Yleisperustelut
Kidutuksen kriminalisoiminen
Esityksessä ehdotetaan, että kidutuksesta
otetaan rikoslakiin erillinen rangaistussäännös. Rikoslaissa
on aikaisemmin ollut rangaistussäännös
tunnustukseen kiduttamisesta, mutta se poistettiin vuonna 1995 tarpeettomana.
Vaikka kidutuksella ei ole nykyisin itsenäistä rikosnimikettä,
kidutustekoihin voidaan soveltaa niin rikoslain muita yleisiä rangaistussäännöksiä,
kuten pahoinpitelyä, pakottamista ja vapaudenriistoa, kuin
myös virkarikossäännöksiä.
Kidutus on lisäksi mainittu osatekona rikoksessa ihmisyyttä vastaan
ja sotarikoksessa. Myös perustuslakiin sisältyy
kidutuksen ehdoton kielto.
Edellä mainitun perusteella on selvää,
että kidutus on jo nykyisin Suomen oikeusjärjestyksen
vastaista. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo, että kidutuksen
erillinen kriminalisointi korostaa teon paheksuttavuutta ja vahvistaa
perustuslaista ilmenevää ja kansainvälisen
oikeuden mukaista kidutuksen ehdotonta kieltoa. Kidutuksen moitittavuuden
ja ehdottoman kiellon korostaminen on entistä tärkeämpää ja
ajankohtaisempaa, koska kidutusteot ovat viime vuosikymmeninä maailmalla
yleistyneet. Valiokunta puoltaa siten lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin
ja vähäisin muutosehdotuksin.
Kidutusteon määrittely
Esitetyssä rangaistussäännöksessä kidutusteon määrittelyssä on
pitkälti tukeuduttu vuoden 1984 YK:n kidutuksen vastaiseen
yleissopimukseen (jäljempänä kidutusyleissopimus).
Lakivaliokunta pitää tätä perusteltuna,
sillä säännöksen tulkinnassa
voidaan näin tukeutua yleissopimuksen soveltamiskäytäntöön.
Esitetty rangaistussäännös ei sisällä määritelmää kidutuksen
tekotavoista, vaan mikä tahansa tekotapa on mahdollinen.
Saadun selvityksen mukaan kidutuksen tekotavat on jätetty
myös kidutusyleissopimuksessa avoimiksi, koska kidutuksen
tekotapojen moninaisuuden vuoksi niiden tyhjentävä luettelointi
olisi mahdotonta. Lakivaliokunta toteaa, että rikosoikeudellisissa säännöksissä legaliteettiperiaatteen
mukainen pääsääntö on,
että rikosten tekotavat määritellään
ja kuvaillaan. Pääsäännöstä voidaan
kuitenkin poiketa, jos tekotapojen kuvaileminen ei ole mahdollista.
Tekotapa on jätetty avoimeksi muun muassa silloin, kun
tunnusmerkistön mukainen seuraus voidaan aiheuttaa millä tahansa tekotavalla.
Tällainen on esimerkiksi tapon tunnusmerkistö.
Edellä esitetyn valossa valiokunta ei pidä nyt
esitetyn kidutussäännöksen tekotapojen
avoimuutta ongelmallisena säännöksen soveltamisen
kannalta.
Kidutusrikos määritellään
kidutusyleissopimuksen mukaisesti erittäin vakavaksi rikokseksi.
Kidutus voidaan näin ollen rinnastaa rikoslain väkivaltaa
ja pakottamista sisältävien rikosten törkeisiin
tekomuotoihin. Perusmuotoinen kidutus on siten jo itsessään
vakava rikos, eikä valiokunnan mielestä sen vuoksi
edellytä törkeän tekomuodon
erottamista omaksi rikostyypikseen. Myöskään
kidutusyleissopimus ei edellytä törkeän
kidutuksen erottamista.
Tekijäpiiri
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty erilaisia näkemyksiä kidutuksen
tekijäpiiristä. Eräiden asiantuntijoiden
mukaan kidutusrikoksen tekijäpiiri tulisi ulottaa myös
yksityisiin henkilöihin, kun taas toisten mielestä kidutusteko
tulee rajata esityksessä ehdotetulla tavalla julkisen vallan
rikokseksi.
Laajaa tekijäpiiriä voidaan puoltaa muun muassa
sillä, että näin voidaan korostaa kidutuksen
moitittavuutta kaikissa olosuhteissa. Laaja-alainen säännös
soveltuisi myös muun muassa niin rikollisryhmien ja yksittäisten
henkilöiden kuin myös julkiseen valtaan rinnastettavien
erilaisten, esimerkiksi poliittisten tai uskonnollisten, ääriliikkeiden
tekoihin.
Lakivaliokunta pitää tekijäpiirin
rajaamista esitetyllä tavalla julkisen vallan käytön
perusteella kuitenkin perusteltuna. Tarve korostaa kidutuksen
erityistä moitittavuutta koskee ennen muuta julkisen vallan
käytön vääristymiä, sillä julkisen
vallan läsnäolo on keskeinen tunnusmerkki kidutuksessa
ihmisoikeusrikoksena. Myös kidutusyleissopimuksessa soveltamisala on
rajattu tällä tavoin. Esitettyä tekijäpiirin
rajausta puoltaa myös se, että näin
voidaan vähentää niitä ongelmia,
joita voi liittyä kidutuksen erottamiseen muista rikoslain
yleisistä rikoksista.
Tekijäpiirin rajaus merkitsee sitä, että yksityishenkilöiden
tekoja arvioitaisiin pääsääntöisesti
yleisten rikoslain säännösten mukaisesti jatkossakin.
On kuitenkin tilanteita, joissa yksityinen taho voi joutua vastuuseen
kidutuksesta. Yksityinen taho voidaan esimerkiksi tuomita kidutuksesta
tekijänä käyttäessään
julkista valtaa. Niin ikään yksityinen henkilö voidaan
tuomita yllyttäjänä tai avunantajana
virkamiehen suorittamaan tai tämän nimenomaisesti
tai hiljaisesti hyväksymään kidutukseen.
Julkista valtaa käyttävien asema
Esityksen tarkoituksena on suojata ennen kaikkea viranomaisen
tai muun julkista valtaa käyttävän henkilön
valvonnassa olevia vangittuja, pidätettyjä, kiinniotettuja
ja vankeusrangaistustaan suorittavia tai muissa laitoksissa olevia
henkilöitä. Kun kidutus rajataan julkisen vallan rikoksiin,
on lakivaliokunnan mielestä tärkeää, että julkista
valtaa käyttävät ymmärretään
laajasti. Esityksessä ehdotetaan tukeutumista rikoslain
40 luvun 11 §:ään sisältyvään
laajaan julkisen vallankäytön määritelmään.
Valiokunta pitää tätä perusteltuna.
Kyseinen määritelmä kattaa esimerkiksi
yksityiset järjestysmiehet ja vartijat, jotka käyttävät
julkista valtaa. Rangaistussäännös on
myös siinä mielessä laaja, että virkamies
joutuu tekijänä vastuuseen alaisensa tai muutoin
tosiasiallisesti määräysvallassaan olevan
henkilön teosta, jos virkamies on teon nimenomaisesti
tai hiljaisesti hyväksynyt.
Esityksen perusteluista ilmenee, että virkamiehet tulisivat
syyllistymään kidutusrikokseen käytännössä virkaansa
toimittaessaan. Kidutuksena on kuitenkin pidettävä myös
virkamiehen vapaa-aikanaan suorittamaa kidutustekoa, jos se liittyy
virkatoimeen. Lakivaliokunta pitää esitystä tältä osin
asianmukaisena, koska kidutusyleissopimuksessakaan kidutustekoa
ei ole rajoitettu vain viran toimittamiseen tai julkisen vallan
käyttöön.
Syyteoikeus
Esitykseen ei sisälly erityissäännöksiä kidutusrikoksen
syyteoikeudesta. Näin ollen kidutus kuuluisi normaalin
syyteoikeuden piiriin, ja syytteen nostaisi pääsääntöisesti
virallinen syyttäjä. Esityksen perusteluista ilmenee,
että esitystä valmisteltaessa harkittiin, tulisiko
säätää erikseen valtakunnansyyttäjän
syyteoikeudesta perusteellisen perus- ja ihmisoikeuksien harkinnan
varmistamiseksi. Valtakunnansyyttäjän syyteoikeudesta
on annettu erityissäännöksiä esimerkiksi
terrorismirikoksissa (rikoslain 34 a luvun 7 §)
ja sananvapausasioissa (sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain
24 §). Saadun tiedon mukaan kidutusta koskevan
syyteoikeuden erityistä sääntelyä ei
kuitenkaan pidetty tarkoituksenmukaisena eikä riittävän
joustavana. Esimerkiksi tällaiseen erityissääntelyyn
ei sisälly paikallissyyttäjän suorittamaa
rikosasioiden seulontaa, jolloin valtakunnansyyttäjän
käsiteltäväksi voisi tulla tarpeettoman
laaja joukko rikosasioita. Lisäksi valtakunnansyyttäjän
antaman yleisen määräyksen ja ohjeen
(VKS:2008:1) mukaan paikallissyyttäjän
on viipymättä ilmoitettava Valtakunnansyyttäjänvirastolle
yhteiskunnan kannalta merkittävistä rikosasioista.
Kyseisestä määräyksestä ja
ohjeesta seuraa, että käytännössä kidutusteot
tulevat aina Valtakunnansyyttäjänviraston tietoon,
jolloin rikosasia voidaan ottaa viraston käsiteltäväksi.
Lakivaliokunta pitää kidutusrikoksen normaalia
syyteoikeusjärjestelyä edellä esitetyn
valossa asianmukaisena. Lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että esitetty kidutussäännös
on soveltamisalaltaan selkeästi rajoitettu, mikä helpottaa
syyteharkintaa sekä perus- ja ihmisoikeuksien
huomioon ottamista. Valiokunta pitää kuitenkin
tärkeänä, että edellä mainittua valtakunnansyyttäjän
yleistä ohjetta ja määräystä tarvittaessa
täydennetään nyt esitetyllä kidutusrikoksella.
Vanhentuminen
Suomen rikoslainsäädännössä rikoksen
syyteoikeuden vanheneminen määräytyy
ensisijaisesti rikoksen törkeyden perusteella. Tätä sääntöä ei kuitenkaan
noudateta, jos Suomea sitovassa kansainvälisessä sopimuksessa
on määräys, jonka mukaan sopimuksessa
tarkoitetut rikokset eivät vanhene. Esimerkiksi kansainvälisen
rikostuomioistuimen Rooman perussäännössä on
määräys, jonka mukaan joukkotuhonta,
rikokset ihmisyyttä vastaan ja sotarikokset eivät
vanhene. Tämän mukaisesti mainitut rikokset ovat
Suomessa vanhentumattomia.
Esitetystä kidutuksen rangaistusasteikosta seuraa,
että kidutuksen syyteoikeus vanhenee 20 vuodessa.
Saadun selvityksen mukaan säännöksiä valmisteltaessa
ei pidetty tarpeellisena kidutuksen säätämistä vanhentumattomaksi, koska
kidutusyleissopimukseen ei sisälly määräystä kidutustekojen
vanhentumattomuudesta. Lakivaliokunta kiinnittää selvyyden
vuoksi huomiota myös siihen, että niissä vakavimmissa
tapauksissa, joissa kidutusteko tehdään osana edellä mainittua
sotarikosta tai rikosta ihmisyyttä vastaan, kidutusteko
on vanhentumaton. Kyseisten rikosten soveltamisala ja -tilanteet
on määritelty kansainvälisesti katsoen
laaja-alaisesti.
Kidutuksen kiellon ehdottomuus
Lopuksi lakivaliokunta korostaa, että kidutuksen kiellon
ehdottomuus merkitsee sitä, että kidutus on kielletty
kaikissa olosuhteissa. Minkäänlaiset poikkeusolot
eivät siten oikeuta kidutukseen. Hallituksen esityksen
perusteluista ilmenee lisäksi, ettei viranomainen, joka
kuulustelee epäiltyä, voi myöskään
vedota tavanomaisiin oikeuttamisperusteisiin, kuten hätävarjeluun
tai pakkotilaan tai esimiehen käskyyn menettelyn oikeuttamiseksi.