PERUSTELUT

Syyskuussa 2003 julkisuuteen tuli epäily Adventtikirkon piirissä tapahtuneesta lasten hyväksikäytöstä. Asian käsittelyn yhteydessä tuli monessa eri yhteydessä ilmi tulkinta, jonka mukaan lastensuojelulain 40 § ei velvoita esimerkiksi Adventtikirkossa työskenteleviä henkilöitä ilmoittamaan hyväksikäyttöepäilyistä.

Tulkinta johtuu kyseiseen pykälään sisällytetystä luettelosta, jossa määritellään ne tahot, jotka velvoitetaan ilmoittamaan esimerkiksi hyväksikäyttöepäilyistä sosiaaliviranomaisille. Lain toteamus seurakunnan palveluksessa olevasta henkilöstä voidaan tulkita myös niin, että ilmoituspakko koskee vain ns. valtionkirkkojen eli evankelisluterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien palveluksessa olevia henkilöitä. Tälle seurakunta-sanan suppeammalle tulkinnalle löytyy tukea muusta lainsäädännöstä ja myös aikaisemmasta oikeuskäytännöstä.

Mainitun lain 40 §:n lopussa tosin sanotaan, että myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö voi tehdä ilmoituksen. 1 momenttiin sisältyvän määritelmän mukaan ulkopuoliset henkilöt eivät siis kuitenkaan ole velvoitettuja tekemään ilmoitusta sosiaaliviranomaisille.

On selvää, ettei lastensuojelulain 40 § ole nykyisessä muodossaan riittävän selkeä, koska ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvista jää tulkinnanvaraisuuksia. Mitä ilmeisimmin tämä tulkinnanvaraisuus on myös Adventtikirkkoa koskevassa julkisuuteen tulleessa epäilyssä ollut yksi keskeinen syy, jonka takia hyväksikäyttöepäilyä ei ole saatettu viranomaisten tutkittavaksi.

Lisäksi Suomen Adventtikirkon esimies Erkki Haapasalo vahvistaa tämän kirkon piirissä (ulkopuolisen lakiasiantuntijan neuvon perusteella) syntyneen tulkinnan lehtihaastattelussa (Helsingin Sanomat 4.9.2003): "Haapasalo muistuttaa, että luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat julkisyhteisöllisiä viranomaisia, mutta muut kirkot eivät ole. Lainsäädäntö käsittelee vähän eri tavalla eri yhteisöjä."

Koska kysymyksessä on lapsiin ja nuoriin liittyvä oleellisen tärkeä asia, on lainsäätäjän mahdollisimman pikaisesti muutettava lakitekstiä siten, että käytännössä lasten hyväksikäyttöä ja hyväksikäytön jatkumista suosivat tulkinnanvaraisuudet poistetaan ja että mahdolliset epäilyt velvoitetaan selkeästi ilmoittamaan viranomaisille. Ongelman korjaamista ei voida siirtää odottamaan lain laajempaa uudistusta, sillä samalla otetaan riski uusista hyväksikäyttötapauksista ja niiden salassa pitämisestä.

Nyt julkisuuteen nousseen Suomen Adventtikirkon piirissä tapahtuneen hyväksikäyttöepäilyn kaltaiset tulkinnat voitaisiin estää laajentamalla lain 40 §:ään kuuluvaa ilmoitusvelvollisten piiriä myös valtionkirkkojen ulkopuolisiin uskonnollisiin yhteisöihin. Tällöin kuitenkin on vaarana, että lain määritelmän ulkopuolelle jäisi edelleen muita tahoja, joihin ilmoitusvelvollisuus ei ulottuisi.

Samankaltaista pohdintaa käytiin myös jokin aika sitten valmisteltaessa lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä. Kyseistä lakia sovelletaan "työ- ja virkasuhteessa tehtävään työhön, johon pysyväisluonteisesti ja olennaisesti kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa". Myös lastensuojelulain 40 §:n muuttamisessa on syytä hakea samaa laajennettua määritelmää.