Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys, joka nyt on toisessa käsittelyssä — ja talousvaliokunta on antanut siitä erittäin hyvän mietinnön — on mielestäni yksi tämän kauden merkittävimpiä lakeja ympäristön kannalta.
Keskustelu siitä, millaisilla autoilla tässä maassa ajetaan tällä hetkellä ja mennäänkö vain heti välittömästi sähköautoihin: ajatuksena se on aivan järjetön, että lähdettäisiin olemassa olevaa autokantaa radikaalisti muuttamaan nopeasti. Linja, jonka hallitus on valinnut lisäämällä liikennepolttoaineisiin biojaetta, on aivan oikea ja erittäin perusteltu. Ajatelkaapa, hyvät edustajakollegat, sitä, että Suomen teillä liikkuu tällä hetkellä esimerkiksi viisi vuotta vanhoja eurooppalaisvalmisteisia dieselhenkilöautoja, jotka kuluttavat vähimmillään alle viisi litraa sadalla kilometrillä. Itsekin ajan sellaisella autolla, ei ole tosin eurooppalaisvalmisteinen, jolla kesäaikaan pääsee kevyesti alle viiden litran sadalla kilometrillä. Kun niiden kohdalla lisätään nyt dieseliin tätä biojaetta reilusti, niin on vaikea kuvitella, mistä löytyisi se ympäristöystävällisempi auto. Jos lähdettäisiin vaikka hienoja sähköautoja tekemään, niin sen auton valmistuksessa käytetään valtava määrä luonnonvaroja, ja sitten jos minä sähköauton ostaisin ja tehtäisiin kivihiilellä sähkö, kivihiilellä vasta painellaan, niin kylläpä siinä luonto laulaa hoosiannaa sinä päivänä, kun tällainen pöljyys tehtäisiin.
Elikkä Suomen valitsema linja tässä on aivan oikea. Tuomme liikennepolttoaineisiin biojaetta koko ajan lisää, ja se biojae on suomalaista alkuperää. Tämä on todella viisas tie. Sitten samalla voimme hyödyntää näiden ihmisten olemassa olevat autokannat niin, että kun joku eläkeläispariskunta tuolla Ilomantsissakin ajelee kauppaan vanhalla autolla, vanhalla Toyota Corollalla, joka kuluttaa hyvin vähän bensaa, ja siinä on se 30 prosenttia biojaetta jo 2029, niin varmasti ette löydä tästä maasta ympäristöystävällisempää autoa kuin se auto on. Ihmiset pitävät ne autonsa ihan varmasti kunnossa, ja ne osataan korjata.
Sitten on tämä sähköautohössötys, jolla muka korvattaisiin nämä kielletyt polttomoottorit, mitä demarit ovat esittäneet. Kyllä sitä kaikenlaisia esityksiä tekee, mutta ajattelu on jäänyt aika vähälle siinäkin esityksessä. Nimittäin, ajatelkaapa sitten tilannetta, jos me nämä polttomoottorit kieltäisimme: mitä tehtäisiin työkoneille? Se on ajatusmaailmana aivan täysin kammottava. Meidän työkoneemmehan kaikki käyvät 99,9‑prosenttisesti dieselmoottoreilla: kaivinkoneet, metsäkoneet, kuorma-autot ja niin edelleen. Näin ollen tämä on aivan äärimmäisen hyvä tie, minkä Suomi on valinnut, ja tätä tietä pitää jatkaa.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Toivoisin, että tähän ympäristökeskusteluun saataisiin myös se järki, että tässäkin asiassa, niin kuin tuossa edellä käsitellyssä maataloutta koskevassa asiassa, pitäisi jonkun ruveta ajattelemaan suomalaisilla aivoilla. Meillä itsellämme on tässä maassa mahdollisuudet hoitaa luontoa ja näitä biojakeita sun muita hyviä asioita niin, että me suomalaiset hyödymme. Jos me lähdemme näitä kovia ulkomaalaisia sähköautoja tänne röijäämään, niin maksamme tästä maasta rahaa paljon ulos emmekä saa itse siitä juuri mitään hyötyä, paitsi sen, että kivihiilellä tehty sähkö [Puhemies koputtaa] menee paremmin kaupaksi.
Toinen varapuhemies Tuula Haatainen
:Pysytään puhujalistassa.