Yksityiskohtaiset perustelut

1. Hallintolaki

I Osa. Yleiset säännökset

1 luku. Lain tarkoitus ja soveltamisala

1 §. Lain tarkoitus.

Hallintolain tarkoituksena on toteuttaa ja edistää hyvää hallintoa sekä oikeusturvaa hallintoasioissa. Lain tarkoituksena on myös edistää hallinnon palvelujen laatua ja tuloksellisuutta.

Valiokunta toteaa, että hallintoasian käsitettä ei ole laissa määritelty ja määrittely onkin kaikkiaan vaikeaa. Hallintoasia on monitahoinen juridinen käsite niin oikeuskirjallisuuden kuin oikeuskäytännönkin perusteella. Valiokunnan näkemyksen mukaan hallintoasian käsitteen määrittelyn tarvetta vähentää se seikka, että hallintolakia sovelletaan myös hallintotoimintaan. Hallinnon asiakkaiden näkökulmasta hallintoviranomaisten ja yksityisten julkisia hallintotehtäviä hoitavien tahojen toiminta näyttäytyy viranomaistoimintana, jossa keskeistä asiakkaan oikeuksien ja oikeussuojan toteuttamiseksi ei ole tunnistaa hallintoasiaa, vaan kyetä varmistumaan siitä, täyttääkö asiaa tai hallintotoimia suorittava viranomainen tai muu taho velvoitteensa asianmukaisesti. Keskeistä on myös selkeisiin säännöksiin perustuva tieto siitä, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia hallinnon asiakkaalla on hallinnossa asioidessaan taikka käsiteltäessä hänen itsensä, jonkun muun tai viranomaisen vireillepanemaa asiaa.

2 §. Soveltamisala.

Hallintolaki on kokonaisuudessaan tarkoitettu sovellettavaksi hallinnon toimintaan.

Hallintolakia sovelletaan 2 momentin nojalla valtion viranomaisissa, kunnallisissa viranomaisissa ja itsenäisissä julkisoikeudellisissa laitoksissa sekä eduskunnan virastoissa ja tasavallan presidentin kansliassa (viranomainen).

Valiokunnan huomiota on kiinnitetty siihen, että pykälän 2 momentin perusteella saattaa syntyä käsitys, että tasavallan presidentin kansliassa sovellettaisiin hallintolakia kirjoituksiin, joita presidentille tai kanslialle lähetetään, vaikka ne eivät kuulu presidentin tai kanslian toimivaltaan.

Valiokunta toteaa lain soveltamisesta tasavallan presidenttiin ensinnäkin, että presidentin päätösvaltaan kuuluu myös hallintoasioita, kuten eräät nimitysasiat. Hallituksen esityksen perustelut ovat tältä osin epätarkat.

Koska tasavallan presidentti ei ole hallintolain 2 §:n 2 momentissa mainitulla tavalla valtion viranomainen, vaan valtioelin, jonka ratkaistavaksi hallintoasiat tulevat erikseen säädetyssä menettelyssä, on pidettävä tarkoituksenmukaisena, ettei hallintolakia yleislakina sellaisenaan eikä miltään erikseen määritellyiltä osin sovelleta presidentin päätöksentekoon. Hallintolaki tulee sinänsä sovellettavaksi sellaisenaan siihen käsittelyyn ja valmisteluun, joka suoritetaan asian esittelystä vastaavassa viranomaisessa.

Hallintovaliokunta pitää selvänä, että kansalaiskirjeiden käsittely tasavallan presidentin kansliassa ei ole hallintolaissa tarkoitettua hallintoasian käsittelyä, eikä tämän vuoksi katso tarpeelliseksi lakiehdotuksen täsmentämistä. Hallintolaissa on muutoinkin pyritty välttämään tarpeettomia viittauksia muuhun lainsäädäntöön, jotta laki olisi kansalaisten kannalta mahdollisimman selkeä.

Mitä tulee hallintolain soveltamisalan ulottamiseen sellaisiin toimielimiin, jotka sijoittuvat valtion ja kunnan viranomaisten väliin, valiokunta katsoo, että asia voidaan tältä osin järjestää tarkoituksenmukaisemmin erityislainsäädännössä, mikäli oikeustilaa pidetään joltakin osin epäselvänä.

Pykälän 3 momentista ilmenee, että lakia sovelletaan myös valtion liikelaitoksiin ja julkisoikeudellisiin yhdistyksiin sekä yksityisiin niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Valiokunta pitää tarpeellisena todeta, että uutta hallintolakia on tarkoitus soveltaa sellaisenaan välilliseen julkiseen hallintoon. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että momentissa mainittujen toimijoiden rinnastaminen viranomaiseen saattaa sanamuodon perusteella aiheuttaa tulkintanäkemyksiä, joiden mukaan lain soveltaminen rajoittuisi vain niihin säännöksiin, joissa hallintolaissa mainitaan erityisiä tai yleisiä viranomaisvelvoitteita.

Hallintovaliokunta ehdottaakin pykälän 3 momenttia täsmennettäväksi sanonnallisesti siten, että siitä ilmenee hallintolakia sovellettavan 3 momentissa mainituissa toimijoissa. Valiokunnan ehdottamassa muodossa 2 §:n 3 momentti kuuluu seuraavasti: "Tätä lakia sovelletaan valtion liikelaitoksissa, julkisoikeudellisissa yhdistyksissä sekä yksityisissä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä."

3 §. Soveltaminen hallintosopimuksiin.

Lakiehdotuksen 3 §:n mukaan hallintolakia sovellettaessa hallintosopimuksella tarkoitetaan viranomaisen toimivaltaan kuuluvaa sopimusta julkisen hallintotehtävän hoitamisesta tai sopimusta, joka liittyy julkisen vallan käyttöön.

Asiantuntijakuulemisessa saadun selvityksen perusteella valiokunta arvioi, että hallintosopimuksen ja yksityisoikeudellisen sopimuksen välinen rajanveto tulee ainakin siirtymävaiheessa tuottamaan jonkin verran tulkinnallisia ongelmia. Hallintolaissa on kuitenkin pyritty mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti määrittelemään hallintosopimusten päätyypit. Tulkinnanvaraisuutta saattaa aiheutua lähinnä sellaisten sopimusten kohdalla, jotka sisältävät sekä julkisoikeudellisia että yksityisoikeudellisia aineksia. Esimerkiksi maankäyttösopimuksiin voi liittyä yksityisoikeudellisia luovutustoimia.

Hallintolain soveltamisalaa koskeva keskeinen valinta on, ettei hallintosopimusta pidetä hallintopäätökseen rinnastettavana viranomaisratkaisuna. Tämän vuoksi hallintosopimuksen valmisteluun ei myöskään liity hallintoasioiden käsittelylle ominaista ratkaisupakkoa. Sopimusmenettelylle on tyypillistä osapuolten välinen vuorovaikutteisuus ja neuvotteluasetelma, jossa viranomainen ei ole yksipuolisen päätöksentekijän asemassa. Näistä lähtökohdista käsin ei ole myöskään poissuljettua, etteivät osapuolet pääse yksimielisyyteen sopimuksen sisällöstä. Sopijapuoli ei voi tällöin menestyksellisesti vedota myöskään sopimuksen valmistelua mahdollisesti edeltäneeseen päätökseen hallintosopimuksen tekemisestä.

Valiokunta korostaa, että säädettävän lain tarkoituksena on säilyttää sopimusmenettely mahdollisimman vapaamuotoisena ja jättää hallintolain yksittäisten säännösten soveltaminen määräytymään tapauskohtaisesti hallintosopimuksen laadun ja vaikutusten mukaisesti. Joka tapauksessa sopimusmenettelyssä on kuitenkin perustuslain edellyttämällä tavalla huolehdittava oikeusturvan riittävästä toteutumisesta.

Lakiehdotuksen 3 §:stä ilmenevän lähtökohdan mukaan hallintosopimuksen vaikutusalaan kuuluva henkilöpiiri on määriteltävä tapauskohtaisesti. Valiokunta huomauttaa, että tässä suhteessa kunta on yksi yhtenäinen oikeushenkilö.

Valiokunta korostaa lisäksi, että hallintolain yksittäisten säännösten soveltaminen hallintosopimuksen valmisteluun määräytyy asian laadun mukaan tapauskohtaisesti. Jos sopimuksella voidaan katsoa olevan huomattavaa merkitystä muiden kuin varsinaisten sopimusosapuolten elinympäristöön, työntekoon tai muihin oloihin, viranomaisten tulee 41 §:n mukaan varata näille henkilölle mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta. Asian merkitystä on kuitenkin arvioitava sopimuksen sisällön kannalta kussakin tapauksessa erikseen. Jos sopimuksessa ei esimerkiksi päätetä jonkin alueen käyttötarkoituksesta, sopimus ei sinällään vaikuta lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla huomattavasti elinympäristöön, vaikka sopimuksella saattaisikin olla alueen asukkaille tosiasiallista merkitystä.

Hallintovaliokunta puoltaa ennen lain voimaantuloa tehtyjen hallintosopimusten huomioon ottamista lakiehdotuksen 71 §:n siirtymäsäännöksissä. Mainitun pykälän 1 momentissa valiokunta ehdottaa nimenomaisesti todettavaksi, että lain voimaantulon jälkeen tehtyihin hallintosopimuksiin sovelletaan hallintolain säännöksiä.

4 §. Soveltamisalan rajaukset.

Pykälän 1 momentin mukaan hallintolakia ei sovelleta lainkäyttöön, esitutkintaan, poliisitutkintaan eikä ulosottoon. Lakia ei sovelleta myöskään sotilaskäskyasioihin eikä tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista koskeviin hallinnon sisäisiin määräyksiin.

Valiokunta toteaa, että sotilaskäskyasioiden aineellisen sisällön täsmällinen määrittely on ongelmallista, koska lainsäädäntöön sisältyy vain vähäisessä määrin sotilaskäskyasioiden sisältöä määrittäviä säännöksiä. Sotilaskäskyasioina on yleensä pidetty sellaisia puolustusvoimia ja siinä palvelevia koskevia asioita, jotka esimies käsittelee ja ratkaisee esimiesasemansa perusteella. Tyypillisiä sotilaskäskyasioita ovat sotilaallisten toimenpiteiden valmistelu ja johtaminen, kuten asevelvollisten kouluttaminen, sekä sotilaallisen joukon sisäisen hengen, kurin ja järjestyksen ylläpitäminen. Myös muut sotilaalliseen toimintaan sisältyvät määräykset annetaan yleensä suullisen tai kirjallisen käskyn muodossa. Tasavallan presidentin ratkaisuvaltaan kuuluvien sotilaskäskyasioiden piiri on johdettavissa puolustusvoimia koskevan lainsäädännön mukaisista tehtävistä. Presidentin päätöstä edellyttävät muun ohella puolustusvoimien sotilaallista toimintaa ja sotilaallista järjestystä koskevat laajakantoiset ja periaatteellisesti merkittävät sotilaskäskyasiat. Presidentti nimittää myös henkilöt ylimpiin sotilasvirkoihin.

Sotilaskäskyasiat on ehdotettu jätettäväksi lain soveltamisalan ulkopuolelle. Sotilaskäskyasioiden mainitseminen laissa edellyttää vastaavaa poikkeussäännöstä myös muiden tosiasiallisiksi hallintotoimiksi luonnehdittavien virkakäskyjen osalta. Virkakäskyn käsite on sotilaskäskyasian tavoin jossain määrin tulkinnanvarainen ja vaikeasti määriteltävissä. Tulkintaongelmia saattaa aiheutua erityisesti niissä tapauksissa, joissa virkakäsky kohdistuu virkamieheen henkilökohtaisesti. Tällaisia ovat esimerkiksi kurinpitoa koskevat asiat, joita on vakiintuneesti pidetty hallintoasioina. Tulkinnallisten epäselvyyksien välttämiseksi lakiehdotuksen 4 §:n 1 momentissa onkin pyritty kytkemään yleinen virkakäskyn käsite viran hoitamista välittömästi koskeviin hallinnon sisäisiin määräyksiin. Sotilaskäskyasiat on sen sijaan mainittu näistä erillään.

Ottaen huomioon sotilaskäskyasioiden monimuotoisuuden ja niiden sisällöllisen määrittelemättömyyden valiokunta ehdottaa 4 §:n 1 momenttia tarkistettavaksi siten, että myös sotilaskäskyt liitettäisiin muiden virkakäskyjen tavoin välittömästi viran hoitamista koskeviin määräyksiin. Hallintovaliokunta ehdottaa tämän vuoksi 4 §:n 1 momentin täsmentämistä seuraavasti: "Tätä lakia ei sovelleta lainkäyttöön, esitutkintaan, poliisitutkintaan eikä ulosottoon. Lakia ei sovelleta myöskään sotilaskäskyihin eikä muihin tehtävän tai toimenpiteen suorittamista koskeviin hallinnon sisäisiin määräyksiin."

Hallituksen esityksen 4 §:n 2 momentin nojalla hallintolain säännöksiä ei sovelleta ylimpien laillisuusvalvojien harjoittamaan laillisuusvalvontaan, ellei erikseen toisin säädetä.

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annettu laki (197/2002) on tullut voimaan perustuslakiuudistuksen jälkeen. Lakiin sisältyvät säännökset kanteluasioiden käsittelystä. Valtioneuvoston oikeuskanslerista annettu laki (193/2000) on puolestaan tullut voimaan yhtäaikaa uuden perustuslain kanssa. Myös tähän lakiin sisältyvät säännökset kanteluasioiden käsittelystä.

Valiokunta katsoo, että ylimmän laillisuusvalvonnan menettelytapojen tulee olla joustavia, koska laillisuusvalvonta on monimuotoista ja alati kehittyvää. Valvontatoimintaa ei olekaan luonteensa vuoksi perusteltua sitoa yksityiskohtaisiin menettelysäännöksiin, vaan erityislakien yleisluonteinen sääntely on valvontatoiminnan luonteen kannalta perusteltu. Hallintolain periaatteet tulevat noudatettaviksi erityislainsäädännön perusteella myös ylimmässä laillisuusvalvonnassa.

2 luku. Hyvän hallinnon perusteet

6 §. Hallinnon oikeusturvaperiaatteet.

Pykälän nojalla viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Valiokunta pitää perusteltuna, että lakiin kirjataan viranomaisten harkintavaltaa ohjaavat yleiset hallinnon oikeusturvaperiaatteet. Tällä tavoin niille voidaan antaa nykyistä enemmän merkitystä käytännön hallintotoiminnassa. Saadun selvityksen mukaan lainvalmistelussa on pyritty tarkoituksellisesti niukkaan ilmaisuun. Periaatteiden muotoilulla ei ole ollut tarkoitus vaikuttaa oikeuskäytännön kehittymiseen ja periaatteiden täsmentymiseen eri soveltamistilanteissa. Periaatteiden muotoilulla muistututetaan lain soveltajia siitä, että periaatteet on otettava yksittäisessä soveltamistilanteessa huomioon.

7 §. Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus.

Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.

Asiantuntijakuulemisessa säännöksiä palveluperiaatteista on pidetty itsestään selvinä ja normatiivisesti ohuina. Lausuntokierroksella olleessa lakiluonnoksessa pykälä olikin muotoiltu nyt ehdotettua velvoittavammin seuraavasti: "Asiointi viranomaisessa on järjestettävä hallinnon asiakkaan kannalta mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla."

Valiokunta on harkinnan jälkeen päätynyt, yleisperusteluissa lausuttukin huomioon ottaen, hyväksymään hallituksen esitykseen sisältyvän muotoilun. Sääntelyn toimivuuteen on kuitenkin lain toimeenpanon seurannassa kiinnitettävä erityistä huomiota.

8 §. Neuvonta.

Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkaalleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin.

Hallintovaliokunta katsoo, että hyvään hallintoon kuuluu erottamattomasti oikeus saada neuvontaa ilman erityisiä kustannuksia. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa 8 §:n 1 momentin loppuun lisättäväksi näin kuuluvan uuden virkkeen: "Neuvonta on maksutonta."

3 luku. Asianosaisasema ja puhevallan käyttäminen

12 §. Asiamies ja avustaja.

Pykälän 3 momentin mukaan esiintymiskieltoa koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta erillään itse pääasiaa koskevasta ratkaisusta. Muutoksenhaun laatu eli se seikka, että valituksessa on tuolloin kysymys hallintovalituksesta, ilmenee momentin sanoista "haetaan muutosta valittamalla". Suhteessa kuntalain (365/1995) mukaiseen kunnallisvalitukseen kysymyksessä on erityissäännös. Jotta muutoksenhakukeinon oikeudellinen laatu ja valitusoikeuden laajuus ilmenisivät laista selvemmin hallintovaliokunta ehdottaa, että pykälän 3 momenttia täsmennettäisiin seuraavasti: "Viranomaisen antamasta esiintymiskieltoa koskevasta päätöksestä saa hakea erikseen muutosta valittamalla siltä viranomaiselta, jonka toimivaltaan asiassa annettavan ratkaisun muutoksenhaku kuuluu. Muutoksenhakuun sovelletaan muutoin, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Kieltoa koskeva muutoksenhaku ei estä asian käsittelyn jatkamista, ellei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää."

14 §. Vajaavaltaisen puhevalta.

Lakiehdotuksen 14 §:n 3 momentin mukaan 12 vuotta täyttäneellä alaikäisellä ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäisen henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta.

Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella lapsen rinnakkaisen puhevallan osalta perusteltuna säilyttää yleislaissa nykyinen 15 vuoden ikäraja. Erityislainsäädännössä on suhteellisen laajalti lapsen puhevaltaa ja kuulemista koskevaa sääntelyä.

II Osa. Hallintoasian vireilletulo ja asian käsittely viranomaisessa

6 luku. Asian selvittäminen ja asianosaisen kuuleminen

34 §. Asianosaisen kuuleminen.

Pykälän 2 momentin 4 kohta on muotoiltu hallituksen esityksessä varsin tiukaksi. Hallintovaliokunta ehdottaakin 34 §:n 2 momentin 4 kohtaa muutettavaksi selvyyden vuoksi seuraavasti: "4) Kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisen terveydelle, yleiselle turvallisuudelle taikka ympäristölle."

36 §. Kuulemisesta ilmoittaminen.

Valiokunta ehdottaa joustavan ja samalla oikeussuojan turvaavan menettelyn mahdollistamiseksi sekä samalla sääntelyn selkeyttämiseksi pykälän ensimmäisen virkkeen jakamista kahdeksi virkkeeksi seuraavasti: "Asianosaiselle on ilmoitettava kuulemisen tarkoitus ja (poist.) selityksen antamiselle varattu määräaika. Kuulemista koskevassa pyynnössä on tarvittaessa yksilöitävä, mistä seikoista selitystä pyydetään. Asianosaiselle on toimitettava kuulemisen kohteena olevat asiakirjat alkuperäisinä tai jäljennöksinä taikka varattava muutoin tilaisuus tutustua niihin."

38 §. Katselmus.

Hallintovaliokunta ehdottaa 38 §:n 2 momenttiin lisättäväksi selvyyden vuoksi säännöksen asianosaisen tekemien huomautusten merkitsemisestä katselmuspöytäkirjaan seuraavasti: "Katselmuksessa on pidettävä pöytäkirjaa, josta tulee käydä ilmi viranomaisen tekemät keskeiset havainnot ja asianosaisen esittämät huomautukset. Pöytäkirja on viipymättä annettava tiedoksi asianosaiselle ja muille toimitukseen kutsutuille."

40 §. Suullinen todistelu.

Hallintovaliokunta ehdottaa käsitteiden yhdenmukaistamiseksi, että 40 §:n 1 momentissa mainittu "hallintomenettelyn" käsite korvataan laissa yleisesti käytetyllä "hallintoasian" käsitteellä.

Lisäksi hallintovaliokunta ehdottaa 40 §:n 3 momentista poistettavaksi valiokunnan 12 §:ään ehdottaman muutoksen johdosta hallintolainkäyttölain säädöskokoelmanumeron.

7 luku. Asian ratkaiseminen.

43 §. Päätöksen muoto.

Hallintovaliokunta ehdottaa 43 §:n 2 momenttiin kielellistä täsmennystä seuraavasti: "Päätös voidaan antaa suullisesti, jos se on välttämätöntä asian kiireellisyyden vuoksi."

44 §. Päätöksen sisältö.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi päätöksen tehnyt viranomainen ja päätöksen tekemisen ajankohta.

Valiokunta toteaa, että hallintolain soveltamisalalla voi sinänsä esiintyä tilanteita, jossa ratkaisuun osallistuneiden henkilöiden nimien ilmaiseminen päätöksessä on vaikeaa. Pääsääntönä tulisi kuitenkin olla, että nimet ilmenevät päätöksestä. Valiokunnan käsityksen mukaan useimmissa viranomaisissa vakiintuneen käytännön mukaisesti päätöksessä pyritään ilman nimenomaista säännöstäkin ilmoittamaan ratkaisijoiden nimet.

Lausuntovaiheessa myös hallintolakiehdotuksessa oli nimenomainen säännös velvollisuudesta ilmoittaa asian ratkaisemiseen osallistuneiden henkilöiden nimet. Säännösehdotus sai kuitenkin osakseen laajaa kritiikkiä. Arvostelu kohdistui erityisesti soveltamisvaikeuksiin monijäsenisen toimielimen päätöksenteossa, jossa esittelijällä ei ole aina välttämättä tietoa päätöksentekoon osallistuneista henkilöstä. Säännöksen katsottiin johtavan merkittäviin käytännön ongelmiin myös massahallintoasioissa annetuissa päätöksissä, kuten verotuspäätöksissä.

Henkilön oikeusturvaa parantaa kuitenkin se, että pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan on joka tapauksessa päätöksestä käytävä ilmi sen henkilön nimi ja yhteystiedot, jolta asianosainen voi pyytää tarvittaessa lisätietoja päätöksestä. Tällaisia lisätietoja voivat olla myös tiedot päätöksen tekemiseen osallistuneista henkilöistä. Hallintovaliokunta ehdottaakin 44 §:ää muutettavaksi ainoastaan 1 momentin 2 kohdan osalta viittauksella päätöksen välittömänä kohteena oleviin asianosaisiin seuraavasti: "2) asianosaiset, joihin päätös välittömästi kohdistuu;"

45 §. Päätöksen perusteleminen.

Pykälän 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun, sekä mainittava sovelletut säännökset.

Valiokunta painottaa, että pykälän tarkoituksena on korostaa huolellisen päätöksen perustelemisen tärkeyttä sekä parantaa perustelujen laatua. Perusteluvelvollisuuden merkitys oikeusturvaperiaatteena on viime vuosien aikana selvästi korostunut. Perusteluvelvollisuus on merkityksellinen muun ohella perustuslain 21 §:ssä tarkoitettuna hyvän hallinnon takeena.

Valiokunta ehdottaa 45 §:n 2 momentin 5 kohdan täsmentämistä siten, että mahdollisuus perustelujen esittämättä jättämiseen kytketään asiaan liittyvään erityiseen syyhyn. Ehdotettu muotoilu rajoittasi viranomaisen harkintavaltaa ja korostaisi perusteluvelvollisuuden merkitystä. Hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa 45 §:n 2 momentin 5 kohta kuuluu seuraavasti: "5) perusteleminen on muusta erityisestä syystä ilmeisen tarpeetonta."

8 luku. Päätöksessä olevan virheen korjaaminen

50 §. Asiavirheen korjaaminen.

Pykälän 2 momentista ilmenee, että päätös voidaan korjata asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä.

Virheet saattavat johtua esimerkiksi virheellisestä tai puutteellisesta asian selvittämisestä, jolloin on usein hankalaa päätellä, onko virhe aiheutunut viranomaisesta vai asianosaisesta. Asianosainen on voinut myös jättää hakemuksensa puutteellisena, mutta viranomainen on kuitenkin ottanut asian ratkaistavakseen ja tehnyt virheellisen päätöksen. Tällaisessa tilanteessa virhe on aiheutunut sekä asianosaisen että viranomaisen menettelystä. Valiokunta ehdottaa pykälän 2 momenttia selvennettäväksi siten, että asianosaisen suostumusta ei tarvita, jos asianosaisen omasta menettelystä aiheutunut virhe on ilmeinen. Hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa 50 §:n 2 momentin viimeinen virke kuuluu seuraavasti: "Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä."

III osa. Hallintopäätöksen ja muun asiakirjan tiedoksianto

9 luku. Yleiset säännökset tiedoksiannosta

54 §. Tiedoksiantovelvollisuus.

Valiokunta puoltaa 54 §:n 1 momentin täsmentämistä siten, että se ehdotettua selvemmin ulottuu myös oikeushenkilöihin. Lisäksi valiokunta katsoo, että viranomaisen tiedoksiantovelvollisuus on syytä rajoittaa koskemaan asianosaisten ohella muita viranomaisen tiedossa olevia. Viranomaisen yleinen selvitysvastuu kuitenkin edellyttää, että se pyrkii kussakin tapauksessa selvittämään muutoksenhakuun oikeutettujen piirin.

Hallintovaliokunta ehdottaa 54 §:n 1 momentin hyväksymistä näin kuuluvana: "Viranomaisen on annettava tekemänsä päätös viipymättä tiedoksi asianosaiselle ja muulle tiedossa olevalle, jolla on oikeus hakea siihen oikaisua tai muutosta valittamalla. Viranomaisen on annettava tiedoksi myös sellainen päätös, johon liittyy muutoksenhakukielto. "

Lisäksi valiokunta ehdottaa pykälän 3 momenttiin lisättäväksi voimassa olevan tiedoksiantolain 25 §:ää vastaavat säännökset siitä, että viranomainen voi tietyin käytännön hankaluuksiin perustuvin edellytyksin päättää aineiston nähtävillä pitämisestä viranomaisen luona seuraavasti: "Asiakirja annetaan tiedoksi alkuperäisenä tai jäljennöksenä. Jos tiedoksiannettavaan asiakirjaan on liitetty asian käsittelyssä kertyneitä asiakirjoja, joita ei voida luovuttaa vastaanottajalle, viranomaisen on varattava tälle tilaisuus tutustua asiakirjoihin viranomaisen tai haastemiehen luona. Tiedoksiannon yhteydessä on ilmoitettava, missä ja mihin saakka asiakirjoja pidetään nähtävillä."

56 §. Tiedoksianto yksityishenkilölle.

Pykälän 2 momentin mukaan asiassa, joka koskee kahta tai useampaa asianosaista yhteisesti, tiedoksianto toimitetaan yhteisessä asiakirjassa ilmoitetulle yhdyshenkilönä toimivalle asianosaiselle. Valiokunta ehdottaa sääntelyn täsmentämistä siten, että tiedoksianto toimitetaan asiakirjan ensimmäiselle allekirjoittajalle, jollei yhdyshenkilöä ole ilmoitettu.

Hallintovaliokunnan ehdottamassa muodossa 56 §:n 2 momentti kuuluu seuraavasti: "Asiassa, joka koskee kahta tai useampaa asianosaista yhteisesti, tiedoksianto toimitetaan yhteisessä asiakirjassa ilmoitetulle yhdyshenkilölle. Jollei yhdyshenkilöä ole ilmoitettu, tiedoksianto toimitetaan asiakirjan ensimmäiselle allekirjoittajalle. Vastaanottajan on ilmoitettava tiedoksisaannista muille allekirjoittajille."

Lisäksi valiokunta ehdottaa 56 §:n 3 momentin muuttamista siten, että siitä ilmenee vallitseva pääsääntö, jonka mukaan tiedoksianto toimitetaan ensisijassa asianosaisen valtuuttamalle henkilölle, jollei tämän oikeutta vastaanottaa tiedoksiantoja ole erikseen rajoitettu.

Valiokunnan ehdottamassa muodossa momentin alkuosa kuuluu seuraavasti: "Tiedoksianto toimitetaan asianosaisen valtuuttamalle henkilölle, jollei...".

10 luku. Tiedoksiannossa noudatettava menettely

61 §. Sijaistiedoksianto.

Hallintovaliokunta ehdottaa 61 §:n 1 momentin johdantokappaletta täydennettäväksi tiedoksiannon vastaanottajan yksityisyyden suojaamiseksi seuraavasti: "Jos todisteellisen tiedoksiannon vastaanottajaa tai tämän edustajaa ei tavoiteta, asiakirja voidaan luovuttaa suljettuna kirjeenä suostumusta vastaan:"

IV osa. Erinäiset säännökset ja voimaantulo

12 luku. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset

70 §. Voimaantulo.

Valiokunta ehdottaa, että hallintolaki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.

71 §. Siirtymäsäännökset.

Hallintovaliokunta ehdottaa edellä 3 §:n kohdalla lausuttuun viitaten 71 §:n 1 momenttiin lisättäväksi uuden siirtymäsäännöksen seuraavasti: "Ennen tämän lain voimaantuloa vireille tulleisiin hallintoasioihin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Uuteen käsittelyyn palautettuihin asioihin sovelletaan kuitenkin tämän lain säännöksiä. Tätä lakia sovelletaan lain voimaan tulon jälkeen tehtäviin hallintosopimuksiin."

2. Laki hallintolainkäyttölain muuttamisesta

55 §. Päätöksen ja muun asiakirjan tiedoksianto.

Lakiehdotus jättää jossakin määrin tulkinnanvaraiseksi, kuinka hallintotuomioistuimen päätös on annettava tiedoksi ulkomaille. Valiokunta ehdottaakin hallintolainkäyttölain 55 §:n 1 momentin loppuun lisättäväksi selvyyden vuoksi viittauksen hallintolain 63 §:ään uudessa virkkeessä seuraavasti: "Tiedoksiannosta ulkomaille säädetään hallintolain 63 §:ssä."

Voimaantulosäännös.

Hallintovaliokunta ehdottaa, että lakiehdotus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.