Yleisperustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen tarkoituksena on korjata sosiaali- ja
terveydenhuollon asiakasmaksujen jälkeenjääneisyyttä tarkistamalla
maksuja ja niiden tulorajoja vastaamaan vuosien 2002—2006 kustannuskehitystä ja
yleistä ansiotason nousua. Mainitulla aikavälillä esimerkiksi sosiaali- ja
terveystoimen hintaindeksi,
jota maksujen indeksitarkistuksessa pääasiassa
käytettäisiin, on noussut 16,6 prosenttia. Uudistus
perustuu pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen
hallitusohjelmaan, jonka mukaan toteutetaan maksujen jälkeenjääneisyyden
huomioiva sosiaali- ja terveydenhuollon maksu-uudistus. Samalla
luodaan järjestelmä, jossa maksut seuraavat jatkossa
kustannuskehitystä. Hallitusohjelman mukaan uudistuksessa
varmistetaan, että palvelut säilyvät
kaikkien saatavilla.
Asiakasmaksuista säädetään
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa
ja asetuksessa (asiakasmaksulaki 734/1992). Kunnat päättävät
asiakasmaksujen suuruudesta asiakasmaksulaissa ja -asetuksessa säädetyissä rajoissa.
Maksut eivät lain mukaan voi ylittää palvelun
tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia. Asetuksella voidaan säätää palvelusta
perittävän maksun enimmäismäärä ja
maksu määräytyväksi maksukyvyn
mukaan. Laissa säädetään erikseen
osa palveluista maksuttomiksi, näihin kuuluvat esimerkiksi
terveysneuvonta, neuvolapalvelut, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, hoitoon
liittyvät lääkärintodistukset,
terveyskeskusten mielenterveyspalvelut sekä lasten ja nuorten
avosairaanhoidon lääkäripalvelut ja heidän
suun terveydenhuoltonsa.
Asiakasmaksujen korotuksista arvioidaan kunnille kertyvän
lisätuloja noin 65 miljoonaa euroa vuositasolla. Terveydenhuollon
maksujen osuus kokonaissummasta on runsaat 61 miljoonaa euroa ja
päivähoidon maksujen osuus lähes 4 miljoonaa
euroa. Maksukertymän kasvun jälkeen asiakasmaksujen
osuus kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksista
nousisi 7,4 prosentista arviolta 7,8 prosenttiin.
Suomessa kotitalouksien osuus koko terveydenhuollon rahoituksesta
on eurooppalaisessa vertailussa korkea (17,8 prosenttia vuonna 2005).
Tässä osuudessa ovat mukana myös yksityiset
terveyspalvelut, lääkkeet ja apuvälineet.
Asiakasmaksujen merkitystä voidaan kokonaisuuden kannalta
pitää terveydenhuollon rahoituksessa vähäisenä eikä esitetyillä korotuksilla
ratkaista terveydenhuollon rahoitukseen liittyviä ongelmia. Maksut
ovat kuitenkin kuntien toiminnan kannalta merkityksellisiä,
ja niillä voidaan jossain määrin ohjata
ennaltaehkäisevään ja hoidollisesti tarkoituksenmukaiseen
palvelujen käyttöön.
Valtiontalouden kehyksissä on osana kehysten sisäisiä siirtoja
päätetty vähentää valtionosuuksia
vuositasolla 60 miljoonalla eurolla. Vähennys mitoitettiin
vastaamaan asiakasmaksu-uudistuksen myötä kasvavia
kuntien asiakasmaksutuloja. Sosiaali- ja terveysvaliokunta toistaa muun
muassa valtiontalouden kehyksistä antamassaan lausunnossa
(StVL 5/2008 vp) esittämänsä näkemyksen
siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen
korotuksista saatavia lisätuloja ei tulisi vähentää kuntien
valtionosuuksista.
Terveydenhuollon maksut
Terveydenhuollon maksujen euromääristä säädetään
asiakasmaksuasetuksessa (912/1992). Terveyskeskuskäynnistä voidaan
voimassa olevan asetuksen mukaan periä 11 euroa kolmelta ensimmäiseltä käynniltä tai
vaihtoehtoisesti 22 euron vuosimaksu. Erikoissairaanhoidon maksut ovat enintään
26
euroa hoitopäivältä, psykiatrisessa hoidossa
12 euroa ja päiväkirurgiassa 72 euroa hoitopäivältä.
Poliklinikkamaksu on 22 euroa käynniltä. Esityksen
mukaan asiakasmaksuasetusta on tarkoitus muuttaa siten, että terveydenhuollon
maksuja korotetaan keskimäärin 16,6 prosenttia.
Hammashuollon maksukorotukset ovat kuitenkin esityksen mukaan selvästi tätä suurempia.
Kuten hallitusohjelmassa todetaan, on sosiaali- ja terveyspolitiikan
tavoitteena edistää terveyttä, toimintakykyä ja
omatoimisuutta sekä kaventaa eri väestöryhmien
välisiä terveyseroja. Suomalaisten terveydentila
onkin viime vuosina kohentunut, mutta väestöryhmien
väliset sosioekonomiset terveyserot ovat pääosin
säilyneet ennallaan tai jopa kasvaneet. Pitkäaikaissairaudet
ovat alimmissa koulutus- ja sosiaaliryhmissä noin 50 prosenttia
yleisempiä kuin ylimmissä ryhmissä. Erot
ovat selvitysten mukaan hieman pienentyneet työikäisillä,
mutta kasvaneet eläkeikäisillä. Erityisesti
tupakoinnin ja alkoholin suurkulutuksen sosioekonomiset erot ovat
kuitenkin työikäisillä suuria. Valiokunta on eri yhteyksissä korostanut
esimerkiksi alkoholin veronkorotusten merkitystä alkoholihaittojen
vähentämisessä.
Myös terveyspalvelujen käytössä on
sosioekonomisia eroja, jotka eivät
täysin vastaa arvioitua palvelujen tarvetta. Eroja on jopa
vakavien tautien sairaalahoidoissa ja kirurgisissa toimenpiteissä (Terveyden
eriarvoisuus Suomessa, STM julkaisuja 2007:23). Selvitysten mukaan pienituloiset
käyttävät suurituloisia yleisemmin maksullisia
terveyskeskuspalveluja, kun taas suurituloiset käyttävät
yleisemmin maksuttomia työterveyshuollon palveluja. Terveydenhuollon asiakasmaksujen
korotukset kohdistuvat erityisesti pienituloisiin, työttömiin
ja eläkeläisiin. Valiokunta pitää terveydenhuollon
maksujen korotuksia perusterveydenhuollon vahvistamisen ja ennalta
ehkäisevän terveydenhuollon kannalta lähtökohtaisesti ongelmallisina.
Maksupolitiikkaa ja terveydenhuollon monikanavaista rahoitusta tulisi
valiokunnan käsityksen mukaan arvioida kokonaisuutena.
Esityksen mukaan maksujen korotukset voivat vähävaraisimpien
asiakkaiden kohdalla lisätä tarvetta turvautua
toimeentulotukeen. Asiakasmaksulain 11 §:n mukaan
sosiaalihuollon palveluista määrätty
maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn
mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai
sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa
henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai
henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden
toteuttamista. Palvelun tuottava kunta tai kuntayhtymä voi
päättää, että maksun perimättä jättämistä tai
alentamista sovelletaan myös muihin maksuihin. Viimeksi
mainittua mahdollisuutta sovelletaan kuitenkin selvitysten mukaan
käytännössä harvoin.
Sosiaalihuollon palveluista perittävän maksun
ja terveydenhuollon tulosidonnaisen maksun (pitkäaikainen
laitoshoito ja jatkuva kotisairaanhoito) alentaminen tai maksusta
vapauttaminen ovat aina ensisijaisia toimeentulotuen myöntämiseen
nähden. Muista terveydenhuollon palveluista perittävät
maksut ovat terveydenhuoltomenoja, jotka otetaan huomioon toimeentulotukea
määrättäessä.
Toimeentulotuen perusosa (yksin asuvalla 399,10 euroa/kk)
on tarkoitettu kattamaan mm. vähäiset terveydenhuoltomenot.
Vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot
tulee kattaa tarpeen mukaan kokonaan muina perusmenoina. Saadun
selvityksen mukaan kunnissa on kuitenkin käytännössä perusosaan
sisällytetty myös vähäistä suurempia
terveydenhuoltomenoja. Valiokunta korostaa, että kuntien
ohjauksessa on otettava huomioon asiakkaan terveydenhuoltomenojen
selvittäminen toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa.
Suun terveydenhuollon asiakasmaksuihin on esityksen mukaan tarkoitus
tehdä myös rakenteellisia muutoksia. Näillä pyritään
ohjaamaan asiakkaita tarpeenmukaiseen ehkäisevään
hoitoon suuhygienistin vastaanotolle ja siten mahdollistamaan hammaslääkärien
keskittyminen vaativampiin korjaaviin hoitomuotoihin. Sosiaali-
ja terveysvaliokunta pitää hammashuollon maksu-uudistuksen
perusteluja tältä osin tarkoituksenmukaisina ja
hyväksyttävinä.
Hammashuollon asiakasmaksukertymän arvioidaan
hallituksen esityksessä kasvavan rakenteellisen muutoksen
ja indeksikorotuksen jälkeen 28,2 prosenttia nykyisestä tasosta.
Esityksen mukaan korotusten tavoitteena on kaventaa asiakkaan maksettavaksi
jäävien yksityisen hoidon maksujen ja julkisen
hoidon maksujen välillä olevaa eroa, joka esityksen
perustelujen mukaan edelleen olisi suuri (s. 17/II). Valiokunta
ei pidä tätä tavoitetta maksupolitiikan
kannalta keskeisenä, vaikka sillä voidaan
osaltaan vähentää julkisen hammashuollon
kysyntäpainetta. Uudistuksen jälkeen kunnallisen
hammashuollon maksut lähenevät huomattavasti yksityisen hammashuollon hintoja,
kun otetaan huomioon yksityisestä hoidosta maksettavat
sairausvakuutuskorvaukset.
Valiokunta pitää hammashuollon maksujen korotuksia varsin suurina
ottaen huomioon, etteivät hammashuollon maksut kerrytä terveydenhuollon
maksukattoa. Suun terveydentilalla voi olla huomattava merkitys
myös henkilön muun terveydentilan kannalta. Tämän
vuoksi erityisesti hammashuollon maksujen korotukset voivat heikentää heikoimmassa
asemassa olevien
henkilöiden mahdollisuuksia huolehtia terveydestään.
Valiokunta katsoo, että maksu-uudistuksen vaikutuksia palvelujen
käyttöön on seurattava ja arvioitava
huolellisesti erityisesti hammashuollon osalta. Valiokunta ehdottaa
uudistuksen seurannasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus
4).
Eduskunta edellytti jo vuonna 2001 asiakasmaksulain muutoksen
yhteydessä hyväksymässään
lausumassa muun muassa selvitettäväksi erilaiset
vaihtoehdot yhtenäisen, kaikki terveydenhoidon menot
kattavan, asiakkaan maksukyvyn huomioon ottavan maksukaton
aikaansaamiseksi (HE 187/2001 vp).
Pääministeri Vanhasen hallituksen hallitusohjelman
mukaan asiakasmaksu-uudistuksessa on tarkoitus
luoda oikeudenmukaisempi maksukattojärjestelmä paljon
palveluja käyttävien aseman parantamiseksi sekä ohjata
tarkoituksenmukaisiin hoitovalintoihin.
Sosiaali- ja terveyspalveluja
paljon käyttävien asemaa helpottaa se, ettei terveydenhuollon
maksukattoa tässä yhteydessä nosteta
tasolta, jolla se on ollut jo vuodesta 2000. Paljon terveyspalveluja käyttävien
maksut eivät näin ollen tältä osin
käytännössä nouse. Toisaalta maksukattoja
on Suomessa useita ja niiden taso on eurooppalaisittain korkea.
Lisäksi jatkossa maksukaton määrä nousee
indeksiin sitomisen vuoksi. Valiokunta pitää myönteisenä,
että maksukatto sidotaan suhteellisen maltillisesti nousevaan
kansaneläkeindeksiin. Jotta erityisesti hammashuollon maksujen
korotukset yhdessä muiden terveydenhuollon kustannusten
kanssa eivät muodostuisi vähävaraisimpien
asiakkaiden kannalta kohtuuttomiksi, on valiokunnan käsityksen
mukaan terveydenhuollon maksukattouudistus saatava aikaan pikaisesti.
Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus
2).
Sosiaali- ja terveystoimen hintaindeksi on vuosien 2002—2006
aikana kehittynyt selvästi kansaneläkeindeksiä nopeammin.
Kansaneläkeindeksin muutos on tuona aikana ollut yhteensä 5,7
prosenttia, kun hintaindeksin muutos
on ollut aiemmin mainittu 16,6 prosenttia. Valiokunnan käsityksen
mukaan kansaneläkeindeksi vastaa hintaindeksiä paremmin julkisten
terveyspalvelujen suurimpien käyttäjäryhmien tulojen
ja maksukyvyn kehitystä. Valiokunta ehdottaa omaishoitajan
vapaan ajalta annettavista palveluista perittävän
maksun sitomista kansaneläkeindeksiin, mikä edellyttää asiakasmaksulain
6 b §:n ja voimaantulosäännöksen
muuttamista. Terveydenhuollon maksuista säädetään pääosin
valtioneuvoston asetuksessa, minkä vuoksi valiokunta ehdottaa
tässä yhteydessä vain edellä mainittujen
pykälien muuttamista. Koska maksukattojärjestelmän uudistaminen nykyistä oikeudenmukaisemmaksi
on tässä vaiheessa kesken, valiokunta ehdottaa,
että asiakasmaksuasetuksella säädettävät
terveydenhuollon tasamaksut sidotaan kansaeläkeindeksiin.
Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus
1).
Lasten päivähoidon maksujen muutokset
Hallituksen esityksellä päivähoitomaksujen määräämisen
perusteena olevaa perhekoon määrittelyä uudistetaan.
Perheen koko määritellään tarkoittamaan
yhteistaloudessa elävien vanhempien tai muiden huoltajien
sekä heidän kanssaan asuvien alaikäisten
lasten lukumäärää. Perhekäsite
muuttuu näin nykyistä paremmin vastaamaan perheen
todellista kokoa ja perheen todellista maksukykyä. Uudistus
on perheiden näkökulmasta merkittävä parannus
nykytilanteeseen.
Perhekäsitteen ehdotettu muutos alentaa päivähoidon
maksua erityisesti kaikkein pienituloisimmilla, monilapsisilla yksinhuoltajilla
ja monilapsisilla
pienituloisilla perheillä. Päivähoidon
maksukertymää perhekäsitteen uudistus alentaa
noin 7,4 miljoonalla eurolla.
Päivähoidon ylimpiä maksuja ehdotetaan
kuluvan vuoden elokuun alusta lukien korotettavaksi muiden sosiaali-
ja terveydenhuollon maksujen tapaan 16,6 prosentilla sosiaali- ja
terveystoimen hintaindeksissä vuosina 2002—2006
tapahtuneen nousun mukaisesti. Jatkossa maksut seuraisivat mainitussa
indeksissä tapahtuvia muutoksia. Ehdotuksen mukaan ylin
maksu nousee 200 eurosta 233 euroon kuukaudessa ja toisesta lapsesta
maksettavan maksun enimmäismäärä 180
eurosta 210 euroon kuukaudessa.
Päivähoitomaksujen perusteena olevia tulorajoja korotetaan
samalla lähes 20 prosenttia ansiotasoindeksissä vuosina
2002—2006 tapahtuneen muutoksen mukaisesti. Tämä merkitsee,
että pienituloisimpien lapsiperheiden päivähoitomaksut
alenevat. Jatkossa tulorajat seuraavat ansioissa tapahtuneita
muutoksia, kun tulorajat sidotaan ansiotasoindeksiin ja niitä tarkistetaan
joka toinen vuosi indeksin muutoksia vastaavasti. Uudistus estää sen,
että ylempään maksuluokkaan siirtyisi
automaattisesti nykyistä suurempi osa perheistä tulokehityksen
parantuessa. Viime vuosina tulojen ja työllisyyden kasvettua
yhä suurempi osa perheistä on noussut ylimpään
maksuluokkaan, koska sen tuloraja on ollut suhteellisen matalalla
eikä tulorajoja ole muutettu. Päivähoitomaksujen
kokonaiskertymä onkin kasvanut koko 2000-luvun ajan. Nyt ehdotetut
maksukorotukset sekä tulorajojen muutokset lisäävät
vuosittaista maksukertymää 11,2 miljoonalla eurolla.
Lapsiperheiden toimeentulon kannalta on kuitenkin myönteistä,
että tulorajojen uudistuksen vaikutuksesta päivähoitomaksut
laskevat 48 prosentilla ja pysyvät ennallaan 12 prosentilla
lapsista. Maksut nousevat 40 prosentilla lapsista. Maksut nousevat
kahden huoltajan perheillä, joiden ansiot ovat alle keskitulon
tai siitä ylöspäin sekä keskituloa
paremmin ansaitsevilla yksinhuoltajilla. Perheistä 35 prosenttia
maksaa jatkossa nykyistä korkeampaa maksua, 12 prosenttia
nykyisen suuruista ja 53 prosenttia nykyistä pienempää maksua.
Valiokunta pitää myönteisenä,
että hallitus esittää päivähoidon
säilyttämistä maksuttomana kaikkein pienituloisimpien
perheiden lapsille. Tulorajojen tarkistaminen nostaa nollamaksun tulorajaa
kaikissa eri perhetyypeissä, mikä merkitsee nykyistä useammille
perheille mahdollisuutta saada lapset maksuttomaan päivähoitoon. Tällä on
merkitystä erityisesti opiskelijaperheille sekä osapäivätyötä tekeville
yksinhuoltajille. Lasten yhdenvertainen oikeus varhaiskasvatukseen
ja päivähoidon rooli osana ennalta ehkäisevää lastensuojelua
ja varhaista tukemista puoltaa valiokunnan näkemyksen mukaan
voimakkaasti päivähoidon säilyttämistä jatkossakin maksuttomana
vähävaraisten perheiden lapsille.
Valiokunta toteaa kuitenkin, että nyt ehdotettu ylimmän
maksuluokan tuloraja jää yhä matalalle,
koska korkeinta maksua maksaisivat sellaisetkin kahden huoltajan
perheet, jotka ansaitsevat vähemmän kuin
mitä on palkansaajien keskimääräinen
kuukausiansio. Valiokunta katsookin, että nyt hyväksyttävien
muutosten jälkeen tulee kartoittaa päivähoitomaksujen
rakenteelliset ongelmat ja ryhtyä valmistelemaan maksujen
rakenteellista uudistusta. Uudistuksen tavoitteena tulee olla, että — esimerkiksi
maksujen porrastusta lisäämällä — kaikkein
korkeinta maksua perittäisiin vain sellaisilta perheiltä, joiden tulot
ylittävät palkansaajien keskiansiot. Valiokunta
ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus 3).
Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota
siihen, että kunnilla on jo nykyisten säännösten
puitteissa mahdollisuus hinnoitella hoitoa tarkemmin käytetyn
ajan mukaan. Valiokunta pitääkin tarpeellisena,
että kunnissa nykyistä enemmän käytettäisiin
mahdollisuutta ohjata maksuilla tarkoituksenmukaisia hoitovalintoja.
Kun osa-aikainen hoito pääsääntöisesti
edelleen on perheille kokopäivähoitoon verrattuna
suhteellisesti kalliimpi ratkaisu, ohjaa se kokopäivähoidon
valintaan niissäkin tapauksissa, joissa osa-aikainen hoito
olisi riittävä. Myös monipuolisempien
hoitomuotojen, kuten kerhotoiminnan ja avointen päiväkotien, tarjoaminen lisäisi
vanhempien valinnanvapautta.
Valiokunta huomauttaa vielä, että nyt hyväksyttävällä maksu-uudistuksella
ei todennäköisesti ainakaan vähennetä perhevapaiden
käyttöä. Vaikka uudistus tekee työn
vastaanottamisen kannattavammaksi pienituloisimmilla perheillä, voi maksukorotuksilla
olla vaikutusta äidin työssäkäymiseen
niissä perheissä, joissa tulot jäävät
alle suomalaisen palkansaajan keskiansion. Tulojen noustessa niin,
että perhe joutuisi maksamaan ylintä päivähoitomaksua,
houkutus pidentää hoitovapaakausia tai jättäytyä pois työmarkkinoilta
saattaa kasvaa, erityisesti niissä kunnissa, joissa
kotihoidontuen kuntalisää samanaikaisesti nostetaan.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että uudistuksen vaikutuksia työllisyyteen seurataan (Valiokunnan
lausumaehdotus 4).
Hoidon tarpeen muutos
Asiakasmaksulain muuttamisen yhteydessä on tarkoitus
muuttaa päivähoitoasetusta (239/1973) niin,
että lapsen siirtyminen osapäivähoidosta kokopäivähoitoon
mahdollistetaan ilman erillistä hakuaikaa välittömästi
hoidon tarpeen muuttuessa. Tämä olisi mahdollista
tilanteissa, joissa hoidon tarpeen muuttuminen johtuu huoltajan työllistymisestä,
opinnoista tai koulutuksesta, joiden alkaminen ei ole ollut tiedossa
niin hyvissä ajoin, että hän olisi voinut
noudattaa voimassaolevaa tavanomaista hakuaikaa. Valiokunta pitää ehdotusta
kannatettavana, koska se mahdollistaa nykyistä joustavamman
työllistymisen ja lisää perheen valinnanmahdollisuuksia.
Kun lapsen hoitoaikaa laajennetaan edellä mainitusta
syystä, kunta voi tilapäisesti ja lyhytaikaisesti
poiketa päivähoitoasetuksen 6 §:ssä säädetyistä,
hoito- ja kasvatustehtävissä olevan henkilöstön
ja lasten välisistä suhdeluvuista. Nykyisen asetuksen
mukaan kunta voi poiketa säädetystä suhdeluvusta,
jos lasten keskimääräiset hoitopäivät
ovat jatkuvasti huomattavasti vähäisemmät
kuin hoitopaikan toimintapäivät. Poikkeaminen
voi tapahtua siten, ettei lapsia ole muutoin kuin lyhytaikaisesti
yhtäaikaisesti hoidossa enempää kuin
kokonaissuhdeluku edellyttää. Asetuksen soveltamisohjeiden
mukaan poikkeaminen on mahdollista esimerkiksi silloin, kun päivähoidossa
on lapsia, jotka ovat hoidossa vain osan viikkoa.
Selvitysten mukaan suuressa osassa kuntia henkilöstömitoitus
päivähoidossa toteutuu säädösten
mukaisesti. Kunnissa sovelletaan kuitenkin suhdeluvusta poikkeamismahdollisuutta
toisistaan poikkeavissa tilanteissa ja eri tavoin. Yleisimmät
syyt säännöksen soveltamiseen ovat henkilöstöön liittyviä. Näin ollen
säännöstä sovelletaan myös
sen sanamuodon vastaisesti hoito- ja kasvatushenkilöstön
poissaoloista johtuvissa tilanteissa. Poikkeaminen heikentää lasten edun ja varhaiskasvatuksen
tavoitteiden toteutumista päivähoidossa.
Siitä huolimatta, ettei niiden lasten määrä, joiden
päivähoidon tarve muuttuu äkillisesti
osa-aikaisesta kokopäiväiseksi, tule todennäköisesti olemaan
suuri, valiokunta korostaa, ettei lyhytaikainen poikkeaminen suhdeluvusta
saa pysyvästi suurentaa lapsiryhmiä. Valiokunta
pitääkin tarpeellisena, että kuntia ohjeistetaan
asetusmuutoksen toimeenpanossa niin, että suhdeluvusta
poikkeamisen tulee olla mahdollisimman tilapäinen ja lyhytaikainen,
korkeintaan 2 tai 3 päivän pituinen. Valiokunta
katsoo, että asetuksen muutoksen vaikutuksia osa- ja kokopäiväisten lasten
määrään sekä henkilöstön
mitoitukseen on syytä seurata (Valiokunnan lausumaehdotus
4).
Hallitusohjelman mukaan hallituskaudella toteutetaan
päivähoitolain kokonaisuudistus. Valiokunta pitää tarpeellisena,
että kokonaisuudistuksen yhteydessä arvioidaan
tarve säätää lapsiryhmien koosta
ja henkilöstön mitoituksesta lain tasolla. Kokonaisuudistuksen
yhteydessä tulee tarkastella myös edellä mainittua
päivähoitomaksujen rakenteellista uudistamista.
Hallitusohjelmassa mainittu tavoite päivähoidon
monimuotoisuuden kehittämisestä edellyttää myös maksujen
määräytymistä nykyistä tarkemmin perheen valitsemien erilaisten hoitoaikojen
ja -muotojen mukaan.
Aloitteet
Valiokunta on hyväksynyt sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakasmaksuista annetun lain 7 a §:n
hallituksen esityksen mukaisena. Valiokunnan kannasta seuraa, että lakialoite
LA 29/2008 vp on hylättävä.
Valiokunta ei ehdota lakiin aloitteen LA 32/2008 vp
mukaista uutta 7 d §:ää.
Valiokunnan kannasta seuraa, että lakialoite on hylättävä.