Perustelut
Yleistä
Esityksen pääasiallisena tarkoituksena on
täydentää ja täsmentää lastensuojelulain
säännöksiä yhtäältä sijaishuollossa
olevan lapsen ja hänen läheistensä yhteydenpidon
rajoittamisesta sekä toisaalta laitoshuollossa olevan lapsen
perusoikeuksiin kohdistettavista erinäisistä rajoitustoimenpiteistä.
Lakitasoisen sääntelyn täydentämis-
ja täsmentämispyrkimys on sopusoinnussa perusoikeusuudistuksessa
omaksutun sen käsityksen kanssa, että tietyn ihmisryhmän
perusoikeuksia ei voida suoraan rajoittaa erityisen vallanalaisuussuhteen
tai laitosvallan perusteella (HE 309/1993 vp,
s. 25/I ja 49/II). Jos esimerkiksi laitoshuollossa
olevan henkilön perusoikeuksia on tarve rajoittaa,
on rajoituksista säädettävä lailla
ja ne tulee voida oikeuttaa erikseen kussakin tapauksessa ja kunkin
perusoikeuden osalta (PeVL 34/2001 vp,
s. 2/I).
Sääntelyn lastensuojeluun tähtäävät
tavoitteet ovat perusoikeusjärjestelmän kannalta
hyväksyttäviä. Viime kädessä kysymys
on lapsen oikeudesta elämään ja henkilökohtaiseen
turvallisuuteen. Lastensuojelulainsäädäntö toteuttaa jokaiselle
perustuslain 19 §:n 1 momentissa turvattua oikeutta välttämättömään
toimeentuloon ja huolenpitoon samoin kuin julkiselle vallalle perustuslain
19 §:n 3 momentissa säädettyä tehtävää tukea
perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia
turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Sääntely
toisaalta mahdollistaa puuttumisen lapsen itsemääräämisoikeuteen
ja useisiin muihin perusoikeuksiin, kuten perustuslain 7 §:ssä turvattuun
henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, perustuslain
9 §:ssä suojattuun liikkumisvapauteen samoin kuin
perustuslain 10 ja 15 §:ssä turvattuihin yksityiselämän,
luottamuksellisen viestin salaisuuden ja omaisuuden suojaan. Sääntelyä on
näin ollen arvioitava perusoikeuksien yleisten ja tarvittaessa
tietyn perusoikeuden erityisten rajoitusedellytysten kannalta. Rajoitusten
hyväksyttävyyden, tarkkarajaisuuden ja oikeasuhtaisuuden
lisäksi on kiinnitettävä huomiota rajoitustoimenpiteiden
kohteena olevien oikeusturvaan.
Lakiehdotuksen 30 a §:ssä ovat säännökset laitoshuollossa
olevaan lapseen kohdistettavien rajoitustoimenpiteiden käytön
yleisistä edellytyksistä. Lapseen saa pykälän
mukaan kohdistaa rajoitustoimenpiteitä vain siinä määrin
kuin huostaanoton tarkoituksen toteuttaminen, lapsen oma tai toisen
henkilön terveys tai turvallisuus taikka kussakin rajoitussäännöksessä erikseen
mainitun edun turvaaminen välttämättä vaatii.
Toimenpiteet on toteutettava mahdollisimman turvallisesti ja lapsen
ihmisarvoa kunnioittaen.
Säännöksessä painotetaan
aivan oikein tarkoitussidonnaisuuden ja suhteellisuusperiaatteen
noudattamisen tärkeyttä rajoitettaessa lapsen
oikeuksia käytännön tilanteissa. Tämä merkitsee — kuten
esityksestä ilmenee — muun ohella sitä,
ettei rajoitustoimenpiteitä saa käyttää rangaistuksina.
Yhteydenpidon rajoittaminen
Ehdotus.
Lain 25 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi
mahdollisuudesta rajoittaa sijaishuollossa olevan lapsen oikeutta
pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin
läheisiinsä. Rajoitus voi 2 momentin perusteella
koskea lapsen oikeutta tavata läheisiään
ja pitää heihin yhteyttä puhelinta tai
muuta yhteydenpitolaitetta käyttämällä.
Momentti sisältää säännökset
myös yhteydenpitolaitteiden ottamisesta toimintayksikön
haltuun ja laitteiden käytön rajoittamisesta samoin
kuin lapsen lähettämän tai hänelle
osoitetun luottamuksellisen viestin lukemisesta ja pidättämisestä sekä muun
lähetyksen tarkastamisesta ja pidättämisestä.
Lisäksi tieto lapsen olinpaikasta voidaan 3 momentin
nojalla olla ilmaisematta lapsen vanhemmille tai huoltajille. Säännökset
yhteydenpidon rajoittamista koskevan päätöksen
tekemisestä ovat 25 a §:ssä.
Sääntely mahdollistaa puuttumisen perustuslain
10 §:n 1 momentissa turvattuun yksityiselämään
ja siihen sisältyvään perhe-elämän
suojaan (HE 309/1993 vp, s. 53/I)
samoin kuin perustuslain 10 §:n 2 momentissa suojattuun
luottamuksellisen viestin salaisuuteen. Sääntely
on merkityksellistä myös perustuslain 12 ja 15 §:ssä turvattujen
sananvapauden ja omaisuuden suojan kannalta.
Sääntelyperusteiden hyväksyttävyys.
Lakiehdotuksen 25 §:n 1 momentista ilmenevät
sääntelyn perusteet ovat perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttävät. Kysymys on osin
lastensuojelullisista tarkoituksista (1 kohta) ja pyrkimyksestä suojella
sijaishuollossa olevan lapsen henkeä, terveyttä,
kehitystä ja turvallisuutta (2 kohta) sekä osin
tarpeesta suojella muiden henkilöiden henkilökohtaista
turvallisuutta (3 kohta). Lapsen oman tahdon kunnioittamiseen liittyvä rajoitusperuste
(4 kohta) kiinnittyy perustuslain 6 §:n 3 momentin säännökseen
lapsen oikeudesta saada vaikuttaa itseään koskeviin
asioihin kehitystään vastaavasti.
Luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuvan sääntelyn
tulee täyttää perustuslain 10 §:n 3
momentissa säädetyt edellytykset. Lailla voidaan
momentin mukaan säätää välttämättömistä rajoituksista
viestin salaisuuteen muun ohella vapaudenmenetyksen aikana. Vaikka
sijaishuolto ei sellaisenaan merkitsekään lapsen
vapauden menetystä, voidaan viestin salaisuutta puheena olevan
perusoikeussäännöksen esitöiden
mukaan rajoittaa sinä aikana, jona lapsi on huostaan otettuna
lastensuojelulainsäädännön perusteella
(HE 309/1993 vp, s. 54/II).
Ehdotetulle sääntelylle on siten tältäkin
osin hyväksyttävä peruste.
Sääntelyn tarkkarajaisuus.
Lakiehdotuksen 25 § on jossain määrin
hankalasti avautuva kokonaisuus. Rajoitusedellytyksiä ja
-tapoja koskevien säännösten erottaminen
ehdotetulla tavalla vaikeuttaa sääntelyn ymmärrettävyyttä. Pykälän
kirjoitusasu ei sekään ole kaikilta osiltaan onnistunut.
Esimerkiksi lapsen oikeutta tavata läheisiään
voidaan pykälän 2 momentin ensimmäisen
virkkeen mukaan rajoittaa "1 momentissa tarkoitetusta syystä",
vaikka tarkoitus lienee viitata muihinkin 1 momentissa oleviin edellytyksiin
kuin rajoituksen syyhyn. Pykälän 2 momentissa
käytetyn kirjoitustavan vuoksi näyttää lisäksi
siltä, etteivät 1 momentin mukaiset rajoitusedellytykset
koskisi lainkaan muita rajoitustapoja kuin lapsen oikeutta tavata
läheisiään ja että muut rajoitukset
olisi mahdollista ulottaa muihinkin henkilöihin kuin lapsen
vanhempiin ja läheisiin. Valiokunta pitää sääntelyn täsmällisyyteen
ja tarkkarajaisuuteen kohdistuvien vaatimusten vuoksi tärkeänä,
että 25 § tarkistetaan sanonnaltaan paremmin vastaamaan esityksen
tarkoitusta.
Sääntelyn oikeasuhtaisuus.
Perustuslakivaliokunta on aiemmin vastaavanlaisissa sääntely-yhteyksissä korostanut
tarkoitussidonnaisuuden ja oikeasuhtaisuuden vaatimusten asianmukaisen
huomioon ottamisen tärkeyttä sovellettaessa lain
yksittäisiä toimivaltasäännöksiä (PeVL 34/2001
vp, s. 2—3, PeVL 20/2005 vp,
s. 5—6). Esimerkiksi luottamuksellisen viestin salaisuutta
voidaan perustuslain kannalta rajoittaa vain siinä määrin
kuin se on kussakin yksittäistapauksessa perusteltua
(HE 309/1993 vp, s. 54/II).
Jos rajoituksen tarkoitus on saavutettavissa pidättämällä viesti,
ei viestin lukemista voida pitää välttämättömänä eikä siihen
siten perustuslain mukaan saa ryhtyä (PeVL 34/2001
vp, s. 5). Vastaavasti esimerkiksi lapsen ja tämän vanhempien
tapaamisen epääminen kokonaan voi perustuslain
näkökulmasta tulla kysymykseen vain, jos rajoituksen
tarkoitusta ei ole mahdollista saavuttaa lievemmillä toimenpiteillä, kuten
päätöksellä tapaamisajasta ja
-paikasta. Valiokunta huomauttaa, että yhteydenpidon rajoittaminen
merkitsee puuttumista paitsi lapsen myös hänen
vanhempiensa tai muiden läheistensä perusoikeuksiin.
Vaatimus rajoitustoimenpiteiden oikeasuhtaisuudesta ei käy
riittävällä tarkkuudella pykälästä ilmi.
Toimenpiteen välttämättömyydestä on kyllä maininta
25 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdassa, mutta nämä maininnat
eivät näyttäisi pykälän
rakenteen ja kirjoitustavan vuoksi olevan sovellettavissa kaikkiin
2 momentissa tarkoitettuihin rajoitustoimenpiteisiin. Puutteen vakavuutta lisää,
etteivät lakiehdotuksen 30 a §:n säännökset
rajoitustoimenpiteiden käyttämisen yleisistä edellytyksistä koske
yhteydenpidon rajoittamista 25 ja 25 a §:n nojalla. Näistä syistä sääntelyä tulee
valiokunnan mielestä täydentää vaatimuksella
suhteellisuusperiaatteen noudattamisesta niin, että 25 §:n
mukaisia rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää vain
siinä määrin kuin kussakin tapauksessa
on laissa säädetyn tarkoituksen saavuttamiseksi
välttämätöntä.
Päätös yhteydenpidon rajoittamisesta
voidaan 25 a §:n 1 momentin pääsäännön
perusteella tehdä määräajaksi,
enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Erityisen
painavasta syystä päätös voidaan
kuitenkin tehdä kolmeksi vuodeksi, jos on todennäköisiä syitä epäillä momentissa
tarkoitettua uhkaa vakavaksi tai pitkäaikaiseksi.
Kolme vuotta on etenkin lapsen ikävuosiin suhteutettuna
varsin pitkä aika. Mahdollisuus rajoittaa lapsen ja hänen
läheistensä yhteydenpitoa — ja viime
kädessä estää se kokonaan — näin
pitkäksi ajaksi ilman velvollisuutta arvioida rajoituksen
edellytyksiä uudelleen sisältää valiokunnan
mielestä tavanomaista suuremman riskin rajoituksen oikeasuhtaisuuteen
kohdistuvien vaatimusten sivuuttamisesta. Lakiehdotusta on siksi
tärkeää tarkistaa niin, että päätös
yhteydenpidon rajoittamisesta on kaikissa tapauksissa voimassa enintään
vuoden kerrallaan.
Päätös lapsen olinpaikan salaamisesta
on 25 §:n 3 momentin perusteella määräaikainen. Lakiehdotusta
on tältä osin täydennettävä maininnalla,
kuinka pitkäksi määräajaksi
kerrallaan päätös voidaan tehdä.
Huoltosuunnitelma.
Päätös yhteydenpidon rajoittamisesta
voidaan 25 §:n 1 momentin mukaan tehdä, jollei
yhteydenpidosta ole voitu sopia esimerkiksi tapauskohtaista huoltosuunnitelmaa
laadittaessa. Huoltosuunnitelmasta säädetään
nykyisin lastensuojeluasetuksessa, mikä ei ole valiokunnan
mielestä asianmukaista, kun otetaan huomioon suunnitelman
asiallinen merkitys lapsen ja hänen perheensä oikeuksien
toteutumisen kannalta. Valiokunta pitää siksi
tärkeänä, että ainakin säännökset
suunnitelman keskeisestä sisällöstä ja
asianosaisten osallistumisesta sen laadintaan annetaan lailla (ks.
vankeuslain 4 luvun 6 ja 7 § sekä PeVL
20/2005 vp, s. 4).
Omaisuuden haltuun ottaminen
Laitoksen haltuun on 31 §:n 1 momentin nojalla otettava
lapsella olevat päihdyttämis- tai vahingoittamistarkoitukseen
soveltuvat aineet ja esineet.
Lapsen omistusoikeutta rajoittavalle sääntelylle
on lapsen itsensä ja muiden henkiöiden perusoikeuksien
suojaamiseen liittyvät hyväksyttävät
ja painavat perusteet. Säännökset ovat
riittävän tarkkarajaisia. Niiden soveltamista
rajataan maininnoilla päihteiden käyttöön
"erityisesti soveltuvista välineistä" ja henkilön
vahingoittamiseen "tarkoitetuista" aineista ja esineistä. Säännöksen
muotoiluun "ominaisuuksiensa puolesta soveltuva" aine tai esine
tosin liittyy tiettyä väljyyttä. Tältä osin
rajoitustoimenpiteen edellytyksenä kuitenkin momentin mukaan
on, että lapsi todennäköisesti käyttää ainetta
tai esinettä vaarantamis- tai vahingoittamistarkoituksessa.
Edellytys nostaa toimenpidekynnystä ja rajaa toimivallan
käyttöä valiokunnan mielestä riittävästi.
Kun lisäksi otetaan huomioon 30 a §:stä ilmenevät
yleiset vaatimukset rajoitustoimenpiteen välttämättömyydestä ja
oikeasuhtaisuudesta, ei sääntely näiltä osin
muodostu perustuslain kannalta ongelmalliseksi. Lakia on kuitenkin
täydennettävä säännöksellä laitoksen haltuun
otetun sellaisen omaisuuden palauttamisesta omistajalle, jonka palauttamisesta
tai hävittämisestä ei ole annettu säännöksiä muualla lainsäädännössä (ks.
mielenterveyslain 22 g §:n 1 mom.).
Laitoksen haltuun voidaan 31 §:n 3 momentin nojalla
ottaa lisäksi muut kuin 1 momentissa tarkoitetut aineet
ja esineet, jotka todennäköisesti haittaavat lapsen
oman tai toisten lasten sijaishuollon järjestämistä.
Säännös on huomattavan väljä ja
sellaisena tuo sääntelyn piiriin hyvin monenlaisia
esineitä — sellaisiakin, joilla ei ole merkitystä laitoksessa
olevien terveyden tai turvallisuuden taikka siellä olevan
omaisuuden suojaamisen kannalta. Esityksen perusteluissa mainitaan
esimerkkeinä muiden ohella matkapuhelin, moottoriajoneuvo ja
erilaiset soittimet. Sääntelyllä suojattavana intressinä näyttäisi
olevan lasten sijaishuollon järjestämiseen yleisesti
liittyvien haittojen ehkäiseminen tai poistaminen. Näin
yleinen intressi lisää sääntelyn
väljyyttä etenkin, kun rajoituksen toimeenpanemiseksi
on ehdotetun sanamuodon perusteella riittävää,
että aineiden tai esineiden hallussapidosta aiheutuu todennäköisesti — vaikka
vain vähäistä — haittaa sijaishuollon
järjestämiselle. Väljä sääntely
ei ole omiaan torjumaan mahdollisuutta käyttää toimivaltuuksia mielivaltaisesti
(PeVL 11/2005 vp, s. 8/I, PeVL 46/2005
vp, s. 3/I). Jotta lakiehdotus voidaan näiltä osin
käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä,
on 31 §:n 3 momenttia täsmennettävä esimerkiksi
sitomalla aineiden ja esineiden haltuun ottaminen perusteltuun epäilyyn
vakavan haitan aiheuttamisesta laitoksen yleiselle järjestykselle
taikka sijaishuollossa olevien lasten hoidon tai kasvatuksen järjestämiselle.
Henkilöntarkastus ja -katsastus
Lakiehdotuksen 31 a §:n säännökset
henkilöntarkastuksesta ja -katsastuksesta ovat merkityksellisiä perustuslain
7 §:n 1 momentissa ja 10 §:n 1 momentissa turvattujen
henkilökohtaisen koskemattomuuden ja yksityiselämän
suojan kannalta. Tarkastuksen edellytyksenä on perusteltu syy
epäillä, että lapsella on vaatteissaan
tai muutoin yllään 31 §:n 1 momentissa
tarkoitettuja aineita tai esineitä. Henkilönkatsastus
taas voidaan toimittaa, jos on perusteltua syytä epäillä lapsen
käyttäneen 31 §:n 1 momentissa tarkoitettuja
päihdyttäviä aineita. Kun otetaan huomioon valiokunnan
aiempi käytäntö (PeVL 34/2001
vp, s. 4/II, PeVL 20/2005 vp,
s. 6/II) ja lakiehdotuksen 31 §:n 1 momentista
edellä esitetty arvio, ei sääntely muodostu
perustuslain kannalta ongelmalliseksi.
Lapsen käytössä olevien tilojen
ja hänelle osoitettujen lähetysten tarkastus
Lain 31 b §:n 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
lapsen käytössä olevien tilojen ja hänen hallussaan
olevan omaisuuden tarkastamisesta. Valiokunta ei ole aiemmin pitänyt
rangaistuslaitoksen selliä perustuslain 10 §:ssä turvatun
kotirauhan piiriin kuuluvana tilana (PeVL 12/1998 vp,
s. 5/II). Laitoshuollossa olevan lapsen käytössä olevat
tilat eivät valiokunnan mielestä nekään
nauti kotirauhan suojaa. Tällaisiin tiloihin kohdistuvat
tarkastusvaltuudet ovat sen sijaan merkityksellisiä perustuslain
10 §:ssä turvatun yksityiselämän
suojan kannalta. Tarkastusvaltuuksien käyttö on
ehdotuksessa sidottu 31 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin
aineisiin ja esineisiin sekä perusteltuun syyhyn epäillä lapsella olevan
hallussaan tällaisia aineita tai esineitä. Sääntely
ei vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Lakiehdotuksen 31 b §:n säännökset
lapselle osoitetun lähetyksen tarkastamisesta eivät
ole ongelmallisia perustuslain 10 §:n kannalta, kun otetaan
huomioon, että välttämättömistä rajoituksista
luottamuksellisen viestin salaisuuteen voidaan perusoikeussäännöksen
esitöiden mukaan säätää muun
ohella sinä aikana, jona henkilö on huostaan otettuna
lastensuojelulainsäädännön perusteella
(HE 309/1993 vp, s. 54/II).
Lähetyksen sisällön saa 31 b §:n
2 momentin perusteella tarkastaa luottamuksellista viestiä lukematta.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, ettei myöskään
pykälän 4 momentissa tarkoitettuun toimielimeen
kuuluvilla ole momentin sanamuodon mukaan oikeutta lukea viestin
sisältöä.
Kiinnipitäminen
Laitoksen johtaja tai laitoksen hoito- ja kasvatushenkilökuntaan
kuuluva voi 31 c §:n 1 momentin nojalla pitää kiinni
lapsesta tämän rauhoittamiseksi, jos lapsi sekavan
tai uhkaavan käyttäytymisensä perusteella
todennäköisesti vahingoittaisi itseään
tai muita. Edellytyksenä lisäksi on, että kiinnipitäminen
on välttämätöntä lapsen
oman tai toisen henkilön hengen, terveyden tai turvallisuuden
välittömän vaarantumisen vuoksi taikka
omaisuuden merkittävän vahingoittamisen estämiseksi.
Valtuuden käyttäminen merkitsee puuttumista
perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattuihin henkilökohtaiseen
vapauteen ja koskemattomuuteen. Näihin oikeuksiin ei perustuslain
7 §:n 3 momentin mukaan saa puuttua mielivaltaisesti eikä ilman
laissa säädettyä perustetta.
Valtuuden käyttö on säännöksessä sidottu
perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviin ja
verraten tiukkoihin edellytyksiin. Kysymys on lyhytaikaisesta toimenpiteestä,
jonka on ehdotuksen mukaan oltava luonteeltaan hoidollista ja huollollista
sekä kokonaisuutena arvioiden puolustettavaa, kun otetaan
huomioon lapsen käyttäytyminen ja tilanne muutoinkin.
Säännös sisältää myös
oikeasuhtaisuuden kannalta tärkeän vaatimuksen
kiinnipitämisen lopettamisesta heti, kun toimenpide ei
enää ole välttämätön.
Sääntely ei muodostu perustuslain kannalta ongelmalliseksi
(PeVL 70/2002 vp, s. 4). Valiokunta kuitenkin
tähdentää suhteellisuusperiaatteen suurta
merkitystä tarvittavan voiman käyttöä kulloisessakin
tapauksessa mitoitettaessa.
Kiinnipitämiseen turvautuneen henkilön on 31
c §:n viimeisen virkkeen mukaan laadittava toimenpiteestä kirjallinen
selvitys laitoksen johtajalle. Koska myös laitoksen johtaja
voi käyttää kiinnipitämisvaltuutta,
on eri osapuolten oikeusturvan kannalta valiokunnan mielestä tärkeää,
että myös hänen on tällaisessa
tapauksessa laadittava kirjallinen selvitys esimerkiksi asianomaisen
laitoksen muulle johdolle tai sosiaalihuoltolain 6 §:n
1 momentissa tarkoitetulle toimielimelle. Tästä on
syytä lisätä lakiin maininta.
Poistumiskielto
Lapselle voidaan 32 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa
tarkemmin mainituilla edellytyksillä asettaa kielto poistua
laitoksen alueelta, laitoksesta tai tietyn asuinyksikön
tiloista, jos rajoitus on lapsen huollon kannalta välttämätön
ja lapsen edun mukainen. Kieltoa ei saa ilman uutta päätöstä asettaa
seitsemää vuorokautta pidemmäksi ajaksi.
Yhtäjaksoisesti poistumiskielto voi kestää enintään
30 vuorokautta.
Sääntelyssä on kysymys mahdollisuudesta
rajoittaa perustuslain 9 §:ssä turvattua liikkumisvapautta,
mutta ainakin pitkään jatkuva poistumiskielto
merkitsee myös perustuslain 7 §:ssä turvatun
vapauden riistämistä eli järjestelyä,
jolla henkilöä kielletään ja
estetään poistumasta hänelle määrätystä hyvin
rajatusta olinpaikasta (HE 309/1993 vp,
s. 48/I).
Poistumiskiellon määräämisen
edellytyksistä on perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttäviin ja painaviin perusteisiin
tukeutuvat säännökset 32 §:n
1 momentissa. Edellytykset liittyvät päihteiden
käyttöön, rikollisuuteen ja muuhun näihin
verrattavaan lapsen terveyttä tai kehitystä vakavasti
vaarantavaan käyttäytymiseen. Kielto voi olla
säännöksestä ilmenevällä tavalla vain
määräaikainen, eikä kieltoa
saa määrätä laajempana eikä pidemmäksi
ajaksi kuin lapsen hoito ja kasvatus välttämättä edellyttävät.
Ehdotus sisältää vielä säännöksen
kiellon peruuttamisesta heti, kun se ei enää ole
pykälän 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämätön.
Ehdotettu sääntely ei vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Eristäminen
Lapsi voidaan 32 a §:n nojalla eristää laitoksen muista
lapsista enintään 48 tunniksi. Eristäminen
ei kuitenkaan saa ilman uutta päätöstä jatkua
24 tuntia kauempaa. Toimenpide merkitsee perustuslain 7 §:ssä turvatun
vapauden riistämistä ja on siten varsin voimakas
puuttuminen lapsen perusoikeuksiin.
Ehdotus sisältää sääntelyn
hyväksyttävyyden, tarkkarajaisuuden ja oikeasuhtaisuuden kannalta
asianmukaiset säännökset eristämisen edellytyksistä.
Laissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi
lapsen huolenpidosta ja hoidosta eristämisen aikana samoin
kuin lääkärintarkastuksesta eristämisen
jatkamisesta päätettäessä. Valiokunta
korostaa sitä, että säännöksessä tarkoitettu
"jatkuva huolenpito" voi joissakin tapauksissa — esimerkiksi
lapsen itsetuhoisen käyttäytymisen vuoksi — edellyttää hoitohenkilöstön
olevan jatkuvassa näkö- ja kuuloyhteydessä eristettyyn
lapseen (ks. mielenterveyslain 22 f §:n 2 mom.).
Näin ymmärrettynä sääntely
ei valiokunnan aiempi käytäntö huomioon
ottaen muodostu perustuslain kannalta ongelmalliseksi (PeVL
34/2001 vp, s. 3—4). Lapsen oikeusturvan
ja toimenpiteen käytön valvonnan näkökulmasta
valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä lakiehdotuksen
täydentämistä maininnalla, jonka mukaan
eristämisestä on kussakin tapauksessa ilmoitettava
viipymättä esimerkiksi sosiaalihuoltolain 6 §:n
1 momentissa tarkoitetulle toimielimelle.
Erityinen huolenpito
Lapselle voidaan 32 b—32 d §:n perusteella
järjestää erityistä huolenpitoa
enintään 30 vuorokauden ajan. Erityisen painavasta
syystä huolenpitoa voidaan jatkaa enintään
60 vuorokaudella. Lasta voidaan toimenpiteen ajan estää poistumasta
huolenpitoa varten järjestetyistä tiloista. Tämäkin
sääntely mahdollistaa perustuslain 7 §:ssä turvatun
vapauden riistämisen.
Erityisessä huolenpidossa on kysymys moniammatillisesta
hoidon ja huolenpidon järjestämisestä.
Edellytyksenä on, että huolenpito on lapsen erittäin
tärkeän yksityisen edun kannalta välttämätöntä vakavan
päihde- tai rikoskierteen katkaisemiseksi taikka lapsen
henkeä, terveyttä tai kehitystä muutoin
vakavasti vaarantavan käyttäytymisen takia. Ehdotus
sisältää perusoikeutta rajoittavalta
lailta vaadittavat täsmälliset ja toimenpiteen
oikeasuhtaisuutta korostavat sekä lapsen oikeuksien huomioon
ottamisen kannalta kaiken kaikkiaan asianmukaiset säännökset.
Ehdotus ei ole perustuslain näkökulmasta ongelmallinen.
Muutoksenhaku
Lakiehdotuksen 35 a §:n 1 momentissa lueteltuihin päätöksiin
saa hakea muutosta valittamalla. Luettelossa ei ole mainittu päätöstä 31
a §:ssä tarkoitetun henkilöntarkastuksen
ja -katsastuksen toimittamisesta tai 31 b §:n 1 ja 2 momentissa
tarkoitettujen tilojen, omaisuuden ja lähetyksen tarkastamisesta
eikä päätöstä 31 c §:n
mukaisesta kiinnipitämisestä.
Jokaisella on perustuslain 21 §:n 1 momentin perusteella
oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös
tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen
käsiteltäväksi. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
ja hyvän hallinnon takeisiin pykälän
2 momentin mukaan sisältyvä oikeus hakea muutosta
turvataan lailla. Säännös oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeista ei — sen esityöt
huomioon ottaen (HE 309/1993 vp, s. 74/II) — estä säätämästä vähäisiä poikkeuksia
esimerkiksi oikeuteen hakea muutosta, kunhan poikkeukset eivät
muuta muutoksenhakuoikeuden asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäistapauksessa
vaaranna yksilön oikeusturvaa.
Muutoksenhakuoikeuden sääntely ehdotetulla
tavalla on lähtökohdiltaan hyväksyttävää. Luettelossa
mainitsematta jätetyt toimenpiteet ovat yleensä luonteeltaan
sellaisia, että ne on pantava viivytyksettä täytäntöön
ja että niitä edeltänyttä oikeustilaa
ei voida enää muutoksenhakuteitse palauttaa (PeVL
34/2001 vp, s. 5/II). Siksi on tärkeää,
että lapsen oikeusturvasta on näitä toimenpiteitä silmällä pitäen
huolehdittu muilla keinoilla, kuten säännöksillä henkilöntarkastuksen
ja -katsastuksen toimittamismenettelystä (31 a §),
toimenpiteiden kirjaamisesta (32 e §)
ja kirjallisen selvityksen antamisesta (31 c §).
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että 35 a § ei
sisällä nimenomaista valituskieltoa. Muutoksenhausta
on sen sijaan pykälän 1 momentin viimeisen virkkeen
mukaan muutoin voimassa, mitä hallintolainkäyttölaissa
säädetään. Viime kädessä hallintolainkäyttölain
ja perustuslain 21 §:n perusteella näin ollen
määräytyy, onko 35 a §:n 1 momentin
luettelossa mainitsemattomassa asiassa tehtyä päätöstä jossakin — tosin
hyvin poikkeuksellisessa — tapauksessa pidettävä valituskelpoisena.
Ehdotettu sääntely ei vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Päätökseen yhteydenpidon rajoittamisesta
ei 12 vuotta nuoremman lapsen vanhemmalla tai huoltajalla näyttäisi
35 a §:n 2 momentin sanamuodon mukaan olevan oikeutta hakea
muutosta. Tarkoitus kuitenkin lienee säätää 12
vuotta täyttäneen lapsen oikeudesta hakea muutosta vanhempansa
ja huoltajansa ohella. Säännöksen sanamuotoa
on aiheellista tarkistaa.
Julkisen hallintotehtävän antaminen muulle kuin
viranomaiselle
Lastensuojelulain 6 luvun säännöksiä rajoitustoimivallasta
sovelletaan 23 a §:n nojalla myös yksityisissä lastensuojelulaitoksissa.
Sääntelyä on tämän
vuoksi arvioitava perustuslain 124 §:n kannalta. Julkinen
hallintotehtävä voidaan sen mukaan antaa muulle
kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen
tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna
perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon
vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan
käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan
kuitenkin antaa vain viranomaisille.
Lastensuojelun alalla on tarkoituksenmukaista ja perusteltua,
että lapsen sijaishuolto voidaan järjestää kodinomaisissa
tai lasten tavanomaista kasvuympäristöä muuten
muistuttavissa olosuhteissa ja siten myös esimerkiksi perhehoitona
tai laitoshoitona muun kuin viranomaisen ylläpitämässä laitoksessa.
Perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten turvaamisesta
voidaan tällaisessa toiminnassa yleensä huolehtia
sääntelyn yleisen tarkkuuden ja asianmukaisuuden
sekä asianomaisten henkilöiden sopivuuden ja pätevyyden
avulla (PeVL 24/2001 vp, s. 4/II, PeVL
28/2001 vp, s. 5/II). Lisäksi
tällaisia tehtäviä hoitavien henkilöiden julkisen
valvonnan on oltava asianmukaista (HE 1/1998 vp,
s. 179/II).
Lakiehdotuksen säännöksissä rajoitustoimenpiteistä on
kysymys julkisen vallan käyttöä sisältävistä toimivaltuuksista,
jotka sinänsä mahdollistavat varsin voimakkaan
puuttumisen yksilön perusoikeuksiin. Laitoksen johtaja
tai laitoksen henkilökuntaan kuuluva voi päättää enintään
30 vuorokautta kestävästä yhteydenpidon rajoituksesta
(25 a §:n 2 mom.), aineiden tai esineiden haltuunotosta
(31 §:n 2 ja 3 mom.), henkilöntarkastuksesta ja
-katsastuksesta (31 a §:n 1 ja 2 mom.), lapsen
tilojen, omaisuuden ja lähetysten tarkastamisesta (31 b §:n
3 mom.), kiinnipitämisestä (31 c §),
enintään seitsemän vuorokautta kestävästä poistumiskiellosta
(32 §:n 3 mom.) sekä eristämisestä (32
a §:n 2 mom.).
Ehdotuksen valtiosääntöoikeudellisessa
arvioinnissa on valiokunnan mielestä otettava huomioon
sääntelyn lastensuojeluun liittyvät erityispiirteet.
Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen
ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön
sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen tavalla,
jossa lapsen etu on ensisijaisesti huomioon otettava periaate. Sijaishuollossa
olevaan lapseen tai hänen läheisiinsä kohdistettavissa
olevat rajoitustoimenpiteet perustuvat näihin lähtökohtiin
samoin kuin esimerkiksi pyrkimykseen huolehtia siitä, ettei
lapsi konkreettisissa tilanteissa vaaranna omaa tai toisten henkilöiden
henkeä, terveyttä tai turvallisuutta taikka vahingoita
omaisuutta. Lakiehdotuksessa säänneltyihin rajoitustoimenpiteisiin
voi olla lapsen edun kannalta välttämätöntä turvautua
siitä riippumatta, onko lapsi yksityisessä vai
julkisessa laitoksessa. Kun lisäksi otetaan huomioon, että päätökset
pisimmälle menevistä rajoitustoimenpiteistä on
ehdotuksessa osoitettu sosiaalihuoltolain 6 §:n 1 momentissa
tarkoitetun toimielimen eli viranomaisen tehtäviksi, ei
sääntelyssä ole tällaisessa
erityisessä asiayhteydessä valiokunnan mielestä kysymys
merkittävän julkisen vallan käytön
antamisesta muulle kuin viranomaiselle perustuslain 124 §:ssä tarkoitetussa
mielessä.
Lakiehdotuksessa on kokonaisuutena arvioiden otettu asianmukaisesti
huomioon perustuslain 124 §:n säännös
perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimuksista.
Sääntely ei muodostu tarkkuuden tai täsmällisyyden
taikka oikeusturvan näkökulmasta ongelmalliseksi, etenkään
jos valiokunnan edellä tässä lausunnossa
esitetyt muutkin kuin lakiehdotuksen säätämisjärjestykseen
vaikuttavat huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon. Yksityisen laitoksen
henkilöstö on 23 a §:n perusteella rikosoikeudellisessa
virkavastuussa. Lakiehdotuksessa on säännös
muutoksenhausta laitoksessa tehtyyn päätökseen
rajoitustoimenpiteen käyttämisestä, minkä lisäksi
ehdotus sisältää säännöksiä muista
oikeusturvan kannalta tärkeistä seikoista, kuten
toimenpiteiden kirjaamisesta.
Oikeusturvaan liittyvänä järjestelynä on
huomattava, että lääninhallituksen tulee
32 f §:n perusteella seurata lastensuojelulaitoksen toimintaa
sekä erityisesti valvoa lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden
käyttöä. Valiokunta korostaa lääninhallituksen
asemaa perusoikeuksiin vahvasti puuttuvan sääntelyn
valvonnassa. Oikeusturvanäkökohtien jatkuvan huomioimisen
ja valvonnan asianmukaisuuden kannalta on valiokunnan mielestä perusteltua
täydentää lakiehdotusta säännöksellä lastensuojelulaitosten
velvollisuudesta tehdä rajoitustoimenpiteiden käytöstä säännönmukaisesti
selkoa sosiaalihuoltolain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulle toimielimelle
ja sitä kautta lääninhallitukselle.