Perustelut
Laillisuusperiaate
Rikoslain 3 luvun 1 §:ään ehdotetaan
otettavaksi uusi säännös rikosoikeudellisesta
laillisuusperiaatteesta. Pykälän 1 momentin mukaan
rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella,
joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty
rangaistavaksi. Rangaistuksen ja muun rikosoikeudellisen seuraamuksen
on 2 momentin mukaan perustuttava lakiin. Asialliselta sisällöltään
ehdotus vastaa perustuslain 8 §:n säännöstä rikosoikeudellisesta
laillisuusperiaatteesta, vaikka ehdotettu sanamuoto osittain poikkeaa
perustuslaissa käytetystä.
Ehdotettu 2 momentti sisältää selkeyttäväksi luonnehdittavan
maininnan myös muun rikosoikeudellisen seuraamuksen
kuin rangaistuksen perustumisesta lakiin. Perusoikeusuudistuksen eduskuntakäsittelyn
yhteydessä perustuslakivaliokunta ei pitänyt tällaista
mainintaa tarpeellisena, koska perustuslaissa joudutaan pakostakin turvautumaan
jonkin verran yleisluonteisiin ilmaisuihin (PeVM 25/1994
vp, s. 8/I). Valiokunta ei kuitenkaan katsonut
maininnan olevan ristiriidassa hallituksen tuolloin ehdottaman säännöksen
asiasisällön kanssa. Vaatimus muidenkin rikosoikeudellisten
seuraamusten kuin rangaistusten perustumisesta lakiin sisältyy
perustuslain 8 §:ssä säädettyyn
laillisuusperiaatteeseen.
Sanalla "nimenomaan" korostetaan ehdotuksen 1 momentissa rikosoikeudelliseen
laillisuusperiaatteeseen sisältyvää lain
täsmällisyysvaatimusta. Perusoikeusuudistuksen
käsittelyn yhteydessä perustuslakivaliokunta piti
tämän sanan lisäämistä perustuslain
asianomaiseen säännökseen ongelmallisena,
koska täsmällisyysvaatimuksen oli ajateltu yleisesti
sisältyvän perusoikeussäännösten
lakivarauksiin ja koska lisäys olisi saattanut tulkinnallisesti
heikentää tämän yleisvaatimuksen
merkitystä (PeVM 25/1994 vp,
s. 8/I). Perustuslakivaliokunta kuitenkin korosti täsmällisyysvaatimuksen
olevan rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen olennainen osa.
Perustuslain jonkin säännöksen sisällön
toistamiselle laissa ei ole valtiosäännöstä johtuvia esteitä,
vaikka siihen ei olekaan syytä pyrkiä. Toisto
on oikeudellisesti tarpeetonta. Tavallisella lailla ei ole perustuslaille
ominaisia lainsäätäjää sitovia
vaikutuksia, eikä perustuslain säännöksen
toistaminen laissa vaikuta perustuslain sovellettavuuteen lainkäyttötilanteissa.
Laillisuusperiaate on kuitenkin siinä määrin
keskeinen osa rikosoikeuden yleisiä oppeja ja arvoperustaa,
että perustuslakia vastaavan säännöksen sisällyttäminen
myös rikoslakiin on perusteltua. Ehdotetut 3 luvun 1 §:n
säännökset eivät vaikuta lakiehdotuksen
käsittelyjärjestykseen.
Lakiehdotuksen 3 luvun 1 § sisältää perustuslain
8 §:n tavoin vaatimuksen rikoksesta seuraavien rangaistusten
määrittelemisestä laissa (ks. HE
309/1993 vp, s. 50/I). Perustuslakivaliokunta
on äskettäin kiinnittänyt tältä kannalta
huomiota rikesakkoa koskevien rikoslain säännösten
kirjoittamistapaan (PeVL 20/2002 vp,
s. 7—8). Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa
on valiokunnan mielestä paremmin sopusoinnussa, että laista
käy suoraan ilmi mahdollisuus määrätä rikesakko
rangaistukseksi siinä tarkoitetuista rikkomuksista kuin
että rikesakko säädetään
konkreettisesti rangaistukseksi vasta asetuksella. Tätä puoltaa
myös perustuslain 80 §. Voimassa olevan
rikoslain 2 a luvun 9 § ei tältä osin
vastaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vaatimuksia. Pykälää on
siksi syytä tarkistaa jo tämän esityksen
käsittelyn yhteydessä.
Rikossäännös voi lakiehdotuksen 3
luvun 2 §:n 5 momentin mukaan saada täsmällisen
sisältönsä vaihtoehtoisesti joko lakiin
tai sen nojalla annettuihin säädöksiin
tai määräyksiin sisältyvistä käyttäytymissäännöistä.
Ns. blankorangaistussäännösten
käyttämiseen liittyy rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen
kannalta erityisiä vaatimuksia mm. lain rikossäännösten sisällöstä ja
valtuusketjujen täsmällisyydestä (ks. PeVM
25/1994 vp, s. 8/I). Näiden
vaatimusten asianmukaiseksi huomioon ottamiseksi momentin sanamuotoa
tulee tarkistaa niin, ettei se sisällä edes välillistä viittausta
mahdollisuuteen säätää avoimia
blankorangaistussäännöksiä (esimerkiksi:
"Jos lakiin sisältyvä rikossäännös
saa täsmällisen sisältönsä lakiin ja sen
nojalla annettuihin...").
Perustuslakivaliokunta on aika ajoin kiinnittänyt rikosoikeudellisen
legaliteettiperiaatteen kannalta huomiota lakiehdotusten sisältämiin väljiin
ja avoimiin blankorangaistussäännöksiin (ks.
esim. PeVL 15/1996 vp, s. 2/II, PeVL 20/1997
vp, s. 3/II). Hallituksen on valiokunnan mielestä aiheellista
selvittää, missä määrin
tällaiseen tekniikkaan perustuva voimassa oleva rikosoikeudellinen
sääntely vastaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen
vaatimuksia, ja ryhtyä selvityksen perusteella mahdollisesti
tarvittaviin toimiin sääntelyn tarkistamiseksi.
Lievemmän lain periaate
Rikoslain 3 luvun 2 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi
ns. lievemmän lain periaatteesta. Pykälän 2
momentin mukaan rikoksesta tuomittaessa sovelletaan rikoksen tekohetken
jälkeen mahdollisesti voimaan tullutta uutta lakia, jos
sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Muutoksenhakutuomioistuimessa
tätä sääntöä kuitenkin
noudatetaan rajoitetusti. Pykälän 3 momentin
sisältämän poikkeussäännön
mukaan ensimmäisessä oikeusasteessa annetun ratkaisun
jälkeen voimaan tullutta uutta lakia sovelletaan vain,
jos teosta uuden lain mukaan ei ole tuomittava rangaistusta tai
jos tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen johtaisi
olennaisesti ankarampaan lopputulokseen. Poikkeussääntö sisältyy
nykyisin rikoslain voimaanpanosta annetun asetuksen 3 §:n
2 momenttiin.
Lievemmän lain periaatteen soveltamisrajoitusta on
arvioitava ensi sijassa kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia
koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus) 15
artiklan kannalta. Se sisältää perustuslain
8 §:stä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen
7 artiklasta poiketen seuraavan nimenomaisen määräyksen: "Jos
rikoksenteon jälkeen lailla säädetään
sovellettavaksi lievempi rangaistus, rikoksen tekijän tulee
päästä tästä osalliseksi".
Sopimusmääräyksen sanamuoto viittaa siinä tarkoitetun
lievemmän lain periaatteen olevan ajallisesti rajoittamaton.
Periaate voi edellyttää myös lainvoimaisen
tuomion lieventämistä. YK:n ihmisoikeuskomitea
onkin todennut, että kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa
odottavien tulee päästä osallisiksi tuomion
antamisen jälkeen voimaan tulleesta lievemmästä laista.CCPR/CO/70/TTO,
kappale 7. Arvostetussa KP-sopimuksen kommentaarissa katsotaan
niin ikään, että sopimusvaltiot ovat
velvollisia soveltamaan yleissopimuksen 15 artiklan määräystä sitä ajallisesti
rajoittamatta kaikkiin peruuttamattomiin rangaistuksiin, mutta muiden
rangaistusten osalta siihen saakka kunnes asiassa on annettu viimeisen
oikeusasteen lopullinen tuomio.Ks. Manfred Nowak, UN Covenant
on Civil and Political Rights. CCPR Commentary, 1993,
s. 278—280. Muutoksenhakutuomioistuimia koskeva lievemmän
lain periaatteen soveltamisrajoitus ei ole sopusoinnussa näiden
tulkintojen kanssa.
Koska lakiehdotuksen 3 luvun 2 §:n 3 momenttiin kohdistuu
vakavia epäilyjä KP-sopimuksen 15 artiklan vaatimusten
kannalta, on momentti poistettava lakiehdotuksesta.
Voimakeinojen käyttö
Rikoslain 4 luvun 6 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi
voimakeinojen käytöstä virkatehtävän
hoitamiseksi ja siihen rinnastettavan muun syyn vuoksi. Pykälä ei
sisällä säännöksiä oikeudesta voimakeinojen
käyttöön, vaan ne on vastaisuudessakin
tarkoitus antaa kunkin viranomaisen tai tehtävän
osalta erikseen. Tätä on mm. sääntelyn tarkkarajaisuusvaatimus
huomioon ottaen pidettävä asianmukaisena.
Voimakeinojen käytössä saa pykälän
2 momentin mukaan turvautua vain sellaisiin tehtävän
suorittamiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin, joita on pidettävä kokonaisuutena
arvioiden puolustettavina, kun otetaan huomioon tehtävän
tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus sekä tilanne
muutenkin. Eri viranomaisten voimankäyttövaltuuksista
annettuja lakeja ehdotetaan samalla tarkistettavaksi niin, että ne
vastaavat tarpeellisuus- ja puolustettavuusvaatimusten
osalta kyseisessä momentissa käytettyä sanamuotoa.
Esityksen mukaan voimankäyttöä merkitsevien
toimien tulee olla tarpeellisia kussakin laissa säädetyn
tehtävän suorittamiseksi ja suhteellisuusvaatimuksen
kannalta puolustettavia.
Voimakeinojen käyttäminen merkitsee käytännössä aina
puuttumista perustuslaissa turvattuihin yksilön perusoikeuksiin.
On aiheellista korostaa tarpeellisuus- ja suhteellisuusvaatimusten
huomioon ottamisen tärkeyttä voimankäyttötilanteissa
ja niiden rikosoikeudellisessa arvioinnissa. Siksi ja
sääntelyn tarkkuuden vuoksi on perusteltua, että näistä vaatimuksista
säädetään rikoslain yleisen
osan lisäksi myös voiman käyttöön
oikeuttavissa erityislaeissa.
