Yleisperustelut

Euroopan unionin sosiaaliturvan koordinaatiota koskeva uudistettu täytäntöönpanoasetus tulee voimaan 1.5.2010. Täytäntöönpanoasetuksen voimaantulopäivästä sovelletaan myös sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annettua asetusta (perusasetus). Asetuksissa säädetään jäsenmaasta toiseen liikkuvien henkilöiden sosiaaliturvasta ja siitä, mikä jäsenmaa tai mitkä jäsenmaat kulloinkin ovat vastuussa sosiaaliturvasta. Säännökset ovat suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki eri sosiaaliturvalaitosten toimivallasta ja tehtävistä toimeenpantaessa unionin lainsäädäntöä Suomessa. Lisäksi esitykseen sisältyvissä lakiehdotuksissa on unionin lainsäädäntöä täydentäviä kansallisia säännöksiä.

Sähköinen tietojärjestelmä EESSI

Valiokunta pitää erittäin myönteisenä, että unionin alueella jäsenvaltiosta toiseen liikkuvien henkilöiden sosiaaliturva-asioiden hoitamista varten luodaan yhteinen sähköinen järjestelmä, jolla asioiden sujuvaa käsittelyä jäsenmaiden välillä voidaan tehostaa. Yhteisen järjestelmän luominen on mittava tietojärjestelmähanke, jossa kukin jäsenmaa ja niissä toimivat sosiaaliturvalaitokset joutuvat integroimaan omat tietotekniset järjestelmänsä yhteiseen järjestelmään. Uudessa laissa säädetään tietojärjestelmän hallinnoinnista, kustannusten jaosta ja tietoturvaan liittyvistä kysymyksistä.

Unionin lainsäädännössä on velvoite, että kussakin jäsenmaassa on yksi tai useampi yhteyspiste sähköistä tiedonvaihtoa varten. Esityksessä ehdotetaan, että Suomessa olisi yksi yhteyspiste, joka sijoitetaan Kansaneläkelaitoksen yhteyteen. Valiokunta pitää ratkaisua tarkoituksenmukaisena, koska Kansaneläkelaitoksessa on ennestään laajoja tietojärjestelmiä ja osaamista niiden rakentamisesta ja ylläpidosta.

Komissio vastaa järjestelmän kansainvälisen osuuden rakentamisesta ja kukin jäsenmaa omasta kansallisesta osuudestaan. Esityksessä on lähdetty siitä, että Suomessa kukin sosiaaliturvaa hoitava laitos vastaa yhteyspisteen käyttö-, hallinto- ja ylläpitokustannuksista sillä suhteellisella osuudella, joka järjestelmässä hallinnoitavista asioista kuuluu po. laitokselle. Arvioiden mukaan asioista 50—60 % kuuluisi Kansaneläkelaitokselle, 30—40 % Eläketurvakeskukselle ja loput jakaantuisivat Tapaturmavakuutuslaitosten liiton, työttömyyskassojen sekä työvoimahallinnon kesken.

Järjestelmän perustamisesta aiheutuviin kustannuksiin tulee valiokunnan näkemyksen mukaan varautua valtion talousarviossa ja ottaa Kansaneläkelaitoksen toimintamenomäärärahassa riittävästi huomioon järjestelmän rakentamisesta Kelalle aiheutuvat huomattavat investointikustannukset.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Kansaneläkelaitos rakentaa parhaillaan myös kansallista terveydenhuollon käyttöön tulevaa tietojärjestelmäpalvelua, johon sisältyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköinen käsittely ja sähköiset lääkemääräykset. Valiokunta pitää tärkeänä, ettei sen rakentamisaikataulu vaarannu, ja toistaa aiemman vaatimuksensa siitä, että sen rakentamiseen varataan riittävät voimavarat.

Lupa hoitoon hakeutumiseen

Unionin asetuksen nojalla henkilöllä on oikeus hakeutua hoitoon toiseen jäsenvaltioon. Toistaiseksi Suomesta on hakeuduttu toiseen jäsenvaltioon hoitoon varsin rajallisesti. Suomeen hoitoon hakeutuvat ovat pääsääntöisesti olleet ulkomailla pysyvästi asuvia Suomen kansalaisia, jotka haluavat saada hoidon Suomen julkisessa terveydenhoitojärjestelmässä. Rajojen yli tapahtuvan hoitoon hakeutumisen oletetaan kuitenkin tulevaisuudessa kasvavan.

Esityksessä ehdotetaan, että Suomessa luvan toiseen jäsenvaltioon hoitoon hakeutumiseen antaisi Kansaneläkelaitos. Kela hankkisi julkisen terveydenhuollon yksiköltä lausunnon hoidon saatavuudesta Suomessa sekä hoidon kuulumisesta julkisen terveydenhuollon piiriin. Lausunto olisi sitova lupapäätöstä tehtäessä. Kela antaisi valituskelpoisen päätöksen maksusitoumuksesta eli hakemuksen hyväksymisestä tai epäämisestä. Valiokunta pitää ehdotettua keskitettyä päätöksentekomallia perusteltuna. Valiokunta korostaa, että päätöksenteossa on syytä seurata hoitoon pääsyn yhtenäisten kriteerien noudattamista.

Kustannusvastuu hoidosta määräytyy jäsenvaltioiden kesken asetuksen määräysten mukaan. Kustannuksista vastaa se valtio, joka on toimivaltainen henkilön sairaanhoitokustannusten osalta. Pääsääntöisesti se on työskentelyvaltio. Eläkkeensaajien osalta kustannuksista vastaa joko valtio, josta eläke maksetaan, tai eläkkeensaajan asuinvaltio. Suomen sisäinen kustannusvastuu ei esityksen johdosta muuttuisi. Suomesta muualle hoitoon hakeuduttaessa kustannusvastuu hoidosta on asianomaisen kotikunnalla. Kun Suomen ulkopuolelta hoitoon — joko Suomeen tai toiseen jäsenmaahan — hakeutuu henkilö, joka kuuluu Suomen kustannusvastuun piiriin, kustannuksista vastaa valtio. Jos Suomeen hoitoon tulevan kustannuksista vastaa jokin muu valtio, Suomi laskuttaa hoidosta tätä valtiota.

Muut muutokset

Eläkelakeihin ehdotetaan lähinnä teknisiä muutoksia. Myös muutosehdotukset sairausvakuutuslakiin ja asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annettuun lakiin johtuvat viittauksista nykyisiin sosiaaliturva-asetuksiin ja ovat luonteeltaan teknisiä.

Työttömyysturvalakiin ehdotetaan teknisten muutosten lisäksi säännöstä, jossa työnhakuun toiseen jäsenmaahan lähtevällä henkilöllä olisi oikeus työttömyyspäivärahaan enintään kolmen kuukauden ajan. Uusi unionin lainsäädäntö sallii, että etuuden maksamista pidennettäisiin kolmesta kuukaudesta kuuteen kuukauteen, mutta pidennys on yksinomaan kansallisten viranomaisten harkinnassa. Työttömyysturvalakiin ehdotettu lisäys tarkoittaisi, ettei Suomessa olisi mahdollista saada pidennystä työnhakuun työttömyyspäivärahan turvin kansallisella päätöksellä. Valiokunta pitää ehdotusta kannatettavana.