Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Tasavallan presidentti totesi puheessaan 21.9.2004 YK:n yleiskokouksessa seuraavaa: "Jäsenvaltiot ovat antaneet turvallisuusneuvostolle ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Turvallisuusneuvoston jäsenten — etenkin sen pysyvien jäsenten — tulee osoittaa yhteistä tahtoa ja tinkiä suppeasti määritellyistä kansallisista eduista. Toisaalta muiden maiden on osoitettava tukea turvallisuusneuvoston asemalle ja sen päätöksille.

Irakin sodan alla kansainvälinen yhteisö kuitenkin epäonnistui. Keskenään ristiriitaiset kansalliset edut ohittivat yhteisen tahdon. Ei sitouduttu riittävästi toimimaan turvallisuusneuvoston päätöslauselmien mukaisesti. Osa jäsenkunnasta turvautui voimatoimiin, jotka eivät olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia."

Tämä kanta ei poikkea hallituksen aiemmin ottamasta kannasta. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ja tasavallan presidentti käsittelivät asiaa yhteisessä kokouksessaan 7.3.2003 ja totesivat kantanaan, että "mahdollinen sotilaallinen voimankäyttö edellyttää YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, eikä voimankäyttö ilman sitä ole hyväksyttävää." Asia oli esillä myös valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisessä kokouksessa 20.3.2003 heti sodan alkamisen jälkeen. Suomen kannaksi määriteltiin, että "Suomi pitää valitettavana, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat ryhtyneet sotilaallisiin toimiin Irakia vastaan. Voimankäyttö ilman turvallisuusneuvoston nimenomaista valtuutusta ei ole hyväksyttävää."

Edustaja Sasi toteaa kirjallisessa kysymyksessään, että "Presidentin kanta poikkeaa Suomen aiemmasta, hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa vahvistetusta kannasta, jossa liittouman hyökkäystä Irakiin ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta pidettiin valitettavana." Kannanotot ja puhe pitää lukea kokonaisina. Asiallista eroa tasavallan presidentin puheessaan ilmaisemalla kannalla ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisissä kokouksissa muotoillun kannan välillä ei ole.

Suomen ulkopolitiikan johtamisesta säädetään perustuslain 93 §:n 1 momentissa. Säännöksen mukaan ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Perustuslain tarkoituksena on varmistaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston tiivis yhteistoiminta ulkopolitiikassa. Tasavallan presidentillä ja valtioneuvostolla on yhteistoimintavelvoite, jonka tarkoituksena on taata Suomen ulkopolitiikan johdonmukaisuus ja yhtenäisyys. Presidentin esittelyssä presidentti tekee ulkopolitiikkaa koskevat määrämuotoiset päätökset valtioneuvoston valmistelusta ja ratkaisuehdotuksesta. Yhteistoiminta voi laajakantoisissa asioissa edellyttää presidentin ja koko valtioneuvoston välisiä muita keskusteluja, mutta toistaiseksi koko valtioneuvoston kanssa käytäville keskusteluille ei ole ollut tarvetta. Käytännössä ulkopolitiikan yhteistoiminta toteutuu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteisissä kokouksissa sekä pääministerin ja ulkoasiainministerin säännöllisellä yhteydenpidolla tasavallan presidentin kanssa.

Ulkoasiainministeriö osallistui keskeisellä tavalla tasavallan presidentin yleiskokouksessa pitämän puheen valmisteluun. Ulkoasiainministeri oli presidentin mukana myös yleiskokousvaltuuskunnassa New Yorkissa ja osallistui puheen viimeistelyyn. Puhetta ei käsitelty valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisissä kokouksissa käsitellään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiallisia toimintalinjauksia ja kannanottoja, ei yksittäisiä puheita. Yleiskokouspuheesta ei käyty myöskään neuvotteluja pääministerin kanssa. Tasavallan presidentin YK:n yleiskokouksessa ilmaisema Irak-kanta oli aiemmin omaksutun linjauksen mukainen.

Sekä tasavallan presidentti että pääministeri informoivat toisiaan etukäteen merkittävistä puheenvuoroistaan saattamalla puheet ennakkoon toistensa tietoon. Hyväksyntää yksittäiselle puheelle ei tällä menettelyllä haeta.

YK:n yleiskokouksessa pidetty tasavallan presidentin puhe syntyi yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ulkoasiainministeriön kautta. Yhteistoiminta tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä toteutuu valtioneuvoston mielestä asianmukaisella tavalla.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Republikens president konstaterade följande i sitt tal inför FN:s generalförsamling 21.9.2004: "Medlemsstaterna har gett säkerhetsrådet det primära ansvaret för att upprätthålla internationell fred och säkerhet. Medlemmarna i säkerhetsrådet — och framför allt dess ständiga medlemmar — bör visa en gemensam vilja och ge avkall på snävt definierade nationella intressen. Samtidigt måste de andra länderna visa sitt stöd för säkerhetsrådets ställning och dess beslut.

Inför kriget i Irak misslyckades det internationella samfundet dock. Den gemensamma viljan fick stå tillbaka för motstridiga nationella intressen. Engagemanget att handla i enlighet med säkerhetsrådets resolutioner var inte tillräckligt. En del av medlemmarna tog till kraftåtgärder som inte överensstämde med internationell rätt."

Detta ställningstagande avviker inte från regeringens tidigare ståndpunkt. Statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska ministerutskott och republikens president behandlade frågan under ett gemensamt möte 7.3.2003 och konstaterade att en eventuell användning av militära maktmedel förutsätter mandat av FN:s säkerhetsråd och att våld utan detta mandat inte kan godkännas. Frågan togs också upp vid ett gemensamt möte med statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska ministerutskott och republikens president 20.3.2003 genast efter det att kriget hade inletts. Finlands ståndpunkt formulerades som följer: "Finland anser det beklagligt att USA och dess allierade har inlett militära aktioner mot Irak. Användande av maktmedel utan säkerhetsrådets uttryckliga fullmakt kan inte godkännas."

Riksdagsledamot Sasi anför i sitt spörsmål att presidentens ståndpunkt avviker från Finlands tidigare ståndpunkt som fastställts i regeringens utrikes- och säkerhetspolitiska utskott där det ansågs beklagligt att alliansen anföll Irak utan fullmakt av FN:s säkerhetsråd. Ställningstagandena och talet bör läsas i sin helhet. Det finns inte någon skillnad i sak mellan den ståndpunkt som presidenten uttryckte i sitt tal och den ståndpunkt som formulerades vid de gemensamma mötena med statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska ministerutskott och republikens president.

Hur Finlands utrikespolitik skall ledas bestäms i 93 § 1 mom. i grundlagen. Enligt bestämmelsen leds utrikespolitiken av republikens president i samverkan med statsrådet. Grundlagen vill säkra en nära samverkan i utrikespolitiken mellan republikens president och statsrådet. Republikens president och statsrådet har en samarbetsförpliktelse och avsikten med denna är att garantera konsekvens och enighet i den finska utrikespolitiken. Vid presidentföredragningen fattar presidenten de formella utrikespolitiska besluten utifrån beredningen i statsrådet och statsrådets beslutsförslag. I vittgående frågor kan denna samverkan förutsätta andra samtal mellan presidenten och hela statsrådet, men tills vidare har det inte funnits behov av samtal med hela statsrådet. I praktiken sköts samverkan inom utrikespolitiken genom gemensamma möten med republikens president och statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska utskott samt genom de regelbundna kontakter som såväl statsministern som utrikesministern har med republikens president.

Utrikesministeriet spelade en central roll i arbetet på det tal som republikens president höll i generalförsamlingen. I delegationen till generalförsamlingen i New York fanns utrikesministern tillsammans med presidenten och han deltog i det slutliga färdigställandet av talet. Talet behandlades inte i statsrådets utrikes- och säkerhetspolitiska ministerutskott. De gemensamma mötena med ministerutskottet och republikens president tar upp strategier och ställningstaganden inom den finska utrikes- och säkerhetspolitiken, inte enskilda tal. Talet i generalförsamlingen var inte heller föremål för överläggningar med statsministern. Den Irakståndpunkt som republikens president uttryckte i FN:s generalförsamling var förenlig med de linjer som hade antagits tidigare.

Såväl republikens president som statsministern informerar varandra på förhand om sina betydande anföranden genom att översända talen till varandra. Avsikten med dessa rutiner är inte att få ett godkännande av ett enskilt tal.

Det tal som republikens president höll inför FN:s generalförsamling tillkom via utrikesministeriet genom samverkan i statsrådet. Regeringen anser att samverkan mellan republikens president och statsrådet genomförs på ett korrekt sätt.