Arvoisa puhemies! Niin kuin tässä aiemmissa puheenvuoroissa on tullut ilmi, tämän esityksen taustallahan on fiskaalinen tarve kerätä valtiolle lisää veroeuroja. Senpä takia hallitus päätyikin kehysriihessään tämän vuoden keväällä siihen, että jatkossa alkoholiveroa näiden tiettyjen tuotteiden osalta, kun puhutaan varsinkin väkevistä alkoholijuomista, korotetaan kuluttajahintaindeksin mukaisesti. Elikkä silloin kun kuluttajahinnat nousevat, niin automaattisesti tässä tapauksessa alkoholiverokin kiristyy. Tällä on sitten toki pienimuotoinen fiskaalinen vaikutus siihen, että myös valtion verotulokertymä kasvaa.
Mutta ottaen huomioon, että tosiasiallisesti, kun katsomme näitä vaikutuksia nyt vaikkapa ensi vuoden osalta, me puhumme siis muutamasta miljoonasta eurosta, jonka tämä esitys nyt tuottaa valtion kirstuun enemmän rahaa, jolla voidaan rahoittaa tärkeitä palveluita. Kun nyt ottaa huomioon sen, että tälle vuodelle hallitus todella alensi oluen verotusta, minkä johdosta tänä vuonna valtiolta jäi saamatta 25 miljoonaa euroa, niin senpä takia päädyn kyllä itsekin siihen, että kun tämä tarve on fiskaalinen, niin silloin kannattaisi kohdella varmaan erityyppisiä alkoholeja samalla tavalla ja tehdä tässäkin tapauksessa siten, että tämä olutveron kevennys, joka todella tälle vuodelle tehtäisiin, olisi syytä nyt perua ja esittää sinne takaisin se sama verotaso, joka oluella oli jo aiemmin, ennen kuin tämä kevennys on tullut voimaan. Tältä osin, mikäli näin tehtäisiin, totta kai valtio saisi myös lisää verotuloja ja ei tapahtuisi sitä, että erityyppisten alkoholijuomien verot määräytyisivät eri tavalla. Näin ollen ei tapahtuisi myöskään sitä, että suosisimme tietyntyyppisiä alkoholijuomia verotuksessa enemmän kuin toisia, joten tämä olisi myös alkoholin osalta huomattavasti neutraalimpi tapa.
Näistä syistä johtuen esitän, että käsittelyn pohjaksi otetaan vastalause 1, jossa esitetään juuri sitä, että olutveroa kiristetään, ja samalla tehdään, totta kai, myös ne kiristykset, joita hallituskin tässä on esittänyt. Tämän johdosta valtio ensi vuonna tulisi saamaan yli 25 miljoonaa euroa enemmän verotuloja, joita voidaan käyttää niihin kaikkiin tärkeisiin asioihin, joita me täällä haluamme. Ja kyllä on todettava todella tähän, että en ymmärrä tällaista tilannetta, että oluen verotusta on haluttu keventää mutta samalla esimerkiksi lääkkeiden verotusta ollaan kiristämässä, joten tältäkin osin tämä linja olisi myös kansanterveyden näkökulmasta huomattavasti parempi. Ja kenenkään [Puhemies koputtaa] oluenkaan nauttijan, kuten itsenikään, talous ei siihen kaadu, että oluttölkki maksaa muutaman sentin enemmän.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Lyly.