Arvoisa herra puhemies! Hyvä ministeri, hyvät edustajakollegat ja muut täysistuntoa seuraavat! Ministeri Saarikko tuossa aika tiukkasanaisesti kysyi kehysten poikkeuslausekkeesta ja siitä, mitä me siinä kritisoimme, mitä emme sieltä hyväksyisi tai mitä siellä on. Täytyy oikeastaan kysyä ministeriltä, että kun tämän poikkeuslausekkeen sisällä te olette esimerkiksi lisänneet sähköautojen hankintatukia ja Valtiokonttorin velanhallinnan kehittämistä ja siltojen kuntokartoituksien tekemistä kehysten ulkopuolella siksi, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja näin poispäin, niin onko todella niin, että nämä ovat, arvoisa valtiovarainministeri, teidän mielestänne sellaisia menoja, joita ei voi sodan takia uudelleen rahoittaa kehysten sisältä. Kyllä näitä täältä löytyy, kun näitä katsoo, mutta vähän näyttää siltä, että teiltä on puuttunut jopa halu niitä sieltä katsoa.
Arvoisa puhemies! Ensin myönteisiä asioita.
Pidän hyvänä sitä, että puolustusvalmiutta vahvistetaan. Totesin debatissa, että Ukrainaa tulee auttaa Ukrainan lopulliseen voittoon asti. Se tarkoittaa enemmän tukea, se tarkoittaa aseita ja myös tappavaa apua Ukrainalle, ja vetoan, että tehkää sitä lisää. Pidän myös hyvänä sitä, että vapaaehtoista maanpuolustustyötä tuetaan aseiden ja ammusten osalta. Myös F-35-monitoimihävittäjähanke on tässä esityksessä mukana ja myös Laivue 2020 ‑hanke, jonka tilanteesta olen kyllä itse enemmän huolestunut ja myös muista syistä, joihin ministeri ei viitannut.
Pidän myös myönteisenä tätä aitapilottihanketta itärajalle, jota kokoomuksesta esitettiin jo aikoja sitten. Silloin kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Mykkäselle naureskeltiin, että aitako sinne pitää tehdä. Hyvä, että nyt vihreiden ja vasemmistoliiton ja tämän hallituksen johdolla itärajalle aitaa ryhdytään rakentamaan, mutta kannustan hallitusta pohtimaan myös osittain uusiobetonista tehtävää aitarakennusta. Se olisi malli, joka voitaisiin tehdä eri puolilla Suomea, se olisi nopea pystyttää, ja sitä olisi erittäin kätevä myös käyttää. Se olisi myös sataprosenttisesti kierrätettävä.
Arvoisa puhemies! Pidän myös hyvänä sitä, että edes nyt, kun tämän hallituksen taival on tulossa loppuun, hoiva-avustajien koulutukseen laitetaan lisäresursseja, sillä vanhustenhoidon puolella on huutava tarve.
Liikennehankkeisiin en sen enempää mene, mutta tällä hetkellä näyttää selvältä, että ensi vuonna tämän hallituksen jäljiltä meidän tiestön korjausvelka tulee olemaan ennätyksellisen korkea. Ennätyksellisen korkea. Tällä kaudella on vähän tuntunut siltä, että ei meillä ole liikenneministeriä ollut tässä hallituksessa lainkaan.
Myös velanhoitomenoihin esitetään tässä 109 miljoonan euron lisäystä, mikä osoittaa osaltaan, että ilmaisen rahan kupla on puhjennut.
Tämä Sanna Marinin vasemmistohallitus on kerta toisensa jälkeen etsinyt ratkaisuja kasassa pysymiseksi, ja yllätys, yllätys, yhteinen laasti on joka kerta löytynyt lisävelkarahan jakamisesta. Hallitus on siis hoitanut erilaisia kiistoja ja ongelmia, myös hallituksen sisäisiä, aina velkarahaa jakamalla. On varmasti totta, niin kuin tässäkin keskustelussa on esille tuotu, että menoissa on paljon niin sanottuja pakollisia ja välttämättömiä menoja ja tarpeita, mutta arvoisa puhemies, oleellinen kysymys on se, että kun tulee välttämättömiä lisämenoja, niin olisiko jostain muualta mahdollista säästää. Tästä ei Marinin vasemmistohallitus näytä edes halunneen taloudesta ja rahoista vastaavan valtiovarainministeri Saarikon johdolla käydä keskustelua. Näyttää selvältä, että ministeri Saarikko, te otatte selvän ykköspaikan valtiovarainministereiden listauksessa, ja tämä listaus ei ole mairittelevimmasta päästä.
Vielä kesällä te, ministeri Saarikko, olitte huolissanne taloudenpidosta ja velkaantumisesta. Nyt syksyllä ei tältä enää kuulosta. Kesäkuussa, 22.6., te tviittasitte: ”Jaan presidentti Niinistön vakavan huolen velasta. Hyvä taloudenpito on osa turvallisuutta. Tälläkään kertaa kaikki ei ollut taloudessa toisin. Velalla on väliä.” Te jatkoitte perään toisella tviitillä: ”Euroopassa oli jo huolestuttavalla tavalla valtavirtaistumassa ajattelu, jossa hyvinvointi voidaan muka rakentaa velkaeurojen varaan. Ei voida. Hyvinvointi rakentuu ainoastaan työn ja yrittämisen ja osaamisen varaan.” Nämä teidän viserrykset Twitterissä ovat hyviä, mutta valitettavasti te, ministeri Saarikko, näytätte toimivan täysin toisin.
Maatalous, kyllä se on iso huoli, vaikka täällä keskustalaiset ovat halunneet luetella, mitä kaikkea on tehty. Käykää kysymässä suomalaisilta ruuantuottajilta, mikä siellä on tilanne. He eivät edustaja Lepän puhumilla asioilla tai edustaja Kalmarin puhumilla asioilla selviä tästä talvesta. Te vähän kuin Tuntemattomassa sotilaassa näytitte heille rätinkejä, että ei heillä voi olla rahanpuutetta, mutta arvoisat keskustalaiset, suomalaisten ruuantuottajien pussi on nyt tyhjä rahasta ja pian myös viljasta. Energia‑ ja sähkölaskut kasvavat merkittävällä tavalla. Tänne olisi pitänyt saada tämän vuoden puolella energiapaketti. Jos te sen tuotte ensi helmikuussa, niin se ei ehdi auttamaan alkuvuoden ja ensi kevään osalta.
Kysyn nyt keskustalta, miksi keskusta ei halunnutkaan tätä pakettia tuoda tässä vaiheessa, missä sitä MTK on pyytänyt, missä sitä suomalaiset ruuantuottajat ovat pyytäneet. Miksi keskusta ei halunnutkaan tätä maatalouden apupakettia tuoda eduskuntaan ajoissa? Arvoisa ministeri Saarikko, miksi ette?
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Edustaja Essayah.