Yleisperustelut

Yleisarvio

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutoksin.

Uskonnonvapauslain tarkoituksena on 1 §:n mukaan turvata perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä. Perustuslain 11 §:ssä turvataan uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnonvapauteen liittyy kiinteästi perustuslain 6 §:n 2 momentin sisältämä uskontoon tai vakaumukseen perustuvan syrjinnän kielto. Tästä kiellosta seuraa julkisen vallan käyttöön kohdistuva velvoite kohdella tasapuolisesti kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia tai maailmankatsomuksellisia suuntauksia. Perustuslain 11 §:n 1 momentissa luetellaan uskonnon ja omantunnon vapauden tärkeimpinä ilmenemismuotoina oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus, uskonnollinen järjestäytymisvapaus sekä ns. negatiivinen uskonnonvapaus eli oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Uskonnon tunnustamisen ja harjoittamisen vapauteen mainitaan perusoikeusuudistuksen esitöissä sisältyvän kunkin uskonnollisen yhteisön mahdollisuus päättää omista uskonnollisista menoistaan (HE 309/1993 vp, s. 55/II).

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus sekä uskonnon harjoittaminen kouluissa

Ehdotus.

Tunnustuksellisen uskonnonopetuksen käsite korvataan perusopetuslaissa ja lukiolaissa oman uskonnon opetuksen käsitteellä. Tämä muutos ei perustelujen mukaan vaadi uskonnonopetuksen nykyisten sisältöjen muuttamista. Perusopetuksen järjestäjän (sekä lukiossa koulutuksen järjestäjän) tulee, kuten nykyisinkin, järjestää oppilaiden (ja opiskelijoiden) enemmistön uskonnon mukaista opetusta, joka järjestetään sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan näiden enemmistö kuuluu. Uusi on säännös, jonka mukaan tähän yhdyskuntaan kuulumaton oppilas voi osallistua kyseiseen opetukseen huoltajan ilmoituksen perusteella. Lukiossa tästä päättää opiskelija itse.

Enemmistön uskonnon mukaiseen opetukseen osallistumattomille vähintään kolmelle evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle oppilaalle järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta. Sama koskee muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia vähintään kolmea oppilasta, jos heidän huoltajansa sitä pyytävät. Lukiossa tätä voivat pyytää kyseiset opiskelijat itse. — Nämä säännökset vastaavat voimassa olevia. Uusi sen sijaan on sääntö, jonka mukaan oppilaan huoltaja tai opiskelija päättää, minkä uskonnon opetukseen oppilas tai opiskelija osallistuu, jos hän kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Elämänkatsomustiedon opetusta järjestetään, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita tai opiskelijoita on vähintään kolme. Tässä asemassa ovat uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat oppilaat, jotka eivät osallistu enemmistön uskonnon mukaiseen opetukseen. Uusi on säännös, jonka mukaan myös uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan hänen huoltajansa pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Lukiossa tästä päättää opiskelija itse.

Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas voi uuden säännöksen mukaan huoltajansa pyynnöstä osallistua sellaiseen uskonnon opetukseen, joka oppilaan saaman kasvatuksen sekä kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan. Lukiossa tästä päättää opiskelija itse.

Perusopetuslakia ja lukiolakia koskeviin muutosehdotuksiin sisältyvät uudet säännökset uskonnon harjoitukseen osallistumisesta. Perusopetuksen järjestäjän tulee ehdotuksen mukaan etukäteen tiedottaa oppilaiden huoltajille koulun toimintaan sisältyvistä jumalanpalveluksista sekä muista uskonnon harjoittamiseksi katsottavista tilaisuuksista ja toimituksista. Huoltajille tulee lisäksi kertoa, miten huoltaja voi ilmoittaa, jos oppilas ei osallistu näihin tilaisuuksiin. Tällaiselle oppilaalle tulee järjestää muuta toimintaa. Lukiossa tiedottamisvelvollisuus suuntautuu opiskelijoihin, jotka myös voivat ilmoittaa osallistumisestaan tilaisuuksiin. Näiden säännösten tarkoituksena on varmistaa, että oppilaat ja opiskelijat eivät joudu perustuslain 11 §:n 2 momentin vastaisesti osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.

Arviointi.

Perustuslain turvaamaan uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluu myös tunnustuksellisen uskonnon opetus. Uskonnonvapaus edellyttää perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan (HE 309/1993 vp, s. 55—56) yksilön mahdollisuutta saada uskonnollista tai elämänkatsomuksellista opetusta. Opetuksessa ja kasvatuksessa tulisi yleisesti myös kunnioittaa yksilön vakaumusta, lapsen oikeuksia ja huoltajan oikeutta vastata lapsen kehityksestä. Negatiivinen uskonnonvapaus koskee myös uskonnon harjoittamista. Ketään ei perustuslain 11 §:n 2 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan voida velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen. Tämän säännöksen tarkoituksena ei ole estää muiden positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta.

Valiokunta katsoo esityksen mukaisten sääntöjen uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetuksen saamisesta olevan sopusoinnussa perustuslain kanssa. Esityksestä ei muutoinkaan ole huomauttamista perustuslain näkökulmasta ennen muuta siksi, että oman uskonnon opetus ei sisällöltään sivistysvaliokunnan siitä esittämien luonnehdintojen mukaan ole perustuslaissa tarkoitettua uskonnon harjoittamista. Perustuslakivaliokunta näin ollen yhtyy sivistysvaliokunnan käsityksiin uskonnon opetuksen tarkoituksesta ja siitä, mitä uskontoon perehtymiseen voi kuulua. Tiedollisen aineksen ohella oman uskonnon opetusta on esimerkiksi rukous, virsi ja tutustuminen uskonnollisiin toimituksiin. Käytännössä on pedagogisilla valinnoilla voitu vaikuttaa siihen, että eri kirkkokuntien välisistä eroista huolimatta eri ryhmiin kuuluvien lasten huoltajat ovat voineet pitäytyä luterilaiseen perusnäkemykseen pohjautuvaan uskonnon opetukseen. Perustuslakivaliokuntakaan ei pidä asian erityisestä perusoikeuskytkennästä huolimatta perusteltuna määritellä lain tasolla uskonnon opetuksen sisällön yksityiskohtia, vaan hyväksyy tältä osin sen perusopetuslain ja lukiolain yleisen lähtökohdan, että opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt määritellään opetussuunnitelman perusteissa.

Perustuslakivaliokunta korostaa kuitenkin, että lain voimaantulon yhteydessä on tarkistettava, että kaikki opetussuunnitelmat täyttävät lain vaatimuksen oman uskonnon opetuksesta yhdenvertaisesti ja että etenkin lukion opetussuunnitelmiin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta sisältyvät yleissivistävästi suurten maailmanuskontojen perusteet. Valiokunta toteaa lisäksi, ettei lainsäädäntö aseta estettä sille, että maailmankatsomuksellisissa kouluissa eri aineiden opetukseen kuuluu koulujen ominaisluonteen mukaisesti läpäisyperiaatteella katsomuksellista ainesta.

Perustuslakivaliokunta on erikseen vielä arvioinut ehdotettuja säännöksiä uskonnon harjoittamiseen osallistumisesta ja tähän liittyvästä tiedottamisesta. Säännösten soveltamisala on tarkoitettu kattamaan koulun toiminnan kaikki uskonnolliset tilaisuudet, kuten uskonnolliset päivänavaukset, jumalanpalvelukset sekä muut uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet ja toimitukset, joita saatetaan järjestää niin koulun yhteisessä toiminnassa kuin eri oppiaineiden yhteydessä. Ehdotetulla sääntelyllä on ymmärrettävästi taustansa perustuslain 11 §:n 2 momentissa. Sääntelyä on kuitenkin soveliaampaa luonnehtia menettelytapasääntelyksi, kuten sivistysvaliokunta on tehnyt, sillä perustuslaki ei tässä asiassa oikeastaan tarvitse täsmentävää sääntelyä. Puhtaasti perustuslain näkökulmasta sääntely on poistettavissa. Valiokunta pitää tätä seikkaa painavampana ja poistaa 2. ja 3. lakiehdotuksesta kyseiset pykälät.

Kustannusvaikutukset.

Esityksessä mainitaan, että eräiden nykyisten rekisteröitymisen esteiden poistaminen uskonnonvapauslaissa madaltaa uskonnollisten yhteisöjen rekisteröitymiskynnystä. Tämä puolestaan voi lisätä niiden uskontojen määrää, joiden mukaista uskonnonopetusta perusopetuksen ja lukiokoulutuksen järjestäjät ovat velvolliset tarjoamaan. Näin saattaa vaikuttaa myös uskonnollisten yhdyskuntien mahdollisuus sallia jäsentensä kuuluminen useampaan yhdyskuntaan. Esityksessä arvioidaan uskonnonopetuksesta aiheutuvien kustannusten saattavan välillisesti lisääntyä. Mahdollisten lisäkustannusten määrää ei ole pidetty mahdollisena arvioida, mutta niiden on katsottu kuitenkin jäävän todennäköisesti vähäisiksi.

Sivistysvaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että esityksessä ei ehdoteta muutettavaksi nykyistä sääntöä, jonka mukaan vähintään kolmelle samaan uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle tulee heidän huoltajiensa vaatimuksesta järjestää heidän oman uskontonsa mukaista uskonnonopetusta. Valiokunta on aiheellisesti katsonut, että monikulttuurisuuden myötä tällaiset ryhmät lisääntyvät yhä useammalla paikkakunnalla. Tämä lisää kuntien menoja koulutuksen järjestämiseen, jolloin on vaarana, että tähän kuluvat varat vähentävät muuhun koulutukseen käytettäviä määrärahoja.

Perustuslakivaliokunta yhtyy sivistysvaliokunnan käsityksiin ja pitää valitettavana, että esityksessä ei ole pyritty selvittämään, millä tavoin ehkä lisääntyvät eri uskontojen opetustarpeet olisivat käytännössä ylipäätään hoidettavissa ja millaisin kustannuksin. Hallituksen on syytä laatia asiasta suunnitelma, jossa on arvioitava myös eri uskontojen pätevään opetukseen tarvittavia henkilövoimavaroja. Valiokunta huomauttaa perustuslain edellyttämän uskonnollisen yhdenvertaisuuden asettavan viime kädessä rajoja sille, millä tavoin lakiehdotusten perustana olevaa ns. kolmen ryhmän sääntöä voidaan muuttaa.

Hautaustoimilain voimaantulon lykkääntyminen

Esitykseen liittyy eduskunnan käsiteltävänä oleva hallituksen esitys hautaustoimilaiksi (HE 204/2002 vp). Hautaustoimilain kaavailtiin tulemaan voimaan samaan aikaan kuin uskonnonvapauslaki. Hautaustoimilain johdosta tarvitaan muutoksia kirkkolakiin ja ortodoksisesta kirkkokunnasta annettuun lakiin. Nyttemmin on käynyt ilmi, että kirkolliskokouksen esitykset kirkkolain kyseisiksi muutoksiksi valmistuvat vasta toukokuussa 2003 kokoontuvassa kirkolliskokouksessa. Tämän vuoksi hautaustoimilain voimaantuloa suunnitellaan lykättäväksi vuoden 2004 alkuun. Uskonnonvapauslain kaavaillun voimaantuloajankohdan toteutumiselle ei toisaalta ole esteitä. Hautaustoimilain voimaantulon lykkääntyminen johtaa kuitenkin siihen, että uskonnonvapauslakiin tulee sisällyttää siirtymäsäännökset, joiden mukaan voimassa olevia hautaustointa koskevia säännöksiä sovelletaan vuoden 2004 alkuun saakka.

Rukouspäiväjulistus

Esityksen yleisperusteluissa todetaan, että Suomessa on perinteisesti annettu vuosittain valtion toimesta julistus neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä eli ns. rukouspäiväjulistus. Itsenäisyyden aikana vuoteen 1931 saakka julistuksen antoi valtioneuvosto ja siitä lähtien tasavallan presidentti. Rukouspäivistä ja rukouspäiväjulistuksesta ei ole säännöksiä, vaan julistuksen antaminen perustuu vuosisatoja vanhaan käytäntöön. Valtioneuvoston oikeuskansleri katsoi lausunnossaan uskonnonvapauskomitean mietinnöstä, että julistuksen antamisen perusteena oleva vuosisatainen tapaoikeus muodostaa perustuslain 57 §:ssä edellytettyyn lakiin rinnastuvan oikeusperusteen. Tämän mukaisesti esityksessä katsotaan rukouspäiväjulistuksen antamisen säilyvän tasavallan presidentin tehtävänä ilman lain eri säännöstä. Presidentti päättäisi esityksen mukaan julistuksen antamisesta perustuslain 58 §:n 3 momentin 3 kohdan nojalla ilman valtioneuvoston yleisistunnon käsittelyä.

Valiokunta pitää kestämättömänä käsitystä, että vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain 57 §:n yksiselitteisestä sanamuodosta huolimatta voisi olla vuosisatoja vanhaan käytäntöön pohjautuvaa lain veroista tapaoikeutta.