Perustelut
Syrjäytyminen ilmiönä
Nuorten syrjäytymisestä puhuttaessa kohdejoukkona
ovat kaikki alle 30-vuotiaat lapset ja nuoret. Koska lasten ja nuorten
ongelmat ja kehitysvaiheet eri ikäkausina ovat hyvin erilaisia,
ei nuorten syrjäytymiselle ole olemassa yhtä kaikkien
hyväksymää määritelmää.
Nuorten syrjäytymisessä huono-osaisuuden eri ulottuvuudet vahvistavat
toisiaan, syrjäytyminen on ajautumista yhteiskunnassa tavanomaisena
pidetyn elämäntavan ja -laadun ulkopuolelle sekä ulosjäämistä yhteiskunnan
perusinstituutioista: työmarkkinoista, koulutuksesta, perheestä,
ystävistä ja yhteiskunnallisesta osallisuudesta.
Syrjäytymisen syyt liittyvät asiantuntijakuulemisten
mukaan yhteiskunnan, kulttuurin ja arvojen muutokseen. Syrjäytymistutkimuksen
mukaan merkittävimpiä syitä nuorten syrjäytymiseen
ovat päihde- ja mielenterveysongelmat. Korkean elintasomme
mahdollistanut teknologian ja tuottavuuden kehitys on nostanut vaatimustasoa
koulutus- ja työmarkkinoilla ja hävittänyt
paljon avustavia töitä. Useilta aloilta on kadonnut
vähän koulutusta vaativat avustavat työt
kokonaan. Aiemmin tällaisiin töihin hakeutuivat
ammatillista koulutusta vailla olevat nuoret. Erilaisten oppimisvaikeuksien
rooli onkin noussut merkittävästi, sillä kykenemättömyys tai
haluttomuus teoreettisiin opintoihin sulkee nykyisin helposti työmarkkinoiden
ulkopuolelle. Korkea työttömyys sekä vaikeuttaa
nuorten kiinnittymistä työmarkkinoille että heikentää vanhempien
kykyä tarjota hyvät kasvuolosuhteet lapsilleen.
Syrjäytyneiden nuorten määristä ei
ole olemassa yksiselitteisiä tilastotietoja. Tilastointi
ei ole edes mahdollista, sillä nuoria ei erotella syrjäytyneisiin
ja ei-syrjäytyneisiin. Syrjäytyneiden nuorten
määriä on pyritty selvittämään
tutkimusten avulla. Tutkimustuloksissa on esiintynyt suurta vaihtelua.
Tutkimustulokset syrjäytyneiden nuorten määristä ovat
vaihdelleet kymmenestätuhannesta sataantuhanteen nuoreen riippuen
tutkimuksessa käytetystä syrjäytymisen
määritelmästä, ikärajauksesta
ja mittarista.
Syrjäytymistutkimuksessa koulutuksen ja työn
ulkopuolelle jääneiden syrjäytyneiden nuorten
lukumäärä on arvioitu myös rekisteri-
ja tilastoaineistoista. Vaille toisen asteen opiskelupaikkaa jää vuosittain
n. 5 000 nuorta, joista 1 500 ei hae lainkaan
peruskoulun jälkeen opiskelemaan ja 3 500 ei saa
opiskelupaikkaa yhteishaussa. Erityistä tukea tarvinneilla
ja maahanmuuttajataustaisilla nuorilla on muita korkeampi riski
jäädä toisen asteen koulutuksen ulkopuolelle.
Maahanmuuttajataustaisen syrjäytymisen riski on yleisesti
ottaen suurempi kuin kantaväestöllä.
Erityisen suuri se on pääkaupunkiseudulla, jossa
se on n. 20 %, kun vastaava riski kantaväestöllä on
n. 4 %.
Arviolta n. 40 000 naista ja 70 000 miestä 20—29-vuotiaiden
keskuudessa on vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa.
Kun syrjäytyneiksi määritellään
koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle
jääneet 20—29-vuotiaat, lukumääräksi
on esitetty n. 33 000 miestä ja 18 000
naista. Arvioissa noin kaksi kolmesta syrjäytyneeksi
luokitellusta on miehiä.
Syrjäytymiskehitystä kuvaa myös työkyvyttömyyseläkkeelle
jäävien nuorten määrä.
Suomessa työkyvyttömyyseläkkeelle joutuu
vuosittain 1 500—1 600 alle 30-vuotiasta
nuorta mielenterveys- ja käytöshäiriöiden
takia (Kela). Täten mielenterveys- ja käytöshäiriöiden
vuoksi keskimäärin neljä nuorta aikuista
jää joka päivä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Nuorten syrjäytymistä koskevat tietoperustan puutteet
olivat yksi syy siihen, että valiokunta tilasi tutkimuksen
nuorten syrjäytymisestä. Seurantatiedon puute
nousee esiin myös jäljempänä esitettävässä nuorten
syrjäytymisen taloudellisten vaikutusten tarkastelussa.
Jäljempänä valiokunta kiinnittää erityistä huomiota
syrjäytymisen keskeisimpiin riskitekijöihin, joita
ovat mm. mielenterveys- ja päihdeongelmat, perhetilanteisiin
ja huono-osaisuuteen liittyvät ongelmat, palveluiden saatavuuteen
ja löytämiseen liittyvät puutteet, pelkän
peruskouluasteen suorittaneiden nuorten työllistymisen
vaikeudet, ennalta ehkäisevän toiminnan vähäisyys
suhteessa korjaavaan toimintaan ja tiedonkulun ongelmat eri toimijoiden
välillä. Lisäksi valiokunta nostaa esiin
ns. hyviä käytäntöjä,
joiden avulla nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä on
saavutettu myönteisiä tuloksia.
Syrjäytymisen taloudelliset vaikutukset
Nuorten syrjäytymisen taloudellisten vaikutusten arviointi
on osoittautunut vaikeaksi, koska ei ole olemassa tilastotietoja
syrjäytyneiden määristä eikä myöskään
seurantatietoa siitä, mitkä taloudelliset vaikutukset
ovat seurausta nimenomaan nuorten syrjäytymisestä.
Syrjäytymisen taloudellisia vaikutuksia on pyritty arvioimaan tutkimuksellisin
keinoin. Tutkimuksissa joudutaan täsmällisten
tietojen puuttumisen vuoksi tekemään arvioita
ja oletuksia taloudellisista vaikutuksista.
Kansantaloudelliset vaikutukset
Nuorten syrjäytyminen aiheuttaa kansantaloudellisia
menetyksiä, kasvattaa julkisen talouden menoja ja supistaa
verotuloja. Valtiontalouden tarkastusvirasto on esittänyt,
että nuoren ajautuminen sosiaalisesti huono-osaiselle elämänuralle
ja syrjäytyminen pysyvästi työmarkkinoilta aiheuttaa
yhteiskunnalle noin miljoonan euron kustannukset ennen kuin kyseinen
henkilö täyttää 60 vuotta. Laskelman
mukaan vuotuinen kustannus yhteiskunnalle on n. 25 000
euroa. Miljoonalla eurolla saa esim. ehkäisevänä palveluna
kotipalvelua 10 tuntia päivässä 10 vuoden ajan.
Viraston arvion mukaan syrjäytymisen kokonaiskustannukset
ovat arviointitavasta riippumatta miljardiluokkaa.
Tarkastusvaliokunnan tilaamassa syrjäytymistutkimuksessa
on puolestaan skenaariolaskelma siitä, kuinka suuria taloudellisia
menetyksiä syntyy, jos nuori suorittaa vain perusasteen koulutuksen
eikä hakeudu jatko-opintoihin. Laskelman lähtökohtana
ovat Pekka Myrskylän tutkimusten (2011 ja 2012) luvut syrjäytyneiden määristä.
Tutkimuksen mukaan vuonna 2010 syrjäytyneitä nuoria
miehiä oli lähes 33 000 ja syrjäytyneitä naisia
reilut 18 000. Toisena laskentaoletuksena on, että pelkän
peruskoulun varaan jääneillä miehillä työura
on 6,8 vuotta ja naisilla 10,2 vuotta lyhyempi kuin jatkokoulutuksen
suorittaneilla. Koska kyseessä on skenaariolaskelma, on
siinä annettu vaihtoehtoisia arvoja vain perusasteen tutkinnon
suorittaneiden määrille.
Jäljempänä olevan taulukon ensimmäinen
rivi osoittaa, että jos 32 871:stä syrjäytyneeksi
luokitellusta nuoresta miehestä 20 % (6 574
henkilöä) suorittaa vain perusasteen koulutuksen,
menetetään koko työuran aikana 44 705
työvuotta, jolloin koko menetetyn työpanoksen
arvo on 1 397 milj. euroa. Jos pelkän peruskoulutuksen varaan
jää 30 % tai 40 %,
on menetetyn työpanoksen arvo vielä suurempi.
Menetetyn työpanoksen arvo on laskettu 2 200 euron
mediaanipalkan mukaan. Skenaariolaskelman mukaan menetetyn työpanoksen
arvo vaihtelee n. 800 milj. eurosta n. 2 800 milj. euroon.
Koska laskelma perustuu oletuksiin vain perusasteen suorittaneiden
määristä ja jatkokoulutuksen puuttumisen
vaikutuksesta työurien lyhentymiseen, ei laskelman yksittäisiin
lukuihin kannata kiinnittää erityistä huomiota.
Tarkastusvaliokunta toteaa, että laskelman tuottama olennainen
tieto on se, että se osoittaa kansantaloudellisesti merkittävän
tuotannon menetyksen arvon suuruusluokan, jos nuoret jäävät
vain perusasteen koulutuksen varaan.
Syrjäytyneiden nuorten lukumäärä 2010,
heistä arvioitu osuus, joka suorittaa vain perusasteen
koulutuksen ja koulutustason perusteella arvioidut menetetyt työvuodet
sekä työpanoksen arvo
Syrjäytyneiden lukumäärä |
Vain
perusasteen tutkinnon tulevaisuudessa hankkivat,
%- ja lukumäärä
|
Menetetyt työvuodet |
Menetetyn työpanoksen
arvo, euroa
|
Miehet
N = 32 871
|
20 % |
6 574 |
44 705 |
1 397
milj.
|
30 % |
9 861 |
67 057 |
2 095
milj.
|
40 % |
13 148 |
89 409 |
2 794
milj.
|
Naiset
N = 18 470
|
15 % |
2 771 |
28 259 |
812 milj. |
25 % |
4 618 |
47 099 |
1 354
milj.
|
35 % |
6 465 |
65 938 |
1 895
milj.
|
Nuorten syrjäytyminen aiheuttaa tuotannon menetysten
lisäksi kustannuksia sekä valtiolle että kunnille.
Pääosa kustannuksista muodostuu syrjäytyneille
ja syrjäytymisriskissä oleville nuorille suunnatuista
palveluista ja heille maksetuista tulonsiirroista. Toimeentulotukea
sai vuonna 2012 n. 260 000 kotitaloutta. Toimeentulotuen bruttomenot
olivat vuonna 2012 yhteensä 648 milj. euroa, joka on keskimäärin
2 687 euroa/kotitalous. Tukea saaneissa 260 000
kotitaloudessa asui yhteensä 372 000 henkilöä,
ja heistä 102 000 oli 18—29-vuotiaita.
Toimeentulotukea vuosittain saaneiden osuus nuorissa ikäluokissa
on säilynyt aika samanlaisena koko 2000-luvun. Viimeisen
kymmenen vuoden aikana toimeentulotukea saaneiden osuus on ollut
n. 12 % ikäryhmässä 18—19
vuotta, n. 15 % ikäryhmässä 20—24
vuotta ja n. 10 % ikäryhmässä 25—29 vuotta.
Nuorista tuensaajista noin neljännes sai toimeentulotukea
koko vuoden.
Seuraavassa taulukossa on syrjäytymistutkimuksen arvio
toimeentulotukea saaneiden 18—29-vuotiaiden lukumääristä,
vuotuisen toimeentulotuen suuruus sekä toimeentulotuen
yhteismäärä. Taulukossa ovat mukana kaikki
mainitun ikäryhmän nuoret, eivät pelkästään
syrjäytyneet nuoret.
Arvio nuorille maksetusta toimeentulotuesta vuonna 2011
Toimeentulotukea
saavat 18—29-vuotiaat
|
Kotitalous |
Lukumäärä |
Keskimääräinen toimeentulotuki vuodessa,
euroa
|
Yhteensä,
euroa
|
100 000
nuorta
|
Vanhempien taloudessa
43 %
|
43 860 |
1 742 |
76,4 milj. |
|
Oma perhe 22 % |
22 440 |
2 850 |
63,9 milj. |
|
Yksinasuva 35 % |
35 700 |
2 610 |
93,2 milj. |
|
|
|
|
233,5 milj. |
Työttömyysturvan menot koostuvat ansiopäivärahojen,
peruspäivärahojen ja työmarkkinatuen menoista.
Finanssivalvonnan ja Kelan tilaston mukaan 17—29-vuotiaista
maksettiin vuonna 2011 päivärahoja lähes
137 000 nuorelle. Suurin osa heistä eli 57 % sai
työmarkkinatukea, ansiopäivärahaa sai
26 % ja peruspäivärahaa 16 %. Nuorille
maksettujen päivärahojen kokonaissumma oli 468
milj. euroa. Puolet tästä summasta oli työmarkkinatukea,
38 % ansiopäivärahoja ja 12 % peruspäivärahaa.
Työttömyysturvamaksuja maksetaan kaikille työttömille
nuorille, eikä niiden kytköksestä syrjäytymiseen
ole tarkempia viitteitä. Sen sijaan toimeentulotukimenojen kytköstä syrjäytymiseen
voidaan pitää selkeämpänä.
Vuonna 2012 kuntoutusrahaa maksettiin 16—24-vuotiaille
nuorille 38,4 milj. euroa. Yli 13 000:lle alle 29-vuotiaalle
nuorelle maksettiin vuonna 2012 työkyvyttömyyseläkettä keskimäärin
708 euroa kuukaudessa. Alle 29-vuotiaille maksetut eläkkeet
olivat siten n. 110,4 milj. euroa. Sairauspäivärahoja
maksettiin lähes 19 000:lle 16—24-vuotiaalle
yhteensä 28 milj. euroa.
Syrjäytymisen ehkäisyn kustannukset ja hyödyt
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kustannusten seuranta
on hajanaista. Syrjäytymisilmiön moniulotteisuuden
takia ehkäisytoimenpiteiden kustannustietoja ei löydy
kuntien eikä valtion laskentatoimesta eikä muistakaan
tietolähteistä. Syrjäytymistutkimuksessa
on tiettyjä laskentaoletuksia käyttäen
tarkasteltu ehkäisytoimien kustannuksia. Tutkimuksen laskelmien
mukaan nuorten syrjäytymistä ehkäiseviin
palveluihin käytetään Suomessa vuositasolla
yhteensä 232 milj. euroa. Koulupudokkaiden peruskoulun
jälkeiseen koulutukseen hakeutumista tukevat palvelut ovat
74 milj. euroa. Työllistymistä tukevien palvelujen
osuus on 59 milj. euroa. Peruskoulun suorittamista tukevien palvelujen
kustannukset ovat 50 milj. euroa. Työ- ja toimintakykyä tukevien
palvelujen kustannukset ovat 30 milj. euroa.
Taloustieteen nobelisti James Heckman on tutkimuksessaan (2006)
tarkastellut nuoriin kohdistuneiden investointien tuottavuutta.
Tutkimuksen mukaan lapsiin ja nuoriin kohdistuneet auttamis- ja
tukitoimet tuottavat paremmin kuin mitkään muut
investoinnit. Suurimmat taloudelliset hyödyt saavutetaan
0—3-vuotiaisiin suunnatuilla toimenpiteillä ja
seuraavaksi suurimmat tuotot 4—5-vuotiaisiin kohdistuneilla
toimenpiteillä. Myös kouluikäisiin ja
kouluiän ylittäneisiin suunnattujen investointien
taloudelliset hyödyt ovat merkittäviä.
Tutkimustulosten mukaan investoinnit lapsiin ja nuoriin ovat kannattavia
sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä ja
lasten ja perheiden palveluihin käytetty raha tuottaa moninkertaisen
tuoton. Varhaislapsuudessa tehdyt tukitoimet ovat sosiaalisesti
kestäviä ja tasa-arvoisia.
Tarkastusvaliokunnan mielestä hyvän esimerkin
siitä, miten lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä palveluja
voidaan tehostaa, tarjoaa Imatra. Kaupungissa havaittiin, että lasten
ja nuorten erityispalvelujen menot kasvoivat viime vuosikymmenen
puolivälissä noin puoli miljoonaa euroa joka vuosi.
Vuonna 2009 kaupunginvaltuusto päätti investoida
n. 200 000 euroa kuuden perhetyöntekijän
palkkaamiseen. Toimenpiteellä ja toimintatapojen muutoksella
saatiin lastensuojelun tarvetta, kustannuksia ja asiakasmääriä alenemaan.
Investointi on jo nyt maksanut itsensä ja tuottanut säästöä.
Panostus on maksanut itsensä takaisin viisinkertaisesti,
sillä lasten ja nuorten laitossijoitukset ovat selvästi vähentyneet.
Lastensuojelun kustannukset vuonna 2012 olivat 1,89 milj. euroa,
ja vuonna 2013 ne olivat enää 1,27 milj. euroa.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa saaman tiedon mukaan Suomessa
ehkäisevän työn voimavarat ovat olleet
vähäiset ja jo valmiiksi alimitoitetut. Rahoituksen
painopiste on yhä enemmän siirtynyt korjaaviin
toimenpiteisiin, joilla syrjäytymisongelmista kärsivien
nuorten yksittäisiä ongelmia on pyritty parantamaan.
Ennalta ehkäisevään toimintaan verrattuna
korjaavat toimenpiteet, kuten esim. erikoissairaanhoito ja psykiatrinen
hoito, ovat kalliita. Esimerkiksi korjaavana palveluna toteutettu
lapsen sijoitus maksaa vuodessa 90 000 euroa. Tämä summa
vastaa ennalta ehkäisevässä toiminnassa 1 000
tapaamista sosiaalityöntekijän kanssa tai 400
käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla tai yli
400 perheneuvolakäyntiä tai lähes 3 000
tuntia kotipalvelua ja seitsemän vuoden intensiivistä perhetyötä.
Vuonna 2011 ennalta ehkäisevään kouluterveydenhuoltoon
käytettiin 66 milj. euroa ja lapsiperheiden kotipalveluun
22 milj. euroa. Samana vuonna korjaavana toimintana toteutettuun
lasten ja nuorten lastensuojelun laitoshuoltoon käytettiin
619 milj. euroa eli 9-kertainen määrä kouluterveydenhuoltoon
verrattuna ja yli 28-kertainen määrä lapsiperheiden
kotipalveluun verrattuna. Seuraava arvio osoittaa, kuinka suuria
taloudellisia hyötyjä nuoria tukevaan toimintaan
sijoitettu yksi euro tuottaa (Campion J et al European Psychiatric
Association (EPA) guidance on prevention of mental Disorders
European Psychiatry 27, 2012):
- varhaisiin vuosiin sijoitettu
euro tuottaa 6 euroa
- vanhemmuuteen liittyvät toimenpiteet tuottavat
8 euroa
- päihteiden seulonnan toimenpiteet tuottavat 12
euroa
- koulukiusaamiseen liittyvät toimenpiteet tuottavat
14 euroa
- kouluissa tehtävät toimenpiteet, joiden
tavoitteena on vähentää käyttäytymishäiriöitä,
tuottavat 84 euroa.
Julkisia palveluja on leikattu 1990-luvun lamasta lähtien.
Leikkaukset ovat kohdistuneet erityisesti kuntien peruspalveluihin,
joiden merkitys on keskeinen nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Esimerkiksi
kunnallista kodinhoitoapua saaneita lapsiperheitä oli vuonna
1990 yli 50 000, vuonna 2000 alle 20 000 ja vuonna
2012 enää n. 9 000. Vuodesta 1990 vuoteen
2012 kodinhoitoapua saaneiden lapsiperheiden määrä väheni 83 %.
Valiokunnan mielestä toteutunut kehitys on huolestuttavaa,
sillä kotihoito on edullista syrjäytymisen ehkäisyä.
Esimerkiksi vuonna 2011 kotihoidon yksikkökustannus oli 39 euroa/tunti.
Ehkäisevän palvelun ja korjaavan toiminnan hintaerot
ovat merkittäviä. Esimerkiksi alaikäisen
psykiatrinen hoito v. 2014 maksaa Niuvanniemen sairaalassa 859 euroa/vrk
ja lastenpsykiatrian hoitopäivän hinta
v. 2014 HUS:n Lastenlinnassa on 1 355 euroa/vrk.
Korjaavien toimien kustannuksia lisää myös
asiakasmäärien kasvu. Vuodesta 1990 vuoteen 2010
palvelujen käyttö on lisääntynyt
merkittävästi. Kasvatus- ja perheneuvoloiden
asiakasmäärät lisääntyivät lähes
50 %, lastensuojelun avohuollon asiakkaiden määrä lisääntyi
yli 100 %, huostaan otettujen nuorisoikäisten
osuus ikäluokastaan kasvoi yli 150 %,
psykiatrisessa laitoshoidossa olevien ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen
lasten ja nuorten osuus ikäluokastaan kasvoi yli 150 % ja
erityisopetuksessa olevien koululaisten osuus ikäryhmästään
kasvoi n. 100 %.
Asiantuntijakuulemisessa saadun tiedon mukaan ehkäisevistä palveluista
ja avopalveluista 1990-luvulla säästäneet
kunnat ovat joutuneet käyttämään
enemmän kallista erikoissairaanhoidon laitoshoitoa sekä lasten
ja nuorten mielenterveyttä tukevia palveluita. Leikkaukset
ovat kohdistuneet lasten hyvinvoinnin kannalta tärkeisiin
neuvolapalveluihin, päivähoitoon, esi- ja perusopetukseen,
lukioihin, ammatilliseen koulutukseen ja vapaa-ajan toimintoihin.
Koska syrjäytyneistä nuorista ei ole aiemmin kuvatulla
tavalla riittäviä tietoja, ei heitä koskevia
taloudellisia tietoja ole myöskään saatavissa.
Tämän takia syrjäytymismenoista ei ole
olemassa kirjanpito- eikä tilastotietoja. Nuorten syrjäytymisen
vaikutuksia onkin jouduttu selvittämään
tutkijoiden tekemillä laskelmilla ja arvioilla.
Vaikka laskelmilla ei ole saatu esiin syrjäytymisen tarkkoja
taloudellisia vaikutuksia, ovat tutkijat pystyneet selvittämään
syrjäytymismenojen suuruusluokan. Laskelmat osoittavat, että nuorten
syrjäytyminen ja työelämän ulkopuolelle
jääminen aiheuttavat merkittäviä tuotannon
menetyksiä. Yksilön työelämän
ulkopuolelle jääminen aiheuttaa yhteiskunnalle
jopa miljoonan euron menetyksen. Menoja aiheutuu myös syrjäytyneille
maksetuista tuista ja heille tarjotuista palveluista. Tarkastusvaliokunnan mielestä
huolestuttava
piirre syrjäytymistä ehkäisevien palvelujen
kehityksessä on se, että ennalta ehkäisevien
palveluiden osuus on jatkuvasti pienentynyt verrattuna korjaaviin
palveluihin. Valiokunnan mielestä tilannetta voidaan parantaa
nykyisten resurssien uudelleenkohdentamisella.
Syrjäytymisen ehkäisy, palvelut ja kehittämistarpeet
Nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä käytetään
julkisia peruspalveluja. Näitä palveluja koskevia
keskeisiä kuntia ja valtiota velvoittavia säännöksiä ovat
mm. neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoa koskeva
asetus, lastensuojelulaki, päivähoitolaki, perusopetuslaki,
laki ammatillisesta koulutuksesta, oppilas- ja opiskelijahuoltolaki,
nuorisolaki, liikuntalaki, taiteen perusopetuslaki, sosiaalihuoltolaki,
laki kuntouttavasta työtoiminnasta ja laki julkisista työvoimapalveluista.
Näiden ns. lakisääteisten palvelujen
lisäksi kunnat järjestävät vaihdellen niitä täydentäviä palveluja.
Kolmannen sektorin toimijat, erilaiset järjestöt,
ovat myös toimineet pitkään nuorten parissa,
ja niiden työllä on merkittävä rooli
myös nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.
Järjestöjen toiminta on täydentänyt
ja myös kehittänyt julkisen puolen palveluita.
Järjestöissä toiminta on usein projektiluonteista.
Järjestökenttä on itsessään
laaja, sillä sosiaali- ja terveysalan yhdistyksiä (valtakunnalliset,
piiri- ja -paikallisyhdistykset) on n. 8 500 ja niissä arvioidaan
olevan henkilöjäseniä n. 1,3 miljoonaa.
Liikunta- ja urheilupuolella on puolestaan n. 10 000 toimivaa seuraa,
ja niissä arvioidaan olevan n. 1 milj. henkilöjäsentä.
Syrjäytymistutkimuksessa käydään
läpi kattavasti eri toimijoiden roolia, käytössä olevia
palveluita, toimenpiteitä sekä toiminnan tuloksia. Tämän
lisäksi tutkimuksessa esitellään laajasti vuosina
2007—2013 toteutettuja hankkeita, jotka tähtäävät
nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn (luku 5, s. 160—183).
Tarkastusvaliokunta ei tässä mietinnössään
lähde kuvaamaan yksityiskohtaisesti koko palvelukenttää,
vaan nostaa esiin tekemiään havaintoja ja kehittämistarpeita,
joiden pohjalta etenemistä valiokunta pitää niin
inhimillisestä kuin taloudellisestakin näkökulmasta
järkevänä.
Varhainen tuki (neuvola ja päivähoito)
Varhaiskasvatuspalvelut saavuttavat ison osan ikäluokasta. Äitiysneuvolapalveluja
jättää käyttämättä 0,2—0,3 % ja
lastenneuvolapalveluita puolestaan 0,5—1 %.
Myös enemmistö suomalaisista lapsista on päivähoidon
piirissä. Kunnan järjestämässä kokopäiväisessä tai
osa-aikaisessa päivähoidossa on n. 60 % ikäryhmästä.
Näissä luvuissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Asiantuntijakuuleminen ja tutkimukset vahvistavat, että nuoren
syrjään jääminen on pitkä prosessi
ja siitä on usein merkkejä nähtävissä jo alle
kouluiässä. Osalla huolenaiheet voidaan tunnistaa
jo neuvolassa. Yksilön syrjäytymisen kannalta
ratkaisevat elämänvaiheet ovat varhaislapsuudessa
ja koko perheen hyvinvoinnissa. Hyvinvoinnin edistämisessä ja
syrjäytymisen ehkäisyssä merkityksellistä on
valiokunnan mielestä se, että tukea on silloin
saatavilla lapsen ja nuoren sekä perheen arjessa.
Valiokunnalle esitetyt tutkimustulokset osoittavat, että syrjäytymistä ehkäisevät
toimet ovat sitä tehokkaampia ja kustannusvaikuttavampia, mitä nuorempiin
lapsiin ne kohdistuvat. Ennen kouluikää tehdyt
auttamis- ja tukitoimet ovat kaikkein tehokkaimpia. Varhainen tuki
ja ongelmien ehkäisy edellyttävät eri
sektoreiden tiivistä yhteistyötä. Hyvin
keskeistä syrjäytymisen ehkäisyssä on
tunnistaa ja hoitaa läheisten päihde- ja mielenterveysongelmat.
Riittävät ja laadukkaat peruspalvelut mahdollistavat
varhaisen puuttumisen.
Koulussa saatavat palvelut ja työssä oppiminen
Syrjäytymisen ehkäisyn näkökulmasta
peruskoululla on keskeinen merkitys. Koulu tavoittaa koko ikäluokan,
ja koulun tarjoamalla varhaisella tuella on suuri merkitys. Huono
koulumenestys ja koulunkäyntiin liittyvät vaikeudet
ennakoivat tulevia riskejä elämän eri
vaiheissa.
Perusopetuksessa on käynnissä toimintamalleja,
joista esim. joustavan perusopetuksen toiminta (Jopo) on ollut käynnissä vuodesta
2006 ja se on vuodesta 2009 sisällytetty perusopetuslakiin.
Kunnat saavat siihen nyt vakiintunutta rahoitusta. Jopo-toiminnan
tarkoituksena on tukea 7—9-luokkalaisia nuoria peruskoulun
loppuunsaattamisessa sekä ehkäistä ennalta
koulupudokkuutta ja syrjäytymistä. Oppilaalle
tehdään oma oppimissuunnitelma ja opetus järjestetään
pienryhmämuotoisesti mm. koulussa ja työpaikoilla. Jopo-toiminnan
on todettu edistäneen peruskoulun päättötodistuksen
saantia ja selkeyttäneen jatko-opiskelusuunnitelmia.
Tarkastusvaliokunta käsitteli joulukuussa 2013 mietinnössään
(TrVM 10/2013 vp — K 18/2013
vp) erityisopetuksen vaikuttavuutta valtiontalouden tarkastusviraston
tekemän tarkastuksen pohjalta. Siinä havaittiin,
että erityisopetukseen ottaminen ja siirtäminen
painottuivat voimakkaasti perusopetuksen viimeisille luokille (tarkasteluajankohta
oli 2001—2010). Tarkastusviraston havaintojen mukaan perusopetuksen
osittain tai kokonaan yksilöllistetyn oppimäärän
suorittaneet siirtyvät heikommin opiskelemaan toisen asteen
opintoja. Nämä oppilaat myös keskeyttävät
muita useammin toisen asteen opinnot, ja heidän työllisyystilanteensa
on heikompi neljä vuotta perusopetuksen päättämisen
jälkeen. Mietinnössään valiokunta
totesi, että "opetus- ja kulttuuriministeriön
tulee ryhtyä toimenpiteisiin, joilla peruskoulun osa-aikaista
erityisopetusta tehostetaan ja ehkäistään erityisopetustarpeiden
kasautumista peruskoulun viimeisille luokille. Vain riittävän
varhaisella oppilaan ongelmiin puuttumisella voidaan oppilaalle
turvata oikeus hänen tarvitsemaansa erityiseen tukeen.
Valiokunta pitää myös tärkeänä,
että opetus- ja kulttuuriministeriö sekä sosiaali-
ja terveysministeriö kiinnittävät erityistä huomiota
oppilaan perheen tukemiseen, sillä sen avulla voidaan ehkäistä koulussa
esiin nousevia oppilaan ongelmia. Varhaisella puuttumisella ja erityisopetuksen
oikealla ajoituksella parannetaan oppilaan jatkokoulutukseen pääsyn
ja työllistymisen edellytyksiä sekä ehkäistään
erityisopetuksen viivästymisestä ja puutteista
yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia."
Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2013 hallituksen esityksen
oppilas- ja opiskelijahuoltolaista (HE 67/2013 vp), joka
tulee voimaan vuoden 2014 elokuussa. Lakiin koottiin lainsäädännössä hajallaan
olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset.
Esityksen tavoitteena on niin ikään siirtää toiminnan
painopistettä nykyisestä ongelmakeskeisestä toiminnasta
ennalta ehkäisevään suuntaan. Lain hyväksymisen yhteydessä eduskunta
edellytti, "että opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa
uudistuksen vaikutuksia oppilashuollon vaikuttavuuteen ja tehostumiseen
sekä henkilöstön riittävyyteen
ja palvelujen saatavuuteen eri puolilla maata ja antaa asiasta sivistysvaliokunnalle
selvityksen kevätistuntokaudella 2018".
Sivistysvaliokunta puolestaan piti mietinnössään "välttämättömänä, että kouluterveydenhuollon,
koulupsykologin ja kuraattorin palvelut järjestetään
oppilaitoksissa siten, että palvelut ovat lähellä oppilaita
ja siten helposti ja nopeasti nuorimpienkin oppilaiden saavutettavissa.
Riittävien henkilöresurssien turvaaminen opiskelijahuoltoon
on uudistuksen toimivuuden kannalta keskeinen kysymys. Valiokunta
korostaa ensisijaisesti esityksen tavoitetta siirtää opiskeluhuollon
painopistettä nykyisestä ongelmakeskeisestä toiminnasta
ennalta ehkäisevään suuntaan."
Nuorten syrjäytymisen kannalta vaikeimpia kohtia koulutusuralla
on siirtyminen peruskoulusta toisen asteen koulutukseen ja ammatillisen koulutuksen
jälkeen työelämään.
Tilastokeskuksen mukaan koulutuksen jääminen peruskoulun varaan
leikkaa keskimäärin kolmanneksen työurasta.
Työttömyys on myös hyvin tavallista,
ja työttömyysvuosia kertyy miehille keskimäärin 6,2
ja naisille 5,6. Toisen asteen tutkinto puolestaan nostaa miesten
työvuosien odotearvoa kuudella ja naisten kymmenellä vuodella.
Syrjäytymisen ehkäisyssä on ensisijaista,
että kaikki saavat ammatilliset perusvalmiudet työntekoon.
Toistaiseksi esim. oppisopimuskoulutukseen osallistujista valtaosa
on ollut aikuisopiskelijoita, ja viime vuosina on alettu kehittää räätälöidympiä muotoja,
jotka soveltuvat paremmin sellaisille nuorille, joilla on heikommat
työllistymisedellytykset. Kokeiluja on tehty työpajoilla
ja kunnissa eri puolella Suomea. Valiokunnan mielestä on
tärkeää, että löytyy
toimivia keinoja vahvistaa erityisesti heikoimpien oppilaiden jatko-opintovalmiuksia
perusopetuksessa ja monipuolistaa työssäoppimista.
Helmikuussa 2014 osana nuorisotakuuta käynnistyi nuorten
oppisopimuskoulutuksen ja työssä oppimisen toimenpideohjelma.
Tavoitteena on edistää mm. nuorten työpaikalla
oppimista sekä työn ja koulutuksen entistä joustavampaa
yhdistämistä ja kehittää malleja
koulutuksen toteuttamiseksi oppilaitosmuotoisen ja oppisopimuskoulutuksen
yhdistelmänä. Esimerkiksi Sastamalan koulutuskuntayhtymä koordinoi
hanketta, jossa on mukana 17 koulutuksen järjestäjää.
Myös yritys- ja elinkeinoelämä ovat mukana
ja sitoutuneet yhdessä koulutuksen järjestäjien
kanssa toteuttamaan laajennetun työssäoppimisen
kokeilua.
On myös havaittu, että apua hakeva nuori joutuu
asioimaan useilla luukuilla eikä tule autetuksi. Ohjaamo-malli
pyrkii tuomaan tähän ratkaisua. Ohjaamo-mallia
kehitetään eri ministeriöiden yhteistyönä,
ja sen taustalla ovat kokemukset avoimen ammattiopiston kehittämistyöstä Joensuussa
ja Mikkelissä sekä Oulun Byströmin talon
toiminnasta. Ohjaamo tarjoaa matalan kynnyksen ohjauspalvelua koulutukseen
ja työelämään sekä muissa
elämäntilanteeseen liittyvissä asioissa.
Hallitus on maaliskuussa 2014 kehysriihessä tehnyt
päätöksen oppivelvollisuuden pidentämisestä vuodella.
Yhtenä tavoitteena on parantaa nuorisotakuun toimeenpanoa
ja nuorten työllistymismahdollisuuksia.
Mielenterveys- ja päihdeongelmat
Syrjäytymistutkimus tuotti tärkeää tietoa
mielenterveyden häiriöiden merkityksestä työmarkkina-asemaan.
Kohdejoukkona oli 60 % vuosina 1981—1983
syntyneistä nuorista. Koko joukosta työllisiä vuonna
2010 oli 72 %, kun taas lastensuojelupäätöksen
saaneista työllisiä oli 43 % ja
psyykelääkettä saaneista 44 %.
Nuorista, joiden vanhemmat olivat saaneet toimeentulotukea, oli
tuen pituudesta riippuen työllisiä 61—66 %.
Tulokset osoittavat valiokunnan mielestä sen, ettei nuoruuden
kasvuympäristöön liittyvä taloudellinen
huono-osaisuus olennaisesti heikennä nuorten työmarkkina-asemaa.
Sen sijaan mielenterveysongelmat näyttävät
selkeästi lisäävän riskiä syrjäytyä,
ja valiokunnan mielestä onkin tärkeää tunnistaa
mielenterveyden ongelmat aiempaa varhaisemmassa vaiheessa ja tarjota niihin
asianmukaista apua.
Mielenterveyden häiriöiden aiheuttama sairastavuus
ja työkyvyttömyys kohdistuvat yhä useammin
nuoriin ikäluokkiin. Joka viides nuori (13—22-vuotiaat)
kärsii häiriötasoisesta mielenterveyden
oireilusta. Mielenterveyden häiriöt ovat nuoruusiässä kaksi
kertaa yleisempiä kuin lapsuudessa.
Keskivaikeasti tai vaikeasti masentuneita nuoria on syrjäytymistutkimuksen
mukaan yläasteen kahden viimeisen luokan oppilaista 12,8 %,
lukion kahden ensimmäisen vuoden oppilaista 10,5 % ja
ammatillisen oppilaitoksen kahden ensimmäisen vuoden oppilaista
11,1 %. Luvut ovat vuosilta 2007—2011
ja ovat pysyneet samalla tasolla aiempiin vuosiin verrattuna. Sen
sijaan depressiolääkkeistä korvausta saaneiden
osuudet ovat samalla ajanjaksolla kasvaneet.
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kokonaisuus jakaantuu
perusterveydenhuollon (koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto), erikoissairaanhoidon
(nuorisopsykiatriset ja avohoidon palvelut) ja sosiaalihuollon (perheneuvolat, nuorisoneuvolat
ja järjestöt, esim. Vamos-toiminta) järjestämiin
palveluihin. Suomessa tiedetään melko vähän
mielenterveyspalvelujen vaikuttavuudesta. Käytös-
ja päihdehäiriöisten nuorten kohdalla
vaikuttavimmiksi on todettu sellaiset työskentelymallit,
joissa työskennellään samanaikaisesti
nuoren, hänen vanhempiensa, perheen ja ulkoisten verkostojen
kanssa.
Valiokunnan huomiota kiinnitti asiantuntijakuulemisessa myös
se, että valtio ja kunta keskenään rahoittavat
lähes kokonaan psykiatrian erikoissairaanhoidon (94 % v. 2008),
kun taas muut rahoittajat, kuten työnantaja, Kela, yksityiset
vakuutuslaitokset jne. osallistuvat n. 25 %:n osuudella
muiden terveyspalveluiden rahoittamiseen. Psykiatrisen hoidon menot
olivat vuonna 2011 kokonaisuudessaan 749 milj. euroa.
Valiokunnan mielestä lapsen/nuoren tilanne pitäisi
ensin arvioida ja arkielämän toimivuus varmistaa
kuntatasolla, ennen kuin hänet ohjataan psykiatriseen erikoissairaanhoitoon.
Näin voitaisiin myös saada hoidolta parempaa vastinetta.
Erikoissairaanhoito yksin ei kykene varmistamaan arjen toimivuutta
etenkin, kun arjen todellisuus on tutkimuksiin ja hoitoihin jonottamista.
Valiokunnan mielestä myös taloudellisten kannustimien
pitäisi olla sellaisia, että ne ohjaavat kuntaa
ennalta ehkäisevien palvelujen järjestämiseen
ja käyttöön.
Myös päihdeongelmien on todettu lisäävän nuorten
syrjäytymisriskiä. Päihdeongelmat ovat este
koulutukseen osallistumiselle ja työllistymiselle. Vuonna
2011 päihdehuollon nuorisoasemilla oli n. 5 500
asiakasta ja laitoksissa sai hoitoa n. 700 alle 25-vuotiasta nuorta.
Heistä huumeasiakkaita oli 389. Nuorten päihdehuollon
kustannukset ovat arviolta 4,5 milj. euroa vuodessa.
Valiokunnan käsityksen mukaan olemassa olevat päihde-
ja mielenterveyspalvelut, nykyisellä tavalla järjestettyinä,
eivät tavoita riittävän hyvin hoidon
tarpeessa olevia nuoria. Hoitoon pääsy on liian
vaikeaa, ja hoitoon pääsee vasta, kun ongelmat
ovat jo suuria. Monet nuoret jäävät myös
ilman tarvitsemaansa hoitoa, vaikka ovat hoidon piirissä,
koska esim. psykiatrian poliklinikat eivät pysty jalkautumaan
ja tarjoamaan intensiivistä hoitoa. Syrjäytymistutkimuksen
mukaan syrjäytymisvaarassa olevat nuoret asettuvat diagnostisessa
luokituksessa käytös- ja/tai päihdehäiriöiden
kategoriaan. Tautiluokituksen perusteella niihin liittyy tavanomaisesti myös
joku muu mielenterveyden häiriö, kuten ahdistuneisuus-
tai mielialahäiriö. Käypä hoito -suositusten
mukaan esim. kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan
tulisi saada vaikuttavaksi todettua hoitoa sairautensa ajankohtaisen vaiheen
ja kokonaiskulun mukaisesti. Nuorten potilaiden lievien ja keskivaikeiden
depressioiden hoito voidaan suositusten mukaan yleensä aloittaa
psykoterapialla ja niihin liitetään masennuslääkitys,
ellei hoitovastetta ole saavutettu noin kuukauden kuluessa. Valiokunta
on huolestunut saamistaan viesteistä, joiden mukaan hoitomuotona
käytetään pelkästään
lääkehoitoa ja se aloitetaan liian nopeasti ja
helposti ilman mahdollisuutta terapiaan.
Valiokunnan mielestä olemassa olevien palveluiden sisällä ja
niiden välillä tarvitaan uudelleenjärjestelyjä,
jotta saadaan aikaan matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluja, joissa
nuoret saavat hoito- ja kuntoutuspalvelut joustavasti ja avun nopeasti.
Nuorella ei ole aikaa eikä yhteiskunnalla varaa odottaa
avun tuloa. Valiokunnan käsitys on, että tähän
eivät ratkaisua tuo lisäresurssit, vaan olemassa
olevien resurssien käyttö ja kohdentaminen uudella
tavalla. Valiokunta toteaa, että tämä on
ratkaistavissa hallituksen ja opposition sopiman sosiaali- ja terveyspalvelujen
uudistuksen yhteydessä. Valiokunta palaa jäljempänä mietinnössään
tähän asiaan.
Nuorisotyö
Nuorisolain mukaisesti kunnan tehtäviin kuuluu nuorisotyö,
jonka yhtenä toimintamuotona voivat olla mm. nuorten työpajapalvelut
ja etsivä nuorisotyö. Etsivän nuorisotyön
tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa
oleva nuori ja auttaa hänet sellaisten palvelujen ja muun
tuen piiriin, joilla edistetään hänen
kasvuaan ja itsenäistymistään sekä pääsyään
koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivän nuorisotyön
tukemiseen tarkoitettu valtionavustus on vuositasolla 14 milj. euroa.
Etsivä nuorisotyö kattaa n. 70 % Suomen
kunnista, ja työpajatoiminnan piirissä on puolestaan
n. 270 kuntaa ja toiminta tavoittaa 20 000 nuorta. Työpajoista
85 % toimii vakinaisesti.
Työpajatoiminta ja siihen läheisesti linkittyvä etsivä nuorisotyö ovat
toimintaa yhteiskunnallisen järjestelmän väleissä ja
reuna-alueilla. Työpajatoiminta asemoituu työllisyyspolitiikan ohella
vahvasti koulutus- ja nuoriso- sekä sosiaalipolitiikan
alueille. Työpajojen valmennustyölle ja etsivälle
nuorisotyölle on ominaista hallinnolliset ja organisatoriset
sektorirajat ylittävä monialaisuus ja -ammatillisuus.
Etsivä nuorisotyö toimii yhteistyössä nuorten
työpajatoiminnan kanssa: vuonna 2012 etsivä nuorisotyö ohjasi
nuorten työpajoille tai nuorisotoimen palveluihin 1 738
nuorta.
Asiantuntijakuulemisen perusteella ongelmana on nuorten jatko-ohjaus,
eikä nuorille ole saatavilla heille soveltuvia hoidollisia
ja kuntoutuksellisia palveluita. Eli kun nuori löydetään,
ei ole paikkaa mihin hänet voidaan ohjata. Ohjaamo tai erilaiset
matalan kynnyksen palvelut voisivat toimia tällaisina paikkoina,
joista nuori saa tarvitsemaansa tukea ja ohjausta tarvitsemiensa palveluiden
(esim. kuntoutus, koulutus, työpaja) piiriin. Valiokunnan
mielestä on tärkeää, että nuorten
pääsy ammatilliseen kuntoutukseen helpottui vuoden
2014 alusta, kun kuntoutuksen myöntämisehdot muuttuivat.
Ammatillista kuntoutusta voivat nyt saada myös ne nuoret,
jotka ovat vaarassa syrjäytyä työelämästä ennen
kuin ovat sinne edes päässeet.
Myös rahoituksen todettiin vaikeuttavan nuorisotyötä,
sillä se ei kata kaikkia kustannuksia (etsivän
nuorisotyön valtionavustus kattaa työntekijän
palkkauskuluista 60—70 %). Lisäksi työtä on
vaikea kehittää pitkäjänteisesti,
koska rahoituspäätökset saadaan vain
vuodeksi kerrallaan. Valiokunnan mielestä suunta on väärä,
jos etsivän nuorisotyön rooli on vaarassa muuttua ennalta
ehkäisevästä korjaavaan suuntaan, ja
on myös kansalaisen yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta
väärin, että näitä palveluja
ei ole saatavissa koko Suomessa.
Nuorten tarpeiden ja elinympäristön huomioiminen
Syrjäytymistutkimus osoittaa, että nuoren
on usein vaikea löytää palveluista apua
ongelmiin itsenäisesti. Palvelut ovat usein ns. viranomaispalveluja,
joihin hakeutumisen kynnys on korkea, eikä tarvittavia
palveluita ole saatavissa yhdeltä luukulta. Valiokunnan
mielestä näyttää myös
siltä, että huomio kiinnittyy ehkä liikaakin palveluihin,
kun pitäisi ymmärtää paremmin perhe-elämän
ja kodin sekä toveripiirin ja muun ympäristön
merkitystä nuoren syrjäytymisen ehkäisyssä.
Lapset ja nuoret kokevat olevansa palveluissa lähinnä toiminnan
kohteita, eikä heidän kokemusasiantuntemustaan
arvosteta ja hyödynnetä palvelujen toteuttamisessa
ja kehittämisessä. Aito osallisuuden kokemus ja
mahdollisuus vaikuttaa itseään ja yhteisöään
koskeviin asioihin on erittäin tärkeää myös
lapsille ja nuorille ja edistää heidän
vastuuntuntoaan.
Asiantuntijakuulemisissa kuultiin hyviä tapoja toimimisesta
lasten ja nuorten parissa. Esimerkiksi Walter ry pyrkii toiminnassaan
vaikuttamaan ihmisten arvomaailmaan: edistämään muiden
kunnioittamista, ymmärtämistä, välittämistä ja
vastuun ottamista. Urbaanit lapset ja nuoret -projekti järjestää harrastustoimintaa
alle 15-vuotiaille syrjäytymisvaarassa oleville maahanmuuttajataustaisille
ja kantaväestöön kuuluville taantuvilla
kaupunkialueilla Helsingissä ja Vantaalla. Yhdistys tukee
mm. osallistumista säännölliseen harrastustoimintaan
ja lähtee siitä, että osallistumismahdollisuuden
kautta lisääntyneet tiedot ja taidot kehittävät
henkilökohtaisia ja sosiaalisia taitoja, johtavat käyttäytymisen
muutokseen ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Valiokunta pitää tällaista
toimintaa erittäin tarpeellisena, sillä pääkaupunkiseudulla
maahanmuuttajataustaisten nuorten riskin syrjäytyä on
todettu olevan viisinkertainen kantaväestöön verrattuna.
Ikäluokasta 9—12-vuotiaat yli 80 % on
jossain vaiheessa mukana liikunnan ja urheilun seuratoiminnassa
ja parhaimmillaan yli 50 % ikäluokasta
on yhtä aikaa mukana. Suomessa erityisenä haasteena
on ylläpitää seuraharrastus ja ylipäätään
muu liikunta-aktiivisuus murrosiän yli. Myös liikuntaharrastuksen
hinnalla on merkitystä. Opetus- ja kulttuuriministeriön
teettämä juuri ilmestynyt tutkimus osoittaa, että lasten
liikuntaharrastuksessa hinnat ovat kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa.
Suurin syy kustannusten nousuun on lasten ja nuorten seuratoiminnan
kilpailullistuminen. Seuraurheilua harrastavien perheiden bruttotulojen
keskiarvo on yli 80 000 euroa vuodessa. Kymmenen vuotta sitten
tutkimukseen osallistuneista vastaajaperheistä 34 % ansaitsi
yli 70 000 euroa nykyrahassa.
Valiokunnan mielestä ajatus siitä, että syrjäytymisen
ehkäisynkin kannalta jokaisella lapsella ja nuorella tulee
olla yksi harrastus (liikunta, musiikki, taide tms.) on kannatettava.
Valiokunta pitää huolestuttavina tietoja liikuntaharrastusten
hintojen kasvusta ja sen merkityksestä lasten ja nuorten
tosiasiallisiin mahdollisuuksiin harrastaa. Mahdollisuus saada
harrastukseen tukea toimeentulotuesta vaihtelee kunnittain.
Palveluiden kyky tunnistaa ongelmat ja auttaa
Valiokunta tuli työnsä aikana vakuuttuneeksi siitä,
että pohja nuorten hyvinvoinnille luodaan lapsuudessa ja
että nyt erityishuomiota tulee kiinnittää lapsiperheiden
palveluihin ja varhaisvaiheen tukeen. Asiantuntijat ja tutkimukset
vakuuttavat myös, että keskeiset riskitekijät
syrjäytymiselle ovat tunnistettavissa jo ennen kouluikää.
On myös todettava, että 90—95 %:lla lapsista
kaikki on kunnossa, eli valiokunnan mielestä nyt haetaan
palvelujärjestelmältä kykyä tunnistaa
riskitilanteet. Suuri osa nuorista ja heidän perheistään
on kulkenut läpi hyvinvointivaltion keskeisen palveluarsenaalin,
mutta palvelujärjestelmät näyttävät
tunnistavan heikosti riskitekijät tai ainakin puuttuvan
niihin riittämättömästi, kun
syrjäytymisestä aletaan tosissaan huolestua vasta
nuoruusiässä.
Ongelma näyttää mm. olevan, että mikään taho
ei ota tai kanna kokonaisvastuuta tarvittavista palveluista, vaan
hoitaa oman sektorikohtaisen osuutensa asiassa. Valiokunnan mielestä matalan
varhaisen puuttumisen mahdollistamiseksi niin lastensuojeluviranomaisella
kuin muulla lasten ja nuorten parissa työskentelevällä viranomaisella
tulee olla nimetty vastuuhenkilö (yhteyshenkilö),
jonka asiana on auttaa ja antaa tukea ja jolla on asiantuntemusta
myös tiedon käsittelyyn ja välittämiseen
liittyvissä asioissa. Valiokunta uskoo, että tämä parantaisi palveluprosessissa
siirtymä- ja nivelvaiheita, jotka ovat kaikkein haavoittuvaisimpia
kohtia ja joissa riski väliinputoamiselle ja oikeanlaisen palvelun
saamiselle on korkea.
Valiokunnan mielestä Ankkuri-toiminta on hyvä esimerkki
moniammatillisesta ja ehkäisevästä toiminnasta.
Ankkuri-toiminnalla on tarkoituksena puuttua varhaisessa vaiheessa
lasten ja nuorten rikollisuuteen sekä lähisuhdeväkivaltaan.
Toiminta perustuu poliisin, sosiaalityöntekijän,
psykiatrisen sairaanhoitajan ja nuorisotyöntekijän
yhteistyöhön ja ammattitaitoon. Toimintaa on Hämeenlinnan,
Forssan ja Riihimäen seuduilla, ja ankkuritiimien kokoonpano
vaihtelee paikoittain. Ankkuritiimissä käsitellään kaikki
alle 18-vuotiaiden nuorten ja lasten tekemiksi epäillyt
rikolliset tapahtumat. Toiminnan keskeisenä periaatteena
on nopea puuttuminen: asianosaisiin otetaan yhteyttä heti
ja tiimissä käsitellään asiaa
kahden viikon sisällä. Ankkuritiimi kutsuu nuoren
vanhempiensa kanssa alkuselvitykseen, jossa poliisi antaa mm. laillisuuskasvatusta
ja herättelee nuorta pohtimaan tekonsa merkitystä.
Sosiaalityöntekijä tai sairaanhoitaja jatkaa keskustelua
ja selvittää lastensuojelun tarvetta sekä kyselee
perheen ja nuoren tilanteesta, kuten perhesuhteista, kaveripiiristä tms.
Useimmiten nuoren rikoksen käsittely päättyy
jo ankkurissa yhdellä kerralla, mutta tarvittaessa käsittelyä voidaan
jatkaa sosiaalityöntekijän tai sairaanhoitajan
kanssa. Ankkurin sosiaalityöntekijä toimii tiiviissä yhteistyössä muiden
lastensuojeluviranomaisten kanssa, ja tieto kulkee molempiin suuntiin.
Myös uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain keskeinen
tavoite on parantaa ja tehostaa eri hallinnonalojen viranomaisten
välistä yhteistyötä. Opiskeluhuoltoa
tullaan toteuttamaan opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen
monialaisena suunnitelmallisena yhteistyönä opiskelijoiden
ja heidän huoltajiensa sekä tarvittaessa muiden
yhteistyötahojen kanssa. Muita yhteistyötahoja voivat
olla esim. nuorisotoimi, lastensuojelu tai poliisi. Valiokunta pitää hyvänä,
jos tämän lain toimeenpanossa löydetään
käytännön toimintatapoja kokonaisvastuun
ja tiedonkulun parantamiseksi eri viranomaisten välillä ottaen
tarkastusvaliokunnan tekemät ehdotukset huomioon. Valiokunta
käsittelee jäljempänä yksityiskohtaisemmin
moniammatillista toimintaa ja tiedonkulun ongelmia.
Lapseen, nuoreen ja perheeseen päin tulee pystyä puolestaan
tarjoamaan moniammatillista asiantuntemusta matalalla lähestymiskynnyksellä.
Palvelu tulee voida antaa yksilöllisesti, ja samalla kertaa
tulee voida kartoittaa kaikkien tarvittavien palvelujen tarve ja
myös ohjata niihin. Parhaisiin tuloksiin päästään
tutkitusti integroiduilla palvelukokonaisuuksilla. Yksittäisten
palvelujen on todettu harvoin johtavan irti syrjäytymiskierteestä.
Ohjauksen ja tuen varmistamiseksi tulee lapselle, nuorelle tai perheelle
nimetä tukihenkilö, joka seuraa rinnalla ja jolla
on myös vastuu muutostilanteissa.
Nykyiset sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmät
eivät tue halutunlaista toimintaa, eikä niihin
kerry tietoa, joka olisi helposti jaettavissa ja hyödyllistä tiedon
vastaanottavalle taholle. Järjestelmät on suunniteltu
asioiden kirjaamista varten eikä esim. toiminnan ohjaamista varten.
Kuntien taloushallinnon ja tilastoinnin rakenteet noudattavat vanhaa
sektorijakoa ja ovat yhteistyön kannalta ongelmallisia.
Lisäksi yhteistyöorganisaatioiden kulttuurien
on todettu olevan erilaisia sosiaalihuollossa, työhallinnossa,
terveydenhuollossa ja opetustoimessa. Kulttuuri- ja asennemuutosten
lisäksi tarvitaan valiokunnan mielestä myös
uusia työkaluja (esim. tietojärjestelmät)
ja seurantamenetelmiä, jotta pystytään
myös havainnoimaan perheen ongelmat ja hoitamaan koko perhettä silloin,
kun siihen on tarvetta.
Valiokunnan mielestä tarvitaan myös sellaisia
toimintatapojen muutoksia, jotka ovat osoittautuneet toteutuskelpoisiksi
todellisessa elämässä esimerkiksi joissakin
kokeilukunnissa. Valiokunta käsittelee asiaa jäljempänä.
Hyvien käytäntöjen levittäminen
ja juurruttaminen
Valiokunta on myös selvittänyt, mitä tietoa
on käytettävissä nuorten syrjäytymisen
ehkäisyä edistävän toiminnan
lupaavista ja hyvistä käytännöistä.
Syrjäytymistutkimukseen (luku 6 Hyvät käytännöt)
ja sen liitteeseen on koottu tietoa tähän liittyvistä internetsivuista,
raporteista ja seminaareista. Tutkimuksessa selvitettiin myös kuntien
käyttämiä tapoja näiden hyvien
käytäntöjen kokoamiseen ja levittämiseen.
Niitä olivat erilaiset esittelyt, tietoiskut, seminaarit,
kunnan omat ja valtakunnalliset internetsivustot ja sähköpostilistat.
Tutkimuksessa löydettiin myös yhteisiä nimittäjiä näille
hyville käytännöille. Niitä ovat
nuoria palveleva, yksilöllistä tukea tarjoava
työntekijä, nuorta auttava toimiva yhteistyöverkosto
sekä palvelujen tarjoaminen nuorta lähellä ja
keskitetysti.
Vantaalle ollaan esim. rakentamassa matalan kynnyksen nuorten
yhteispalvelupistettä. Myös nuorisoneuvolan (ts.
nuorten mielenterveyspalvelut) ja nuorisoaseman (ts. nuorten päihde-
ja muut riippuvuuspalvelut) yhdistämistä selvitetään.
Toimintaa on tarkoitus kehittää siten, että palveluun
ei ole asiakkuuskriteerejä, vaan se on aidosti matalan
kynnyksen palvelua, johon nuori pääsee kaikissa
elämänhallintaan liittyvissä asioissa.
Työntekijät työskentelevät osan
viikosta ko. yksikössä ja osan viikosta jalkautuen
kouluihin oppilashuollon tueksi, nuorisopalveluihin ja nuorten perheisiin.
Vantaalla toimii myös nuorten palvelujen koordinaatioryhmä ja
oppilashuollon koordinaatioryhmä, jotka ovat toimialarajat
ylittäviä ja mahdollistavat yhteisen johtamisen.
Oulussa tavoitteena on, että kuntalaiset kohtaavat
asiakkaana vain yhden palvelukokonaisuuden ilman näkyviä hallinnollisia
rajoja. Palveluiden painopistettä ollaan siirtämässä ennalta
ehkäiseviin ja kevyempiin palveluihin siten, että niillä voidaan
ehkäistä ennalta hyvinvointiongelmien syntyä ja
vähentää erityispalvelujen käyttöä.
Lapsia, nuoria ja perheitä koskevia keskeisiä palveluita
ovat hyvinvointineuvolat, hyvinvointikoulut ja Byströmin
nuorten toimintakeskus (nuorten palvelussa asiakaskontakteja vuonna
2013 oli 7 624).
Hämeenlinnassa puolestaan oma palvelutuotanto on organisoitu
yhdeksi lasten ja nuorten (9 kk—29-vuotiaat) palveluiden
kokonaisuudeksi. Tavoitteena on lapsen ja nuoren hyvä päivä (kaikilla
vähintään yksi harrastus) ja peruspalveluiden
kehittäminen kokonaisvaltaisesti huomioimaan nuoren koko
elämäntilanne.
Imatralla on toiminta keskitetty aiemman kolmen lautakunnan
sijasta yhteen, lasten ja nuorten lautakuntaan. Aiemmin perinteinen
toimiala- ja budjettiajattelu hankaloitti palveluiden kokonaisuuden
kehittämistä. Imatralla on kuvattu palvelut yksityiskohtaisesti,
luotu mittarit ja onnistuttu saamaan myös tietoa palveluiden
vaikuttavuudesta. Lastensuojelun toimenpiteiden kohteena olevien
lukumäärä on pienentynyt ja sijoitukset
vähentyneet, sekä myös laitoshoidon osuus
on pienentynyt. Hyvinvointineuvola on toiminut viisi vuotta, ja
erityisesti alle 2-vuotiaitten lasten perheet ovat vähentyneet
lastensuojelun asiakkaina. Neuvolalla on ihmisten mielessä positiivinen
viritys, siellä ei ole kynnystä tulla hyväksytyksi,
ja perhe tuntee saavansa konkreettista apua.
Imatralla vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelmien
merkitys ja riski on tunnistettu, ja tämä otettiin
huomioon uusia perhetyöntekijöitä palkatessa.
Perhetyöntekijät tekevät konkreettista
työtä perheessä, antavat vertaistukea
ja ovat saaneet perheitä osallistumaan tukiryhmiin.
Rauman Seudun Katulähetyksellä on käytössä polku-malli,
jossa nuoret huomioidaan yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti.
Se tarjoaa mm. vaihtoehtoisesta koulutuksesta polkua opiskelemaan
tai työelämään. Mallissa voidaan
esimerkiksi suorittaa osanäyttötutkinto alalta,
joka todennäköisesti työllistää alueella.
Mallia on käytännössä testattu
ja arvioitu, ja n. 60 % ohjautuu eteenpäin.
VAMOS-palvelut on puolestaan 16—29-vuotiaille nuorille
suunnattu palvelukokonaisuus, joka toimii Helsingissä ja
Espoossa. Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa nuoren omia voimavaroja
ja vahvuuksia sekä tukea nuorta kiinnittymään
yksilöllisesti arvioituun ja suunniteltuun jatkopolkuun.
Päätavoite on löytää nuorelle
tie koulutukseen tai työelämään.
Toiminnan periaatteina ovat matala kynnys, vapaaehtoisuus, aito
kohtaaminen ja maksuttomuus sekä nuoren aktiivinen toimijuus.
Palvelukokonaisuuteen kuuluu etsivä nuorisotyö,
toimintakeskus, starttivalmennus, valmentava koulutus sekä työhön ja
koulutukseen ohjaavat ESR-hankkeet.
Asunnottomuus on myös iso ongelma. Ilman asuntoa on
lähes mahdotonta kiinnittyä koulutukseen tai työhön,
puhumattakaan kuntouttavista toiminnoista. Asunnottomuus itsessään
syrjäyttää, luo eriarvoisuutta ja arvottomuuden
tunnetta. Valiokunnan mielestä on tärkeää,
että monissa nuoria auttavissa toiminnoissa tarjotaan tuettua
asumista ja autetaan vuokra-asunnon saamisessa.
Valiokunnan mielestä on ilmeistä, että nyt
on löydettävä keinot, joilla uudenlaiset
hyväksi havaitut ja vaikuttavat palvelumuodot levitetään valtakunnallisesti.
Ongelmana tällä hetkellä on, etteivät
toimiviksi tiedetyt asiat mene laajasti käytäntöön.
Hyvien käytäntöjen levittäminen
ja käyttöönotto on liian sattumanvaraista
ja hidasta. Olennaista on myös saada rahoitus pysyvämmälle
pohjalle ja pyrkiä pois hankelähtöisestä rahoituksesta.
Hankelähtöisyyden on todettu vaikeuttavan pysyvien
toimintatapojen juurruttamista. Valiokunta toteaa, että nämä asiat
tulee ratkaista hallituksen ja opposition sopiman sosiaali-
ja terveyspalvelujen uudistuksen yhteydessä, ja valiokunta
käsittelee asiaa vielä jäljempänä.
Nuorisotakuu
Nuorisotyöttömyys on kasvanut, ja ongelmaan on
kohdistettu useita työvoimapoliittisia toimenpiteitä.
Vuonna 2005 käynnistettiin nuorten yhteiskuntatakuu, jonka
tavoitteena oli katkaista nuorten työttömyysjaksot
nopeasti ja lisätä nuorten aktivointia. Takuulla
aikaistettiin alle 25-vuotiaiden työnhakusuunnitelmaa ja
siihen sisällytettiin lupaus aktivointitoimenpiteestä kolmen
kuukauden sisällä suunnitelman allekirjoittamisesta.
Vuonna 2013 nuorten yhteiskuntatakuu laajennettiin nuorisotakuuksi.
Takuun piiriin tulivat myös 25—30-vuotiaat vastavalmistuneet
nuoret. Nuorisotakuu sai samat perustavoitteet kuin vuoden 2005
nuorten yhteiskuntatakuu.
Nuorisotakuun toteutus on vielä monelta osin kehitysvaiheessa,
ja tietoja sen toteutuksesta on vielä tässä vaiheessa
vähän saatavissa. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen
ja Kansaneläkelaitoksen tutkijat ovat vuonna 2014 arvioineet,
miten takuun tavoitteet ovat toteutuneet ja miten suhdannevaihtelut
ovat heijastuneet takuulupauksiin. Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat,
että vuoden 2005 yhteiskuntatakuu lisäsi ja nopeutti
nuorten aktivointia. Osa lisääntyneestä aktivoinnista
tapahtui jossain määrin vanhemman ikäryhmän
kustannuksella. Tutkijat arvioivat tulostensa pätevän
ajoituksen ja kohdentamisen osalta pitkälti myös
vuoden 2013 nuorisotakuuseen. Merkittävin ero aiemman nuorten
yhteiskuntatakuun ja nykyisen nuorisotakuun välillä on
toteutusajankohdan suhdannetilanne.
Asiantuntijakuulemisen mukaan nuorisotakuun toteutus on käynnistynyt
ennakoitua hitaammin kunnissa ja varsin epätasaisesti myös aluetasolla.
Syinä epätasaiseen käynnistymiseen paikallistasolla
mainittiin heikkenevä kuntatalous, työpaikkojen
väheneminen, nuorten voimakas muuttovirta ja palvelujen
riittämättömyys. Nuorisotakuun käynnistyminen
on ollut hidasta myös TE-hallinnossa. Tuottavuusohjelman
vaikutukset resursseihin sekä samanaikaisesti kasvanut
nuorten työttömyys ovat olleet isoja haasteita
nuorisotakuun ensimmäisenä toteutumisvuonna. Myöskään
oppisopimuskoulutus ja/tai työpaikalla oppiminen
eivät ole tuottaneet odotettua tulosta, vaikka työnantajalla
on mahdollisuus palkkatukeen koko oppisopimuskoulutuksen ajan. Oppisopimuskoulutukseen
osallistuneista
90 % on aikuisikäisiä, ja vain 10 % oppisopimuskoulutuksesta
on suuntautunut nuorille. Sen sijaan etsivä nuorisotyö on
todettu kunnissa toimivaksi palveluksi.
Tarkastusvaliokunnan mielestä nuorisotakuun toteutus
on vielä niin alkuvaiheessa, ettei sen etenemisen arviointi
ole tässä yhteydessä tarkoituksenmukaista.
Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä,
että nuorten osuutta oppisopimuskoulutuksessa saadaan lisättyä.
Moniammatillinen toiminta ja tiedonkulun ongelmat
Suuri enemmistö lapsista ja nuorista voi Suomessa hyvin,
mutta 1990-luvun puolivälistä alkaen jatkuvasti
kasvaneelle vähemmistölle on kasautunut yhä vaikeampaa
pahoinvointia. Nuorten jääminen työkyvyttömyyseläkkeelle ennen
30 ikävuotta on lisääntynyt. Lasten pahoinvointi
on kasautunut yhä selvemmin perheittäin ja siirtyy
sukupolvelta toiselle. Suurissa kaupungeissa alueiden väliset
erot lasten ja nuorten pahoinvoinnissa kasvavat. Suomeen muuttaneiden
perheiden lasten keskuudessa pahoinvointi on keskimääräistä yleisempää.
Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen
vallan on tuettava perheen mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi
ja yksilöllinen kasvu. YK:n lapsen oikeuksien sopimus on
ollut laintasoisena asiakirjana Suomessa voimassa vuodesta 1991
lukien. Sen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan kaikissa julkisen ja yksityisen
sosiaalihuollon, tuomioistuimen, hallintoviranomaisten
tai lainsäädäntöelimien toimissa,
jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen
etu. Lasten ja nuorten hyvinvointipalvelujen turvaaminen on myös
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen keskeisiä päämääriä.
Aikaisemmin tuloksellisen ja hyvinvointia lisänneen
tuki- ja palvelujärjestelmän toimivuus on parin
viime vuosikymmenen aikana kyseenalaistunut yhteiskunnan monien
rakennemuutosten ja julkistalouden ongelmien myötä.
Siksi valiokunnan mielestä on perusteltua kriittisesti
arvioida aiemmin tehokkaan ja tuloksellisen palvelujärjestelmän
rakennetta ja toimintakykyä suhteessa julkistalouden kestävyyteen
ja tulevaisuuden palveluntarpeisiin. Yhteinen tavoite on, että julkisen
vallan investoinnit lapsiperheisiin, lapsiin ja nuoriin tuottaisivat
hyvinvointia ja siten edistäisivät myös
kansantalouden kestävyyttä.
Valiokunta painottaa, että osin kriittiset arviot
lasten ja nuorten palveluista eivät kohdistu palveluja
tuottavaan henkilöstöön, vaan ennen muuta
valtion ja kuntien palvelujärjestelmän puutteisiin,
palvelujen johtamiseen ja työtapoihin. Henkilöstön
motivaation kannalta valiokunta pitää tärkeänä lähtökohtana,
että sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät
voivat keskittyä työssään ennen
muuta niihin tehtäviin, joihin heidät on koulutettu.
Valiokunnan mielestä työyhteisöjä tulee
kehittää, asiakastyötä parantaa
ja ottaa käyttöön uusia toimintamalleja,
kuten moniammatillinen yhteistyö. Lisäksi tiedonkulun ongelmat
tulee ratkaista. Valiokunta painottaa työnantajan velvollisuutta
kouluttaa henkilöstöä ja edistää työpaikan
hyvien käytäntöjen omaksumista.
Lastensuojelun asiakkaina olleiden lasten ja nuorten sekä heidän
vanhempiensa kokemuksia kuvaavasta aineistosta tärkeimpänä asiana
nousee lasten ja vanhempien tarve tulla kohdatuksi ja kuulluksi
omana itsenään. Ongelmat perheessä, avun
tarve tai ulkopuolisen huoli lasten tilanteesta ovat hyvin henkilökohtaisia
ja yksityisiä asioita. Niiden käsittely edellyttää ammattilaisilta
kunnioitusta, hyviä vuorovaikutustaitoja ja aitoa halua
kuulla ihmisten omia ajatuksia ja kokemuksia. Vaikeistakin asioista
voi keskustella silloin, kun vuorovaikutus on avointa, kunnioittavaa
ja perustuu luottamukseen.
Nuorten ja perheiden näkökulmasta apua pitäisi
saada joustavasti ja viipymättä silloin, kun apua
tarvitaan, ja kynnyksen avun saamiseen pitäisi olla mahdollisimman
matala. Samoin asiakassuhteiden pysyvyys on keskeistä.
Työntekijöiden vaihtuvuus ja siitä seuraava
asiakassuhteiden katkonaisuus on asiakkaan kannalta ongelma, koska
asiat eivät etene ja työskentely joudutaan usein
aloittamaan alusta. Näiden kokemusten ja havaintojen taustalla
ovat nimenomaan palvelujärjestelmän ja vakiintuneiden toimintatapojen
ongelmat eivätkä yksittäisten työntekijöiden
tai ammattiryhmien virheet tai osaamattomuus. Esimerkiksi tietojen
kulku ja yhteistyö eri viranomaisten ja perheiden välillä ei
monesti toimi.
Lastensuojelulain uudistuksessa tavoitteena oli vahvistaa ehkäisevää työtä ja
varhaista puuttumista lasten ja perheiden ongelmiin. Ehkäisevän
työn ja varhaisen puuttumisen oletettiin vähentävän
raskaiden toimenpiteiden tarvetta, kuten lasten sijoittamista kodin
ulkopuolelle. Esimerkiksi kiireellisten sijoitusten lukumäärät ovat
kuitenkin kasvaneet lähes räjähdysmäisesti vuoden
2007 jälkeen. Suuret alueelliset erot lastensuojelun toteuttamisessa
viittaavat siihen, että valtakunnalliset ohjausvaikutukset
ovat jääneet heikoiksi. Lastensuojelussa kehitetyt
hyvät käytännöt eivät
myöskään siirry kunnasta toiseen eivätkä järjestöiltä ja
muilta lastensuojelun kehittäjiltä kuntien käyttöön.
Lastensuojelun järjestämistapojen ja työmenetelmien
vaikuttavuutta lapsen hyvinvointiin kokonaisuutena ei ole tutkittu.
Myöskään muissa maissa tehtyjen tutkimusten
tuloksia ei suunnitelmallisesti seurata eikä hyödynnetä.
Lastensuojelun tietopohja on ohut. Lastensuojelun kustannuksista
kokonaisuutena ja eri toimintoihin jaettuna ei kerätä valtakunnallisesti
vertailukelpoista tietoa. Valtakunnallisesti vertailukelpoinen tieto
lastensuojeluilmoitusten syistä, ilmoitusten tekijöistä ja
ilmoitusten käsittelystä puuttuu kokonaan.
Viranomaisten välistä tietojen vaihtoa koskevat
säädökset ovat hajallaan yleis- ja erityislaeissa,
eikä niitä tunneta riittävästi
kentällä. Tämä johtaa siihen,
että tärkeitä tietoja jää siirtymättä viranomaisten
välillä ja että asiakkaan kokemusten
mukaan tietoja siirretään asiakkaiden tietämättä.
Kuntien välillä ja kuntien sisällä työntekijöiden
kesken on merkittäviä eroja tietosuojasäännösten
tulkinnassa. Viranomaisyhteistyötä selkeyttäviä ja
toimintaa tehostavia ohjeita ja yhteistoimintamalleja ei ole käytössä läheskään
kaikissa kunnissa, eikä niiden kehittämistä ja
käyttöönottoa ole valtakunnallisesti
tuettu.
Lasten ja nuorten palveluissa vallitseva lainsäädännön
tavoitteiden ja käytännön toiminnan välinen
kuilu tuli selvästi näkyviin myös Toimiva
lastensuojelu -selvitysryhmän työssä.
(Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmän väliraportti, STM:n
raportteja ja muistioita 2012:28 ja saman ryhmän loppuraportti
STM:n raportteja ja muistioita 2013:19). Lainsäädännön
ydintarkoitus ja päämäärä näyttävät
hukkuvan yksityiskohtaisten säännösten
ja yksittäisten toimenpiteiden suorittamisen varjoon. Vaikutuksia
koskevan systemaattisen kansallisen seurannan ja arvioinnin puuttuessa
ei tunneta nykyisten käytäntöjen ja menetelmien
vaikutuksia lasten, nuorten ja perheiden elämään.
Lainsäädännön tavoitteiden toteutumisen
ja toiminnan kehittämisen kannalta olennaista tietoa ei
saada.
Viranomaisten yhteistyössä tieto siirtyy sekä kirjallisessa
että suullisessa muodossa. Asiantuntijoiden mielestä nämä tiedot
voivat alkaa elää omaa elämäänsä,
ja asiakkaat kokevat asiakirjoihin kirjoitettujen kuvausten ja tulkintojen muuttamisen
ja niihin vaikuttamisen vaikeaksi. Valiokunnan mielestä asiakastietojen
kirjaamisen tarkoituksena on tuottaa olennaista tietoa tehdyistä toimenpiteistä ja
pystyä seuraamaan toimenpiteiden tuloksia ja vaikutuksia.
Tämä puolestaan mahdollistaa tietojen vaihdon
ja moniammatillisen yhteistyön.
Toimiva lastensuojelu -työryhmän työn
yhteydessä todettiin, että päivähoidon
yhteydet lastensuojeluun esim. lastensuojelutarpeen selvittämisen
käynnistämiseksi ovat vähäiset.
Tiedonkulkua haittaavat osin kirjava käsitys salassapitovelvollisuudesta,
osin asenteelliset kysymykset, arkuus ottaa puheeksi arkaluontoista
asiaa ja pelko vanhempien reaktioista. Asiantuntijoiden käsitys
on, että nuorten syrjäytymisen keskeiset riskitekijät
ovat tunnistettavissa jo ennen kouluikää ja
että nykyiset yleiset palvelujärjestelmät joko
tunnistavat heikosti tai puuttuvat riittämättömästi
näihin tekijöihin. Syyt näyttävät
liittyvän sekä kirjaviin käsityksiin
salassapitovelvollisuudesta että asenteisiin ja osaamiseen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut THL:n tehtäväksi
koota eri lakeihin sisältyvät lasten, nuorten
ja perheiden palvelulainsäädäntöön
sisältyvät salassapitoa ja tiedonvälitystä koskevat
säännökset. Tavoitteena on toteuttaa kattava,
keskeisten ammattiryhmien yhteinen koulutus salassapidosta ja tietojen
välittämisen mahdollisuuksista, jotta eri tahojen
tulkinnat ja käytännöt saataisiin yhdenmukaisiksi.
Nykyisin samassakin organisaatiossa voi kysymyksestä olla
erilaisia tulkintoja.
Ehdotuksia tietosuoja- ja salassapitosäännösten
uudistamiseksi on tehty monien eri viranomaisten ja työryhmien
toimesta. Valiokunta painottaa asian merkitystä ja tarvetta
saada aikaan käytännön tuloksia. Valiokunta
edellyttää, että vastuu toimenpiteistä annetaan
yhdelle ministeriölle, jonka tehtävänä on
yhtenäistää tietosuoja- ja salassapitosäännökset
lasten, nuorten ja perheiden palveluja koskevissa asioissa.
Nuorten palvelujen yhteistyörakenteet ja niitä koskevat
yhteistyövelvoitteet ovat kaiken aikaa kehittyneet ja monipuolistuneet.
Tästä huolimatta pääkysymyksenä nuorten
syrjäytymisen ehkäisyssä on edelleen,
miten nuorten palveluja järjestävien ja tuottavien
eri toimijoiden välinen yhteistyö ja tiedonkulku
saadaan toimivaksi. Eri viranomaisten vastuut ja velvoitteet samoin
kuin tehtävät ja toimivalta on säädetty
lainsäädännössä. Normeista
huolimatta nykyinen yhteistoimintamalli toimii monelta osin huonosti.
Asiakkaiden saamat palvelut jäävät usein
toisistaan irrallisiksi toimenpiteiksi eivätkä muodosta
riittäviä palvelukokonaisuuksia. Erityisesti siirtymä- ja
nivelvaiheet ovat palveluprosessin heikkoja kohtia, joissa tapahtuu
väliinputoamista ja palvelun viivästymistä.
Saumattomien ja joustavien palvelukokonaisuuksien rakentamista vaikeuttaa
myös määrärahojen sektorikohtainen budjetointi,
joka johtaa helposti viranomaisten keskinäiseen kinasteluun.
Tilannetta vaikeuttaa ns. monikanavainen rahoitus, jonka seurauksena myös
kunnat, Kela ja valtio kiistelevät rahoituksesta.
Eri toimijoiden välinen huono tiedonkulku on myös
merkittävä ongelma, mikä osaltaan ylläpitää palvelujärjestelmän
pirstaleisuutta. Nykyiset käytössä olevat
tietojärjestelmät mahdollistavat vain harvoin
eri toimijoiden välisen sähköisen tietojen
yhteiskäytön, mikä hyvin toimiessaan
voisi sujuvoittaa palveluprosesseja merkittävästi
ja mahdollistaa tietojenvaihdon. Valiokunnan käsitys on,
että nuorten palvelujen toimivuutta ja vaikuttavuutta voitaisiin
olennaisesti parantaa, jos nuorelle tehty palvelu-, työllistymis-,
kuntoutus- tai muu suunnitelma ja sitä koskevat käsittelytiedot
olisivat sähköisesti ja samanaikaisesti kaikkien
eri toimijatahojen käytettävissä eri
toimijoiden käyttöoikeuksien rajoissa.
Sosiaalihuollon asiakastietojen tallentaminen asiakirjoihin
ja niiden yhtenäinen käsittely edellyttää lainsäädäntöä,
joka mahdollistaa sähköisen tiedonhallinnan ja
sitä tukevat kansalliset ratkaisut. Kansallisen ohjeistuksen
ja normiston puuttuessa sosiaalihuollon asiakastietojen käsittely
tietojärjestelmissä perustuu paikallisiin toimintatapoihin.
Asiakastietoa käsitellään ja säilytetään
lukuisissa sosiaalihuollon tietojärjestelmissä ja
ohjelmistoissa, jotka saavat käyttäjiltään
kritiikkiä huonosta käytettävyydestä ja
monimutkaisuudesta. Sosiaalihuollossa tietoa säilytetään
ja arkistoidaan sekä sähköisesti tietojärjestelmissä että paperimuodossa.
Asiakastyössä tarvittavat asiakasta koskevat aikaisemmat
tiedot eivät aina ole työntekijän saatavilla
ja hyödynnettävissä. Lisäksi
sosiaalihuollon asiakastiedot ovat vaikeasti hyödynnettävissä asiakastyön
raportoinnin, tilastoinnin tai johtamisen tarpeisiin (THL — Työpaperi
5/2013). Valiokunnan mielestä parhaillaan valmisteilla
olevassa sosiaalihuoltolainsäädännön
uudistuksessa on asiakastietojen käsittelyyn saatava parannus.
Asiakastietojen sähköinen kirjaaminen ja käyttö yhdistäisivät
kaiken palveluprosessiin liittyvän tiedon yhteen, mikä parantaisi
olennaisesti eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja
asiakaspalvelun vaikutuksia. Sen avulla voidaan myös johtaa
ja seurata koko palveluprosessia, toimenpiteiden toteutumista ja
eri toimijoiden työnjakoa. Nykytilanteessa eri toimijoiden
välinen tiedonkulku tapahtuu pääosin
sähköpostein, puhelimitse ja kokousten avulla.
Valiokunnan mielestä sähköinen "työpöytä",
jolta asiakkaan tiedot löytyvät, parantaa samalla
myös asiakkaan asemaa ja osallistumista palvelun suunnitteluun
ja toteuttamiseen. Oikea-aikaisen tiedon nopea saatavuus asiointitilanteissa
sekä omien tietojen katselu on saatava mahdolliseksi.
Hallitus on yhdessä oppositiopuolueiden kanssa sopinut
23.3.2014 sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta. Tavoitteena
on järjestää kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut
viiden alueellisen järjestäjän toimesta.
Uudistuksen jatkovalmistelua varten on asetettu parlamentaarinen
ohjausryhmä. Nuorten syrjäytymistä koskevat
asiat ovat valiokunnan mielestä olennainen osa sosiaali-
ja terveyspalvelujen uudistamista, ja ne tulee ottaa huomioon lainsäädännön
valmistelussa ja palvelujen järjestämisessä.
SOTE-järjestämislain rinnalla valmisteilla oleva
uusi sosiaalihuoltolaki on tästä näkökulmasta
tärkeä. Valiokunta on omilla ehdotuksillaan ja
kannanotoillaan nostanut esille mielestään keskeisiä nuorten
syrjäytymistä estäviä toimenpiteitä,
jotka hallituksen tulee sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa
ottaa valmisteluun ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.