Arvoisa puhemies! Tämä on toinen lakialoite koskien koulukiusaamista, jonka olen laatinut, ja tällä aloitteella haluan tuoda lisää velvoitteita puuttua koulukiusaamiseen ja tuoda lainsäädäntöön velvoitteita koskien myös toisen asteen koulutusta eli lukiota ja ammattikoulua.
Tämä on oikeastaan lakialoitepaketti, jos näin voi sanoa, ja keskeistä tässä on ilmoitusmenettely. Koulutuksen järjestäjällä olisi oltava sovittu menettely, jolla sekä opiskelijat että koulun henkilökunta voivat kertoa näkemästään tai kokemastaan häirinnästä, kiusaamisesta, väkivallasta tai muusta epäasiallisesta kohtelusta.
Sitten tässä edellytetään ohjeistusta siihen, miten rehtori ja opettajat puuttuvat tiedossa olevaan häirintään tai muuhun kiusaamiseen.
Sitten tässä on myös puuttumisvelvollisuus, mutta myöskin velvollisuus arvioida opiskeluympäristön turvallisuutta, järjestelyjä, puuttumistoimia ja kurinpitorangaistuksia, joissa pitää aina huomioida lapsen tai nuoren kehitystaso ja ikä.
Tässä edellytetään myös seurantaa, jotta tilanne saadaan varmasti päättymään.
Lopuksi tässä tuodaan vielä aluehallintovirastolle oikeus oma-aloitteisesti ottaa tutkittavaksi turvallisen opiskeluympäristön toteutuminen, jos on mitään epäilyä siitä, että näin ei tapahdu.
No, voi kuulostaa siltä, että nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta valitettavasti näin ei ole. Tälläkin hetkellä Suomessa Vaasan yliopiston Pelastakaa koulukiusattu ‑tutkimuksen mukaan viidesosa koulun tiedossa olleista kiusaamistapauksista saatiin loppumaan. Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota siihen, että käytäntö, jossa kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, lähettää väärän viestin siitä, kuinka kiusaamiseen tulee suhtautua.
Olen nyt tehnyt kaikkeni, jotta tämä koulukiusaamisasia lainsäädännöllisesti tulee tarkennettua ja huomioitua, ja haluan painottaa, että tämä lakialoite on valmisteltu yhdessä OAJ:n eli Opettajien Ammattijärjestön kanssa ja lisäksi myös Lukiolaisten Liitto on toivonut näitä samankaltaisia asioita, joita tämä lakialoitepaketti pitää sisällään.
Eli tiivistetysti: perusopetuslakiin, lukiolakiin ja ammatillisen koulutuksen lakiin tuodaan tarkennuksia, joilla velvoitetaan tilanteeseen puuttumiseen ja seuraamiseen ja vielä annetaan aluehallintoviranomaisille mahdollisuus tarkistaa, että turvallinen oppimisympäristö toteutuu.
Tässä lyhyesti, ja olisi hienoa, jos joku salissa olevista haluaisi tätä jotenkin kommentoida. — Kiitos.