Yleisperustelut
Kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastainen
Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus (ns. Palermon
sopimus) edellyttää, että järjestäytyneen
rikollisryhmän toimintaan osallistuminen säädetään
rangaistavaksi laajemmin kuin nykyisessä rikoslain 17 luvun
1 a §:ssä on tehty. Mainittu pykälä säädettiin
pantaessa kansallisesti täytäntöön
Euroopan unionin neuvostossa vuonna 1998 hyväksytty
yhteinen toiminta rikollisjärjestöön
osallistumisen kriminalisoinnista. Jo tuolloin ennakoitiin Palermon
sopimuksen edellyttävän, ettei järjestäytyneen
rikollisryhmän toimintaan osallistumisen tekotapoja
luetella laissa tyhjentävästi vaan että tekotapaluettelo
jätetään avoimeksi (LaVM 26/2002
vp — HE 183/1999 vp).
Samanaikaisesti Palermon sopimuksen kanssa eduskunnan käsiteltävänä on
hallituksen esitys keskinäisestä oikeusavusta
rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen
hyväksymisestä ja keskinäistä oikeusapua
rikosasioissa koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen varauman peruuttamisen hyväksymisestä
sekä niihin
liittyviksi laeiksi (HE 31/2003 vp).
Esitys sisältää myös Palermon sopimuksen
kannalta olennaisia lainsäädäntömuutoksia.
Sellainen on ensinnäkin ehdotus uudeksi laiksi, jolla mahdollistetaan
vapautensa menettäneenä olevan henkilön
siirtäminen todistelutarkoituksessa väliaikaisesti
Suomen ja muiden sopimusvaltioiden välillä. Tämän
lisäksi kansainvälisestä oikeusavusta
rikosasioissa annetun lain (4/1994) 23 §:ään
ehdotetaan tehtäväksi muutos, jonka mukaan peitetoiminta
ja valeostot olisivat sellaisia pakkokeinoja, joita voitaisiin käyttää oikeusapupyynnön
täyttämisessä.
Koska Palermon sopimuksen edellyttämät lainsäädäntömuutokset
osittain toteutetaan toiseen hallituksen esitykseen sisältyvillä laeilla, valiokunta
huomauttaa, ettei yleissopimuksen voimaansaattamislaki voi tulla
voimaan ennen hallituksen esitykseen HE 31/2003
vp sisältyvien 2. ja 3. lakiehdotuksen
voimaantuloa.
Palermon sopimuksen 20 artikla sisältää määräykset
erityisistä tutkintamenetelmistä, joihin kuuluu
myös valvottu läpilasku. Suomen lainsäädäntö ei
nykyisellään sisällä säännöksiä valvotuista
läpilaskuista. Niiden sallimista on kuitenkin pidetty mahdollisena
tulkitsemalla ne kansainvälisestä oikeusavusta
rikosasioissa annetun lain 1 §:n 2 momentin 6 kohdassa
tarkoitetuksi muuksi rikosasian käsittelyä varten
tarvittavaksi oikeusavuksi. Valiokunta ei enää pidä hyväksyttävänä sitä,
että tällaista erityistä tutkintamenetelmää käytetään
ilman selvää lainsäädännöllistä tukea.
Näin on erityisesti tilanteessa, jossa tällainen
kansainvälisen oikeusavun muoto sisältyy useisiin
eri sopimuksiin. Onkin välttämätöntä,
että oikeustila saatetaan hyväksyttävälle
kannalle ryhtymällä tarvittaviin lainsäädäntötoimiin.
Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Yksityiskohtaiset perustelut
2. Laki rikoslain 17 luvun 1 a §:n muuttamisesta
17 luvun 1 a §.
Lakiehdotuksen mukaan 1 a §:n 1 momenttiin lisätään
uusi 7 kohta. Sen mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän
toimintaan osallistumisesta rangaistaan myös sitä,
joka edistämällä aktiivisesti järjestäytyneen
rikollisryhmän toimintaa muulla vakavuudeltaan pykälään sisältyvässä luettelossa
mainittuihin tekotapoihin rinnastettavalla tavalla osallistuu järjestäytyneen
rikollisryhmän toimintaan, jossa tavoitteena on tehdä yksi
tai useampi säännöksessä tarkoitettu
rikos. Rangaistavuuden edellytyksenä myös tässä tapauksessa
on, että tällainen säännöksessä mainittu
rikos tai sen rangaistava yritys tehdään.
Ehdotetun säännöksen tarkoituksena
on panna kansallisesti täytäntöön
yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen a(ii) kohtaan perustuva velvoite.
Kyseinen kohta ei mahdollista rangaistavuuden rajoittamista vain
tiettyihin tekotapoihin.
Ehdotettu säännös vastaa muodoltaan
pitkälti sitä säännöstä,
joka sisältyi lakivaliokunnan edellisen vaalikauden lopulla
käsittelemään hallituksen esitykseen
terrorismia koskeviksi rikoslain ja pakkokeinolain säännöksiksi
(HE 188/2002 vp). Tuolloin perustuslakivaliokunta piti
ehdotettua rikoslain 34 a luvun 4 §:n 6 kohtaa sääntelyn
tarkkuuden kannalta arveluttavana (PeVL 48/2002
vp). Lakivaliokunta ehdottikin säännöstä täsmennettäväksi
juuri sillä perusteella, ettei se ehdotetussa muodossaan
ollut rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen sisältyvän
täsmällisyysvaatimuksen kannalta riittävän tarkkarajainen
(LaVM 24/2002 vp, s. 6/II).
Vastaava arvostelu voidaan kohdistaa myös nyt ehdotettuun
17 luvun 1 a §:n 1 momentin 7 kohtaan. Perustuslakivaliokunta
on sääntelyn täsmällisyyttä arvioidessaan
kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, kohdistuuko rangaistavaksi
säädettävä osallistuminen ryhmän
rikolliseen toimintaan (PeVL 48/2002 vp).
Lakivaliokunnan käsityksen mukaan tekotavan "vakavuus"
suhteessa pykälässä yksilöityihin
tekotapoihin jääkin rinnastusperusteena epämääräiseksi
sen vuoksi, että se ei selvästi osoita säännöksessä tarkoitetun
toiminnan moitittavuuden perustuvan siihen merkitykseen, joka sillä on
nimenomaan järjestäytyneen rikollisryhmän
rikollisten tavoitteiden kannalta.
Pykälään nykyisin sisältyvät
järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan
osallistumisen yksilöidyt tekotavat ovat lakivaliokunnan
mielestä kaikki sellaisia, joita voidaan pitää olennaisina järjestäytyneen
rikollisryhmän rikollisen toiminnan kannalta. Tämän
vuoksi lakivaliokunta ehdottaa, että uudessa 1 a §:n
1 momentin 7 kohdassa rangaistavuuden edellytykseksi asetetaan vaatimus,
jonka mukaan "aktiivisen edistämisen" tulee vastaavalla
tavalla olla olennaista ryhmän rikollisten tavoitteiden
saavuttamisen kannalta.
Valiokunnan ehdottaman säännöksen
mukaan rangaistavuus edellyttää osallistujan aktiivisesti
edistävän järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa
tavalla, jonka voidaan arvioida olevan olennaista ryhmän
rikollisten tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Tällaisessa
yhteydessä olennaisuus-vaatimus muodostuu yhdeksi keskeiseksi
rangaistavuutta rajaavaksi tekijäksi. Valiokunnan mielestä onkin
tärkeää, ettei olennaisuus-vaatimuksen
katsota käytännössä täyttyvän
kovin helposti. Tätä tarkoitusta ilmentää osaltaan
myös hallituksen esityksessä (s. 48/II) mainittu
esimerkki, jonka mukaan rangaistavaksi on tarkoitettu rikollisryhmän
toiminnan tai tavoitteiden kannalta tärkeiden tietojen
hankkiminen, välittäminen tai luovuttaminen. Toiminnan olennaisuus
on säännöksen mukaan kuitenkin arvioitava
suhteessa rikollisryhmän rikollisiin tavoitteisiin yleensä eikä niinkään
suhteessa ryhmän tekemään yksittäiseen
rikokseen.
Koska rangaistavuus edellyttää toiminnan tarkoittavan
järjestäytyneen rikollisryhmän rikollisten
tavoitteiden aktiivista edistämistä ja koska rangaistavuus
lisäksi edellyttää, että rikos
tai sen rangaistava yritys tehdään, rikoslain
yleiset osallisuutta koskevat säännökset
soveltunevat yleensä myös uudessa 7 kohdassa tarkoitetun toiminnan
arviointiin. Valiokunta pitää tärkeänä,
että kohdassa tarkoitetun toiminnan rikosoikeudelliseen
arviointiin sovelletaan ensisijaisesti ja mahdollisimman kattavasti
rikoslain yleisiä osallisuussäännöksiä.
Samalla valiokunta tähdentää, ettei rikoslain
17 luvun 1 a §:ää tule myöskään
käyttää poliisin tiedonhankintavaltuuksien
ja rikosprosessuaalisten pakkokeinojen rutiininomaiseksi kohdentamiseksi
päärikosten kannalta mahdollisesti etäisinäkin
pidettäviin henkilöihin.
Myös 1 a §:n 1 momentin uuden 7 kohdan mukaan
rangaistavuus edellyttää tekijältä tahallisuutta.
Tahallisuusvaatimus sisältää tietoisuuden
kaikista tunnusmerkistötekijöistä, joista
osa sisältyy uuteen 7 kohtaan ja osa jo nykyisin voimassa
olevaan 1 momentin loppuosaan sekä pykälän
2 momenttiin. Järjestäytyneen rikollisryhmän
toimintaan osallistujan tulee siis olla tietoinen esimerkiksi toimintansa
olennaisesta merkityksestä ryhmän rikollisten
tavoitteiden saavuttamisen kannalta.
Voimaantulosäännös.
Ehdotettu laki tulee voimaantulosäännöksen
mukaan voimaan vuonna 2003. Ottaen huomioon nyt kyseessä olevan
hallituksen esityksen edellä esitetyn mukainen asiallinen
yhteys hallituksen esitykseen HE 31/2003 vp sekä esityksen
nykyinen käsittelyajankohta valiokunta pitää aiheellisena,
että voimaantulosäännöstä muutetaan
jättämällä voimaantulo avoimeksi
myös kalenterivuoden osalta. Tällöin
ehdotetun lain voimaantulo jää kaikilta osin tavanomaiseen
tapaan määrättäväksi lain
vahvistamisvaiheessa.