Perustelut
Yleistä
Valmiuslakia koskevan lakiehdotuksen säännöksistä talousvaliokunnan
toimialaan liittyvät erityisesti rahoitusmarkkinoiden ja
vakuutusalan toiminnan turvaamista säätelevä 4
luku ja hyödyketuotannon, -jakelun sekä energiahuollon
varmistamista säätelevä 5 luku. Valiokunnan
toimialaan liittyvät myös ehdotukset ulkomaisen
luotto- ja rahoituslaitoksen toiminnasta Suomessa annetun lain 13
a §:n muuttamisesta, arvo-osuusjärjestelmästä annetun
lain 13 a §:n muuttamisesta sekä poikkeusolojen
vakuutustakuusta annetun lain 1 §:n muuttamisesta.
Valmiuslainsäädännön uudistamisen
päätavoitteita ovat sääntelyn
täsmentäminen perustuslain edellyttämällä tavalla
ja lain toimivaltuussäännösten ajantasaistaminen.
Käytännössä tämä on
toteutettu huomattavasti voimassaolevaa valmiuslakia yksityiskohtaisemmalla
sääntelyllä. Talousvaliokunta pitää ehdotusta
sinänsä perusteltuna, mutta toteaa, että talouden
alalla tapahtuva nopea kehitys saattaa edellyttää valmiuslain
muuttamista jatkossa nykyistä useammin sääntelyn
ajan tasalla pitämiseksi. Valiokunnan jäljempänä olevat
huomiot kohdistuvat lähinnä esityksen yksittäisten
säännösten soveltamiseen sekä valmiuslain
suhteeseen muuhun lainsäädäntöön.
Valiokunnalla ei ole huomautettavaa edellä mainittuihin
valmiuslakiehdotukseen liittyviin lakiehdotuksiin.
Poikkeusolojen määritelmä ja kansainväliset velvoitteet
Valmiuslain käyttöönotto edellyttää,
että kyseessä on ehdotuksen 3 §:ssä määritelty poik-
keusolo eikä tilanne ole hallittavissa viranomaisten säännönmukaisin
toimivaltuuksin. Tiettyjen 4 ja 5 lukujen toimivaltuuksien käyttöönotto
edellyttää, että kyseessä on
joko 3 §:n 1 ja 2 kohdassa tai 3 §:n 1—3
kohdassa tarkoitettu poikkeusolo. Toimivaltuuksien käyttöönottoa
on rajattu myös pykäläkohtaisin sanallisin
määrittelyin. Esimerkiksi kaukolämmön
käytön rajoittaminen (39 §), lämmityspolttoöljyn
säännöstely (40 §) tai maakaasun
käytön rajoittaminen (41 §) on mahdollista
vain 3 §:n 1—3 kohdissa tarkoitettujen poikkeusolojen
aikana. Edellä mainitut toimivaltuudet eivät siten
olisi käytettävissä esimerkiksi laajan
luonnonkatastrofin tai ydinonnettomuuden sattuessa. Talousvaliokunta
painottaa, että huoltovarmuuden kannalta on lähtökohtaisesti
häiriötilan lähdettä tai syytä tärkeämpää arvioida
häiriön seurausvaikutuksia yhteiskuntaan. Nämä saattavat
olla laajoja myös ehdotuksen 3 §:n 4 kohdassa
tarkoitetuissa tilanteissa. Rajanveto erityisesti 3 §:n
4 kohdan ja taloudellisia kriisejä säätelevän
3 kohdan välillä voi muodostua vaikeaksi ja hidastaa
turhaan valtuuksien nopeaa käyttöönottoa.
Talousvaliokunta kiinnittääkin huomiota siihen,
että toimivaltuuksien käyttöönoton
kannalta keskeisen 3 §:n yksityiskohtaiset perustelut ovat
hyvin niukat eivätkä välttämättä anna
riittävää tukea tulkintatilanteisiin.
Valmiuslakiehdotuksen 4 ja 5 lukuihin perustuvat valtuudet voivat
laajasti rajoittaa yhteisösääntelyn piiriin
kuuluvaa tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaata
liikkuvuutta. Samoin esimerkiksi Maailman kauppajärjestö WTO:n
ja kansainvälisen energiajärjestö IEA:n
Suomea sitovat velvoitteet liittyvät näihin valtuuksiin. Kansainväliset
velvoitteet asettavat rajoituksia sekä kansallisen sääntelyn
käyttöönotolle että noudatettaville
menettelytavoille. Talousvaliokunta pitääkin hyvänä,
että valmiuslakiehdotuksen 5 §:ssä otetaan
Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet nykyistä selkeämmin
huomioon. Näihin kysymyksiin on myös eduskunnalla
mahdollisuus kiinnittää huomiota käsitellessään
ehdotuksen 6 §:ssä tarkoitettua toimivaltuuksien käyttöönottoasetusta.
Rahoitusmarkkinat
Rahoitusmarkkinoita ja vakuutustoimintaa säätelevän
ehdotuksen 4 luvun ehkä merkittävin muutos nykysääntelyyn
on ehdotuksen 26 §:n asettama edellytys, jonka mukaisesti
tiettyjen rahoitusmarkkinoita koskevien toimivaltuuksien käyttöönotto
edellyttää, että Euroopan keskuspankki
ja Suomen Pankki toimiessaan Euroopan keskuspankkijärjestelmän
tehtävissä osana Euroopan keskuspankkijärjestelmää eivät
ole poikkeusolojen vallitessa toimintakykyisiä. Valtioneuvoston
on pyydettävä ennen asetuksen antamista kiireellistä menettelyä noudattaen
Euroopan keskuspankin lausunto.
Talousvaliokunta katsoo, että ehdotettu sääntely
ottaa tarkoituksenmukaisella tavalla huo-mioon Euroopan keskuspankin
lausunnosta (CON/2006/6) ilmenevät kannanotot.
Ehdotuksen 26 § antaa keskuspankille mahdollisuuden aina
ottaa kantaa sen toimivaltaan liittyvään sääntelyyn.
Euroopan keskuspankki on lausunnossaan lisäksi esittänyt,
että valmiuslakiehdotuksessa oleva ilmaisu "Suomen raha"
tulisi korvata joko sanalla "euro" tai ilmaisulla "Suomessa laillisena
maksuvälineenä oleva raha". Talousvaliokunta puoltaa
lakiehdotuksen muotoilua ja katsoo, ettei siinä käytetty
ilmaisu aiheuta tulkintaongelmia. Talous- ja rahaliittoon liittymisen
ja rahalain kumoamisen seurauksena Suomen raha on nykyisin yksiselitteisesti
euro.
Talousvaliokunta toteaa, että Euroopan keskuspankin
asema on ehdotuksessa otettu huomattavasti korostetummin esille
kuin vastaavat oikeudet sisämarkkinasääntelyn
osalta omaavan komission. Tältä osin ehdotuksen
5 §:ään liittyvä sääntely
on katsottu riittäväksi.
Hyödyketuotanto ja -jakelu sekä energiahuollon
varmistaminen
Ehdotettu 5 lukuun sisältyvä sääntely
vastaa pitkälle jo nyt valmiussuunnittelmissa omaksuttua linjaa.
Lähtökohtana on, että valmiuslain toimivaltuudet
otetaan käyttöön vasta siinä vaiheessa,
kun on selvää, ettei huoltovarmuutta kyetä turvaamaan
muilla keinoin.
Kulutushyödykkeiden osalta pyritään
ensisijaisesti ohjaamaan tarjontaa. Sääntelyn
apuna voidaan käyttää hintasäännöstelyä ja
rajoittaa ulkomaankauppaa. Sähköä ja
lämmityspolttoöljyä ehdotetaan säännösteltäväksi
kiintiöiden avulla. Kaukolämmön ja maakaasun
osalta sääntely tapahtuisi käyttörajoituksin. Öljyn
tuonnin ja viennin säännöstelystä, öljyn
tuotannon ja jakelun säännöstelystä sekä velvoitevarastoissa olevan öljyn
luovuttamisesta valtiolle on voimassa mitä kansainvälisestä energiaohjelmasta tehdyn
sopimuksen eräiden määräysten
hyväksymisestä ja sopimuksen soveltamisesta annetussa
laissa (1682/1991) säädetään.
Valmiuslakiehdotuksen 29 §:n mukaisesti voidaan säätää polttonesteen
kokonaissäästötavoitteesta ja tavoitteen
jakamisesta eri kulutusmuotojen kesken.
Talousvaliokunta pitää 5 lukuun sisältyvää sääntelyä,
edellä toimivaltuuksien käyttöönottokynnystä koskevin
huomautuksin, perusteltuna. Valiokunta haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota
valmiuslakia sivuavaan kansalliseen sääntelyyn.
Suomen liittyessä EU:n jäseneksi annettiin ulkomaankaupan
sääntelyn osalta laki ulkomaankaupan hallinnosta
sekä tarkkailu- ja suojatoimenpiteistä eräissä tapauksissa
(1521/1994). Lain tarkoituksena oli erityisesti säännellä liittymissopimuksen
mukaisten maataloutta ja teollisuustuotteita koskeneiden siirtymäaikojen
hallinnointia. Viimeiset lain tarkoittamat siirtymäajat
ovat päättyneet 1.1.2000, mutta lain säännökset
tuonnin ja viennin tarkkailusta, suojatoimenpiteistä sekä näihin
liittyvästä viranomaisten toimivallanjaosta ovat
edelleen voimassa. Lain 3 §:n mukaisesti ulkomaankauppaa
voidaan tarkkailla, jos on syytä epäillä,
että jonkin tuotteen tuonti tai vienti aiheuttaa tai saattaa
aiheuttaa vahinkoa jollakin talouden alalla tai häiriöitä markkinoilla.
Suojatoimenpiteisiin voidaan lain 4 §:n mukaisesti ryhtyä,
jos ilmenee vakavia häiriöitä, jotka
aiheuttavat tai voivat aiheuttaa pysyvää vahinkoa
jollakin talouden alalla, tai vaikeuksia, jotka johtavat tai voivat
johtaa taloudellisen tilanteen merkittävään
heikentymiseen tietyllä alueella. Lain perustelujen mukaisesti
suojatoimenpiteitä ovat määrälliset
rajoitukset, tuotteelle asetettava perushinta ja tasoitusmaksut.
Toimivaltuuksien käyttöönotosta säädetään
lain 6 §:ssä ja lain 7 § sisältää säännöksen
eduskunnan oikeudesta kumota sen toimivaltaan kuuluva asetus.
Talousvaliokunnan näkemyksen mukaan lain sääntely
menee osin päällekkäin erityisesti ehdotetun
valmiuslain 34 §:n kanssa. Tämän vuoksi
valmiuslakiehdotuksen käsittelyn yhteydessä on
aiheellista selventää lakien välistä suhdetta. Talousvaliokunta
katsoo, että sekä uuden perustuslain voimaantulo
että yhteisön kauppapoliittisia instrumentteja
koskevassa sääntelyssä tapahtuneet muutokset
edellyttävät ainakin lain tarkistamista ja mahdollisesti
myös harkintaa siitä, onko lakia enää aiheellista
pitää voimassa.