Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien aiheuttama ongelma on hyvin tunnettu ja siihen on kiinnitetty huomiota eri tavoin. Keskeisessä asemassa ovat lääkkeitä määräävät lääkärit, joiden tulee kussakin tapauksessa huolellisesti selvittää mahdollisen sairauden syyt ja yhteisymmärryksessä potilaan kanssa määrittää asianmukainen hoito, myös siltä osin kuin sairaus edellyttää lääkehoitoja. Antibiooteilla toteutettava lääkehoito ei tältä osin poikkea muista lääkehoidoista.

Oikean ja asianmukaisen lääkehoidon toteutumiseen ei juurikaan voida vaikuttaa välittömillä lainsäädäntötoimilla tai viranomaismääräyksillä, vaan keskeisessä asemassa on lääkärien ammattitaito. Lääkehoitojen osalta osaamisen ja ammattitaidon kehittämistä tukemaan perustettiin vuonna 2003 lääkehoidon kehittämiskeskus, jonka tehtävänä on tarjota rationaalista lääkehoitoa edistävää tietoa ja koulutusta, arvioida ja välittää tietoa näyttöön perustuvasta lääkehoidosta sekä seurata ja tutkia lääkehoitokäytäntöjä. Tehtäväänsä virasto toteuttaa yhteistyössä muiden alan toimijoiden, kuten Lääkelaitoksen, Kansaneläkelaitoksen ja lääketieteellisten tiedekuntien kanssa. Lisäksi lääkärien ja muun terveydenhuoltohenkilöstön jatkuva ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen on välttämätöntä. Tämän turvaamiseksi uudistettiin vuoden 2004 alusta lukien kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain säännöksiä siten, että työnantajan tulee vastata henkilökunnan riittävästä täydennyskoulutuksesta.

Sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulla on oikeus saada sairauden perusteella korvausta tarpeellisen sairaanhoidon kustannuksista. Korvausta suoritetaan siltä osin, minkä hoito tarpeettomia kustannuksia välttäen, vakuutetun terveydentilaa kuitenkaan vaarantamatta olisi tullut vakuutetulle maksamaan. Sairaanhoitona korvataan lääkärin määräämä, asetuksella tarkemmin säädetyssä laitoksessa suoritettu tutkimus tai annettu hoito.

Sairausvakuutuslain mukaan sairausvakuutuksesta korvataan siis tarpeellisista tutkimuksista ja hoidoista aiheutuneita kustannuksia. Tarpeellisuudella tarkoitetaan toimenpiteitä, jotka ovat hyvän hoitokäytännön mukaisia. Eri sairauksissa noudatettavan hyvän hoitokäytännön osalta Suomessa on olemassa useita hoitosuosituksia, jotka perustuvat lääketieteelliseen tutkimusnäyttöön ja joiden tuottamisesta vastaa keskeinen lääketieteen alan tieteellinen yhdistys, Suomalainen lääkäriseura Duodecim.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus- ja kehittämiskeskuksessa (STAKES) on myös niin kutsuttu Finohta-yksikkö, joka tuottaa tietoa näyttöön perustuvasta lääketieteellisestä hoidosta sekä tuloksia myös ulkomaalaisista hyvää hoitokäytäntöä koskevista suosituksista. Mainitulla tavalla kerätyissä suosituksissa, näytönastekatsauksissa ja muussa lääketieteellistä tutkimusta ja sen sovellutuksia koskevissa selvityksissä ei ole tuotu esiin toistetuin tieteellisin tutkimuksin hankittua näyttöä homeopaattisten hoitojen tehosta. Näin ollen näitä hoitoja ei ole otettu hoitosuosituksiin.

Hoitojen sairausvakuutuskorvattavuuden arvioinnissa noudatetaan Suomessa yleisesti julkisella sektorilla käytössä olevia hoitosuosituksia sekä -käytäntöjä. Kansaneläkelaitoksella on lääketieteellisen asiantuntemuksen takaamiseksi käytettävissään kaikkia Suomen lääketieteellisiä tiedekuntia edustava sosiaalilääketieteellinen neuvottelukunta, joka antaa suosituksia sairausvakuutuskorvausten lääketieteellisistä perusteistä. Tämä neuvottelukunta on katsonut kannanotoissaan, että vain toistettuihin tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan hyvän hoitokäytännön mukaisten hoitojen tulee olla sairausvakuutuksesta korvattavia. Näitä kriteerejä homeopaattiset hoidot eivät neuvottelukunnan näkemyksen mukaan täytä. Näin ollen ne eivät täytä myöskään sairausvakuutuslaissa asetettuja korvattavuuden vaatimuksia.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Problemet med bakterier som är resistenta mot antibiotika är välkänt och uppmärksammat på olika sätt. En central ställning har de läkare som ordinerar medicinerna och som i varje enskilt fall noggrant måste utreda orsakerna till den eventuella sjukdomen och i samförstånd med patienten föreskriva ändamålsenlig behandling, också till de delar sjukdomen kräver läkemedelsbehandling. Läkemedelsbehandling med antibiotika skiljer sig inte till dessa delar från andra läkemedelsbehandlingar.

Det är egentligen inte möjligt att genom direkta lagstiftningsåtgärder eller myndighetsföreskrifter bidra till en korrekt och ändamålsenlig läkemedelsbehandling utan det är läkarnas yrkesskicklighet som har en central ställning. Till stöd för kompetensen och yrkesskickligheten i fråga om läkemedelsbehandlingar inrättades år 2003 Utvecklingscentralen för läkemedelsbehandling, som har till uppgift att genom utbildning och förmedling av information främja en rationell läkemedelsbehandling, utvärdera och förmedla information om evidensbaserad läkemedelsbehandling samt att följa och undersöka praxis för läkemedelsbehandling. Centralen utför sin uppgift i samarbete med andra aktörer i branschen, t.ex. Läkemedelsverket, Folkpensionsanstalten och de medicinska fakulteterna. Dessutom måste läkare och övrig hälso- och sjukvårdspersonal kontinuerligt upprätthålla och utveckla sin yrkesskicklighet. I syfte att trygga detta reviderades bestämmelserna i folkhälsolagen och lagen om specialiserad sjukvård vid ingången av år 2004 så att arbetsgivaren bör svara för att personalen får en tillräcklig kompletterande utbildning.

Enligt sjukförsäkringslagen har den försäkrade rätt att vid sjukdom få ersättning för nödvändiga kostnader för sjukvård. Ersättning betalas till den del, vartill kostnaderna för vården skulle ha uppgått för den försäkrade med undvikande av onödiga kostnader, men utan äventyrande av den försäkrades hälsa. Som sjukvård ersätts av läkare föreskriven undersökning eller behandling i anstalter som närmare anges i förordning.

Enligt sjukförsäkringslagen ersätts alltså kostnader för nödvändiga undersökningar och behandlingar av sjukförsäkringen. Med nödvändiga avses åtgärder förenliga med god medicinsk praxis. För god medicinsk praxis som skall följas vid olika sjukdomar finns i Finland ett flertal rekommendationer med riktlinjer för vård och behandling, vilka grundar sig på medicinsk forskningsevidens och för vars produktion Finska Läkarföreningen Duodecim, en viktig vetenskaplig förening på det medicinska området, ansvarar.

Vid forsknings- och utvecklingscentralen för social- och hälsovården (STAKES) verkar också en enhet kallad Finohta, som producerar information om evidensbaserad medicinsk behandling samt resultat också av utländska rekommendationer om god medicinsk praxis. I rekommendationer, översikter över graden av evidens och i andra redogörelser över medicinsk forskning och dess tillämpningar har man inte genom återkommande vetenskapliga undersökningar kunnat påvisa homeopatiska behandlingars effekt. Därför har inte dessa behandlingar tagits med i riktlinjerna för vård och behandling.

Vid bedömningen av om olika behandlingar kan ersättas av sjukförsäkringen följer man de riktlinjer och den praxis för vård och behandling som i Finland allmänt är i bruk inom den offentliga sektorn. För att trygga den medicinska sakkunskapen har Folkpensionsanstalten till sitt förfogande en socialmedicinsk delegation som representerar alla medicinska fakulteter i Finland och som ger rekommendationer om de medicinska grunderna för sjukförsäkringsersättningar. Delegationen har i sina ställningstaganden ansett att endast behandlingar som är förenliga med god medicinsk praxis och grundar sig på upprepade vetenskapliga undersökningar skall ersättas av sjukförsäkringen. Enligt delegationen uppfyller de homeopatiska behandlingarna inte dessa kriterier. Därmed uppfyller de inte heller de kriterier för utbetalning av ersättningar som uppställs i sjukförsäkringslagen.