Perustelut
Verotustietojen julkisuus ja salassapito
Arvioinnin lähtökohtia.
Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettua lakia
ehdotetaan muutettavaksi ensinnäkin siten, että jokaisella
on oikeus saada Verohallinnon ylläpitämästä verovelkarekisteristä siihen
talletettu tieto yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
rekisteröitävän muun yrityksen kuin luonnollisen
henkilön ja kuolinpesän verovelasta. Näitä yrityksiä koskevat
verovelkarekisterin tiedot ovat julkisia, ja ne luovutetaan yleisen
tietoverkon välityksellä.
Lisäksi lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Verohallinto
voi salassapitosäännösten estämättä antaa
tilaajavastuulaissa tarkoitetulle tilaajalle ja julkisista hankinnoista
annetussa laissa tarkoitetulle hankintayksikölle verovelkarekisterissä olevat
tiedot sellaisesta yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
rekisteröidystä luonnollisesta henkilöstä ja
kuolinpesästä, joka on merkitty kaupparekisteriin
tai arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Näitä henkilöitä koskevat
tiedot ovat siis salassapidettäviä, ja niitä luovutetaan
vain laissa tarkoitetuille tahoille.
Sekä yleisöjulkisuutta että tietojen
salassapitoa ja luovutettavuutta koskevaa sääntelyä on
arvioitava perustuslain 12 §:n 2 momentin
ja 10 §:n 1 momentin kannalta. Perustuslain 12 §:n 2
momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut
tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien
syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Perustuslain 10 §:n
1 momentti sisältää yksityiselämän suojaa
koskevan yleislausekkeen samoin kuin säännöksen
henkilötietojen suojaamisesta lailla.
Yritysten verovelkatietojen julkisuus.
Yrityksiä koskevien verovelkarekisterissä olevien
tietojen julkisuus on perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaisen
julkisuusperiaatteen mukainen perusratkaisu.
Yksityiselämää ja henkilötietojen
suojaa koskevan perustuslain säännöksen
kannalta lähtökohtana on se, että oikeushenkilöt
eivät kuulu säännöksen soveltamisalaan.
Toisaalta perustuslain mainittua säännöstä tulkittaessa
on huomattava, että sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
että Euroopan unionin tuomioistuin ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen
8 artiklaa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklaa
koskevassa oikeuskäytännössään
katsoneet, että oikeus yksityiselämän
kunnioittamiseen henkilötietojen käsittelyssä koskee
kaikenlaisia tunnistettua tai tunnistettavissa olevaa luonnollista
henkilöä koskevia tietoja. Ilmaisua "yksityiselämä" ei
tältä osin pidä tulkita suppeasti, eikä siten
mikään periaatteellinen syy salli sitä, että ammattitoiminta
jätettäisiin yksityiselämän käsitteen
ulkopuolelle (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot
Amann v. Sveitsi, 16.2.2000, tuomion kohta 65 ja Rotaru v. Romania,
4.5.2000, tuomion kohta 43 sekä Euroopan unionin tuomioistuimen
tuomio yhdistetyissä asioissa C-92/09 ja C-93/09,
Volker und Markus Schecke ja Hartmut Eifert, 9.11.2010, tuomion
kohdat 52 ja 59). Euroopan unionin tuomioistuimen käytännössä on
kuitenkin katsottu, että oikeushenkilöt voivat
vedota perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan suojaan oikeushenkilön
nimen julkaisua internettietokannassa vastaan vain siltä osin
kuin oikeushenkilön virallisessa nimessä yksilöidään
yksi tai usea luonnollinen henkilö. Tällöinkään
henkilötietojen suojaa koskevan loukkauksen vakavuus ei
ole oikeushenkilöiden osalta sama kuin luonnollisten henkilöiden
osalta, minkä tuomioistuin on ottanut huomioon asian suhteellisuusharkinnassa
(ks. C-92/09 ja C-93/09 Eifert, tuomion kohdat
53 ja 87).
Perustuslakivaliokunta pitää sääntelyn
tarkoittamaa edellä mainitun kaltaista yksityiselämän
turvaan puuttumista etenkin harmaan talouden torjuntaan liittyvään
julkisuusintressiin nähden melko vähäisenä.
Rajoituksen oikeasuhtaisuuteen on tästä huolimatta
syytä kiinnittää huomiota varsinkin sen
vuoksi, että verovelkatietojen julkaisu voi vaikuttaa sen
kohteeksi joutuneen yrityksen liiketoimintaedellytyksiin haitallisesti
silloinkin, kun kyse on velvoitteensa moitteettomasti hoitamaan
pyrkivästä yrityksestä, joka on joutunut
tilapäisiin maksuvaikeuksiin (ks. HE 204/2013
vp, s. 9—10 ja 17—18). Tällaiset
vaikutukset voivat olla erityisen haitallisia sellaisille pienille
yrityksille, joiden osalta yksityiselämän suoja
myös ammattitoiminnan osalta voi muodostua merkitykselliseksi.
Sääntelyn yksityisiin elinkeinonharjoittajiin kohdistuvia
mahdollisia haitallisia vaikutuksia lieventää se,
että tietoja annetaan verovelkarekisteristä vain
yksittäin. Lisäksi verovelkarekisteriin merkitään
ja sieltä annetaan verkkopalvelussa verovelkaa koskevana
tietona vain tieto siitä, onko yrityksellä verovelkaa
yli 5 000 euroa. Tilapäisissä maksuvaikeuksissa
olevien yritysten asemaa turvaa osaltaan se, että verovelkarekisterissä julkaisu
ei koske verovelkoja, joista on Verohallinnon tekemä maksujärjestely.
Suuri osa verkkopalveluna annettavista verovelkarekisterin tiedoista
on jo nykyisin nähtävillä julkisella
protestilistalla tai saatavilla ulosottorekisteristä. Tämänkaltaisessa
yhteydessä sääntelyä arvioitaessa
voidaan valiokunnan mielestä ottaa huomioon myös
se, että julkisten ja salassapidettävien tietojen
rajauksen perustuminen esimerkiksi luonnollisen henkilön
nimen esiintymiseen oikeushenkilön nimessä olisi
tulkinnallisia epäselvyyksiä ja hallinnollista
rasitusta aiheuttava sääntelyratkaisu (vrt. Euroopan
unionin tuomioistuimen em. tuomion kohdat 87 ja 88). Ehdotettu sääntely
ei ole perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta ongelmallista.
Yksityishenkilöitä koskevien tietojen salassapito
ja luovuttaminen.
Luonnollisia henkilöitä ja kuolinpesiä koskevat
verovelkarekisterissä olevat tiedot ovat 1. lakiehdotuksen
4 §:n 1 momentin ja 20 d §:n 1 momentin perusteella
salassapidettäviä. Näiden yksityisten
verovelvollisten taloudellista asemaa koskevien tietojen salassapidolla
pyritään suojaamaan perustuslain 10 §:n 1 momentissa
turvattua yksityiselämää. Toisen perusoikeuden
edistäminen on sellainen välttämätön
syy, jonka vuoksi viranomaisen hallussa olevien asiakirjojen julkisuutta
on mahdollista perustuslain 12 §:n 2 momentin nojalla lailla erikseen
rajoittaa. Henkilön taloudellista asemaa kuvaavat asiakirjat
ovat salassa pidettäviä myös perustuslakivaliokunnan
myötävaikutuksella säädetyn
viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n
1 momentin 23 kohdan perusteella. Ehdotettu salassapitosääntely
ei vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen
(ks. PeVL 2/2008 vp,
s. 2/I ja PeVL 40/2005 vp, s. 2/II).
Verohallinto voi 1. lakiehdotuksen 20 e §:n 1 momentin
nojalla antaa salassapitosäännösten estämättä luonnollisesta
henkilöstä ja kuolinpesästä verovelkarekisteriin
merkityt tiedot tilaajavastuulaissa tarkoitetulle tilaajalle ja
hankintalaissa tarkoitetulle hankintayksikölle. Tietoja voidaan
luovuttaa näille tahoille vain tilaajien ja hankintayksiköiden
lakisääteisten, laissa täsmällisesti
määriteltyjen velvollisuuksien täyttämiseksi.
Tältä osin ehdotettu sääntely
täyttää perusoikeusrajoituksen hyväksyttävyydelle,
täsmällisyydelle ja tarkkarajaisuudelle sekä oikeasuhtaisuudelle
asetetut vaatimukset. Sääntelyn oikeasuhtaisuuden
näkökulmasta valiokunta kiinnittää huomiota
myös siihen, että verovelkarekisteristä annetaan
tietoja vain niiden verovelvollisten osalta, joilla on verovelkaa
vähintään 5 000 euroa tai joiden
veroveloista ei ole tehty maksujärjestelyä. Yksityiselämän
suojan kannalta keskeistä on, että salassa pidettävien
henkilötietojen käyttö ja tietojen paljastaminen
rekisterin tarkoituksen vastaisesti on rangaistavaa siten kuin rikoslaissa,
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa ja henkilötietolaissa
säädetään. Tietojen luovuttamista
koskeva sääntely ei muodostu perustuslain kannalta ongelmalliseksi
(ks. myös PeVL 39/2009 vp, s. 3).
Julkisuusperiaate ja verotustietojen julkisuuslain rakenne.
Verotusasiakirjat, jotka koskevat verovelvollisen taloudellista
asemaa, sekä muut sellaiset verotusasiakirjat, joista ilmenee
tunnistettavissa olevaa verovelvollista koskevia tietoja, on verotustietojen
julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 4 §:n 1 momentin
mukaan pidettävä salassa. Säännöksessä on
lueteltu ne lain pykälät, joissa säädetään
poikkeuksista salassapitoon. Esityksessä ehdotetaan luetteloon
lisättäväksi viittaus uuteen 20 d §:ään,
jossa säädetään yritysten verovelkatietojen
julkisuudesta.
Perustuslakivaliokunta toteaa, että verotustiedot ovat
voimassa olevan lain 3 §:n perusteella julkisia. Käytännössä 4 §:n
sisältämä salassapito muodostuu kuitenkin
pääsäännöksi, koska
lähes kaikki verohallinnon hallussa olevat yksittäistä verovelvollista
koskevat asiakirjat ovat säännöksen perusteella
lähtökohtaisesti salassa pidettäviä.
Tämä käy ilmi myös verotustietojen julkisuudesta
ja salassapidosta annetun lain esitöistä (ks. HE 149/1999 vp).
Lakiehdotusta ei tuolloin käsitelty perustuslakivaliokunnassa.
Perustuslakivaliokunta on kuitenkin sittemmin vuonna 2005 katsonut,
että salassapidon pääsääntöön
perustuva verotustietojen julkisuuslaki ilmentää perustuslain
12 §:n 2 momentin julkisuusperiaatteen näkökulmasta
nurinkurista lähtökohtaa. Valiokunta katsoi lausunnossaan, että suunnitellussa
lainsäädännön jatkovalmistelussa
oli syytä arvioida verotustietojen julkisuuslain rakennetta
ja sen suhdetta perustuslain 12 §:n 2 momentin säännöksiin
(PeVL 40/2005 vp, s. 2—3).
Perustuslakivaliokunta pitää valitettavana, että edellä mainitun
kaltaista arviointia ei ole vieläkään
tehty. Valiokunnan saaman tiedon mukaan Verohallinnossa on kuitenkin
selvitetty muun muassa verotusaineistojen julkisuuden laajentamista
yleisemmän verotustietoja koskevan informaatio-oikeudellisen
lainsäädännön kehittämisen
tarkastelun yhteydessä. Valiokunta pitää tärkeänä,
että valtioneuvoston piirissä selvitetään
kokonaisvaltaisesti verotustietojen ja niitä vastaavien
tietojen julkisuuden ja salassapidon suhdetta perustuslain julkisuusperiaatteeseen.
Sääntelyvaihtoehtoja harkittaessa on syytä kiinnittää huomiota
sekä sääntelyn julkisuusperiaatetta toteuttavaan
rakenteeseen että siihen, miten säännökset
asiallisesti toteuttavat julkisuusperiaatteen mukaista tiedonsaantioikeutta. Valiokunnan
mielestä tässä yhteydessä on
syytä tarkastella myös mahdollisuuksia laajentaa
verotustietojen julkisuutta. Aiheellista on lisäksi selvittää,
voitaisiinko verotustietojen julkisuutta ja salassapitoa koskeva
sääntely sijoittaa viranomaisen toiminnan julkisuudesta
annettuun lakiin.
Voimaantulo
Molempien esityksessä ehdotettujen lakien voimaantuloajankohdasta
ehdotetaan säädettäväksi valtioneuvoston
asetuksella lukuun ottamatta 1. lakiehdotuksen 17 §:n
muutosta ja uutta 17 a §:ää.
Valtuus on merkityksellinen perustuslain 79 §:n 3 momentin
näkökulmasta. Sen mukaan laista tulee käydä ilmi,
milloin se tulee voimaan. Erityisestä syystä laissa
voidaan säätää, että sen
voimaantuloajankohdasta säädetään
asetuksella.
Lain voimaantuloajankohdan tulee perustuslakiesityksen perustelujen
mukaan käydä ensisijaisesti ilmi itse laista.
Voimaantuloajankohta voidaan jättää asetuksella
säädettäväksi vain erityisestä syystä.
Tästä voi esitöiden perusteella olla
kysymys esimerkiksi silloin, kun suuren lainsäädäntökokonaisuuden
eri osien on tultava voimaan samana ajankohtana eikä tuota
ajankohtaa ole lakia säädettäessä tarkoituksenmukaista
tai mahdollista vielä vahvistaa (HE 1/1998
vp, s. 130/II, ks. myös PeVL 7/2005
vp, s. 11/II). Perustuslakivaliokunnan käytännössä erityisenä syynä on
pidetty myös lain voimaantuloajankohdan sidonnaisuutta
Suomen kansainvälisten velvoitteiden tai esimerkiksi Euroopan unionin
lainsäädännön voimaantuloon
(ks. esim. PeVL 36/2010 vp,
s. 3/I, PeVL 21/2007 vp, s. 2/II, PeVL
46/2006 vp, s. 4/I).
Lakien voimaantulosta säätämistä asetuksella
on esityksessä (s. 27/II) perusteltu sillä,
että verovelkarekisterin käyttöönotto
ja yksityisten elinkeinonharjoittajien tietojen luovuttamisen aloittaminen
edellyttävät aikaa vieviä tietojärjestelmämuutoksia,
minkä vuoksi käyttöönottoaikataulua
ei tässä vaiheessa ole mahdollista tarkoin ennakoida.
Perustuslakivaliokunta ei ole katsonut tämänkaltaisten
hallinnollisten toimenpiteiden aikatauluun liittyvien syiden täyttävän perustuslain
79 §:n 3 momentissa tarkoitetun erityisen syyn vaatimusta.
Tällaiset toimet ovat tavanomaisia lainsäädännössä,
ja tarvittava aika niille voidaan varata päätettäessä lain
voimaantuloajankohdasta lakia vahvistettaessa (PeVL 7/2005
vp, s. 11—12). Ehdotettujen lakien voimaantuloajankohdasta
säätämistä ei siten ole mahdollista
jättää valtioneuvoston asetuksen varaan.
Sekä 1. että 2. lakiehdotuksen voimaantulosäännöstä on
siten tarkistettava, jotta lakiehdotukset voidaan näiltä osin
käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.