Perustelut
Yleistä
Kulttuuriaineistojen tallentamista ja säilyttämistä koskevan
1. lakiehdotuksen tavoitteena on laajentaa nykyinen vapaakappalejärjestelmä sekä ääni-
ja kuvatallenteiden ja elokuvien pysyvä säilyttäminen
koskemaan myös sähköistä julkaisutoimintaa
sen eri muodoissa samoin kuin radio- ja televisio-ohjelmia. Pyrkimyksenä on turvata
yleisön saataville saatettujen kansallisen kulttuurin aineistojen
säilyminen tuleville sukupolville ja samalla tieteellisen
tutkimuksen toimintaedellytykset. Lakiehdotukseen sisältyy säännökset
painotuotteiden ja tallenteiden (4 §), verkkoaineiston
(8 §), radio- ja televisio-ohjelmien (11 §)
sekä elokuvien (14—15 §) luovutusvelvollisuudesta
ja tallentamisesta. Painotuotteesta tai tallenteesta on ehdotuksen
mukaan korvauksetta luovutettava laissa määrätty
määrä kappaleita arkistointia varten.
Ehdotettu laki on merkityksellinen perustuslain 15 §:ssä turvattua
omaisuudensuojaa nauttivien varallisuusarvoisiin immateriaalioikeuksiin
liittyvän tekijänoikeuden kannalta. Tämä koskee
ennen muuta tekijänoikeuteen sisältyviä taloudellisia
oikeuksia (PeVL 28/2004 vp, s. 4/I),
kuten oikeutta määrätä teoksen
kaupallisesta tai muusta taloudellisesti merkityksellisestä käytöstä (PeVL
7/2005 vp, s. 2/I). Sääntelyllä on
kytköksiä myös perustuslain 16 §:n
3 momentissa turvattuun tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen
vapauteen. Sääntelyä on syytä arvioida perusoikeuksien
yleisten rajoitusperiaatteiden kannalta.
Toimiva arkistointijärjestelmä, kansallisen kulttuurin
aineistojen säilyttäminen tuleville sukupolville
sekä tutkimuksen turvaaminen täyttävät
perustuslakivaliokunnan mielestä lakiehdotukselle asetettavat
hyväksyttävän tavoitteen ja painavan
yhteiskunnallisen tarpeen vaatimukset. Hyvä arkistointijärjestelmä on
myös perusta tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen
vapaudelle.
Kohtuuttomuus
Kansalliskirjasto voi 1. lakiehdotuksen 24 §:n 1 momentin
nojalla myöntää luovutettavien painotuotteiden
ja tallenteiden kappaleiden lukumäärän
osalta helpotuksia tai vapautuksen luovutusvelvollisuudesta, jos
luovutusvelvollisuutta on pidettävä ilmeisen kohtuuttomana.
Vastaavat oikeudet ehdotetaan annettavaksi saman pykälän
2 momentin perusteella Kansalliselle audiovisuaaliselle
arkistolle luovutettavien elokuvan sisältämien
tallenteiden lukumäärästä.
Perusoikeusrajoitusten edellytyksiin kuuluvan suhteellisuusperiaatteen
kannalta rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän
tarkoituksen saavuttamiseksi. Rajoitus ei myöskään
saa mennä pitemmälle kuin on perusteltua ottaen
huomioon rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin
painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään
(PeVM 25/1994 vp, s. 5). Tämä merkitsee
yleensä sitä, etteivät rajoitukset saa
olla omistajan kannalta kohtuuttomia (PeVL 42/2006
vp, s. 4/I, PeVL 45/2005 vp, s. 2/II, PeVL
9/2004 vp, s. 7/II).
Perustuslakivaliokunnan mielestä on ilmeistä,
ettei lakiehdotuksessa mainittujen kulttuuriarvojen tallentamista
ja säilyttämistä voida toteuttaa ehdotettua
lievemmin velvoittein, joten lakiehdotus täyttää oikeasuhtaisuuteen
liittyvän välttämättömyyden
vaatimukset. Perusoikeusjärjestelmän kannalta
on kuitenkin jossain määrin ongelmallista, että Kansalliskirjastolle
ja Kansalliselle audiovisuaaliselle arkistolle annetaan harkintavalta
("voi" myöntää vapautuksen) ilmeisen
kohtuuttoman luovutusvelvollisuuden suhteen. Valiokunta pitää tärkeänä,
että 1. lakiehdotuksen 24 §:n 1 ja 2 momentteja
muutetaan esimerkiksi siten, että mainitut momentit jaetaan
kahteen virkkeeseen. Ensimmäiset virkkeet koskisivat helpotuksia
luovutusvelvollisuuksista. Jälkimmäisten virkkeiden
perusteella vapautus olisi myönnettävä,
jos luovutusvelvollisuutta on pidettävä ilmeisen
kohtuuttomana. Lisäksi käsitettä "ilmeinen
kohtuuttomuus" on aiheellista vielä täsmentää sitomalla
se esimerkiksi aiheutuviin kustannuksiin yms. seikkoihin.
Muun kuin yksinomaan televisiota varten tehdyn elokuvan esityskopion
tallentamisvelvollisuutta ei 1. lakiehdotuksen 15 §:n perusteella ole,
jos elokuvasta on olemassa vain yksi esityskopio. Ehdotusta perustellaan
sillä, että elokuvan esityskelpoisen kopion tallentaminen
voi jossakin tilanteessa olla hyvinkin suuri kustannuserä elokuvan
tuottajalle.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen,
että jos esityskelpoisten elokuvien kopioiden
määrä jää hyvin vähäiseksi,
saattaa niiden valmistuskustannukset huomioon ottaen olla kohtuutonta
vaatia kopioiden tallentamista. Sen vuoksi valiokunta pitää omaisuudensuojan
kannalta asianmukaisena täsmentää edellä mainitun elokuvan
tallentamisvelvollisuutta esimerkiksi siten, että tallentamisvelvollisuutta
ei ole, jos elokuvasta on olemassa vain yksi esityskopio tai "sitä on
aiheutuvista kustannuksista johtuen muutoin pidettävä ilmeisen
kohtuuttomana".
Suunnitelman sitovuus
Opetusministeriö vahvistaa sekä Kansalliskirjaston
että Kansallisen audiovisuaalisen arkiston esityksestä 1.
lakiehdotuksen 9 §:n 1 momentin ja 13 §:n 1 momentin
nojalla suunnitelman verkkoaineistojen hakemisen ja tallentamisen
laajuudesta sekä verkkoaineistojen luovuttamiskäytännöistä samoin
kuin televisio- ja radio-ohjelmistojen tallentamisen laajuudesta
sekä niiden tallentamiskäytännöistä.
Esityksen perustelujen mukaan suunnitelma sidottaisiin ministeriön
ja Kansalliskirjaston sekä ministeriön ja Kansallisen
audiovisuaalisen arkiston välillä tehtäviin
tulossopimuksiin. Tarkoituksena on ottaa huomioon tekniset ja taloudelliset
resurssit, tutkimuksen tarpeet sekä luovutettavan tai tallennettavan
aineiston tarkoituksenmukaisuus samoin kuin luovuttamis- ja tallentamisvelvollisten
tasapuolinen kohtelu.
Sääntelystä ei käy ilmi,
sisältääkö suunnitelma sitovaa
norminantoa. Mainittujen pykälien sanamuodosta ja esityksen
perusteluista voi saada kuitenkin käsityksen suunnitelman
sitovuudesta ja liittymisestä yksilön oikeuksiin
ja velvollisuuksiin. Jos suunnitelma sisältää ulkopuolisia
sitovia velvoitteita, on perustuslakivaliokunnan mielestä näiden
perusteista perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaisesti syytä säätää lailla.
Jos taas suunnitelmaa ei ole tarkoitettu sitovaksi, tulee säädösteksti
muotoilla siten, että suunnitelman suosituksenomainen luonne
käy ilmi suoraan laista (ks. PeVL 58/2006
vp, s. 8/II ja PeVL 20/2005
vp, s. 4).