Sosiaaliturvajärjestelmässämme
huolehditaan eri tavoin siitä, että sosiaalietuja
saavien kansalaisten ostovoima säilyy. Eräissä tapauksissa
otetaan huomioon myös yleinen ansioiden kehittyminen. Näitä sosiaalietuuksia
saavat pääsevät osallisiksi myös
yhteiskunnan yleisestä vaurastumisesta, vaikkakaan ei täyteen
mittaan saakka.
Kun ansiotason kehitys vaikuttaa ansioeläkkeisiin 20
prosentin ja inflaatio 80 prosentin osuudella, niin kansaneläkkeeseen
tulee automaattisesti vain inflaatiotarkistus. Näin ollen koko
yhteiskunnan vaurastuminen voi siirtyä eläkkeeseen
ainoastaan eduskunnan päätöksellä. Käytännössä eduskunta
ei voi tehdä tällaista päätöstä ilman
hallituksen esitystä.
Kansaneläkkeen täysi määrä on
syyskuusta alkaen 1. kuntaryhmässä 515,86 euroa
ja 2. kuntaryhmässä 494,91 euroa kuukaudessa.
Naimisissa tai avoliitossa olevalle määrä on
tätäkin pienempi eli 455,34 ja 437,50 euroa kuukaudessa.
Täyden kansaneläkkeen ihminen voi saada, jos
hänen muut eläkkeensä ovat enintään
47,29 euroa kuukaudessa.
Tätä suuremmilla eläketuloilla onkin
kansaneläke sitten jo pienempi. Vaikka näitä summia täydentääkin
eläkkeensaajien asumistuki, niin kyse on todella pienistä summista,
joilla ihmisen täytyy tulla toimeen.
Eläkeläiset ovat ikääntyneitä kansalaisia,
jotka tarvitsevat usein sairauden ja vanhuuden takia tavallista
enemmän palveluita. Arkipäivästä selviäminen
on vaikeaa, varsinkin kun kuntien tarjoamia palveluita on vähennetty
eikä niitä ole saatavilla tarvetta vastaavasti.
Kansaneläke tehdään verottomaksi
vähennyksellä, joka vaikuttaa myös suureen määrään työeläkettä saavia
ja keventää heidän verotustaan. Kansaneläkkeen
tasokorotukset kulkevat yleensä eri tahtiin kuin palkkatuloja
saavien ansiotulovähennys. Tämän takia
ansioeläkkeiden verotus saattaa poiketa palkkatulojen verotuksesta.
Kuluneella vaalikaudella kansaneläkkeeseen on tehty
kaksi pienehköä tasotarkistusta, joista ensimmäinen
hyvitti viinan hinnan poikkeuksellisen alentamisen vaikutusta indeksiin.
Jälkimmäinen, nyt syyskuussa tullut, noin viiden
euron tarkistus on suuruudeltaan todella vaatimaton.
Kun otetaan huomioon syyskuun alussa tapahtunut kansaneläkkeen
tasokorotus, niin kansaneläkkeen reaalimuutos vuodesta
1993 vuoteen 2006 on arviolta vain 4 prosenttia. Samaan aikaan reaaliansiotaso
on noussut 31 prosenttia.
On kiistatta selvää, että kansaneläkettä saavat eivät
hyödy yhteiskunnan vaurastumisesta samassa mitassa kuin
ansiotyössä olevat. Välillisesti tämä näkyy
tietysti myös pienissä työeläkkeissä,
joiden eläketulovähennys ei myöskään nouse
vastaavalla tavalla.
Valtiontalouden vuosien 2007—2011 kehysbudjettiin ei
ole sisällytetty erillisiä toimenpiteitä,
joilla parannettaisiin eläkkeensaajatalouksien ostovoimaa.
Täyden kansaneläkkeen korottaminen jollakin
euromäärällä nostaa samalla
euromäärällä kaikkia kansaneläkkeitä,
sekä täysiä että osittaisia.
Samalla nousee se raja, jonka jälkeen kansaneläkettä ei
myönnetä.
Kansaneläkkeen tasokorotus nostaa myös kansaneläkkeeseen
sidottua kunnallisverotuksen eläketulovähennystä.
Tasokorotuksesta hyötyvät näin kaikki
eläketulovähennyksen piirissä olevat
eläkeläiset eli myös he, jotka eivät
saa kansaneläkettä. Vuonna 2004 kunnallisverotuksen
eläketulovähennyksen saajia oli 890 000
ihmistä, mikä on enemmän kuin kansaneläkkeen saajien
määrä.
Hallitus esittää kuntakalleusluokituksen poistamista
vuoden 2008 alusta. Tätä korjausta eduskunta on
vaatinut toistuvasti. Kalleusluokitus ei ole pitkään
aikaan, jos koskaan, aidosti heijastanut elämisen vaihtelevia
kustannuksia, joten siitä olikin luovuttava. Poistamista
ei voi kuitenkaan pitää korotuksena, vaan yksinomaan
vallinneen vääristymän oikaisemisena.
Eläkeläisten arkipäivän
sujumiseen vaikuttaa myös, minkälaisia palveluja
ja millä hinnalla yhteiskunta heille tarjoaa. Useimmiten
palvelut tulisi saada kunnalta. Kuntatalouden ahdingolla on omat
tunnetusti kielteiset seurauksensa palvelujen saatavuuteen.