KIRJALLINEN KYSYMYS 486/2002 vp
KK 486/2002 vp - Kimmo Kiljunen /sd
Tarkistettu versio 2.1
Saamelaisten kiintiöity kansanedustajapaikka
Eduskunnan puhemiehelle
Saamelaisten asema alkuperäiskansana on turvattu
perustuslain säännöksin sekä kielen
ja kulttuurin että niitä koskevan itsehallinnon
osalta saamelaisten kotiseutualueella (PL 17.3 § ja 121.4 §;
5 120 äänioikeutettua, 7 502
saamelaista v. 1999). Suomen ainoalla alkuperäiskansalla (HE 309/1993
vp, s. 65) ei kuitenkaan ole omaa edustajaa valtiovallan
käytössä eduskunnassa. Puutteen vuoksi
saamelaisten asemaa koskevan lainsäädäntötyön
aloittaminen on usein sattumanvaraista ja saamelaisten omaperäisen
kulttuurin, kielen ja elämänmuodon turvaaminen
etenee lainsäädännössä hitaammin
kuin saamelaisten perusoikeuksien, ihmisoikeuksien ja itsehallinnon
toteutuminen käytönnössä edellyttäisi.
Tilanteen korjaamiseksi tulisi selvittää kysymys saamelaisten
kiintiöidystä kansanedustajapaikasta.
Alkuperäiskansojen ja eräiden kielellisten
vähemmistöjen mahdollisuus valtiovallan käyttöön on
järjestetty demokraattisissa valtioissa joko alueelliselle
tai etnopoliittiselle perustalle. Alueella, jossa alkuperäiskansa
on selvänä enemmistönä, kiintiöity
edustajanpaikka valtion parlamenteissa määräytyy
alueellisella perustalla, kuten Grönlannin alkuperäiskansan
inuittien edustus Tanskan kansankäräjillä.
Uuden-Seelannin alkuperäiskansalla, maoreilla, puolestaan
on etnisellä perustalla neljä kiintiöityä edustajanpaikkaa
maan parlamentin 87 paikasta. Euroopan alueella kiintiöity
valtiopäiväedustus etniseltä perustalta
on järjestetty Saksan tanskankieliselle vähemmistölle
(HE 248/1994 vp, s. 11,15).
Suomen ainoa kiintiöity kansanedustajapaikka määräytyy
alueellisella perustalla Ahvenanmaan edustajalle. Ahvenanmaan maakunta
muodostaa oman vaalipiirinsä oman edustajansa valitsemiseksi
valtiopäiville. Suomen saamelaisten yhteiskunnallinen vaikuttaminen
on puolestaan järjestetty etniselle perustalle, koska saamelaiset ovat
kolmasosan vähemmistönä saamelaisten
kotiseutualueen koko väestöstä. Suomessa
saamelaisten kiintiöity kansanedustajapaikka on mahdollista
toteuttaa vain lähtien heidän perustuslaillisesta
asemastaan alkuperäiskansana.
Saamelaisten valtiopäiväedustuksella on Suomessa
historialliset perinteet. Saamelaisten valtiollinen asema Lapinmaassa
erityisen talousmuotonsa harjoittajina eli lappalaisina oli turvattu
Ruotsin vallan aikaan. Vuodesta 1602 lähtien yli puolentoista
vuosisadan ajan saamelaisilla oli oikeus lähettää edustajiaan
Ruotsin valtiopäiville. Harvojen edustajiensa kautta saamelaiset
toivat tuona aikana aloitteitaan valtiopäivien käsiteltäväksi
ja vaikuttivat valtiovallan käyttöön, kunnes
heidät vuosien 1765—1766 valtiopäivillä vapautettiin
valtiopäiväedustuksesta (HE 248/1994
vp, s. 3).
Nykyäänkin saamelaisilla on edustaja evankelisluterilaisen kirkon
korkeinta valtaa käyttävässä ja
kirkkoa koskevia lainsäädännöllisiä ehdotuksia
tekevässä kirkolliskokouksessa. Saamelaiskäräjät
saamelaisten alkuperäiskansan edustajistona on vuodesta
2000 lähtien valinnut kirkolliskokoukseen saamelaisten
maallikkoedustajan (L 1164/1999).
Ahvenanmaan erityisasema kirkolliskokouksessa on otettu huomioon sen
seurakunnista valittavan yhden maallikkoedustajan kautta.
Saamelaista kansanedustajaa koskevaa kysymystä tarkasteltiin
ennen perustuslakien perusoikeusuudistusta vaalilakien tarkastamiskomitean mietinnössä
(KM 1989:39).
Komitea piti tuolloin ongelmallisena erityisesti sitä,
että saamelaisten äänioikeudella olisi
etninen perusta eikä alueellista perustaa. Saamelaisten
asema perustuslaissa on kuitenkin vuodesta 1995 lähtien
suojattu pysyväksi alkuperäiskansana maan monikielisyyden
ja monikulttuurisuuden turvaamiseksi, mikä oikeuttaa saamelaisten
kansanedustajaa koskevan kysymyksen uudelleenarviointiin. Saamelaisten
tasa-arvoinen kohtelu edellyttää nykyään
heidän erityislaatunsa huomioon ottamista ja heidän
aktiivista osallistumistaan heitä itseään
koskevaan päätöksentekoon.
Valtiovalta Suomessa kuuluu perustuslain mukaan kansalle, jota
edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta (PL 2.1 §).
Suomen ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, tulisi pitkän
väliajan jälkeen päästä taas
suoraan osalliseksi valtiovallan käytöstä.
Edellä olevan perusteella ja
eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään
viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen
jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus vaalilakiuudistusta tehtäessä mahdollistamassa
saamelaisille Suomen ainoana alkuperäiskansana kiintiöidyn
kansanedustajapaikan valtiopäiville?
Helsingissä 17 päivänä toukokuuta
2002
Eduskunnan
puhemiehelle
Eduskunnan työjärjestyksen
27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te,
Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen
jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Kimmo Kiljusen /sd
näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 486/2002
vp:
Onko hallitus vaalilakiuudistusta tehtäessä mahdollistamassa
saamelaisille Suomen ainoana alkuperäiskansana kiintiöidyn
kansanedustajapaikan valtiopäiville?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti
seuraavaa:
Vuonna 1989 mietintönsä luovuttanut vaalilakien
tarkistamistoimikunta käsitteli mietinnössään
(KM 1989:38) muun muassa saamelaisten edustusta eduskunnassa, erityisesti
siltä kannalta, tulisiko saamelaisia varten kiintiöidä yksi kansanedustajanpaikka,
joko yksi nykyisistä 200:sta paikasta tai ylimääräinen,
201. edustajanpaikka. Toimikunta piti kiintiöidyn edustajanpaikan
mallia useasta syystä ongelmallisena. Kun äänioikeutettuja
koko maassa oli vuonna 1989 yhtä kansanedustajapaikkaa
varten 18 891, todettiin saamelaisten lukumäärä (5 735,
joista 3 858 asui saamelaisten kotiseutualueella) varsin
pieneksi kiintiöityä edustajanpaikkaa ajatellen.
Lisäksi saamelaisedustajan vaalissa äänioikeus riippuisi
etnisestä perustasta eikä vaalipiirijaosta, mitä toimikunta
piti suurena poikkeamana vaalilainsäädännön
pääperiaatteista. Toimikunta totesi myös,
että jos äänioikeus perustuisi etniseen
alkuperään, tulisi saamelaisten legaalimääritelmä kirjata
vaalilainsäädäntöön.
Toimikunnassa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että valittavan
saamelaisedustajan työ eduskunnassa joka tapauksessa rinnastuisi
johonkin poliittiseen ryhmään. Näistä syistä toimikunta
ei tehnyt ehdotusta saamelaisten kiintiöidystä edustajanpaikasta,
vaan tyytyi ehdottamaan saamelaisten kuulemista eduskunnassa tarkoittavaa
sääntelyä, joka sittemmin myös
toteutettiin ja joka nykymuodossaan on kirjattu eduskunnan työjärjestyksen
37 §:n 2 momenttiin.
Vaalilakien tarkistamistoimikunnan näkemyksiä voidaan
edelleenkin pitää varteenotettavina. Saamelaisten
lukumäärä on luonnollisesti noussut (vuonna
1999 saamelaisia oli 7 502), mutta heidän määräänsä voidaan
edelleen pitää pienenä siihen verrattuna,
että vuoden 1999 eduskuntavaaleissa yhtä kansanedustajaa
kohti oli 19 741 äänioikeutettua. Asiassa
tulee huomioida muun ohella myös perustuslain kansalaisten
yhdenvertaisuutta koskevat säännökset.
Lisäksi voidaan mainita, että saamelaiskäräjälain
3 §:ään sisältyvän
saamelaisuuden määritelmän soveltaminen osoittautui
vuoden 1999 saamelaiskäräjävaaleissa
jonkin verran hankalaksi ja voidaan arvioida, että myöskään
seuraavissa, vuoden 2003 saamelaiskäräjävaaleissa
määritelmän soveltaminen ei tule olemaan
täysin ongelmatonta.
Saamelaisten kiintiöity kansanedustajapaikka oli esillä hallituksen
ja saamelaiskäräjien neuvottelussa hallituksen
iltakoulun yhteydessä 22.5.2002. Asiassa käydyssä keskustelussa
todettiin nykyinen järjestely, jonka mukaan saamelaisia
kuullaan eduskunnassa heitä koskevissa asioissa.
Oikeusministeriö lupautui lisäksi selvittämään
saamelaistoimikunnan jatkovalmistelun yhteydessä erikseen
sen, missä määrin viranomaisen velvollisuudesta
neuvotella saamelaiskäräjien kanssa saamelaisten
asemaan alkuperäiskansana vaikuttavista erinäisistä laajakantoisista
asioista koskevaa säännöstä on
mahdollista täsmentää ja neuvotteluvelvollisuuden
toteuttamista tehostaa.
Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta
2002
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Till
riksdagens talman
I det syfte 27 § riksdagens
arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem
av statsrådet översänt följande
av riksdagsledamot Kimmo Kiljunen /sd undertecknade skriftliga
spörsmål SS 486/2002 rd:
Ämnar regeringen i samband med vallagsreformen möjliggöra
ett kvoterat mandat i riksdagen för samerna, Finlands enda
ursprungsfolk?
Som svar på detta spörsmål
får jag vördsamt anföra följande:
Kommissionen för revision av vallagarna behandlade
i sitt betänkande 1989 (Kommittébetänkande
1989:38) bland annat samernas representation i riksdagen, framför
allt utgående från frågan om ett kvoterat
samemandat bör införas i riksdagen, antingen så att
mandatet utgör ett av de nuvarande 200 mandaten eller så att
ett extra 201 mandat införs. Kommissionen fann modellen
med ett kvoterat mandat problematisk av många orsaker.
Då det 1989 fanns 18 891 röstberättigade
per riksdagsmandat i hela landet, ansågs antalet samer
(5 735, av vilka 3 858 var bosatta inom samernas
hembygdsområde) alltför litet för ett
kvoterat mandat. Dessutom skulle rösträtten i
valet av samerepresentant bygga på etnisk grund och inte
på valkretsindelningen, vilket kommissionen ansåg
vara en stor avvikelse från vallagstiftningens huvudprinciper.
Kommissionen framhöll vidare att om rösträtten är
grundad på etniskt ursprung bör legaldefinitionen
av same skrivas in i vallagstiftningen. Kommissionen påpekade även
att den valda samerepresentantens arbete i riksdagen under alla
omständigheter skulle ske i anslutning till någon
politisk grupp. Av dessa anledningar föreslog kommissionen
inte ett kvoterat samemandat, utan nöjde sig med att föreslå ett
arrangemang där samerna skulle höras i riksdagen.
Förslaget genomfördes och är i sin nuvarande
form infört i 37 § 2 mom. riksdagens
arbetsordning.
De synpunkter kommissionen för revision av vallagarna
lade fram kan fortfarande anses beaktansvärda. Samerna
har självfallet blivit flera (7 502 år
1999), men deras antal är alltjämt ringa jämfört
med att antalet röstberättigade var 19 741 per
riksdagsledamot vid 1999 års riksdagsval. I frågan
bör bland annat också grundlagens bestämmelser
om medborgarnas likställdhet vägas in. Dessutom
kan det påpekas att tillämpningen av definitionen
av same enligt 3 § sametingslagen visade sig något
besvärlig vid 1999 års val till sametinget, och
det förefaller troligt att tilllämpningen av definitionen
inte kommer att vara helt oproblematisk vid 2003 års val
till sametinget heller.
Vid förhandlingar mellan regeringen och sametinget
i regeringens aftonskola den 22 maj 2002 togs frågan om
ett kvoterat samemandat i riksdagen upp. I diskussionerna i frågan
konstaterades det nuvarande arrangemanget, där samerna
hörs i riksdagen då sådana frågor
som gäller dem behandlas. Justitieministeriet lovade ytterligare
utreda i vilken utsträckning bestämmelsen om myndigheternas
skyldighet att förhandla med sametinget i särskilda
vittgående ärenden som påverkar samernas
ställning som ursprungsfolk kunde preciseras och uppfyllelsen
av förhandlingsskyldigheten effektiviseras.
Helsingfors den 11 juni 2002
Justitieminister Johannes Koskinen