Yleisperustelut
Valiokunta toteaa, että julkisista hankinnoista annetun
lain (348/2007), jäljempänä hankintalaki,
1 §:n mukaan valtion ja kuntien viranomaisten sekä muiden
hankintayksiköiden on kilpailutettava hankintansa siten
kuin mainitussa laissa säädetään.
Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön
on käytettävä hyväksi olemassa
olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia
tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava
avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.
Hankintalain 6 §:n 1 momentissa luetellaan laissa tarkoitetut
hankintayksiköt. Muun muassa valtion ja kuntien viranomaisten
lisäksi hankintayksiköksi katsotaan mikä tahansa
hankinnan tekijä silloin, kun se on saanut hankinnan tekemistä varten
tukea yli puolet hankinnan arvosta edellä tarkoitetulta
hankintayksiköltä. Hankintalain 7—10 §:ssä säädetään
eräistä poikkeuksista, jolloin hankintalakia ei
sovelleta. Näihin ei kuulu se tilanne, että tuen
saaja on maatilalla maataloutta harjoittava viljelijä,
jonka investointia on tuettu valtion varoin.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että maatalouden
rakennetuista annetun lain (1476/2007) 20 §:n
1 momentin mukaan tuen käyttämisestä tavaroiden
tai palveluiden hankintaan taikka urakalla teettämiseen
on voimassa, mitä hankintalaissa säädetään.
Lainkohdan mukaan tuen saajan on esitettävä selvitys
hankinnan toteuttamisesta mainitussa laissa edellytetyllä tavalla.
Jos hankintalain mukaiset edellytykset täyttyvät,
myös viljelijän investointiin on sovellettava
hankintalakia.
Hankintalain 15 §:ssä säädetään
hankinnoista, joihin hankintalakia ei sovelleta. Tällaisia ovat
esimerkiksi hankinnat, joissa kansalliset kynnysarvot alittuvat.
Hankintoja, jotka ylittävät kansallisen kynnysarvon
ja joihin siten sovelletaan hankintalain kansalliset kynnysarvot ylittäviä hankintoja
koskevia säännöksiä, ovat puolestaan
tavara- tai palveluhankinnat, suunnittelukilpailut ja palveluja
koskevat käyttöoikeussopimukset, jos
hankinnan ennakoitu arvo ilman arvonlisäveroa on vähintään
30 000 euroa. Kansallinen kynnysarvo ylittyy rakennusurakoissa ja
käyttöoikeusurakoissa, jos hankinnan ennakoitu
arvo ilman arvonlisäveroa on vähintään
150 000 euroa. Kansalliset kynnysarvot ylittävistä tarjouspyynnöistä on
aina ilmoitettava käyttäen sähköistä ilmoitusjärjestelmää (Hilma-järjestelmä).
Hankintalain 16 §:ssä taas säädetään
EU-kynnysarvoista eli niistä kynnysarvoista, joihin sovelletaan
hankintadirektiiviin perustuvia hankintalain mukaisia hankintamenettelyjä.
Muiden kuin valtion keskushallintoviranomaisten hankinnoissa nämä kynnysarvot
ylittyvät, jos tavaranhankinnoissa ja palveluhankinnoissa
hankinnan arvo on vähintään 193 000 euroa
ja rakennusurakoissa ja käyttöoikeusurakoissa
vähintään 4 845 000 euroa.
Valiokunta toteaa, että maatalouden rakennetuista annetun
lain nojalla on annettu useita valtioneuvoston ja maa- ja metsätalousministeriön asetuksia
tukikohteista ja tuen myöntämisen edellytyksistä sekä menettelystä.
Hallituksen esityksen perusteluista käy ilmi, että tukivaroista
vuosittain säädettäessä on toistaiseksi,
osaksi unionin lainsäädännöstä johtuen,
intensiivisin tuki ohjattu kotieläintalouden rakennusinvestointeihin.
Tämän seurauksena nautakarjatalouden, hevostalouden,
lammastalouden ja kasvihuonetuotannon rakentamisinvestointeihin
on voitu myöntää tukea 60—70
prosenttia tukikelpoisista kustannuksista. Toisaalta tukikelpoisia kustannuksia
on rajattu siten, että tuen laskennan perusteena ovat maa-
ja metsätalousministeriön asetusten mukaiset yksikkökustannukset, jos
hankkeen kustannusarvio ylittää yksikkökustannusten
mukaiset kustannukset. Tämän seurauksena on esiintynyt
epätietoisuutta siitä, sovelletaanko hankintalakia
lainkaan, jos tuen määrä on kyllä ylittänyt
50 prosenttia yksikkökustannusten mukaisista kustannuksista,
mutta jää alle 50 prosentin, kun lasketaan myönnetyn tuen
osuus kustannusarvion mukaisista kustannuksista. Edellä kuvatussa
tilanteessa hankintalakia ei sovelleta, mutta myönnettäessä tukea nuorille
viljelijöille, joilla tuen määrä voi
olla 70 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista,
tuki tavallisesti ylittää 50 prosenttia myös
kustannusarvion mukaisista kustannuksista. Sen sijaan muiden tuen
hakijoiden hankkeissa näin ei välttämättä tapahdu.
Valiokunta toteaa, että hankintalaki on tarkoitettu
yleiseksi menettelyä ohjaavaksi sääntelyksi
tilanteessa, jossa hankintoja toteuttaa joko julkinen toimija taikka
yksityinen toimija osaksi tai kokonaan julkisin varoin. Koska hankintalaki kuitenkin
on tarkoitettu pääasiassa ohjaamaan julkisyhteisöjen
hankintatointa, sen soveltaminen yksityisten toimijoiden hankintoihin
aiheuttaa ongelmia. Kun samoja menettelyjä joudutaan lisäksi
noudattamaan sekä juuri ja juuri yli 30 000 euron hankinnoissa
että satojen miljoonien eurojen hankinnoissa, sääntely
on väistämättä johtanut pienhankintojenkin
osalta varsin raskaaseen menettelyyn. Esityksen perusteluista käy
myös ilmi, että maatalouden rakennetuista annetun
lain mukaisiin tukipäätöksiin on otettu ehto
hankkeiden kilpailuttamisesta hankintalain mukaisesti, mutta velvoitteen
tarkempi sisältö ei ole ollut kaikilta osin hakijoiden
tiedossa. Erityisesti velvoite julkaista hankintaa koskeva ilmoitus
HILMA-järjestelmässä on jäänyt
joissakin tapauksissa huomaamatta.
Valiokunta toteaa myös, että sinänsä investointihankkeiden
kilpailuttaminen on normaali käytäntö maatilarakentamisessa.
Viljelijät tekevät sitä säännönmukaisesti
oma-aloitteisestikin voidakseen toteuttaa investointinsa mahdollisimman
taloudellisesti ja kannattavasti. Sen sijaan edellytettäessä viljelijöiltä vastaavien
menettelyjen hallintaa kuin julkisyhteisöiltä,
joiden hankintoihin hankintalaki on nimenomaan säädetty,
on yksin hankettaan suunnittelevalle ja toteuttavalle viljelijälle
asetettu monimutkaisia vaatimuksia, joiden toteuttaminen ei aina
ole selvää hankintoja toteuttaville julkisyhteisöillekään.
Esityksen tavoitteena onkin keventää kilpailutusmenettelylle
asetettuja vaatimuksia ja siten vähentää viljelijöille
aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Toisaalta esityksen tavoitteena
on kuitenkin edelleen turvata kilpailutus ja avoimuus tuetuissa
maatilainvestoinneissa. Valiokunta edellyttää,
että viljelijöiden hallinnollisen taakan keventäminen
tulee olla tärkeimpänä tavoitteena myös
uudistuksen alemmanasteisissa säädöksissä ja
uudistuksen muussakin toimeenpanossa (Valiokunnan lausumaehdotus).
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta pitää erittäin
tarpeellisena esityksessä ehdotettua maatalouden rakennetuista
annetun lain 20 §:n muuttamista siten, ettei hankintalakia
enää sovelleta hankintoihin, joissa hankinta alittaa
hankintalaissa tarkoitetut EU-kynnysarvot. Tämä tarkoittaa
sitä, että hankintalain soveltamisen ulkopuolelle
jäävät paitsi kansalliset kynnysarvot alittavat
hankinnat, myös hankinnat, jotka ylittävät
kansalliset kynnysarvot, mutta jäävät
EU-kynnysarvojen alapuolelle. Sen sijaan EU-kynnysarvot ylittäviin
hankintoihin hankintalakia edelleen sovellettaisiin, jos muut hankintalaissa tarkoitetut
edellytykset täyttyvät.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että maatalouden
rakennetuista annettavan lain 20 §:n
1 momentissa säädettäisiin kuitenkin
velvoitteesta noudattaa EU-kynnysarvot alittavissa hankinnoissa
menettelyä, jossa varmistetaan hankinnan toteuttaminen
taloudellisella tavalla, kun otetaan huomioon tuettavan investoinnin
tai muun toimenpiteen laajuus, kesto ja laatu. Tuen saajien olisi
edelleen kohdeltava hankintamenettelyyn osallistujia tasapuolisesti
ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti
ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Tuen saajan olisi esitettävä selvitys
hankinnan toteuttamisesta siten kuin kyseisessä lainkohdassa
edellytetään. Tämä tarkoittaisi
lähtökohtaisesti sitä, että hankintailmoitus
julkaistaisiin edelleen HILMA-järjestelmässä.
Ilmoitusmenettelyä kuitenkin muutettaisiin. Maatilainvestoinneille
tulisi oma osio, jossa ilmoituksen voisi tehdä viljelijä ennen
tuen myöntämistä. Jollei viljelijä ole
tehnyt ilmoitusta, sen tekisi ELY-keskus tuen myöntämisen
jälkeen. Valiokunta painottaa sitä, että ilmoitusmenettelyä edellytetään
tältäkin osin vain niiden hankintojen osalta,
joissa hankinnan arvo ylittää 30 000 euroa ja
tuki ylittää 50 prosenttia kustannusarvion mukaisista
kustannuksista. Vähäiset hankinnat olisivat kuitenkin
varsin vapaasti kilpailutettavissa. Valiokunta katsoo, että omien
tuotanopanosten käyttö tulee olla mahdollista
tukikelpoisissa investoinneissa.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä edellä esitetyin
huomautuksin ja jäljempänä ehdotettavin
muutosehdotuksin.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. lakiehdotus
20 §. Tuen käyttöä koskevat
ehdot.
Esityksen mukaisessa pykälän 1 momentissa
on ehdotettu, että hankinnasta voitaisiin jättää ilmoittamatta, jos
hankinnan arvo alittaa 30 000 euroa. Jotta tämä säännös
olisi johdonmukainen pykälään lisättäväksi
ehdotetun 5 momentin kanssa, valiokunta ehdottaa säännöksessä todettavaksi,
että hankinnasta voidaan jättää ilmoittamatta,
jos se on enintään 30 000 euroa. Vastaavasti 5
momentissa tulee säätää valtuudesta
antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä niistä 30
000 euroa ylittävistä hankinnoista, joista voidaan
jättää ilmoittamatta. Tällöin
ilmoittamisella tarkoitetaan nimenomaan ilmoittamista HILMA-järjestelmän
avulla. Valiokunta painottaa sitä, että ilmoittamisen
piiriin jäävät vain ne 30 000
euron arvon ylittävät hankinnat, joissa tuki ylittää 50
prosenttia kustannusarvion mukaisista kustannuksista.
Ehto, jonka mukaan yli 30 000 euron hankinnoista on
ilmoitettava avoimesti, on tukijärjestelmän laintasoisen
sääntelyn riittävän selkeyden
vuoksi tarpeen säätää lailla.
Samoin poikkeus, jonka mukaan vähäisien
rakennushankkeiden kilpailuttamista ei ole tarpeen toteuttaa siten,
että niistä ilmoitetaan avoimesti, on tarpeen sisällyttää lakiin.
Kuten hallituksen esityksestäkin ilmenee, tällaisia
hankintoja, joissa ilmoittamista HILMA-järjestelmän
avulla ei edellytettäisi, voisivat olla rakentamista koskevat
investoinnit, joissa hankintakustannukset eivät nouse tuotantorakennusten
keskimääräisten hankintahintojen suuruisiksi
tai jäävät muuten vähäisiksi.
Nykyisin hinnoin tällaisen rajan voidaan katsoa olevan
noin 150 000 euroa, mikä on todettu hallituksen esityksen
perusteluissa. Tällöin ilmoittamisvelvollisuuden
raja säilyy sinänsä lähellä vastaavissa
hankintalain mukaisissa hankintamenettelyissä noudatettavia
rajoja, mutta ilmoitusmenettely muodostuu kevyemmäksi.
Jotta hankintamenettelyä koskevat periaatteet ilmenevät
tuetuissa maatilatalouden investoinneissa selkeästi laista
eikä yksinomaan lain perusteluista, valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena
ehdottaa, että asiaa koskeva säännös
lisätään pykälän 1
momenttiin. Tällöin hankintamenettelyn tavoitteet
ilmenevät momentin ensimmäisestä virkkeestä ja
itse hankintojen toteuttamisessa noudatettavat periaatteet momenttiin
lisättävästä säännöksestä,
jonka mukaan hankinta on toteutettava hankinnan laatuun ja määrään
nähden mahdollisimman avoimella tavalla ja hankintasopimus
tehtävä hankintatilanteeseen nähden tarkoituksenmukaisella
tavalla siten, että sopimus ja sopimukseen johtaneet hankinnan
vaiheet voidaan todentaa.
Viitaten edellä 1 momentin kohdalla todettuun valiokunta
ehdottaa 5 momenttia muutettavaksi siten, että sana "alittavista"
korvataan sanalla "ylittävistä". Ehdotetun 5 momentin
mukaan asetuksella säädettäisiin ilmoitus-
ja hankintamenettelystä sekä säilytettävistä hankinta-asiakirjoista.
Säännöksen asiallinen sisältö huomioon
ottaen valiokunta ehdottaa säännöstä täsmennettäväksi
siten, että säännökset annetaan valtioneuvoston
asetuksella.
40 a §. Ilmoitus tuen käytön ehtojen
vastaisesta hankintamenettelystä.
Esityksessä ehdotetussa pykälässä säädettäisiin
tarjouskilpailussa hävinneen tarjoajan mahdollisuudesta
tarkistuttaa hankintamenettelyn oikeellisuus elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksella. Esityksen mukaan tällainen
tarjoaja voisi määräajassa tarjouksen
hylkäämisestä tiedon saatuaan tehdä ilmoituksen
epäilyistään virheellisestä kilpailuttamisesta
ja hänellä olisi oikeus saada elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksen vastaus siihen, onko hankinta
toteutettu tuen maksamisen edellytykset täyttävällä tavalla.
Pykälän 1 momentin mukaan vastaus annettaisiin
sen jälkeen, kun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
on käsitellyt hankintaan myönnetyn tuen maksamista koskevan
hakemuksen. Esityksen mukaisessa pykälän 2 momentissa
ehdotetaan valtioneuvoston asetuksella annettavaksi tarkempia säännöksiä siitä,
miten ilmoitus käsitellään, jollei tuen maksamista
ole haettu puolen vuoden kuluessa ilmoituksen saapumisesta.
Koska elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen
antama vastaus on tarkoitettu osin korvaamaan sitä menettelyä,
jossa julkisista hankinnoista annetun lain mukaan vastaavassa tilanteessa
hävinnyt tarjoaja voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi,
on myös nyt säädettävää menettelyä koskevat
säännökset tarpeen sisällyttää lakiin.
Hävinneellä kilpailijalla ei ole mahdollisuutta
saada tuen saajalta itseltään kaikkia hankintaan
liittyviä asiakirjoja, jollei tuen saaja halua
niitä antaa. Tuen saajalle ei ole edes tarkoituksenmukaista
säätää velvollisuutta niiden
antamiseen, koska asiakirjoissa saattaa olla toisen tarjoajan liikesalaisuudeksi katsottavia
tietoja. Sen sijaan valiokunta katsoo, että elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskukselle on tarpeen säätää velvollisuus
pyytää tuen saajalta nämä tiedot,
jotta se voi käsitellä ilmoituksen asianmukaisesti
ja antaa perustellun vastauksensa. Viitaten myös perustuslakivaliokunnan
lausuntoon valiokunta ehdottaa 2 momenttiin sisällytettäväksi
asiaa koskevat säännökset siten, että jos
pykälän 1 momentissa tarkoitettua vastausta ei
ole voitu antaa kuuden kuukauden kuluessa ilmoituksen saapumisesta
sen johdosta, että tuen maksamista ei ole vielä haettu,
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
pyydettävä tuen saajalta vastauksen antamiseksi
tarpeelliset tiedot. Lisäksi valiokunta ehdottaa 2 momentista
poistettaviksi säännökset valtuutuksesta
antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston
asetuksella.