Arvoisa puhemies! Mitä me vastaamme sille amiksen opettajalle, joka kysyi minulta: "Kuinka voin auttaa sitä koulusta pois jäämisen vaarassa olevaa poikaa, kun lähiopetusta on enää alle 15 tuntia viikossa?" Etäopetuksessa juuri ne, jotka eniten tukea tarvitsevat, jäävät täysin vaille apua. Mitä me kansanedustajina voimme vastata niille turkulaisille kone- ja metallialan opiskelijoille, jotka järjestivät mielenosoituksen toissa viikolla koulutuksensa puolesta ja kysyivät: "Miksi meidän lähiopetusta ja opettajien määrää vähennetään, miksi koulutuksen tasoa heikennetään, vaikka juuri nyt Turussa on telakan menestyksen myötä iso ja kasvava tarve metallialan osaajille"? He eivät ymmärrä hallituksen politiikkaa, emmekä ymmärrä mekään oppositiossa. Me, kansamme edustajat, olemme vastuussa työstämme heille, ammatillisen koulutuksen opettajille ja opiskelijoille, ja heidät on Sipilän hallitus pettänyt.
Sipilän hallitus päätti leikata 12,5 prosenttia ammatillisten oppilaitosten rahoituksesta. Se ei tehnyt toimintaa tehostavaa uudistusta ensin, kuten joskus alkujaan oli tarkoitus. Se vain leikkasi rahat. Vasta myöhemmin se aikoo toteuttaa rakenteiden ja tutkintosisältöjen uudistamista. Tämä hallituksen jääräpäinen kiinnipitäminen tästä leikkauksesta, vaikka kaikki alan asiantuntijat vetosivat hallitukseen leikkausten lykkäämisen tai edes niiden kohtuullistamisen puolesta, on käsittämätöntä. Nyt viestit oppilaitoksista ovat viestejä syvästä huolesta oman koulun tulevaisuudesta. Aloituspaikkoja karsitaan, lähiopetusta vähennetään, opetuspisteitä suljetaan ja opettajia irtisanotaan. Useat opiskelijat ja opettajat ovat lehtien palstoilla ja mielenosoituksissa olleet huolissaan. Opetusministerin äskeinen puhe ei ollut samasta todellisuudesta kuin oppilaitosten, opiskelijoiden ja opettajien todellisuus. Opetusministerin kannattaisi laskeutua täältä norsunluutornista ihmisten pariin.
Tässä välikysymyksessä on kyse suomalaisten nuorten tulevaisuudesta, [Ben Zyskowicz: Tuota ette usko itsekään!] niistä tytöistä ja pojista, joiden tulevaisuuden hallitus on vaarantanut lyhytnäköisellä leikkauspolitiikallaan, niistä tytöistä ja pojista, joiden koulutuspolku voi kokonaan vaarantua, kun ryhmäkokoja nyt kasvatetaan, opetuksesta ja opiskelijahuollosta leikataan sekä koulutuspaikkoja vähennetään. Tässä välikysymyksessä on kyse myös opettajista: niistä naisista ja miehistä, jotka joutuvat nyt työskentelemään epävarmuudessa työpaikkansa säilymisestä, niistä naisista ja miehistä, jotka maata kiertäessäni sanovat, että he ovat pitäneet jokaisesta nuoresta parhaansa mukaan kiinni. Olen tavannut opettajia, jotka ovat hakeneet opiskelijoita kotoa, kun ovat olleet näistä nuorista huolissaan. Nyt näidenkin opettajien jaksaminen on kovilla, opettajien, jotka tekevät kaikkensa meidän nuortemme koulutuksen ja tulevaisuuden puolesta. Se viesti kannattaa ottaa vakavasti, vaikka edustaisikin hallituspuoluetta ja vaikka olisikin tämän hallitusohjelman leikkauksen takana alun perin ollut. Omilla aivoillaan saa ajatella, kun ihmisten huoli on läsnä.
Vähintä siis, mitä Sipilän hallitus voi tehdä, on ottaa vastuuta teoistaan. Ammatillisen koulutuksen leikkauksessa on kyse arvovalinnasta — arvovalinnasta, jossa Sipilän hallitus on asettanut lyhyen aikavälin taloussäästön suomalaisten nuorten ja koulutuksen tulevaisuuden edelle. On harvinaisen härskiä perustella nuorilta leikkaamista nuorten tulevaisuuden turvaamisella, kuten opetusministeri äsken teki. Tällainen arvovalinta on nimittäin tulossa Suomen tulevaisuudelle kalliiksi. Jo nyt joka viides alle 25-vuotias nuori mies on koulutuksen ja työn ulkopuolella. Nuorisotyöttömyys on korkealla, ja hallitus on koulutusleikkausten lisäksi heikentänyt nuorten yhteiskuntatakuun rahoitusta. Herätyskellojen pitäisi soida. Erityisesti poikien ja miesten lisääntyvä syrjäytyminen työstä ja koulutuksesta alkaa olla jo kansallinen hätätila. Ilman toisen asteen loppututkintoa on vaikea pärjätä nykyajan ja tulevaisuuden työelämässä, ja Evan muutaman viikon vanha raportti, joka kertoi kadonneista hyvässä työiässä olevista työmiehistä, jotka ovat täysin työn ja koulutuksen ulkopuolella, sekin sanoi, että poikien syrjäytymisen ehkäisy alkaa jo varhain, jopa jo varhaiskasvatuksesta. Kun hallituksen pitäisi nostaa nuoria työhön ja hyvään tulevaisuuteen, on se vain painamassa yhä useampaa nuorta syrjään. Hallituksen leikkaukset aina varhaiskasvatuksesta alkaen ovat osuneet kovaa juuri nuorten koulutuksen tasa-arvoon, kaikkien nuorten tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin. Varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen kasvattaminen ja päivähoito-oikeuden rajaus on vienyt lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien aikaa ottaa juuri niitä tukea tarvitsevia lapsia syliin. Peruskouluissa hallituksen leikkaukset ovat heikentäneet juuri tukea tarvitsevien nuorten asemaa, ja nyt amisten leikkaukset uhkaavat pudottaa yhä useamman nuoren syrjään opinpolulta kenties lopullisesti.
Arvoisa puhemies! Nyt ei ole kyse siitä, mitkä edeltävät hallitukset ovat leikanneet milloin minkäkin verran ja mistä syistä. [Välihuutoja] Kaikki ovat varmasti tehneet virheitä, mutta ratkaisevaa on se, [Ben Zyskowiczin välihuuto] mitä me olemme päättäjinä niistä virheistä oppineet — mitä me olemme virheistä oppineet, edustaja Zyskowicz, kuunnelkaa. [Ben Zyskowicz: Te ette ainakaan mitään!] Tässä välikysymyksessä on kyse siitä, minkälaista maata me haluamme rakentaa lapsillemme juuri tänään, juuri huomista varten, tässä ja nyt, minkälaista maata me rakennamme tämän ajan nuorille, jotka ovat kasvaneet taloudellisessa epävarmuudessa ja kansainvälisessä työn murroksessa. Tässä maassa on aina annettu lupaus siitä, että me teemme Suomesta paremman lapsillemme, me koulutamme teidät paremmin, me annamme teille paremmat valmiudet hyvään elämään, teille jokaiselle tehdään tilaa elää tässä maassa hyvää ja onnellista elämää. Tämä on se lupaus, joka on aina annettu, ja me emme voi olla se ensimmäinen sukupolvi, joka antaa tästä lupauksesta periksi.
Tämän ammatillisen koulutuksen leikkauksen historia onkin surullinen esimerkki siitä, mitä suomalaisessa politiikassa on pilalla. Kerran oli laitettu joku luku jonnekin papereihin, ja vaikka uudistussisältö jäi saavuttamatta, tämä leikkaus Sipilän hallituksen toimesta toteutetaan, vaikka sitä edeltävä uudistus jäi toteutumatta. Tässähän ei ole päätä eikä häntää. Kukaan ei ole ajatellut tehdä tätä niin, että ensiksi viedään rahat ja sen jälkeen vasta tehdään uudistus, mutta Sipilän hallitus niin päätti tehdä, koska hallitusohjelmaneuvotteluissa se vain iski luvun kiinni kehyspäätökseen, ja siitä suomalaiset nuoret maksavat nyt hintaa. [Jukka Gustafsson: Oikein, näin valitettavasti kävi!]
Edellinen hallitus tavoitteli siis säästötavoitetta ammatilliseen koulutukseen rakenteita muuttamalla. Se kaatui viime eduskunnan loppumetreillä, ja aivan syystä. Jo silloin nimittäin oli huoli siitä, kestääkö meidän koulutusjärjestelmämme enää lisäleikkauksia. Itse sain jo 2014 keväällä viestin koulutusalan ammattilaisilta, ja moni meistä sai sen. Viesti oli se, että Suomen koulutusihme on jo taantumassa eikä se enää kestä lisäleikkauksia. Siitä lähti koulutuslupaus. Me yhdessä päättäjinä ymmärsimme, että taantuman jälkeen oli leikattu koulutuksesta, oli arvioitu, että ikäluokkien pienenemisen myötä voidaan leikata, mutta raja oli tullut jo 2014 vastaan: "enää ei leikata senttiäkään koulutuksesta" oli puolueiden yhteinen vaalilupaus. Me olimme havainneet, missä tilanteessa koulutuksen kenttä on, ja me vastasimme siihen. Tämän lupauksen nykyiset hallituspuolueet ovat totaalisesti pettäneet. [Mika Niikko: Samoin teidän vaihtoehtobudjettinne on pettänyt äänestäjät, 110 miljoonaa!]
Vihreät lähti vaaleihin tosissaan ajamaan sitä tavoitetta, että koulutuksen rakenteiden uudistamisesta tulevat säästöt ohjataan lasten ja koulutuksen parhaaksi, laadun parantamiseen ja kasvatuksellisiin sisältöihin niin varhaiskasvatuksessa kuin ammattikouluissa, niin peruskouluissa kuin korkea-asteella. Uskon, että muut oppositiopuolueet nykyisessä oppositiossa ovat tästä samaa mieltä. Mutta mitä siis teki Sipilän hallitus? Se petti koulutuslupauksen, eikä edes vähän, vaan todella röyhkeästi. Tähän mennessä Sipilän hallitus on jo leikannut vuositasolla yli puoli miljardia euroa koulutuksesta ja tutkimuksesta yhteen laskettuna. Useimmilla koulutusasteilla leikkaukset ovat vain kasvaneet, kun ne piti lopettaa kokonaan.
Ammatillisen koulutuksen osalta hallituksella olisi ollut kaksi vuotta aikaa ottaa opikseen ja havaita nuorten lisääntyvä nuorisotyöttömyys ja riski syrjäytymisestä ja koulutuksen ulkopuolelle jäämisestä. Mutta mitä tapahtui? Leikkaukset edellä mennään, uudistus tulee vasta perästä, vaikka kukaan ei pidä tätä järkevänä.
Pahimmin koulutuslupauksen on pettänyt opetusministerin oma puolue kokoomus. Se oli myös viime hallituksessa mukana, pääministeripuolueena. Se tiesi, kuinka vakava tilanne koulutuksen kentällä oli. Ja opetusministeri itse vielä vappupuheessaan sanoi, että "voimme tehdä arvovalinnan ja olla leikkaamatta koulutuksesta". Tämä oli siis vaalien jälkeen. Mutta sen jälkeen, vain muutama viikko sen jälkeen, hallitusneuvotteluista astui ulos kokoomus, joka oli hyväksynyt massiiviset koulutusleikkaukset. Valtiovarainministeri Orpo on myös sanonut, että vaalien jälkeen talouden todellinen tilanne paljastui ja siksi oli pakko leikata koulutuksesta. Tarkoittaako hän todella sitä, että Suomen taloustilanne muuttui kuukaudessa yhtäkkiä aivan toiseksi? Tarkoittaako hän todella sitä, että vaalien alla kokoomus voi puhua koulutuksen arvosta mutta vaalien jälkeen sivistysarvot voidaan hylätä nurkkaan?
Keskustan osalta ihmettelen sitä, eivätkö he ole huolissaan maaseudun poikien eriarvoistumisesta. Poikien oppimistulokset ovat jo nyt Suomessa heikentyneet, eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa. Koulutuspaikat ovat leikkausten myötä karkaamassa yhä kauemmas, ja entistäkin useampi maaseudun nuori on vaarassa jäädä vaille peruskoulun jälkeistä koulutuspaikkaa.
Koulutukseen onkin satsattava pitkäjänteisesti koulutuksen ja nuorten tulevaisuuden omista lähtökohdista. Koulutusta ei voi jättää kunkin budjettivuoden juustohöyläleikkausten armoille, sillä juuri talouden vaikeina aikoina on panostettava siihen, mikä on arvokasta. Juuri nyt, kun meidän on luotava uudeksi pohja Suomen osaamiselle ja koulutukselle, meidän kannattaa satsata koulutukseen enemmän, ei vähemmän. En voi ymmärtää sitä ajattelutapaa, mitä valtiovarainministeri edustaa, että vaikeina aikoina leikataan koulutuksesta ja sen jälkeen jotenkin, jossain vaiheessa talous paranee ja sitten ehkä myöhemmin voidaan satsata. Ettekö ymmärrä sitä, että koulutuksesta leikkaaminen voi syventää Suomen osaamisvajetta ja heikentää menestymisen mahdollisuuksia niin, että sieltä ei sitten välttämättä enää noustakaan, jos teidän koulutusleikkauksenne aiheuttavat vahinkoa? Elikkä juuri nyt Sipilän hallitus sahaa omaa oksaamme, ja se sahaa sitä vauhdilla, pitkäjänteisen näkemyksen sijaan.
Arvoisa puhemies! Me tiedämme myös nyt, että Sipilän hallituksen ja opetusministeri Grahn-Laasosen puheet ammatillisen koulutuksen leikkausten vaikutuksista eivät ole pitäneet. Vielä viime syksynä he kertoivat, että leikkaukset eivät johda koulutuspaikkojen vähentämiseen. He kertoivat, että jokaisen nuoren paikka toisen asteen koulutuksessa turvataan. He kertoivat, että opettajien määrää vähennetään lähinnä eläköitymisen kautta. Ja he kertoivat, että lähiopetuksen määrä pyritään turvaamaan. Nämä lupaukset eivät ole pitäneet. Todellisuus oppilaitoksissa on tänä keväänä ollut karu, ja olemme saaneet siitä eri puolilta Suomea tietoa.
Pahimmillaan joihinkin oppilaitoksiin kohdistuu jopa 16 prosentin leikkaus, ja ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikkojen arvioidaan vähenevän tänä vuonna 5 000:lla niiden lisäksi, jotka viime vuosina on jo vähennetty. Tähän mennessä on irtisanottu noin 650 opettajaa, ja yhteensä vähennetään 2 800 henkilötyövuotta, siis iso osa irtisanomisten kautta. Lähiopetuksen määrän väheneminen vaarantaa jo nyt ammattitaidon hankkimisen ja jatko-opintokelpoisuuden, ja se musta ei muutu valkoiseksi opetusministerin puheella.
OAJ:n kyselyn mukaan helmikuussa 2016 opetusta annettiin keskimäärin 22—24 viikkotuntia. Kun ammatillisesta koulutuksesta leikataan, opetuksen määrää leikataan taas arviolta 10—15 prosenttia. Tuntimäärä putoaa jo alle 20 tunnin, viestit kentältä opettajilta ja opiskelijoilta sanovat, että monilla aloilla jo nyt alle 15 tunnin. Jos lähiopetuksen määrä on näin vähäinen, eniten tukea tarvitsevat nuoret voivat pudota ulkopuolelle kokonaan. [Susanna Huovinen: Ja näin käykin!] Ammatillisen koulutuksen keskeyttäminen on jo nyt valitettavan yleistä. Opintonsa keskeytti 7,6 prosenttia opiskelijoista jo lukuvuonna 2014, ja nyt hallitus riskeeraa yhä useamman nuoren tulevaisuuden. Keskeyttämisvaara on vain kasvanut.
Arvoisa puhemies! Vielä ei ole myöhäistä korjata virheitä. Ennen syksyn opiskelijavalintoja korjausliikkeen on kuitenkin tapahduttava. Nyt hallitukselta on saatava vastaus kysymykseen, johon ei vielä tässä saatu vastausta: oletteko valmiita lisäämään ammatillisen koulutuksen rahoitusta tänä vuonna, jotta lähiopetuksen ja aloituspaikkojen määrä voidaan turvata vähintään nykytasolla tänä syksynä? Päätöksen hallitus voi tehdä kehysriihessä ja lisätä amisten rahoitusta lisätalousarviolla vielä tänä keväänä. Tämä loisi pohjaa valmistautua siihen reformiin, josta te niin kauniisti puhutte ja joka ensi vuonna on menossa eteenpäin. Oletteko siis valmis esittämään tällaista lisärahoitusta ammatilliseen koulutukseen, arvoisa opetusministeri? Ja onko hallitus kokonaisuudessaan valmis hyväksymään amisten lisärahoituksen, jotta opettajien ja opiskelijoiden huoleen voidaan vastata ja nuorten mahdollisuus saada koulutuspaikka turvataan?
Arvoisa puhemies! Lopuksi: Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan moninaisia taitoja. Koulutuksen on annettava laajat valmiudet ja kyvyt toimia työelämässä, jossa sekä työn tekemisen tavat että sisällöt ovat isossa murroksessa. Meidän on osattava yhdistää teollinen osaaminen palveluihin, sisältöosaamiseen, muotoiluun, tuotteistamiseen ja pohjoiseen tarinaan.
Meidän on noustava digitalisaation ja ympäristöratkaisujen edelläkävijäksi, maaksi, joka ratkoo aikamme suuria haasteita. Tähän me tarvitsemme korkealaatuista ammatillista koulutusta. Meidän on samalla luotava jokaiselle suomalaiselle osaaminen, itsetunto ja pohja pärjätä turvallisesti tällaisessa työelämässä. Meidän on annettava opettajille työrauha keskittyä laadukkaaseen opettamiseen ja taattava opiskelijoille [Puhemies koputtaa] turvallinen, yksilöllinen ja innostava oppimisympäristö. Politiikassa on aina vaihtoehtoja, ja se, mistä leikataan ja mihin panostetaan, on arvovalinta.
Siksi, edellä olevan perusteella, teen, arvoisa puhemies, hallitukselle seuraavan epäluottamuslause-esityksen: "Eduskunta katsoo, että hallitus vaarantaa ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden ja lisää samalla nuorten syrjäytymistä. Toisen asteen ammatillisilta oppilaitoksilta leikataan merkittävästi rahoitusta, jonka jälkeen niiltä edellytetään laajaa reformia. Säästöt estävät koulutuksen uudistamisen tavalla, joka vastaisi tulevaisuuden haasteisiin. Leikkaukset johtavat siihen, että yhä useammalta nuorelta toisen asteen koulutus karkaa entistäkin kauemmas, koulutuspaikat vähenevät eikä paikkoja riitä kaikille. Lähiopetuksen määrän väheneminen vaarantaa ammattitaidon oppimisen ja jatko-opintokelpoisuuden. Näillä perustein eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta."
Puhemies Maria Lohela
: Sitten ryhmäpuheenvuorokierrokseen.