Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Vuonna 1989 mietintönsä luovuttanut vaalilakien tarkistamistoimikunta käsitteli mietinnössään (KM 1989:38) muun muassa saamelaisten edustusta eduskunnassa, erityisesti siltä kannalta, tulisiko saamelaisia varten kiintiöidä yksi kansanedustajanpaikka, joko yksi nykyisistä 200:sta paikasta tai ylimääräinen, 201. edustajanpaikka. Toimikunta piti kiintiöidyn edustajanpaikan mallia useasta syystä ongelmallisena. Kun äänioikeutettuja koko maassa oli vuonna 1989 yhtä kansanedustajapaikkaa varten 18 891, todettiin saamelaisten lukumäärä (5 735, joista 3 858 asui saamelaisten kotiseutualueella) varsin pieneksi kiintiöityä edustajanpaikkaa ajatellen. Lisäksi saamelaisedustajan vaalissa äänioikeus riippuisi etnisestä perustasta eikä vaalipiirijaosta, mitä toimikunta piti suurena poikkeamana vaalilainsäädännön pääperiaatteista. Toimikunta totesi myös, että jos äänioikeus perustuisi etniseen alkuperään, tulisi saamelaisten legaalimääritelmä kirjata vaalilainsäädäntöön. Toimikunnassa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että valittavan saamelaisedustajan työ eduskunnassa joka tapauksessa rinnastuisi johonkin poliittiseen ryhmään. Näistä syistä toimikunta ei tehnyt ehdotusta saamelaisten kiintiöidystä edustajanpaikasta, vaan tyytyi ehdottamaan saamelaisten kuulemista eduskunnassa tarkoittavaa sääntelyä, joka sittemmin myös toteutettiin ja joka nykymuodossaan on kirjattu eduskunnan työjärjestyksen 37 §:n 2 momenttiin.

Vaalilakien tarkistamistoimikunnan näkemyksiä voidaan edelleenkin pitää varteenotettavina. Saamelaisten lukumäärä on luonnollisesti noussut (vuonna 1999 saamelaisia oli 7 502), mutta heidän määräänsä voidaan edelleen pitää pienenä siihen verrattuna, että vuoden 1999 eduskuntavaaleissa yhtä kansanedustajaa kohti oli 19 741 äänioikeutettua. Asiassa tulee huomioida muun ohella myös perustuslain kansalaisten yhdenvertaisuutta koskevat säännökset. Lisäksi voidaan mainita, että saamelaiskäräjälain 3 §:ään sisältyvän saamelaisuuden määritelmän soveltaminen osoittautui vuoden 1999 saamelaiskäräjävaaleissa jonkin verran hankalaksi ja voidaan arvioida, että myöskään seuraavissa, vuoden 2003 saamelaiskäräjävaaleissa määritelmän soveltaminen ei tule olemaan täysin ongelmatonta.

Saamelaisten kiintiöity kansanedustajapaikka oli esillä hallituksen ja saamelaiskäräjien neuvottelussa hallituksen iltakoulun yhteydessä 22.5.2002. Asiassa käydyssä keskustelussa todettiin nykyinen järjestely, jonka mukaan saamelaisia kuullaan eduskunnassa heitä koskevissa asioissa.

Oikeusministeriö lupautui lisäksi selvittämään saamelaistoimikunnan jatkovalmistelun yhteydessä erikseen sen, missä määrin viranomaisen velvollisuudesta neuvotella saamelaiskäräjien kanssa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana vaikuttavista erinäisistä laajakantoisista asioista koskevaa säännöstä on mahdollista täsmentää ja neuvotteluvelvollisuuden toteuttamista tehostaa.

Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande:

Kommissionen för revision av vallagarna behandlade i sitt betänkande 1989 (Kommittébetänkande 1989:38) bland annat samernas representation i riksdagen, framför allt utgående från frågan om ett kvoterat samemandat bör införas i riksdagen, antingen så att mandatet utgör ett av de nuvarande 200 mandaten eller så att ett extra 201 mandat införs. Kommissionen fann modellen med ett kvoterat mandat problematisk av många orsaker. Då det 1989 fanns 18 891 röstberättigade per riksdagsmandat i hela landet, ansågs antalet samer (5 735, av vilka 3 858 var bosatta inom samernas hembygdsområde) alltför litet för ett kvoterat mandat. Dessutom skulle rösträtten i valet av samerepresentant bygga på etnisk grund och inte på valkretsindelningen, vilket kommissionen ansåg vara en stor avvikelse från vallagstiftningens huvudprinciper. Kommissionen framhöll vidare att om rösträtten är grundad på etniskt ursprung bör legaldefinitionen av same skrivas in i vallagstiftningen. Kommissionen påpekade även att den valda samerepresentantens arbete i riksdagen under alla omständigheter skulle ske i anslutning till någon politisk grupp. Av dessa anledningar föreslog kommissionen inte ett kvoterat samemandat, utan nöjde sig med att föreslå ett arrangemang där samerna skulle höras i riksdagen. Förslaget genomfördes och är i sin nuvarande form infört i 37 § 2 mom. riksdagens arbetsordning.

De synpunkter kommissionen för revision av vallagarna lade fram kan fortfarande anses beaktansvärda. Samerna har självfallet blivit flera (7 502 år 1999), men deras antal är alltjämt ringa jämfört med att antalet röstberättigade var 19 741 per riksdagsledamot vid 1999 års riksdagsval. I frågan bör bland annat också grundlagens bestämmelser om medborgarnas likställdhet vägas in. Dessutom kan det påpekas att tillämpningen av definitionen av same enligt 3 § sametingslagen visade sig något besvärlig vid 1999 års val till sametinget, och det förefaller troligt att tilllämpningen av definitionen inte kommer att vara helt oproblematisk vid 2003 års val till sametinget heller.

Vid förhandlingar mellan regeringen och sametinget i regeringens aftonskola den 22 maj 2002 togs frågan om ett kvoterat samemandat i riksdagen upp. I diskussionerna i frågan konstaterades det nuvarande arrangemanget, där samerna hörs i riksdagen då sådana frågor som gäller dem behandlas. Justitieministeriet lovade ytterligare utreda i vilken utsträckning bestämmelsen om myndigheternas skyldighet att förhandla med sametinget i särskilda vittgående ärenden som påverkar samernas ställning som ursprungsfolk kunde preciseras och uppfyllelsen av förhandlingsskyldigheten effektiviseras.