Yleisperustelut

Yleistä

Valiokunta toteaa, että voimassa oleva kotieläinjalostuslaki on luonteeltaan puitelaki. Lain säännökset ovat yleisluontoisia, ja lakiin sisältyy huomattava määrä valtuussäännöksiä antaa lakia tarkempia säännöksiä maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä. Kaiken kaikkiaan eläintautilain, kotieläinjalostuslain ja hevostalouslain sekä niiden nojalla annettujen alemmanasteisten säännösten muodostama eläinten keinollista lisäämistä sääntelevä kokonaisuus on osin vanhentunut ja vaikeaselkoinen.

Valiokunta kiinnittää esityksen perustelujen mukaisesti huomiota myös siihen, että kotieläinjalostuslakiin ja hevostalouslakiin sisältyvät valtuussäännökset ovat hyvin väljiä eivätkä ne täytä perustuslain 80 §:n tarkkarajaisuusvaatimuksia. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä voidaan antaa tarkempia säännöksiä esimerkiksi kotieläinten jalostusaineksen maahantuonnista, vaikkei lain tasolla ole perussäännöstä asiasta. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä annetaan tarkempia säännöksiä esimerkiksi keinollisen lisäämisen ammattitaitovaatimuksista ja ministeriön päätöksellä kurssisisältöjen vahvistaminen ja hyväksyminen on edelleen delegoitu kotieläinjalostuksen neuvottelukunnalle, mitä ei voida pitää perustuslain näkökulmasta katsottuna asianmukaisena.

Kotieläinjalostuslakiin ja hevostalouslakiin sisältyy joitain lakien toimeenpanoon liittyviä tehtäviä, jotka on säädetty maa- ja metsätalousministeriön tehtäviksi. Näitä tehtäviä ovat muun muassa kantakirjaa pitävän yhteisön hyväksyminen, luvan myöntäminen keinollisen lisäämisen harjoittamiseen, kotieläinjalostuslain ja hevostalouslain sekä niiden nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen valvonta sekä oikeus kieltää eläinten sukusolujen tai alkioiden käyttö eläinten keinolliseen lisäämiseen. Valiokunta toteaa, että tämän kaltaisten lainsäädännön toimeenpanotehtäväien ei kuitenkaan tule kuulua ministeriöiden tehtäviin, vaan lakien toimeenpanotehtävät ovat luonteeltaan ministeriöiden alaiselle keskushallinnolle kuuluvia tehtäviä.

Edellä todettujen epäkohtien korjaamiseksi esityksen tavoitteena on saattaa eläinjalostusta koskeva lainsäädäntö vastaamaan perustuslain edellyttämiä vaatimuksia, selkeyttää voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä saattaa säädöstasot asianmukaisiksi. Esityksessä ehdotetaan annettavaksi laki eläinjalostustoiminnasta, jota sovellettaisiin jalostukseen käytettäviin eläimiin sekä niiden sukusoluihin ja alkioihin siltä osin kuin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään. Eläinjalostustoiminnasta annettavaan lakiin koottaisiin säännökset viranomaisten tehtävistä, kantakirjaa pitävästä yhteisöstä, kantakirjasta ja ohjesäännöstä, eläviä jalostuseläimiä sekä niiden sukusoluja ja alkioita koskevista asiakirjoista sekä lain säännösten valvonnasta. Laissa säädettäisiin lisäksi kantakirjaa pitävät yhteisöt kattavasta rekisteristä, päätöksen maksullisuudesta, viranomaisen oikeudesta tietojensaantiin, virka-avusta sekä muutoksenhausta.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kantakirjaa pitävän yhteisön näkökulmasta katsottuna eläinjalostustoiminnasta annettavaan lakiin ei ehdoteta olennaisia muutoksia nykytilanteeseen verrattuna. Lain tasolle nostettaisiin maa- ja metsätalousministeriön päätös- ja asetustasolta sellaisia säännöksiä, jotka koskevat kantakirjaa pitävien yhteisöjen oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, kuten säännökset kantakirjaa pitävän yhteisön hyväksymisen edellytyksistä sekä ohjesäännön ja kantakirjan sisällöstä. Esityksestä käykin ilmi, että eläinjalostustoiminnasta annettavalla lailla ei ole tarkoitus muuttaa voimassa olevaa käytäntöä muilta osin kuin toimivaltaisen viranomaisen osalta.

Valiokunta toteaa, että esityksen mukaan Elintarvikevirasto hyväksyy kantakirjaa pitävät yhteisöt. Yhtenä edellytyksenä kantakirjaa pitävän yhteisön hyväksymiselle on se, että yhteisöllä on tehtävän tehokkaaksi hoitamiseksi riittävä asiantuntemus sekä hallinnolliset edellytykset. Valiokunta korostaa sitä, että kantakirjan ylläpidon asianmukaisuus ja jatkuvuus on turvattava.

Valiokunta toteaa, että esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi kotieläinjalostuslaissa ja hevostalouslaissa tällä hetkellä säädetystä keinollisen lisäämisen harjoittamisen luvanvaraisuudesta. Valiokunta korostaa kuitenkin sitä, että keinosiemennystä tai alkionsiirtoa harjoittavan henkilön tai yksittäisen eläimen haltijan tai hänen palveluksessaan olevan henkilön ammatilliselle pätevyydelle asetetaan jatkossakin vaatimuksia. Tässä tarkoituksessa esityksessä ehdotetaan eläinsuojelulakiin otettavaksi säännös kelpoisuudesta eläinten keinolliseen lisäämiseen. Koska ehdotetun säännöksen taustalla on vahvasti eläinsuojelullinen näkökulma, on pidetty perusteltuna säännöksen sijottamista nimenomaan eläinsuojelulakiin. Opetushallitus vahvistaisi keinollista lisäämistä koskevat tutkinnot — kuten seminologin tutkinnon — ja niiden osat muiden kuin eläinlääkärin tutkinnon osalta. Ns. kotitilalla tapahtuvasta siementämisestä ehdotetaan otettavaksi lakiin erityissäännös.

Kun esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi keinollisen lisäämisen harjoittamisen luvanvaraisuudesta, valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kotieläinjalostuksen neuvottelukunnalla ei olisi jatkossa enää roolia keinosiemennyksessä tarvittavan ammattitaidon määrittelyssä ja koulutusohjelmien hyväksymisessä. Esityksessä ehdotetaankin, että lakiin eläinjalostustoiminnasta ei otettaisi säännöksiä kotieläinjalostuksen neuvottelukunnasta.

Hevostalous

Valiokunta toteaa, että esityksessä hevostalouslakia (796/1993) ehdotetaan muutettavaksi siten, että laista kumottaisiin hevosten jalostustoimintaa sekä tuontia ja vientiä koskevat säännökset kokonaisuudessaan, jolloin voimassa oleva hevostalouslaki koskisi jatkossa ainoastaan hevoskilpailuja. Ehdotetuista muutoksista johtuen myös lain nimike ehdotetaan muutettavaksi hevoskilpailulaiksi.

Esityksessä ehdotettujen muutosten jälkeen hevoskilpailulailla pantaisiin kansallisesti täytäntöön ainoastaan Euroopan unionin hevoseläinten kilpailutoimintaa koskevat säännökset eli kilpailuun tarkoitettujen hevoseläinten kaupasta ja kilpailuihin osallistumisen edellytyksistä annettu neuvoston direktiivi 90/428/ETY sekä sen nojalla annettu komission päätös 92/216/ETY. Tämän Euroopan unionin lainsäädännön pääasiallinen sisältö on se, etteivät hevoskilpailuja koskevat säännöt saa olla muun muassa muissa Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa rekisteröityjä hevosia syrjiviä, tiettyjä kilpailuja – kuten rodun parantamiseen tarkoitettuja kilpailuja – lukuun ottamatta. Lisäksi mainittujen säännösten mukaan palkintorahoista saadaan varata syrjintäkiellon estämättä enintään 20 prosenttia jalostustoiminnan turvaamiseen, kehittämiseen ja parantamiseen. Jäsenvaltion on myös nimettävä viranomainen, joka vastaa tietojen keräämisestä syrjimättömyyspoikkeuksen piiriin kuuluvista kilpailuista sekä edellä mainittujen varojen jakoperusteista. Suomessa tämä viranomainen on ollut koko Euroopan unionin jäsenyyden ajan maa- ja metsätalousministeriö ja tulee jatkossakin olemaan.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksessä ehdotetuissa hevostalouslain 1 §:n (soveltamisala) ja 11 §:n (viranomaiset) 1 momentin muutoksissa voimassa olevan lain sanamuotoa kilpailutoiminnan osalta ei ole ehdotettu muutettavaksi muutoin kuin siten, että säännöksistä poistettaisiin jalostusta, kauppaa, maahantuontia ja vientiä koskevat maininnat, koska näistä seikoista ehdotetaan jatkossa säädettäväksi ehdotetussa laissa eläinjalostustoiminnasta myös hevoseläinten osalta. Valiokunta toteaa, että vaikka kyseisten säännösten sanamuotoa ei ole esityksessä ehdotettu muutettavaksi muilta osin, niin säännösten sanamuoto voi aiheuttaa tulkinnanvaraisuutta ja väärinkäsityksiä. Laissa oleva yleinen maininta kilpailutoiminnasta ja sen valvomisesta voidaan myös tulkita liian laveasti maa- ja metsätalousministeriön tehtävien osalta ottaen huomioon myös, että lain nimike ehdotetaan muutettavaksi hevoskilpailulaiksi. Valiokunta ehdottaakin jäljempänä näiden säännösten selkeyttämistä.

Valiokunta toteaa, että esityksessä ehdotetaan lisättäväksi eläinsuojelulakiin uusi 29 §, jossa säädetään kelpoisuudesta eläinten keinolliseen lisäämiseen, koska nykymuotoisesta keinollisen lisäämisen luvanvaraisuudesta ehdotetaan luovuttavaksi. Hevoseläimiä saisi ehdotuksen mukaan keinosiementää henkilö, joka on suorittanut hevoseläinten osalta keinosiementämisen ammattitaitovaatimukset sisältävän tutkinnon, kuten eläinlääkäri. Kotitilalla saisi ehdotuksen mukaan keinosiementää hevosia nykyisen tutkintorakenteen voimassa ollessa ainoastaan eläinlääkäri.

Nykyisin voimassa olevan lainsäädännön mukaan sperman keräys- ja vastaanottoasemalla siemennesteen keräystä, käsittelyä ja siemennystoimenpiteitä saa suorittaa myös erillisen hevosten keinosiemennyskoulutuksen saanut henkilö eli niin sanottu siittola-avustaja. Asemalla tulee kuitenkin olla nimetty eläinlääkäri, joka vastaa siitä, että asemalla noudatetaan keinosiemennystoiminnalle asetettuja vaatimuksia. Siittola-avustaja ei voi itsenäisesti tehdä muuta kuin itse siemennystoimenpiteen sen jälkeen, kun eläinlääkäri on tehnyt tutkimuksen oikean siemennysajankohdan määrittämiseksi. Siittola-avustaja ei saa voimassa olevan lainsäädännön mukaan siementää kotitilalla edes eläinlääkärin vastuulla.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että hallituksen esitykseen ei sisälly edellä selostetun mukaista säännöstä siittola-avustajien oikeudesta suorittaa hevosen siemennystoimenpidettä. Nykyisin esimerkiksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) järjestää siittola-avustajien kurssimuotoista koulutusta. Kurssit kestävät kaksi viikkoa, minkä lisäksi kurssilaisen on suoritettava kuukauden pituinen harjoittelu jollain keinosiemennysasemalla. Kurssi hevosen keinosiementämisestä antaa pätevyyden suorittaa eläinlääkärin vastuulla siemennesteen keräystä, käsittelyä ja siemennystoimenpiteitä pois lukien siemennysajankohdan määrittäminen peräsuolen kautta tehtävillä tutkimuksilla. Siittola-avustaja saa siementää tammoja vain sillä asemalla, jolla työskentelee, ei kotitalleilla.Valiokunta katsoo, että siittola-avustajilla tulee jatkossakin olla mahdollisuus suorittaa keinosiemennystoimenpiteitä nykyisen käytännön mukaisesti. Sen vuoksi valiokunta ehdottaa jäljempänä asiaa koskevan lisäyksen tekemistä ehdotettuun eläinsuojelulain 29 §:ään.

Valiokunta toteaa, että eläintautilain voimaantulon myötä oriasematoiminta tulee kaikilta osin luvanvaraiseksi ja valvonnan piiriin eläintautien leviämisriskin hallitsemiseksi. Eläintautilain mukaan aluehallintovirasto hyväksyy oriaseman hakemuksesta. Hyväksymisen edellytykset liittyvät oriaseman tiloihin, joiden tulee olla soveltuvia oriaseman toimintaan, sekä aseman henkilöstön pätevyyteen. Oriasemalla tulee lisäksi olla palveluksessaan nimetty eläinlääkäri eli niin sanottu asemaeläinlääkäri, joka vastaa eläintautien leviämisen estämisestä aseman toiminnassa. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan säätää tarkemmin oriaseman hyväksymistä koskevista vaatimuksista sekä aseman toimintaa koskevista vaatimuksista. Vaatimukset voivat koskea esimerkiksi asemaeläinlääkärin tehtäviä ja kirjanpitoa.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin muutosehdotuksin.