Herra puhemies! Edustajat Taavitsainen ja Kurvinen kiinnittävät aivan oikeaan asiaan huomiota yksityisen velallisen kannalta katsottaessa. Molemmat ovat tärkeitä asioita.
Minun tekee mieleni vähän kerrata, mitä tässä ulosottolain kehityksessä on tapahtunut. Vuosien 91—92 laman jälkeen Suomessa kasvoi valtavalla vauhdilla ulosottoon joutuneiden ihmisten määrä, ja silloin havaittiin, että meidän ulosottolaki — silloinen, nyttemmin se sitten muutettiin Ruotsin båge-mallin mukaan ulosottokaareksi — oli niin vanha ja kankea, että useammassa vaiheessa tultiin tähän päivään. Tämä taitaa olla jo neljäs vaihe, pari kolme vaihetta on joustavuutta, oikeusvarmuutta vahvistettu, nimenomaan vanhentumista korjattu ja niin edelleen.
Minusta tämä ministeri Lindströmin nyt antama lainsäädäntöjatko sopii vallan mainiosti tähän tilanteeseen, koska meillä tosiaan on niin paljon velallisia henkilöitä kuin edustaja Taavitsainen sanoi. Tämän lain esittelystä ilmenee, että niitä on kaikkiaan 536 000, joista yhteisöjä on noin 55 000, ja ulosottomittauksia noin 631 000 — tämä on valtava määrä.
Minusta tässä on monta hyvää asiaa, koska silloin aikaisemmin oli ainoastaan huutokauppa se menettely, jolla toteutettiin ulosoton realisointia, ja tässä edelleen, muun muassa digihommien kautta, sähköisen menettelyn kautta, nopeutetaan eri vaihtoehtoja ja kannustetaan tällaista vapaata kaupankäyntiä, muun muassa internetin kautta. Se on tällä hetkellä vallitseva käytäntö, ja sitä edelleen muutetaan kyllä tähän sähköiseen suuntaan. Tämä on erittäin hyvä keino, ja siinä myös ulosottomiehen käytännön mahdollisuudet toimia olennaisesti paranevat. Tästä on siis tullut pääasiallinen menettely, ja nytkin tässä uudessa pitää erityisesti ottaa saatavissa oleva hinta, kustannukset ja ulosottomenettelyn aika huomioon, jotta ei tule tällaista pitkää, lopulta huutokauppaan johtavaa menettelyä, jossa kärsivät nimenomaan molemmat osapuolet.
Tässä on tärkeä osa myös tällä velan vanhentumisella. Siinä lainsäädännön sisältö ja oikeuskäytäntö ovat jollakin tavalla kulkeneet eri teitä, siten että korkeimman oikeuden ratkaisujen perusteella, osin myös äänestettäessä, on tullut ratkaisuja, joissa velan vanhentumisen peruste poikkeaa siitä, mitä tuossa kolmannessa vaiheessa tarkoitettiin vanhentumisella. Ja tämä ei tarkoita yksinomaan etua sille velalliselle eikä tarkoita velkojalle mutta ehkä hivenen enemmän velkojan etua, sikäli että saadaan täsmällisyyttä siihen, milloin velkasaatava on vanhentunut. Nimittäin kymmeniätuhansiä ihmisia keinotekoisesti pakenee, niin että tuota tiedoksiantoa ei voida heille toimittaa, ja yrittää erilaisin toimenpitein keksiä, miten ulosottomies ei tiedoksiantoa heille voi saada. Tässä täsmennetään se menettely sikäli, että tätä tiedoksiantomenettelyä helpotetaan: noudattamalla tarkoin lainsäädännön muotoja tiedoksianto on perille tullut. Tämä kieltämättä oikeuttaa entistä paremmin velkojan oikeusturvaa mutta samalla myös heijastuu velallisen oikeusturvaan sikäli, että hän ei yritä venkoilla ja pakoilla valtavan pitkään, vuosia, vuosia, niin että sitten vihdoin, viime hetkellä, saakin sen tiedon ja tuo pakoilu on epäonnistunut ja tuhonnut ihmisen mahdollisuuksia alkaa uudelleen järkevällä tavalla tehdä töitä.
Mielelläni kannatan tätä, ja on järkevä ajattelutapa tämä ulosottokaaren tämän vaiheen uudistaminen.