YLEISPERUSTELUT
1 Omaishoito Suomessa
Omaishoito on yhä laajeneva hoitomuoto maassamme. On
arvioitu, että kaikkiaan on noin 300 000 omaishoitajaa.
Omaishoidon tuki on vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön
kotona tapahtuvan hoidon tai muun huolenpidon turvaamiseksi annettavaa
hoitopalkkiota ja palveluja, jotka määritellään
hoito- tai palvelusuunnitelmassa. Sosiaalihuollossa omaishoito luetaan
yleisiin sosiaalipalveluihin, joita omaishoidon ohella ovat mm.
sosiaalityö, kasvatus- ja perheneuvonta, kotipalvelut,
asumispalvelut, laitoshoito ja perhehoito sekä lasten
päivähoito. Erityispalveluja ovat mm. lastensuojelu,
vammaispalvelut ja kehitysvammaisten huolto.
Omaishoidossa hoitopaikkana on hoidettavan oma koti ja hoitajana
omainen tai läheinen. Hyvin usein hoitajana on hoidettavan
oma puoliso tai lapsi, esimerkiksi aikuinen tytär. Sopimus omaishoidon
tuesta voidaan kuitenkin tehdä myös muun henkilön
kanssa. Joissain tapauksissa kunta on tehnyt omaishoidon tukea koskevan sopimuksen
työsopimuksen sijasta. Tällaisen menettelyn lainmukaisuus
on epäilyksenalaista, koska omaishoidon tuen perusajatuksena
on vapaaehtoisuus.
Omaishoidosta tehdään sopimus, johon liitetään
hoito- ja palvelusuunnitelma. Suunnitelman tulee sisältää hoitajan
antaman hoidon lisäksi sen turvaamiseksi välttämättömät
muut palvelut sekä niiden määrä ja
sisältö.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1998 omaishoidon tuella hoidettiin
20 417 henkilöä. Näin ollen
vain murto-osa 300 000 omaishoitajasta sai omaishoidon tukea. Selvitykset
(Vaarama ym. STM:n selvityksiä 1999:6) osoittavat, että omaishoidon
tuki keskittyy yhä enemmän yli 65-vuotiaisiin.
Vuonna 1998 hoidettavista kolme viidestä oli yli 65-vuotiaita,
työikäisiä oli neljännes ja
nuoria 15 %. Omaishoidon tuella hoidettavat olivat raskashoitoisia,
sillä kolme neljäsosaa hoidettavista oli ympärivuorokautisen
hoidon tarpeessa tai tarvitsi hoitoa jatkuvasti ja melko paljon.
Puoliso oli hoitajana noin joka kolmannella. Puolison osuus hoitajista
on lisääntynyt vuodesta 1994 ja muiden omaisten osuus
vähentynyt. Miesten osuus hoitajina on lisääntynyt.
Enemmistö hoitajista on alle 65-vuotiaita. Eläkeläisiä omaishoitajista
on vajaa puolet, vajaa viidennes on kokoaikatyössä ja
7 prosenttia osa-aikatyössä, 12 prosenttia oli
työttömiä ja 12 prosentille omaishoito
oli päätyönä. Tutkimuksessa
selvitettiin myös omaishoidon tuen käytäntöä.
Yleisimmin omaishoidon tuesta päättää kunnassa
johtava kodinhoitaja tai kotipalveluohjaaja.
Omaishoidon tuen myöntämiseen vaikuttivat tutkimuksen
mukaan eniten hoidettavan avun ja hoidon tarve. Hoitajan ja hoidettavan
varallisuudella ei ollut mainittavaa merkitystä. Kuntien käyttämät
omaishoidon tukipalkkiot vaihtelevat kunnittain erittäin
paljon. Hoitopalkkion suuruutta määritellään
hyvin erilaisilla ja osittain eri asioita painottavilla toimintakyvyn
arviointiasteikoilla. Keskimääräinen
hoitopalkkio vuonna 1998 oli 1 727 mk/kk. Sopimukseen
sisältyi useimmiten hoitopalkkion lisäksi neuvontaa
ja ohjausta. Yli puolessa tutkituista sopimuksista oli järjestetty
sijaishoito vapaan järjestämiseksi.
Tutkimusten mukaan talouksiin, joissa on omaishoitaja, ei juurikaan
kohdennu kunnan palveluja. Yleensä myönnetään
vain yhtä palvelua — useimmiten kuljetuspalvelua.
Asiakasmaksua peritään yleisimmin vain annetuista
palveluista. Noin viidesosassa ei peritty palvelumaksua.
Omaishoito tuottaa kunnille huomattavia säästöjä.
Mikäli omaishoitoa ei olisi, arvioiden mukaan 9 900
omaishoidossa olevaa henkilöä olisi laitoshoidossa.
Laskennallinen nettosäästö kustannuksissa
oli arviolta 1,3 miljardia markkaa. Tämä on kuitenkin
vain pieni osa kokonaissäästöistä.
Arvion mukaan kokonaisuudessaan omaishoidossa on tällä hetkellä 60 000
laitoshoitokuntoista henkilöä. Siten omaishoidon
synnyttämät säästöt
ovat kokonaisuudessaan noin 8 miljardia markkaa vuositasolla.
Jos laitoskuntoisia ei jaksettaisi enää hoitaa
kotona, olisi välitön laitoshoitopaikkojen lisätarve
noin 33 600 lisäpaikkaa. Näiden lisäpaikkojen
rakentaminen kerralla olisi kertakustannuseränä lähes
ylivoimainen tehtävä. Sitä paitsi laitoshoitopaikkoja on
1990-luvulla vähennetty niin paljon, että jos vanhuksella
tai pitkäaikaissairaalla on lähiomaisia, on laitoshoitoon
pääsy lähes mahdotonta. Omaishoito alkaa
useassa tapauksessa olla puolipakollista toimintaa. Suomessa toteutettu
täysin suunnittelematon ja seurauksista piittaamaton laitospaikkojen
alasajo 1990-luvulla alkaa toimia itseään vastaan.
Kohta on pakko rakentaa uusia laitoksia, ellei vanhuksia ja pitkäaikaissairaita
haluta jättää täysin heitteille
tässä maassa.
2 Ongelmat omaishoidon tuen toteutuksessa
2.1 Hoito- ja palvelusuunnitelma
Hoito- ja palvelusuunnitelman huolellinen ja yksityiskohtainen
laatiminen on välttämätöntä omaishoidon
onnistumiseksi. Lain ja asetuksen säännökset
jättävät kuitenkin tarkemman sopimisen
kunnan ja hoitajan väliseksi asiaksi. Usein suunnitelma
on ylimalkainen, eikä tue omaishoitajia käytännön
hoitotilanteissa.
Toinen usein esiintyvä ongelma on se, että omaishoitajat
joutuvat usein hoitosuhteen päättyessä selittämään
muille sukulaisille omaishoidosta hoidettavalle aiheutuneita kuluja.
Nämä kulut on yleensä maksettu hoidettavan
eläkkeestä tai muista varoista. Selvittelyiltä vältyttäisiin, jos
hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjattaisiin, paljonko omaishoidon
vuoksi hoidettavan varoja joudutaan käyttämään.
Mikäli hoito- ja palvelusuunnitelmassa mainittu kulumäärä joudutaan ylittämään,
tulisi tästä yhteisesti sopia hoito- ja palvelusuunnitelmasta
vastaavan kunnan viranomaisen kanssa.
Työssä käyvien omaishoitajien tulisi
mahdollisimman hyvin voida luottaa siihen, että kunnan
palvelut toimivat silloin, kun he itse ovat työssä ollessaan
estyneitä hoitotyöstä. Näin
ei tällä hetkellä ole, vaan työssä käyvät
omaishoitajat joutuvat usein työssä ollessaan
olemaan epätietoisia siitä, saako hoidettava riittävästi palveluja
työtuntien aikana vai ei.
2.2 Omaishoitajalle maksettava palkkio
Omaishoitajille maksettava palkkio määräytyy hoidon
sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Laissa ei ole tarkasti määritelty
palkkion suuruutta, mikä on johtanut palkkioiden määrän melkoiseen
kirjavuuteen. Kukin kunta luokittelee palkkiot päättämällään
tavalla. Laissa on säännelty vain alin hoitopalkkio
kuukaudessa (vuonna 2001 1 255,57 mk/kk), mutta
tämäkin minimi voidaan alittaa sopimuksella, jos
hoidon sitovuus on vähäistä tai tilapäistä taikka
hoitaja niin haluaa. Se, milloin hoito katsotaan vähäiseksi
tai tilapäiseksi, on jäänyt paikallisten
tulkintojen varaan ja monissa kunnissa lain sinänsä jo
alhainen minimi on alitettu huomattavastikin. Minimin alittaminen
tai hoitopalkkion korvaaminen palvelulla merkitsee omaishoitajan
eläkeoikeuden menetystä. Laissa olevan hoitopalkkion
alaraja on asetettu samaksi kuin kunnallisen KVTEL-eläkkeen
alaraja. Sen alittavia palkkioita ei lasketa eläkkeeseen
oikeuttaviksi.
Jos palkkio korvataan palveluilla, ei omaishoitajalla ole mahdollisuutta
saada muutoksia kunnan päätöksiin valittamalla
hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudet ovat hylänneet valitukset
perustellen hylkäävää päätöstä seuraavasti:
"Sosiaalihuoltolain 27 a §:n 2 momentti huomioon ottaen
omaishoidon tuki kuuluu niihin sosiaalipalveluihin, joiden osalta
on kunnan päätettävissä, missä laajuudessa
tukea annetaan. Tuki on määrärahasidonnainen.
Näin ollen kunnan harkinnassa on se, annetaanko omaishoidon tukea
hoitopalkkion maksamisen muodossa vai palveluina, kunhan tuen myöntäminen
tapahtuu kaikkien hakijoiden kesken yhtenäisesti sovellettavin
perustein." Ainoa kunnan vapaata harkintaoikeutta rajoittava tekijä näyttäisi
olevan se, että "kaikille on annettava tukea yhtenäisesti sovellettavin
perustein". Jos siis kunta myöntää omaishoidon
tukea yhtä vähän jokaiselle hakijalle,
on tilanne oikeudellisesti kunnossa.
2.3 Palkkion verotus ja vaikutus eläkkeisiin sekä hoidosta
aiheutuneet kulut
Niissäkin kunnissa, joissa palkkio maksetaan rahassa,
on palkkion määrä yleiseen palkkatasoon ja
hoidon raskauteen verrattuna suuruudeltaan erittäin pieni,
lähes symbolista luokkaa. Hoitopalkkio on veronalaista
tuloa, josta toimitetaan ennakonpidätys. Hoitaja joutuu
usein maksamaan palkkiosta kohtuuttoman suuren veron. Verotus on
ankara erityisesti silloin, kun hoitajalla on hoitopalkkion lisäksi
muuta palkka- tai eläketuloa, jolloin maksettava palkkio
katsotaan sivutuloksi. Kunnan ei tarvitse maksaa palkkiosta sosiaaliturvamaksua
eikä työttömyys- ja tapaturmavakuutusta.
Eläkevakuutusmaksu maksetaan vain siinä tapauksessa,
että omaishoitopalkkio on vähintään
minimin suuruinen. Omaishoitajalla ei siis vähäistä eläkeoikeutta
lukuun ottamatta ole työhön liittyvää sosiaaliturvaa;
esimerkiksi hoitotyössä sattunut työtapaturma
jää kokonaan omaishoitajan itsensä vastuulle.
Omaishoidon tuki lasketaan tuloksi yksilöllistä varhaiseläkettä tai
työkyvyttömyyseläkettä maksettaessa.
Tämän johdosta yksilöllisellä varhaiseläkkeellä olevan
omaishoitajan eläke pienenee omaishoidon vuoksi. Samasta
syystä kansaneläkkeen lisäosa pienentyy.
Pienen hoitopalkkion lisäksi omaishoitajilla, toisin
kuin perhehoitajilla, ei ole oikeutta verottomaan kulukorvaukseen,
vaikka hoito aiheuttaa usein huomattavia kuluja, jotka katetaan
hoitopalkkiosta. Monissa kunnissa on supistettu terveyskeskuksesta
maksutta annettavien hoitotarvikkeiden (esimerkiksi vaipat) määrää,
minkä seurauksena omaishoitajat ja hoidettavat ovat joutuneet
itse kustantamaan hoitotarvikkeet.
2.4 Omaishoitajien vapaajärjestelyt
Lain mukaan omaishoitaja on oikeutettu saamaan yhden palkallisen
vapaapäivän sellaista kalenterikuukautta kohden,
jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin
keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai
jatkuvasti päivittäin. Tulkintaerimielisyydet
haittaavat vapaan antamista käytännössä.
Jos esimerkiksi kehitysvammainen lapsi on käynyt oppivelvollisuuslain
mukaisesti koulua, on koulunkäynnin katsottu katkaisevan
hoidon sidonnaisuuden. Vapaapäivää ei
myöskään ole annettu, jos hoidettavat
ovat osan arkipäivästä olleet hoidossa päivähoitokeskuksessa,
päiväsairaalassa tai vastaavassa laitoksessa.
Omaishoitajien vapaapäiväjärjestelyt
toimivat käytännössä heikosti.
Useimmat omaishoitajat eivät saa lainkaan vapaata. Stakesin
vuonna 1995 tekemän kyselyn mukaan runsas kolmannes kunnista
ilmoitti kirjaavansa hoitajan vapaan järjestämisen
omaishoitoa koskevaan sopimukseen. Kahdessa kolmasosassa omaishoitotapauksista
vapaapäivistä ei ollut sovittu mitään eikä niitä myöskään
käytännössä järjestetty. Vuonna
1998 asiaa tutkittiin uudelleen (Vaarama ym. STM:n selvityksiä 1999:6)
ja tilanne oli vuodesta 1995 huonontunut. Vain kaikkein vaikeimmissa
hoitotilanteissa oleville hoitajille järjestettiin vapaata.
Omaishoitajien vapaan järjestämistavat vaihtelevat
hyvin paljon kunnittain. Sekä Stakesin vuonna 1995 tekemän
tutkimuksen että vuoden 1998 STM:n tutkimuksen mukaan hoidettavien sijaishoidosta
runsas kolmannes järjestetään lyhytaikaisena
laitoshoitona vanhainkodissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla tai
muussa laitoksessa. Hoidettavien kannalta suositumman kotipalvelun
avulla sijaishoito järjestettiin vain vajaassa kolmanneksessa
tapauksista ja sukulaisten apuun turvauduttiin lähes yhtä usein. Joissakin
tapauksissa sijaishoitoa järjestettiin perhehoitona, hoitona
palvelutalossa sekä päivähoitona päiväkeskuksessa
tai päiväsairaalassa.
2.5 Omaishoidon tueksi annettavat kunnan palvelut ja niistä perityt
maksut
Palveluissa, joita kunnat antavat omaishoidon tueksi, on suuria
puutteita. Lain alkuperäinen tarkoitus oli, että kunnan
palvelut toimivat omaishoidon tukena ja ne liitetään
kaikkiin vaativimpiin omaishoitotilanteisiin. Käytännössä useimmissa
kunnissa hoitajat on jätetty lähes täysin
kunnan palvelujen ulkopuolelle. STM:n vuoden 1998 tutkimuksen mukaan
talouksiin, joissa on omaishoitaja, ei juurikaan kohdennu kuin yhtä palvelua — useimmiten
kuljetuspalvelua.
Tutkimusten mukaan palvelumaksukäytäntö on
hyvin kirjavaa. Osassa kunnista palvelumaksuja ei peritä lainkaan,
mutta useimmissa kunnissa palvelumaksut ovat korkeita. Palveluista perittävät
palvelumaksut ovat usein niin korkeita, ettei hoitajalla ja hoidettavalla
ole taloudellisia mahdollisuuksia ottaa palveluja vastaan.
Kuvaavana esimerkkinä kuntien maksupolitiikasta voidaan
mainita monien kuntien viime aikoina perimät ns. sosiaalipalvelumaksut omaishoidon
tuesta. Kun hoitaja saa kunnalta rahallista omaishoidon tukea, niin
hoidettavan tuloista (yleensä eläkkeestä)
vähennetään palvelumaksua laskettaessa
asiakasmaksuasetuksen mukainen vapaa tulo (2 500 mk). Sen
ylittävästä osasta peritään
35 % sosiaalipalvelumaksua sen vuoksi, että vaimolle
on myönnetty omaishoidon tuki. Sillä ei ole merkitystä,
käyttääkö perhe muita kunnan
palveluja (esim. kotihoidon palveluja) vai ei.
Jos esimerkiksi peruskansaneläkkeellä oleva vaimo
saa omaishoidon tukea 1 850 mk/kk hoitaessaan
puolisoaan, jonka eläke on 5 500 mk/kk,
lasketaan tästä hoidosta kunnalle suoritettava
maksu seuraavasti: 5 500 markasta vähennetään
2 500 markkaa. Jäljelle jäävästä 3 000 markasta
peritään 35 % eli 1 050 markkaa
palvelumaksua, koska vaimolle on myönnetty omaishoidon
tuki. Vaimon saamaa 1 850 markan suuruista omaishoidon
tukea verotetaan sivutulona, jolloin ennakonpidätysprosentti
voi olla jopa 50 %. Tällöin vaimon käteen
jäävä omaishoidon tuki on 925 markkaa
eli vähemmän kuin miehen maksama palvelumaksu.
Kunta saa tällä tavoin järjestettyä ehkä laitoshoitokuntoisen
miehen hoidon 750 markalla kuukaudessa ja saa sen lisäksi
vaimon hoitopalkkiosta maksamasta verosta suuren osan kunnallisverona
takaisin.
Palvelumaksukäytäntöä voitaisiin
selkeyttää määrittelemällä laissa
palvelumaksujen enimmäismäärät
kunnan omaishoidolle antamien tukipalvelujen osalta. Asiakasmaksuasetuksessa on
määritelty kotisairaanhoidon ja kotipalvelun maksujen
enimmäismäärät, mutta ne ovat
useimmiten liian korkeita omaishoitotilannetta ajatellen. Lisäksi
sellaiset tukipalvelut, kuten ateria-, vaatehuolto-, kylvetys-,
siivous-, kuljetus- ym. palvelut on jätetty kokonaan kuntien
päätettäviksi. Epäkohtana on
pidettävä myös sitä, ettei kotisairaanhoidon
eikä muiden kotipalvelujen maksuja oteta huomioon laskettaessa
terveydenhuollon vuotuisen omavastuun karttumista. Omaishoidon
tavoitteet huomioon ottaen paras vaihtoehto olisi se, että kaikki
omaishoidon tueksi annettavat kunnan palvelut annetaan
maksutta ja kunta myös sitoutuisi palveluja antamaan hoitosopimusta
tehtäessä.
2.6 Omaishoitajien asema ja oikeusturva
Omaishoitajat eivät ole työsuhteessa vaan
toimeksiantosopimussuhteessa kuntaan. Ero hoitotyötä tekevään
palkattuun toimihenkilöön on merkittävä.
Omaishoitajalla ei ole oikeutta vuosilomaan, lepopäiviin,
pekkaspäiviin, säänneltyyn työaikaan,
lepoaikoihin ym. työsuhteeseen kuuluviin etuihin. Omaishoitajien
oikeudet on laissa ilmaistu ehdollisesti; niiden sisältö on riippuvainen
kunnan halusta suunnata verovaroja omaishoitoon. Monessa kunnassa
omaishoidon tukeen varatut määrärahat
loppuvat kesken vuotta, eikä omaishoitajalle voida suuresta
tarpeesta huolimatta sen jälkeen myöntää tukea
tai palveluja. Määrärahojen rajallisuus
aiheuttaa jatkuvaa epävarmuutta niillekin omaishoitajille, jotka
ovat solmineet sopimuksen. On epävarmaa, tullaanko sopimusta
jatkamaan määräajan jälkeen
ja pysyvätkö ehdot entisinä.
Kunnat käyttävät omaishoidon tukeen
vuosittain keskimäärin 105 markkaa/asukas,
mutta erot kuntien välillä ovat suuria. Esimerkiksi
Kemiössä määräraha
omaishoidon tukeen oli 13 mk/asukas vuonna 1998.
Kunnan hyväksymät yleisohjeet omaishoidon tuen
toteuttamisesta jättävät useassa kunnassa vain
vähän neuvotteluvaraa sosiaalityöntekijän ja
omaishoitajan sopiessa hoidon ehdoista. Tämä vaikeuttaa
kunkin tapauksen erityispiirteiden huomioon ottamista. Yleisohjeet
rajoittavat myös omaishoidon tuen myöntämistä,
sillä monet kunnat ovat viime vuosina keskittäneet
tuen myöntämisen vain kaikkein vaikeimpiin hoitotapauksiin
ja alin tukiluokka, joka koskee kevyempiä hoitotilanteita,
on kokonaan poistettu. Näin suuri osa sellaisista omaishoitajista,
jotka tekevät hoitotyötä ansiotyön
ohella erilaisin järjestelyin, ovat jääneet
kokonaan omaishoidon tuen ulkopuolelle.
Omaishoidon tukea koskevista kunnan päätöksistä voi
valittaa hallinto-oikeuteen. Lainsäädännön
epämääräisyys on kuitenkin johtanut
siihen, että tehdyt valitukset yleensä hylätään. Omaishoitajilla
ei ole selkeitä lainsäännöksiä, joihin
vedoten valitus voisi menestyä. Omaishoitajien oikeusturvaa
heikentää myös se, että hallinto-oikeuden
päätös on lopullinen eikä valitus
korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten ole mahdollinen.
2.7 Omaishoitajien ongelmat työttömyysturvassa
Koska omaishoitajat eivät ole työsuhteessa
kuntaan, heidät rinnastetaan työttömyysturvaa
sovellettaessa yrittäjiin. Tämä on aiheuttanut
monia ongelmia, joista pahin liittyy työttömän omaishoitajan
työmarkkinoiden käytettävissä olemiseen.
Työvoimatoimikunnat ovat monissa tapauksissa lähteneet
lausunnoissaan siitä, että omaishoitaja, joka
saa kunnalta minimääräisenkin hoitopalkkion,
ei omaishoitosuhteensa vuoksi ole työmarkkinoiden käytettävissä eikä siten ole
oikeutettu työttömyysavustukseen. Asiaan ei ole
vaikuttanut se, että omaishoitaja on osoittanut voivansa
järjestää vaihtoehtoisen hoidon, mikäli
työtä tarjotaan. Käytäntö ei
vastaa työministeriön ohjeita, joiden mukaan
vain sitova ympärivuorokautinen omaishoitajuus estää olemasta
työmarkkinoiden käytettävissä.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1 Sosiaalihuoltolaki
1.1 Hoito- ja palvelusuunnitelma ja sen ehdot
Kunnan harkintamarginaali on nykyisin liian suuri päätettäessä omaishoidon
tuesta. Lainsäädännössä on
määriteltävä nykyistä tarkemmin, milloin
sopimus on tehtävä ja myös omaishoitajien
ja heidän hoidettaviensa oikeusturvasta on huolehdittava.
Ehdotuksen mukaan omaishoitoa koskeva sopimus on tehtävä vanhuksen,
vammaisen tai pitkäaikaissairaan omaisen tai läheisen
kanssa, jos omainen tai läheinen sitä haluaa ja
on hoitotyöhön sopiva ja omaishoito on vaihtoehto
laitoksessa annettavalle hoidolle. Lisäksi sopimus on tehtävä,
jos hoitotyötä on muutoin pidettävä rasittavuudeltaan,
määrältään tai sitovuudeltaan niin
vaativana, että hoitotyön tekemistä ilman kunnan
kanssa tehtävää omaishoitosopimusta ja hoitoa
tukevia palveluja on pidettävä kohtuuttomana.
Kolmantena tapauksena sopimus on tehtävä omaisen
kanssa, jos on tehty päätös saattohoidosta
ja omainen jää pois työstä osallistuakseen saattohoitoon.
Kunnat eivät enää saisi jättää hoitopalkkiota maksamatta
sen vuoksi, että omaishoidon tueksi on annettu palveluja.
Hoitopalkkion ja hoidon tueksi annettavien palvelujen tulee olla
toisiaan täydentäviä. Hoidon tueksi annettavien
palvelujen ei pidä vaikuttaa hoitopalkkion suuruuteen.
Hoito- ja palvelusuunnitelman tulee sisältää nykyistä yksityiskohtaisemmat
määräykset omaishoidon tueksi annettavista
kunnan palveluista ja palvelun hinnasta, joka on suhteutettava maksettavan
tuen määrään. Työssä käyviä omaishoitajia
auttaisi se, että hoito- ja palvelusuunnitelmaan kirjataan
selkeä kunnan palvelusitoumus siitä, että kunta
antaa tarvittavat hoitopalvelut omaishoitajan ollessa ansiotyössä.
Hoito- ja palvelusuunnitelmassa tulee myös mainita
se, paljonko hoidettavan omia varoja joudutaan käyttämään
omaishoidon kustannuksiin. Mikäli suunnitelmaan kirjattu
kulumäärä joudutaan ylittämään,
tulisi tästä yhteisesti sopia hoito- ja palvelusuunnitelmasta
vastaavan kunnan viranomaisen kanssa. Tällä tavoin omaishoitaja
voi tarvittaessa hoitosuhteen päättyessä selvittää hoidosta
aiheutuneet kustannukset muille omaisille.
Omaishoitajan vapaapäiväjärjestelyjä ehdotetaan
parannettavaksi ja tarkennettavaksi niitä tilanteita varten,
joissa hoito voi keskeytyä ilman, että keskeytyksellä on
vaikutusta hoitajan vapaapäiväoikeuksiin. Lakiin
ehdotetaan säännöstä, jonka
mukaan vapaan järjestäminen tulee tapahtua ensisijaisesti
kotipalveluna annettavana sijaishoitona, koska tutkimusten mukaan
tämä on hoidettavien ja hoitajien kannalta paras
ja turvallisin hoitotapa.
Mikäli kunta palkkaa ns. vierashoitajia, eivät nämä voi
olla omaishoitajia, vaan kunnan tulee solmia tällaisen
vierashoitajan kanssa normaali työsuhde.
Sopimus on tehtävä kuukauden kuluessa siitä,
kun omaishoitajaksi valmis omainen, läheinen tai hoidettava
on tehnyt asiasta vaatimuksen kunnalle. Omaishoitoa koskeva sopimus
on tehtävä siinäkin tapauksessa, että kunta
tarjoaa hoidettavalle muita palveluja, mutta nämä palvelut eivät
täysimääräisenä kata
hoidon ja hoitotuen tarvetta. Hoidon tarve on tarvittaessa osoitettava
lääkärintodistuksella tai muulla luotettavalla selvityksellä.
1.2 Hoitopalkkio ja sen vaikutukset
Omaishoitajalle maksettava palkkio on useissa tapauksissa osoittautunut
liian pieneksi. Jotta omaishoito saataisiin houkuttelevammaksi,
tulisi lain asettamaa minimikorvausta huomattavasti nostaa. Lisäksi
olisi laissa asetettava toinen korkeampi minimikorvaustaso vaativaa
ja sitovaa hoitotyötä tekeville, jotta kunnat
eivät teettäisi tällaista vaativaa työtä liian
pienellä palkkiolla.
Useissa tapauksissa hoitopalkkiota verotetaan sivutulona, jolloin
verotus on ankaraa. Siksi hoitopalkkio tulee saattaa erillisen lähdeveron piiriin.
Sopiva lähdeveron määrä on 15 % omaishoidon
tuen määrästä. Erillistä lähdeveroa
käsiteltäisiin samalla tavoin kuin pääomaveroa
eikä sitä laskettaessa ja perittäessä otettaisi
huomioon muita tuloja, esimerkiksi eläkkeitä tai omaishoitajan
työstä saamaa palkkatuloa. Tällä tavoin
verotus saataisiin edistämään sekä kuntien
että hoitajien kiinnostusta omaishoitosopimusten tekemiseen.
Omaishoitajalle maksettavasta palkkiosta menee useassa tapauksessa
huomattava osa hoitotyöstä aiheutuneisiin kuluihin.
Tilanne ei ole kohtuullinen omaishoitajan kannalta. Siksi omaishoitajille
on saatava samantyyppinen veroton kulukorvaus kuin perhehoitajilla
jo tällä hetkellä on. Laissa tulee määritellä
kulukorvauksen minimimäärä.
Omaishoidon tuen ei tule vähentää eläkkeen lisäosaa
tai yksilöllistä varhaiseläkettä eikä
tuen tule muutoinkaan vaikuttaa omaishoitajan eläke-etuuksiin
tai asumistukeen.
1.3 Lomaoikeus
Lomaoikeus tulisi antaa myös niille omaishoitajille,
joiden hoidettavat ovat osan arkipäivästä hoidossa
päivähoitokeskuksessa, päiväsairaalassa
tai vastaavassa laitoksessa tai jos hoidettava oppivelvollisuuslainsäädännön
mukaisesti käy päivisin koulua. Kunnan palveluiden
vapaapäivän järjestämiseksi
tulee olla hoidettavalle ja hoitajalle maksuttomia ja ensisijaisesti
tulisi käyttää hoidettaville ja hoitajille
turvallisimmaksi koettua kotihoitoa.
2 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (3.8.1992/734)
Laissa ehdotetaan määrättäväksi,
että kunnan palvelut omaishoidon tukemiseksi ovat maksuttomia
hoitajalle ja hoidettavalle. Myös vapaapäiväjärjestelyt
ovat maksuttomia.
3 Laki työttömyysturvasta (24.8.1984/602)
Lain 5 §:ään ehdotetaan lisättäväksi
6 momentti, jonka mukaan ainoastaan sitova ja ympärivuorokautinen
omaishoitotilanne, josta kunta maksaa omaishoidon tukea vähintään
6 000 markkaa kuukaudessa, estää hoitajaa
olemasta työmarkkinoiden käytettävissä pykälän
1 momentin 3 kohdan mukaan.