvi täällä totesi,
yhteiskunta ei näin vakavassa asiassa voi ulkoistaa tätä valvontavastuuta. Jos
yhteiskunta ei katso tehtäväkseen suojella kaikkein
heikoimmassa asemassa olevia kansalaisiaan, niin mihin sellaisesta
yhteiskunnasta oikeastaan sitten on?
Haluaisin tässä vähän problematisoida
tätä sananvapautta, joka tuntuu niin usein olevan
ikään kuin tällainen perusoikeus, jonka
taakse sitten kaikenlainen iljettävyys ja saastakin voidaan peittää.
Vaikka sananvapaus on eräs tällaisia keskeisimpiä arvojamme,
niin Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan sananvapautta voidaan kuitenkin
rajoittaa juuri esimerkiksi moraalin suojelemiseksi. Tämä rajoitusmahdollisuus
on pidettävä aina mielessä silloin, kun
puhutaan lapsipornografian kaltaisista sairaalloisista kiinnostuksen
kohteista.
Jotain tämän lapsipornografiaongelman laajuudesta
ja hälyttävyydestä kertoo se, että Pelastakaa
Lapset ry:n saamat vihjeet netin kautta laittomasta aineistosta,
kuten lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta,
ovat hyvin voimakkaasti lisääntyneet. Yleensä vihjeistä noin
40 prosenttia on lopulta ollut todella
laittomasta aineistosta, mutta heinäkuussa tulleista 900
viestistä laittoman aineiston osuus oli yli 500. Vihjepalvelimeen
lähetetyt materiaalit ovat muuttuneet aiempaa raaemmiksi,
ja levitys on muuttunut entistä ammattimaisemmaksi. Tämä kertoo omalta
osaltaan jotain hyvin hälyttävää suomalaisen
yhteiskunnan moraalin murtumisesta.
Saksassa haitallisen materiaalin määrän
minimoimiseksi internet-yhteyksien tarjoajat on velvoitettu nimeämään
yrityksen sisältä nuorten suojelusta vastaava
henkilö tai vaihtoehtoisesti käyttämään
tässä työssä apuna vapaaehtoisjärjestöjen
työtä. Tätä järjestelmää pyritään
kansainvälistämään ja toivotaan,
että sen tuoma suoja laajenisi. Toivoisin, että Suomessakin
harkittaisiin esimerkiksi tämän lainsäädännön
valiokuntakäsittelyn aikana myös tätä Saksan
mallia.
Tässä yhteydessä haluan esittää myös
toivomuksen hallitukselle, että se EU-puheenjohtajamaana
ottaisi esille ja kyseenalaistaisi virallisesti Hollannissa valitun
linjan hyväksyä pedofiilipuolue Pnvd:n toiminta.
Tämä puoluehan ajaa muun muassa seksuaalisen alaikäisyyden
rajan laskemista 12 vuoteen ja lapsipornografian laillistamista.
Oikeustieteen asiantuntijat ovat sillä kannalla, että Hollannin
päätös hyväksyä tämä kyseinen
puolue on kansainvälisten sopimusten sekä ihmis-
ja lasten oikeuksien vastainen ja loukkaa räikeällä tavalla
eurooppalaisten perusarvoja eikä sitä sen tähden
voida jättää pelkästään
Hollannin sisäiseksi asiaksi, joten tässä vaiheessa
todellakaan en voi muuta kuin kiirehtiä sitä,
että Suomi EU-puheenjohtajamaana painokkaasti kyseenalaistaisi
Hollannin ratkaisun tässä asiassa. Olen jättänyt
aiheesta myöskin hallitukselle kirjallisen kysymyksen.
Keskustelu päättyy.